Organisaatioilta ja verkostoilta saatu tuki

Taiteilijoiden asemaan ja tyytyväisyyteen omaan tilanteeseensa näytti jonkin verran vaikuttavan se, oliko heillä ympärillään työyhteisöä tai ammattimaisia tukiverkkoja.

Esimerkiksi suurin osa erityistä tukea tarvitsevista taiteilijoista, joilla oli jokin työtä tukeva taustaorganisaatio, olivat tyytyväisiä tilanteeseensa. He eivät nimenneet mitään varsinaisia ongelmia tai hankaluuksia, joita olisivat taiteilijoina kohdanneet:

O: Onks sitte ollu tässä musiikin musii- muusikon uralla jotain tota haasteita tai ongelmia tullu vastaan?

H: Eei tullu mittään!

O: Ei mitään?

H: Ei mittään tullu ongelmia ((naurua)) (H1)

Tutkimuksessani mukana olevilla erityistä tukea tarvitsevilla taiteilijoilla on työyhteisö:

kollegoja ja tukijoukkoja, sekä työtilat. Erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden työtä tukevat organisaatiot hoitavat monia asioita, joista yksin työskentelevä taiteilija joutuisi huolehtimaan itse, kuten rahoituksen hankkiminen ja sen käytön raportoiminen, teosten tai keikkojen myynti, tiedottaminen ja markkinointi, sekä näyttely- tai keikkajärjestelyt (katso esimerkiksi kuvataidealalla Jokelainen 2019, 21–24 ja Lehenkari 2018, 31). Resurssit kuitenkin vaihtelevat, ja osalla erityistaidetoimintaa järjestävistä organisaatioista tällainen tuottajan tai managerin työ jää vapaaehtoisten harteille tai sitä ei pystytä järjestämään lainkaan (Kettuki 2018). Yksi osallistujista viittasi nimenomaan työn organisointiin vastatessaan ongelmia koskevaan kysymykseen:

61 Alkukielellä: Teckentolk, jo. -- Hon hade ganska fina tecken som man förstod. Man förstod sånt som man inte är van med. Man måste ju tänka på dom som är döva. Dom måste ju ha tecken så dom förstår vad man säger. Man måste tänka på dom döva och inte bara på oss själva inte. Man ska inte lämna dom bakom skynket, utan man ska släppa löst… släppa ut dom. Blinda också och inte dom döva. Blinda och döva ska nog höra oss som ser också så. Dom blinda ska också ha rättighet som vi andra. (D4H)

177 O: Mitäs sitte haasteita tai ongelmia sä oot kohdannu niinku jos aattelee muusikon työtä tai jotain semmosia?

H: En mä osaa tohon sanoo oikeen mitään kun noi meiän johtajat ja noi organisaatiot hoitaa aina tota hommaa

O: Mm.

H: Ne vaan meille ilmottaa että nyt mennään tonne keikoille ja nyt pitää olla tota ja tota mukana ja tullaanko sinne suoraan vai tullaanko tätä kautta ja millä mennään ja mihin aikaan millonki pitää olla missäki ja. Meil on hirveen hyvin toiminu toi mun mielestä toi organisaatio et en mä oo huomannu sielä mitää isompia ainaskaa O: Joo niin että se työ- työssä toimii hyvin

H: Niin O: asiat

-- ((keskustelua keikkajärjestelyistä))

H: Meidän tehtävä on lähinnä keskittyy siihen soittamiseen et se O: Joo

H: on meiän juttu (H2)

Yksi osallistuja ei ole aina ollut tyytyväinen työpaikkaansa, mutta koki että siellä on menty parempaan suuntaan:

-- olen yhä samassa paikassa mutta paikka on kehittynyt, sen nimi ei ole työkeskus vaan [taide- ja käsityöpaja], ja siellä on aikaa, paikka ja tilaa kehittyä ja panostaa taiteeseen.⁶² (T2, suomennos OS)

Suomessa ja kansainvälisesti on varsinkin kuvataidepuolella olemassa useita erityistaidetoiminnan ja outsider-taiteen organisaatioita, hankkeita, taidestudioita ja verkostoja. Vastaavia jatkuvasti taiteilijoita tukevia tahoja ei ole vammaispoliittisella taiteella tai vammaisilla taiteilijoilla yleensä. Kuurojen kulttuuria, vammaiskulttuuria ja vammaispoliittista taidetta edistäviä organisaatioita ja verkostoja on, mutta niiden toimenkuvaan kuuluu yleensä tapahtumien järjestäminen ja yleinen edunvalvonta, ei niinkään yksittäisten taiteilijoiden auttaminen käytännön asioissa tai uran kehittämisessä.⁶³ TARU-hankkeet I ja II edistivät 2000-luvulla vammaisten ammattitaiteilijoiden asemaa muun muassa mentoroinnin avulla, mutta niiden jälkeen mikään taho ei ole tarjonnut

62 Alkukielellä: -- jag är fortfarande på samma ställe men stället har utvecklats, heter inte arbetscentral utan [konst- och hantverksverkstad], och de finns tid, plats och utrymme att utvecklas och satsa på konsten. (T2)

63Toukokuussa 2019 Ursa Minor, Teatteri Totti sekä Kuurojen Liiton kulttuurituotanto järjestivät keskustelun viittomakielisille taiteilijoille siitä, tarvitaanko Suomessa viittomakielistä kulttuuri- ja taiteilijaverkostoa (Ursa Minor 2019). Tätä raporttia kirjoittaessa minulla ei vielä ole tietoa siitä, johtiko tapaaminen jonkinlaisen verkoston perustamiseen, ja mitkä mahdollisesti perustetun verkoston tehtävät ja toimintatavat ovat.

178 vastaavia palveluita. Yksi TARU-hankkeissa ehdotettu ratkaisu taiteilijoiden työllistymisen ongelmiin on taiteilijakeskus, jonka tehtäviin kuuluisi muun muassa työpaikkojen

etsiminen ja työpaikkojen välitys taiteilijoille, sekä taiteilijoiden koulutus ja neuvonta.

Keskukselle ei kuitenkaan löytynyt käynnistäjää ja ylläpitäjää. (OKM 2014, 72–73.) Toisaalta erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat ovat kaikkein riippuvaisimpia tuesta: jos he eivät löydä tai pääse mukaan tukea tarjoaviin organisaatioihin, he eivät välttämättä voi työskennellä taiteilijoina lainkaan (Isomäki A. 2006b, 8; Isomäki J. 2006, 49; Itkonen 2006, 40). Lisäksi Kettukin (2018) erityistaidetoiminnan alan kehittämiskyselyssä tuli esiin, että taiteilijoiden asioiden ajamiseen taidekentällä, näyttelyiden järjestämiseen ja muihin vastaaviin tehtäviin tarvittaisiin lisää resursseja. Erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat tai sellaisiksi haluavat ovat myös hyvin eriarvoisessa asemassa maantieteellisesti, sillä heidän työtään tukevia taidestudioita on Suomessa vain alle kymmenen ja heille sopivia oppilaitoksia vain muutamia (Haveri 2018; Jokelainen 2019, 6, 12; Myllykoski 2019).

Taiteilijat, jotka toimivat niin sanottuina vapaina taiteilijoina eivätkä kuulu mihinkään organisaatioon, joutuvat kuitenkin useimmiten selviytymään omin avuin. Tämä on selvästi yksi puute kentällä. Joidenkin taiteilijoiden tarinoista välittyikin jatkuvan kamppailun henki. Heidän kohdallaan uralla etenemiseen liittyy omista oikeuksista taistelua ja tien raivaamista:

Taiteilijana kaikkein vaikeinta oli se, että jouduit jatkuvasti korostamaan omaa ylivertaisuutta muihin nähden, siitä huolimatta, että olen sokea… Minun oli jatkuvasti puolustettava paikkaani ja oikeuttani työskennellä taiteilijana. (T8) Lisäksi tuotiin esiin sitä, että taiteilijoilla ei välttämättä ole mitään tukiverkostoja:

Mahdollisuuksia toimia vammaisena taiteilijana ei välttämättä tue mikään taho.

Kansainväliset ja valtakunnalliset vammaisten kulttuuritapahtumat ja apurahat ovat hemmetin sisäsiittoisen porukan kokonaisuuksia, ja sieltä ikään kuin yhteisenä konsensuksena nostetaan aina kolmen vuoden välein pinnalle joku, joka sitten on joka vammaistapahtumassa, kunnes keksitään, että nyt on ton toisen vuoro.

Vammaisjärjestöt taas pyörivät STEA-rahoituksella ja niillä valtaosa avustuseuroista menee järjestöjen hallinnon pyörittämiseen: palkkakuluihin, tilakuluihin ja esillä olemiseen. STEA on tarkkaan määritellyt mihin avustettava järjestö saa rahaa käyttää, ja resursseja vaatii myös STEAn vaatimien selvitysten tekeminen joka vuosi. Avustuksien hakeminen on raakaa ja oli sitten kaupungin toiminta-avustus tai jonkin säätiön kohdeapuraha, menee aikaa niin paljon jälkiselvityksiin, ettei hyvin lähtenyttä uutta toimintamallia (varsinkaan kulttuuriin keskittyvää) saa jalkautettua.

Vammaisia taiteilijoita ja osaajia palkataan vain hankkeisiin hankerahoituksella ja kun hanke päättyy, olet taas työtön. (T6)

179 On silmiinpistävää, että yllä mainitussa esimerkissä T6 ei mainitse ollenkaan taidekentän yleisiä organisaatioita puhuessaan siitä, että vammaisen taiteilijan on vaikea saada tukea mistään. T6 pohtii vain vammaiskulttuurin ja yleisemmin vammaiskentän toimijoiden tarjoamaa tukea. Onko hänen ajatuksenaan siis, että vammaisen henkilön on turha

kuvitellakaan saavansa tukea valtavirran taidekentältä? Jos ajatellaan taiteilijoita yleisesti, he voivat saada tukea, etuja ja palveluja ammattiliitoistaan, paikallisista taiteilijajärjestöistä ja mahdollisesti myös läänintaiteilijoilta. Lisäksi he saattavat tehdä yhteistyötä

taidelaitosten kanssa. Näiden organisaatioiden kautta saa jonkinlaisen yhteisön, verkoston ja tahon jonka puoleen kääntyä ongelmatilanteissa. T6 ei mainitse taiteilijayhdistyksiä mahdollisena tukijana, ja vain yksi muista osallistujista mainitsee taidealansa

järjestökentän aineistossa. On oireellista, jos esimerkiksi ammattiliittoja ei nähdä mahdollisina tukijoina vammaisille taiteilijoille.

Taidekentän edunvalvojien ja vammaisten ja viittomakielisten taidetoimijoiden välillä on kuitenkin tapahtunut 2010-luvulla lähentymistä. Esimerkiksi viittomakielinen

ammattiteatteri Teatteri Totti perustettiin alun perin Kuurojen liiton yhteyteen, mutta vuodesta 2015 alkaen se on toiminut itsenäisenä yhdistyksenään (Teatteri Totti 2019a).

Teatteri Totti liittyi ryhmämuotoisten ammattiteattereiden kattojärjestö Teatterikeskus ry:n jäseneksi vuonna 2019 (Teatterikeskus 2019). DuvTeatern on Suomen ruotsinkielisten teatteritoimijoiden, Centralförbundet för Finlands Svenska Teaterorganisationer r.f.:n eli CEFISTOn jäsen vuodesta 2019 alkaen. Tätä ennen DuvTeatern oli kuitenkin tehnyt jo pitkään tiivistä yhteistyötä CEFISTOn kanssa. (Huldén 2019a.)

Opetus- ja kulttuuriministeriön Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus -työryhmän loppuraportissa (2014, 48) ehdotetaan, että Taike osoittaisi ”yhdelle läänintaiteilijalle valtakunnalliseksi kehittämistehtäväksi vammaiskulttuurin ja saavutettavuuden

edistämisen”. Vammaiskulttuurin tai vammaispoliittisen taiteen läänintaiteilijaa ei ole vielä tähän päivään mennessä nimitetty. Sen sijaan ensimmäinen outsider-läänintaiteilija Esa Vienamo aloitti työnsä vuoden 2019 keväällä (Taike 2019b). Hänen tehtävänään on edistää outsider-taiteilijoiden taiteen tekemisen mahdollisuuksia, tavoittaa marginaaliin joutuneita taiteilijoita ja vahvistaa toiminnan rakenteita. Vienamon mukaan yksi epäkohta on se, että eri puolilla Suomea asuvilla erityistä tukea tarvitsevilla ihmisillä on hyvin erilaiset

mahdollisuudet tehdä taidetta ammattimaisesti. (Mt.). Erillisen läänintaiteilijan tarve voidaan kyseenalaistaa: vammaisten ja kuurojen kuvataiteilijoiden tulisi saada kuvataiteen läänintaiteilijalta tukea, kirjailijoiden kirjallisuuden läänintaiteilijalta ja niin edelleen.

180 Outsider-läänintaiteilija keskittyy kuitenkin marginaaliin jäävien taiteilijoiden

työskentelymahdollisuuksien parantamiseen, ja välillä tällaisia erikseen tiettyyn teemaan keskittyviä kehittämistehtäviä tarvitaan.