Perhe on yhteiskunnallinen instituutio, jossa suvun jäsenet kohtaavat, jakavat
kokemusmaailmaansa ja jossa erilaiset pääomat siirtyvät sukupolvelta toiselle (Piispa &
Salasuo 2014, 40). Piispa ja Salasuo (2014, 42) kirjoittavat perheiden ”kulttuurisuhteesta”
eli siitä, kuinka paljon perheessä on itse tehty taidetta, kuinka paljon perheessä tai sen kannustamana on osallistuttu kulttuuriharrastuksiin, kuinka paljon taidetta ja kulttuuria on seurattu vaikkapa median kautta, ja kuinka paljon kulttuuria on kulutettu esimerkiksi osallistumalla kulttuuritapahtumiin. He jakavat omaan tutkimukseensa osallistuneiden taiteilijoiden perheet taide- ja kulttuurikoteihin, kulttuurimyönteisiin koteihin ja
ei-118 kulttuurikoteihin. Taidekodeissa ainakin toinen vanhemmista on joko taiteen
ammattilainen tai hyvin omistautunut harrastaja. Kulttuurimyönteisissä kodeissa lasten taideharrastuksia tuetaan ja kulttuuria ja taidetta kulutetaan vähintään jonkin verran ja siitä ollaan yleisesti kiinnostuneita. Erona taidekoteihin on kuitenkin se, ettei vanhempien ja perheen kautta saada suoria viitteitä taidemaailmaan. Ei-kulttuurikodeissa taas vanhempien työ ei liity kulttuuriin eikä heillä ole taideharrastuksia. (Mt., 42–48.) Käytän näitä käsitteitä aineiston analyysissa, sekä tässä perhettä koskevassa luvussa että myöhemmin
taiteilijapolkujen tyypittelyssä.
Suurimmalla osalla tutkimukseni osallistujista, viidellätoista henkilöllä, oli lapsena ollut Piispan ja Salasuon luokitteluperusteiden mukaan vähintäänkin kulttuurimyönteinen koti.
Lisäksi ainakin kolmen henkilön lapsuudenkoti voidaan luokitella taidekodiksi. Osa näistä luokitteluista on tehty melko pienten aineistosta löytyvien vihjeiden perusteella, koska osallistujia ei ole pyydetty erittelemään perheen kulttuurisuhdetta.38 Kiinnostavaa on, että en pysty aineiston perusteella luokittelemaan yhtään perhettä ei-kulttuurikodiksi. Kukaan osallistujista ei myöskään tuonut esiin, että heidän perheensä olisi suhtautunut taiteeseen tai kulttuuriin kielteisesti. Kahden osallistujan perheestä ei ole aineistossa riittävästi tietoa, jotta kulttuurisuhdetta voisi tarkastella.
Kotien kulttuurimyönteisyydestä on paljon esimerkkejä aineistossa. Yksi näkökulma ovat perheen taideharrastukset, joita tuotiin esiin monissa tarinoissa ja haastatteluissa:
Koko perheemme on ollut jonkin verran tekemisissä taiteen kanssa vähintään sen kuluttajina. Minulle on aina luettu paljon. (T9)
Lisäksi osa taiteilijoista viittasi tarkemmin vanhempiensa omiin taideharrastuksiin:
Isäni oli tuolloin taiteellisesti suuntautunut, vaikka hänen elämäntyönsä olikin muunlaista, ei taiteesta saatavaa tuloa. Isäni valokuvasi paljon hienolla tsekkiläisellä kinofilmikamerallaan. Hän oli myös taitava piirtäjä ja suoritti jo tuolloin
jonkinlaisen ABC-piirustuskurssin. (T4)
38 Vammaisten ja kuurojen taiteilijoiden elämäntarinat -aineiston osallistujia pyydettin kertomaan, millä tavoin he olivat taiteen kanssa tekemisissä lapsena ja millaisia
taideharrastuksia heillä oli lapsena tai nuorena (liitteet 1 ja 5). DuvTeaternin haastatteluissa keskusteltiin perheestä ja lapsuudesta yleisimmin, ja lisäksi taustatietoihin on kirjattu joissain tapauksissa taiteilijan vanhempien ammatti (liite 6).
119 Kiinnostavaa perheen kulttuurisuhteen kannalta on myös se, kuinka vanhemmat
kannustivat lapsiaan taiteen harrastamiseen:
Olin jo pienenä kova piirtämään ja piirsin paljon. Vanhempani tukivat ja kannustivat minua. Kävin 5-vuotiaasta lähtien lasten kuvataidekoulua [kaupunginosassa]. (T10) Vanhemmat ja osallistuja, tai joskus koko perhe, harrastivat luovaa toimintaa joissakin tapauksissa myös yhdessä:
Äiti teki savitöitä ja nukkeja, ompeli vaatteita ja loi koko ajan, ja minä sain olla siinä kaikessa mukana. (T6)
Vanhempien myönteinen suhde taiteeseen käy joissakin tapauksissa ilmi epäsuorasti.
Myönteistä suhtautumista voi päätellä esimerkiksi siitä, että tutkimuksen osallistujan taideharrastusta on tuettu tai häntä on lapsena viety museoihin, konsertteihin ja muihin kulttuuritapahtumiin. Yksi vanhempi on järjestänyt itse taideharrastuksen lapselleen:
Pidin näytelmäkerhoa kotona [D7:lle] ja kahdelle muulle tytölle. Teimme pieniä teatteriesityksiä ja meillä saattoi olla kymmenen ystävää katsomassa.39 (D7V, suomennos OS)
Luokittelin kolmen osallistujan perheen taidekodiksi. Näiden osallistujien vanhemmat olivat itse taiteilijoita tai kulttuurin ammattilaisia:
Suhteeni taiteeseen on ollut hyvin tärkeä, isäni on piirustuksenopettaja, joten aina oli mahdollisuuksia piirtää lapsena, ja jos ei ollut, niin piirsin kuvia lehtiin.40 (T2, suomennos OS)
Yhden henkilön kertomuksesta ei aivan tarkasti käy ilmi, onko hänen vanhempiensa taidetoiminta ollut harrastamista vai heidän ammattinsa. Taiteellinen toiminta on kuitenkin ollut kotona niin aktiivista, että koti voidaan luokitella taidekodiksi:
Synnyin vuonna [1985] taiteelliseen perheeseen. Isäni lauloi ja soitti bändissä, sekä äitini esiintyi myös laulaen ja soittaen. Musiikin lisäksi perheessämme viuhuivat myös kynät ja pensselit. Runot ja taideteokset alkoivat syntyä minunkin käsistäni,
39 Alkukielellä: Jag hade en dramaklubb hemma för [D7] och två andra flickor. Vi gjorde små teaterstycken och kunde ha tio vänner att titta på. (D7V)
40 Alkukielellä: Min relation till konsten har varit mycket viktig, min pappa är tecknelärare så de har alltid funnits möjligheter att rita som barn och fanns de inte så rita jag på bilder i tidningar. (T2)
120 heti kun siihen vain omat rahkeeni riittivät. Sävelsimme ja sanoitimme ensimmäiset biisitkin jo pienenä isän ja äidin kanssa. (T7)
Perheellä voi olla taiteilijaksi päätymisen kannalta paljonkin merkitystä.
Kulttuuritoimintaan hakeutuminen ja osallistuminen, taidekiinnostus, sekä taiteilijan ammatti periytyvät sosiaalisesti ainakin jossain määrin (Houni 2000, 159; Martin 2017, 5;
Myrskylä 2009; Piispa & Salasuo 2014, 41). Todennäköisesti lapsi sosiaalistuu
vanhempiensa taidekiinnostukseen aivan kuten muihinkin elämän osa-alueisiin (Piispa &
Salasuo 2014, 41). Lisäksi koulutusalavalinnat periytyvät Suomessa helposti (Saari, Aarnio
& Rytkönen 2015), ja lapset, joiden vanhemmat ovat taiteilijoita, valitsevat muita
useammin taidealan (Karttunen 1988, 40; Myrskylä 2009). Taiteilijoiden vanhemmat ovat usein ”kulttuurikuraattoreita”, kuten taiteen välittäjiä tai opettajia, tai sitten heillä on akateeminen työ tai käsityöammatti (Karttunen 1988, 40). Kun vanhempi työskentelee taide- tai kulttuurialalla, lapsi sosiaalistuu taidealan elämäntapaan (Piispa & Salasuo 2014, 41). Joillakin taiteen aloilla perhetaustaan kiinnitetään paljon huomiota, ja sille annetaan myös painoarvoa. Esimerkiksi Hounin (2000, 159) tutkimukseen osallistuneet näyttelijät olivat hyvin tietoisia sekä omasta teatteri- tai ei-teatteriperheestään sekä siitä, ketkä oman alan ammattilaisista tulevat teatteriperheistä.
Eri taidealoilla vanhempien asenteet taidetta kohtaan voivat saada myös erilaista
painoarvoa. On hyvin vaikea päästä esimerkiksi ammattimuusikoksi sinfoniaorkesteriin, jos soittamista ei harjoittele jo varhain lapsuudessa. Tällöin vanhemmilla on merkittävä rooli harrastuksen pariin johdattelemisessa, soitinten hankinnassa, opettajien valinnassa ja niin edelleen. Sen sijaan vaikkapa näyttelijän, kuvataiteilijan tai kirjailijan ammatissa ei voi samalla tavalla kokonaan ”menettää” lapsuudessa jotakin tärkeää harjoitteluvaihetta ja mahdollisuuksia ammattilaisuuteen. (Houni 2000, 168.) Aineistossani ei ole suoria
esimerkkejä siitä, että vanhempi olisi toiminut lapsen ”valmentajana” jollekin tietylle alalle (katso mt., 168). Useimmista tarinoista ei myöskään käy ilmi, tuliko aloite lapsuusajan harrastuksiin osallistujalta itseltään vai hänen vanhemmiltaan. Monien osallistujien vanhemmat ovat joka tapauksessa tukeneet ja kannustaneet lapsiaan heidän
taideharrastuksissaan.
Taiteilijoiden uraan voi vaikuttaa vanhempien ammatin lisäksi myös yhteiskuntaluokka (Gill & Sandahl 2009, 3, 5, 7, 19). Keskiluokkaisuuteen liittyy sivistystä arvostava, itsensä kehittämistä ja luovuutta korostava arvomaailma, joka voi edistää taiteilijuutta (Piispa &
121 Salasuo 2014, 41). Yhteiskuntaluokka voi myös suojella monilta vammaisuuteen liittyviltä ongelmilta tai toisaalta vahvistaa niiden vaikutusta. Esimerkiksi keskiluokkainen vanhempi todennäköisemmin kannustaa vammaista lastaan kouluttautumaan pidemmälle kuin
työväenluokkainen. Luokka-asema ei kuitenkaan häivytä kokonaan vammaisuuteen liittyviä vaikeuksia, eli ei keskiluokkaisenkaan vammaisen ihmisen elämä ole välttämättä helppoa. (Asch & Fine 1988, 8–9.)
Suoria viittauksia osallistujien yhteiskuntaluokkaan ei aineistossani ole. Joissakin tapauksissa vanhempien ammatti mainitaan, ja sen perusteella voidaan olettaa jotakin yhteiskuntaluokasta. Seuraava lainaus kertoo perheen mahdollisesti keskiluokkaisesta asemasta, tai ainakin sivistyksen arvostamisesta:
Kotini oli hyvin taidemyönteinen ja äitini oli opettaja ja esteetikko. (T3) Taiteilijoiden lapsuudenkotien taloudellisesta tilanteesta ei juuri ollut mainintoja
aineistossa. Tämä voi kieliä siitä, että rahatilanne ei ole ollut perheille ongelma – ehkä se olisi mainittu, jos se olisi estänyt esimerkiksi taiteen harrastamista. Varsinaisia
johtopäätöksiä ei voi kuitenkaan tehdä, sillä aiheesta ei ole kysytty eikä siitä keskustella aineistossa. Perheeltä saatu taloudellinen tuki kuitenkin mainittiin:
Mä luulen että sillon ne ((perhe)) varmaan tuki mua silleen niinku enemmän kun mä olin oppilaana täällä, että sillon kun mä jouduin maksaa jäsenmaksuja ja noit
lukukausimaksuja, niin mä luulen et sillon rahallisesti ollu siinä mukana -- (H2)
Olennaista on myös vanhemmilta saatava tuki ja kannustus tai toisaalta niiden puute. Myös
”heikomman kulttuurisuhteen” kodeissa lasten omien valintojen tukeminen voi antaa hyvän kasvualustan luovuudelle. (Piispa & Salasuo 2014, 46.) Perheellä ja vanhemmilla on merkitystä myös vammaisen lapsen oikeuksien puolesta taistelijoina (Gill & Sandahl 2009, 13). Vanhemmat voivat esimerkiksi yrittää vaikuttaa harrastusten järjestäjiin, jotta heidän lapsensa pääsevät harrastamaan taidetta esteettömästi. Perhetaustalla on kieltämättä
vaikutusta, mutta on myös muistettava, etteivät kaikki taiteilijat ole taiteilijoiden jälkeläisiä tai kulttuurimyönteisistä perheistä (Piispa & Salasuo 2014, 42).
Vanhemmat voivat myös estää lastaan hakeutumasta itseään kiinnostavalle alalle tai kouluun:
-- jossa jopa on mahdollista askaroida metallitöiden kanssa, kuten sorvaaminen, hitsaus ja niin edelleen, jotka kuten sanoin olivat, ainakin ennen, mahdollisia
122 [kaupungin] [suomenkielisessä koulussa], olisin halunnut vaihtaa sinne silloisesta [ruotsinkielisestä koulusta] -- mutta silloin vanhemmat eivät antaneet minut tehdä sitä!41 (T5, suomennos OS)
Erityistä tukea tarvitsevien ihmisten kohdalla perheen ja vanhempien vaikutus taiteen pariin päätymiselle saattaa olla suurempi kuin muilla taiteilijoilla. Esimerkiksi Pirjo Hämäläinen (2006, 22) kirjoittaa, että monilla äideillä on ollut merkittävä rooli siinä, että heidän kehitysvammaisesta lapsestaan on tullut taiteilija. Norðdahlin (2014, 53, 68–69, 72) mukaan erityistä tukea tarvitsevien ihmisten taiteilijuus voi olla kiinni sukulaisten, perheen ja vanhempien taidekiinnostuksesta, sekä innosta ja mahdollisuuksista tukea heitä.
Taiteilijat tarvitsisivat ulkopuolista tukea, jotta heidän taiteellinen toimintansa ei olisi perheen varassa (mt., 74). Aineiston perusteella ei kuitenkaan voi vetää kovin vahvoja johtopäätöksiä siitä, että erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden perheellä tai vanhemmilla olisi ollut suurempi vaikutus kuin muiden taiteilijoiden perheillä. Tätä pitäisi tutkia
erikseen niin, että aineiston keruuvaiheessa asiaan kiinnitettäisiin erityistä huomiota.
Kun perhe mainittiin aineistossa, puhuttiin lähinnä vanhemmista, tai sitten perheestä ja kodista yleisesti. Silloin kun sisarukset mainittiin, he olivat tyypillisesti osa lapsuuden arkielämää tai mukana harrastuksissa. Aineistossa ei ole viitteitä siitä, että sisarukset liittyisivät sen kummemmin esimerkiksi ammatinvalintaan. Jonkin verran osallistujat kertoivat suvustaan laajemmin. Esimerkiksi taiteellisia enoja, tätejä ja mummoja mainittiin.
Lisäksi sukulaisia ja sisaruksia tuotiin esiin esimerkiksi omissa esityksissä vierailevana yleisönä. Jotkut toivat esiin suvun taiteellisuutta yleisesti:
-- ja sit meidän suvu- suku on musikaalise- musikaalisista suvusta et siel on paljon lauleskeltu
O: Okei
H: Soitet- soitettu asioita ja tota ja ja. Kyllä musiikki on aina lähellä, lähellä ollu sydäntä.
(H2)
41 Alkukielellä: -- där det även är möjligt att syssla med metallarbeten, såsom svarvning, svätsning och så vidare, vilka som sagt var, åtminstonde förrut, möjliga inom [kaupungin]
[suomenkielinen koulu], dit jag skulle har viljat byta från dåvarande [svenskspråkig skola]-- men då föräldrarna inte let mig göra detta! (T5)
123