Sosiaalis-spatiaaliset identifikaatiot taustaryhmissätaustaryhmissä

Identifikaatioiden summamuuttujien arvoja verrataan seuraavassa erilais-ten taustaryhmien suhteen. Koska summamuuttujien arvoina käytetään niihin kuuluvien osioiden keskiarvoa ja seitsenportaiset asteikot on suh-teutettu 1:n ja 5:n välille, summamuuttujia ja eroja niiden arvoissa voi-daan vertailla myös toisiinsa.

Suomalaiseksi identifioitumisessa ei ole kovinkaan suuria eroja eri tavoin jakamalla muodostettujen ryhmien välillä. Yllättävä ero on se, että naiset identifioituvat miehiä vahvemmin suomalaisiksi (t(177)=4.57, p=0.034). (Tälle erolle ei löydy kolmansien välittävien muuttujien

anta-maa selitystä aineistosta.) Yksittäisistä osioista naiset kokevat suomalai-sen kulttuurin kaikista selvimmin miehiä läheisemmäksi itselleen (p=0,009). Naiset määrittävät itsensä myös miehiä vahvemmin suomalai-siksi. Sukupuolten välillä ei ole muita merkitseviä eroja tarkasteltavissa identifikaatioissa. Ruotsinkieliset identifioituvat suomenkielisiä vähem-män suomalaisiksi, mikä on sikäli selvää, että suomalaisuus merkitsee myös suomenkielisten identiteettiä erotuksena "ruotsalaisesta” kieliryh-mäidentiteetistä. Alamuuttujan isänmaallisuus (kaksi osiota) kohdalla ei kieliryhmien välinen ero ollut merkitsevä. Porvarillisten puolueiden (myös RKP:n) ja sosiaalidemokraattien kannattajat identifioituvat vah-vimmin suomalaisiksi ja vasemmistoliittolaiset sekä vihreät näitä vä-hemmän (F(6, 169)=3.73 p=0.0017).

Tutkimukseen osallistuneet poikkeavat eniten toisistaan kotiseutu-identiteetiltään ja kansainväliseltä suuntautumiseltaan. Kansainvälistä suuntautumista kuvaava summamuuttuja muodostuu valmiudesta muut-taa ulkomaille, maahanmuuttajien hyväksymisestä ja kosmopoliittisuu-desta. Kotiseutuun identifioitumisen ja kansainvälisyyden erot jäsentyvät koulutuksen sekä siihen läheisesti liittyvien ammattiryhmä- ja sosioeko-nomisen jaottelun mukaan. Koulutuksen lisääntyessä ulkomaille suuntau-tuminen vahvistuu ja samassuuntau-tuminen lähiympäristöön vähenee.

Kuvio 5.2 Pyhtääläisten kotiseutuidentiteetin ja kansainvälistä suuntautumista osoittavien summamuuttujien keskiarvot eri koulutusryhmissä. Molemmissa mahdollinen vaihteluväli 1:stä 5:een.

Perusaste Ammattik. Opisto Ylioppilas Yo-opisto Korkeak.

1 2 3 4 5

Kotisid.

Kansainv.

Kotiseutuun identifioituminen pienenee selvästi koulutuksen lisään-tymisen myötä (F(5, 178)=7.93, p<0.0001). Kotiseutuidentiteetin erot ovat suuria myös ammattiryhmien välillä. Maa- ja metsätaloudessa, pal-velu- sekä ruumiillissuorittavissa ammateissa toimivat ovat kotiseutuunsa kiintyneimpiä ja tietoperäistä työtä tekevät vähiten kiintyneitä (F(7, 139)=4.0. p=0.0006). Erityisesti Pyhtääseen identifioitumisessa erot ovat vielä suuremmat. Sosio-ekonomisen jaon perusteella yrittäjät (lähinnä maanviljelijöitä) ja eläkeläiset ovat kotiseutuhenkisimpiä, ja ylemmät toimihenkilöt erottuvat selvimmin kaikista muista vähiten kotiseu-tuhenkisinä (F(7, 173)=4.0. p=0.0004). Iän mukaiset erot tulevat esiin vain iän ja kotiseutuidentifioitumisen vahvuuden korrelaatiossa (r=0,17

*), minkä selittää iäkkäämpien alempi koulutustaso. Jatkuvaksi muuttu-jaksi käsitetyllä koulutuksella on vahva negatiivinen korrelaatio kotiseu-tuun identifioitumiseen (-0,41).

Eri taustaryhmiin kuuluvat eroavat toisistaan myös sen mukaan, kuinka kauan he ovat asuneet Pyhtäällä. Otokseen kuuluvat ovat asuneet Pyhtäällä keskimäärin 64 % kuluneesta eliniästään (keskim. 28 vuotta).

Vajaa kolmannes vastaajista on asunut Pyhtäällä koko elämänsä. Ammat-tiryhmien ja koulutuksen mukaiset erot Pyhtäällä asumisajassa ovat suu-ria, ja ne vaihtelevat Pyhtääseen samastumisen erojen mukaisesti. Am-mattiryhmistä tietoperäisissä ammateissa (opettajat, insinöörit) toimivat ovat asuneet Pyhtäällä elämästään keskimäärin vain vajaan kolmannek-sen eikä kukaan koko elämäänsä, kun taas maa- ja metsätalouden amma-teissa toimivista yli puolet on asunut Pyhtäällä koko elämänsä (F(7, 139)=6.8 p<0.0001).

Tuan (1980) pitää tiettyyn paikkaan juurtumisen objektiivisena mit-tarina siellä asutun ajan pituutta. Pyhtäällä asuttu aika ja pyhtääläiseksi identifioituminen korreloivatkin selvästi (r=0.43**). Tämä riippuvuus ei ole aivan yhtä suuri kuin esim. mannheimilaisten kaupunki-identifikaation ja kaupungissa asutun ajan välinen korrelaatio 0.61 (Lalli 1988, 308). Pyhtäällä asutun ajan pituus voisi selittää ryhmien välisiä eroja. Kuitenkin kun Pyhtäällä asutun ajan vaikutus pyhtääläisyyteen vakioidaan, ryhmien väliset erot Pyhtääseen samastumisessa säilyvät merkitsevinä. Asumisaika ei siis selitä pois koulutuksen (F(5, 1)=4,83, p<0.0001), ammattialan (F(7, 1)=2.46, p=0.021), sosio-ekonomisen ryh-män (F(7, 1)=3.78, p=0.001) ja puoluekannan (F(6,1)=2.2, p=0.047) mukaisia eroja pyhtääläiseksi samastumisessa.

Yleinen kansainvälinen suuntautuminen muodostuu kolmen kansain-välisyyttä kuvaavan summamuuttujan (maahanmuuttajien hyväksyminen, valmius muuttaa ulkomaille ja kosmopoliittisuus) keskiarvosta. Erot siinä koulutuksen suhteen ovat yhtä suuret kuin kotiseutuun samastumisessa mutta vastakkaiset.(ks. kuvio 3.). Yleisesti ottaen tietoperäisen työn teki-jät, ylemmät toimihenkilöt, ylioppilaat ja akateemisesti koulutetut ovat kansainvälisimpiä (kaikissa erojen F, p<0.0001). Tulokset ovat yhden-mukaisia Jaakkolan (1989) tutkimuksen kanssa. Ruumiillissuorittavaa työtä tekevät suuntautuvat kaikista yksittäisistä ryhmistä vähiten kan-sainvälisesti (ka. 1,9). Vaikka eriasteisen koulutuksen saaneiden välillä ei ollut merkitseviä eroja suomalaiseksi identifioitumisessa, nämä eroavat selvästi kosmopoliittisen suhtautumisen perusteella (F(5, 177)=4.57,

p=0.0006). Suomalaiseksi identifioituminen on yhtäläisen vahvaa, mutta korkeamman koulutuksen saaneet kyseenalaistavat kansallisuuden merki-tystä enemmän kuin pelkän perus- tai kansakoulun ja ammattikoulun käyneet.

Euroopan yhteisöön suhtautumista selittävät selvimmin puoluekanta (F(6, 171)=5.38, p<0.0001) ja sosio-ekonominen asema (F(7, 174)=4.34, p=0.0002). EY:n kannattaminen on ulkomaille muuttamisen ohella ainoa tarkasteltu muuttuja, jossa vastaajan tuloilla on merkitystä (F(3, 160)=2.72, p=0.046). Kokoomuslaiset, ylemmät toimihenkilöt ja suuri-tuloiset (yli 7000 mk:n nettotulot) kannattavat muita enemmän EY:tä.

Koulutus ei ole yhtä selvä tekijä (F(5, 175)=2.11, p=0.066). Opiston käyneet ylioppilaat ovat EY-myönteisimpiä. Ammattiryhmistä kaupal-lisella alalla työskentelevät ovat EY-myönteisimpiä ja maa- ja metsäta-loudessa työskentelevät kielteisimpiä (F(7, 137)=2.22, p=0.036).

5.6 Yhteenveto

Kansallinen identifioituminen on suhteellisesti vahvinta erilaisten sosiaa-lis-spatiaalisten identifioitumisten joukossa. Vastaajien pyhtääläisyyden tunne vaihtelee enemmän. Eroa selittää osittain se, että suurin osa vas-taajista on asunut elämänsä aikana myös muilla paikkakunnilla mutta ei Suomen ulkopuolella. Kansallinen identiteetti on rakennettu syvälle kulttuuriin. Se sisältää voimakkaita ja jäsentyneemmin ilmaistuja norme-ja norme-ja odotuksia. Paikkakuntaidentiteetti on välittömämpi, norme-ja se sitoutuu enemmän arkiseen elämänkulkuun.

Alueellinen kategoria kymenlaaksolaiset on paikallista heikompi, mutta sen merkitys korostuu alueellisesti liikkuvilla. Eurooppalaiseksi samastutaan laimeammin. Tällä kategorialla ei ole edellisiä samastumis-kohteita vastaavaa eikä erityistä jäseniä velvoittavaa ja puhuttelevaa sisältöä. Göran Therbornin (1995, 249) mukaan Suomen alueella asuvat ovat yksi harvoista eurooppalaisista kansoista, joille identifioituminen

valtioon menee ohitse pienemmän alueellisen identifioitumisen eli olemme täällä ennemmin suomalaisia kuin vaikkapa kymiläisiä (Alasuu-tari & Ruuska 1999, 108).

Kansallinen ja paikallinen identiteetti liittyvät selvästi toisiinsa. Pai-kallisuus siis tukee kansallista identiteettiä, mikä ei ole itsestään selvää kaikissa kulttuureissa. On ilmeistä, että molemmat identiteetit ovat osana toistensa määrityksissä. Paikallisen identiteetin merkityssisällöt ovat myös kansallisia. Eurooppalaiseksi samastuminen ei juuri merkitse sitä, että kotiseutuun ja Suomeen samastuttaisiin vastaavasti vähemmän. Eu-rooppalaisuutta (sen merkityssisältöjä) ei koeta varsinaisesti vastakkai-seksi suomalaisuudelle mutta ei yhtä lailla yhteensopivaksi suomalaisuu-den kanssa kuin paikallinen isuomalaisuu-dentiteetti koetaan. Suhtautuminen Euroo-pan yhteisöön on myös riippumatonta siitä, kuinka paljon samastutaan suomalaiseksi. Paikalliseen identifioitumiseen liittyy jo taipumusta EY-kielteisyyteen, ja ulkomaille suuntaudutaan sitä enemmän, mitä heikom-pia "kotimaiset identiteetit" ovat.

Erilaisten ryhmitysten identifikaatioiden eroista nousee selkeimmäk-si kokonaisuudekselkeimmäk-si koulutuksen ja sen mukaisten ammatillisten ja soselkeimmäk-sio- sosio-ekonomisten luokitusten vahva yhteys kansainväliseen suuntautumiseen, kuten maahanmuuttajien hyväksymiseen ja valmiuteen muuttaa ulko-maille, sekä käänteinen yhteys paikalliseen identifioitumiseen. Eu-rooppalaisuuden tunne lisääntyy hieman koulutusasteen myötä. EY:n kannatus taas vaihtelee puoluekannan ja sosio-ekonomisen aseman mu-kaan. Vaikka kansalliselle identifioitumiselle ei voida osoittaa yhtä sel-keitä ryhmäeroja, eri ryhmät eroavat kansallisuusajattelun ylittävässä kosmopoliittisuudessa. Tällä tavoin mitattuna koulutus on yhteydessä kansallisen identifioitumisen väljentymiseen.

Vuonna 1993 kerätty aineisto on epäilemättä vanhentunutta, kun ha-lutaan tarkkaa kuvaavaa tietoa. Alasuutari ja Ruuska (1999) tuovat esiin, että 1990-luvulla Suomessakin esitettiin näkemyksiä alueiden noususta kansallisvaltion rinnalle poliittista vaikutusvaltaa hankkimaan pyrkivinä yksikköinä. Taustana on valtiollisten rajojen madaltuminen, EU:n

alue-politiikka sekä EU:n päätösvallan kasvu suhteessa valtioiden hallituksiin.

(Mt., 12.) Luovuttaessaan päätösvaltaansa Euroopan Unionille sen jäsen-valtiot antavat edellytykset alueellisten identiteettien ja valtablokkien muodostumiselle: suhteessa maakuntiin eivät pääkaupungit hallinnon keskuksina ole yhtä kaikkivaltiaita kuin ennen. EU:n aluepolitiikka jakaa jäsenvaltiot niiden eri osien kehittyneisyyden suhteen erilaisiin tukialuei-siin. (Alasuutari & Ruuska 1999, 24) EU:n aluepolitiikka, kuntien itse-hallinnon korostaminen ja suurläänien perustaminen on tehnyt mahdolli-seksi sen, että Suomen eri alueet voivat ottaa uudenlaisia asemia suhtees-sa valtioon. Ruuska (1999b, 109, 113) toteaa, että valtio on vetäytynyt ylimmän koordinaattorin roolistaan ja että EU on mahdollistanut kuntien suuntautumisen suoraan ulkomaille.

Alasuutari ja Ruuska (1999) joutuvat kuitenkin toteamaan, että elin-keinopoliittisten kehitysstrategioiden tarpeista lähtevä alueellisen yhteis-hengen luomisessa sisältö jää yleensä määrittelemättä tai määriteltynä se ei juuri poikkea toisista alueista. Myös yrityskulttuureissa nimetyt arvot näyttävät keskenään identtisiltä. (Mt., 238.) Kysymys olisi näin vain yhdestä välinerationaalisten itsekeskeisten etujen ajamisen rajaamisen tasosta. 1990-luvun ”alueiden Eurooppa” -visioiva puhe on vaimentunut.

Kymenlaakson kautta tapahtuva transitoliikenne Venäjälle on yhtenä tekijänä epäilemättä noussut alueen metsäteollisessa ja logistisessa elin-keinopoliittisessa profiilissa, mikä on luettavissa myös Kymenlaakson maakuntaohjelmasta. Aluetietoisuudessa tapahtuneet muutokset kuiten-kaan tuskin nostavat alueen asukkaiden sidettä Kymenlaaksoon kansallis-ta tärkeämmäksi.

6. SUOMALAISEN KANSALLISEN