1.4 Erilaiset kansallisuuskuvat
1.4.1 Kansallisen identiteetin viittaustasojen erittely
Kansallisen identiteetin moninaisia symbolisia viittauskohteita on mah-dollista jäsentää seuraaviksi vakiintuneiksi viittauskokonaisuuksiksi.
Viittauskokonaisuudet voidaan jäsentää erilaisiin viittaustasoihin (tai -ulottuvuuksiin). Alla on 17 sellaista viittauskokonaisuutta, joihin kollek-tiivinen kansallinen identiteetti on mahdollista mielekkäästi jakaa. Nämä viittauskokonaisuudet jäsennän tässä viiteen viittaustasoon:
A ihmisen taso, B kulttuurin taso,
C ajallisen jatkuvuuden taso, D spatiaalisuus ja
E systeeminen taso (sisältää valtion sekä yhteiskunnan).
Jäsennys ei noudata kattavaa systemaattista sääntöä vaan sisältää päällekkäisyyksiä. Erityisesti aikajatkuvuus on mukana muissakin tasois-sa. Tavoitteena on muodostaa kansallisen identiteetin monimuotoisuu-teen sopivia ja sitä jäsentäviä merkitysten tiivistymiä niin ulkoisesta etic-kuin sisäisestä emic- näkökulmasta vallitsevia diskursseja noudattaen.
A Ihmisen viittaustaso
1) Kansallisen identiteetin ensisijainen viittauskohde on luonnollisesti niiden ihmisten joukko, joiden katsotaan muodostavan kansakunnan.
Tässä kansallisen identiteetin määrittelyn keskeisenä kysymyksenä on se, keiden katsotaan kuuluvan kansakuntaan. Annetun joukon perusteella lähdetään määrittämään kategoriaa ja antamaan sille tunnusomaisia mer-kityksiä. Voidaan ajatella, että on olemassa joukko ihmisiä (väestö), jotka sitten nimetään kokonaisuudeksi (suomalaiset).
Lähtökohtana on siis annettu joukko ihmisiä, esim. Suomen suuri-ruhtinaskunnan alueen asukkaat, väestö, erilaisine toisistaan poikkeavine ominaisuuksineen. Tällä käsitetasolla ei voida puhua identiteetistä kuin ulkoisen tarkastelun näkökulmasta. Määrätystä ihmisjoukosta muodostu-van kansallisen kokonaisuuden, kansakunnan, muodostamiseksi on ole-massa hyvin erilaisia kategorioinnin perusteita ja niiden painotuksia.
Näitä voivat olla asuinalue, kieli, kulttuuri, mentaliteetti, ulkoisten piir-teiden määrittely, polveutuminen ja sukujuuret. Lähtökohta voi olla pelkkä valtion kansalaisuus, jota passi ilmentää. Myös kansalaisuus yh-teiskunnassa eli toimiminen yhteiskunnan vuorovaikutusverkostoissa voisi olla määritelmällinen tekijä. (Nämä seikat luokittuvat systeemisyy-den kokonaisuuteen, jota käsitellään myöhemmin.)
2) Yksilöllisetominaisuudet, joita kansakunnan kategoriaan kuulumisen perusteella liitetään yksilöihin. Tällaisia ovat suomalaisen ihmisen ste-reotypiat "synnynnäisten" tai kulttuurin välittämien luonteenpiirteiden, mentaliteetin, syntyperäisen ja kulttuurisen ulkomuodon (pukeutuminen,
koristautuminen) ja sosiaalisten vuorovaikutustapojen suhteen. Kansalli-sesti ominaisiksi määritellyt ihmisten luonteenpiirteet ovat määrittäneet ehkä keskeisimmin kansakuntaa. Kansakuntien hahmotuksen alkuna ovat olleet erilaiset kansanluonnetta käsittelevät määritykset. Toiseksi kansa-kunnan jäsenille ominaiset yksilölliset ominaisuudet lienee yleisimmin viitattu taso, jolla kansallisuuksia vertaillaan. Tämä näkyy prototyyppisi-nä esitettäviprototyyppisi-nä kansallisina hahmoina (knallipäinen englantilainen, baske-ripäinen ranskalainen, nahkahousuinen saksalainen). Tämä ilmenee myös siinä, että sosiaalipsykologisissa tarkasteluissa kansallinen identiteetti on implisiittisesti samastunut kansallisten stereotypioiden käsittelyksi.
(Reicher, Hopkins, Condor 1996.)
3) Yksittäisten kategorian jäsenten väliset suhteet.
Tämä kokonaisuus on limittäinen edellisen kanssa. Jos kansakuntaan kuuluvia pidetään sosiaalisesti vilkkaina tai estyneinä, tämä määrittää luonnollisesti sille ominaisiksi katsottuja vuorovaikutuksen muotoja:
millaisia ovat kansallisen ryhmän jäsenten väliset ominaisiksi katsotut suhteet ja millaiset keskinäisten käytäntöjen symbolisaatiot otetaan kan-sakunnalle leimaa-antaviksi merkityksiksi. Tätä voi kuvata esim. käsite
"suomalainen elämäntapa". On olemassa arkipäiväisten elämänkäytäntö-jen tavanomaisia, tyypillisiä, muihin nähden erityisiä sekä ideaalisia piirteitä. Kansakunnalle ja siihen kuuluville ominaisiksi katsottujen suh-tautumistapojen erilaisiin kansakunnan ulkopuolisiin tai ulkopuolisina pidettyihin ulkoryhmiin voidaan myös katsoa kuuluvan tänne.
B Kulttuurin viittaustaso 4) Kieli
Keskinäisesti ymmärrettävä kieli on välttämätön jaetun yhteisyyden tunteen välittäjä.Langen ja Westinin (1985) mukaan väitetään yleisesti, että etninen identiteetti liittyy luonnostaan kieleen, joka nivoo persoonal-lisen identiteetin kollektiiviseen etniseen identiteettiin.
Etnisten ja siten myös kansallisten identiteettien ulkoisten rajojen muodostuksessa sisäisen keskinäisen ymmärrettävyyden mahdollistava kieli on oleellinen identiteettien muodostaja. Ihmisten muodostamat aggregaatit, jotka ovat suurempia kuin välittömän kanssakäymisen muo-doin itseään ylläpitävät ryhmät, muodostuvat jäsentensä identifioitumisen kohteina oleviksi sosiaalisiksi kategorioiksi, psykologisiksi ryhmiksi, systemaattisen kollektiivisen identiteetin rakentamistyön tuloksena. Yh-tenäisen kirjakielen sekä yhteiseen kieleen perustuvan opetuksen ja jouk-kotiedotuksen aikaansaaminen on identiteetin rakentamisen perustehtävä.
Sisäisen ymmärrettävyyden lisäksi kieli on usein myös selvä ulkopuoli-sen ymmärrettävyyden piiristä sulkeva eronteon muoto. Identiteetti tie-toisena itseytenä välittyy ennen kaikkea kielellisesti. Kieli on itsessään identiteetin yksi viittauskokonaisuus.
5) Kulttuuri arvoina ja moraalina
Tämä on sitä, mikä on tärkeää ja miten se saavutetaan. Näitä tavoitteita tai arvoja ovat kansallisesti merkitseviksi esitetyt ideaalit. Kansallisten identiteettien - ainakin näkyvimpien - sisältönä on jonkinlainen isänmaal-lisuuden ihanne, samastuminen kansakuntaan ja lojaalisuus sitä kohtaan.
Tarkemmin kyse on useimmin lojaalisuudesta niitä kohtaan, jotka näitä ihanteita artikuloivat. Merkitsevistä, ominaisina pidetyistä yksilöllis-sosiaalisista piirteistä ideaalit eroavat ensiksi siinä, että on kyse esimer-killisiksi asetetuista piirteistä, joiden ei aina edes väitetä olevan yleisiä.
Toiseksi näissä on kyse normeista.
6) Korkea- ja populaarikulttuurin kansallisuutta määrittävät piirteet Tätä kapeasti määritettyä kulttuurin määritelmää voidaan kutsua myös institutionaaliseksi, esittäväksi kulttuuriksi. Kuvataide, musiikki ja kirjal-lisuus välittävät monenlaisia - siis moniin eri viittauskokonaisuuksiin liittyviä - kansallisia merkityskokonaisuuksia, mutta ne ovat jo identiteet-tiä tuottavina käytäntöinä yksi kansallisen identiteetin viittauskokonai-suus. Kansallisen identiteetin representoiminen toimii tällöin
eräänlaise-na toisen kertaluokan kansallisen identiteetin representaatioeräänlaise-na. Kansalli-selle identiteetille katsotaan ominaisiksi tietyt taiteellisesti välitetyt esit-tämistavat, kuten kuvataiteen, kirjallisuuden ja musiikin tyylisuunnat ja teemavalinnat.
Kansankulttuuri on tärkeä kansallisen identiteetin aines. Grew (1986) muistuttaa, että kansallisen identiteetin kulttuurinen sisältö ei ole joitakin pysyviä kansankulttuurin muotoja. Porvarillisella korkeakulttuurilla on myös tärkeä sijansa. Tätä edustavat teatterit, oopperat, museot, yliopistot ja romaanit. Kansallisella kulttuurilla on vaikuttaakseen oltava perusta sekä korkea- että kansankulttuurissa. (Grew 1986, 38-41.) Alun perin eurooppalaisten standardien mukaisella korkeakulttuurilla on ollut erityi-nen sija kansakuntien rakentamisessa. (Alasuutari & Ruuska 1999, 134).
Ns. matalassa tai populaarikulttuurissa voidaan nähdä samanlainen representoinnin kansallisen spesifiyden kysymys kuin korkeakulttuurissa.
Esimerkkejä toisista kulttuureista tuotujen kulttuurimuotojen kansallises-ta spesifioitumiseskansallises-ta ovat kansallises-tango, humppa ja 70-80 -lukujen ns. Suomi-rock ja Suomi-pop. Jari Heinonen (1997) näkee populaarissa tai pikem-minkin populaarista nousevassa kulttuurissa selvän virallista nationalis-mia haastavan kansallisen identiteetin sisällön.
Institutionaalinen kulttuuri voi olla luonteeltaan enemmän tai vä-hemmän kansallisesti spesifiä tai kansallisesti epäspesifiä eli muodoltaan yhtäläistä yli kansallisten rajojen (yleisten koodien malli). Siinä on pal-jon ei-kansallisesti määrittyvää muodon yhtenevyyttä yleiseen länsimai-seen kulttuuriin. Kansallisteatterin, kansallisoopperan tai muiden korkea-kulttuuristen instituutioiden tehtävänä on kansallisen omaleimaisuuden ja kollektiivisen itseymmärryksen lujittamisen lisäksi osoittaa kansakunnan kyvykkyyttä universaaleimmissa representoinnin muodoissa.
C Ajallisen jatkuvuuden ulottuvuus 7) Myytit
Tästä merkitysten viittauskokonaisuudesta haetaan kansallisen identitee-tin perimmäistä oikeutusta ja emotionaalista syvyyttä ja siten identifikaa-tioiden pysyvyyttä. Kokonaisuuteen liittyvät kertomukset suomalaisten juurista, genealogisesta ja kulttuurisesta jatkuvuudesta esihistoriallisista ajoista nykyisyyteen. Kansanrunous ja mytologinen aines ovat selviä viittauskohteita. Viittauskokonaisuuteen kuuluu myös ns. kulttuurin syvärakenne maailmankuvineen, aikakäsityksineen ja suhtautumistapoi-neen luontoon. Suomalaisen identiteetin itäisyys sijoitetaan yleisesti näiden merkitysten yhteyteen (Virtanen 1988, 21, 27.).
8) Perinteinen kansankulttuuri.
Tämä kansallisen identiteetin viittauskokonaisuus liittyy myös edellä käsiteltyyn institutionaaliseen kulttuuriin, mutta sen sijainti korkean ja populaarin suhteen on kahtalainen. Toisaalta viittauskohteena on kansan-omaisuus, mutta kanonisoiduksi perinteeksi otettuna se suhtautuu koh-teeseensa välittyneemmin etäännytetysti ja ylevöitetysti.
Kansankulttuurin merkityksiä ilmennetään lähinnä perinteisten elinympäristöjen, esineiden ja elämäntapojen välityksellä. Suomessa viitataan lähinnä talonpoikais-maaseutumaisen elämänmuodon symbo-liikkaan, jonka koodeina toimivat kansallispuvut, ulkomuseot, kiulut ja puukot (Korhonen 1993).
Teemakokonaisuus on kansatieteen ja kansanperinteen keräyksen alaa. Kansankulttuurinen suomalaisuus sisältää myös kuvan alkuperäi-seksi koetusta suomalaisesta peruspiirteineen. Tämä hahmo on pikem-minkin identiteettiprosessin kohde, ei itsetietoinen identiteettiään reflek-toiva subjekti. Kansankulttuurisessa suomalaisuudessa on usein mukana oletus aitoudesta ja pysyvyydestä, mikä merkitsee identiteetin näkemistä sisäsyntyisenä, niin että se "puhtaana" ei ole saanut ulkoisia, "vieraita"
vaikutteita. Kansankulttuurinen suomalaisuus materiaalisine
ilmenemi-neen on vahvasti objektivoitua, ja traditioiden ajallinen side menneeseen antaa sille syvyyden merkityslatauksen. Kansallisuuden olemassaolo todistetaan visuaalisesti kansallisiksi määritellyillä perinne-esineillä.
9) Kansakunnan historia
Historiankirjoitus liittyy vahvasti kansakuntien rakentamiseen. Muotou-tuville kansakunnille rakennettiin historiankirjoituksella kokonaistarina.
Nationalistinen kansakuntien historian näkökulma on ollut vallitseva. Se, että tarinaa on eletty todeksi "yhteisen historian viitoittamaa kohtaloa kohti", on vahvistanut käytännön. Kansallinen historia paaluttaa mennei-syyden usein kollektiivista yhteisyyttä rakentaneet käänteet yhteiseksi kokemusperinnöksi. ’Sotiemme’ koettelemukset ja saavutukset ovat tätä tyypillisimmillään. Kansakunnan historia on siis ajallisesti jatkuvan ja tiettyjä yhtenäisiä ominaisuuksia sisältävän sekä ulkoisesti muista kansa-kunnista erottuvan kokonaisuuden kertomus. Kertomus on toki myös ristiriitainen: se jakautuu osakertomuksiin ja vastakkaisesti tulkitseviin tarinoihin. Kansallinen historia nivoo erilaiset osatekijät aina kokonai-suuteensa. Siksi se on systeemisesti painottunut ja korostaa valtiollisia instituutioita. Se voi tiivistyä myös myyttiseksi kansallisideaksi tai kan-salliseksi tehtäväksi.
Historia on samanlainen toisen kertaluokan representatiivinen käy-täntö kuin taide ja muu institutionaalinen kulttuuri. Se nivoo eritasoisia merkityksiä alleen mutta on sellaisenaan kansallinen käytäntö, ja kerto-muksen vastaanottajalle välitetty suhtautumistapa liittää jo kerran tapah-tuneen osaksi yhteiseksi koettua kansallista tarinaa. Historiallisuus (vrt.
historiallinen hetki) on sellaisenaan kansallista merkitysmaailmaa kuor-ruttava viittauskokonaisuus.
10) Tulevaisuus: odotus ryhmän jatkuvuudesta ja säilymisestä
Ajalliseen jatkuvuuteen sisältyy implisiittisesti myös tulevaisuus, tar-kemmin suuntautuminen tulevaan. Identiteetin osalta on kysymys toivos-ta, uskosta jatkuvuuteen joko pysyvyyden tai vaiheittaisen muuttumisen
kautta. Kollektiivisen identiteetin olemassaolosta ja elinvoimaisuudesta vakuuttavat seikat kuuluvat tähän merkitysmaailmaan, joka on kokonais-hahmoltaan utuinen.
D Spatiaalinen taso 11) Luonto ja suhde siihen
Kansallinen kokonaisuus määritetään sille ominaisesta luonnonympäris-töstä. Sen eliöt ja ekotyypit, pinnanmuodostus ja ilmasto määrittävät elämänmuotoa. Identiteetin ollessa kyseessä luonto on vähintään yhtei-sölle ominaisen katsomisen tapojen välittämää. Luonto villeimmilläänkin on kulttuurista, inhimillisesti luotujen kategorioiden ja arvostusten sävyt-tämää.
Kansallisessa identiteetissä luonto on hyvin oleellinen taso. Se on etäinen pelkiksi inhimillisiksi attribuuteiksi (dispositioiksi) ymmärretylle identiteetille. Toisaalta sana luonto on hyvin lähellä luonnetta ("hänen hurja luontonsa"). "Suo, kuokka ja Jussi" -asetelman tavoitteellisen toi-minnan merkitysketjussa luonnonympäristön välttämätön yhteys vakiin-tuneisiin inhimillisiin käytäntöihin ja siten identiteettiin ilmenee selvästi.
Kansallisen identiteettien kohdalla on kyse kollektiivisesti jaetusta tavas-ta nähdä ympäristö. Luonnonympäristön kansalliset erityispiirteet eivät ole (luonnollisesti) mitään konstruktivistisesti, perimmiltään mielivaltai-sesti määrittyviä satunnaisuuksia. Luonto on olemassa tajunnasta riippu-matta. Jos "vesi" tarkoittaa vettä ja "ilma" ilmaa, vesi ei ole ilmaa. Luon-to on käsitteellisenä viittauskohteena tehokas merkitysten kiinnekohta ja metaforien perusta.
12) Territoriaalisuus, rajattu alue
Nationalististen liikkeiden tavoitteena on suvereenin vallan saaminen tietyllä omaksi katsotulla maa-alueella. Kysymys valtion rajoista liittyy jo enemmän seuraavaan systeemiseen merkitystason poliittis-valtiolliseen merkityskokonaisuuteen.
E Systeeminen taso
13) Poliittis-valtiollinen merkityskokonaisuus
Niin valtiota luovien kuin ylläpitävienkin nationalististen käytäntöjen tavoitteena on legitiimi valta suvereenissa kansallisvaltiossa. Poliittiset ja valtiolliset tarpeet ovat kansallista identiteettiä rakentavien ja muovaavi-en käytäntöjmuovaavi-en takana. Poliittis-valtiolliset intressit halutaan selittää muil-la "perimmäisemmillä" viitteillä. (Nationalismi päätyy äärimmilleen poliittisuuden kieltäväksi poliittiseksi käytännöksi, jossa korkein hyve on
"kansallinen yksituumaisuus", mikä merkitsee poliittisuuden kumoamista ja olemassa olevien ristiriitaisten intressien alistamista kansalliselle mää-ritellylle edulle.)
Erityisesti valtiollisen vallan instituutiot ovat kollektiivisen kansalli-sen identiteetin ilmauksia tässä poliittis-valtiollisessa kokonaisuudessa.
Valtiollisen identiteetin selkeitä symboleja ovat lippu ja erityisesti vaa-kuna, valtion päämies, valtiolliset julkiset rakennukset, muistomerkit.
Sotilaalliset merkitysyhteydet ovat tärkeitä. Kenraalit, asevoimien erilai-set tunnukerilai-set, käytyihin sotiin liittyvät kertomukerilai-set ja kuvat konkretisoi-vat identiteettiä tältä osin. "Korpisoturi siellä jossakin" lienee monien muiden merkityskokonaisuuksien sisältöjä herättävä suomalais-kansallinen symbolisaatio.
Valtiollinen kansalaisuus passeineen on identifikaation mahdollista-va suhde mahdollista-valtiosta yksilöihin. Lait, lainsäädäntö ja oikeuslaitos, kansalai-sia koskevien päätösten taso, kansalaisoikeudet ja velvollisuudet ovat muodollisia valtiollisia merkitysyhteyksiä.
Valtiollisen identiteetin erityinen muodostelma on poliittinen identi-teetti kansainvälisessä yhteisössä, valtion kansainvälis-poliittinen asema.
Toimijaksi nimetään tällöin valtio, esim. "Suomi". "Suomi on päättänyt, tuominnut, sopinut, saanut, voittanut, palkittu jne." Suomen kansainväli-nen asema sekä jäsenyydet ja liittoutumiset valtioiden välisissä järjestöis-sä ilmentävät kansainvälis-poliittista identiteettiä. Tätä lähellä on myös kansakunnan identiteetti muiden kansakuntien joukossa, esim. Suomi osana pohjoismaita, Eurooppaa, "länsimaista sivistystä" ja nyttemmin erityisesti Länsi- Eurooppaa. Kieli ja kulttuuri voivat ilmentää itäisiä yhteyksiä.
14) Suomalainen yhteiskunta ja sen erityispiirteet
Kansalaisuus yhteiskunnassa on se toimintojen ja suhteiden kokonaisuus, jonka toimintoja varten tarvittiin kansallista identiteettiä ja kansallinen kulttuuri nationalismin teoreetikkojen mukaan (Gellner 1983). Tähän kansallisen identiteetin merkityskokonaisuuteen kuuluvat yhteiskunnalli-set muodostumat: koululaitos, hyvinvointi, sisäinen turvallisuus jne.
Siihen liittyvät myös kansakunnan jäsenille ominaisiksi katsotut kansa-laisuuden muodot ja tietyt politiikan käytännöt.
15) Taloudelliset toiminnot määrittävät keskeisesti kansalaisten suhteita.
Kansantalous on kokoava käsite, jolla lujitetaan ajatusta yhteisistä eduis-ta. Kansallisvaltion alueella tapahtuva tuotantotoiminta, talouden rakenne ja taloudelliset suhteet, ominaiset tuotteet ja niiden laatu samoin kuin taloudellisen toiminnan tuottama materiaalinen elintaso kuuluvat tähän.
16) Kommunikatiivinen yhteisö
Kollektiivinen identiteetti muodostuu julkisuuden kautta. Kansallisen identiteetin tuottaminen vaatii julkista levittämistä ja jonkinlaisia julki-sesti tapahtuvia vahvistamisia siitä, että identiteetti on yhteinen. Huoli-matta kommunikaation lisääntyvästä ylikansallisuudesta suomalaiset muodostavat kansallisesti rajallisen yleisön. Yhteinen julkisuus ja sen
mukainen simultaaninen kokemus oli ehkä vahvimmillaan television tehtyä läpimurtonsa ihmisten katsoessa vielä samaa yhtä kanavaa. Kyse on enemmän kollektiivista identiteettiä muovaavasta käytännöstä kuin identiteetin viittauskohteesta, vaikkakin media, lehdistö ja erityisesti valtakunnalliset sähköiset viestimet ovat "välineinä myös viestejä" ja siten myös kansallisen identiteetin viitteitä.
Gellner (1983 127) väittää, ettei kansallisen median sisällöllä ole sel-laisenaan mitään merkitystä vaan vain sillä, että yhtäläisiä viestejä välite-tään keskitetyllä, kaikkialle ulottuvalla tavalla. Jos sisältö on ylikansallis-ta, median rajoja merkitsevä luonne ei ole lopullinen, vaan kapitalistisen kulttuurituotannon kansainvälistävät tendenssit lahjovat sitä. (Schlesinger 1987, 246, 245.)
17) Saavutukset kansainvälisissä vertailuissa: elintaso, teollisuuden tuot-teet, urheilu, taide, kuuluisiksi tulleet suomalaiset
Tämä merkityskokonaisuus ei ole yhteismitallisesti määrittynyt edel-listen kanssa, mutta ulkoa annetuilla yhtäläisillä vertailuilla on taipumus tuottaa oma viittauskohteensa. Se on kansainvälisen kilpailun ehtojen määräämä. Tähän kokonaisuuteen voivat liittyä myös mitkä tahansa edellä mainitut tasot, mutta toisaalta tämä on omien kansallisesti epäspe-sifien piirteiden leimaama taso (enemmän luvussa 10.4). Sosiaalisen identiteetin prosessit selittävät puhtaimmin näitä vertailullisia viittauksia.