Kansallinen identiteetti ja muut identiteetit

Kansallinen identiteetti nojautuu muihin identiteetteihin, ja kansallinen identifikaatio on aina yksi sosiaalinen identiteetti muiden joukossa.

Muut sosiaaliset identiteetit voivat tukea kansallista identiteettiä, olla riippumattomia siitä tai olla ristiriidassa sen kanssa. Vakiintuneet sosiaa-listen identiteettien kategoriointitavat perustuvat kansallisen identiteetin lisäksi ainakin muihin demografisina taustamuuttujina pidettyihin seik-koihin, kuten sukupuoleen, ikään, aviosäätyyn, kotipaikkaan, koulutus-tasoon ja ammattiin. Sukupuoli on suhteellisen selkeä, mutta sukupuoli-identiteetin mittaamista ei ole pidetty erityisenä kysymyksenä, vaan se otetaan valmiina selittävänä identiteettinä. Ikä tuo rooli-identiteettejä, ja ihmiset voivat ryhmittyä ikäryhmän tai sukupolven nojalla, vaikkei mi-tään valmiita selkeärajaisia ryhmärajoja ole. Ammattien mukaan jakau-dutaan erilaisiin luokkiin, kerrostumiin tai ammattialoihin.

Uskonto, poliittinen kanta tai jokin muu maailmankatsomus voivat muodostaa sosiaalisia identiteettejä. Vakiintuneiden sosiaalisten identi-teettien perustan heikentyessä erilaisten oman elämän rakentamisen iden-titeettien katsotaan korostuneen. Harrastus, elämäntyyli ja makukysy-mykset voivat olla tällaisia.

Tämän tutkimuksen kannalta kiinnostavimpia ovat kansalliselle iden-titeetille rinnakkaisiksi katsotut muut maantieteelliseen tilaan kehämäi-sesti sidotut identiteetit. Näitä ovat kansallista suppeampi kotiseutuiden-titeetti ja kansallista laajemmat identiteetit, lähinnä Euroopan ja Euroo-pan unionin identiteetti. Kotiseutuidentiteettiin liittyvät kotikunta, koti-kylä tai-kaupunginosa ja niitä laajempi alue, kuten maakunta. Tällaiset identiteetit voivat rakentua kunkin erityisen oman paikan kokemisen varaan, tai niillä voi olla vakiintuneita muotoja.

Eurobarometritutkimuksessa vuonna 2001 suomalaisista 61% samas-tui vain Suomeen eikä Eurooppaan. Se oli britannialaisten jälkeen yhdes-sä ruotsalaisten kanssa korkein osuus tuolloisista 15 jäsenmaasta. Lu-xemburgissa ja Italiassa valittiin muita useammin eurooppalaisuus ja pelkästään omaan maansa valineita oli 23 ja 26 %. Suomalaisista vain 1

% samastui pelkästään europpalaiseksi. Vuonna 2003 vain suomalaisina itseäänpitäviä oli 55 % (Nurmela 2005).

Huici ym. (1997) tutkivat Espanjan andalusialaisten ja Britannian skotlantilaisten alueellisten ja kansallisten identifioitumisten ja eurooppa-laisen identifioitumisen suhdetta toisiinsa. Heillä oli oletuksena, että vaikka molemmilla alueilla on vahva omaleimaisuutensa ja itsehallinto-pyrkimyksiä, Skotlannissa alueellinen identifioituminen on erottuvampaa kuin kansallinen. EY:stä (EC) on kehittymässä korkeamman asteen yli-kansallinen sosiaalinen ja poliittinen kategoria. Se myös niveltyy alem-man tason kategorioihin kansakuntiin ja alueisiin erityisellä tavalla.

(Huici ym. 1997, 99.) ”Alueiden Eurooppa” tarjoaa yhden tavan katego-rioiden välisten suhteiden jäsentymiselle, jossa alueellisen ja eurooppa-laisen suhde lähenee (Harvie 1994).

Huici ym. (1997) kartoittavat näiden eritasoisten kategorioiden mer-kityksellisyyttä. Kohteena on tapa, jolla muodollisesti hierarkkisesti sisäkkäiset kategoriat kytkeytyvät toisiinsa niin, että jokin kategorioiden taso saa erityisen tarkoituksen ja painoarvon poliittisen kehityksen ha-vainnoinnissa ja arvioinnissa.

Vertailevan identiteetin käsite painottaa sitä, että pitää ottaa huomi-oon eri tasoilla olevien sosiaalisten kategorioiden suhteet toisiinsa. Jos ylemmän tason kategoria ei ole merkityksellinen mutta alemman on, kuten separatistisessa identifioitumisessa, alemman tason kategoriasta voi tulla erottuva. Jos kategoriat ovat harmonisia, ylemmän tason katego-ria on yleensä alempitasoista erottuvampi ja alemman tason kategokatego-ria on sille alisteinen. (Mt., 100.)

Tutkituista opiskelijoista andalusialaiset identifioituvat yhtä vahvasti sekä Andalusiaan että Espanjaan, ja nuo identiteetit ovat integroituneita siten, että niillä on yhteisvaihtelua. Skotlantilaisilla brittiläisen ja skotlan-tilainen identiteetin välillä on jännite, joka merkitsee vertailevaa identi-teettiä: alemman tason skotlantilaisuus erottuu vahvempana, ja identifioi-tuminen britiksi on heikompaa. Erikseen kysyttäessä 58 % skotlantilaisis-ta piti itseään enemmän skotlantilaisina kuin britteinä mutskotlantilaisis-ta andalusialai-sista vain 11 % enemmän andalusialaisina kuin espanjalaisina. Anda-lusialaisista 80 % piti itseään yhtä paljon andalusialaisina kuin espanja-laisina. Korkeasti koulutetut ovat valmiimpia muuttamaan työn vuoksi (Emler ja St. James 1990).

Andalusialaisten alueellisen ja kansallisen identifioitumisen vahvuu-det korreloivat toisiinsa (0,33). Erityisesti kansallisen identifioitumisen ja eurooppalaiseksi identifioitumisen välillä on vahva yhteys (0,44). Skot-lantilaisilla alueellinen skotlantilaiseksi identifioituminen oli sen sijaan pikemminkin käänteistä suhteessa britiksi identifioitumiseen.

Skotlantilaisilla ei ollut odotettua negatiivista yhteyttä brittiläiseksi ja eurooppalaiseksi identifioitumisen välillä, vaan korrelaatio oli nolla.

Andalusialaisten alueellisen ja kansallisen identiteetin yhteisvaihtelua selitettiin yleisen sosio-poliittisiin kategorioihin identifioitumistaipumuk-sen vaihtelulla. Myös eurooppalaisuus kuului tähän harmonisten identi-teettien joukkoon. Tämä yleinen identifioitumisen taipumus selittänee myös sen, että odotetun brittiläisyyden ja eurooppalaisuuden negatiivinen korrelaatio puuttui ja että myös odotettu käänteinen yhteys brittiläisyy-den ja skotlantilaisuubrittiläisyy-den välillä jäi vain pieneksi ja ei-merkitseväksi.

Muita selityksiä on se, että skotlantilaisten eurooppalaiseksi identifioitu-minen ei ollut erityisen vahvaa eivätkä vahvimmin skotlantilaisiksi sa-mastuvat katsoneet EY:n edistävän Skotlannin asemaa Britanniassa, pikemminkin heikentävän.

Cinnirella (1997) tutki opiskelijoiden kansallista ja eurooppalaista identifioitumista Britanniassa ja Italiassa. Brittiläisten samastuminen Eurooppaan on vähäistä. Kansallinen identifioituminen on sitä selvästi vahvempaa. Brittiläiseksi ja eurooppalaiseksi samastumisen mittarit korreloivat negatiivisesti toisiinsa (-0,26). Sitä vastoin italialaisille eu-rooppalaiseksi samastuminen on merkitsevästi vahvempaa kuin kansalli-nen samastumikansalli-nen Italiaan. Italialaisten eurooppalaiseksi samastumikansalli-nen on merkittävästi vahvempaa kuin brittien euroidentiteetti, ja se korreloi positiivisesti (0,21) italialaiseksi samastumisen kanssa.

Turnerin teoretisointiin (1987) viitaten itsen kategorioinnit, kuten eu-rooppalainen ja kansallinen identifioituminen, voivat olla olemassa yhtä aikaa, jos ne on konstruoitu toisensa poissulkevilla abstraktiotasoilla.

Tällaisesta on esimerkkinä Yhdysvaltojen kansallisen ja osavaltioiden identiteettien harmonisuus. Briteille kansallinen ja eurooppalainen identi-teetti ovat ilmeisesti samalla tasolla vaihtoehtoina toisilleen. Italialaisille ne ovat eri tason abstraktioita, aivan kuten kansallinen ja paikallinen voivat olla. Eurooppalaisuus on ikään kuin laajemman tason italialaisuut-ta, tai italialaisuus on osa eurooppalaisuutta. Sosiaalisen identiteetin abstraktiotaso ei ole annettu vaan sosiaalisina representaatioina ilmene-vää käsitteellistämisten välistä kilpailua. Britanniassa eurooppalaisuuteen liittyvät eron ja uhan diskurssit.

Identiteettimittarissa pyrittiin mittaamaan havaittua tärkeyttä, sosiaa-lis-emotionaalista merkitystä, samanlaisuutta ja riippuvuutta toisista.

(Cinnirella 1997, 23.)

Britannialaiset pitivät avovastauksissa eurooppalaista ja kansallista identiteettiä suuremmalta osin yhteensopimattomina kuin yhteensopivi-na. Italialaisilla oli päinvastoin.

Kansallisten identiteettien sisältöjen suhteen ilmeni, että molemmis-sa maismolemmis-sa ilmaistiin avovastauksismolemmis-sa ylpeyttä kanmolemmis-sakuntiin liittyvästä rikkaasta kulttuurisesta ja historiallisesta perinnöstä. Näin esitti 36 % brittiläisistä ja 41 % italialaisista vastaajista. Huomattavan pieni osuus italialaisista ilmaisi ylpeyttä kansakuntansa demokraattisesta järjestel-mästä (7 %) verrattuna britteihin (30 %). Britit saattoivat nojata symboli-sen kiintymisymboli-sensä kansalaisidentiteettiin eli instituutioihin ja valtioon.

Dresdenin pormestarin mukaan "Saksit eivät ole tunteneet itseään koskaan todella saksalaisiksi historiansa aikana; he olivat aina enemmän eurooppalaisia ja saksilaisia" (Berghofer 1990, 51; ref. Pross 1991). Si-mon ym. (1995) havaitsivat, että saarinmaalaiset suosivat alueellista identiteettiä ennen saksalaista identiteettiä. Salazar ja Salazar (1996) toivat esiin Latinlaiselle Amerikalle ominaisen piirteen identifioitumises-ta voimakkaammin latinalaisamerikkalaisiksi kuin kansallisuuksiinsa Chilen, Kolumbian, Meksikon. Perun ja Dominikaanisen tasavallan tu-loksissa.

Kansallisen ja alueellisen alapuolella ovat paikalliset erilaajuiset ka-tegoriat. Suomessa ei ole selvää poikkeusta Ahvenanmaata lukuun otta-matta sellaisia vahvoja alueellisia identiteettejä, jotka olisivat ristiriidassa kansallisen identiteetin kanssa. Paikallinen identifioituminen kulkee pääsääntöisesti kuntarajojen mukaan mutta noudattaa erilaisia ja yksi-löidentiteetin mukaisia erikeskisiä vakiintumisen asteita kaupunginosa, kylä, naapurusto, koti. Suomessa alueiden identiteettejä on tutkinut Anssi Paasi (1986).

Chryssochoou (1996) esittää huomioita kreikkalaisten suhteesta Eu-rooppaan. Vaikka on olemassa yhteinen Eurooppaa koskeva representaa-tioiden kokonaisuus, nämä elementit eivät muodosta ryhmäuskomuksia.

Vaikka yksilöiden mielestä Eurooppa muodostuu taloudelliselta perustal-ta, tämä jaettu uskomus ei ole yhtenäisyyden perusta. Kreikkalaisille eurooppalainen on joku, joka ajattelee Euroopan taloudellisia etuja, liiton mentaliteettia, asuu Kreikan rajojen ulkopuolella läntisessä Euroopassa tai Pohjois-Euroopassa ja on Euroopan asukas. Eurooppalaiselle ei ole

annettu attribuutteja. Eli ei ole muodostunut eurooppalaisten stereotyyp-piä, eivätkä kreikkalaiset tunne kuuluvansa heidän kategoriaansa. He toivovat, että antiikin sivilisaation ansiosta heillä on oikeus paikkaan Euroopan yhteisössä, josta he toivovat hyötyvänsä taloudellisesti ja kan-sallisesti esim. suhteessa Turkkiin.

Kansallisessa identiteetissä on vahva tunteellinen ulottuvuus. Eu-rooppaan ei liity vastaavaa kollektiivista muistia kuin kansalliseen, jossa on paljon viittauksia sotiin. Yksilöillä ei ole yhteisiä pyrkimyksiä Euroo-pan suhteen. Se on kaukainen, eivätkä he tunne itsellään olevan valtaa sen päätöksiin. Partisipaatio on tärkeää ryhmän muodostumiselle ja käyt-täytymiselle ja myös konsensuksen muodostumiselle. Moscovici ja Doise (1992, 74) pitävät osanottoa perustarpeena ja ajattelevat, että kun tähän tarpeeseen vastataan, ryhmä ei enää näyttäydy annettuna tai yksilölle ulkopuolisena seurana, joka antaa jäsenilleen valmiit roolit. Heidän työn-sä tuo heidät lähemmäs toisiaan ja saa heidät tuntemaan, että kaikki, mihin on ryhdytty yhdessä, on tehty tarkoituksellisesti. Kansalaisten partisipaation puute Euroopan rakentamisessa estää ryhmäidentiteetin muodostumisen.