Riippuvuus vai identifikaatio?

Perinteinen amerikkalainen sosiaalisen riippuvuuden paradigma (esim.

Cartwright ja Zander 1968, 46; Deaux 1992, 10, Lau 1989, 220.) pitää koheesiota ryhmän muodostumisen riippumattomana muuttujana, ja identifikaatio on vain sivutuote tästä. Ryhmä määritellään tällöin "jou-koksi yksilöitä, joilla on suhteita toisiinsa, jotka tekevät heistä toisistaan riippuvia tiettyyn määrään asti" (Cartwright ja Zander 1968, 46). Tällai-sen ryhmän jäTällai-senyydessä on oleellista, että yksilöt ovat kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Keskeinen identifikaatiotekijä on affekti ryhmää kohtaan. Ihmiset valitsevat viiteryhmiä, jotka antavat positiivisia palkin-toja. (Viiteryhmä tarjoaa ihmisille informaatiota ja tiettyjä seurauksia,

"tuotoksia"."They provide information for people and they provide out-comes for people.") (Festinger 1954; Lau 1989, 220.) Turner (1987) kutsuu tätä sosiaalisen riippuvuuden malliksi. Mukana on myös ajatus, että samanlaisista toisista ei pelkästään pidetä enemmän, vaan he tarjoa-vat tarkempaa tietoa henkilön kyvyistä. Samanlainen ryhmä valitaan vertailutarkoituksiin (Festinger 1954). Tällöin ryhmän jäsenten samanlai-suus toimii vetovoimatekijänä. Samaan kategoriaan kuuluvien fyysinen läheisyys, jolloin vertailtavaan viiteryhmään kuuluvia on paljon, on ajat-telutapaan kuuluva identifioitumisen lisääjä.

Toinen tapa on määritellä ryhmä kategoriaksi. Ei tarvita kasvokkais-ta vuorovaikutuskasvokkais-ta tietyn kasvokkais-tavoitteen saavutkasvokkais-tamiseksi. Ainoa vaatimus on, että kaksi tai useampi "jakaa yhteisen määritelmän itsestään tai havaitsee olevansa saman sosiaalisen kategorian jäseniä" (Turner 1982, 15). Siksi ryhmät voivat vaikuttaa yksilöihin, vaikka yksilöt eivät ole vuorovaiku-tuksessa toisten ryhmän jäsenten kanssa. Pelkkä havainto siitä, että itse on ryhmän jäsen ja toiset eivät, riittää saamaan ihmiset toimimaan eri tavoin sisä- ja ulkoryhmän jäseniä kohtaan. (Lau 1989, 220) Tavalliset demografiset ryhmät ja kansakunta ovat esimerkkejä tästä. Tämä "sosiaa-lisen identifikaation malli" on tutkimuksen lähtökohta, joskaan riippu-vuuden ja hyödyn näkökulmaa ei tule kokonaan sivuuttaa.

Eurooppalaiset sosiaalipsykologit ovat tuoneet esille minän kollek-tiivista perustaa. Israel ja Tajfel (1972) kritikoivat aikansa sosiaalipsyko-logian reduktionismia ja vaativat kontekstin huomioon ottamista. Sosiaa-lisen identiteetin teoreetikot kehittivät tutkimusohjelmia, jotka määritte-livät minän sosiaalisen kontekstin ja ryhmien välisten suhteiden mukaan (Abrams ja Hogg 1990). Tajfel (1981, 255) antoi ryhmälle etusijan mää-rittäessään sosiaalisen identiteetin siksi osaksi minäkäsitystä, joka juon-tuu yksilön tiedosta, että hän kuuluu sosiaaliseen ryhmään.

Kuitenkin Tajfelkin käsittelee sosiaalista identiteettiä pelkästään yk-silön minäkuvan osana sekä sisällöltään valmiiksi annettuna eikä liiem-min käsittele sen sosiaalisesti rakentunutta ja jaettua luonnetta. Ts. sosi-aalinen identiteetti on edelleenkin yksilöidentiteetti. Rajaus yksilöihin on perusteltu, mutta kollektiivisen identiteetin problematiikka ja kollektiivi-sen identiteetin rakentamikollektiivi-sen ja keskinäikollektiivi-sen vahvistamikollektiivi-sen kysymykset sivuutetaan, kun lähtökohtana on jokin yleensä valmiina otettu sosiaali-nen identiteetti. On myös hyvä kysyä, onko kaikkien ryhmäläisten sosi-aalinen identiteetti sama.

Sosiaalisen identiteetin teorian minäkäsitys (self concept) on koko-elmaminäkuvia (self image), jotka vaihtelevat vakiintumisasteen, raken-teen ja sisällön rikkauden mukaan (Turner 1981). Ne ovat minäkuvien sosiaalis-kategorisia piirteitä erotuksena yksilöllistävistä piirteistä (Tur-ner 1982; ks. Abrams 1992, 59). Ryhmäkäyttäytymisen yhtenäisyyden ja koordinaation luo jaetun minäkäsityksen olemassaolo erottuvan kategori-an (kontekstissa merkityksellisemmin ryhmän) jäsenenä eivätkä yksilöi-den väliset suhteet ryhmien sisällä tai eksplisiittinen sosiaalinen paine (Abrams 1992, 59). Sosiaalisesta identiteetistä tehdään ryhmäkäyttäyty-misen sosio-kognitiivinen perusta, mekanismi, joka mahdollistaa sen, eikä vain minuuden aspekti, joka tulee ryhmäjäsenyydestä (Turner et al 1987, ix).

Yksilön suhde sosiaaliseen kokonaisuuteen (ryhmään, sosiaaliseen kategoriaan, kollektiiviseen kokonaisuuteen) määräytyy sosiaalisesti.

Sosiaalinen kokonaisuus tai kategoria on osaltaan sosiaalisten suhteiden

kokonaisuus. Ryhmästä muodostetut merkitykset syntyvät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, jossa eivät vaikuta ainoastaan ryhmän jäsenet yksi-lösubjekteina, erityisesti tietyt jäsenet, vaan myös sen ulkopuoliset tahot.

Muodostetut käsitykset (mukaan lukien identiteetit) määrittävät vastaa-vasti sosiaalisen kokonaisuuden sisäistä vuorovaikutusta ja kokonaisuu-den suhteita toisiin ryhmiin.

Vaikka kollektiivinen identiteetti on periaatteessa kaikille yhtäläinen, sosiaaliset identiteetit vaihtelevat. Yksilön identifioituminen sosiaaliseen kokonaisuuteen toteuttaa sekä sosiaalisen kokonaisuuden asettamia ylei-siä että yksilön erityiylei-siä odotuksia. Yksilön sosiaalisesta identiteetistä on osa sosiaalisen rakenteen antamia ja osa yksilöllisten painotuksina, raja-uksina ja uudelleen määrityksinä tapahtuvien valintojen tulosta. Sosiaali-sen kategorian merkitykset ovat siis myös erityisiä ja henkilökohtaisia.

Jotkin merkitykset saavat Deauxin (1992, 20) mukaan alkunsa kategoriaa koskevista konsensuaalisista yhteiskunnallisista uskomuksista - kategori-an kulttuurisista stereotyypeistä, ja suurin osa identifioituvista hyväksyy ne. Jotkut osat määritellään taas paikallisemmin.

Yksilön minäkäsityksen eli minäidentiteetin osana oleva sosiaalinen identiteetti muodostuu siis ensiksi yksilön omaksumasta käsityksestä kohteena olevasta kollektiivisesta identiteetistä. Tämä tarkoittaa yksilön käsitystä siitä, millaisia merkityssisältöjä hän katsoo kollektiivisen koko-naisuuden periaatteessa yhtäläiseen sosiaaliseen representaatioon yleises-ti liitettävän, sekä käsityksiä siitä, keiden katsotaan kuuluvan kohteena olevaan joukkoon. Toiseksi sosiaalinen identiteetti merkitsee identifioitu-jan omaa erityistä suhtautumista kollektiivisen identiteetin kohteeseen.

Tällä voi olla oma painotuksensa identiteetin sisällöistä ja ryhmän rajois-ta. Kolmanneksi hän voi lisäksi mieltää oman käsityksensä tiedostetusti ainutlaatuiseksi tai jopa tehdä poikkeavan käsityksensä yleisesti tiettä-väksi.

Erityisesti sosiaalista identiteettiä koskevissa teorioissa kiinnitetään huomiota yksilön sosiaaliselle kategorialle antamaan arvoon. Tämä tar-koittaa yksilön sitoutumisen astetta, identifioitumisen vahvuutta,

lojaali-suutta tai ylipäätään myönteistä arvonantoa sosiaaliselle kategorialle.

Arvonanto voi vaihdella kohteena olevan kollektiivisen kokonaisuuden erilaisten sisältöjen, viittauskohteiden mukaan. Kansakuntaan identifioi-dutaan erilaisten sisältöjen kautta. Identifioitumiseen liittyvät myös iden-tifioitujan samanlaisuus (hänen itsensä kokema tai toisten osoittama) ryhmän prototyyppisiin ominaisuuksiin nähden ja yksilön kokema tun-nustetuksi jäseneksi ja hyväksytyksi tuleminen (ks. luku 3.5).

Survey-tutkimuksissa demografisten kategorioiden jäsenyyden saate-taan ajatella määrittävän suoraan identiteetin. Ikää ja sukupuolta tarkas-tellaan helposti tällaisina valmiina määrittäjinä. Jotkut tutkimusmenetel-mät sallivat subjektiivisen tärkeyden osoittamisen, kuten Laun (1989) käyttämä menetelmä, jonka perusteella olen tehnyt oman tutkimukseni erilaisten kategorioiden painoarvoja vertailevan identifioitumiskyselyko-konaisuuden. Ns. kahdenkymmenen väittämän testi, jossa vastaaja antaa kaksikymmentä määritystä itsestään, on taas täysin subjektiivinen.