Patriotismi ja nationalismi -kysymys

Mummendey, Klink ja Brown (2001) toteavat, että kysymystä omaa kansakuntaa kohtaan osoitettujen myönteisten tunteiden suotavuudesta ja ulkomaalaisten halventamisesta ja torjumisesta tuon tunteen välttämät-tömänä seurauksena on käsitelty sosiaalipsykologiassa ”nationalismin” ja

”patriotismin” välisenä kysymyksenä. Kostermanin ja Feschbachin (1989) mukaan ”nationalismi” edustaa sisäryhmän arvioinnin haitallista

puolta, koska siihen sisältyy näkemys, että oma kansakunta on ylempiar-voinen kuin toiset ja siksi sen pitäisi olla hallitseva. Patriotismi ymmärre-tään taas arvokkaana aspektina, koska se edustaa kiintymyksen tunteita omaa maata kohtaan. Nationalismi, ”sokea patriotismi”, merkitsee kritii-kitöntä tukea kaikelle sisäryhmän toiminnalle, mutta ”rakentava pat-riotismi” edustaa kriittistä tietoisuutta ja lojaalisuutta sisäryhmälle.

Mummendeyn ym:n (2001) SIT:n käsitteistöön (Tajfel ja Turner 1986) sijoittamina ”nationalismi” nähdään ryhmien välisenä erotteluna (differentiation) ja ”patriotismi” osana myönteistä sisäryhmän arviota.

Tiivistäen ”nationalismin” nähdään olevan yhteydessä ulkoryhmän hal-ventamiseen, kun taas ”patriotismin” odotetaan ilmentävän positiivista suhdetta omaan ryhmään riippumatta ulkoryhmän halventamisesta (Blank & Schmidt 1993). ”Patriotismi” on kuulumisen, vastuullisuuden ja ylpeyden tunteita ilmentävää affektiivista kiintymistä sisäryhmään (Bar-Tal 1993, Staub 1997).

”Patriotismin” ja ”nationalismin” erossa ehdotetaan olevan kyse jos ei erilaisista psykologisista tiloista niin erilaisista vertailuarviointeihin liittyvistä prosesseista. (Mummendey ym. 2001, 160) Mummendey ja Simon (1997) esittävät, että ryhmien välinen vertailu ei ole ainoa keino, jolla myönteinen arvio sisäryhmästä voidaan saavuttaa. He esittävät kol-me erityyppistä vertailun tyyppiä: ryhmien välisen, ajallisen ja johonkin absoluuttiseen kriteeriin tai abstraktiin standardiin liittyvän. Tällöin omaa maata voidaan verrata (1) toisiin maihin, (2) siihen, miten maa on selvin-nyt menneisyydessä (tai selviää tulevaisuudessa) tai (3) johonkin sosio-poliittiseen prototyyppiin ihanteellisesta yhteiskunnasta. Omaksuttu vertailuorientaatio vaikuttaa sisäryhmäarvion ja ulkoryhmän halventami-sen väliseen suhteeseen.

Sisäryhmän arvostus ja ulkoryhmän halventaminen liittyvät toisiinsa nimenomaan vain kysymyksenasettelulla (pribing) luodussa ryhmien välisessä vertailevassa orientaatiossa eivätkä muissa asetelmissa. Kun identifioituminen kansakuntaan otettiin ulkoryhmän halventamista selit-täväksi tekijäksi sisäryhmän suosimisen rinnalle regressioanalyysissa

(multiple), sisäryhmän suosimisen ja ulkoryhmän halventamisen yhteys heikkeni merkityksettömäksi. Samaan aikaan sisäryhmään identifioitu-misen ja ulkoryhmän halventaidentifioitu-misen yhteys pysyi merkitsevänä. (Mum-mendey ym. 2001, 166.) Vertailuasetelma siis selitti yhteyden.

Oman ryhmän arvostaminen on sen sijaan aina kaikissa asetelmissa yhteydessä ryhmään identifioitumisen kanssa. Ryhmien välinen vertailu-perspektiivi johtaa nationalismiin liittyvään ulkoryhmiin suhtautumiseen.

Kielteisen poissulkevuuden välttämiseksi voitaisiin oman ryhmän arvi-oiminen perustaa ryhmien välisen vertailun sijasta ajalliseen itseen viit-taavaan vertailuun. (Mt. 169.)

Vaikka sosiaalisen identiteetin käsitteitä on käytetty aiemminkin py-rittäessä ymmärtämään asenteita muita maita kohtaan (esim. Brown &

Haeger, 1999; Ros, Huici, & Gomez, 2000; Brown, Vivian, & Hewstone, 1999), Mummendey ym. (2001, 170) katsovat osoittaneensa, että suora yhteys kansallisen identifioitumisen ja ulkomaalaisten halventamisen välillä riippuu sosiaalisen vertailun perspektiivin etukäteen asettamisesta.

Sisäryhmän suosiminen on mahdollista irrottaa ulkoryhmän halventami-sesta (Mummendey ym. 2001, 171).

Li ja Brewer (2004) saavat samankaltaisessa tutkimusasetelmassa samankaltaisen tuloksen. Yhdysvaltalaisten syyskuun 11:nnen 2001 terrori-iskujen jälkeistä kansakuntaan samastumista tutkittaessa vastaajil-le annettiin kyselylomakkeen alussa kahdenlaiset kansallista yhtenäisyyt-tä käsitteellisyhtenäisyyt-tävät johdannot. Kansallisen identiteetin olemuksellisuutta korostavassa johdannossa iskujen jälkeiseksi yleiseksi päämääräksi an-nettiin sen ymmärtäminen, ”mitä meillä amerikkalaisilla on yhteistä amerikkalaisina”. Toinen versio esitti tehtävänä olevan ”yhteiseen tavoit-teeseen pääsemisen terrorismia vastaan taisteltaessa ja sen uhrien autta-misessa” (mt., 732).

Li ja Brewer (2004, 731) vertasivat Kostermanin ja Feschbachin (1989) ”patrioottisuuden” ja ”nationalismin” mittareiden yhteyttä suvait-sevuuteen, suhtautumiseen erilaisiin etnisiin alaryhmiin sekä ”todellisena amerikkalaisena olemiseen” vaadittaviin tekijöihin (syntyperäisyys, on

kristitty, jne.). Yhteistä olemuksellisuutta ja siten rajaa toisiin nähden korostavassa kansallisen yhtenäisyyden käsitteellistämisen asetelmassa patrioottisuus oli vahvemmassa yhteydessä kulttuuriseen suvaitsematto-muuteen kuin yhteistä päämäärää korostavassa asetelmassa, jossa patri-oottisuus ei korreloinut suvaitsemattomuuden kanssa (mt., 735). Kansal-lista olemuksellisuutta hakeva patrioottisuus ei sovi yhteen kulttuurista moninaisuutta hakevan hyväksyvän suuntautumisen kanssa.

Yhteinen tavoite suuntaa kansallisen identiteetin Lin ja Brewerin (2004, 729) mukaan vaikuttavaan sisäiseen yhteistyöhön yhteisten tavoit-teiden saavuttamiseksi. Tietoisuus riippuvuudesta suuntaa huomion ryh-män sisälle (Yuki 2003), mikä on rinnasteista ”identiteetti itselle"-, ei vertailevalle ”identiteetti toisille”-näkökulmalle. Olemuksellinen kansal-lisen identiteetin käsitteellistäminen johtaa taas ryhmien väliseen tarkas-teluun, jolloin ryhmän sisäinen homogeenisuus ja eron tekeminen ulos-päin painottuvat. Tämä merkitsee identifioitumisen liittymistä sisäryh-män muita ylempiarvoisena pitämiseen, millä on yhteys ”identiteetti toisille”-näkökulmaan.

Li ja Brewer (2004) pitävät kansallisen identifioitumisen positiivise-na puolepositiivise-na muiden sosiaalisten identiteettien tapaan sitä, että se lujittaa sosiaalisia solidaarisuuden siteitä, liittää yksityiset intressit kansalliseen hyvinvointiin ja tarjoaa motiivin olla hyvä ryhmän jäsen, mikä tarkoittaa kansalaisen vapaaehtoisia ja osallistuvia toimia. Nationalistinen identifi-kaatio merkitsee taas kansalliskiihkoista sovinistista ylimielisyyttä ja dominoimisen halua kansainvälisissä suhteissa, suvaitsemattomuutta ja sotakiihkoa. (Mt., 727.) Syyskuun 11. näyttää tuottaneen Yhdysvalloissa juuri tämänmuotoista kansallista identifioitumista. Joka tapauksessa ennestään vahva vastaajien kansallinen identifikaatio nousi syksyllä 2001 vuonna 2000 mitatusta. Iskut ovat esimerkki koetun uhan lojaalisuutta kansakunnan johtoon ja identiteettiä vahvistavasta vaikutuksesta, ”uusi Pearl Harbor” (Griffin 2004). Kansakunnan historian sosiaalisilla rep-resentaatioilla on myöhempää toimintaa valmiiksi ohjaava vaikutus (Liu ja Hilton 2005)

2.4.3.1 Kriittinen katsaus nationalismin ja patriotismin erontekoon Hopkins (2001, 184-5) katsoo, että SIT:a luetaan laajasti tavalla, joka vähättelee ideologisuuden tärkeyttä ryhmän jäsenten toiminnan määräy-tymisessä. Turner (1999) selittää, että sen sijaan, että SIT edellyttäisi suoran suhteen identifikaation ja etnosentrismin välille, se korostaa ryh-män jäsenten sosiaalisesti jaettua ja sosiaalisesti välittynyttä ymmärrystä itsestä ja ryhmän suhteista toisiin. Koska teoria viittaa yleisiin prosessei-hin eikä erityisiin käyttäytymiseen liittyviin manifestointeiprosessei-hin erityisissä konteksteissa, SIT tarjoaa joukon käsitteitä, jotka vaativat sosiaalista analyysiä ja joiden tulisi johtaa juuri sosiaalisiin prosesseihin, joihin historioitsijat, antropologit ja politiikan tutkijat viittaavat. Kun on mah-dollista puhua ryhmädifferentiaatiosta yleisenä prosessina, sen vaikutuk-set käyttäytymiseen riippuvat ryhmäidentiteetin normeista ja ideologisis-ta sisällöistä. Tällöin differentiaatioille on olemassa rajaton määrä mah-dollisuuksia. Hopkins esittelee esimerkkinä Skotlannin kansallisen puo-lueen johtajan puheen, jossa skotlantilainen identiteetti kuvataan moni-kulttuurisuuden ja ei-syrjivyyden mahdollistavana.

Isänmaallisuuden ja nationalismin välisestä rajanvedosta kiistellään jatkuvasti. Ignatieff (1993, 6) erottaa Smithin käsitteiden etnis-genealoginen ja kansalais-territoriaalinen mukaisesti etnisen ja "siviili-"

l. kansalaisnationalismin. "Etninen" on kuumaa, ylijäämän vaihtelua, joka perustuu verisiteiden (blood loyalty) tunteisiin. Ignatieff sanoutuu irti etnisestä nationalismista sanoen: "Olen kansalaisnationalisti." (9) Tällä hän tarkoittaa valistuksen universaaleihin ideaaleihin ja yleiseen kansalaisuuteen perustuvaa nationalismia. Sen sijaan Billig (1995, 47) viittaa havaitsemiinsa ilmaisutapoihin "meidän patriotismimme” ja ”hei-dän nationalisminsa" ja tarkoittaa näillä sitä, että nationalismi tunniste-taan aina helpommin toisissa kansallisuuksissa kuin omassa.

Walker Connor, Billigin sanoin ”yksi nykyajan johtavia nationalis-min spesialisteja”, katsoo, "ettei nationalismia ja patriotismia pidä sekoit-taa huolimattomalla kielenkäytöllä" (1993, 376). Connorin (1993)

mu-kaan nationalismi on irrationaalinen, vaarallinen, primordiaalinen voima,

"emotionaalinen kiintyminen omaan kansaan". Nationalistit vetoavat

"verisiteisiin" (mt., 374). Hänen mukaansa Yhdysvalloissa etniset lojaali-suudet eivät ole tällaisia. Sen sijaan siellä on patriotismia, joka ei ole yhtä tunteisiin vetoavaa (mt., 387). Billigin (1995) mukaan tämä on esi-merkki ideologisesta kansallisen identifioitumisen määritelmästä: ”pat-riotismi” on yhtä kuin moraalisesti hyvä kansallinen identifioituminen.

Connorin lailla Daniel Bar-Tal (1993) väittää, että patriotismi on funk-tionaalisesti positiivinen voima, joka tarjoaa sisäryhmälle vakautta ja jäsenilleen identiteetin tunteen. Hän määrittää isänmaallisuuden ”ryhmä-jäsenten kiinnittymiseksi ryhmäänsä ja maahan, jossa he asuvat” (mt., 48), ja erottaa tuon positiivisen kiinnittymisen sovinismista ja nationa-lismista, joihin sisältyy negatiivisia tunteita ulkoryhmiin nähden. (ref Billig 1995, 56-7.)

Kosterman ja Feschbach (1989) väittävät löytäneensä empiiristä evi-denssiä sille, että patrioottiset tunteet omaa kansakuntaa kohtaan eivät ole yhteydessä negatiivisiin asenteisiin vieraita kansakuntia kohtaan.

Billigin mielestä tämä on pikemminkinvalmiutta hakea eroa nationalis-min ja patriotisnationalis-min välille kuin sitä, että näiden välillä on todella olemas-sa tällainen ero. (mt., 57.) Tutkimuksen patrioottinen faktori sisälsi väit-teitä "rakastan maatani"; " kun näen Amerikan lipun liehuvan, se tuntuu minusta mahtavalta (great)". Toisen nationalistisen faktorin väitteet käsit-telivät Yhdysvaltoja suhteessa muihin maihin, kuten "mitä enemmän Amerikalla on valtaa muihin maihin, sitä paremmin niillä menee". Pat-riotismimittarin pisteet olivat korkeita, mikä viittasi niiden yleiseen hy-väksyntään. Kuitenkin mittarit korreloivat keskenään. (1989, 268; sit.

Billig 1995, 58.) Samantapainen "hyvää tarkoittava" pyrkimys on nähtä-vissä Schatzin, Staubin ja Lavinen (1999) kyselytutkimuksensa perus-teella konstruoimien "sokean patriotismin" sekä myönteisemmäksi arvo-tetun "kritiikin mahdollistavan rakentavan patriotismin" eroissa. (Kyse-lyn osioilla ei voinut tunnistaa kriittistä antinationalismia, koska pat-riotismi oli otettu sivuuttamattomaksi automaattiseksi lähtökohdaksi.

esim. "Maani kritikoiminen on tapa osoittaa rakkautta sitä kohtaan".) Dekker ym. (2003) ovat laatineet toimivan nationalismimittarin.

Davis (1999) saa baskien kansallisen identifioitumisen muotoja kos-kevassa tutkimuksessaan omista lähtökohdistaan edellisenkaltaisen tu-loksen. Hänen tutkimansa valikoidut baskit ilmensivät kansallista identi-teettiä kahden Q-faktorin välityksellä. Erilaiset kirjallisuudesta, puheista ja sanomalehtiartikkeleista jne. haetut ajateltavissa olevat baskiksi sa-mastumisen muodot annettiin arvioitaviksi 30 väittämässä. Ensimmäistä faktoria luonnehti ns. "suojelusnationalismi" (guardian nationalism). Se perustuu uhattuun yhteisöön kuulumisen tunteeseen, yhteisön symboli-seen suojeluun ja kansakunnan hyväksi käytävään toimintaan osallistu-miseen. Baskien kieli ja sen aktiivinen suojelu olivat tärkeitä. (Mt., 35.) Faktoria B kuvaa kuten edellä perustavanlaatuinen identifioituminen baskiksi, mutta siitä puuttuu A:ssa oleva aktiivista osallistumista vaativa proaktiivinen puoli, ja B:ssä vastustetaan nationalismia (mt., 38).

Kysymys "hyvän" suvaitsevuuden mahdollistavan "isänmaallisuu-den" tai kansallisen identifikaation sekä "pahan" poissulkevan nationa-lismin välisestä eronteosta ansaitsee kaikista varauksista huolimatta laa-jemman käsitteellisen ja empiirisen tutkimuksen.