Suomen ainoa pronssikautinen kampa, löytösuhteiden mukaan V periodille ajoittuva, on löydetty Rieskaronmäen haudasta 89: 3, kuva 115: 2:1 42 mm leveä pronssiesine,
Jossa
on puhkonainen segmenttimäinen kädensija, ainakin toiselta puolen viivapareilla koristettu. Löytö on siis kulttuurihistoriallinen harvinaisuus, kiistaton todiste välinees-tä, jonka käyttö erottaa kulttuuri-ihmisen metsäläisestä. Sellaisena Rieskaronmäen kampa liittyy partaveitsiin ja pinsetteihin, mutta on poltetuista luista päätellen ollut antimena 40—60 -vuotiaan naisen haudassa määrittely ei tosin ole täysin varma:eivät siis vain miehet huolehtineet ulkonäöstään, vaan myös, ja luultavasti paljon huolellisemmin, naiset, vaikka heidän osaltaan esineelliset todisteet ovatkin
niukem-mat.
Entä alkuperä? Puhkonaisia sarvi- ja pronssikampoja esiintyy skandinaavisen prons-sikulttuurin naisen- ja miehenhaudoissa II periodilta alkaen, joskin metalliset ovat pronssikauden jälkipuolella melko harvinaisia.2 Puhkonaisuudessaan ja segmentin-muotoisen kädensijansa vuoksi Rieskaronmäen kampa muistuttaa skandinaavisia ja palautuu varmastikin skandinavisiin muotoihin. Mutta läheistä vastinetta silleei näy-tä Skandinaviasta löytyvän:3 kyseessä lienee siis Rieskaronmäen valimon oma tuote
ja sellaisena kaikessa kömpelyydessäänkin mitä merkittävin. Mutta tuskin silti to-dellisuudessa Satakunnan varhaisin kampa, sillä oma valanta edellyttänee vieraiden esikuvien varhaisempaa tuntemista ja käyttöä. Muutoinkin kamman historia ulottu-nee Suomessa huomattavasti varhaisempaan aikaan, vaikka esineelliset todisteet puuttuvatkin. Skandinaviaan kampa näet saapuu jo neljännellä vuosituhannellaeKr., jolloin se, kaiketi etelästä lainattuna, esiintyy Erteböllen kulttuurin piirissä;4 sarvi-kampoja on siis Skandinaviassa käytetty jo paljon ennen pronssikautta. Pronssikau-della niistä on epäsuoria todisteita myös Itä-Euroopan pohjoiselta vyöhykkeeltä, nim.
eräs Ruijasta löydetty, Itä-Venäjän pronssikulttuurin piiriin viittaava kampa.5 Ilmei-sesti kampa ainakin pronssikaudelta lähtien, mahdollisesti jo aikaisemminkin, kuului Suomessakin yleisesti käytettyihin esineisiin.
1. SatM 17 102: 4. Salo 1970 35-38, 103.
2. Esim. Bröndsted 1939 56-57, 99, 216-17.
3. Skandinaavisten kampojen kaariornamentit on korvattu tässä yksinkertaisella pystypalkilla; vrt. esim. Sprockhof-finkuvaamaan Seddinin Vperiodin kampaan (Westprignitzin puri, Pohj.-Saksa), joka muutoinonRieskaronmäen kamman parhaita vastineita; S. 193495, t. 16:7.
4. Esim. Bröndsted 1938 k. 71:m—n. Andersen 1973 33—36. Tunnettu Gotlannistalöydetty luukampa, Stenberger 1964 k. 41, ajoittuu kolmannelle vuosituhannelle.
5. Simonsen 1961 k. 131:c, 140: d, e.
Veitset
Veitset ovat rautakauden yleisimpiä terämuotoja, mutta Suomen pronssikauden löy-döissä hyvin harvinaisia: ilmeisesti ovat pienet kvartsi- tai piiterät täyttäneet jatku-vasti niitä tarpeita, joihinmetalliveitsiä myöhemmin käytettiin. Jos jätämmelaskuista partaveitset, on pronssikautisia metalliveitsiä löydetty Suomesta neljä tai viisi: yksi Perniöstä 111 :lta ja toinen IV periodilta,1 muut Satakunnasta, joukossa tosin kaksi epävarmaa.
Varmana veitsenä voidaan pitää Uotinperä II:n T-rauniosta löydettyä, kuva 117: 3:2 neljän cm:n mittainen kaksiteräinen esine, josta ruoto on katkennut pois. Si-tä voidaan näet verrata Skandinaviassa yleisiin kaksiteräisiin veitsiin, lansetteihin.
Katkelmallisuudestaan huolimatta se voitaneen lukea Baudoun koristeettomaan tyyp-piin A, joka ajoittuu pääasiassa IV periodille, vaikka esiintyy harvinaisena vielä seu-raavallakin.3 Tämä ajoitus sopii myös Uotinperä II:n lansettiin, joskin T-rauniota on asemassista syistä pidettävä IV periodille ajoittuvaakeskusrauniota N nuorempa-na; se on toisin sanoen aikaisintaan IV periodilta. Tyyppi on tavattoman yleinen Tanskassa ja siihen rajoittuvissa Saksan osissa sekä Skånessa.4 Tältä alueelta täyty-nee Uotinperän lansetinkin olla peräisin, samoin Perniön Lemun Lehmihaasta v.
1979 löydetyn,5 sillä Ruotsissa tyyppi ei juuri esiinny Skånen pohjoispuolella, lukuun
ottamatta Gotlantia, jonkavälittämänä Uotinperän lansetti on ehkä kulkeutunut Ko-kemäenjoen suuhun; se on tyyppinsä pohjoisin kappale. Lansettien käyttötarkoitusta ei tiedetä. Niitä on pidetty hautaan pantuina miniatyyrimiekkoina,ts. aitoja miekkoja korvaavina hauta-anteina, tai nuolenkärkinä.6 Kumpikaan selitys ei ole hyvä: nuolen-kärjiksi niiden ruoto on liian leveä eivätkä miekankorvikkeet sovi naisten hauta-anti-miksi. Lansetteja esiintyy kyllä useimmiten miesten haudoissa, mutta toisinaan, kuten juuri Uotinperä II:n T-rauniossa, myös naisten.7 Luultavasti lansettejakin käytettiin hygieniaan, vaikkapa kynsien leikkaamiseen ja puhdistamiseen. Miten lieneekin, tä-mäkin skandinaavisen kulttuurin muoto ja muoti on todettavissa myös Kokemäen-joen suussa.
Veitseksi lienee tulkittava myös Kaunismäen rauniosta 71 löydetty pronssiesineen katkelma, kuva 117: 5, sillä sen kapeampi pää on ruotomainen ja leveämpi veitsen
1. Meinander 1954b 57. Perniön Lemun Lehmihaan veitsi, TYA 158,on toistaiseksi julkaisematon 2. SatM 17 459: 55. Salo 1970 55-57, 104.
3. Baudou 1960 15.
4. Ks. ed. viite; mt.,kartta 7.
5. TY A 158.
6. Ks. viite 3, 7. Ks. viite 3,
276
terän tapaan ohut.8 Sitä kiintoisampi on kuitenkin Nakkilan Kuusiston I-rauniosta löydetty rautainen veitsenterä, kuva 116:9 koveraselkäinen 68 mm:n mittainen esine, jostaruoto on katkennut pois, samoin kärki. Muoto on katkelmallisuudessaan-kin arvoituksellinen, sillä veitsi eroaa koveraselkäisyydessään rautakaudella yleisistä kaarevaselkäisistä tai suoraselkäisistä puukoista. Se on Suomessa ainoa laatuaan ja
antanut sen vuoksi aihetta erilaisiin ajoituksiin. Julius Ailio, Kuusiston raunioiden kaivaja, arveli veistä ”Hallstatt-aikaiseksi”, ts. myöhäispronssikautiseksi, vertauskoh-tia tosin mainitsematta; ilmeisesti hänellä oli ajoitusperusteena Kuusiston raunioiden
”pronssikautinen” sijainti.10 Alfred Hackman otaksui Kuusiston löytöjä esiroomalai-siksi ja myös C. F. Meinander on katsonut kyseisten raunioiden nelikulmaisten sisä-rakenteiden viittaavan esiroomalaiseen aikaan.11 Tämän kirjoittaja on aikaisemmin arvellut raunioiden ajoittuvan myöhäiseen pronssikauteen tai varhaisimpaan rauta-kauteen, mutta otaksunut itse veistä nuoreksi, hautaan jälkikäteen joutuneeksi esi-neeksi.12 Ensin mainittu ajatus on jatkuvasti todennäköinen, mutta jälkimmäinen vää-rä, sillä näyttää siltä, että veitsen muodolla voidaan perustella juuri kyseistä
ajoitus-ta.
Sillä vaikka Kuusiston veitsen katkelmallisuus estääkin täysin luotettavat vertailut, näyttää Hallannin Snöstorpin haudasta 4 löydetty koveraselkäinen rautaveitsi tarjo-avan vertauskohdan Kuusiston veitselle.13 Sen lyhyt ja leveä ruoto lienee alkuperäis-piirre, sillä samanlainen ruoto esiintyy myös eräissä Skånen pronssiveitsissä. 14 Em.
Snöstorpin veitsi on varauksin ajoitettu V periodille, mikä tuntuu hyväksyttäväl-tä, koska ajoitus saa tukea saman haudan uurnasta,15 samoin siitä, että samantapai-sia lyhytruotoisia pronssiveitsiä esiintyy Skånessa V periodilla.16 Mutta samantapai-sia veitsiä on valmistettu vielä myöhemminkin, sillä eräs Gotlannista löydetty kove-raselkäinen ja lyhytruotoinen veitsi on ajoitettu esiroomalaisen ajan I periodille.17 Vaikkei se vastaakaan Kuusiston veistä yhtä hyvin kuin ensin mainittu, lienee syytä
8. KM 11 506: 1. Salo 1970 104. Vrt. Meinander 1954 b 57 sekä löytö 50.
9. KM 6126: 38.
10. Julius Ailion kaivauskertomus vuodelta 1911. MA 11. Hackman 1913 281. Meinander 1969 32—33.
12. Salo 1970 59-60.
13. Lundberg 1972 67-76, k. 73
14. Ks. Stjernquist 1961 t. XXXVIII:S,jonkakanssa löydettynappiajoittunee V tai mahdollisesti VI periodille, mt.
73—74. Lyhyt leveä ruoto esiintyy myös eräissä toisentyyppisissä pronssiveitsissä, esim. mt. t. XXVILB, joka sekin ajoittuu V periodille.
15. Uurna, Lundberg, mt. k. 72,muistuttaa suuresti Stjernquistin tyyppiä ”Urns with large belly and slihgtly con-stricted neck”, ellei ole siihen luettavissa; tyyppi ajoittuu V ja VI periodille. Ks. S. 1961 35—36, mm. taulut XX:9 ja XXV:I.
16. Ks. viitettä 14.
17. Almgren 1914 k. 27 selityksineen. Saman haudan uurna, k. 29, muistuttaa kuitenkin myöhäispronssikautisia muotoja, esim. Stjerquist 1961 t. LIV:I2,joten löydön rautakautisuus ei liene varma.
jättääKuusiston veitsen ajoitus väljäksi: pronssikauden V:ltä, Vl:lta tai esiroomalai-sen ajan I periodilta. Mutta tällaisenakin ajoitustulos merkitsee, että rauta on Sata-kunnassa tullut tunnetuksi Skandinaviasta käsin pronssikauden lopulla tai esirooma-laisen ajan alussa. Kuten edellä on mainittu, Tarringinmäen rautaiset rannerenkaat muodostavat ehkä vastaavan todisteen; niiden mukaan olisi raudan tunnetuksi tuloon ollut osansa myös Lausitzin kulttuurilla. Kun kuitenkin suomen kielen ’rauta’ ja sen itämerensuomalaiset vastineet ovat skandinaavisia lainasanoja,18 on skandinaavinen vaikutus ollut tässä suhteessa ratkaiseva. Näyttäisi siis siltä, että Kuusiston veitsi oli-si Yaudan’ vanhin eoli-sineellinen vastine Suomessa.