Inventoidessaan Rauman maalaiskunnan kiinteitä muinaisjäännöksiä v. 1961 Kerttu Itkonen totesi Rauman Vasaraisten Kylmänkorvenkalliolla kaksi kivirakennelmaa.
Hän kuvaa niitä seuraavasti: "Viiden kiven varaan on asetettu 1 x 0,8 m:n suurui-nen noin 35 cm:n paksuinen pyöreähkö kivilaaka. Jalustakivistä yksi on yksinään,
muut kaksittain päällekkäin, jotenne muodostavat kolme "jalkaa”. Tästä 25 m
ete-lään hieman korkeammalla on kuuden kiven varaan asetettu pitkänomainen 1,3 x 0,6 m:n suuruinen 30 cm:n paksuinen kivi, joka on 55 cm:n korkeudella
maasta. Tämän kummallakin puolella on ollut samantapainen rakennelma, jotka puuseppä Laine muistaa nähneensä.”1
Rakennelmat, kuvat 99 ja 100, joitavoidaan nimittää kivipöydiksi, ovat 25 m:n korkeudella, ts. seudun pronssikautisten muinaisjäännösten tasolla, luoteeseen viettävässä kallionrinteessä. Alempana niiden luoteispuolella aivan kallion ja metsän rajassa on kaksi hautarauniota,2 joita sijaintinsa puolesta voisi otaksua myöhäis-pronssikautisiksi. Kun muinaisjäännökset sijaitsevat lähekkäin, niitä voidaan otaksua saman asutuksen muistoiksi; kivipöytiäkin voitaneen siten arvella pronssikautisiksi, ehkä myöhäispronssikautisiksi. Mutta vain arvella, sillämiljöön pronssikautisuudesta huolimattane on voitu rakentaa myöhempinäkin aikoina. Tuskinpa sentään historial-lisina, sillä tämäntapaisista rakennelmista ei liene asiakirjallisia tietoja.
Ajoituskysymykseen ei saa Satakunnasta lisänäkökohtia, sillä Kylmäkorvenkallion kivipöydät ovat tiettävästi ainoat täältä tutkimuksen tietoon tulleet, eikä tämän
kir-joittaja ole todennut vastaavia muualtakaan Suomesta julkaistun. Mutta Ruotsista niitä tunnetaan. E. Baudou mainitsee niitä Norrlannista kolme, samoin Ångerman-lannista, minkä lisäksi niitätunnetaan runsaasti Smålanninrannikolta jaBlekingestä;
myös Bornholmissa niitä esiintyy.3 Hänen Ångermanlannin rannikolta kuvaamansa kaksi kivipöytää vastaavat kooltaan jarakenteeltaan Kylmänkorvenkallion pöytiä, ja kaikki kolme sijaitsevat kiviröykkiöhautojen vieressä. Niidenkin miljöö on
pronssi-1.Kerttu Itkonen,Rauman maalaiskunnankiinteät muinaisjäännökset, n:o 34; MA.
2. Em. kertomus, n:o 33.
3. Baudou 1968 78-79.
228
ATwva 99. Uhrikiveksi tulkittu kivipöytä Rauman maalaiskunnan Vasaraisissa. Mui-naisjäännös sijaitseepronssikautisessa miljöössä jalienee siten pronssikautinen. Valo-kuvannut Kerttu Itkonen. Museoviraston kokoelmat.
kautinen, jaerään kiven sijaintikorkeus viittaa Baudoun mukaan pronssikauden jälki-puolelle. Vaikkei ajoitusta voi Ruotsinkaan puolella löydöin varmistaa, tuntuu
kivi-pöytien pronssikautisuus hyvin todennäköiseltä.
Bornholmissa kivipöytiä on nimitetty käräjäpöydiksi, 'Thingsborde”,4 varmastikin jälkisyntyisen selityksen mukaan, silläyhdessä ja samassa paikassa ei olisi varmasti-kaan tarvittu monia käräjäpöytiä. Vaikkeivät sijainti, löydöt eivätkä muutkaan seikat Ruotsissakaan osoita, miksi kivipöydät on rakennettu, lienee Baudou oikeassa nimit-täessään niitä uhrikiviksi. Hän vertaa niitä pronssikauden haudoissa tai haudoilla esiintyviin pystykiviin, joissa toisinaan on uhrikuoppia, jatulkitsee kuopallisten mu-kaan kuopattomatkin uhrikiviksi. Sama tarkoitus lienee myös ollut kivipöydillä, jotka tuntuisivat parhaiten liittyvän vainajainpalvontaan; viimeksi mainitusta ei pronssikau-den haudoissa näytä juuri olevan todisteita, toisin kuin rautakauden kummuissa.5 Kylmänkorvenkallion kivipöydät rikastuttavat siten pronssikauden kulttuurikuvaa
ar-4. Ks. ed. viitettä.
5. Rautakauden kummuissa esiintyy usein pintaosissa runsaasti keramiikkaa, joka todistanee haudoilla pidetyistä muistoaterioista tms.; esim. Mäkelä 1954 28.
Kuva 100. Vasaraisten toinen kivipöytä on edellistäkin muhkeampi muinaisjäännös.
Valokuvannut Kerttu Itkonen. Museoviraston kokoelmat.
voituksellisella piirteellä, ja miten ne tulkittaneenkin, ne jokatapauksessa
muodosta-vat erään yhtäläisyyden, joka liittää Satakunnan rannikon pronssikulttuurin skandi-naaviseen pronssikulttuuriin.
Rieskaronmäen talon pihanreunuskiveykseen sisältyi tasapintainen neliömäinenkivi, k. 32, jonka vaakasuorassa yläpinnassa oli kolme laakeaa säännöllistä syvennystä rinnakkain: ilmeisesti ihmiskäden kovertamia. Kivi lienee siis uhrikiv i,
verratta-vissa ehkä Siilinjärven Saunalahden pronssikautisiin uhrikuoppiin, kuten Lauri Pohja-kallio on huomauttanut.6 Sen syvennykset ovat kuitenkin varsin laakeita, minkä vuoksi tulkinta jää epävarmaksi.
6. Pohjakallio 1978b 116-17.
230
XIII KÄTKÖT
Oman, joskin harvinaisen ryhmän pronssikauden kiinteissä jäännöksissä
muodosta-vat kätköt. Niillä tarkoitetaan sellaistaesineryhmää, joskus yksittäistäkin esinettä, jo-ka löytösuhteiden nojalla voidaan päätellä maan alle tai kivenkoloon piilotetuksi.
Löytösuhteista tulee toisin sanoen ilmetä, etteivät esineet tai esine kuulu esim. maa-han kaivettuun hautaan. Tällaisia ei tosin Suomesta pronssikaudelta tunneta, mutta kun rauniohautaus on tullut vain harvojen osaksi, kuten myöhemmin selvitetään, ja kun se on tuntematonta laajoilla alueilla, joillakuitenkin on asuttu, on maahan
ta-pahtuva kuoppahautaus luultavasti ollut yleinen, monin paikoin vallitsevaan
hau-taustapa. Monet yksittäiset, maakerroksen alta löydetyt pronssiesineet, mm. onsikir-veet, saattavat olla hauta-antimia, vaikkei asiaa olekaanlöytämisen yhteydessä
todet-tu. Yksittäisiä esineitä ei sen vuoksi juurivoikaan luonnehtia kätköiksi, elleivät
erityi-set syyt sulje pois hautatulkintaa. Kätköt eroavat haudoista tavallisesti myös esinei-den keskinäisen sijainnin vuoksi, sillä esineet muodostavat usein tiheän kimpun tai ryhmän, kun taas hautalöydöt sijainnevat enemmän tai vähemmän hajallaan,
hau-taustavan sanelemassa järjestyksessä.Kätköt saattavat erota haudoista myös
koostu-mukseltaan, joko siten, että niihin sisältyy sellaisiaesineitä, joita hautoihin ei ole to-dettu pannun, tai siten, että haudoissa esiintyviä esineitä on löydössä niin monta kappaletta, ettei niitä voi pitää hauta-antimina.
Tällaisia kätköjä Suomesta tunnetaan pronssikaudelta kuusi tai seitsemän, nim. La-pista kaksi, Uudeltamaalta yksi tai kaksi, Satakunnasta kolme, kaikki Kokemäeltä,
kartta kuva 92.1 Porin rataa v. 1891 rakennettaessa sattui Kokemäen Ylistarossa Suomen pronssikauden tutkimushistoriaan jäänyt tapaus: Näppärin talon maalta, suuren kiven altalöytyi pronssisolki japronssimiekka, edellinenrikkonaisena, jälkim-mäinen eheänä ja käyttökelpoisena, k. 101.2 Löytöpaikka, johon ei liity muita todet-tuja muinaisjäännöksiä, sijaitsee Kokemäenjoesta kilometrin kaakkoon. Keskieuroop-palaisen miekkansa vuoksi kätköstä tuli pronssikauden löydöistämme ehkä
kansain-1. Meinander 1954 b, 85—88.
2. Hackman 1897 386. KM 2791: 1-2.
Kuva 101. Kokemäen Ylistaron Näppärin pronssimiekka ja solki, kätkölöytö VI pe-riodilta. Miekka on peräisin Keski-Euroopasta, solki Mälarin alueelta. KM 2791:
I—2. N. 1/2. Museoviraston kokoelmat.
232
välisesti tunnetuin jakansakouluihin levitettyjen kuvataulujen kautta miekasta prons-simiekan perikuva, vaikka se todellisuudessa on näin pohjoisilla leveysasteilla harvi-naisuus. Se on peräisin V periodilta, mutta solki vasta Vl:lta, jolloinesineet on siis paikkaansa kätketty.
Saman vuosikymmenen lopulla löysi torpanpoika livari Ojala Peipohjasta, Ojalan
ta-losta puolisen km eteläänkeihäänkärjen k. 105:4.3 Esine oli louhikkoisessa metsämä-essä, kiven rakoon n. 80 cm:n syvyyteen pitkälleen pistettynä. A. M. Tallgren ei ha-vainnut paikalla mitään "erinomaista”.4 Selvää on kuitenkin, että esine oli tarkoituk-sella pantu löytöpaikkaansa. Kun kyseessä ei voi olla hauta, löytö on yksittäisyydes-tään huolimatta tulkittava kätköksi. Keihäänkärki on todennäköisesti V periodilta, joskin muoto on ollut käytössä vielä seuraavanakin aikana. Löytöpaikka sijaitsee Kokemäenjoesta 4,5 km:n päässä, kartta kuva 92.
Kolmas Kokemäen kätköistä paljastui v. 1937 soranajossa Kuoppalan Rantalan maalta, Kokemäenjoesta n. 400 m:n päässä, kartta k. 92.5 Paikka oli soranajossa hävinneen mäennyppylän korkeimmalla kohdalla, josta esineet kertoman mukaan löydettiin yhtenä rykelmänä 80 cm:n syvyydestä, "ilman mitään merkkiä suojukses-ta, astiasta tms”. Löytö koostui kahdesta silmälasisoljesta, yhdestä neulasta, hevo-senvaljaiden koristelevystä 1. falerasta, neljästä pienemmästä koristekupurasta sekä pronssiastian suikaleesta, k. 102. Jokseenkin kaikki esineet olivat jokorikkonaisia tai muutoin puutteellisia; soljet mm. vailla neulaa. Esinemäärältään löytö on Inarin Lus-masaaren löydön kanssa Suomen rikkain. Soljet ajoittavat sen VI periodille.
Esineiden ryhmitys jakoostumus poikkeavat Rantalan kätkössä haudoista tunnetuis-ta, eikä Näppärinkään löytö sovi koostumukseltaan hautalöydöksi tuolloin ei hau-toihin pantu juuri aseita eikä suuria koruja sijaintipaikasta puhumatta. Ne ovat
siis kiistattomia kätköjä, mutta löytösuhteet vaikenevat, kun kysytään, missä tarkoi-tuksessa kyseiset esineet on aikoinaan piilotettu. Selityksiä on lähinnä kaksi: kysees-sä on jokoomaisuuden todellinen maahan tallettaminen tai uhri jollekin jumaluudelle tai vainajalle. Kumpikin tulkinta tulee kyseeseen:rikkonaiset esineet ovat sellaisenaan edustaneet melkoista omaisuutta, joka on kannattanut piilottaa mutta joka varmaan on myös ollut jumalillemieluinen uhri. Kun löytöjen ympäristöön ei kuitenkaan liity mitään erityistä luonnonmuotoa, jotavoitaisiin otaksua sakraaliseksi, lienee tulkinta omaisuuden kätkemisestä luontevin. Tosin Näppärin kätköä peittänyt suuri kivi on voinut olla palvontakivi, mutta yhtä hyvin se on saattanut olla kätkijän maamerkki-nä.
3. KM 4519. Tallgren 1906 45-46.
4. A. M. Tallgrenin tarkastuskertomus, MA.
5. Kivikoski 1938.
Kuva 102. Pronssikätkön esineetKokemäen Kuoppalan Rantalasta: kaksi silmälasi-soikea, niistä oikeallepronssiastian suikale, ylempänä tutuluspäinen neula, neljä ko-ristekupuraa ja suurempi koristekupura, todennäköisesti valjaista. Soljet on valettu Keski-Ruotsissa, pronssiastiansuikale jakoristekupurat ovat peräisin ilmeisestiKeski-Euroopasta. N. 2/5. KM 10 732: I—9. Museoviraston kokoelmat.
Jos kyseessä on ollut maahan kätketty omaisuus, kätköt voidaan luonnehtia aarteik-si, joita kätkijät eivät ole jostain syystä käyneet hakemassa pois. Rautakauden lopun hopea-aarteiden tapaan ne voitaisiin tällöin tulkita merkeiksi vaaranalaisista ajoista6 ja lisätä, että ilmeisesti sama vaara, joka johti Varsinais-Suomessa, Virossa ja ete-lämpänä Itäbaltiassa rakentamaan linnoitettuja asuinpaikkoja7, on kenties välillisenä syynä Kokemäen aarteisiin. Mutta vaikka emme tässä suhteessa pääsekään otaksu-mia pitemmälle, voimme todeta, että pronssikauden loppuvaiheessa metallia on Ko-kemäellä ollut Suomen oloissa harvinaisen runsaasti: pronssikautisten metalliesineiden lukuun (16) katsoen Kokemäki on etenkin kätköjensä ansiosta Suomen rikkaimpia kuntia, sen ohittaa tässä suhteessa ainoastaan Nakkila.
6. Salo 1967 104-19.
7. Jukka Luoto, Liedon Vanhalinna. Lisensiaattitutkimus (käsikirjoitus) 1979.
234