V. 1962 tämän kirjoittaja paljasti Kullaan Paluksella, Puiston tilalla harvinaisen mui-naislöydön: n. 70 cm:n syvyydestä muinaisjalaksen kannan jamuita siihen kuuluvia puuosia, kuva 136.1 Löydön jäljillepäästiin, kun piiriesimies Vilho Lahtinen toimitti Satakunnan Museoon mv. Erkki Puiston aikaisemmin löytämän jalaksen etuosan.
Esineet olivat matalassa rantapellossa, melkein Palusjärven tasolla; pohjavesi oli säi-lyttänyt ne meidän päiviimme.
Esineiden keskinäinen sijainti käy ilmi kuvasta 136. Itse jalas, kuva 137, oli 213 cm:n mittainen, 10,5 cm:n levyinen esine, jossaoli n. 75 cm:n pituinen lattea, suo-raksi painunut kärkiosa sekä sen takana omituisella harjalla varustettu osa, jonka vuoksi jalasta voidaan nimittää harjajalakseksi. Kärjen reikiin sidottu ju-ko ei ollut säilynyt. Harjan molemmin puolin oli neljä parittaista syvennystä, kap-laankolot, ja jalaksenkannassa reikä, ilmeisesti reiäksi kulunut peräkaplaan tai -kap-laiden kolo. Harjan lävisti seitsemän reikää, kuusi parittain kaplaankolojen välistä, yksi viimeisen koloparin takaa. Jalakseen liittyi kaksi riukumaista sivupuuta, k a u st a a, joista eheänä säilynyt oli 252 cm pitkä, jalastamelkoisesti pitempi, ku-va 137. Jalaksen kärjen pituudelta kaustat olivat poikkileikkaukseltaan pyöreitä, pe-rempää alapuolelta teräväpohjaisesti uurrettuja. Uurteen pohjassa todettiin joukko
pitkänomaisia reikiä. Perimmäisen reiän kautta kulki lattea, jääkiekkomailaa muistut-tava 98 cm:n mittainen puu, takakaplas, kuva 137. Toisen kaustan kaplaasta oli säilynyt vain vähäinenosa, minkä lisäksi maassa oli joitakinkatkelmia reen
muis-ta osista.
80. Meinander 1954 b 168—69,t. 24: i—j.
81. Ambrosiani 1959 122.
1. SatM 16 765. Löydön yksityiskohtainen analyysi sisältyy tutkimukseen Salo 1967.
.Kuva 756. Kultaan Puiston muinaisja-laksen takaosa, kaustat ja kaplaat Palusjärven
rantanii-tystä esiin kaivettui-na. Valokuvannut
Unto Salo. Satakun-nan Museon
kokoel-mat.
Muinaisjalaksia on Suomen soista löydetty useita kymmeniä, mutta tässä oli muita-kin osia, joiden perusteella saattaa tehdä päätelmiä reen rakenteesta. Jalas lienee
veistetty metalliterällä, sälä veiston jäljet ovat pitemmät kuin kivikauden jalaksissa.
Pitkänomaiset kaplaankolot sekä harjan ja kärjen kulmikkaat, kaksoiskartiomaiset reiät on tehty taltalla; kairaa ei rekeä valmistettaessa olekäytetty. Ei myöskään
nau-loja: kaikki osat on liitetty toisiinsa sitomalla, mikä selittää kaplaiden kolot, harjan ja kärjen reiät sekä kaustojen uurteet ja reiät; jalaksen harja oli tarpeen juuri sidon-taliitoksien vuoksi.
Osien muoto jarakenne sekä niiden sijainti maassa antavat viitteitä rekonstruktioon.
Kuvassa 138 on esitetty eräs mahdollisuus, kaksijalaksinen reki tai kelkka, luja, kä-tevä ja käyttökelpoinen; se on tehty luonnonmuodoistajapelkästään sitomalla. Mut-ta rekonstruktion heikkoutena on se, ettei löytöön sisältynytkuin yksi jalas: entäpä, jos kyseessä onkin ollut yksijalaksinen talvikulkuneuvo?2 Tätä mahdollisuutta tukee
2. Tämän ajatuksen on esittänyt Aarne Kopisto, ks. K. 1967 67—69.
326
Kuva 137. Puiston jalaslöydön
osat: 1 jalas, 2 ja 3 kaustat, 4 takakaplas ja 5 luultavasti kap-pale toisesta kapinasta. SatM 16
765: I—s. Piirtänyt Olavi Jalka-nen.
Kuva 138. Kallaan jalaslöydön nojalla Satakunnan Museossa tehty rekonstruktio.
Sen mukaan kyseessä olisi kaksijalaksinen kelkka, jonka jalakset,kaustat jakaplaat on tehty löydön osien mukaan ja muut osat valmistettu siten, että ne sopivat näiden osien rakenteeseen. Kaikki muodot ovat luonnonmuotoja ja kelkka on koottu sito-malla. Rekonstruktion heikkoutena on sen kaksijalaksisuus, koska löytöön sisältyi vain yksi jalas. Kelkan on kirjoittajan ohjeiden mukaan valmistanut palomies Reino Salo. Valokuvannut Jalo Porkkala. Satakunnan Museon kokoelmat.
se, että maamme muut muinaisjalastyypit ovat varmasti tai todennäköisesti yksija-laksisista reistä, kuten Ville Luhon ja Aarne Kopisten tutkimukset osoittavat;3 yksi-jalaksisiarekiä ovat käyttäneet myös Kanadan intiaanit. Tässäkin tapauksessa
kaus-tat olisivat kohonneet jalaksen kärjestä perää kohti sopivalle työntökorkeudelle. Ra-kenteen olisi kuitenkin täytynyt olla varsin liikkuva, sillä jäykkärakenteiseksiei
yksi-jalaksistarekeä olisi helposti saatu eikä se olisi sellaisena kestänytkään. Kuormatila
3. Luho 1957.Kopisto 1964.
328
Kuva 139. Harja-jalastenja seimankir-veiden levintä Suo-messa. Kartan piirtä-nyt Ilkka Kaskinen.
olisi ollut pieni ja suppeapohjainen, joskin ehkä silti harppuunoidulle hylkeelle riittä-vä, jarekeä olisi täytynyt koko ajan pitää takaa tasapainossa. Miten lieneekin, reen on täytynyt soveltua jäällä kulkuun ja kuljetukseen, sillä sen osat ovat aikoinaan joutuneet Kotojärven rantaveteen, kuten Pentti Alhosen tutkimuksesta ilmenee.4 Radiohiiliajoituksen mukaan jalas ajoittuu vuosien 600 ja 280 eKr. väliseen aikaan,
ts. joko pronssikauden lopulle tai esiroomalaisen ajan puolelle.5 Se on siten nuorin ajoitettu harjajalas ja tukee T. I. Itkosen teoriaa, jonka mukaan harjajalakset muo-dostavat muinaisjalasten viimeisen kehitysvaiheen.6 Noormarkun Harjakankaalta löy-detty, kauniilla hirvenpääveistoksella koristettu harjajalas osoittaa toisaalta, että tyyppi on ollut käytännössä jotoisen vuosituhannen puolivälissä, Kiukaisten kulttuu-rin aikana.7
On muutoin merkillinen sattuma jos kyseessä on sattuma että Puiston ja Harja-kankaan jalasten löytöpaikkojen väliä on vain muutamakilometri. Sillä harjajalakset
4. Alhonen 1965.
5. Ks. ed. viitettä.
6. Itkonen 1932 28. Ks. myös Luho 1949 5—7.
7. Salo 1967a.
ovat harvinaisia: niitä on löydetty lisäksi ainoastaan Saarijärveltä, Pihtiputaalta ja Evijärveltä, ts. Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjois-Hämeestä;8 jalaksettuntuvat siis levin-neen Suomenselän molemmille puolille ja Suomenselän suunnassa myös Satakunnan rannikolle, kartta kuva 139. Kun jalasten säilyminenriippuu suuressa määrin
suotui-sista säilymisoloista, on epävarmaa, antaako löytöalue edes lähimainkaan oikeaa ku-vaa tyypin käyttöalueesta. Mutta mikäli näin on laita, jalakset olisivat Satakunnan
näkökulmasta pohjoinen, lähinnä asbestikeraamisen alueen muoto. Sillä Puiston ja-laksen ei ole tarvinnut kuulua varsinaisen rannikon väestölle; Palusjärvi oli ehtinyt löydön aikaan olla joehkä toistatuhatta vuotta merestä järveksikuroutuneena. Joka tapauksessa jalaksen käyttäjät olivat pyyntiväestöä, sillä Pentti Alhosen mukaan ei seudulla ole vielä silloin minkäänlaisiamerkkejä viljelevästä kulttuurista. Runsaan ki-lometrin päässä löytöpaikasta on Hiittenmäellä kaksi muhkeaa hautarauniota, jotka osoittavat rannikonkulttuurin vaikutusta. Emme kuitenkaan tiedä, ovatko ne jalaksen aikaisia vai ehkä vanhempia.
8. Muista harjajalaksista ks. Itkonen 193083—90; Itkonen 1938 28; Sirelius 1913—189; Sirelius 1919 391—92; It-konen 193260-62.