Euroopassa esiintyy laajoilla alueilla maassa möykkyinä piitä, missä mannerjää ei ole höylännyt pois kerrostuneita kivilajeja, kuten Suomessa on tapahtunut. Suomea lähinnä sitä on Etelä-Skandinaviassa ja Luoteis-Venäjällä, laadultaan huonoa myös Virossa.1 Kovuutensa ja säännöllisen lohkeamissuuntansa vuoksi piistä voitiin val-mistaa iskemällä erinomaisia teriä, mistä syystä sen käyttö jatkui monissa
kulttuu-49. Baudou 1960 146.
50. Haavio 1967 174-78.
51. Filip 1966,’Doppelaxt’.
52. Harva 1948 74-102. Haavio 1967 161-69.
1.Filip 1966,’Feuerstein’. Ailio 1909 I 67—69.
Kuva 126. Piistä iskettyjä sirpinte-riä, vasemmalla Panehan Fagerin
maalta, oikealla Noormarkusta löy-detty. Teränä toimi suorempi,
ham-mastettu reuna, selkä on kaarevam-pi. Sirpit ovat lähes poikkeuksetta
skandinaavista piitä. 3/5. SatM 17 823, 9883.Kuvannut Jalo Porkkala.
Satakunnan Museon kokoelmat.
reissä pronssikauteen. Niin myös Skandinaviassa, jossa siitä vielä pronssikauden al-kupuolella iskettiin tikareita ja sirppejä ja senkin jälkeen nuolenkärkiä, veitsiä, kaapi-mia jatuluksia.2 Piitikarit ja-sirpit olivat vastaavien pronssimuotojen halpoja korvik-keita, joskin käytännössä hauraita, mutta muut mainituista olivat metalliterienkin ai-kana tarkoituksenmukaisia, tuskinpa ollenkaan metallimuotojen kilpailijoita. Suomen maaperä ei piitä sisällä, mutta sitä tuotiin tänne aika ajoin, kivikauden lopulla eten-kin Skandinaviasta, josta piintuonti jatkui pronssikauteen.3
Ainakin pääasiassa kyse oli valmiista esineistä. Perniön Kirjakkalan hautarauniosta löydetty 111 periodin tikari osoittaa, että piitikareita tuotiin Suomeen vielä pronssi-kaudenkin puolella ja siis metallitikarien ohella.4 Satakunnan piitikareista
2. Esim. Bröndsted 1939k. 2—3, 5, 243 3. Meinander 1954 a 118—19.
4. Meinander 1954 a 121—23. Ailio 1900 52—. Meinander 1954 b 57 (saman haudan veitsi) ja löytö n:o 18.
298
ovat ns. Ulvilan tikari sekä Huittisista löydetty tyypiltään pronssikautta vanhempia, ensin mainittu todellinen piiniskennän mestarinäyte.5 Vaikeammin ajoitettavissa ovat Harjavallan Saaman asuinpaikan ja Nakkilan tikarit:6 joko Kiukaisten kulttuurin ajalta tai pronssikauden alusta.
Sama ajoituksen epävarmuus liittyy piisirppeihin, sillä niitä on Skandinavi-assa valmistettu jo myöhäisellä kivikaudella, mutta myös pronssikauden alussa, jol-loin niitä esiintyy mm. II periodin kätköissä pronssiesineiden ohella.7 Eräistä asuin-paikkalöydöistä päätellen niitä näyttää kuitenkin käytetyn myös pronssikauden jälki-puolella, joskaan emme tiedä, kuinka yleisesti.8
Satakunnasta kyseisiä esineitä on löydetty kolme tai neljä, nim. Torisevan pellosta Kaunismäen kompleksin alueelta, Fagerin pellosta Panehan aseman lähistöltä ja
Noormarkusta, yksi kustakin, kuvat 8 ja 126.9 Piisirpiksi lienee luokiteltava myös eräs tummanruskeasta, punertavansävyisestä kuultavasta piistä isketty
teränkatkel-ma, joka on löydetty Honkilahden Kolmhaarasta; esine eroaa tosin
materiaalil-taan skandinaavisista sirpeistä.10 Löytösuhteet eivät osoita mitään kyseisistä esi-neistä pronssikautiseksi: Torisevan pellosta on runsaasti myös Kiukaisten kulttuurin löytöjä, Fagerin sirppi on löydetty myöhäiskivikautiselta rantavyöhykkeeltä ja Kolmhaara on kuulu rikkaasta kampakeraamisesta asutuksestaan. Mutta löytöpaik-kojen miljöö sallii silti hyvin pronssikautisenkin ajoituksen: Torisevasta ja
Kolmhaa-rasta tunnetaan myös pronssikauden löytöjä ja Paneliasta runsaasti hiidenkiukaita.
Samanlaisia sirppejä on Ahvenanmaalta löydetty 1, Varsinais-Suomesta 18 niistä 4 Perniön Puolamäen pellosta sekä Uudeltamaalta 7, niistä 2 Helsingin löydöstä.11 Näitäkään ei voi löytösuhteiden perusteella ajoittaa. Mutta piisirppien levintä, ks. ku-va 127, on hämmästyttävän samanlainen kuin varhaispronssikauden läntisten metal-liesineiden, kuva 140: se ulottuu Helsingistä pitkin rannikkoa Kokemäenjoen suu-hun.12 Ja samoin kuin varhaispronssikautiset pronssit nekin keskittyvät
voimakkain!-5. Meinander 1954a 121—23.
6. Ks. ed. viitettä.
7. Ruotsin kivikautisista piisirpeistäesim. Stenberger 1964 134—37. Varhaispronssikautisia sirppejä Ruotsissa esim.
Oldeberg 1974n:ot 590, 880, 2536,2577a, 2866. Viimeksi mainitunnumeron, Uplannin Storvretankätkön ajoi-tuksesta esim. Jacob—Friesen 1967 130 (II periodi). Länsi-Göötanmaan YUestadin kätkön, jossa oli kaksi pii-sirppiä, (Oldeberg 1974 2536) ajoittaa Såbyn kirkon -tyypinkeihäänkärki kehittyneelle IIperiodille, ks. Jacob—
Friesen 1967 137—42,erityisesti 140 (Bosgårdin löytö). Myös Tanskassa esiintyy Såbyn kirkon -tyypin keihään-kärkien kanssa piisirppejä, ks. J-F. 1967 140—41.
8. Bröndsted 1939 k. 243: d.
9. SatM4035; 17 823; 9883. Meinander 1954 a 123-25,24, 25-28. Salo 1972 b.
10. SatM 18 288; 33. Kyseessä saattaa olla idästätuotu sirppi, ns.käyräveitsi, ehkäkampakeraamiselta ajalta Näistä ks. Meinander 1954 a 127.
11. Meinander 1954a 123-25. Lisäksi: Lieto, TYA; Mynämäki, KM 15 327; Perniö, Perniön museo; Rovaniemi, KM 15 327.
12. Salo 1972 b.
Kuva 127. Piisirppien levintä Suomessa.
Sirppejä on löydetty pääasiassa Helsingin ja Noormarkun väli-seltärannikolta, eniten Perniöstä. Kartta
pe-rustuu C. F. Meinan-derin luetteloon (1954) sekä myöhempiin löy-töihin. Piirtänyt Ilkka Kaskinen.
min Perniön seudulle. Levinnän samuus javiimeksi mainittu yksityiskohta
oikeutta-vat päättelemään, että piisirpit ovat saapuneet Suomeen samojen läntisten yhteyksien kautta kuin kyseiset pronssit, että ne on levittänyt tänne sama historiallinen tilanne.
Tuntuu siten todennäköiseltä, että ne rinnastuvat kyseisiin pronsseihin ja
ajoit-tuvat niiden mukaan pääasiassa pronssikauden alkupuolelle. Vaikka Kiukaisten kult-tuurilla olikin yhteyksiä Ruotsiin, ne eivät heijastu juuri tälle alueelle vastaavasti le-vinneinä esinemuotoina.
Piisirpit ovat usein n. 17 cm:n mittaisia suikeita lehtimäisiä esineitä, joissa selkä on hiukan kaarevampi kuin terä. Teräkin on kaareva ja joskus hammastettu,13 mm. Fa-gerin sirpissä. Tällainen epäsymmetria ei ole satunnainen, vaan johtuu varmastikin esineiden käyttötarkoituksesta. Luultavasti juuri hammasterän vuoksi niitä pidettiin kauan sahoina, mutta nykyisen käsityksen mukaan ne ovat sirppejä; mm. Fagerin piisirpissä terä on kiiltävä ilmeisesti kulumisen ja niiden reaktioiden vaikutuksesta, joitakasvinesteet ovat piin pinnassa aiheuttaneet; sama kiilto on näet ominaista sirp-pien piiterille maanviljelyksen alusta alkaen.14 Sahaamisesta se ei ole voinut syntyä, eikä hammastettu terä edellytä sahaamista, sillä myös pronssikauden metallisirpeissä on toisinaan hammasterä;15 hammastettuja sirppejä käytettiin paikoin vielä historialli-sella ajalla. Tällainen hammasterä on voinut olla eduksi myös karjan talvirehun ke-ruussa rannoilla tai lehdesmetsässä; piisirpit ovat voineet tehdä myös vesurin virkaa.
13.Ks. Stenberger 1964 134—37.
14. Salo 1972.
15. Esim. Bröndsted 1939k. 60: c. Jacob-Friesen 1967 t. 69: 2,4,
300
Joka tapauksessa ne liittyvät joko viljelyyn tai karjanrehun hankintaantai molempiin ja ovat sellaisina kulttuurihistoriallisia. Ne osoittavat, että viljelevää taloutta on aina-kin jossakin muodossa ja määrässä harjoitettu Suomen rannikolla jo pronssikauden
alussa. Ne ovat toisin sanoen todellinen kulttuurihistoriallinen uutuus, johon liittyy meillä aikaisemmin tuntematon, mutta myöhemmin hyvin keskeinen ravinnonhankin-tatekniikka. Materiaalisessa vaatimattomuudessaan ne voisivat olla kaikkia pronssi-muotoja tärkeämpiä. Mutta siitäosuudesta, jokatuolla uudella ravinnonhankinnalla oli rannikon asutuksen toimeentulossa, Satakunnan neljä piisirppiä eivätpaljon todis-ta; paremmin sanoen: vähäisestä luvusta japronssisirppien puuttumisesta päätellen ei karjanpidolla ja/tai viljelyllä voinut vielä pronssikauden alkupuolella olla kovinkaan
suurta osuutta jokapäiväisenravinnon hankkimisessa.
Sirppeihin liittyvä traditio ei lainautunut Suomeen pelkästään teknisenä tapana käyt-tää sirppiä, ei myöskään pelkästään ravinnonhankintamenetelmänä, jonka aavistam-me noiden terien takaa. Siihen liittyi myös uskomuksia, henkisiä sisältöjä, kuten eräi-den piisirppien poikkeukselliset löytösuhteet osoittavat:Perniön Puolamäen ja Helsin-gin sirpit on löydetty niin matalilta tasoilta, että ne on aikoinaan täytynyt panna, to-dennäköisesti siis uhrata veteen; tämä käy ilmi myös Puolamäen sirppien
vesipati-nasta.16 Sama ajatus sopii kenties myös Panehan Fagerin sirppiin, sillä se löytyi
ala-vasta maasta, jokamuistaman mukaan jäi keväisin usein tulvaveden alle. Kun myös Ruotsista tunnetaan piisirppejä samanlaisista löydöistä, kyseinen piirre on varmasti-kin samaa läntistä perua kuin itse sirpit janiihin liittyvät työt. 17 Veteen tai suolle uh-raaminen oh Skandinaviassa jo kivikautinen, vanhimman viljelevän kulttuurin ajalta
periytyvä tapa eikä rajoittunut suinkaan piisirppeihin. 18 Kyseessä lienevät eri juma-luuksille annetut uhrit, ja on mahdolhsta, että sirppiuhrit olisi annettu samalle äitiju-malattarelle kuin myöhäisen pronssikauden ja varhaisen rautakauden kaularengasuh-rit otaksutaan annetun; tällaisen uhrin muodostavat myös Panehan suosta löydetyt varhaisrautakautiset kaularenkaat.19 Tekisi mieli otaksua, että kyseessä olisi ollut juu-ri karjanonnen varmistaminen. Karjan hoitaminen, sanan alkuperäismerkityksen mu-kaiset 'askaret’, on myöhäiseen aikaan asti ollut naisten työtä ja mahdollisesti karja
jo pronssikaudella muodosti osan naisten tärkeimmästä omaisuudesta kuten Karja-lassa kaskiviljelyn kaudella.20
Tunnetaan myös pienempiä piiteriä: Rieskaronmäen rauniosta 88 kyn-nenkokoinen lastukaavin, 2—3 tilapäiskaavinta ja 3,5 cm:n mittainen kaunis
tasaka-16. Meinander 1954a 123—25.
17. Ks. ed. viitettä. Stenberger 1964 135.
18. Bröndsted 1957 195-98.
19. Bröndsted 1939 237—38. Panelianrenkaista esim. Meinander 1954 b löytö 44.
20. Karjalaisista oloistaks. Voionmaa 1915 499—503.
Kuva 128. Iskettyjä teriä Rieskaronmäen raunion 88 kulttuurikerroksesta. 1 tuluspii, 2 piiveitsi, 3 piiesine, 4 lastukaavin piistä, 5pyöreäteräinen kvartsiittikaavin, 6 kvart-sikaavin. I—4 n. 7/5, 5 ja 6 n. 4/5. SatM 16 454: 49, 19, 11, 99, 56, 46. Satakun-nan Museon kokoelmat.
pea sälekaavin tai -veitsi, jonka toinen reuna ja pää on nyrhitty teriksi, kuva 128:2—4.21 Samassa rauniossa oli lisäksi 16 pii-iskosta, majanjäännöksessä 1 terän-katkelma ja3 iskosta, talonpohjassa 3 piinpalaa. Sälekaavin on muotona
skandinaa-vinen, kenties myös raunion 88 iskentäydin, nukleus, josta on pilstottu tasakapeita säleitä. Piitä lienee tuotu myös raaka-aineena, joskin ilmeisesti vain vähäisiä määriä.
Oman ryhmänsä muodostavat tulus p i i t, joita on löydetty Rieskaronmäen rau-nioista 86 ja 88 sekä Panehan Loukomäen suurrauniosta, kuvat 21 ja 128:1.22 Ne
ovat pitkänomaisia, kielimäisiä, usein karkeasti muokattuja esineitä, joilletunnetaan
vastineita Skandinaviasta sekä kivikaudelta että pronssikauden haudoista ja asuinpai-koilta.23 Ne ajoittuvat IV ja V periodille, jolloin kyseinen skandinaavinen tulenisken-tätekniikka oli siis täällä käytännössä kuten Vironkin24 puolella. Koska vastaavia
tu-21. Rieskaronmäen piilöydöistä ks. Salo 197026—53, 113.
22. SatM 16455: 3 ja 49. KM 12 858: 2. Ks. ed. viitettä. Meinander 1954 b, löytö 42.
23. Esim. Salo 1962 33, viite 10.
24. Meinander 1954 b k. 94: 1.
302
luksia ei meillä näytä vielä kivikaudella esiintyvän, lienee tulenteossa tapahtunut pronssikaudella muutos. Ei tosin ole varmaa, että kivikaudella olisi tulta viritetty pel-kän kitkan avulla, sillä jo maamme vanhimpiin kivikauden löytöihin tuntuu sisälty-vän tuleniskennässä tarpeellista kääpää tai taulaa,25 mutta jokatapauksessa on aina-kin pronssikauden jälkipuolellatulta isketty piin avulla.
Rieskaronmäen pii on osaksi tummaa ja läpikuultavaa, ilmeisesti skandinaavista liitupiitä, osaksi harmaata javalkopilkkuista; viimeksi mainittukin lienee läntistä pe-rua. Skandinaavista piitä on löydetty nimeksi myös Saltvikin Tjärnanin,Kökarin Ot-terböten jaLaihian Nikonkallion myöhäispronssikautisilta asuinpaikoilta.26
Piin korvikkeena käytettiin Suomessa koko kivikauden ajan kvartsia, lasinko-vaa valkoista tai läpikuultavaa mineraalia, josta voitiin piin tapaan iskemällä
valmis-taa teriä. Mutta epäsäännöllisen lohkeamisen vuoksi vain pikkuteriä, joissa oli usein tyydyttävä piiteriä satunnaisempiin muotoihin. Kvartsiesineet ja -iskokset ovat yleisiä Kaunismäen jaUotinmäen löydöissä, joissane kuitenkin kuuluvat suureksi osaksi ki-vikauteen.27 Mutta niitä esiintyy puhtaasti pronssikautisessa miljöössä todistaen, että kivikauden pikkuterätraditio siirtyi myös Suomessa pronssikauteen. Eikä vain siirty-nyt, vaan oli yleistä pronssikauden jälkipuolellakin, kuten Rieskaronmäen nelisen-kymmentä kvartsiesinettä ja n. 350 kvartsi-iskosta osoittavat.28
Rieskaronmäen kvartsiteristä yleisimpiä ovat erilaiset kaapimet, joista erikseen on mainittava kookas levykaavin, kuva 128:6.29 Talttamaisia teriä näyttää käytetyn harvoin, mutta nyrhittyjä tilapäisteriä runsaasti. Raunion 98 is -kentäy di n osoittaa, että myös kvartsista yritettiin valmistaa pitkiä, teriksi sopi-via säleitä sellainen löytyi haudasta 88. Kvartsia on Satakunnan maaperässä irto-kivinä runsaasti, mutta punertava ruusukvartsi ja läpikuultava vuorikristalli, joita myös sisältyi Rieskaronmäen kvartseihin, on ehkä louhittu jostakin suonesta.
Kvartsia parempaa piin korviketta oli kvart s i i 11 i, josta iskettyjä esineitä Ries-karonmäestä löytyi kolme: komea levykaavinrauniosta 88, kuva 128:5, yksi kvart-siittiterä sekä rauniosta 98 yksi iskentäydin.30 Kvartsiitti on irtokivissä kvartsia pal-jon harvinaisempaa, ja sitä onkin voitu suorastaan tuoda piin tapaan, ehkä Lapista tai Skandinavian pohjoisosista, joissa sitä esiintyy suhteellisen runsaasti.
25. Pälsi 1920 15.
26. Meinander 1954b 135, 139. Otterbötenpiinpalasen skandinaavisuutta Meinander ei pidä täysin varmana.
27. Meinander 1954 a 10, 22.
28. Rieskaronmäen ja Uotinperä II:n kvartsilöydöistä ks. Salo 1970 26—59, 114. • 29. SatM 16 454: 46.
30. Salo 1970 114. SatM 16 454: 56.
Kuva 129. Tasakantaisia nuolenkärkiä. Löytöpaikat: 1 Hämeenkyrö, 2 Ikaalinen, 3 Kihniö, 4 Kiukainen, 5 Ruovesi, 6 Ulvila. 2 n. 213, muut n. 1/1. KM 2192: 616, SatM 10 315, KM 8847, 10 737: 1, 3500, SatM 16 411. Museovirastonja Satakun-nan Museon kokoelmat.
Piin, kvartsin jakvartsikin rinnakkainen käyttö samoihin tarkoituksiin käy ilmi myös tasakantaisista nuolenkärjistä, sillä niitä on isketty, usein erino-maisella taidolla, juurinäistä materiaaleista: pitkiä, teräväkärkisiä, muodoltaan suip-poja, jopa sulkeita tasakantaisia esineitä; pii- ja kvartsiittikärjet on usein reunoista hienosti hammastettu.31 Piistä isketyt ovat Suomessa 4,5—10,5 cm pitkiä,
kvartsiittis-ten pituusrajoina ovat 4,6 ja 8,4 cm, kvartsikärkien 2,5 ja 7 cm.32
Tasakantaisia nuolenkärkiä, ks. kuvat 10, 50 ja 129, on Satakunnasta 12: 1 Hä-meenkyröstä, 1 Ikaalisista, 1 Kihniöstä, 3 Kiukaisista (1 Uotinmäen asuinpaikalta), 1 Ruovedeltä, 4 Tyrväästä (Vammalasta), kaikki Haapakallion asuinpaikalta, ja 1 Ul-vilasta, viimeksi mainittu Kiukaisten kulttuuriin kuuluvan Tuohimaan asuinpaikan
31. Tasakantaisista nuolenkärjistä janiiden ajoituksesta ks. Meinander 1954 a 128—33; Carpelan 1962.
32. Carpelan 1962 13, viitteet 23—24.
304
alapuolisesta pellosta.33 Piistä iskettyjä ovat Kihniön ja Ulvilan kärjet, 2 Kiukaisten kärkeä ja 1 Tyrväästä löydetyistä, kvartsiitista Hämeenkyrön ja Ikaalisten kärjet,
muut kvartsista.
Tasakantaisten nuolenkärkien ajoitus Suomessa perustuu lähinnä niiden esiintymiseen asuinpaikoilla tai näiden lähimaastossa.34 Carpelanin mukaan tyyppi on
pronssikauti-nen, mutta syntynyt ehkä jo 1200-luvulla, ts. kiukaiskulttuurin japronssikauden
tait-teessa. Meinander katsoo tyypin esiintyvän jo kiukaiskulttuurin aikana, johon Lap-väärtin Langängin jaSaltvikin Krokarsin nuolenkärjet tuntuvat ajoittuvan;Krokarsin
asuinpaikka ajoittunee kuitenkin vasta vuoden 1200 tienoille.35 Miljöön perusteella Uotinmäen nuolenkärki voi yhtä hyvin kuulua kiukaiskulttuurin loppupuolelle kuin pronssikauteen, jasamaa voitaneen sanoa Tyrvään Haapakallion nuolenkärjistä, sillä asuinpaikalla on sekä myöhäiskivikautista keramiikkaa että sarsankeramiikkaa. Tuo-himaan nuolenkärki tuntuisi miljöönsä puolesta paremmin myöhäiskivikautiseltakuin pronssikautiselta.
Suomesta tasakantaisia nuolenkärkiä on löydetty n. 80. vyöhykkeeltä, joka ulottuu Varsinais-Suomesta jaUudeltamaalta Inarin Lappiin, pääasiassa Helsingin—Suomus-salmen—lnarin linjan länsipuolelta, ks. kartta kuva 130.36 Levintä poikkeaa melkein-pä kaikista tähän mennessä käsitellyistä pronssikulttuurin ilmiöistä: se ulottuu poik-keuksellisen pohjoiseen. Pii- jaehkä kvartsiittikärkienkin materiaali on Etelä-Suomes-sa vierasta, samoin hieno iskentä, olkoonkin, että tyypin kvartsikärjet voivat Sata-kunnassa ja muualla Etelä-Suomessa olla paikallista työtä. Mutta Lapissa tällainen tekniikka hallittiin: Inarin Nellimin löytöön sisältyi 17 kvartsiittikärkeä, 2 piikärkeä
sekä lisäksi joitakin teelmiä,37 ja myös kvartsiitti viittaa pohjoiseen. Carpelanin mu-kaan eräät Etelä- ja Keski-Suomesta löydetyt tasakantaiset nuolenkärjet, mm. Hä-meenkyrön ja Ikaalisten, ovat Norrlannin kvartsiittia.38 Pii on tyypin nuolenkärjissä arvoituksellisempi materiaali; Meinanderin mukaan kyseessä on itäinen pii, josta
si-ten Satakunnankin piikärjet olisi tehty.39 Mutta alkuperältään nekin lienevät pohjoi-sia, sillä Nellimin löydön kaksi piikärkeä viittaavat siihen, että Lapissa olisi
valmis-tettu myös piikärkiä; Carpelanin mukaan kyseeseen tulisi lähinnä Etelä-Varangin pii.4o On kuitenkin mahdollista, että eteläisempiin piikärkiin sisältyy Vienanmerenkin alueelta hankittuja.41
33. Carpelan 1962 13, viite 25. Lisäksi Kopisto 1967 50, kuva.
34. Ks. viitettä 31.
35. Meinander 1954 a 184. Carpelan 1962 16.
36. Carpelan 1962 13,viite 25; kartta k. 5.
37. Carpelan 1962 5—13.
38. Carpelan 1962 17,24, karttak. 5.
39. Meinander 1954 a 129.
40. Carpelan 1962 22.
41. Carpelan 1962 24.
Kuva 130. TasakantaiSten nuolenkärkien levintä Suomessa. Kartan piirtänyt C. F.
Meinanderin (1954) ja Christian Carpelanin (1962) luettelojen mukaan sekä täyden-täen Ilkka Kaskinen.
306
Mitä tasakantaiset nuolenkärjet Suomessa merkitsevät? Millaisia kulttuurihistoriallisia prosesseja niihin Satakunnan näkökulmasta sisältyy? Näiden arvoitusten merkitystä lisää se, että kyseessä on valtava, puolen maanosan laajuinen ilmiö.42 Tasakantaisia nuolenkärkiä tunnetaan näet vyöhykkeeltä, jokaulottuu Itämereltä jaAtlantilta Ura-lille ja Ala-Volgalle: piistä iskettyjä Etelä-Skandinaviasta, kvartsisia Ruotsin norrlan-ninkulttuurin alueelta, Ångermanjoen varsilta, samoin Pohjois-Norjasta, josta tyypin levintä jatkuuitään jakaakkoon.
Ei ole varmasti osoitettavissa, missä tyyppi on varhaisin. Mutta sen laaja levintä Ve-näjällä osoittaa, että tyypin täytyy olla itäistä perua, sillä pronssikaudelta ei tunneta mitään läntisiä ilmiöitä, joillaolisi idässä vastaava levintä. Tasakantaiset nuolenkärjet voitaneenkin rinnastaa seimantyypin kirveisiin, jotka ovat samoin levinneet pohjoisia teitä Suomeen, sekä varsinkin Seiman-Andronovon vaikutteiseen keramiikkaan, joka kotiutui pronssikauden alkupuolella arktiseen Fennoskandiaan.43 Todennäköisesti tä-hän leviämiseen kätkeytyy arktisten väestöryhmien vaellus jostakin Pohjois-Venäjältä länteen ja luonteeseen, kuten Aarne Äyräpää on otaksunut.44
Vaikka tyypin leviäminen Fennoskandian pohjoisosiin voidaankin ehkä selittää tällä tavoin, jäämme kysymään, mistä tyypin laaja levintä perimmältään johtuu. Carpelan on pitänyt mahdollisena, että nuolenkärkityyppiin liittyisi myös jousiuutuus, aasialai-sen moniosaisen jousen käytäntöön tulo.45 Vaikka esineelliset todisteet puuttuvatkin, lienee ajatus oikeansuuntainen: aroalueilla, joille tyypin levintä ulottuu, jousion ollut esineellisessä kulttuurissa keskeinen väline vuosituhansien ajan ja ampumatekniikka siten jatkuvan kiinnostuksen kohde. Miten lieneekin, tasakantaisten nuolten leviämi-nen Etelä-Suomeen on ilmeisesti monipolvinen ilmiö. Mahdollisestikyseessä on arkti-silla alueilla ja Norrlannissa tapahtunut ammattimainen valmistus jakauppa, mihin Nellimin löydön lisäksi Ruotsista tunnetut kätköt viittaavat.46 Mutta mahdollista on myös, että tyypin leviäminen merkitsee arktista väestönosaa lappalaisasutusta
ta-sakantaisten nuolenkärkien levintäalueella. Osa kyseisistä kärjistä on Sisä-Suomen järvialueen ja Pohjanmaan rajoilta, alueilta, joilla on ollut peuroja Suomusjärven kulttuurin aikana sekä myös vielä uudella ajalla.47 Kun peura-alkuiset paikannimet eivät ole Pohjois-Satakunnassa aivan harvinaisia, on ajateltavissa, että arktiset peu-ranmetsästäjät ovat liikkuneet Ylä-Satakunnan erämaissa javälittäneet osaltaan
tasa-42. Meinander 1954a 130.Carpelan 1962 17—20.
43. Meinander 1954 a 132.Carpelan 1962 21.
44. Äyräpää 1951 b 96—98.
45. Carpelan 1962 23.
46. Meinander 1954a 132. Carpelan 1962 24.
47. Forsten 1973 79. Peurasta historiallisena aikana ks. Montonen 1972ja Pohjois-Satakunnassa erityisesti Carlsson 1974 34-36.
kantaisiä nuoienkärkiä rannikon väestölle. Kiukaisista ja Ulvilasta löydetyt nuolen-kärjet ovat siten ehkä todisteita sisämaan jarannikon väestön kontakteista kuten Ala-Satakunnasta löydetyt seimantyypin kirveet. Vastaava ilmiö todetaan myös teks-tiilikeraamisen asutuksen piirissä Tyrvään Haapakalliolla.
Jauhinkivet
Kiukaisten kulttuurin asuinpaikat Nakkilanlahden rannalla ovat runsaiden jauhinkivi-löytöjensä vuoksi Suomessa poikkeuksellisia. Jauhinkiviäon näet Uotinmäestä rekis-teröity 9, Kaunismäestä 1 ja Saamanmäestä 2.1 Lisäksi niitä tunnetaan Kiukaisten Köylypolven Aarikan maalta, Maarian Kärsämäestä sekä Porvoon Bölen C-asuin-paikalta.2 Useimmat löydöt käsittävät kuitenkin vain yksittäisiä kiviä, sillä ainoastaan
Uotinmäestä on löydetty täydellinen kivipari: laakean kovera laaja aluskivi ja pitkän-omainen, alapinnastaan aluskiven koveruutta vastaavasti kupera yläkivi, varsinainen jauhinkivi.3 Aluskivet eroavat laakeista hioinkivistä ainakin eräissä tapauksissa kar-kearakeisen materiaalinsavuoksi, ja yläkivissä on jauhamispinta tikattu rosoiseksi.
Jauhamistekniikkaa kuvaa elävästi eräs egyptiläisestä haudasta 3. vuosituhannelta peräisin oleva jauhavan orjattaren pienoisveistos:4 maassa makaavalle aluskivelle si-roteltiin muutama kourallinen jyviä, jotka murskaantuivat jauhoksi, kun yläkiveä kaksin käsin edestakaisin liikuteltiin. Jauhinkivityyppi on kuitenkin epygtiläistä
veis-tosta vuosituhansia vanhempi: se syntyi Lähi-Idässä samaan aikaan kuin villeinä kasvavien viljakasvien siemeniä alettiin kerätä ja muokata ihmiselle sopivaksi ravin-noksi.5
On mahdollista, että jauhinkivet ovat Suomessa kuuluneet jo vasarakirveskulttuurin esineistöön, mutta varmat todisteet puuttuvat.6 Edellä mainittujen asuinpaikkojen jau-hinkivet ajoittuvat näet yleisen käsityksen mukaan vasta Kiukaisten kulttuuriin;
mai-nittakoon, että Kärsämäellä, Uotinmäellä ja Kaunismäellä löytöjen suuri massa on myöhäiskivikautista. Mutta on mahdollista, ettäKokemäenjoen suun kyseisillä asuin-paikoilla, joilla on asuttu myös pronssikaudella, tällaisia jauhinkiviäon käytetty vielä Kiukaisten kulttuurin jälkeenkin;7 Uotinmäen jauhinkiviensuuri luku viittaa ehkä pit-kään käyttöperiodiin.
1. Meinander 1954a 113—14 sekä 11 ja 26. Kaunismäen jauhinkiveä säilytetään Kaunismäen talossa.
2. Ks. ed. viitettä. Meinander 1954 b 164. Aarikan jauhinkiveä säilytetään Aarikantalossa;ks. Unto Salo, Kiu-kaisten pitäjän kunteät muinaisjäännökset, MA.
3. SatM 5591-92.
4. Wolf 1955 60-61, t. 21.
5. Esim. Braidwood 1960 164 sekäk. s. 166, 6. Edgren 197055.
7. Tätäon Meinanderpitänyt mahdollisena, ks. viitettä 1.
308
Se ei kuitenkaan liene jatkunut pronssikauden loppuun, sillä pronssikauden jälkipuo-lella näyttää jauhamistekniikassa tapahtuneen muutos; kaksin käsin liikuteltavista jauhinkivistä näyttää siirrytynkevyempiin yhden käden kiviin, ns. kuutiokiviin, nyr-kin parin kokoisiin kiviin, jotka ovat kuluneet monisärmäisiksi, toisinaan kuutionta-paisiksi; materiaali on karkearakeista. Pronssikauden jälkipuolelle ajoittuvia kuutioki-viä on löydetty Rieskaronmäen talonpohjasta jaraunion 99 täytteistä, kuva 31. 8 Ne
ovat Suomen manterella tyypin vanhimmat varmasti ajoitetut kappaleet, mutta on mahdollista, että myös Uotinmäeltä jaKuhaan Levanpehon Eskolasta (2 kpl)
löyde-tyt kuutiokivet, kuvat 10 ja 12, ovat pronssikautisia ja joka tapauksessa viimeistään esiroomalaisia; kummankin kompleksin löytöihin sisältyy näet esiroomalaista mor-bynkeramiikkaa.9 Yhtä vanhoja saattavat olla Maarian Kärsämäestä jaPorvoon Bö-lestä löydetyt kuutiokivet, sillä nekin lienevät viimeistään esiroomalaiselta ajalta.10 Ahvenanmaalta sen sijaan tunnetaan myöhäispronssikautisia jauhinkiviäainakin Sait-vikin Tjärnanin ja Sundin Grytverksnäsetin löydöistä.11 Rautakauden löydöissä kuu-tiokivet ovat yleisiä.12
Kuutiokivet näyttävät siis olevan pronssikauden jälkipuolen jarautakauden pääasial-linen jauhinkivityyppi, joka syrjäytyy vasta kierrettävien käsikivien tieltä. Niihin liit-tyviä aluskiviä ei kuitenkaan tunneta, mistä syystä meillä ei ole tarkkaa tietoa itse
jauhantatavasta. Rieskaronmäen talonjäännöksen seinänperustuksiin sisältynyt puoli-sen metriä korkea kivi, jonka yläpinnassa oli loiva, sileäksi, melkeinpä kiiltäväksi ku-lunut syvennys, on jauhinkiveksiliian pieni ja sileytensävuoksi sopimaton; sitä lienee käytetty muunlaiseen hienonnukseen.13
Jauhinkiviin sisältyy annos kulttuurihistoriaa, sillä ne osoittavat, että pronssikauden ruoka- tai juomavalioonon käytetty hienonnusta vaativia kasvinosia, melkoisen var-masti siis jyviä. Onko meillä siis jauhinkivissätodiste pronssikautisesta viljelyksestä?
Myönteinen vastaus tuntuu hyvin luontevalta, mutta ei ole sinänsä välttämätön: jyviä
Myönteinen vastaus tuntuu hyvin luontevalta, mutta ei ole sinänsä välttämätön: jyviä