Lapin Lahdenrannan olkakirves

Metallikirves omaksuttiin rannikon pronssikulttuurin piiriin, myös Satakuntaan,

aika-na, jolloin halkeinvarttaminen vielä oli Skandinaviassa vallitsevana. Yhtä ainoaa poikkeusta lukuun ^ottamatta rannikon pronssikulttuurin vanhimmat kirveet ^{ovat näet} tällaista varttamista edellyttäviä olkakirveitä; nimi johtuu lappeen ja varttamisosan välissä olevista kohoharjoista 1. Olista. Olkakirveitä, asekirveet mukaan ^lukien,

tunne-taan kaikkiaan 16—17, nim. Varsinais-Suomesta ^9, Uudeltamaalta^{6 ja} Satakunnasta

3. Varttamistavoista ja kirvesmuodoista esim. Bröndsted 1939 18—21, 52—55.

4. Sulimirski 1970 286—87.

5. Ks. viitettä 3.

6. Bröndsted 1939 20—21, 55.

ainakin l.¹ Viimeksi mainittu löydettiin v. 1936 Lapin Alakierin Lahdenrannan

ton-tilta pellonpyörtänöä kuokittaessa.² Se ei siis ole kiviröykkiöhautaan pantu esine, vaan hajalöytö kuten ^muutkin Suomen olkakirveet, joiden löytösuhteet tunnetaan, mutta on saattanut olla maahan kaivetussa hautakuopassa, kuten Ella Kivikoski on huomauttanut.³

Kirves, kuva ^106, on lappeiden puolelta katsoen jokseenkintasakapea, kyljistä kat-soen loivan kaksoiskiilan muotoinen. Teräosan jatkona on varttamisosa, ”ruoto”, jonkalappeilla on väittämistä tukemassa koholistat ja alareunassa koverat olat. Te-rän leveys on tässä 14 cm:n mittaisessa esineessä vain ^{2,65 cm,} joten kyseessä ei ole

järeään veistoon sopiva työkalu. Mutta joka tapauksessa esine, joka näyttää Sata-kunnassa Kaasanmäen onsikirveen kanssa alkavan metallikirveiden historian. Skandi-naavinen tutkimus ajoittaa sen sikäläiset vastineet ^II periodille, mutta C. ^F. Meinan-der otaksuu, että tyyppi olisi ollutkäytännössä vielä ^llL.kin; muutoin näet Suomesta puuttuisivat 111 periodille ajoittuvat kirveet lähes kokonaan.⁴

Vaikka Lahdenrannan kirves ^onkin muotona skandinaavinen, _{se eroaa} skandinaavi-sista Varsinais-Suomen kirveistä ohuudessaan sekä kömpelön valannan vuoksi. Sille tunnetaan vastine Inkoosta. Tätä ja Lapin kirvestä Meinander on pitänyt mahdolli-sesti paikallisen valannan tuotteina: läntisten kirveiden tuonti olisi siten suuntautunut

Varsinais-Suomeen ja osaksi Uudellemaalle, alueille, joilla oli hyvät merelliset yhtey-det ^Ruotsiin, kun taas sen ulkopuolella olisi ollut tyydyttävä paikalliseen valantaan.⁵ Ajatus selittää hyvin kyseisten muotojen levinnän, ja mikäli ^{se on oikea,} Lahdenran-nan kirves on vanhimpia todisteita metallinvalannasta Satakunnan maaperällä.

Onsikirveet

Onsikirveitä Satakunnasta on löydetty ^10, jotenvaltaosa maakunnan pronssikirveistä on putkivarttamisen ajalta. Pienuudessaankin määrä on Suomen oloissa suuri, neljän-nes koko maan pronssisista onsikirveistä; vain Varsinais-Suomesta löydettyjen luku

vastaa Satakunnasta löydettyjen määrää.¹ Satakunnan onsikirveet ^ovat hajalöytöjä;

I. Meinander 1954 b. löydöt 9, (13), 14—15, 22, 27, 30, 33, 37, 39, 70—71,(74), 75; lisäksi olkakirves Karjaalta, Kivikoski 1961 ^301. Mainittakoon lisäksi, että Olavi Koskisen kokoelmaan Porissa sisältyy kaunis olkakirves, jonka löytöpaikasta ei oletietoa. Kirves ^on ehkä löydetty Satakunnasta.

2. Kivikoski 1943 24—26.

3. Ks. ed. viitettä.

4. Meinander 1954b 19—20.

5. Ks. ed. viitettä.

1. Suomesta tunnetaanpronssisia onsi- ^japutkikirveitä Ahvenanmaalta 4.Varsinais-Suomesta 10,Satakunnasta ^10, Uudeltamaalta 6, Hämeestä 1, Etelä Pohjanmaalta 2, Savosta 3, Karjalasta 1,Neuvostoliitolle luovutetusta Kar-jalasta 2, Lapista 2. Meinander 1954 b 210—30. Kivikoski 1961 301. Salo 1964.Purhonen 1973 33. Edgren

1975; 1981.

246

ainoatakaan ei tiedetä saadun talteen kiviröykkiöhaudasta. Hautoihin ei onsikirveitä Skandinaviassakaan juuripantu,² mikä seikka osoittanee, että ne olivat työkaluja, ei-vät niinkään vainajan henkilökohtaisia varusteita; tämä seikka koskee ^myös yksin-kertaisia olkakirveitä. Samasta syystä johtunee, ettei onsikirveitä koskaan ^juuri ko-risteltu piirtokuvioin niin kuin koruja ja aseita; ainoat koristeet ^ovat jo valannassa

syntyneitä koholistoja ja ^-vöitä, jotka samalla lujittivat esinettä.

Useat, ehkä useimmat kirveet ^ovat peräisin asuinpaikoilta, todettavasti ainakin Nak-kilan Kaasanmäki II:n kirves, kenties myös Kiukaisten Torisevasta löydetty sekä toi-nen Harjavallan Heinilän kirveistä.³ Jokin vesijätöstä tai ^suosta löydetty kives, mm.

Tottijärven,^{4 saattaa} tosin olla uhrianti, jaon otaksuttu, että kirveitä olisi pantu vai-najien varusteiksi maahan kaivettuihin hautoihin niinpä Nakkilan Järvenrannan kirveen mainitaan olleen suunnilleen kyynärän syvyydessä^{5 mutta} toistaiseksi ei tutkimuksen ole onnistunut tällaisia hautoja tavoittaa.

Myös ^muut Suomen putkikirveet ^ovat hajalöytöjä. Tällaisista löytösuhteista ^seuraa, että niitä, samoin ^kuin yksinkertaisia olkakirveitä, voidaan käyttää pronssinkäytön alueellisen intensiteetin ja ^sen vaihteluiden tutkimiseen paremmin kuin hautalöytöjä;

viimeksi mainitut riippuvat ainakin osaksi tutkimuksen erilaisesta alueellisesta paino-tuksesta. Vaikka putkikirveiden luku onkin varmoihin johtopäätöksiinliian ^vähäinen, voidaan Satakunnan osalta ^todeta, että putkikirveitä ^on Rauman—Lapin vyöhykkeel-tä löydetty 1, Panelianlahden alueelta ^2, Nakkilanlahden rannoilta ^5, Porin pohjois-puoliselta rannikolta ¹ ja sisämaasta 1. Luvut ^antanevat viitteenomaisen kuvan pronssinkäytön yleisyydestä tai harvinaisuudesta maakunnan eri vyöhykkeillä.

Satakunnan onsikirveet valaisevat myös muotojensa moninaisuudessa aikansa metal-likulttuuria. Kiintoisimpiin kuuluu solakka ^kirves, kuva 107:5, jonkatorppari Sakari Toriseva löysi Kiukaisten Torisevan maalta v. 1913 peltoa kevätkylvölle

karhites-saan; löytöpaikka kuuluu Kaunismäen kompleksiin.⁶ Kirves on tosin suusta

rikkou-tunut janiin ^kulunut, että yläosassa näkyy vain heikosti kaksi poikittaista kohovyötä jaalimmaisesta lappeen keskelle jareunoille suuntautuvat lyhyet kohoharjat; poikit-taisvöiden kohdalla sijainnut silmukka ^on hävinnyt. Nämä piirteet osoittavat kuiten-kin, että kirves kuuluu Mälarin tyyppiin, joka^onKeski-Ruotsissa ^tavattoman yleinen

ja sieltä tuontikappaleina levinnyt Ahvenanmaalle, Varsinais-Suomeen ja Uudelle-maalle.⁷ Mutta ei Satakuntaan, ainakaan nykyisten tietojen ^mukaan. Sillä Torisevan

2. Baudou 1960 ^16-17, 3. Salo 1970 12, ^17, 21-22.

4. Kivikoski 1943 22-23.

5. Salo 1970 25-26.

6. KM 6690. Hackman 1916 54. Tallgren 1916 153-54. Meinander 1954 b 26, n:o 46. Salo 1970 ^17, 105-06.

7. Meinander 1954 b 24—27. Baudou 1960 19—21, kartta 10.

Kuva 107. Onsikirveitä Satakunnasta. Ylärivissä oikealta vasemmalle Harjavallan Heinilän, Kiukaisten Mäkilän jaRauman Vermuntilan, alarivissä vastaavasti Nakki-lan Järvenrannan, Kiukaisten Tärisevän ^ja Harjavallan Heinilän ^kirveet, viimeksi mainittu Mätä Kauppisen hankkiman muistinvaraisen piirroksen mukaan. Kirveet ajoittuvat V tai ^VI periodille. Järvenrannan kirves on peräisin Lausitzin kulttuurin piiristä, Heinilän ja Korisevan kirveet ovat paikallista ^valantaa, muut joko ^tuontia Skandinaviasta ^tai sikäläisten esikuvien mukaan ^{valettuja. 1 ja 4 n. 3/4, 2,} 3 ja 5 n. 9/10. ^{KM 4123: 1, 3361: 1, 5235, 2151: 572, 6690.} Museoviraston kokoelmat.

248

kirves ei ole tyyppinsä ”aito” kappale: neljän—viiden kohovyön sijasta siinä on vain kaksi, eikä pystylista jalappeen viistot listat ylitä poikittaisvöitä kuten ruotsalaisissa kappaleissa. Kyseessä ^{on ns.} provinsiaalinen muoto, ilmeisesti paikallisen valannan tuote; ajatusta tukevat tietyllä tavalla ne valantalöydöt, joita Rieskaronmäestä ja Kaunismäestäkin pronssikauden jälkipuolelta ^tunnetaan. Pronssikauden jälkipuolelle Torisevan kirves on näet ajoitettava. Ruotsissa tyyppi sijoitetaantavallisesti IV ^jaV periodille, mutta kun muoto siirtyy Suomen puolelle rautaan, sen on täytynyt olla käytännössä vielä ^VI:11a; Meinanderin mukaan Mälarin tyyppi kuuluu ^V ja^VI

perio-dille.⁸ Ajoitukseen "sopii” _myös esineen löytökorkeus, peruskartan mukaan 20—22,5 m, sillä se osoittaa rikkonaisen kirveen rantaveteen tai rantaan hukatuksi.

Solakkuudessaan rinnastuu Torisevan kirveeseen myös eräs Harjavallan Heinilästä (Taalperista) löydetty, sittemmin hukkaantunut kirves, jostaon käytettävissä vain Sa-takunnan Museon hoitajan Matti Kauppisen hankkima piirros, kuva 107:6.⁹ Muistin-varaisena se ei ole täysin luotettava, mutta tässäkin tapauksessa kyseessä lienee Mä-larin tyypin provinsiaalinen muoto. Epätyypillisiä Mälarin kirveitä on myös löydetty Etelä-Pohjanmaalta ja Uudeltamaalta, niiden valinmuotteja Pohjois-Suomesta.¹⁰ Mei-nanderin mukaan pronvinsiaalisia muotoja on Suomessa valettu sen alueen ulkopuo-lella, jonne suoranainen tuonti ei Keski-Ruotsista runsaana tai riittävänä ^ulottunut;

ajatus on ehkä osaksi ^oikea, mutta on todettava, että Satakunnalla oli kyllä yhteyk-siä Keski-Ruotsiin pronssikauden jälkipuolella, joten se ei näytä täysin sopivan täkä-läisiin olosuhteisiin.

Mälarin tyypin tuntomerkkeihin kuuluu koristelun lisäksi silmukan yläpuolella sijait-seva pitkä putki, joka lienee auttanut kirvestä pysymään varressa ja tulkittava siis tekniseksi parannukseksi. Pitkäputkisia kirvestyyppejä, todellisia putkikirveitä, tunne-taan myös Etelä-Skandinaviasta, Lausitzin kulttuurista, Itä-Venäjältä sekä laajasta tekstiilikeraamisesta kulttuuripiiristä Volgalta Baltian maihin ja Suomeen.¹¹ Idea ^ei siis liene skandinaavinen, mutta Suomen rannikonkulttuuriin varmastikin Keski-Ruot-sista omaksuttu.

Pitkäputkinen näyttää myös olleen Kansallismuseoon ^v. 1889 ^{saatu kirves,} kuva 107:4, vaikka putki ^onkin katkennut.¹² Se mainitaan löydetyn Nakkilan Masian ky-lästä, Järvirannantorpan maalta Leistilänjärven päästä. Kun Masian kylästä ei kui-tenkaan tunneta tämännimistä paikkaa, mutta sen sijaan Leistilästä Järvenrannan

en-8. Meinander 1954 b 29—39. Baudou 1960 19—21.

9. Tallgren 1916 156. Meinander 1954 b ^n:o 54. Salo 1970 12.

10. Ks. viite 7. Kivikoski ¹⁹⁶¹ 301. ^Edgren 1981.

11. Ks. viite 8.

12. Hackman ¹⁸⁹⁷ 384. Meinander 1954 b 26, ^n:o 49. Salo 197025-26, 106.

tinen ^torppa, löytöpaikka ^lienee ollut sen maalla Leistilänjärven kaakkoispäässä, jos-sa myös sijaitsee Pellasmäen suuri raunioryhmä. Lappeilla on silmukan korkeudella kaksi ^pystyuraa, joiden vuoksi lappeen yläosaan muodostuu samantapainen koriste kuin koholistaisessa Mälarin tyypissä. Mälarin tyyppiin kirves pitkään luettiinkin, kunnes latvialainentutkija Ed.

Sturms

^osoitti, että kyseessä on Lausitzin kulttuurin putkikirveiden myöhäismuoto, ns. Skandaun tyyppi. Se on yleinen etenkin entisessä Itä-Preussissa ja on varmastikin sieltä peräisin, ^samoin kuin samantyyppinen Kan-naksen Valkjärvellä löydetty kirves.¹³ Kun tällaisia kirveitä ei ^tunneta

Skandinavias-ta¹⁴ eikä Baltian ^maista, Suomesta löydetyt tuntuvat kulkeutuneen löytöpaikoilleen suorin merellisin yhteyksin kuten eräät muutkin Lausitzin piiristä olevat pronssit.

Tyyppi ajoittuu VI periodille ja tukee tavallaan myös Mälarin tyypin ajoitusta sa-maan aikaan.

Edellä käsitellyt kirveet ^ovat kaikki pitkiä ja solakoita, ja silmukanyläpuolella olleen putken vuoksi niitä voidaan sanoa todellisiksi putkikirveiksi. Muut läntiset onsikirveet

ovat putkettomia ja muutoinkin lyhempiä ja pienempiä, jopaniin pieniä, että ^joutuu kysymään, mihin tarkoitukseen esim. Rauman mlk:n Vermuntilan ^{5,3 cm:n} mittainen kirves on kelvannut. Ehkä hyvin kevyeen veistämiseen? Todennäköisesti erikokoisia kirveitä on käytetty erilaisiin tarkoituksiin.

Myöhäispronssikautisiapienkirveitä tunnetaan Skandinaviasta runsaasti. Ne

muodos-tavat useita tyyppejä, jotka ^eroavat toisistaan muodonannon jakoristelun yksityis-kohdissa; kyseessä lienevät useiden valimoiden tuotteet. Erityisen kaunis on sekä

muotonsa että lappeita reunustavan kellomaisen koholistan vuoksi kirves kuva 107:1.¹⁵ Se mainitaan löydetyksi vuonna 1902 tietä tasoitettaessa Harjavallan Heini-lästä, jokseenkin samalta kohdalta kuin edellä mainittu hukkaan ^joutunut kirves.

Kun paikalla on neljä kiviröykkiöhautaa, joista yhdestä oli ^pengottu näkyviin ^arkku joennen Tallgrenin suorittamia kaivauksia, on kuitenkin mahdollista, että kirves olisi peräisin haudasta. Se kuuluu Baudoun tyyppiin CIb, jotavuoteen 1960 ^mennessä oli rekisteröity n. 170 kpl, pääasiassa Tanskan ^saarilta, Skånesta, Itä- ja

Länsi-Göötan-maalta sekä Uplannista.¹⁶ Kyseessä ^on siis eteläskandinaavinen, mutta Keski-Ruot-siin yleisenä levinnyt muoto; Suomessa Heinilän kirves ^on ainoa laatuaan. Tyyppinsä mukaisesti ^se ajoittuu ^V tai ^VI periodille.

Sama ajoitus pätee myös kolmeen seuraavaan kirveeseen. Pellosta v. 1896 löydetyn Panehan Mäkilän kirveen¹⁷ ja Rauman Vermuntilan ^kirveen,18 joka löydettiin v.

13. ^{Ks. ed.} viite. SprockhofT 1950 116—20.

14. Thrane 1975 111.

15. KM 4123:1. Tallgren 190643. Meinander 1954 b n:o 54. Salo 1970 ^{11 13.}

16. Baudot! 1960 ^{23, k.} 12 sekä luettelos. 181.

17. KM 3361:1. ^Hackman 1897 405—06. Meinander 1954 b 24, n:o43.

18. KM 5235. Tallgren 1916 157. Meinander 1954 b ^24, n:o 38.

250

Kuva 108. Panehan Ty-nin onsikirves, KM 19 438, lienee tuotu Got-lannista pronssikauden lopulla. Torsten Edgre-nin ^{julkaisema piirros.}

Hl.

1908 Köykän ja Tiirikan metsäsarkojen rajalinjasta, kylästä suunnilleen viiden ^km;n päästä, ks. kuva 107:2 ja 3, on Baudou lukenut tyyppiinsä C2a,¹⁹ samoin Maskusta ja Ahvenanmaan Finströmistä ^löydetyt kirveet. Niissä ei ole putken suun alapuolella kohovyötä kuten Heinilän ^kirveessä, eivätkä lappeet ole kellonmuotoiset, _vaan ulottu-vat putken suuhun. Tyypin kirveet ovat Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa ainoastaan 4—6 cm:n mittaisia ja merkitsevät siten pronssikirveiden äärimmäistä

surkastuma-muotoa; Tanskassa ja Pohjois-Saksassa tyyppi esiintyy suuremmassa koossa. On mahdollista, että pienuuteen on johtanutmetallin kalleus, mutta todennäköisestä epä-käytännöllisyydestään huolimatta tyypin kirveet ovat Ruotsissa tavattoman yleisiä;

niitä tunnettiin vuoteen 1960 ^mennessä lähes 400, ja sikäläisestä valmistuksesta

to-distavat myös lukuisat valinmuottilöydöt. Uplanti ja Gotlanti ovat Satakunnan kir-veiden kannalta lähimpiä keskittymäalueita, ja niiltä lienee ainakin osa Suomesta löy-detyistä tyypin kappaleista peräisin. Näin yksinkertaisia muotoja lienee kyllä kyetty ominkin neuvoin valmistamaan.

Kolmannen kyseisistä kirveistä, kuva 108, löysi Arto Ylander v. 1974 hiekkakuo-pan reunasta Tynin maalta Panehan Peltomaankulmalta.²⁰ Edellisten tapaan se on koverasivuinen, mutta siinä on lisäksi suulistan alapuolella kohovyö ^sekä lappeiden ja kylkien välissä koverat koholistat. Kirves kuuluu Baudoun ^{tyyppiin Dl,}

nimeno-19. Baudou 1960 23—24, ^kartta 13, materiaaliluettelo 186.

20. ^Edgren 1975.

Kuva 109. Seimantyypin kirveitä Satakunnasta: vasemmalla Nakkilan Kaasanmäki II:n asuinpaikalta, oikealla Noormarkun Teinpakasta. Kirveet ovat itävenäläisen Sei-man-Turbinon kulttuurin ^{muotoja, mutta} ainakin jälkimmäinen ilmeisesti paikallista valantaa. Ensin mainittu on todennäköisesti pronssikauden alkupuolelta, jälkimmäi-nen lopulta. 1/1 ja 7/10. SatM 16 545: ^1;KM 3033: ^1. Satakunnan Museon ja Mu-seoviraston kokoelmat.

maisesti ^sen Gotlannissa ja^Riigenin Veikselin välisellä vyöhykkeellä yleiseen vari-anttiin. Kirves ^on hyvätekoinen, luultavasti gotlantilaista perua, kuten Torsten Ed-gren on päätellyt.

Muut Satakunnasta löydetyt onsikirveet kuuluvat itäisiin muotoihin. Ne ^ovat skandi-naavisiin kirveisiin verrattuina leveitä ja sellaisina ilmeisesti järeään veistoon tai puunkaatoon hyvin sopivia. Ne lienee ^vartettu suurimalla samoin kuin muutkin Suo-mesta löydetyt itäiset ^kirveet; niissä ei ^{näet ole} sidesilmukkaa. ^Mv. Pauli ^Poutasen Kaasanmäki II:n asuinpaikalta v. 1962 löytämä kirves,²¹ kuva 109:1, ja pellonojasta

21. SatM ^{16 545:1. Salo 1965.Salo} 1970 21-22, 106-07.

252

Noormarkun Teinpakasta viime vuosisadan lopulla löydetty kirves,²² kuva ^109:2, kuuluvat itävenäläiseen Seiman ^{tyyppiin.23 Tyypin} kirveet ovat poikkileikkaukseltaan kuusikulmaisia tai lähes suorakaiteisiakuten edellä mainitut, särmistä koholistoin ko-ristettuja, ja niiden lappeet ^{ovat kylkiin} nähden syvennetyt; viimeksi mainittu piirre

puuttuu kuitenkin satakuntalaisista kirveistä. Samantyyppisiä kirveitä on löydetty myös Laukaalta, Pielavedeltä jaRovaniemen Niskaperän 1-asuinpaikasta.²⁴ Tyyppiin voidaan ehkä lukea myös Inarin Lusmasaaren ^kirves, vaikka se eräissä piirteissään eroaakin edellä mainituista. Tyyppiin kuuluu lisäksi Uplannin Sparrsätran kirves sekä eräs Virosta löydetty ^katkelma.25

Tällainen levintä on arvoituksellinen, samoin se, että meidän on siirryttävä

Satakun-nasta kaksituhatta ^km itään saavuttaaksemme Gorkin kaupungin luona Volgan var-rella läntisimmän pisteen, jossa tyyppi Venäjällä esintyy.²⁶ Idässä sillä ^on näet konti-nentaalinen levintä: ^se ulottuu Kamalta yli Etelä-Uralin Irtysin ja Obin alajuoksulle ja sieltä arovyöhykettä yliselle Jeniseille, ks. kartta kuva 110.²⁷ Pohjanlahdelta siis Altain vuoriston vyöhykkeelle! Jos Matias Aleksanteri Castren olisi tämän tiennyt, hän olisi tullut entistä vakuuttuneemmaksi ^{siitä, että} suomalais-ugrilaisten tai urali-laisten kansojen alkukoti ^on Altailla, jaluultavasti hän olisi pitänyt seimantyypin kir-veitä jälkinä, joita suomensukuiset heimot olisivat jättäneet vaeltaessaan kaukaisesta idästä kaukaiseen länteen.

Nykyinen tutkimus ei kuitenkaan uskaltaudu tällaisin perustein romantiikan

kielitie-teen jäljille, sillä tyypin kirveitä tunnetaan niin ^monen kulttuurin piiristä, ettei kyse voi ollayksinomaan eikä ensi sijassakaan suomalais-ugrilaisista kansoista; suomalais-ugrilaisuuden jäljeksi tyyppi ^on lisäksi liian myöhäinen. Voimme ^otaksua, että kaup-pa on aroalueella ollut niin laajaa ja kansojen siirrokset niin ^nopeita ja kauas ulottu-via, että seimantyypin ^kirveet ovat saaneet euraasialaisen levintänsä. Muottilöydöt osoittavat, _että niitä on valettu eri puolilla levintäaluetta.²⁸

Suomen kannalta tyypin lähtökohtana on pidettävä Ural-vuorten etelä- ja keskiosaa sekä Turbinon kulttuuria, joka toisen vuosituhannen alkupuolella syntyy Permaan, ts. alisen Kaman ^varteen ja ulottaa sieltä vaikutuksensa länteen Moskovan tienoille.

Mainittakoon, että Turbinon kalmistosta on löydetty yli 40 seimantyypin

onsikirves-22. KM 3033:1. Hackman 1897 385. Meinander 1954 b 39—41, ^n:o 59. Salo 1970 106—07. Carpelan 1974.

23. Seiman tyypistä ks. Meinander 1954 b 39—41.

24. Ks. ed. viitettä. Carpelan 1962 14.

25. Ks. ed. viitettä.

26. Sulimirski 1970 281-84.

27. Gimbutas 1965 94—107.

28. Ks. viitettä 26.

Kuva 110. Seimantyypin kirveiden levintä Marija Gimbutasin ^mukaan; karttamerkin-nät Suomen jaSkandinavian osalta tarkistettu. Piirtänyt Ilkka Kaskinen.

tä.²⁹ Tyypin Suomesta löydetyt kirveet todistavat siis kosketuksista kahdentuhannen km:n takaisille alueille. Vaikka nuo kosketukset eivät sinänsä ole kovin paljon

pitem-mät kuin yliselle Tonavalle ^ulottuvat, niissä ällistyttää se, ettei niitä ole ollut

helpot-tamassa Itämeren tapaan aluksia ^kantava tuhatkilometrinen kulkutie eikä välittämäs-sä ^vilkkaita, korkeatasoisia pronssikulttuureja kuten ^{lännessä; ei,} sillä seimantyyppi-siä kirveitä ei ole löydetty toista tuhatta km laajalta läntisen ja itäisen löytöalueen välivyöhykkeeltä. Kirvestyyppi ei siis suodattunut välialueelle,_vaan harppasi suoraan Kamalta Pohjanlahdelle. Tämä selittynee ainakin osaksi ^siitä, että täällä oli pronssia runsaammin saatavissa kuin idempänä; täkäläisiin kirveisiin sisältyykin paikallisen

valannan tuotteita.

29. ^Ks. viitettä 26.

254

Tutkimus ei ole vielä ^pystynyt ratkaisemaan, millaisia historiallisiakehityskulkuja tai tapahtumasarjoja kirveiden levintä merkitsee. Ilmeistä on kuitenkin, ettei tyyppi ole kulkeutunut Suomeen ^Volgaa eikä Laatokkaan laskevia jokiapitkin, vaan pohjoisen kautta, arktisia teitä. Tundraa voidaan liikenteen ^kannalta verrata aroihin, sillä sitä-kin pitkin ovat satojen kilometrien nopeat matkat mahdollisia talvisaikaan, koiraval-jakkoa tai pororekeä käyttäen. Onko tällainen talvikulkutekniikka ^jo näin ^vanhaa, emme tiedä. Mutta tällaisten yhteyksien olemassa oloa osoittaa myös pohjoisen Fen-noskandian asbestikeramiikka, jonkakoristelu sisältää samantapaisia motiiveja^kuin siperialaisen Andronovon kulttuurin keramiikka.³⁰ Sen vanhimmat ajoitetut astiat

ovat jo toisen vuosituhannen lopulta, joten keramiikka ^on lainautunut varhaisella pronssikaudella ja voidaan ehkä ajallisestikinrinnastaa seimantyypin kirveisiin.³¹

Mi-ten viimeksi mainittu seikka ^lieneekin, ansaitsee ^todeta, että samaa keramiikkaa

tun-netaan myös Hankasalmelta ja Kerimäeltä,^{32 ts.} seimantyypinkirveiden

levintäalueel-ta. Viite seimankirveiden pohjoisesta reitistä ^saattaa sisältyä myös siihen ^seikkaan, että tyypin muotoperinne jää Lapissa elämään pronssikauden lopulle, ^kuten sekä Inarin Lusmasaaren kirves että eräs Yli-Torniosta löydetty valinmuotti osoittavat.³³ Tyypin hajanainen levintä Suomessa ja naapurimaissa osoittaa, ettei kyseessä voine olla säännöllisesti toistuva tuonti. Ei siis varsinainen kauppa, vaan pikemmin pienten, länteen siirtyvien ihmisryhmien mukanaan tuomat esineet sekä valantatraditio. Tällai-seen selitykseen sopivat myös em. asbestikeramikan ^motiivit, olkoonpa kyse saman-tai eriaikaisesta ilmiöstä. Laukaan kirvestä ^on tikapuukoristeensa vuoksi pidetty aito-na itäisenä ^kirveenä, samoin poikkiteräisyydessään eräitä itäisiä kirveitä ^vastaavaa Pielaveden kirvestä.³⁴ Kaasanmäen kirveen viimeistelemättömyys, mm. kirveen suus-sa oleva valantapisara, ^antaa aiheen ^otaksua, ettei kyseessä olisi idän ammattivala-jien tuote, vaan paikallinen valmiste.³⁵ Hämmästyttävää on kuitenkin, että kirveelle voidaan Itä-Venäjältä mainita lähes täsmällisiä vastineita, ks. kuva ^Hl;36 ilmeisesti se on valettu muotissa, joka on tehty aidon itäisen kirveen mukaan. Koverasivuiselle Teinpakan kirveelle ei sen sijaan ^tunneta idästä hyviä vastineita, minkä vuoksi sitä on ajateltu paikalliseksi variantiksi.^{37 Mutta} aivan yksinäinen sekään ei muodoltaan ole: koverat sivut jasuun vahvennus voidaan todeta ^myös Uplannin Sparrsätran

kir-30. Äyräpää 1951 b, 78—84. ^Meinander 1969 56—63.

31. Meinander 1954 b 203—04. Linder 1966 140. Jos ns. Laisan-astian Cl4-ajoitus kalibroitaisiin, tulos olisi 1320⁺ 160 eKr.

32. Ks. ed. viitettä, Meinander.

33. Meinander 1954 b 41, 45.

34. Meinander 1954 b39—41.

35. ^{Salo 1965.}

36. Bader 1964 k. 43, 45.

37. Meinander 1954 b 41.

Kuva 111. Kaasanmäki II:n kirveelle tunnetaan muodoltaanjokseenkin samanlainen, joskin nähtävästi pienempi vastine Kaman varrella sijaitsevasta Turbinon

kalmistos-ta. Kuva O. ^N. Baderin mukaan.

veessä,³⁸ eikä ole mahdotonta, että viimeksi mainittu olisi kulkeutunut Ruotsiin Sata-kunnasta. Tyypin kirveitä ^on jokatapauksessa valettu Suomessa, kaiketi

Skandinavi-asta tuodusta metallista.

Kaikki läntiset seimantyypin kirveet ^ovat hajalöytöjä eivätkä siis löytösuhteiden no-jalla ajoitettavissa. Niiden ajallinen asema on sen vuoksi arvoitus. Tuontikappaleisiin voidaan tosin soveltaa Itä-Venäjän pronssikauden kronologiaa, ^{mutta sen}

rinnastami-nen skandinaaviseenkronologiaan on kontaktilöytöjen puutteessa vaikeaa, ja lännes-sä valettuihin ^saattaa sisältyä paljonkin myöhäisempiä kappaleita. Venäläisten tutki-joiden O. N. Baderin ja B. G. Tihenevin mukaan olisivat sellaiset kirveet kuin Lau-kaan, Pielaveden ja Kaasanmäen ajoitettava suunnilleen vuosiin 1500—1250 ^eKr., kun taas A. M. Tallgrenin ^mukaan hiukan myöhempikin ajoitus tulisi kyseeseen.³⁹ Kahta ensin mainittua voitaneen siten pitää skandinaavisestakin näkökulmasta

var-haispronssikautisina, eikä ole mahdotonta, että kyseessä olisivat Suomen vanhimmat

38. Ekholm 1921 k. 138. Kivikoski 1943 23.

39. Sulimirski 1970 284—88, taulu 9. Bader 1964 148. Meinander 1954b 40; Tallgrenin mukaan ajoitus 111 peri-odille olisi mahdollinen.

256

onsikirveet, kuten Christian Carpelan on otaksunut; eräs Perniöstä löydetty läntinen onsikirves ajoittuu tosin jo skandinaavisen pronssikulttuurin II periodille.⁴⁰

Kaasan-mäen kirves voitaisiin ajoittaa kahden ensin mainitun tapaan, ^mutta mikäli se on uralilaisen kirveen kopio, ^se voi olla nuorempi. Sen löytökorkeus, 25—28 ^m, sallii kyllä ajoituksen skandinaavisen pronssikulttuurin ^II tai ¹¹¹ periodille, _jopa niinkin varhaiseen ^aikaan, kuin venäläinen tutkimus Turbinon kulttuurin alun ^sijoittaa.41 Jo-ka tapauksessa Kaasanmäen onsikirves ^on Satakunnan vanhin.

Teinpakan kirves on ilmeisesti vasta pronssikauden jälkipuolelta,sillä sen koverat

si-vut lienee tulkittava, skandinaavisista myöhäispronssikautisista kirveistä lainatuksi piirteeksi.⁴² Sen todennäköinen ajoitus olisi siten lähinnä ^V tai ^VI periodi, ts. aika.

jolloin seimantyyppi oli jo jäänyt Itä-Venäjällä käytännöstä. Mutta täällä kaukana lännessä ^sen muotoperinne saattoi säilyä, koska uralilaisiin pronssikeskuksiin ei ollut jatkuvia yhteyksiä. Tästä seikasta ^ovat todisteina myös Inarin Lusmasaaren kirves sekä edellä mainittu Yli-Tornion valinmuotti, sillä kummassakin ajoittuu seimankir-veille ominainen piirre, syvennetyt lappeet, myöhäiseen pronssikauteen, Lusmasaaren tapauksessa V periodille.⁴³ On mahdollista, että ^se itäisten jaläntisten piirteiden

yh-teen sulautuminen, josta Teinpakan ja Sparrsätran kirveet todistavat, on tapahtunut juuri Kokemäenjoen suussa, alueella, jossakoverasivuiset skandinaaviset kirveet ovat

löytöjen luvusta päätellen olleet yleisiä.

Tottijärven kirves, kuva ^112, Satakunnan ainoa sisämaasta ^tunnettu onsikirves, löy-dettiin ^v. 1937 Laukon kartanon rudanottopaikasta Pärräjoen ^varresta ajetusta

maasta.⁴⁴ Mahdollisesti se on vesiuhri; muita viitteitä ei itse löytöpaikka tarjoa. Muo-doltaan tämä vahvatekoinen, terästä ^{4,8 cm} leveä esine ^on yhtä mielenkiintoinen kuin edelliset. Kuusikulmainen poikkileikkaus yhdistää ^sen seimantyyppiin, mutta

maasta.⁴⁴ Mahdollisesti se on vesiuhri; muita viitteitä ei itse löytöpaikka tarjoa. Muo-doltaan tämä vahvatekoinen, terästä ^{4,8 cm} leveä esine ^on yhtä mielenkiintoinen kuin edelliset. Kuusikulmainen poikkileikkaus yhdistää ^sen seimantyyppiin, mutta

In document Satakunnan historia I, 2 (sivua 68-83)