Richard Faltin ja saksalainen perinne

Itämeren alueen urkukulttuuri perustui 1800-luvulle asti suuressa määrin saksalaisiin esikuviin, paljolti myös saksalaisten muusikoiden toimintaan. Ensimmäinen maininta Suomes­

sa järjestetystä urkukonsertin luonteisesta tilanteesta on Turusta, jossa saksalaista sukua oleva Emanuel Wenster esiintyi vuonna 1811. 1700-luvun lopun tunnettuja urkureita olivat mm.

Tukholmassa toiminut G.J. Vogler sekä Pietariin asettuneet, Bachin oppilaiden vaikutuspiiriin

230 Luku perustuu käsikirjoitukseen Tuppurainen 1993, joka on 1977 julkaistun artikkelin täydennetty ja laajennettu versio.

105

kuuluneet Johann Gottfried Wilhelm Palschau ja Johann Wilhelm HäBler (Fedorovskaja 1990, 27-28, 31).

Vuosina 1841 ja 1844 Helsingissä vieraili saksalaissyntyinen Georg Giinther joka toimi 1815 - 1846 Göteborgissa ja oli yksi Ruotsin tämän ajan tunnetuimpia urkureita. Hän keskittyi 1840-luvulla erityisesti urkukonserttien antamiseen. Giintheriä pidettiin Tukholmassa vanhan­

aikaisen Bach-ohjelmiston ja polyfonisen tyylin harrastajana.²³¹ Helsingissä pidettyjen kon­

serttien lähinnä improvisaatioita sisältäneet ohjelmat näyttävät kuitenkin noudattaneen Voglerin esikuvia.

Ensimmäisenä suomalaisena antoi Helsingin Nikolainkirkossa urkukonsertteja ilmeisesti Rudolf Lagi (1823-1868) vuosina 1852 ja 1854, jolloin hän esitti mm. Bachin ja Händelin teoksia. Lagi oli opiskellut jonkin verran Tukholmassa maineikkaan saksalaissyntyisen urku­

pedagogin Gustaf Mankellin johdolla.²³² Tämä oli 1860-luvulla myös Lauri Hämäläisen (1832-1888) opettajana. Hämäläinen soitti vuosien 1865 ja 1866 konserteissaan mm. Bachin, Mendelssohnin ja Lemmensin sävellyksiä. Oscar Pahlmanin (1839-1935) konsertin ennakko­

uutisessa vuonna 1875 häntä pidettiin ainoana suomalaisena urkurina, joka osaa käsitellä tätä jaloa ja suurenmoista soitinta todella taiteellisesti. ²³³ Pahlman oli opiskellut 1862 - 64 Dres­

denissä Gustav Merkelin johdolla. Hän soitti konserteissaan mm. Bachin ja Mendelssohnin teoksia. Yllämainitun konsertin arvostelu kuvaa hänen soittoaan hienovaraiseksi.234

Suomen urkutaiteen ensimmäinen voimahahmo oli Saksasta siirtynyt Richard Faltin (1835-1918). Hänen opettajanaan oli Dessaussa 1852 - 1853 Friedrich Schneider, jonka viimeinen urkuoppilas Faltinin kerrottiin olleen.²³⁵ Tätä ennen hän oli kotikaupungissaan Danzigissa opiskellut Schneiderin oppilaan Friedrich Wilhelm Markullin johdolla. Monet tutkijat ovat pitäneet Schneider-veljeksiä J.S. Bachin oppilasketjun merkittävinä edustajina

231 Norlind, 1916; 1919, 261-262; Moberg 1932, 481

232 Hennerberg-Norlind 1912, 171; Lagin nimikirjoituksella varustettu C.H. Rinckin Theoretisch-Practische Anleitung zum Orgelspielen (1839) on kirjoittajan hallussa.

233 HDbl 14.9.1875: Herr Pahlman är nära nog den ende f i n s k a orgelspelaren, som förstär att behandla detta ädla och grandiosa instrument p!l. ett verkligt artistiskt sätt.

Sanan "finska" harventantinen viitannee siihen ilmeiseen tosiasiaan, että ainoa vertailtavissa oleva - ehkä taitavampi - urkuri oli Suomessa saksalaissyntyinen Richard Faltin.

234 Hbl 15.9.1875: Konsertgifvaren hr O s c a r P a h I m a n är icke en af dessa himmelstormande orgelspelare, hvilka l!l.ta ett haf af toner brusa genom kyrkans hvalf; han spelar helst s!l.dana stycken, ur hvilka tonerna i sakta vägor nedströmma. I den sista stora orgelfantasia visade han dock prof p!l. b!l.de styrka och ljufhet.

Viimeksi mainittu, ilmeeltään vaihtelevaksi todettu teos oli Kiihmstedtin Grande phantaisie heroYque.

"' Flodin-Ehrström 1934, 22. F. Schneiderin perustama urkurikoulu päätti toimintansa 1846 (Little 1991 ).

106

(mm. Weyer 1969, Klotz 1988), joten Faltinin oppilaineen voidaan katsoa muodostavan J.S.

Bachin tradition suomalaisen haaran.

Faltinin opettajana Leipzigissa 1853 - 1855 oli sävellyksen opettajana tunnettu Ernst Fried­

rich Richter (Lehrer-ZeugniB, "Johannis" 1862). Pedagogina Schneidereiden varjoon jäänyt Richter edusti urkusäveltäjänä keskisaksalaista perinnettä (Frotscher 1936, 1175). Leipzigin konservatoriossa Faltin opiskeli Richterin johdolla vielä 1861 - 1862. Felix Mendelssohnin toiminnan tuloksena perustettu konservatorio oli ulkomaisten, mm. hollantilaisten ja myös anglosaksisten musiikin opiskelijain suosiossa.²³⁶ Sen merkitys oli huomattava myös urku­

musiikin alalla, ja siitä tuli varmaan osaksi Faltinin ansiosta aina 1930-luvulle saakka Suomen urkureiden pääasiallinen opintomatkojen kohde. Martin Wegeliuksen vuonna 1882 perustaman Helsingin musiikkiopiston, nykyisen Sibelius-Akatemian, esikuvana oli paljolti Leipzigin konservatorio. Musiikkiopistosta tuli myös Suomen urkujensoiton opetuksen keskus. Samaan tapaan kuin vastaavana aikana mm. Amerikassa (Little 1991, 67) alkoivat alan kotimaiset edustajat Suomessa 1800-luvun loppupuolella nousta ulkomaisten urkurien rinnalle. Nämä hakivat aluksi oppinsa vanhoista kulttuurimaista, erityisesti Saksasta.

Harvalukuiset dokumentit kertovat Faltinin soitosta kovin vähän. Vuoden 1868 konsertissa, jossa tämä oli soittanut J.S. Bachin Toccatan ja fuugan d-molli sekä G. Merkelin Konsertti­

Adagion ja E.F. Richterin Fantasian ja fuugan a-molli, kiinnitettiin huomiota esitysten musiikil­

liseen ja tekniseen varmuuteen sekä erityisesti legatosoittoon.²³⁷ Faltin näyttää myös pianon­

soittoa opettaessaan suosineen legatoa ja sormien suoraa asentoa. Toisaalta hänen opetustaan pidettiin luonnollisena ja vapaana (Flodin-Ehrström 1934, 153, 279). Uuden kirkon (Johan­

neksen kirkon) urkujen vihkiäiskonsertin arvosteluissa ihailtiin Faltinin taitoa mahtavaäänisen soittimensa käyttäjänä²³⁸ ja muistutettiin Faltinin sekä Suomessa että Saksassa saamasta arvostuksesta _(HDbl 12.12.1891).

Pedagogina hänelle näyttää olleen ominaista perinteinen saksalainen ankaruus, johon kuului niin virheettömyyden ja rytmisen täsmällisyyden kuin ehdottoman työkurin vaatimus. Faltinin isällisen jyrkkä asenne käy ilmi hänen oppilaansa Karl Sjöblomin Leipzigistä talvikautena 1906

236 Festschrift Leipzig 1918, 14, 20, 26; Zandt 1989

237 FAT 26.9.1868, dr. Berndtsson: - - den stora och beundransvärda säkerhet och precision - - Hans piano, hans forte, hans crescendo voro liksom gjutna i de renaste former, och registreringen röjde genom sin sanna och smakfulla uppfattning af styckets karaktär den verkliga musikern. Ett mjukt och sammansmältande legato, som pii orgel är sii sviirt iistadkomma

-238 Finland-lehti konsertin 11.12.1891 jälkeen: Pii väldiga tonvi\gor buren brusade den storslagna kompositionen frarn och tili det öfverväldigande intryck densamma gjorde bidrog icke minst hr Faltins beundransvärdt skickliga tolkning.

107

- 1907 opettajalleen lähettämistä kirjeistä (Faltin-kokoelma, Helsingin yliopiston kirjasto).

Faltinin omaa opiskelua kuvaavat hänen opettajiensa maininnat "musterhaft fleiBig", "auBer­

ordentlich fleiBig". 239

Vuosien 1861 - 1862 opintomatkallaan hän tutustui ajan uusiin virtauksiin, mm. vaihtelevien rekisteröintien käyttöön Bach-soitossa, ja oli rekisteröintiavustajana G.A. Thomasin merkittä­

vässä konsertissa Leipzigissa (ks. luku 4.2.1.1.). Myös Franz Lisztin musiikki teki häneen suuren vaikutuksen. (Flodin-Ehrström 1934, 91-92).

Vuonna 1895 Faltin tapasi Berliinissä Charles-Marie Widorin (mts. 272) - tapaamisen seurausta lienee ollut se, että hän kehotti 1899 Viljo Mikkolaa hakeutumaan opiskelemaan Pariisiin (Viljo Mikkola-kansio, Turun Sibelius-museo). Toinen hänen oppilaansa Karl Sjöblom lienee myös suunnitellut jatkavansa opintojaan Pariisissa,240 mutta päätyi kuitenkin 1906 opiskelemaan Leipzigiin, missä hänen opettajansa oli Paul Homeyer. Siellä käsiteltyihin teoksiin kuuluivat J.S. Bachin Fantasia ja fuuga g-molli, Passacaglia c-molli ja Toccata F-duu­

ri. Nämä Sjöblom soitti Griepenkerlin Bach-laitoksesta,jota myös Faltin lienee etupäässä käyt­

tänyt. 241 Lisäksi olivat Leipzigissa esillä Franz Lisztin, Julius Reubken ja Max Regerin laajat urkuteokset. Sjöblomin lähettämien kirjeiden perusteella ei juuri voida tehdä soittotapaa koskevia päätelmiä - kokonaisuutena Homeyerilla ei ilmeisesti ollut hänelle oleellisesti uutta annettavaa. Karl Strauben soitto sen sijaan näyttää selvästi innostaneen häntä. (Faltin-kokoel­

ma, Helsingin yliopiston kirjasto).

Faltinin suhde uuteen urkujensoittotapaan ei käy selvästi ilmi hänen toimintansa kuvauksista.

Jotakin voidaan kuitenkin päätellä hänen oppilaidensa esiintymisten perusteella. Oskar Merikannon johdolla opiskelleen Kaarle Saarilahden vuonna 1896 antaman konsertin arvostelija oli ilmeisesti Faltinin oppilas,242 koska hän kehotti konsertoijaa viipymättä kirjoittautumaan Musiikkiopistoon saamaan opetusta "meidän etevimmältä urkujen soittajalta, tirehtööri R. Fal­

tinilta, jota kyllä voi kutsua kaikkien opettajien opettajaksi". J.S. Bachin Toccatan ja fuugan osalta arvostelijalla oli selkeä ja verraten "moderni" toteutusehdotus:

239 Leipzigin konservatorion antama Lehrer-ZeugniB, "Johannis" 1862

240 Porissa annetun konsertin päiväämätön ja nimetön arvostelu, Sjöblomin leikekokoelma, Helsingin srk:ien musiikkikirjasto

241 Faltinin jäämistöstä peräisin olevat urkunuotit Sibelius-Akatemian kirjastossa.

242 nimim. S, USr 24.3.1896; mahdollisesti arvostelija oli Karl Sjöblom.

108

Rekisteröinti oli liian yksitoikkoinen. Fuuga täytyy alottaa ainoastaan 8 jalan perusäänillä. Joka kerta kun Dux ja Comes esiintyy, on uusi rekisteröiminen varteen otettava. Siten saavutetaan tarpeellinen kor­

keneminen ja loppu esiintyy paljon valtavampana ja komeampana.

Oskar Merikannon (1868-1924) samoin kuin muiden 1800-luvun lopulla Leipzigissa opiskelleiden suomalaisten urkureiden urkujensoiton opettajana oli Robert Papperitz. Vuosina 1848 - 1851 opiskellut Papperitz kiinnitettiin heti valmistuttuaan konservatorion opettajaksi, ja hän toimi myös St. Nicolai -kirkon urkurina (Kneschke 1893, 61). Erityisen merkittäväksi pedagogiksi häntä ei liene koettu.243 Merikannon mahdollisesta urkujensoiton opiskelusta Berliinissä 1890 - 1891 ei ole säilynyt tietoja. Edellämainitun Kaarle Saarilahden konsertin arvostelun perusteella saattaisi olettaa Merikannon kasvaneen vanhan Bach-perinteen piirissä.

Se, että hän ohjasi Saarilahden täydentämään opintojaan Dresdeniin (Suomalainen 1950, 73), voi johtua tyytymättömyydestä Leipzigin kokemuksiin. Kyseessä voi olla myös Faltiniin koh­

distunut mielenosoitus - väheksyihän Merikanto julkisestikin tämän opetustuloksia (USr 25.3.1896).

Heikki Klemetin (1876-1953) niukat urkuopinnot Berliinissä vuosisadan alussa lienevät nekin edenneet vanhan koulun mukaisesti - tätä osoittavat hänen myöhemmät konserttiarvoste­

lunsa, joissa hän viittaa mm. opettajaansa Bernhard lrrgangiin.244 Viimeksi mainitun johdolla opiskeli Berliinissä, ilmeisesti vuonna 1909, myös Frans Linnavuori, joka oli aloittanut opin­

tonsa Faltinin ja Merikannon johdolla.245

Uusi orkesteriurkutyyli ei siis nähtävästi tullut pitkiin aikoihin suomalaisille tutuksi. Meri­

kannon valtava innostuminen Enrico Bossin vaihtelevasta artikuloinnista ja rekisteröinnistä vuonna 1907 antaa myös aiheen olettaa, että uuden suuntauksen tulo Suomeen oli viivästynyt - Venäjän vallan loppuajan sortovuodet vaikeuttivat yleensäkin yhteydenpitoa Keski-Euroop­

paan. Bossin Suomen vierailua oli edeltänyt Merikannon opintomatka Saksaan, Ranskaan, Italiaan ja Englantiin, joiden urkumusiikin värikkyys oli saanut hänet uusiin ajatuksiin. Tämä käy ilmi Merikannon vaimolleen lähettämistä kirjeistä (Merikanto-kokoelma, Helsingin yli­

opiston kirjasto) sekä Säveletär-lehteen laatimasta matkaraportista (1907a). Hän oli kuunnellut Leipzigissa Karl Strauben soittoa jumalanpalveluksessa sekä tavannut siellä Paul Homeyerin,

243 Tähän viittaavat Ilmari Krohnin sanonnat (] 951, 23-24). Papperitz sivuutetaan myös hyvin lyhyin maininnoin Leipzigin musiikkikorkeakoulun 150-vuotisjulkaisussa (Hochschule fiir Musik und Theater ... 1993).

244 US 4.3.1928; SML 2/1937,40; lrrgang ks. Norlind 1916

245 Nimim. V.M., F. Linnavuoren konsertin arvostelu, Säveletär 22/1910, 254

109

Dresdenissä Alfred Sittardin ja Hans Fährmannin, Roomassa Enrico Bossin ja Pariisissa Alexandre Guilmantin, Charles-Marie Widorin ja Louis Viemen. Strauben soitto ei kuitenkaan tehnyt häneen erityisempää vaikutusta ja hän luonnehtii Leipzigin kokemuksia pettymyksek­

si:²⁴⁶

Yleensä tämä matka on siinäkin suhteessa ollut huvittava, että olen tullut huomaamaan, kuinka mahdot­

toman korkealla kannalla meillä musiikki on. Mitä esim. kirkkomusiikkiin tulee, niin vaikkei meillä ole köörejä, on itse urkusoitto meillä ainakin Helsingissä paljon maukkaampaa kuin täällä. - - Leipzigin paras urkuri, Straube, Tuomas-kirkossa, soittaa koraali! aivan samassa vilkkaassa tahdissa, kuin minäkin, mutta päryyttää kaiken aikaa niin vahvoilla uruilla, eikä koskaan niin, että melodia kuuluisi vahvemmin kuin muut äänet. - - Mitä kirkolliseen urkusoittoon tulee, ei täällä siis meikäläiselle ole mitään opittavaa. Ja konservatorion urkuluokalla on hyvin keskinkertaisia oppilaita, ainakin tänä vuonna. Meillä on urkurikou­

lussa parempia soittajia, ainakin useimpina vuosina. Olen parina kolmena päivänä ollut Homeyerin tunneilla, mutta mitään kunnollista en ole saanut kuulla. Olen kuitenkin yhä enemmän innostunut urkusoit­

toon ja alan ehkä ensi syksynä pitämään maksuttomia esityksiä (ainoastaan ohjelma 10 p.) Johanneksen kirkossa kerran viikossa.

Vuonna 1920 Merikanto tapasi Leipzigissa Strauben²⁴⁷ ja vuonna 1922 Gi.inther Raminin.

Straube lienee ollut tyytyväinen Merikannon lähettämiin oppilaihin ja jossakin määrin myös tutustunut häneen; ainakin hänen kerrotaan myöhemmin korostaneen "sitä korkeaa tasoa ja merkitystä, jolle Merikanto oli tämän [urkujensoiton] taiteen maassaan nostanut".²⁴⁸

In document Suomalaisten urkurien Bach-soitto ja sen esikuvat 1920-1950 (sivua 115-120)