Elis Mårtenson ja hänen oppilaansa

Vuonna 1925 Arvo Laitinen palauttaa Elis Mårtensonin kouluttaman Mauno Suomen konserttia arvostellessaan mieliin Oskar Merikannon toiminnan sekä nostaa esiin Mårtensonin Leipzigissa tapahtuneen opiskelun (Kotimaa 30.1.1925):

Tämä erinomainen taiteilija ja opettaja on aukaissut Mauno Suomelle näköaloja ennen kaikkea Karl Strau­

ben, nykyisen tuomaskanttorin kiintoisaan aatemaailmaan. Tästä tuttavuudesta on ollut seurauksena mm., että Mauno Suomikin nyt kuuluu niihin, jotka - elävästi tajuten, mitenkä joustavasti eri aikakausien mukaan vaihtelevaa, kullekin ajalle aktuaalista esitystapaa Bachin ikiaikoja syleilevät sävelelämykset edellyttävät - tahtovat pelastaa Johann Sebastianin eräiden kangistuneitten n.k. Bach-auktoriteettien ja Bach-spesialistien käsistä, mitkä auktoriteetit keinoilla millä tahansa koettavat saada raahatuksi hänet, elävistä elävimmän, British Museumin muumio-osastolle luullen käytännöllisessä suhteessa jokseenkin arvottomilla kiittelyillään ja historiallisilla todisteluyrityksillään siitä, mikä on suuren tuomaskanttorin sävelteosten oikea esitystyyli, parhaiten vaalivansa hänen myöhään puhjenneita laakereitaan kuihtumasta - - Konsertinantajan vaikuttavasti kohoava Straube-tulkinta teki täyttä oikeutta Bachin lopullisen ihanalle Passacaglialle.

Hän havaitsee myös seuraaviksi vuosikymmeniksi vakiintuvan asetelman:

Elis Märtenson ennen muita on se, "joka", Karl Strauben, hra Märtensonin leipzigiläisen mestarin sanojen mukaan "on kutsuttu kannattamaan urkutaidetta Suomessa sillä huomattavan korkealla tasolla, jolle sen hänen opettajansa, prof. Merikanto on koroittanut." Märtenson, straubelaisen uudistuksen suomalaisen apostolin rinnalle ja ympärille ryhmittyvät itsenäisesti Venni Kuosma - - hänen opintotoverinaan, Mauno Suomi osaksi hänen toverinaan, viimeksi, sairausvuosien jälkeen, hänen oppilaanaan, sekä Paavo Rausi [Raussi) yksinomaan hänen kasvaninaan.

Sama ajatus toistuu myöhemminkin (Paavo Raussin arvostelu, Kotimaa 15.2.1927):

Märtenson - Kuosma - Suomi - Raussi - siinä luottamusta herättävä ryhmä! Kunniaa Oskar Merikannon suurelle muistolle!

Leipzigin merkitys tuotiin usein esille esimerkiksi seuraavaan tapaan (nimim. M.P., IS 9.3.1925): "Hra Mårtensonin Bach-käsitys nojautuu Leipzigin traditsiooniin - - " Otto Kotilai­

nen muistelee ihannoivasti Enrico Bossin vierailua arvostellessaan Helsingin konservatorion oppilasnäytettä (nimim. O.K., HS 31.5.1929):

- - urla1soiton päämestarin Elis Mårtensonin oma Bach-käsittely on edukseen vuosien kuluessa vapautunut saksalaisesta raskaudesta keveämmäksi, ilmavammaksi. Ja tämän sävyn ilokseen huomasi oppilaitten esityksistä. On ikäänkuin nyt olisi ruvennut kantamaan meillä hedelmää se kylvö, minkä italialainen urkumestari Bossi Johanneksenkirkossa kauan sitten verrattomina Bach-esityksillään herätti.

1920-luvun lehtiarvosteluissa on runsaasti muitakin Märtensonin ja hänen oppilaittensa Bach­

soittoa koskevia havaintoja. Merkille pantiin mm. "legaton kiinteys, varma rytmi ja sekau­

maton sormioiden sekä pedaalin käyttö".²⁸³ Niin ikään mainittiin usein, että Mårtenson oli opiskellut Strauben johdolla. Monet huomiot vastaavat Karl Strauben soitosta esitettyjä kuvauksia:

Nuoren taiteilijan Bach-tulkinta nojaa muuten Strauben nerokkaaseen, paikoin niin yllätyksekkääseen metoo­

diin, jos tuollaista termiä voi käyttää uudesti luovan esityksellisen analyysin suuntaviivoista.^28' Nu som förr fäste man sig vid den plastiska dynamiska utforrnningen och registrerinskonsten."'

• • yksilöllisen, kaikesta kaavamaisuudesta vapaan sävellyksien käsittelytavan - seikka, mikä etenkin vanhojen mestariteosten esityksille oli omiaan lisäämään mielenkiintoa. Tässä suhteessa haluaisimme erikoisesti mainita Bachin a-molli preludin ja fuugan.jonka hra Suomi soitti kauttaaltaan runollisen kauniisti, melkeinpä romanttisin ottein, sävellyksen olennaisen hengen siitä kuitenkaan kärsimättä.²⁸⁶

Erityistä tyydytystä herätti hra Suomen väritystapa, joka kantoi kaikkea liikaa kirjavuutta, suhdittaen urkusoinnin yksinkertaisesti ja selväviivaisesti musiikin todellista tyyliluonnetta myöten.287

Hän ei pyri ulkonaiseen häikäisyyn, ei ohjelman valinnassa eikä sen käsittelyssäkään; mieluummin hän osoittaa, mitä urkukappaleissa merkitsevät oikea aikamitta, selkeät voimasuhteet polyfoonisessa tyylissä, ilmehikäs registrointi ja esitettävien teosten ymmärtäväinen jaksoittelu.²⁸⁸

- - toccata-osan ripeämmin soitettuna kuin Irrgangin koulussa on tavallista. Hra Mårtenson soitti tämän Bachin valtavimpiin ja syvimpiin urkuluomiin kuuluvan mestarisävellyksen erittäin ehjäjaksoisesti, luontehikkain kohoamisin ja luonnollisesti luotettavalla teknillisellä varmuudella niinkuin tavallisesti.²⁸⁹

Taiteilijan urkusoitto on tyystin vapaa kaikesta haennaisuudesta ja liioittelusta, mikä ei tietenkään estä häntä hyväkseenkäyttämästä mahtavan soittimensa moninaisia välikeinoja. Jos ohjelman numeroista tahtoisi erityisesti jotakin korostaa, voisi mainita h-molli-fuugan mestarillisen kasvattamisen.''°

283 nimim. M.V.: Helsingin konservatorion oppilasnäytteen arvostelu, US 31.5.1927

284 tuntematon arvostelija: P.Raussi, SSd 8.4.1924

285 nimim. N.P.: E.Mårtenson, Hbl 8.3.1925

286 tuntematon arvostelija: M. Suomi, IL 19.10.1925

287 nimim. HK.: M. Suomi, US 13.11.1926

288 nimim. M.V.: Mårtenson, US 6.3.1927

289 nimim. H.K.: Mårtenson (J.S.Bachin ns. Doorinen toccata ja fuuga). US 4.3.1928

290 nimim. E.K.: Mårtenson, HS 17.2.1929

145

- - kaikista onnistumattomista kokeiluista vapaan, selväpiirteisen, puhtaihin musikaalisiin tarkoituksiin perustuvan esittämistapansa.2⁹¹

Tekniken är väl utvecklad och det bundna spelet även i polyfona uppgifter mycket omsorgsfullt.²⁹² Hra Mårtensonin soitossa ovat selväsuuntainen ja samalla joustava rytmi, teknillinen kvalitee, normaali ja selväsuuntainen muotoilu sopusuhtaisesti kehittyneet suorastaan ihailtavalle tasolle.293

Hänellä on jo oppilasajoista asti ollut hallussaan tuo haivinainen, jopa vain kuvitelluksikin väitetty salaisuus: urkurinrytmi. Urut, rytmillisistä mahdollisuuksista pinnallisesti katsoen sangen vapaalta tuntuva soitin, nyansoi hänen käsissään erinomaisen ilmehikkäästi myös rytmin. - - Mutta Mårtensonin fraseeraus ei olekaan enemmän tai vähemmän mekaanista teoretisointia, vaan se on rytmillisen synteesin vaistottua, ehdotonta tajuamista joka itsestään muotoaa hänen esityksensä. Hänen rytminsä ei ole dynamista vaan aikamitallista, siis aidointa urkurytmiä. ²⁹⁴

De skickligt avvägda dynamiska stegringarna i fantasins mellersta del samt den plastiskt överskådliga klarheten i fugan väckte speciell uppmärksarnhet.29'

Märtensonin oppilaan Jouko Kunnaksen ensikonsertin arvosteluissa pantiin 1933 merkille kohtuullinen temponkäsittely, selkeät polyfoniset linjat ja rytminen täsmällisyys (mm. nimim.

S.P-n, Hbl 29.10.1933). Kunnas itse,joka seuraavina vuosina esitti Mårtensonin Bach-soitosta poikkeavia näkemyksiä, näyttää 1950-luvulla palaavan 1920-luvun sävyihin (1958, 541):

Kirjoittaja muistaa opiskeluvuosiltaan elävästi ne loistavat Bachin ja Regerin tulkinnat, joita Mårtensonin Johanneksenkirkossa pitämissä konserteissa saatiin kuulla. Temperamentikas, alkuvoimaisen verevä näkemys yhtyi soittajan loistavaan ja luistavaan teknilliseen valmiuteen. Bachin sävellysten yhteydessä olisi ehkä väärin puhua värityksestä. Tyylillisissä kysymyksissä ei Mårtenson "haksahtanut". Hän valitsi ääni­

kerrat musiikin sisäisiä aivoja vastaavasti. Mutta milloin kysymyksessä oli todella väritteellinen tehtävä, soittaja loihti uruistaan hämmästyttävän hienoja ja rikasvivahteisia sointisävyjä. Näin nimenomaan ranskalaisen musiikin parissa, jolla silläkin oli paikkansa konserttiohjelmissa.

Heikki Klemetti alkoi jo 1920-luvulla esittää myös Straubesta poikkeavia, opintoaikoinaan Saksassa sekä Schweitzerilta omaksumiaan näkemyksiä:

291 nimim. E.K.: Mårtenson, HS 23.2.1930

292 nimim. N.P.: Y. Marjokorpi, Hbl 5.10.1930

293 nimim. M.P.: Mårtenson, Ajan Sana 23.2.1931

294 nimim. O.T.: Mårtenson, US 22.2.1931

295 nimim. S.P-n: Mårtenson, Hbl 5.3.1933; kysymys on Fantasiasta ja fuugasta g-molli

146

- - passacaglia soitetaan Strauben tyylisesti nyansoiden, mikä kyllä ei ole historiallisesti oikea ja modernilta katsantokannaltakin arvioiden usein liioitteluun johtava prinsiippi.²⁹⁶

Tyylistä millä hra Mänenson soittaa Bachia, olen toisinaan eri mieltä. - - Mutta ei johdu silti mieleeni ruveta jollakin tavoin kumoamaan tirehtööri Mänensonin periaatteita, eikä edes polemisoimaan häntä vastaan. Annan täyden arvon ja kunnioituksen hänen mielipiteilleen, jotka ovat jokatapauksessa johtaneet täysin johdonmukaisesti ehjään tyyliin lajissaan ja varsinkin kun näitä mielipiteitä kannattaa niin harvinainen taito käytännössä.297

Klemetti pohdiskeli erityisesti tempon ja rytmin kysymyksiä ja vertaili ratkaisuja Strauben kuoronjohtajana Bachin teosten yhteydessä käyttämiin.

Paavo Raussin straubemainen tapa päättää Bachin fuuga diminuendoon herätti sekin jo 1920-luvulla arvostelua (nimim. L.M., HS 6.4.1924). Venni Kuosman soitossa taas huomattiin Strauben koulukunnasta ilmeisesti poikkeavia piirteitä, vauhdikkuutta, ehkäpä suurpiirteisyyttä­

kin (nimim. T.H., IL 10.10.1927):

Wenni Kuosman urkusoitossa on mielestäni aina ollut erikoista ryhtiä, rytmillistä selkärankaa ja varmaa taiteellista muotoiluaistia, kykyä nähdä sävellysten suuret linjat.