Reikänauhatallenteet vuosilta 1911 - 1923

4.3.2.2.1. Yleistä esimerkkitallenteesta

Karl Strauben, Marcel Dupren, Paul Hindermannin ja Walter Fischerin Freiburgissa vuosina 1911 - 1923 reikänauhalle tallentamat esitykset on levytetty vuonna 1986 vuonna 1925 rakennetulla ja 1985 restauroidulla "Welte-Philharmonie-Orgel"-soittimella.²⁰⁷ Lopputulosta on siis edeltänyt neljä vaihetta, joissa alkuperäisiä tallenteita on voitu käsitellä: reikänauhojen mahdollinen parantelu, nauhojen mahdollinen käsittely kyseisellä soittimella tapahtuvaa toteutusta varten²⁰⁸, nauhojen avulla tapahtuneen digitaalisen äänityksen tekninen toteutus ja aikaansaadun äänitteen mahdollinen muokkaus. CD-levy sisältää seuraavat J.S. Bachin teok­

set:

207 Hanns Buschmann & Hans-W. Schmitz: Welte-Philharrnonie-Orgel -tallenteeseen 1911-1923 liittyvät tekstit

208 Levytykseen liittyvistä selosteista ei käy ilmi, miten alkuperäisessä reikänauhoituksessa käytetyt urut poikkeavat soittovaiheessa käytetyistä. Rekisteröinnin osalta tallenteet lienevät vain suuntaa-antavia. Äänikertojen käytöstä on vaikea tehdä johtopäätöksiä siksikin, että käytetty soitin on verraten pieni ja sen sijoituspaikan akustiset olosuhteet ilmeisesti poikkeavat tavanomaisesta.

88

Karl Straube 1922

Fantasia ja fuuga g-molli BWV 542 (vain Fantasia)

Marcel Dupre 1922/1923

Preludi ja fuuga e-molli BWV 548 Paul Hindermann 1911

Toccata ja fuuga d-molli BWV 565 Karl Straube 1922

Nun komm, der Heiden Heiland BWV 599 Nun komm, der Heiden Heiland BWV 659 Vom Himmel hoch, da komm ich her BWV 606 Walter Fischer 1921/1922

Preludi ja fuuga g-molli _BWV 535 Marcel Dupre 1922/1923

Sonaatti nro 2 c-molli _BWV 526

Luetelluista esittäjistä Paul Hindermann (1868-1925) oli urkuri ja musiikki-instituutin johtaja Ziirichissä. Walter Fischer (1872-1931) opiskeli Heinrich Reimannin johdolla ja toimi Berliinin tuomiokirkon urkurina (Jörg Giinther, mt.).

Soitin, jolla levytys on toteutettu, on vain 21-äänikertainen ja suunniteltu erityisesti orkesteriteosten urkusovitusten esittämistä varten. Jälkikaikua on ilmeisesti lisätty äänitys­

tekniikan avulla. Kaiku ei tunnu täysin luonnolliselta, paikoin (esim. Fantasia g-molli, tahdin 24 loppu) se suorastaan häiritsee.

Soittajat ja heidän aikalaisensa lienevät pitäneet reikänauhatoteutusten laatua varsin hyvä­

nä. 209 Näin voidaan tulosta arvioida myös nykyään - muutamat rytmin horjahtelut ja ääni­

kertamekanisrnin häiriöt ovat mahdollisesti teknisen toteutuksen aiheuttamia.

4.3.2.2.2. Karl Straube

Fantasia g-molli BWV 542 on levytetty vuonna 1922 ilman siihen liittyvää fuugaa.210

Teos päättyy G-duuri-sointuun, kuten usein on tapana, milloin fantasia soitetaan erillisenä.

209 ks. ed. viitteet; Marcel Dupren muistelmissa (1981) ja elämäkerroissa (mm. Murray 1993) ei mainita Welte­

laitetta. Hän kertoo (1981, 92) tallentaneensa improvisointiaan vuonna 1922 USA:ssa urkujenrakentaja Skinnerin työpajassa ja hämmästyneensä pystyessään tunnistamaan oman soittonsa. Murrayn ( 1993. 1 13) mukaan Dupren soittoa tallennettiin 30.9.1922 ja 17.3.1923 Duo-Art-järjestelmällä Aeolian-automaattirullille.

210 Oletettavasti samoin alkuperäisessä tallenteessa; CD-levyn tekstiosuudessa tästä ei ole mainintaa. Vuoden 1913 Bach-laitoksessaan (s. 35) Straube toteaa, ettei käsikirjoitusaineisto vahvista fantasian ja fuugan kuulumista yhteen.

89

Vuoden 1913 esitysohjeissaan Straube korostaa fantasian erityisluonnetta, joka edellyttää soittajalta tavallista yksinkertaisempaa mutta voimakasta tulkinnallista otetta. 211 Tallennettu esitys noudattelee pääpiirteissään näitä ohjeita; käytettyjen urkujen vähäiset mahdollisuudet ja kirkkoakustiikan puute sopivat selittämään ilmenevät erot.

Tempon käsittely on verraten joustavaa, mainittuihin ohjeisiin verrattuna kuitenkin vähem­

män vapaata kuin voisi odottaa ja myös ankarampaa kuin Walter Fischerin esityksessä, joka on samalla levyllä. Tempot ovat vuonna 1913 ehdotettuja nopeammat: päätaitteissa kah­

deksasosanuotteja vastaava metronomiluku on noin 80-90 (1913: 63), sivutaitteissa noin 60 (1913: kuudestoistaosat 84 ja 80). Huomattavat hidastukset ovat vuoden 1913 ohjeiden mukaisesti tahdeissa 30-31 ja teoksen lopussa. Ylimääräinen hidastus on tahdissa 13. Fer­

maatteja ei esiinny, ei myöskään melodian huippukohdissa ja karakteristisissa kuluissa usein suosittuja dramaattisia agogisia korostuksia.

Rekisteröinti on voimakas ja äänikertojen muutoksia verraten vähän. Kielirekisteröinnistä soittaja vähentää ABABA-muotoisen teoksen polyfonisissa B-taitteissa joitakin äänikertoja;

kielisävy kuitenkin säilyy. Rekisteröinnin muutosta oleellisempi on tehokkaan paisutuskaapin käytöllä aikaansaatu dynaaminen ero: äänenvoima hiljenee huomattavasti tahdissa 9 alkavaan ensimmäiseen B-taitteeseen siirryttäessä ja kasvaa jälleen voimakkaasti toisen A-taitteen ensim­

mäisiin akordeihin tultaessa (t. 14), hiljenee toisessa B-taitteessa (t. 30-31) ja kasvaa A-taitteen toisen kertauksen alussa (t. 35). Tahtiin 25 merkitty tilapäinen crescendo tallenteesta sen sijaan puuttuu.

Ensimmäisessä B-taitteessa (9. tahdin 2. tahtiosasta 14. tahdin 1. tahtiosan loppuun) jalkiossa soivat vain yllättävän hiljaiset huuliäänikerrat. Koska rakenteeltaan ja melodiselta materiaaliltaan yhtäläisessä toisessa sivutaitteessa (25. tahdin alusta 31. tahdin 1. tahtiosan loppuun) II sorrnion kieliäänikerrat (tai kieliäänikerta) on yhdistetty jalkioon, kysymyksessä saattaa olla tallenteen tai sen toteutuksen tekninen vika taikka se, että Straube on halunnut välttää voimakkaasti soivaa kieliäänikertojen äänialuetta g⁰ - d¹• Vastaava ilmiö esiintyy myös tahdin 25 alussa.

211 mts. 31: Die iibermenschliche Gewalt der Phantasie verlangt fast durchweg Anwendung der äu8ersten dynami­

schen Kraft, bei grö8ter Dezenz und Schlichtheit im Gebrauch der koloristischen Mittel - - alle erkliigelten iiber­

feinerungen der Klanggrade und des Vortrages dem dämonischen Zug des Stiickes und dem af fresco-Stil seiner musikalischen Sprache zuwiderlaufen wiirden.

1n den ersten drei Takten ist die rhythmische Gliederung auf das genaueste zu beachten; Freiheiten des ad /ibitum­

Vortrages sind bei der Grö8e dieser Musik unstatthaft.

90

Artikulointi on yksinkertaista, valtaosalta legatopohjaista. Muutamat vuoden 1913 laitok­

seen merkityt lyhyet kaaret ja aksentit (esim. t. 9) eivät erotu. Poikkiviivoin merkityt koros­

tukset ovat hyvin hienovaraisia tai eivät kuulu lainkaan, sen sijaan tahtien 15 ja 16 32-osanuot­

teihin liittyvät kaaritukset erottuvat selkeästi, samoin teoksen lopun jalkiosoolon aksentointi, joka toteutuu oktaavikaksinnuksien avulla.²¹²

Levyltä ei pysty varmasti erottamaan, käyttääkö Straube vuoden 1913 laitokseen lisäämiään vastaavia kaksinnuksia (t. 22 - 23, 35 - 38 ja 47 - 48). Kuulovaikutelman mukaan ne saattavat olla käytössä.

Poikkeava ilmiö - mahdollisesti tekninen häiriö mutta myös musiikillisesti mielekäs - on tahdin 17 alussa esiintyvä arpeggio. Sen sijaan kieliäänikerran tilapäinen poisjääminen tahdissa 13, rytmin rike tahdin 42 sopraanoäänessä ja puuttuva sopraanon sävel tahdissa 46, ehkä myös useat tempon yllättävät tilapäismuutokset ovat ilmeisiä teknisiä häiriöitä .

Nun komm, der Heiden Heiland -koraaleissa tempo on hidas (BWV 599: kahdeksasosat n.

60, BWV 659 kahdeksasosat n. 48) ja vaihtelee tiheään. Soittotapa poikkeaa legatosta lähes huomaamattomasti, rekisteröinnit suosivat viuluäänikertoja. Ensimmäisen koraalin 1. ja 3. säe päättyvät paisutuskaapilla toteutettuun diminuendoon, 2. ja 4. säe crescendoon, jota neljännessä seuraa vielä diminuendo. Toisen koraalin loppumelisma nousee esille niin ikään crescendon ja diminuendon avulla.

Vom Himmel hoch -koraalissa ovat ilmeisesti käytössä urkujen kaikki äänikerrat. Tempo on hitaahko (neljäsosat 84) ja toteutuksen yleisvaikutelma on korostetun legatomainen.

Strauben esitykset poikkeavat nykyisin vallitsevista soittotavoista selvimmin yllättävissä agogisissa vapauksissaan sekä voimakkaissa dynaamisissa paisutuksissa ja vaimennuksissa.

Toinen merkille pantava piirre on se, että tahtiosien hierarkiaa korostava aksentointi ja lyhyiden melodisten kuvioiden painottaminen puuttuvat.²¹³

212 mts. 35: Die gewaltige Sprache dieses BaBmonologes verlangt Oktaven mit scharfer Betonung eines jeden Tones.

213 Strauben tai hänen oppilaansa Giinther Raminin soittoa on ehkä Carl-Gunnar Åhlenin mukaan kuultavissa myös vuonna 1928 syntyneellä Leipzigin Tuomaan kirkon kuoron äänilevyllä (Polydor; pääosa levyn teoksista on siirretty myöhemmille LP-levyille Etema 8 20 325 ja 5 20 472). Nimeämätön soittaja käyttää erittäin voimakkaita tempon ja äänenvoiman vaihteluja esittäessään Bachin koraalin BWV 299 "Dir, dir, Jehova, will ich singen" (Etema 8 20 325).

Vastaava vaihtelevuus antaa Åhlenin mukaan leimansa myös levyn kuoroesityksille. (Åhlen 1972)

91

4.3.2.2.3. Paul Hindermann

Paul Hindermannin temponkäsittely on vuonna 1911 tallennetussa Toccatassa ja fuugassa d-molli BWV 565 vapaampaa kuin Strauben. Toccatan neljäsosanuottien metronomilukema vaihtelee suunnilleen välillä 48 - 72, fuugan välillä 72 - 108. Fuugassa soittajan ilmeisenä pyrkimyksenä on hidastaa tempoa polyfonisen struktuurin tihentyessä sekä soinnullisten ja melodisten käänteiden värikkyyden lisääntyessä (esim. t. 49 ja 98).

Paisutuskaapin käyttö liittyy useimmiten rekisteröinnin ja sormioiden vaihdoksiin ja pyrkii ilmeisesti pehmentämään dynamiikan "porrasmaisuutta" (esim. t. 52, 65, 70, 85). Toccata soitetaan forte, äänikertoja lisätään tahdissa 27. Fuuga rakentuu crescendoksi: se alkaa huiluäänikerroilla, joiden rinnalla sopraanoääni soi viulumaisempana (t. 39 alkaen). Tahdissa 49 alttoääni siirtyy sopraanon sormiolle, tahdissa 52 myös tenoriääni jalkion bassoäänen mukaantulon sekä crescendon myötä. Kaikutehot toteutetaan kahta sormiota käyttäen, tah­

deissa 62 - 65 koko tahdin, tahdeissa 66 - 70, 73 - 82 sekä 115 - 120 puolen tahdin mittaisina.