Kivijärven reitti
2. Kymijoki Päijänteellä Koskenniskan koskelle (Taulut XIII-XIV)
l(ymijoki alkaa Päijänteen eteläisim1nän selän, Asikka-lanselän, pohjoispäästä, suunnilleen keskiväliltä kahta ennen kuvattua vierinkiviharjua, nimittäin Päijänteen yli vinoon, NNE-suuntaan kulkevaa Asikkalan-Sysmän harjua ja jokseenkin yhdensuuntaisesti sen kanssa kul-kevaa l{alkkisten-Joutsan harjua. Aluksi juoksee joki koilliseen n. 3 km:n matkan ja siinä on heti alussa l(alkkisten kosket. Sitten kääntyy joki kaakkoon, mur-tautuu l{alkkisten kylässä viiinemaii1itun vierinkivi-harjun läpi ja jatkuu itäkaakkoista ja kaakkoista kohti Ruotsalaiseen asti. Juostuaan viimemainitun järven kautta, Inurtautuu joki Jyrängön virtana järven itäran-nalla aivan Heinolan kaupungin eteläpuolella olevan toisen vierinkiviharjun, n. s. Heinolan harjun läpi, jonka jäl-keen se laskee l{onniveteen; tämän eteläpäästä joki jatkuu Vuolenkosken eli l{oskenniskan kosken kautta.
Päijänteen ja l{oskenniskan välisen matkan pituus on, pitkin joen uomaa sekä Ruotsalaisen ja l{onniveden laivaväylää myöten laskien, 45.60 km, ja Kalkkisten ja l{oskenniskan väli linnuntietä on 38.80 km. Jos tällä välillä voisi puhua pitennysprosentista, olisi se 18. Mata-lanveden aikana (1909) on putous 2.02 m, keskiveden aikana 1. 75 m.
Joen sadealueen suuruus Kalkkisten koskien niskalla
on 26,136.3 km2, Jyrängön virran luona 26,622.1 km2 ja l{oskenniskan kohdalla 27,816.2 km2• Lisäyksen vaikuttaa etupäässä l{onniveden pohjoispäähän laskeva Räävelin-järven vesijakso, jonka alue on 977.0 km2:n laajuinen.
Vuoriperä l{alkkisten ja Koskenniskan välisillä ranta-milla on suurimmaksi osaksigraniittiaja gneissiä. Ruotsa-laisen ja Konniveden eteläpuolella on laaja alue nuorem-pia, granaatteja sisältäviä graniitteja. Tämä alue ulottuu l{onniveden länsipuolella Heinolaan asti ja itäpuolella yhtä kauas pohjoiseen, se tulee myöskin useissa paikoin Ruotsalaisen etelärannalle, mikä muuten on etupäässä sarvivälkegneissiä ja kiillegneissiä. Viimemainittuja vuori-lajeja on myöskin joen pohjassa pääasiallisesti l{alkkisten ja Ruotsalaisen välillä sekä viimemainittuun järveen pohjoisesta laskevan Onalinjoen alueella. Muutamin pai-koin joen ja Ruotsalaisen rannoilla, niinkuin esim. Heino-lan tienoilla, on vuoriperä kuitenkin vanhe1npaa tai nuo-rempaa graniittia, samaten kuin l{onniveden pohjois-osassakin. lVIyöskin amfiboliitteja on l{onniveden ran-noilla. Maanpinnalle tulee vuoriperä etenkin Konniveden itä- ja pohjoispuolella.
Alueen irtonaiset maalajit ovat suuri111maksi osaksi moreenisoraa. Suurehkoja turvemaita on Onalinjoen ympärillä, muualla on niitä hyvin harvassa. Kaksi
vierin-104
kiviharjua leikkaa alueen, nim. jo mainitut harjut Kalk-kisten kylässä ja Heinolan tienoilla, ja Sylvöjärven lisä-veden rajalla on Salpausselän rinnakkaisharju, joka leik-kaa Kymijoen Koskenniskan luona. Harjujen seuduill~
on pieniä hiekkamaita.
Kalkkisten kosket (taulu XXIII) ovat n. 1.500 m:n pituisia, niitten putous on keskikorkeanveden aikana 1.26 m, keskiveden aikana 1.48 m ja keskimatalanveden aikana 1. 72 m, jos otetaan huomioon havainnot aikakau-delta 1879-1909. Korkeimman tunnetun tulvaveden valli-tessa v. 1899 oli putous ainoastaan 0. 74 m, mataliminan havaitun vedenkorkeuden aikana v. 1909 oli putous 1. 92 m.
Lokak. 19 p. 1904, minkä päivän vedenkorkeuden mukaan pituusprofiili, taulu XIV, on piirretty, oli kosken putous 1.44 m. Muita vedenkorkeuksia vastaava putous saa-daan helposti vertailukäyrästä, taulu LXVI. Päähaaran leveys on 80-400 m, väylän vesisyvyys keskiveden aikana 0.7-9.6 m.
J{alkkisten koskissa, joitten pääväylä on S:n muotoi-nen, on kolme erityistä putousta, jokaisessa putouksessa on monta haaraa.
Ylin putous, joka myöskin on suurin, laskee suunnil-leen etelästä pohjoiseen; sen jakaa koskenniskassa pieni Mikkosaari kahteen haaraan, Isokoskeen ja Mikkokoskeen, jotka kuitenkin pian yhtyvät. Putouksen rannat ovat verrattain korkeita ja kallioisia taikka kivisiä ja metsää kasvavia. Pohja on osaksi kalliota, osaksi kivensekaista soraa. Iträrannalla on alalaskuisella vesirattaana käypä mylly kahdella kiviparilla (kuva 112).
Kuva 112. Isokoski (vastavirtaan) 16/vm 1908.
Ylimmän putouksen alapuolella on tyynempi väli, jolla koski vähitellen muuttaa suuntaansa pohjoisesta itäiseksi. Tästä osasta ulkonee koskelta luoteista kohti matala Meranlahti.
Lännestä itään laskevassa keskimäisessä putouksessa on kolme haaraa, joista keskimäinen, Leppäkoski, on suurin. Myöskin täällä ovat rannat metsää kasvavia ja kivisiä, pohja on kalliota ja kivensekaista soraa.
Keskimäisen putouksen pohjoisimmassa haarassa on mylly.
Leppäkosken alapuolella juoksee päävirta vielä kappa-leen matkaa itäänpäin, jonka jälkeen se kääntyy
pohjois-koilliseen Kalasaaren kaakkoissivun ohitse ja muodos-taa Säynekosken. Saaren luoteissivua myöten juoksee pienempi koskenhaara, nimeltään A irokoski.
Säynekoski on alin ja pienin Kalkkisten koskien kol-mesta putouksesta, ja sen alta alkaa pitkä suvanto, joka ulottuu Ruotsalaiseen asti. Katasaaren ranta, siis kosken luoteisranta, on korkea ja viljelty, vastakkainen ranta on matalampi ja metsää kasvava.
· Kalkkisten kosket perattiin v. 1826 ja vv. 1832--1838 Päi-jänteen vedenpinnan laskemista varten.
Syksyllä v. 1826 oli Päijänteen vesi tavattoman matalalla.
Koskenperkausjohtokunta käytti tätä seikkaa hyväkseen ja poisti koskesta kaikki vedenpinnan yläpuolella olevat suuret ja pienet kivet. Tähän työhön käytettiin 1,188 päivätyötä, jotka mak-soivat valtiolle 636: 36 hopearuplaa.
Varsinainen perkaus alotettiin kuitenkin vasta v. 1832 ja se jatkui v:n 1838 kevääseen saakka. Raivaustyöt ja vaikeasti louhi-tun paljon kallion poistaminen toimitettiin patojen suojassa.
M. m. suljettiin syksyllä v. 1836 3 Yz kuukauden ajaksi koko koski n. 270 m:n (150 sylen) pituisella padolla, jonka alapuolella kosken ylintä osaa kaivettiin ja louhittiin, käyttämällä joskus aina 700 mieheen nousevaa työvoimaa. Kosken ollessa suljettuna nousi Päijänteen vedenpinta n. 1.8 m. Perkauksen lopputuloksena oli, että Päijänteen vedenpinta aleni 4 jalkaa eli n. 1.2 m.
Töihin käytettiin vv. 1832-1838 95,954 valtion päivätyötä ja 30,139: 05 hopearuplaa. Hanketta harrastavat kunnat Päijän-teen ympärillä avustivat työtä 5,535 hopearuplalla, eivätkä työpäivillä, niinkuin yleensä oli tapana järvenlaskutöissä.
Ennen perkansta ei koskessa liene ollut mitään myllyjä.
V. 1851 sai J. Fr. Fontheus Hämeen läänin kuvernööriitä luvan rakentaa Kalkkisten koskille proomulla uivan veromyllyn kah-della kiviparilla. Kalkkisten koskissa nykyään olevat molemmat myllyt lienevät myöhemmin rakennetut.
Kalkkisten koskien kautta uitetaan vuosittain suuria tukkimääriä. Ylimmässä putouksessa toimitetaan uitto luoteisrantaa pitkin Laskusalmen ja Mikkokosken kautta (kts. taulua XXIII), keskimmäisessä pohjoishaaran kautta ja alimmaisessa Säynekosken kautta.
Talvella 1910--·1911 on Kymmene Interims Flottnings-förening-yhtiö suorittanut erinäisiä töitä ylimäisessä koskessa uiton helpottamista varten.
Pieniä ve~ei'tä voidaan ilman vaikeuksitta ohjata Kalkkisten koskia alas ja myöskin sangen helposti hinata ylöspäin toista rantaa pitkin.
Höyrylaivaliikettä varten Päijänteen ja Ruotsalaisen välillä on kuitenkin koskien sivuitse rakennettu järvien välille sulkukanava.
Kalkkisten kanava yhdistää Kukkaronpohjan lahden Päijänteessä Kymijoesta ulkonevaan Kuhmorinpohjan lahteen alapuolella Kalkkisten koskia. Kanavan pituus on 1,010 m, sen pohjaleveys 8. 9 m ja sen syvyys matalan-veden aikana 2.1 m. Sulkukamarin pituus on 41.6 m ja sen leveys 8.6 m; ylemmän sulkukynnyksen pienin vesisyvyys oli v. 1909 2.17 m sekä alemman kynnyk-sen 1.83 m. Ylemmän sulkukynnyksen korkeus on 75.38 m yli NN ja alemman kynnyksen 73.80 m yli NN.
Putousta on sulussa yhtä paljon kuin koskessakin, nim.
1. 26, 1.48 tai 1. 72 m, keskikorkean veden, keskiveden tai keskimatalanveden aikana. Kanavan yli johtaa puinen kääntösilta, jonka kivisten maatukien väliin jää 8.6 m:n levyinen vapaa aukko. Jotta laivat voisivat kulkea tois-tensa ohi, on kanavan pohja laajennettu sulun ylä-puolella 59 m:n matkalla 14.8 m:n levyiseksi.
Kalkkisten kanava rakennettiin vv. 1875-1878, kustannukset nousivat 363,038: 68 smk:aan. Se avattiin yleiselle liikenteelle 4 p. syysk. 1878. Sulku, joka osaksi on louhittu kallioon, raken-nettiin aluksi kivillä täytetyistä tukkiarkuista. Vv. 1893 ja 1894 rakennettiin sulku uudelleen kiilatusta kivestä latomamuurina lankkuverhouksella 0.5 m:n syvyydelle matalimman veden aikana.
Tämä työ maksoi 65,514: 47 smk. Kanavan korjaustöihin 14-vuotisena aikakautena 1879-1892 käytettiin yhteensä 9,830: 72 smk, eli 702: 19 smk vuosittain, ja yhtä pitkänä aikana 1894---1907 yhteensä 30,181: 53 smk eli 2,155: 82 smk vuosittain.
Keväällä 1899 nousi vedenpinta Päijänteessä niin korkealle, että oli pakko korottaa sulkuhuoneen seiniä 0.59 m kahdella hirsikerroksella, jotka rautapulteilla kiinnitettiin sulun päällys-kiviin, jotta liike Kalkkisten sulun kautta voisi esteettä jatkua.
Veden ollessa korkei.mmillaan Päijänteessä oli vedenpinta ainoas-taan 0.04 m kiinnitettyjen hirsien yläreunan alapuolella ja siis 0.55 m sulun reunan yläpuolella.
Kalkkisten koskien alapuolella laajenee Kymijoki suurehkoksi Kalkkisten-Kymijäruen suvannoksi, joka aluksi kääntyy koilliseen, mutta kohta taipuu kaakkoon päin.
Tämän suvannon pituus on n. 6 km, leveys on 150-1,400 m. Uoman vesisyvyys vaihtelee keskiveden aikana 2.8 m:stä 35.3 m:iin. Huomattavaa putoustå ei tällä välillä ole, joten sitä voi pitää Ruotsalaisen lahtena.
Samasta syystä voidaan myöskin olettaa, että vesiasteikko l{alkkisten sulun alapuolella osottaa Ruotsalaisen veden-korkeutta. Rannat Kalkkisten-I{ymijärven ympärillä ovat yleensä verrattain korkeita. Pohjoispuolella on viljelyksiä, m. m. l{alkkisten kylässä. Muuten ovat rannat metsää kasvavia ja osittain kallioisia. Useita pieniä saaria on joen tässä osassa. Yleensä lienee pohja savea ja hienoa hiekkaa.
Kalkkisten-l{ymijärvestä ulkonee kaksi kapeata lah-tea, toinen, Pitkälahti eli Alasenlahti, luoteiseen, toinen, Riihilahti, pohjoiseen.
Pitkälahti on n. 1. 7 km:n pituinen ja 30
a
150 m:n levyinen. Se on tasainen ja syvä ja muistuttaa kivisine rantoineen jokea. Lahti pistää Varislahtea kohti Päijän-teessä; etäisyys lahtien välillä on linnuntietä ainoastaan 500 m.Lahtien väliselle matalalle taipaleelle rakennettiin muutamia vuosia sitten mylly kolmella kiviparilla ja päre-höylä. Vesi johdetaan myllylle Päijänteestä n. 300 m:n pituisen ja 2 m:n levyisen kanavan kautta, joka on kai-vettu ja louhittu moreenisoraa ja kalliota olevan kannak-sen läpi, ja myllyitä johtaa yhtä pitkä kanava Alakannak-sen- Alasen-lahteen. Tätä tietä Kymijokeen tuleva vesimäärä lienee keskiveden aikana tuskin 1 m3/sek. Insinööri R Tenn-bergin v. 1901 laatiman profiilin ja myllyrännin suunni-telman mukaan olisi tämän leikkauksen korkein piste 79.33 m yli NN eli 0. 76 m alapuolella korkeinta veden-pintaa v. 1899. Viimemainitun vuoden tulvaveden olisi siis pitänyt juosta Päijänteestä suoraan kannaksen yli l{ymijokeen.
Ennen Päijänteen laskemista olisi myöskin Hällströmin tutki-muksen mukaan v:lta 1819 puro juossut tulvaveden aikana kannaksen yli.
l{alkkisten-Kymijärven kaakkoispää kapenee vähi-tellen, sen leveys on Kalkkisten kylän kohdalla n. 300 m.
Täällä leikkaa vesijaksoa Lahden ja Sysmän välinen 1naantie, liikennettä välittää rautalevystä rakennettu lautta. Heti itäpuolella lauttauspaikkaa laskee Kalkkisten-Kymijärveen pohjoisesta pieni puro, jossa on mylly, mikä kuitenkin vedenpuutteen takia seisoo osan vuodesta.
N. 2 km lauttauspaikalta kaakkoon on vesijakson leveys ainoastaan n. 150 m. Tähän päättyy Kalkkisten-Kymi-järvi ja lyhyt Virtasalmi alkaa.
Virtasalmen jakaa Virtasaari kahteen haaraan, poh-joiseen fsosalmeen ja eteläiseen V ähäsalmeen. Molemmat haarat ovat niin syviä, että höyrylaivat voivat niitä kulkea. Rannat ovat korkeita. Tukinuiton helpottamista varten on rannoille rakennettu hirsisiä johtolaitteita.
Kuva 113. Virtasalmi (myötävirtaan) Sfvm 1908.
Virtasalmen jälkeen seuraa pitkä ja kapea suvanto, jota voi pitää Ruotsalaisen läntisimmän selän,
Hopea-~elän, lahtena.
Saaria, niemiä ja syviä lahtia täyni1ä oleva Ruotsa-lainen on 18 km pitkä WNW-ESE-suunnassa. Väylää
myöten laskettuna on etäisyys järven läntisimmästä osasta Virtasalmelta itäisimpään kohtaan Heinolan luona 20.5 km.
Pitkät niemet ja saaret jakavat järven kahteen osaan:
läntiseen Hopeaselkään ja suurempaan itäiseen osaan, joka ulottuu järven laskulle, Jyrängön virralle, saakka.
Molemmat osat yhdistää toisiinsa kolme salmea, joista pohjoisinta kutsutaan Hopeasalmeksi ja molempia toisia
Torninsalmiksi.
Järven pinta-ala on 77.0 km2 ja sen rantaviivan pituus on, jos saaret lasketaan mukaan, 270 km. Rantaviivan pituuden suhde sen ympyrän kehään, jonka pinta-ala on 77.0 km2, on siis 8. 70, mikä osottaa, että järven n. s.
liuskaisuus on tavattoman suuri. Järven sadealueen pinta-ala on 26,622.1 km2•
Ruotsalaisen keskivedenkorkeus 31-vuotisena aika-kautena 1879-1909 on 2. 92 m Kalkkisten alemman asteikon nollapisteen yläpuolella sekä 76.72 m yli NN.
Keskitulvaveden korkeus samana aikana on 77.39 m
106
yli NN ja keskimatalanveden korkeus 76.12 ni yli NN.
Korkeimmillaan oli vesi yllämainittuna aikakautena 4 p.
heinäk. v. 1899 ( = 79.35 m yli NN), matalimmillaan oli vesi 23-31 p. maalisk. 1909 ( = 75.63 m yli NN). Suurin havaittu vedenkorkeuden vaihtelu on siis 3. 72 m.
Vesisyvyys väylässä vaihtelee keskiveden aikana 3. 7 m:stä 42.3 m:iin, ja järven keskisyvyys on 10.9 m.
Veden volyymi on n. 0.84 km3. Järven pohja on savea ja hiekkaa.
Ruotsalaisen ympäristö on yleensä metsää kasvavaa moreenimaata. Järven kaakkoisrantana on hiekkaharju.
Viljelyksiä on hyvin harvassa. Rannat ovat yleensä korkeita ja kivisiä tai kallioisia. Ruotsalaisen länsiosan rannat ovat yleensä korkeampia, jyrkempiä ja kallioisem-pia kuin itäosan. Etenkin on pohjoisranta heti Virta-salmen itäpuolella jyrkkä ja korkea. Se on osaksi rapau-tunutta ja sorrapau-tunutta kalliota.
Ruotsalaisella on säännöllinen höyrylaivaliike Vesi-järven aseman ja Heinolan kaupungin välillä. Heinolassa on tarkoitusta varten erityinen laiturirakennus, 125 m:n pituinen, uppoarkuille perustettu kivimuuri, ja laiva-väylä on asianomaisesti viitaitettu kariviitoilla ja meri-merkeillä, jonka ohessa liikenteen helpottamista varten on rakennettu kaksi johtomajakkaa, toinen Tornisal-:melle, toinen järven itäisimmän selän suulle, Heinolan-Kymille.
Ruotsalaiseen Iaskevista lisävesistä on Onalinjoki suurin; se johtaa veden Ylimmäisestä ja Keskisestä ja laskee pohjoisesta käsin järven pohjoisimpaan lahteen, Vaipilaislahteen.
Ylimmäinen on n. 5.5 km pitkä järvi, sen pinta-ala on 8.1 km2. Pohjoisranta on matala ja osittain tulvaveden aikana veden alla, eteläranta on korkeampi ja kivinen tai kallioinen.
Ylimmäisestä juoksee vesi lounaiseen päin lyhyen 1\rfartinjoen kautta Keskiseen. Martinjoessa on mylly kahdella kiviparilla, alarattaana ja puron yli rakennetulla padolla. Putouskorkeus on n. 3m.
Keskinen, johonka juoksee vettä, paitsi Ylimmäisestä myöskin muutamasta pienestä järvestä pohjoisesta päin, purkaa vetensä Onalinjoen kautta, joka yleensä juoksee läpi alavien maitten, soitten ja viljelyksien.
Onalinjoessa on kaksi myllyä: Sahamylly ja Koskenmylly.
Sahamyllyssä, joka on n. 1 km Keskisen alapuolella, on kaksi kiviparia, alaratas ja pato vesijakson yli, se käyttää n. 3 m:n putouskorkeutta. Aikaisemmin oli paikalla 1700-luvun loppu-puolella rakennettu saha, joka v. 1840 muutettiin yksiraamisesta kotitarvesahasta kaksiraamiseksi myyntisahaksi. Saha paloi 1880-luvun keskipaikkeilla ja silloin rakennettiin mylly sen sijaan.
Koskenmyllyssä, joka on likempänä Onalinjoen laskua Ruotsa-laiseen, on yksi kivipari ja alaratas, pato vesijakson yli ja 1 m :n putouskorkeus.
Yhdeltä kohden on Ruotsalainen aivan likellä Päijännettä.
Hopeaselästä ulkonee nim. lounaiseen Taivallahti, jonka lounaisin pää on ainoastaan 1 km:n etäisyydellä Päijänteen:eteläisimmästä osasta ulkonevasta Taipalenpohjan lahdesta. Järvien välisellä kannaksella on 470 m:n pituinen ja 100 m:n levyinen Taivallampi, joka 300 m:n pituisen ojan kautta laskee Ruotsalaiseen. Lammin vedenpinta on n. 3.5 m yläpuolella Päijänteen vedenpintaa.
Etäisyys Iammista Päijänteeseen on ainoastaan 200 m, ja tämän välin korkein piste on ainoastaan n. 12 m viimemainitun järven vedenpinnan yläpuolella. Kannaksen soveliaisuutta kulkuliik-keen aikaansaamista varten Päijänteen ja Ruotsalaisen välillä on useita kertoja tutkittu, m. m. jo Hällström v. 1819.
Jyrängön virta, joka yhdistää Ruotsalaisen ja !{onni-veden toisiinsa, leikkaa kaakkoissuunnassa Heinolan kau-pungin kautta kulkevan vierinkiviharjun aivan kaukau-pungin likellä. Virrassa on kaksi haaraa, jotka Siltasaari erottaa toisistaan. Vesimäärän pääosa juoksee kaupunginpuoleista pohjoishaaraa myöten. Virran pituus .on ainoastaan n.
80 m, putouskorkeus keskiveden aikana (v. 1909) on 0.17 m, matalanveden aikana 0.10 ja tulvaveden aikana (v. 1909) 0.26 m. Keskiveden aikana on pienin leveys pohjoishaarassa 90 m ja etelähaarassa 20 m; pääväylän pienin vesisyvyys on 3. 3 m. Pohja on kivensekaista soraa. Rannat ovat korkeita, etenkin pohjoispuolella, missä harju kohoaa 35 å 40 m:n korkeudelle Ruotsalaisen vedenpinnan yläpuolelle.
Etelästä pohjoiseen Heinolan kautta kulkevalla valta-maantiellä on siltoja molempien Jyrängön virran haarojen yli. Pohjoishaaran kolmikaarisen n1aantiesi1lan maatuet ja pylväät ovat kivestä paalu- ja betoniperustalla. 40.8 m:n pituisen keskikaaren kantavat osat ovat rautaisen parabeliristikon muotoisia; sivukaaret ovat puisia tuki-ansassiltoja, joitten kannatusväli on 19.85 m. Leveys, joka on 6.6 m, jakautuu 4.2 m:n levyiselle ajotielle ja kahdelle 1. 2 m:n levyiselle jalkakäytävälle. Etelähaaran yli johtaa yksikaarinen, kivisille maatuille rakennettu puinen tukiansassilta, jonka kannatusväli on 22.5 m.
Kuva 114. Jyrängön maantiesilta 20/vm 1908.
Viimemainitussa haarassa, jonka kautta tukit tavalli-sesti uitetaan, on rannoille rakennettu kivisiä ja puisia laitureita.
Heti virran alapuolella on suuremman haaran pohjois-rannalla kahdella alarattaana käypä mylly.
1780-luvun loppupuolelle asti ei ollut siltaa vesijakson yli Heinolan luona. Sodan aikana vv. 1789 ja 1790 rakennettiin Heinolan-Kymin yli, kappaleen matkaa Jyrängön virran ylä-puolelle vastapäätä Heinolan maaherran asuinpaikkaa, 254 m :n pituinen lauttasilta, jonka sijaan 1820-luvun alkupuolella raken-nettiin kiinteä puinen maantiesilta Jyrängön virran yli. Koska uuden sillan pylväät ja maatuet supistivat virran poikkiprofiilia, oli pakko padotuksen estämistä varten Ruotsalaisessa kaivaa kanava harjun läpi yhdensuuntaisesti virran kanssa. Tähän työhön, johon myöskin kuului puisen maantiesillan rakentaminen kanavan yli, ja joka toimitettiin vv. 1824-1826, meni 5,269 pitäjänpäivätyötä, mikä rahassa teki 1,941: 74 hopearuplaa.
V. 1834 syvennettiin sekä päävirtaa että myöskin kanavaa Päi-jänteen laskutöitten esitöinä; syvennystyöt maksoivat 659: 56 hopearuplaa.
Jyrängön virran ylisiä siltoja on kahdesti uudelleen raken-nettu, ensi kerran v. 1854 ja toisen kerran vv. 1901--1903. Viime-mainitulla kerralla sai isompi silta, joka ennen oli ollut puusta ja monikaarinen, nykyisen kolmikaarisen muotonsa. Tämä työ toimitettiin Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen johdolla ja se maksoi 235,029: 79 smk, josta kuitenkin Senaatin päätöksen mukaan 21 p:ltä helmik. 1901 koko pienemmän sillan ja suu-remman sillan päätekaarien kustannukset, jotka yhteensä nousi-vat 31,010: 65 smk:aan, tientekovelvollisten tuli valtiolle takaisin maksaa.
Konnivesi (taulu XIII), jonka paaosan suunta on pohjoisesta etelään, on NNvV--SSE-suunnassa 20. o km:n pituinen, sen suurin leveys on 5. 5 km ja pinta-ala 39.6 km2• Rantaviivan yhteenlaskettu pituus on 264 km ja järven liuskaisuuden ilmaisee luku 11.84. Jyrängön virta laskee pitkään lahteen, Läpiänselkään, joka järven keskipaikoilta ulkonee luoteissuunnassa Heinolaan päin, ja järven lasku, Vuolenkoski eli J{oskenniska, on sen eteläpäässä. Järveen laskee pohjoisesta Sulkavan kosken kautta Räävelinjärven lisävesi, ja sen sadealueen pinta-ala on 27,816.2 km2•
Vedenpinnan korkeus, verrattuna veden keskikorkeu-teen v. 1909, on 75.99 m yli NN eli 0. 85 m yli järven eteläpäässä olevan vesiasteikon N :o 69 nollapisteen.
l\tlatalanveden korkeus sa1nana aikana oli 75.53 m yli NN ja tulvaveden korkeus 76.40 m yli NN. Pituusprofiiliin merkitty korkeus, joka vastaa 19 p. lokak. 1904, on 76.44 m yli NN.
Vesisyvyys l{onnivedessä on keski1näärin 13.7 In, Heinolan ja Koskenniskan välisellä väylällä se vaihtelee 3.2:sta 39.6 m:iin. Järven pohja on osittain hienoa hiek-kaa, osittain syve1n1nillä paikoin mutaa.
Konniveden y1npäristö on pääasiallisesti metsää kasva-vaa 1noreenimaata. Viljelyksiä on hyvin harvassa. Järven rantamat ovat mäkisiä, etenkin itäpuoli, joka myöskin on hyvin kallioinen. Järven eteläpuolella kulkee Salpaus-selän rinnakkaisharju, joka koskettelee sitä Koskenniskan kohdalla. Konniveden rannat ovat yleensä korkeita ja kivisiä, paikoittain, niinkuin esim. itärannalla, jyrkkiä ja kallioisia.
Järvessä on monta suurta ja pientä kalliosaarta.
Aivan Jyrängön virran alapuolella on 1,400 m:n pituinen Koskenalustasaari, joka jakaa vesijakson kahteen haa-raan. Näistä on koillinen suurempi. Höyrylaivaliike ja uitto käy tämän haaran kautta. Pienemmän lounais-haaran yli johtaa kaksikaarinen maantiesilta. Saaren lounaisrannalla on höyrysaha.
Konniveden eteläisimmässä osassa muodostavat saaret ja niemet useita kapeita salmia, joissa on enemmän tai vähemmän virtaa. Tästä on seurauksena, että järven pääosan ja Koskenniskan ylisen suvannon välillä on putousta 5
a
6 cm, niinkuin myös selviää profiilista, taulu XIII.Koskenniskassa vv. 1828--1831 toimitettujen perkaustöitten kautta, joista seuraavassa enemmän, olisi Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen arkistossa löytyvien tietojen mukaan Konniveden vedenpintaa laskettu 1.78 m:llä (6 jalalla). Samaan aikaan olisi Ruotsalaisen vedenpinta alentunut 0.89 m (3 jalkaa).