Vastalause laiskuusdiskurssille

Edellisessä tulkintarepertuaarissa nuoret kantoivat laiskuushenkistä syrjäytymis-diskurssia ja tekivät pesäeron sen kohteina oleviin nuoriin. Kaikki keskustelui-himme osallistuneet nuoret eivät kuitenkaan nielleet pureksimatta syrjäytymis-diskurssin otaksumia. Niitä haastavissa tulkinnoissa kieltäydytään syyllistymästä tai syyllistämästä ja esitetään vastalauseita julkisessa keskustelussa esiintyville ole-tuksille.

Esimerkiksi Annika (R3) on herkistynyt työttömiä nuoria laiskaksi leimaa-valle diskurssille siinä määrin, että hän olettaa myös haastattelijoiden olevan sen edustajia. Hän kritisoi heitä kipakasti tällaisista ennakko-oletuksista: ”Siis on se justiinsa nyt tekin, että työttömät on vaan laiskoja, jotka ei halua mennä töihin, mutta sillai se on vaan typerää sillai miettiä, että”.

Nuoret arvostelevat laiskuusdiskurssia liiasta yleistävyydestä myös seuraa-vassa keskustelussa, jonka pontimena on edellä esitetty Katjan lausuma siitä, että mahdollisesti voi olla niitä ”nuoria, jotka haluis vaan elää sossun tuilla eikä haluis tehä mitään”. Tiina lähtee laajentamaan keskustelua:

Tiina/R4: Eikä vaan nuoria.

Katja/R4: Niin, kaikis on silleen.

Tiina/R4: Joo must tuntuu, et toi on silleen. Se yleistetään hirveen hel-posti just silleen, että kyllä nykynuoret on ihan mätiä, ja se on joka sukupolven aikana aina sama väite (naurua).

H2: Niin.

Tiina/R4: Et tota, toi on vähän hölmöä.

H2: Niin, kyllä on vanhemmissakin ikäpolvissa ehkä niitä, jotka välttelee palkkatyötä. Ja ettei teille jää semmoinen olo, että nykynuori sukupolvi ois jotenkin työtä vieroksuva.

Tiina/R4: Ei, oikeastaan kaikki, ketä mä tunnen, ketkä on jääneet työt-tömiksi pidemmäksi aikaa, niin kyl ne on sit niin kun sitä ihan muista syistä kun omasta laiskuudesta tai piittaamattomuudesta tai jostain tämmöisestä, et kyl niillä on sit joku kuntoutuksen tarve selkeästi tai sitten ei vaan siitä huolimatta, et hakee, niin saa sitä työtä.

Tiina kyseenalaistaa diskurssin, jossa nuoret asemoidaan ”ihan mädiksi” ja ”työtä vieroksuviksi”. Hän esittää vastakkaisen tulkinnan: ongelmat eivät johdu yksilön henkilökohtaisista ominaisuuksista. Hän siis lähtee ikään kuin kriittisen diskurs-sianalyysin polulle, jonka yksi askel on tunnistaa alisteisia tai halventavia subjek-tipositioita tuottavia puhetapoja. Tällöin yksilötason ongelmaksi määritelty asia voidaan siirtää yhteiskunnalliselle tasolle (ks. luku 4.2).

Tiina kuvaa työttömyyden syiksi asioita, joille ihminen ei voi mitään, kuten terveyden menetyksen tai työnhaun tuloksettomuuden (ks. myös luku 7.2). Petra lukee näihin ongelmiin myös sosiaaliturvajärjestelmän aiheuttamat rajoitteet:

Petra/R6: Ja vaikka aina kannustetaan, että ”no kannattais, yrittäjätoi-minimellä voi” ja muuta, mutta ei siinä oikeasti oo mitään järkeä niinku sellaista alkaa säätään, jos tota on, elää tuilla, tai ehkä välttämättä muutenkaan. – – Mutta että tavallaan sitten se, että vaikka jossain vai-heessa oiskin, että haluiskin tehä, tai ois pystynyt tekeen jotain sem-moista työtä, niin tietää jo, että ei oikeasti kannata, ei siinä oo mitään järkeä, koska sitten se vaan, että menettää kaikki viimeisetkin rahat ja siis silleen. Ja sitten samaan aikaan niinku jo tuntuu, että julkiskes-kustelussa jotenkin niinku syyllistetään, että miks nuoret vain makaa kotona ja ei tee mitään ja ei oo aktiivisia ja muuta, että… Tavallaan, jos viedään ne pienetkin mahdollisuudet, mitä niinku saattais olla, niin en ihmettele.

Petra tunnistaa julkisen keskustelun syyllistämisen ja stereotypiat kotona makoi-levista nuorista. Samalla hän kuvaa työllistymismahdollisuuksien ja syyllistämisen tuottamaa ristipainetta. Ei ole kohtuullista esittää työttömyyden johtuvan yksilöis-tä, jos mahdollisuudet työllistyä ovat lähtökohtaisesti rajatut. Näin sanoessaan hän tavallaan yhtyy rakenteellisia tekijöitä korostavaan vahvaan syrjäyttämisdis-kurssiin (ks. luku 2.2). Petra tuo esiin myös aktivoinnin ja lamauttavaksi koetun sosiaaliturvajärjestelmän välisen ristiriidan (ks. luku 8.3): pyrkimys työllistyä tai ryhtyä yrittäjäksi – eli toimia hallinnan tavoitteiden mukaisesti – törmää järjestel-män esteisiin tai sen kankeuteen.

Laiskuusdiskurssia torjuvassa tulkintarepertuaarissa nuoret sanovat selvästi, että syyllistäviä puhetapoja kantavat etenkin yhteiskunnan hyväosaiset:

Annika/R3: Se, että on vaikka, no juurikin, joka oli kirjottanu nyt mieli-pidepalstalle, et en ymmärrä köyhiä, että kuitenkin, että minä rikkaana annan teille neuvoja ettekä te ota sitä vastaan jne. Niin sitten kuitenkin siinä samassa tekstissä luki, että hän oli syntynyt varakkaaseen per-heeseen, niin onhan lähtökohdat aivan erilaiset sillon minulla ja hänellä verrattuna, nii.

Laura/R3: Kyllähän se on myös ihan totta, että musta tuntuu, että ih-miset, jotka ei oo kasvanu vauraudessa, ni ne pystyy tavallaan asettu-maan muiden ihmisten rooliin helpommin. En nyt sano, että kaikki rik-kaat on kusipäitä, mutta mulla on pikkanen semmonen ennakko-oletus siitä aina välillä, mutta…

Annika ja Laura vetävät rajaa rikkaisiin ja tulkitsevat heidät ihmisiksi, joiden olisi syytä pidättäytyä neuvomasta muita täysin erilaisen taustansa vuoksi. Laura ajat-telee, että rikkaat eivät pysty asettumaan köyhempien rooliin. Samaan havaintoon ovat päätyneet Helsingin Sanomien lukijoiden köyhyyskäsityksiä analysoineet tutkijat (Saari ym. 2017b, 206): ”yhteiskunnan huipulla olevat eivät tiedä pohjalla olevien elämästä”. Elämänkokemusten eriytyminen näkyy näiden tutkijoiden mu-kaan molempiin suuntiin, koska sekä hyvä- että huono-osaisilla on epämääräisiä käsityksiä toistensa elämästä.

Epäempaattinen suhtautuminen vähemmän menestyneitä ihmisiä kohtaan ilmeni selvästi myös Kantolan ja Kuuselan (2019) ”Huipputuloiset”-tutkimuk-sessa.²⁵ Toisaalta ryhmien välinen etäisyys ilmenee sitenkin, että nuoret epäilevät huipputuloisten empatiakykyä ja otaksuvat monien heistä olevan Lauran sanoin

”kusipäitä”. Tällainen tulkinta tuli esiin myös ”Nuoret luukulla” -tutkimukses-sa (Aaltonen ym. 2015, 122), jos-tutkimukses-sa yksi nuorista pohti syrjäytymiskeskusteluun osallistuvien moraalittomuutta ja vieraantumista todellisesta elämästä: ”Onks se yhtään parempi, että vetää tosi paljon rahaa välistä ja saa tavallaan sitten ittensä siihen jamaan, et ei ees voi syrjäytyneitä ymmärtää?”.

Nuoret torjuvat myös sellaista syrjäytymistyyppistä puhuntaa, jota vanhem-mat sukupolvet heihin kohdistavat (olivatpa nämä rikkaita tai eivät):

Petra/R6: Musta tuntuu, että nykyään nuoria jotenkin syyllistetään ja ollaan silleen, että no kaikki pitäis olla kivaa, että ei se elämä oo vaan kivaa ja helppoa. Mutta että ei se musta oo niinku siitä kyse. Jos on 25 Christina Scharffin mukaan rajanveto muihin on tyypillistä yrittäjämäiselle minuudelle ja itse asiassa tällaisen minuuden perusta. Toisten ihmisten määrittely laiskoiksi suhteessa itseen – toisin sanoen empatian puute – siis tuottaa yrittäjäminuuden pikemmin kuin on seurausta uus-liberalistisesta hallinnan tavasta. (Scharff 2016, 118–119.) Kantolan ja Kuuselan tutkimuksessa (2019, 152) huipputuloisten yrittäjien tekemä rajanveto oli ilmeistä. He jakoivat yhteiskunnan

”meihin” ja ”muihin”: he itse ovat tuottavia, muut (suurin osa kansasta) eivät.

40 vuotta työssä, joka niinku ahdistaa ja silleen, niin ei se mun mielestä oo silleen elämisen arvoista sitten välttämättä (naurahdus). Saa ettiä sellaista, mikä on itselle niinku merkityksellistä.

Tuomas/R6: Mitä nytten meidän ikäiset ihmiset on tunnistanut sen, että niinku edeltävät sukupolvet… Miten edeltävät sukupolvet on niinku sot-keneet elämänsä sillä asenteella, että siitä uraputkest ja sitten kun me päätetään, että me ei haluta tota virhettä tehä, niin ne sitten suuttuu siitä, että ollaanpas sitä nytten niin nirsoja, että ei kelpaa tää.

Emmi/R6: Niin, että vähän semmoinen kommunikaatiokatkos jotenkin, että…

Keskusteluun osallistuneet nuoret löytävät nuorten syyllistämiselle selityksen: eh-käpä kyse on siitä, että aikuiset purkavat omaa katkeruuttaan ja ”elämänsä sotke-mista” leimaamalla heidän näkökulmastaan liian helpolla päässeet nuoret nirsoiksi laiskureiksi. 40 vuoden uraputkeen viittaaminen tuo mieleen vuoden 2019 Nuo-risobarometriin osallistuneiden nuorten sarkastiset puheet oravanpyörästä, ”joka alkaa valmistumisen jälkeen ja päättyy vasta eläkkeellä, jos silloinkaan” (Ågren ym. 2020, 172). Toisenlainen elämäntapa ei saa olla mahdollinen, koska se ei ole vanhemmillekaan sukupolville sitä ollut. Vallitsee täydellinen kommunikaatio-katkos: se, mikä on nuorille järkevää merkityksellisyyden etsimistä, on aikuisille haahuilevaa vetelehtimistä, joka pahimmillaan johtaa syrjäytymiseen. ”Haahuilu”

saattaa kuitenkin liittyä siihenkin, että nuorten on ylipäänsä vaikea löytää töitä.

Seuraavaksi sukellamme tarkemmin työllistymisen teemaan.