Tarpeellista työntöapua ja empatiaa (puolin ja toisin)ja toisin)

Rankan kritiikin vastapainoksi aineistostamme voidaan jäsentää myös toisensuun-tainen repertuaari, jossa nuoret puhuvat sosiaaliturvasta kiitolliseen ja ymmärtä-vään sävyyn ja kuvaavat järjestelmän antamaa tukea ja kokemuksia vastavuoroi-sista suhteista (eli onnistuneesta relationaalisuudesta). Myös jotkut nuoret, jotka moittivat järjestelmää rankaisevaksi, myöntävät, että ”sieltä saa myös työntöapua”

(Laura/R3). Lisäksi nuoret puhuvat myötämielisesti järjestelmän ongelmista ja tuntevat empatiaa työntekijöitä kohtaan. Tästä näkökulmasta väite sosiaaliturvan tuoman avun hyödyttömyydestä herätti joissakin nuorissa jopa tuohtumusta:

H: No sit on tällanen väite, tää on kans vähän provosoiva, että ”En koe sosiaalitoimistojen ja TE-toimistojen tarjoamaa apua hyödylliseksi”.

Oletteko eri vai samaa mieltä?

Lotta/R5: Mä oon eri mieltä. Koska kyllä mä oon saanu kyllä apua. Sit kuitenkin.

Lauri/R5: En mä kuitenkaan niinku tajua, että kuka tämmöstä vois edes väittää, että se ei ees ois mitenkään hyödyllistä. Kyllähän tietenkin siitä on tosi paljon hyötyä aika monelle.

Lotta/R5: Niin no, se joka on väittänyt tommosta, niin se ei oo sit var-maan halunnut sitä apua. Ja sit on ajatellut noin.

Lauri/R5: Tai sit on saanut vaan niin hemmetin hyvät kortit elämään, että se ei oo ikinä tarvinnut. Mut kyllä mun mielestä aika hyödyllinen se on joillekin ihmisille. Tai siis joillekin. Aika monelle ihmiselle.

Juuso/R3: On ollu [hyötyä], ja tietenkin kyllä sosiaalitoimistosta se raha on aina kelvannu, kun sitä on saanu (naurua).

Monet nuoret kertovat saaneensa elintärkeää taloudellista apua Kelasta ja sosiaali-toimistosta. Tämä selviää esimerkiksi puheenvuorosta, jossa omaa tilannetta ver-rataan siihen, minkälaista elämä olisi ilman sosiaaliturvaa: ”No ilman noita tukia

niin mä varmaan oisin tuolla jossain kadulla. Ei ois kotia eikä mitään.” (Otto/R2).

Sosiaaliturva tarjoaa viimesijaisen tuen ennen putoamista äärimmäiseen huo-no-osaisuuteen. Tulkinnoista kaikuu hyvinvointivaltion arvostus, tai ainakin tyy-tyväisyys ”aika hyvään” sosiaaliturvaan ja siihen, että sen avulla ”säilyy hengissä ainakin” (Anu/R4).

Hyvinvointivaltio on merkittävä sikälikin, että sen antama apu liitetään suo-raan hyvinvointiin:

H2: Onks teillä muilla lisättävää tai erimielisyyksiä? Mitä kuuluu hyvään elämään tai mikä lisää hyvinvointia? Tuleeks näitäkään mietittyä?

Maria/R2: Jos voi huonosti, niin on apua saatavilla, niin että voi jatkaa…

Käytännössä jatkaminen ja eteenpäin pääseminen on tarkoittanut esimerkiksi työkokeilua. Huolimatta siitä, että putki, jossa nuori liikkuu työkokeilusta toiseen pääsemättä oikeisiin töihin, turhauttaa usein, joskus kokeilut tai työpajat voivat olla hyvin merkityksellistä. Pakottamista korostaneiden tulkintojen vastapainoksi nuoret kokevat ”päässeensä” työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin (Anu/R4, Katja/

R4, Annika/R3). Pajat ovat nuorille tärkeitä, jotta ”voi olla jotain tekemistä kodin ulkopuolella” ja jotta ei tarvitse olla ”koko viikkoja vaan kotona”, kuten Lauri (R5) toteaa.

Sosiaaliturvan hyödyllisyyttä korostavassa tulkintarepertuaarissa järjestelmää ei siis kuvata ongelmaksi vaan tukipilariksi. Monet nuoret ovat löytäneet TE-pal-veluiden kautta kiinnostavia työkokeilupaikkoja. He ovat päässeet ammatinva-lintapsykologin puheille ja saaneet tietoa opiskelupaikoista. Jokunen jopa kokee järjestelmän pääosin helpoksi: ”Mun mielestä tähän asti kaikki on ollut silleen helppoa. Toimeentulotuki on ainoa, mitä mä en vieläkään ymmärrä” (Markus/R2).

Sosiaaliturvan hyödylliseksi kokeminen perustuu suoraan siihen, mitä käsite-kin lupaa: turvaan ja turvallisuuteen. Oikeus toimeentulotukeen saattaa olla kuin pelastusköysi, johon nuori voi tarttua uupumuksen hetkellä:

Emmi/R6: Niin, jos puhutaan ihan pienemmästäkin rahasta ja tavallaan siitä, että paljon se helpottaa. Niin mä pystyin, uskaltauduin jäädä sai-raslomalle vasta sitten, kun mä tajusin, että mä oon oikeutettu toimeen-tulotukeen. Ja siis mä väitän, että mä en olis tässä, jos mä en ois saanut sitä. Mutta silleen, että mä niinku niin kauan puristin, kun mun oli vaan mahdollista. Ja sitten yhtäkkiä tajusin, että tää niinku tavallaan musta itestä riippumaton raha, niin on luvattu myös mulle. Mutta se, että mä en ois ikinä pystynyt tavallaan jäädä siihen niinku, että se oli isoin syy.

Kaikki muut merkit oli silleen niinku, että lopeta nyt hyvän sään aikana, mutta siihen asti, kun se päätös tuli, niin mä niinku, mä vaan yritin.

Puheenvuoro kuvastaa luottamusta hyvinvointivaltioon. Ilman hyvinvointivaltion antamaa viimesijaista turvaa Emmi ei ”olisi tässä” vaan olisi sairastunut vielä

pa-hemmin työuupumukseen. Suomalaisen hampaat irvessä -eetoksen mukaista mi-nuusskriptiä tavoitellessaan hän ”puristi” niin kauan kuin pystyi, kunnes tajusi, että hänellä on, kiitos hyvinvointivaltion, oikeus hellittää.

Emmin puheenvuoroon tiivistyy myös sosiaaliturvan universaali, yksilöstä itsestään riippumaton luonne, hyvinvointivaltion lupaus. Parhaimmillaan lupaus pitää, mikä selittänee myös hyvinvointivaltion suosiota. Vuoden 2016 Nuoriso-barometrissä liki kaikki nuoret (93 %) pitivät hyvinvointivaltion säilymistä toivot-tavana tulevaisuuden kehityskulkuna (Myllyniemi 2017, 21). Huolimatta sosiaali-poliittisten etuuksien rapautumisesta universalismi edustaa edelleen monille oikeudenmukaisen yhteiskunnan ideaa (Halmetoja 2016, 120).

Sosiaaliturvajärjestelmää koskevassa myönteisessä tulkintarepertuaarissa järjestelmän monimutkaisuutta ymmärretään ja perustellaan. Seuraavat puhujat asettuvat sille kannalle, että monimutkaisuus estää järjestelmän väärinkäytöksiä – ja hyvä niin:

Juha/R2: Sitten kun se [työn ja sosiaaliturvan yhdistäminen] on justiin sitä kauheeta kikkailua. Siitä voi tulla myös se, että ne voi sit ruveta kysyyn jotain muutakin ja sit nekin pitää todistella ja täytellä, ja se on vaan semmoista. Mutta kyllä sen ymmärtää, miks sen tekee, koska ei se oo varsinkaan tämmöisenä aikana kivaa, jos tavallaan vedetään välistä, vaikka onkin valtio. Valtiolla on kyllä rahaa. Mut siltikin se on rikos, ja se on tosi huonosti vielä taloudelle, jos sitä harmaata taloutta on tosi paljon. Se tavallaan menee koko ajan pois tästä niin kun bruttokansan-tuotteesta.

Laura/R3: Että kyllä mä ite myös pystyn ymmärtämään esim. Kelan puolesta, et joo systeemi on monimutkanen, koska sitä on kehitetty pik-kuhiljaa ja siinä on tavallaan lätkittävä uusia kerroksia. Tavallaan myös se estää sen, että systeemiä ei pystytä hyväksikäyttämään. Mutta sitten kun ihmiset ei edes, se on niin vaikeaselkoista, et ihmisten on myös vai-kea hyötyä siitä tai saada se tuki mikä siitä pitäisi saada, niin se on ihan todella perse edellä puuhun.

Lausumassaan Juha jakaa aineistossamme harvinaisen mutta julkisessa diskurs-sissa taajaan toistuvan huolen valtiontaloudesta ja harmaan talouden kasvusta.

Molemmat nuoret korostavat järjestelmän vaikeaselkoisuutta mutta ymmärtävät samalla pyrkimyksiä estää sosiaaliturvan väärinkäyttöä. Sosiaaliturvajärjestelmän puolelle asettuminen osoittaa, miten nuoret vaihtavat tulkintaperspektiiviä eivät-kä hahmota yhteiskuntaa ainoastaan omasta asemastaan eivät-käsin.

Sama kyky empatiaan tulee esiin myös niissä nuorten tulkinnoissa, joissa riit-tää ymmärrystä sosiaaliturvajärjestelmän edustajia ja heidän kokemiaan paineita kohtaan:

Anni/R1: Joo, onhan ne [työkkärissä] vähän kiireisiä – –. Ne ei ollut lu-kenut ensin niitä perusteita, että minkä takia mä olen tänne halu-kenut.

Mutta kyl se sitten hoitui sillä, kun menin siellä käymään, et ehkä niillä on vähän liikaa töitä ja liian vähän aikaa. Kun monesti tulee hätiköityjä päätöksiä.

Vilja/R1: Niin on, mutta sit se ei oo taas meiän vika, että sitten niin kun jos siitä lävähtää ittelle karenssi, et niillä on liian vähän työvoimaan.

Niin on sekin nyt vähän…

Anni/R1: Ei se oo niitten työntekijöittenkään vika.

Vilja/R1: Ei välttämättä, mut joku täs kusee nyt ja pahasti.

Anni omaksuu empaattisen asennoitumisen, johon Vilja osin yhtyy huomauttaen kuitenkin aiheellisesti, ettei järjestelmän resurssipulaa saisi sälyttää nuorten har-teille. Liian vähäinen työvoima on merkki siitä, että ”joku kusee ja pahasti”. Seu-raavassa otteessa nuoret asettuvat ikään kuin itsensä ulkopuolelle keskustellessaan siitä, että resurssipula ja huonot työolot tuottavat huolia ja tuskaa myös järjestel-män edustajille:

Kaisa/R6: No, mutta mun mielestä kertoo jotain, että työkkärin väki oi-keasti lähtee veke, että henkilökunta… Oon nyt keskustellut yhden kaa, kuka on lähtenyt työkkäristä suksiin, että hän ei jaksa tehä sitä hom-maa enää, että se on mennyt koko ajan huonommaksi ja huonommaksi.

Se on nelikymppinen työntekijä.

Petra/R6: Tai siis pienet resurssit, niin hirveällä kiireellä joutuu tekeen sitä työtä ja niinku tavallaan semmoisia vaikeita, vaikeita päätöksiä ja muuta.

Emmi/R6: Että en mä usko, että niinku kukaan siellä [järjestelmässä]

toimiva ihminen on itessään paha tai jotenkin huono, että en… Puhuin justiin tytöille tässä tuosta eilisestä ohjelmasta, jossa puhuttiin erityis-lasten niinku tavallaan hoidosta ja perheen tilanteesta ja avuista ja so-siaalisesta paineesta ja kaikesta. Ja siellä tota yks kokemus oli se, että kun on soitettu sossuun ja pyydetty apua, ja on tavallaan kaikki muu hoitunut, mutta sitten näin, niin se virkailija on purskahtanut itkuun, kun häntä on uhattu edellisessä puhelussa tappaa. Niin voi kuvitella sen, että kun sä olet siinä ihmisten niinku kipupisteessä duunissa, niin kuinka paljon sieltä tulee niinku, että se ei oo pelkästään ne, mitä sä teet, ja mitä sä joudut kohtaan. Mutta se, että sä oot niin siinä rajassa, kokemassa oikeasti koko ihmiskirjosta sen niinku synkimmän ajan, että sitähän varten se on olemassa. Niin toivoo, toivoo jotenkin, että se jär-jestelmä parantuisi niinku kaikille.

H2: Kaikille.

Emmi/R6: Kaikille, että siellä ois hyvä olla myös töissä ja että heidän niinku voimavarat ja resurssit riittäisi. Kun mä en voi mennä sinne duu-niin, mä en niinku, mä en pärjäis. Niin mä toivon, että on ihmisiä, kellä on niinku voima ja halu tehä sitä työtä.

Toisen asemaan asettuen nuoret tuntevat empatiaa niitä työntekijöitä kohtaan, jot-ka joutuvat tekemään työtään jatkuvassa paineessa. Siksi he toivoisivat työntekijöi-den tilanteen kohentuvan. Nuoret siis näkevät ihmisen virkailijan takana.

Nuoret tiedostavat ikään kuin sosiaaliviranomaisten näkökulmasta senkin, että kaikkia asiakkaita ei ole yhtä helppoa auttaa:

Annika/R3: Se on niin taas yksilöllinen kysymys siihen, että itellä nähtä-västi on sen verran hyvin asiat, että mulle on helppo vielä antaa apua.

Ja sitten on niitä ihmisiä, joita on vaikeampi auttaa, jos heillä on jotain enemmän velkaa ulosotossa enemmän tai jotenkin tämmöstä mennei-syydestä jäänyt jotakin, ni se on niin yksilöllistä. Ja sekin, että miten sä koet sen avun, että jos se yritetään auttaa, mut sit sä vaan näät sillai, et ei mua auteta ollenkaan, ni sittenhän sä oot sillai, et ei mua auteta, vaikka yritettäiskin auttaa, mut sä oot sillai, oot silmät kiinni sillai, et ette te yritä auttaa ollenkaan, että.

Annika kuvaa auttamisen relationaalisuutta: avunanto tai kohtaaminen ei voi onnistua, mikäli toinen osapuoli ei ole vastaanottavainen. Näin ajattelivat myös

”Nuoret luukulla” -tutkimuksessa (Aaltonen ym. 2015, 52) haastatellut hyvinvoin-tipalveluiden työntekijät: huonoja asiakaskohtaamisia leimaa se, että ”asiakkaalla ei tunnu olevan motivaatiota tai häneen ei saa luotua yhteyttä”. Kertoessaan huo-noista kokemuksistaan TE-toimistossa Juha (R2) tunnustaa – itsereflektioon kye-ten sekä vastavuoroisen relationaalisuuden merkityksen ymmärtäen – ettei hän it-sekään välttämättä ole ollut vastavuoroista suhdetta rakentava ihanneasiakas: ”En oo kyllä ollu oikein semmoinen yhteistyökykyinenkään, et en oo oikein paljon ittestäni antanu silleen näin, et mitään. Mutta en mä tiiä, turhauttavaa.”

Huolimatta monista tulkinnoista, joissa nuoret kuvasivat epäonnisia kohtaa-misia, toimistoasiointi – silloin kun se sujuu – kuvataan ehdottomasti sähköistä asiointia paremmaksi vaihtoehdoksi. Parhaiten apua saadaan soittamalla puheli-mella (Emmi/R6, ks. luku 8.1) tai menemällä ”paikan päälle” (Juha/R2) Kelaan tai TE-toimistoon. Tärkeää on kohdata ”järjen” (Emmi/R6) tai ”tolkun ihminen”

(Tuomas/R6) ja saada kädestä pitäen apua: ”siellä on joku, joka sanoo silleen, ’Hei kirjoita tohon jotain ja tee tänne tollainen ja rastita toi’ ”, etenkin silloin, kun on päätynyt ”umpikujaan” (Tiina/R4).

Henkilökohtaisella neuvonnalla ja turvallisilla luottohenkilöillä on nuorille suuri merkitys (ks. myös Aaltonen ym. 2015, 81). Ilman henkilökohtaista tapaa-mista kohdatuksi tulemisen kokemusta ei synny: ”Ja se on ehkä vielä semmoinen kasvoton se toinen osapuoli, jos ei käy jollain sosiaalitoimen henkilökunnalla.”

(Katja/R4). Anonyymille järjestelmälle halutaan antaa ihmiskasvot – ja mieluiten ystävälliset.

Nuoret arvostavat työntekijöitä sitäkin enemmän, mikäli nämä osoittavat kuuntelevansa nuorten tarpeita ja haasteita. Esimerkiksi Vilja (R1) kertoo,

kuin-ka hän sai lopulta apua pitkään jatkuneeseen unettomuuteensa moniammatillisen kartoituksen yhteydessä: ”et silloin tuli ekaa kertaa semmoinen fiilis, että ahaa, mua oikeesti halutaan auttaa jotenkin tässä”. Myös Tuomas (R6) kuvaa parhaim-pana kokemuksenaan asioinnin, jolloin sosiaalityöntekijä ”otti ihan tosissaan sen asian” ja ”kuunteli, että millainen mun elämäntilanne tällä hetkellä on”.

Työntekijöiden taito kuunnella nuorten tarpeita on Viljalla ja Tuomaksella johtanut käytännön muutoksiin, jotka ovat parantaneet heidän hyvinvointiaan.

Myös Lotta Haikkola ym. (2018) ovat kuvanneet niitä aktivointipalveluissa esiin-tyviä paikkoja ja hetkiä, joissa nuoren perustava tarve tulla tunnistetuksi ihmisenä täyttyy – eli tilanteita, joissa tunnistamiskuilua ei synny (ks. luku 2.2). Yhdessä niistä aikaisemmin masennuksesta kärsinyt nuori mies kuvaa kulttuurialan työ-pajan merkitystä sanomalla, että siellä hänestä ”tuli taas ihminen” (Haikkola ym.

2018, 71). Monissa tutkimuksissa onkin todennettu kuntouttavalla työtoiminnalla olevan myönteisiä hyvinvointivaikutuksia. Sen sijaan niiden työllisyyttä edistävä merkitys on jäänyt laihaksi (esim. Ala-Kauhaluoma 2005; Karjalainen ja Karja-lainen 2010). Tutkimuksissa tunnistettuja hyvinvointivaikutuksia ovat säännölli-nen elämänrytmi, sosiaalisäännölli-nen tuki, itsetunnon vahvistumisäännölli-nen ja aktivoitumisäännölli-nen (esim. Ala-Kauhaluoma ym. 2004; Sandelin 2014). Matilda Wrede-Jäntin (2018) haastattelututkimuksen mukaan kohtaamiset, kuulluksi tuleminen ja osallisuuden kokemus ovat nuorille työpajojen tärkein anti. Olisikin tärkeää, että myös muualla sosiaaliturvajärjestelmässä pystyttäisiin vastaamaan nykyistä paremmin nuorten moninaisiin tarpeisiin.