Luvussa viisi olen käsitellyt tutkimustuloksia juonirakenteen lisäksi viiden erilaisen tulkintarepertuaarin avulla. Aloitin tarkastelemalla teosten juonirakennetta ja tunnistamalla teoksista juonityyppejä. Juonirakenteen tarkastelun jälkeen paneuduin isyyden tulkintarepertuaariin sekä kaverit ensin -repertuaariin. Tämän jälkeen tarkastelin tosimieheyden repertuaaria, jossa
maskuliinisuutta rakennettiin ulkoistamalla feminiinisiksi oletetut ominaisuudet mieheydestä.
Lopuksi käsittelin väkivallan ja suomalaisuuden tulkintarepertuaareja. Jokaisen tulkintarepertuaarin kohdalla tarkastelin R.W. Connellin hegemonisen maskuliinisuuden teorian mukaista myötä- ja vastakerrontaa. Vastakerrontaa peilasin vahvasti Eric Andersonin (2005) inklusiivisen maskuliinisuuden teoriaan, jolle keskeistä on hegemonisen maskuliinisuuden ideaalille monessa suhteessa vastakkaisen, pehmeämmän ja hyväksyvämmän, maskuliinisuuden yleistymisen korostaminen. Jokaisen tulkintarepertuaarin kohdalla esiin nousi hegemonisen maskuliinisuuden teoriaan linkittyviä puhetapoja, mutta monin paikoin myös inklusiivisempaa maskuliinisuuspuhetta.
Tämän lisäksi kiinnitin huomiota myös vaihtuviin subjektipositioihin, joita elämäkertojen kerrotuille teoksissa annettiin. Tutkimustulosten pohjalta voitaneen sanoa, että elämäkerroissa on pyritty korostamaan perinteisen maskuliinisiksi koettujen ominaisuuksien ja osa-alueiden lisäksi myös inklusiivisempaa, herkempää, pehmeämpää ja monimuotoisempaa mieheyttä, siinä vaihtelevasti onnistuen.
Juonirakenteensa puolesta niin Selänteen ja Karalahden elämäkerrat muodostavat kronologisesti etenevän kasvutarinan, jossa urheilu nousee keskeiseksi kasvattavaksi tekijäksi matkalla pojasta mieheksi. Urheilu on ollut läsnä miesten elämässä lapsuudesta saakka ja se tekijä, joka on antanut elämälle suunnan, rakenteen ja merkityksen. Tämän lisäksi Selänteen tarina on varsin selkeä sankaritarina, kun taas Karalahden elämäkertaa voisi kutsua pikemminkin selviytymistarinaksi tai vaikeuksien kautta voittoon -tarinaksi. (Hänninen 1999; Hänninen 2018.) Molemmissa tarinoissa on myös elementtejä tuhkimotarinasta (Hänninen 1999), sillä niin Selänteen kuin Karalahden kerrotaan ponnistaneen menestykseen kovan työnteon ja ahkeruuden avulla ja saavuttaneen unelmansa vaatimattomista lähtökohdista huolimatta. Selänteen elämäntarina on lapsuudesta ja nuoruudesta saakka toisiaan seuraavien onnistumisten sarja. Kuten missä tahansa tarinassa, matkan varrella on haasteita kuten loukkaantumisia ja kipuja, mutta vaikeuksien voittaminen ja niistä huolimatta menestyminen ovat keskeisiä Selänteen tarinan juonirakenteelle. Karalahden elämäntarina saa enemmän piirteitä selviytymistarinasta päihteidenkäytön vuoksi. Karalahden kerrotaan ponnistaneen huippu-urheilijaksi terveydelle haitallisista elämäntavoistaan huolimatta, selvinneen lähellä käyneestä kuolemasta ja kehittyneen lopulta rakastavaksi ja luotettavaksi perheenisäksi ja aviomieheksi. Selänteen ja Karalahden elämäkertojen välittämät julkiset mallitarinat tarjoavat lukijoille samastumispintaa ja tilaisuuden omien kokemusten jäsentämiseen (Hännien 1999, 52).
Selänteen elämäkerran tarjoama mallitarina ”sankari-Teemusta” on menestystarina, joka kannustaa tavoittelemaan unelmiaan sanomalla: ”jos Teemu pystyi siihen, minäkin voin pystyä”. Jere sen sijaan
voi tarjota vapauttavamman mallitarinan muille ”oman tiensä kulkijoille”, jotka eivät kenties löydä samaistumispintaa perinteisistä sankaritarinoista.
Isyyden tulkintarepertuaarissa korostuu sekä Selänteen että Karalahden elämäkerroissa pääasiassa elättäjä isyys ja parhaat palat isyys. (Kangas ym. 2017.) Ammattiurheilijoina, joille jääkiekossa menestyminen on äärimmäisen tärkeä henkilökohtainen tavoite, sekä Selänne että Karalahti viettävät runsaasti aikaa poissa perheidensä luota. Runsaan poissaolon vuoksi isyys on etäistä, ja perheestä huolehditaan pääasiassa taloudellisesti. Perheen kanssa vietetyt hetket puolestaan kuvastavat vahvasti niin sanottuja isyyden ”parhaita puolia”, eli erilaisiin aktiviteetteihin osallistumista lasten kanssa (Kangas ym. 2017). Sen sijaan arjessa läsnäoloa ja lasten päivittäiseen tarpeiden ja hyvinvoinnin täyttämiseen ei isien kerrota teoksissa osallistuvan. Osallistuvan isyyden narratiivi ei nouse juurikaan esiin kerronnassa (Eräranta & Moisander 2011; Kangas ym. 2017), ja isyyden narratiiville leimalliseksi muodostuu itsenäisyys ja valinnanvapaus: mies saa itse valita, missä määrin lastenhoitoon tai muihin isyyteen liittyviin tehtäviin osallistuu (Vuori 2007; Kangas ym. 2017).
Poissaolevaa isyyttä pyritään myös kerronnassa oikeuttamaan jääkiekkoammattilaisuudesta johtuvana ”pakollisena pahana”. Narratiivia tuotetaan korostamalla isien rakkautta lapsiaan kohtaan ja sitä, miten vaikeaa heidän on olla erossa perheestään uran vuoksi, sekä tuomalla esiin kerrottujen herkkyyttä, hoivan muotoja sekä lämpimiä perhearvoja.
Perheen lisäksi miesten ystävyyssuhteet ovat keskeisiä urheilijoiden elämäntarinassa, ja niihin liittyvää kerrontaa on runsaasti. Kaverit ensin -repertuaarissa ystävyyssuhteiden arvottaminen tärkeydessään jopa perheen ohi tulee näkyväksi, sillä ystäville löytyy aina aikaa ja heidän puolestaan ollaan valmiita tekemään ja antamaan paljon. Pitkäaikaisten ystävyyssuhteiden tärkeyttä korostetaan sekä Selänteen että Karalahden elämäkerroissa. Miesten välisen ystävyyden ja kiintymyksen osoittaminen pohjautuu pääasiassa yhteisille aktiviteeteille sekä rahanarvoisille lahjoille. Karalahden elämäkerrassa yhteisenä aktiviteettina toimii useimmiten päihteiden käyttäminen, kun taas Selänteen elämäkerrassa rahanarvoiset lahjat ja kalliit harrasteet ovat tyypillisempiä kuin teoksessa Jere.
Havaintoni vahvistavat aikaisempia tutkimuksia, joiden mukaan aktiviteetit kuten urheilu, tai alkoholin juominen yhdessä ovat miehille usein keskeisiä tapoja osoittaa läheisyyttä, toveruutta ja kiintymystä toisiaan kohtaan (Robertson 2007; Eerola 2014). Elämäkertojen mukaan miehet eivät juurikaan puhu tunteistaan tai elämän vaikeista asioista muiden kuin aivan läheisimpien ihmisten kanssa (esim. puoliso), mikä viittaa erilaisiin maskuliinisuuden subjektipositioihin tilanteesta ja
seurasta riippuen (Wetherell & Edley 1999). Urheilun parissa avoimemmatkin tunteiden ilmaukset, kuten halaaminen tai itkeminen voiton hetkellä, muuttuvat kuitenkin mahdollisiksi.
Aikaisempaa tutkimusta mukaillen tutkimustulokseni osoittavat, että pojat ja miehet pyrkivät usein ystävyyssuhteissaan todistamaan toisille miehille oman tosimieheytensä ulkoistamalla muun muassa naisellisuuteen liitetyt ominaisuudet tai toimintatavat miesten välisestä kanssakäymisestä, sekä korostamalla hetero- ja homoseksuaalisuuden eroavaisuuksia (Connell 2000; Nieminen 2010; Eerola 2014). Tutkimustulosteni valossa jääkiekon lajikulttuuri edesauttaa ja vahvistaa tätä toimintamallia, sillä lajikulttuurissa korostuvat myös aikaisemmissa tutkimuksissa todetut vahva heteronormatiivisuus, perinteisten maskuliinisiksi oletettujen ominaisuuksien kuten aggressiivisuuden ja dominoivuuden arvostaminen ja naisellisiksi oletettujen ominaisuuksien kuten pehmeyden ulkoistaminen, sekä miesten vahva yhtenäisyys ja sitoutuminen ”perheenkaltaiseksi”
kuvailtuun joukkueeseen (Allain 2008; Allain 2014; MacDonald 2014; Alsarve & Angelin 2019).
Naiseuden ja mieheyden välinen suhde Selänteen ja Karalahden elämäkerroissa noudattelee perinteistä, heteronormatiivista sukupuolijärjestystä. Tosimieheys ei sisällä neitimäisyyttä eli naisellisiksi oletettuja piirteitä, ja naiseus esitetään mieheyden vastakohdaksi. Perinteisen tarinamallin mukaisesti naiset saavat merkityksensä tarinassa pääasiassa mieshahmojen kautta (Hänninen 1999), kun taas miehet ovat itsenäisiä toimijoita. Naiset kuvataan kautta linjan passiivisemmiksi suhteessa mieshahmoihin ja molemmissa elämäkerroissa naishahmoja on myös huomattavasti vähemmän kuin mieshahmoja. Naiset kuvataan miesten päätöksiin ja uraan sopeutuvina hahmoina, joilla ei juurikaan ole omia tavoitteita tai päämääriä perheen ulkopuolella.
Naiset ovat teoksissa hoivaavia, miestensä uran mahdollistajia ja taustavaikuttajia, kun taas miehet ovat oman onnensa seppiä, itsenäisten valintojen tekijöitä sekä uraa tekeviä menestyjiä. Naiseuden ja mieheyden välisiin eroavaisuuksiin keskittyvässä tulkintarepertuaarissa urheilu on keskeinen naisia ja miehiä erotteleva tekijä, ja erityisesti jääkiekko esitetään antifeminiinisenä miesten lajina, mikä on todettu myös aikaisemmissa tutkimuksissa (Allain 2008; Allain 2014; DiCarlo 2016; Alsarve &
Angelin 2019). Naisten ja miesten samankaltaisuuksista ei elämäkerroissa juuri kerrota, jolloin tosimieheys ja naisten ja miesten välinen suhde rakentuu pääasiallisesti sukupuolten erillisyyden korostamisena.
Väkivaltaa on tutkittu paljon jääkiekon yhteydessä, ja tutkimustulokseni vahvistavat aiempia havaintoja väkivallan, jääkiekon ja maskuliinisuuden välisestä suhteesta. Niin Selänteen kuin Karalahden elämäkerroissa väkivallan tulkintarepertuaari perustuu jääkiekkoväkivallan oikeuttamiselle. Molemmissa teoksissa väkivalta hyväksytään luonnolliseksi osaksi peliä, ja jopa pelin sääntöihin sisältymätöntä väkivaltaa kuten nyrkkitappeluita pidetään oikeutettuina, mikäli vastustaja on kohdistanut väkivaltaisen, sääntöjen vastaisen rikkeen itseen tai oman joukkueen jäseneen. Erityisesti Selänteen elämäkerrassa tuotetaan kuitenkin hegemonisen maskuliinisuuden vastakerrontaa korostamalla, kuinka väkivalta kaukalon ulkopuolella on väärin ja myös jääkiekkoväkivaltaa kritisoidaan useaan otteeseen, minkä on todettu olevan jatkuvasti yleisempää urheilijoiden keskuudessa (Anderson & Magrath 2019, 118). Väkivallan kritisoinnin lisääntyminen voidaan nähdä merkkinä inklusiivisen maskuliinisuuden yleistymisestä myös kontaktilajien parissa.
Karalahden elämäkerrassa väkivaltaa kuvataan paitsi jääkiekossa myös kaukalon ulkopuolella, minkä lisäksi väkivalta itseä kohtaan päihteiden käytön muodossa on teoksessa keskeistä. Päihteidenkäyttö kuvataan myönteisessä valossa, yksilön omana valintana ja keinona toisaalta toteuttaa itseään ja elää omannäköistään elämää, toisaalta kestää huippu-urheilun aiheuttamia paineita. Myös aikaisemmissa tutkimuksissa päihteiden on huomattu olevan tapa sietää aggressiivisen pelin aiheuttamaa stressiä ja toisaalta jatkuvia loukkaantumisia ja kipua (Tjønndal 2016). Väkivaltaa kaukalossa tai itseä kohtaan ei juurikaan teoksissa haasteta, vaan väkivallan repertuaari korostaa yksilön valinnanvapautta ja väkivallan luontaista roolia jääkiekossa. Karalahden teoksessa jääkiekkoväkivallan oikeuttaminen korostuu enemmän kuin Selänteen elämäkerrassa, mitä voi osaltaan selittää Karalahden rooli puolustajana ja Selänteen hyökkääjänä, ja valmennuksen asettamat erilaiset odotukset näitä rooleja kohtaan.
Suomalaisuus muodostaa teoksessa tärkeän tulkintarepertuaarin. Jääkiekko on Suomessa sosiaalisesti hyvin arvostettua ja paljon seurattua (Jokisipilä ym. 2018), minkä vuoksi jääkiekkokulttuurissa vallitseva arvomaailma voi sosialisaation kautta vaikuttaa suomalaisten kansalliseen identiteettiin.
Vastaavaa jääkiekon ja kansallisen identiteetin yhteyttä on tarkasteltu muun muassa Kanadassa, jossa jääkiekko on Suomen tavoin merkittävä kansalaisylpeyden aihe (Jokisipilä ym. 2018; MacDonald 2018). Suomalaisesta miehestä ja tähän liittyvistä ominaisuuksista ja toimintatavoista puhutaan teoksissa usein. Suomalaisuuden korostaminen tapahtuu erityisesti jääkiekon kautta: voiton yhteydessä tapahtuvan Maamme -laulun laulamisen sekä leijonapaitaan pukeutumisen kerrotaan
molemmissa teoksissa olevan kerrotuille ylpeyttä herättävä asia, ja jääkiekko-ottelut vertautuvat soturinarratiivin avulla sodankäyntiin tuottaen yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kokemuksen yhteistä vihollista vastaan taistelemisesta. Myös elämäkertojen kansikuvien symboliikka, jossa erityisesti sinivalkoisuus ja viittaus Suomen lippuun ovat merkittävällä tavalla kuvien keskiössä, rakentavat suomalaisuutta näkyvällä tavalla. Suomalaisuuden narratiivin avulla juuri yhteenkuuluvuus, rakkaus Suomea kohtaan ja isänmaan puolesta taisteleminen ovat tärkeitä maskuliinisuuden representaatioon kytkeytyviä ominaisuuksia.
Tutkielmani tulkintarepertuaarien valossa keskeisimmiksi maskuliinisuuden määrittäjiksi teoksissa nousevat miehen itsenäisyys, valinnanvapaus, antifeminiinisyys, ahkeruus ja kova työnteko sekä menestys urheilussa. Keskeisimmiltä temaattisilta sisällöiltään teokset eroavat toisistaan jossain määrin, sillä Karalahden elämäkerrassa pääpaino on väkivallan repertuaareissa mukaan lukien Karalahden vuosia jatkunut päihteidenkäyttö, kun taas Selänteen elämäkerrassa kantava teema on urheilumenestys ja sen saavuttaminen. Eroavaisuuksista huolimatta teoksille yhteistä on kerrottujen poikkeuksellisen urheilulahjakkuuden korostaminen sekä menestyksen ihannointi ja voiton tavoittelu keinolla millä hyvänsä. Voitto ja menestys esitetään tavoiteltavina asioina, jotka kuka tahansa voi myös kovalla työnteolla saavuttaa. Voitto keinolla millä hyvänsä -ideologian valossa maskuliinisuus näyttäytyy henkisenä ja fyysisenä vahvuutena, kestävyytenä ja sinnikkyytenä, päämäärätietoisuutena ja tarvittaessa kovien keinojen käyttämisenä tavoitteiden ja voiton saavuttamiseksi. Ideologian on aikaisemmissa tutkimuksissa todettu olevan keskeistä urheilu- ja erityisesti jääkiekkokulttuurille (Connell 2000; Madill & Hopper 2007) ja voivan aiheuttaa haasteita esimerkiksi mielenterveydelle ja fyysiselle hyvinvoinnille (Ronkainen & Ryba 2017). Lisäksi se on selkeässä yhteydessä hegemonisen maskuliinisuuden ideaaliin (Connell 2000). Voitontavoitteluun keskittyvän kerronnan ohella molemmissa teoksissa mutta etenkin Selänteen elämäkerrassa painotetaan kuitenkin, että kaikista tärkeintä jääkiekossa on pelaamisesta nauttiminen ja urheilun tuottama ilo, mikä pehmentää hieman voitto keinolla millä hyvänsä -ideologian viestiä.
Menestyviä urheilijoita pidetään usein hienoina miehinä ja hyvinä ihmisinä. Ammattilaisurheilun ja urheilusankareiden seuraaminen sosialisoi yksilöitä voimakkaasti, sillä urheilumaailma tarjoaa käsityksen siitä, millainen on hyvä ja terveellinen elämäntyyli ja millaiset arvot ja asiat niihin yhdistyvät. (Madill & Hopper 2007.) Se, että joku on menestyvä urheilija, ei kuitenkaan tarkoita suoraan ja yksiselitteisesti sitä, että tuo urheilija olisi myös hyvä ihminen. Erityisesti Selänteen
elämäkerrassa linkki täydellisen urheilijan ja hyvän ihmisen välillä on kuitenkin vahva. Teoksessa Selänteen urheilullista lahjakkuutta, menestystä ja ylivertaista persoonaa kuvaillaan runsain sanankääntein, kun taas kaikki hieman kielteisemmät ominaisuudet mainitaan hyvin lyhyesti.
Teoksen avulla luodaan naapurinpoikamainen kuva sankarista, josta jokainen suomalainen voi olla ylpeä. Maskuliinisuuden representaatio on näin ollen kiillotettu ja ylikorostetun sankarillinen ideaali.
Tämä ideaali tarjoillaan lukijalle esimerkkinä tavoiteltavasta ja arvokkaasta mieheydestä.
Karalahden elämäkerta luo kuvan erilaisesta urheilusankarista. Karalahden päihdeongelmien vuoksi kerrotun elämäntyyliä ei suoranaisesti suositella lukijalle, mutta ongelmistaan huolimatta Karalahti esitetään oman elämänsä herrana, rokkitähtenä ja itsenäisten valintojen tekijänä. Elämäkerta tarjoilee aggressiivisen, voimakkaan ja riehakkaan kuvan miehenä olemisesta ja siitä, mitkä tekijät ovat tehneet elämästä Karalahden toiveiden mukaisen. Maskuliininen ideaali Karalahden elämäkerrassa on monin tavoin yhteydessä hegemoniseen maskuliinisuuteen, ja Jeren kerronta vahvistaa ja oikeuttaa runsaasti paitsi kerrotun omalle myös muiden ihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle haitallisia toimintamalleja ja valintoja. Valinnat esitetään yksin Karalahden omina, vaikka ne ovat koskettaneet lukuisia muita ihmisiä kerrotun lähipiirissä. Kaikesta hegemoniseen maskuliinisuuteen kytkeytyvästä kerronnasta huolimatta, teoksessa yritetään nostaa esiin myös herkempiä puolia maskuliinisuudesta. Inklusiivisempaa maskuliinisuutta tuodaan esiin erityisesti isyyden avulla, minkä lisäksi myös parisuhde Nannan kanssa teoksen loppuvaiheilla tarjoaa lyhyesti monipuolisemman kuvan siitä, mitä mieheys pitää sisällään. Tämän lisäksi Karalahden elämäkerrassa korostuu toistuvasti ajatus, että jokaisen tulee saada elää elämää haluamallaan tavalla. Näin ollen sanoman voi ajatella kattavan myös kaikenlaiset maskuliinisuuden muodot, vaikkei näistä suoranaisesti puhutakaan. Valinnanvapaus ja omannäköisen elämän luominen ovat keskeisiä arvoja elämäkerrassa, jossa mies ei alistu vaan toimii oman elämänsä johtajana.
Ennakko-oletukseni oli, että molempien jääkiekkoilijoiden elämäkerroissa korostuisi hegemoninen maskuliinisuus. Oletin myös, että erityisesti Karalahden elämäkerrassa hegemoninen maskuliinisuus olisi hallitseva maskuliinisuuden representaatio, ja että Selänteen elämäkerrassa myös muunlaiset mieheyden tavat voisivat saada enemmän jalansijaa. Oletukseni piti paikkansa osittain. Karalahden elämäkerrassa erityisesti kova, aggressiivinen ja heikkoutta paljastamaton mieheys on merkittävä osa teoksen tarjoamaa mieskuvaa. Mies esitetään itsenäiseksi, aktiiviseksi, voimakkaaksi ja kykeneväksi eikä tarina kaikista vastoinkäymisistään huolimatta sisällä kerrontaa heikkoudesta tai olosuhteisiin
alistumisesta. Myös Selänteen elämäkerta sisältää runsaasti kerrontaa itsenäisestä, vahvatahtoisesta miehestä, joka on valmis tekemään kovasti töitä unelmiensa eteen. Molempien tarinoissa mies on perheenpää, jonka elämään vaimo ja lapset sopeutuvat parhaansa mukaan. Miehen hallitseva asema perheessä ja omien ratkaisujen itsenäinen tekeminen muiden mielipiteistä välittämättä linkittyy vahvasti hegemonisen maskuliinisuuden teoriaan.
Molemmissa elämäkerroissa ortodoksista maskuliinisuuden representaatiota pyritään kuitenkin purkamaan tuomalla mukaan puhetta kerrottujen herkkyydestä, rakkauselämästä, isyyden hoivaavammista puolista sekä lämpimistä perhesuhteista, mikä viittaa Andersonin teoriaan inklusiivisen maskuliinisuuden yleistymisestä länsimaissa (Anderson & Magrath 2019). Selänteen elämäkerrassa maskuliinisuuskuvan pehmentäminen on selkeämpää kuin Karalahden elämäkerrassa.
Teoksessa Teemu kuvaukset nuoren Selänteen osallistumisesta varhaiskasvatustyöhön ja vuosia jatkuneeseen hyväntekeväisyyteen sekä näiden suuresta merkityksestä ja auttamisen tuottamasta hyvästä olosta kertominen tuovat uuden ulottuvuuden muutoin melko ortodoksiseen maskuliinisuuden kuvaukseen. Selänteen suhde omiin vanhempiinsa kuvataan erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa lämpimänä, ja etenkin Selänteen suhde omaan isäänsä todella läheisenä ja tärkeänä.
Kerronta on vahvasti heteronormatiivista läpi teoksen, mutta maskuliinisuuden hoivaavammat puolet halutaan teoksessa esittää myönteisessä ja arvostavassa valossa siitäkin huolimatta, että pääasiallinen hoivaajahahmo teoksessa on nainen. Myös Karalahden elämäkerrassa miehen herkkyys ja lapsista välittäminen halutaan tuoda mukaan maskuliinisuuden kuvauksiin. Herkkyys on kuitenkin pääasiassa piilotettua ja se kuvataankin teoksessa usein ”pohjimmaisena” piirteenä (Linnanahde 2017, 330).
Samankaltaista kerrontaa löytyy myös Selänteen elämäkerrasta: syvällisemmät tunteet ja keskustelut pysyvät kerrottujen perhepiirissä, eikä niistä juurikaan keskustella esimerkiksi ystävien kanssa.
Tutkimustulokseni viittaavat vahvasti siihen, että maskuliinisuus ja sen ilmaiseminen ovat vahvasti tilannesidonnaisia. Siinä missä kerrotut voivat näyttää herkempää ja pehmeämpää puoltaan esimerkiksi omien puolisoidensa tai lastensa parissa, ystävien kesken maskuliininen ideaali näyttää olevan jotakin muuta. Erityisesti jääkiekkokulttuurissa ortodoksinen maskuliinisuus vaikuttaa tulosteni valossa olevan keskeinen maskuliinisuuden muoto, mikä vahvistaa aikaisempien tutkimusten tuloksia (Allain 2014; Tjønndal 2016; Ronkainen & Ryba 2017; Alsarve & Angelin 2019). Maskuliinisuuden vaihtuvat subjektipositiot eri tilanteissa tulevat selvästi esiin esimerkiksi tunteiden ilmaisun kohdalla. Kielteisten tunteiden ja kivun peittäminen ystäviltä, joukkuetovereilta,
valmentajilta ja faneilta näyttäytyy teoksissa toivottavana, jopa kiiteltynä toimintamallina. Miesten tunteet näyttäytyvät elämäkerroissa edelleen hyvin yksityisinä, ja toivottava ja sosiaalisesti hyväksytty miehinen tunneilmaisu on teoksissa aina myönteisyyttä, iloisuutta ja hyväntuulisuutta korostavaa. Kielteisistä tunteista ainoastaan aggressiivisuuden avoin ilmaisu näyttäytyy hyväksyttävänä samoin kuin esimerkiksi pettymyksen ilmaiseminen, joka etenkin Karalahden elämäkerrassa näyttäytyy alkoholiin turvautumisena.
Maskuliinisuuden tilannesidonnainen ilmaiseminen Selänteen ja Karalahden elämäkerroissa vahvistaa Wetherellin ja Edleyn (1999) näkökulmaa, jonka mukaan maskuliinisuutta rakennetaan käytännössä eri tilanteissa tarjolla olevien subjektipositioiden avulla. Wetherellin ja Edleyn tavoin myös Connell ja Messerschmidt (1995) ovat painottaneet, että maskuliiniset ideaalit vaihtelevat ryhmästä, yhteisöstä ja tilanteesta riippuen, ja että miehet identifioituvat erilaisiin maskuliinisuuden ideaaleihin sen mukaan, mikä on kussakin tilanteessa kannattavinta. Näin ollen esimerkiksi kaveriporukan kesken maskuliininen ideaali voi nojata vahvasti hegemoniseen maskuliinisuuteen, kun taas perheen kesken inklusiivisempi maskuliinisuus voi olla kannattavampi subjektipositio.
Tämän tutkielman pohjalta voitaneen sanoa, että jääkiekkokontekstissa vallitseva ideaalinen maskuliinisuus vaikuttaa edelleen olevan ortodoksinen tai hegemoninen maskuliinisuus, johon monet jääkiekkoilijat kyseisessä kontekstissa positioituvat. Hegemoniseen maskuliinisuuteen liitettyjä ominaisuuksia pidetään jääkiekossa hyödyllisinä voiton tavoittelussa ja menestyksen takaamisessa (DiCarlo 2016; Ronkainen & Ryba 2017, Moret ym. 2019), minkä vuoksi näiden ominaisuuksien todentaminen omassa käytöksessä ja puheessa voi tarjota pelaajalle arvostusta kyseisessä kontekstissa (Alsarve & Angelin 2019). Sen sijaan hyväntekeväisyyden parissa tai perheen kesken miehen on usein kannattavampaa ja sosiaalisesti hyväksyttävämpää identifioitua maskuliinisuuden inklusiivisempiin puoliin, joita ovat herkkyyden hyväksyminen, avoimempi tunteiden ilmaisu sekä hoivan tarjoaminen (Anderson & Magrath 2019). Tärkeää on muistaa, ettei maskuliinisuus ole staattinen ominaisuus, eivätkä yksilöt edusta tiettyä maskuliinisuustyyppiä (Connell &
Messerschmidt 1995). Sen sijaan miehet omaksuvat maskuliinisia identiteettejä ja ilmentävät niitä käytännössä varsin jouhevasti vaihtuvissa sosiaalisissa konteksteissa (Wetherell & Edley 1999).