Elämäkerta on kirjallisuudenlajina kytköksissä nationalismiin, sillä elämäkertojen merkitys on pitkään perustunut roolimallien ja esikuvien luomiseen ja kansallisen historian rakentamiseen (Leskelä-Kärki 2017, 10, 34–39). Asemansa vuoksi elämäkertojen kerrotut ovat olleet suurelta osin suurmiehiä ja erilaisia sankarihahmoja (Blomstedt 2006), jollaisena myös erityisesti Teemu Selänne elämäkerrassaan kuvataan. Selänteen poikkeuksellista lahjakkuutta, hyväntahtoisuutta, isänmaallisuutta ja perinteisiä suomalaisia arvoja edustavaa luonnetta ja elämäntapaa korostamalla miehestä luodaan teoksessa koko Suomen yhteinen jääkiekkosankari, koko kansan rakastama Teemu.
Karalahden kohdalla tarina suomalaisesta sankarihahmosta ei ole yhtä selkeästi läsnä. Karalahti kuvataan taitavaksi ja lahjakkaaksi jääkiekkoilijaksi, ja siten suomalaiseksi ylpeyden aiheeksi jääkiekkokaukalossa, mutta kaukalon ulkopuolinen elämä puolestaan ei edusta perinteistä sankarillisuutta. Siinä missä Selänteen kerrotaan rukoilevan säännöllisesti ja olevan kohtelias ja hyväntahtoinen, Karalahti arvostelee uskonnollisuutta ja osallistuu tappeluihin myös kaukalon ulkopuolella. Elämäkerroille tyypillisen kansallisen sankarihahmon esikuvallisuus ja esimerkillisyys nousevat esiin näin ollen lähinnä Selänteen elämäkerran puhetavoissa.
Nationalismin ja suomalaisuuden tulkintarepertuaari on vahvasti läsnä niin Selänteen kuin Karalahden elämäkerroissa vaikuttaen merkityksellisellä tavalla maskuliinisuuden representaatioiden muodostumiseen. Nationalismi on väistämättä osa elämäkertoja jo siitäkin syystä, että kilpaurheilu on yksi näkyvimpiä kansallisen identiteetin rakentajia ja ylläpitäjiä (Watson 2016). Urheilu sisältää myös runsaasti kansallisia symboleita ja voitokkaat urheilijat lisäävät kansallisen ylpeyden tunteita.
Urheilulajeista erityisesti jääkiekko on suomalaisille laji, jossa suomalainen ylpeys vaikuttaa kiteytyvän. (Jokisipilä ym. 2018.) Tämän huomioon ottaen ei ole yllättävää, että menestyneiden suomalaisten jääkiekkoilijoiden elämäkerroissa nationalismin ja suomalaisuuden korostaminen ovat merkittävässä roolissa, ja suomalaisuuden sanomaa tarjoillaan lukijoille jo kansikuvien avulla. Kirjan kansikuvan tarkoituksena on olla houkutteleva, jotta lukija kiinnostuisi teoksesta. Kansikuva toimii siis eräänlaisena mainoksena teokselle ja tarjoaa ensivaikutelman elämäkerrasta. Kansikuvan visuaalinen sisältö, tunnelma, väritys ja symboliset merkitykset ovat usein lukijan ensimmäinen kosketus teokseen, minkä vuoksi ne luovat myös lähtökohdat tekstin lukemiselle ja sen tarjoamien viestien vastaanottamiselle. Kansikuvan tukena ensivaikutelman luomisessa toimii myös takakansiteksti, jossa usein tiivistetään teoksen tarina tai sen keskeinen sanoma.
Teemun ja Jeren kansikuvissa on selkeitä yhtäläisyyksiä, joiden avulla teokset kytketään ensihetkistä lähtien Suomeen ja suomalaisuuteen. Molempien teosten kansissa on mustavalkoinen kuva kerrotusta ja teoksen nimi on kirjoitettu suurilla sinisillä kirjaimilla. Mustavalkoisuus yhdistettynä siniseen otsikkoon luo illuusion Suomen sinivalkoisesta lipusta, vaikkei kansissa varsinaista Suomen lippua nähdäkään. Erityisen vahvana viittaus Suomen lipusta näkyy Teemun kannessa, jossa Selänteen valkoinen t-paita sinisen otsikon taustana korostaa sinivalkoista symboliikkaa entisestään. Juuri sininen väri itsessään on vahva suomalaisuuden symboli. Siniseen väriin ankkuroituu lukuisia merkityksiä Suomen lipusta kansallisena symbolina, jossa sininen risti valkoisella pohjalla kuvaa muun muassa puhtautta, valkoista lunta ja sinistä taivasta. Sininen väri toimii luonnollistuneena sosiaalisena representaationa suomalaisuudelle sisältäen merkityksiä Suomen historiasta, luonnosta, sodasta sekä vahvoista johtajista. Varsinaista Suomen lipun kuvaa ei tarvita, sillä pelkän sinisen värin avulla lukuisat elementit yhdistyvät yhdeksi yhtenäiseksi tarinaksi, narratiiviksi suomalaisuudesta.
(Hakoköngäs & Sakki 2016.)
Visuaalinen kulttuuri kuten kuva voi tarjota arvokasta tietoa niin persoonallisesta kuin kollektiivisesta identiteetistä (Spencer 2011, 111). Teosten Teemu ja Jere kansikuvat ovat kiinnostavia nimenomaan kollektiivisen identiteetin näkökulmasta. Kansalliset symbolit ovat erityisesti urheilumaailmassa runsaasti käytetty keino luoda mielikuva kansallisesta yhteenkuuluvuudesta ja solidaarisuudesta.
Nationalismi on juurtunut syvälle sosiaalisiin käytäntöihin ja sen sanomaa ylläpidetään esimerkiksi lippujen ja muiden kansallisten symbolien esiintuomisella muun muassa populaarikulttuurissa.
Nationalismin symbolien jatkuva läsnäolo erilaisissa yhteyksissä takaa, että vaikka nationalismi on
monille marginaalinen asia omassa arkielämässä, kansallinen yhteenkuuluvuuden tunne on valmiina nostamaan päätään, mikäli tilanne sitä todella vaatisi, esimerkiksi kansojen välisten konfliktien puhjetessa. (Spencer 2011, 110–113.)
Pelkät liput ja muut kansalliset symbolit eivät yksin riitä luomaan kansallista identiteettiä, vaikka ovat osa prosessia. Sosiaalipsykologisessa tutkimuksessa korostetaan, että kansallisen identiteetin muotoutumiseen vaikuttavat monet sosiaaliset kategoriat yksilöiden menneisyydestä. Näin ollen esimerkiksi Suomen lippu tai lippuseremonia voi tuottaa toiselle vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kansallisylpeyttä, kun taas toiselle kokemus ei ole kansallisen identiteetin näkökulmasta yhtä vahva. Esimerkiksi konteksti, jossa lippuseremonia tapahtuu, voi olla merkityksellinen sille kokemukselle, jonka yksilö tilanteeseen ja suomalaisuuden symboliin yhdistää. (Finell 2019.) Niin Karalahden kuin Selänteen elämäkerrassa kuvataan tilanteita, joissa lippuseremonia yhdistyy muihin suomalaisiin symboleihin kuten Maamme -lauluun. Suomen kielen onkin todettu lipun kaltaisten symbolien ohella olevan yksi merkittävimmistä kansallisen identiteetin rakentajista (Finell 2019).
Lisäksi elämäkerroissa lippuseremoniat ovat tapahtuneet voitokkaiden jääkiekko-otteluiden yhteydessä, jolloin yhteenkuuluvuus omaan joukkueeseen ja toisaalta isänmaahan, Suomeen, on korkea.
Saimme Keravalla ennen ensimmäistä peliä ihan hirveät kicksit Maamme-laulusta. Kylmät väreet menivät läpi kropan, tuli sellainen talvisodan fiilis. (Mennander 2014, 89.)
Olin todella ylpeä, kun sain pukea ensimmäistä kertaa Suomi-paidan päälle ja kuunnella pelikavereiden kanssa rivissä Maamme-laulun (Linnanahde 2017, 44).
Suomessa erityisesti jääkiekko on yhteydessä nationalismiin ja kansalliseen identiteettiin (Jokisipilä ym. 2018). Jääkiekon ja maskuliinisuuden yhteydet puolestaan ovat tutkimusten mukaan selkeät, minkä vuoksi myös nationalismi kytkeytyy usein osaksi suomalaista maskuliinista identiteettiä ja maskuliinisuuden representaatioita. Urheilu toimii usein eräänlaisena moraalisena vastineena sodankäynnille mahdollistaen sodankäyntiä paremmin osapuolien selkeästi mitattavan jaottelun voittajiin ja häviäjiin. Lisäksi urheilu antaa eri kansallisuuksille moraalisesti hyväksyttävän keinon tavoitella ylemmyyttä suhteessa muihin maihin. (Watson 2016). Maanpuolustuksen ja sodankäynnin
vertautuminen urheiluun näkyy erityisesti Karalahden elämäkerrassa sotatermien käyttämisenä jääkiekko-otteluita kuvattaessa. Ottelut ovat ”sotaa” tai ”taisteluita” (Linnanahde 2017, 205–206), pelaajat ”sotureita” (Emt., 97) ja osanottajat ajavat ”pommeja” (Emt., 87) vastustajiin sekä ”tekevät tuhoa” (Emt., 125). Urheilun rinnastaminen sotaan muodostaa puhetavan, jonka mukaan urheilijat ovat sotilaita, oman maansa puolustajia ja suojelijoita. Tämän kaltainen puhe on osa luvussa 5.5 mainittua soturinarratiivia, johon on aikaisemmissa tutkimuksissa viitattu niin jalkapallon (Adams ym. 2010; Moret ym. 2019) kuin jääkiekon yhteydessä (Alsarve & Angelin 2019; Moret ym. 2019).
Urheilun on aikaisemmin ajateltu tarjoavan tilan esimerkiksi sisällissodassa hävinneille miehille tuntea vertaisuutta voittajien kanssa (Tiihonen 1999), ja vertaisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden kautta urheilu ja isänmaan puolustaminen urheilukilpailujen välityksellä kietoutuvat osaksi myös Selänteen ja Karalahden elämäkertojen tarjoamaa maskuliinisuuden representaatiota.
Jääkiekko kytkeytyy teoksissa selkeästi kansalliseen identiteettiin ja kansalaisylpeyteen, ja siitä muodostuu tärkeydessään jopa armeijaan verrattavissa oleva Suomen edustamisen tapa. Sodassa oman maan puolesta taisteleminen on usein sankarillisena juhlittu teko (Anderson & Magrath 2019, 100), mutta sodan lisäksi myös urheilumaailma tuottaa kansalle sankareita (Connell 2000).
Elämäkertojen mukaan Selänteelle ja Karalahdelle jääkiekko näyttää olleen asepalvelusta merkittävämpi asia, ja jääkiekkoilijoina he saivat harjoituslomia armeijasta. Karalahden kuvataan olleen tyytymätön auktoriteetin komennuksessa elämisen vuoksi ja karkailleen armeijasta, mutta erityisesti Selänteen kerrotaan saaneen paljonkin erivapauksia osallistua jääkiekkoharjoituksiin ja -otteluihin armeijassa ollessaan. Tämä kertoo urheilun merkityksestä suomalaisen kansallisidentiteetin rakentajana: jääkiekko rinnastuu tärkeydessä isänmaan aseelliseen puolustamiseen, ja sotasankaruus urheilusankaruuteen. Urheilun avulla miesten ajatellaan oppivan maanpuolustuksen kannalta oleellisia taitoja, kuten auktoriteetin tottelemista, käskyjen noudattamista niitä kyseenalaistamatta sekä oman ruumiin uhraamista puolustautumiseen (Anderson & Magrath 2019, 60). Historiallisesti ajatellen miesten fyysiseen kuntoon ja kyvykkyyteen panostaminen on ollut kannattavaa, sillä urheilun on katsottu tuottavat taitoja, joita myös sotatilanteessa vaaditaan. Urheilu, isänmaallisuus ja maanpuolustus kytkeytyvät näin ollen tiiviisti yhteen. (Watson 2016.)
Niin sotasankarit kuin urheilusankarit ovat pääasiassa miehiä ja elämäkertojen taustalla vaikuttava suurmiesideologia näkyy Selänteen ja Karalahden elämäkertojen kansikuvien asettelussa.
Kansikuvissa Selänne ja Karalahti katsovat suoraan kameraan. Karalahti katsoo selkeästi alaviistoon,
kun taas Selänne jokseenkin kohtisuoraan kameraan. Suoraan kameraan suuntautunutta katsetta kutsutaan vaativaksi katseeksi. Vaativa katse symboloi valtaa, mutta luo myös sosiaalista suhdetta kohteeseen viitaten, että katsojalta halutaan jotakin. Teemun kansikuva on lähiotos Selänteen hymyilevistä kasvoista, mikä luo intiimiyttä katsojan ja kuvatun välille. Jeren kansikuvassa Karalahti seisoo kuvassa etäämpänä, mikä puolestaan luo sosiaalista etäisyyttä katsojan ja katsottavan välille.
Karalahden alaviistoon suuntautunut katse kuvastaa, että valta on symbolisesti kuvatulla, ja katsoja on näin ollen alisteinen kuvatulle kohteelle. Selänteen kohtisuorempi katse symboloi puolestaan tasa-arvoista suhdetta katsojan ja katsottavan välillä. (Kress & van Leeuwen, 2006.)
Koska Jeren kansikuva on otettu etäämmältä, Karalahden käsivarret paljaan vartalon sivuilla sekä suoraan kameraan kohdistunut asento näkyvät selvästi. Hyvinvoivan, vahvan ja voimakkaan näköinen urheilullinen ruumis korostaa näiden asioiden merkitystä maskuliiniselle identiteetille.
Ruumis esitetään myös ikään kuin todisteena siitä, että huonoista elämäntavoista huolimatta ruumis voi yhä olla toimiva ja kykenevä: heikkous ja kykenemättömyys eivät kuulu representaatioon. Kun ottaa huomioon kontekstin, tässä tapauksessa Karalahden elämäkerran kertoman tarinan, kansikuvan viesti vaikuttaisi korostavan vaikeuksien kautta voittoon -asennetta, vahvuutta, päättäväisyyttä, oman elämän herruutta ja periksiantamattomuutta.
Periksiantamattomuus ja valta ovat molemmat perinteisesti maskuliinisiksi oletettuja ominaisuuksia, ja niitä myös Selänteen ja Karalahden kansikuvat symboloivat (Kress & van Leeuwen, 2006).
Urheilusankaruuteen liitetään yleensä ominaisuuksia kuten sitkeys ja kestävyys, sekä voitto keinolla millä hyvänsä -asenne (Connell 2000), jotka ovat luettavissa molempien elämäkertojen puhetavoissa sekä kansikuvien symboliikassa. Jääkiekkoilijoina Selänne ja Karalahti ovat tottuneet antamaan kaikkensa voiton eteen, ja oletetun voiton menetettyään Selänne kertoo jopa tunteneensa itsensä
”maanpetturiksi” (Mennander 2014, 273). Connell (2000) pitää urheilusankareita keskeisinä hegemonisen maskuliinisuuden uusintajina ja ylläpitäjinä, sillä runsaasti esillä ollessaan ja ihailua saadessaan sankarit pystyvät levittämään urheilumaailmassa vallitsevia käsityksiä ja arvoja laajalle ihmisjoukolle.
Suomalaisuus ja suomalainen arvomaailma näkyvät paitsi Teemun ja Jeren kansikuvissa myös takakansiteksteissä. Selänteen takakansiteksti on hyvin lyhyt ja siinä keskeisiksi teemoiksi nousevat
perheen merkitys, omiin unelmiin uskominen ja kova työnteko. Nämä kaikki ankkuroituvat perinteiseen suomalaiseen arvomaailmaan, johon kuuluvat ahkera työnteko, periksiantamattomuus ja suomalainen sisu (Hakoköngäs & Sakki 2019). Samaten tekstistä nousee esiin arvo yhdessä tekemiseen ja yhteishenkeen, sillä koko perhe on ”uskonut unelmiin ja kovaan työntekoon”
(Mennander 2014). Yhdessä tekeminen on ollut merkittävä osa suomalaista arvopohjaa, ja se yhdistyy suomalaisten mielissä helposti muun muassa talvisotaan ja jatkosotaan, joissa sinnikkyydellä ja yhdessä tekemällä saavutettiin puolustusvoittoja. (Hakoköngäs & Sakki 2019.)
Olen syntynyt perheeseen, joka on uskonut unelmiin ja kovaan työntekoon. Elämässä pitää tehdä asioita, joita rakastaa. Olen herännyt mielelläni jokaiseen aamuun ja tehnyt töitä unelmieni eteen. (Mennander 2014.)
Selänteen elämäkerran takakansitekstin sanoma vaikuttaa olevan, että kaikkien tulisi tavoitella unelmiaan ja kuka vain voi saavuttaa minkä tahansa unelman, kunhan vain tekee töitä sen eteen.
Tämänkaltainen sanoma unelmien tavoittelusta on pohjimmiltaan hyvin yksilökeskeinen, vaikka tekstissä mainitaankin perhe ja perheen kannustus unelmien tavoittelemiseen. Ajatus siitä, että kuka vain voisi saavuttaa unelmansa tekemällä kovasti töitä, jättää huomiotta ympäristön vaikutuksen sekä yksilöiden epätasa-arvoiset lähtökohdat (esim. köyhyys, vähemmistöt). Takakansitekstissä ei myöskään tuoda esiin niitä haasteita, joita elämässä voi tulla vastaan eikä sitä, että jokaisella on myös joskus vaikeaa. Individualistinen kulttuuri, joka Suomessakin vallitsee yhteenkuuluvuutta korostavasta arvopohjasta huolimatta, välittyy lukijalle Selänteen elämäkerran takakansitekstistä.
Myös Karalahden elämäkerran takakansitekstissä sinnikkyys ja sisu näyttelevät tärkeää roolia.
Tekstissä kerrotaan Karalahden ”raivanneen tiensä aina Suomen mestaruuteen, MM-kilpailujen tähdistökentällisiin ja NHL:ään asti”. Jälleen taustalla vaikuttavina arvoina on huomattavissa kovan työnteon merkitys, periksiantamattomuus ja sisukkuus. Myös yksilökeskeisyys ja pystyvyys unelmien saavuttamiseen ongelmista huolimatta välittyy tekstistä, jonka mukaan edes päihderiippuvuus ja muut haasteet eivät ole olleet esteenä menestyksen saavuttamiselle. Niin Selänteen kuin Karalahden elämäkertojen takakansiteksteissä on luettavissa kerrottujen hierarkkisesti korkea asema hyvinvointivaltion valkoisina heteromiehinä, joille menestymisen tiellä ei ole ollut rakenteellisia esteitä kuten äärimmäistä köyhyyttä tai esimerkiksi rotuun, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää.
Suomalaisuutta ja kansallista identiteettiä rakennetaan myös suomalaisuuden stereotypioiden kautta.
Elämäkerroissa vahvistetaan stereotyyppistä käsitystä siitä, mitä on olla suomalainen ja etenkin suomalainen mies. Suomalaisuuteen liitetään erityisesti Karalahden elämäkerrassa muun muassa runsas alkoholinkäyttö, joka kuvataan nimenomaan suomalaisten miesten perinteiseksi toimintamalliksi. Vastaavasti myös Roos (1994) on havainnut alkoholin juomisen korostuvan suomalaisten miesten elämäntarinoissa ja suomalaisessa mieskulttuurissa. Karalahden elämäkerrassa suomalaisten miesten kuvataan pystyvän toisten miesten kanssa avoimeen keskusteluun lähinnä alkoholin vaikutuksen alaisina, minkä lisäksi suomalainen mies kuvautuu tunteistaan puhumattomana ja herkkyyttä näyttämättömänä vahvana miehenä. Sen sijaan Selänteen elämäkerrassa suomalaisuus kietoutuu selkeämmin nimenomaan suomalaisiin arvoihin, joihin muun muassa nöyryys ja vaatimattomuus, kova työmoraali ja suomalaisen työn arvostus, isänmaallisuus, ja yksilöllisyys lukeutuvat (Puohiniemi 1993), eikä konkreettista suomalaisten stereotypioiden esiintuomista ole samalla tavoin kuin Karalahden elämäkerrassa.
Aivan ensimmäiseksi toteutimme isän ja velipuoleni kanssa suomalaisen rituaalin: häädimme naiset talosta, löimme pullon kirkasta viinaa pöytään, ryyppäsimme ja kävimme asiat läpi (Linnanahde 2017, 79).
Raskas työ vaatii raskaat huvit, kuten alkoholiongelmaisen kansamme sanonta kuuluu (Linnanahde 2017, 83).
- - Haapanen oli yksi ensimmäisistä koko maailmassa, joka alkoi tutkia terien muotoilua ja halusi tuoda alalle selkeät mitat.
”Kun Teemu lähti NHL:ään, muotoilin sille kymmenen paria teriä mukaan. Winnipegin huoltajat osasivat kyllä teroittaa, mutta eivät muotoilla. Kun muodot oli valmiiksi tehty, Teemu vaihtoi aina sopivin väliajoin teriä.”
(Mennander 2014, 88.)
Teemu oli valmis tekemään kaikkensa kehittyäkseen paremmaksi jääkiekkoilijaksi. Hän halusi todistaa itselleen, että jääkiekkoilijan kortti oli voittajan kortti.” (Mennander 2014, 72.)
Selänne ja Karalahti ovat kumpikin pelanneet jääkiekkoa niin Suomessa kuin Pohjois-Amerikassa.
Samoin kumpikin on asunut Pohjois-Amerikassa, Selänteen asuessa edelleen. Suomi esiintyy
kuitenkin tärkeänä ja kunnioitettuna kotimaana molempien urheilijoiden elämäkerroissa. Karalahden kerrotaan olleen onnellinen palattuaan Suomeen kotijoukkueensaHIFK:in riveihin Pohjois-Amerikan uransa jälkeen, ja Selänteen kerrotaan viettävän kaikki kesät perheensä kanssa Suomessa. Tämän lisäksi molemmat ovat edustaneet useita kertoja Suomea MM-kokoonpanoissa. Maajoukkueessa pelaamisen kerrotaan merkinneen Selänteelle todella paljon, ja leijonapaitaa sekä Selänteen että Karalahden kerrotaan kantaneen suurella ylpeydellä. Suomalaisuus, koti ja isänmaan tärkeys ovat merkittävä osa molempien elämäkertojen tarinaa, ja antavat raamit teosten tarjoamille maskuliinisuuden representaatioille.
”Suomi on ihmeellinen maa - - ”
”- - Katsokaa tulosta. Jääkiekkoilu on noussut pitkälti Kalen [Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola] ansiosta maan ylivoimaiseksi ykköslajiksi, ja Jari [Kurri] näytti yli lajirajojen, Jari Litmaselle, Hannu Möttölälle ja muille, että suomalainen voi nousta joukkuelajissa maailman huipulle. Leijonajoukkueet ovat voittaneet jatkuvalla syötöllä mitaleita.” (Mennander 2014, 281.)
6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA
Tässä luvussa esitän yhteenvedon tutkimustuloksista sekä pohdintaa tulosten pohjalta. Lisäksi arvioin tutkimustani ja sen luotettavuutta. Pohdin myös tutkielmani merkitystä sosiaalipsykologisessa tutkimuskentässä, minkä jälkeen esitän ehdotuksia jatkotutkimukselle jääkiekon, maskuliinisuuden ja elämäkertojen parissa.