Tutkimuseettisiä kysymyksiä

Narratiivisen tutkimuksen eettiset kysymykset vaativat tutkijalta jatkuvaa eettistä reflektiota tutkimuksen perusoletusten ja käytännön ratkaisujen suhteen. Tutki-mukseni aineistona ovat tutkimukseen osallistuneiden adoptoitujen kertomukset adoptiolapseudestaan. Tutkimuseettinen lähtökohta oli saada tutkimukseen ilmoit-tautuneilta heidän vapaa ja tietoon perustuva suostumuksensa osallistumiseen. Ker-roin heille, mistä tutkimuksessa on kyse, mitä tutkimukseen osallistuminen heidän kannaltaan merkitsee, miten tietoa tullaan käyttämään ja tallettamaan sekä sen, että osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Keskeisiä ihmistutkimukseen liittyviä eettisiä vaatimuksia ovat: tutkimukseen osallistuvien vapaa informoitu suostumus, tutkimuksessa saadun tiedon luottamuksellisuus ja raportoinnin anonyymisyys, tutkittavan harhaanjohtamisen välttäminen sekä se, että tutkimus ei saa tuottaa vahinkoa tutkittavalle. (Hänninen 2008, 123.)

Adoptoidut ovat osallistuneet tutkimukseen vapaaehtoisesti. He ovat oma-aloit-teisesti lähettäneet lehti-ilmoituksessa olleen kirjoituspyynnön perusteella kirjalli-sen kertomukkirjalli-sen adoptiolapseudestaan minulle tai ilmoittautuneet haastateltaviksi.

Tutkijana haasteekseni asettui kuvata, tulkita ja analysoida heidän kertomuksiaan niin, että he eivät koe tulleensa hyväksikäytetyiksi tai väärinymmärretyiksi.

Ennen tutkimukseen ryhtymistä pohdin paljon rooliani tutkijana. Millä oikeudel-la voin pyytää adoptoituja kertomaan adoptiooikeudel-lapseudestaan tarkoituksenani asettaa heidän sille antamansa merkitykset analyysini kohteeksi? Millaisen prosessin aiheesta keskusteleminen osallistujissa mahdollisesti käynnistää? Mitkä ovat osallistumisen seuraukset heille ja mikä on oma vastuuni tällaisen prosessin käynnistämisessä? Toi-saalta näkemykseni, että nimenomaan adoptoidut itse ovat asiantuntijoita kertomaan elämästään adoptoituina, johti minut tekemään tutkimustani koskevat päätökset.

Narratiivinen aineistonkeruu, kertomuksia tuottava kirjoittaminen sekä haastattelu sopivat minulle tutkijana, koska ne antavat kertojalle omaa vastuuta tehdä valintoja siitä, mitä hän päättää aiheesta kertoa. Moni tutkimukseen osallistuneista kertoi, että he eivät ole yleensä paljoa keskustelleet adoptiostaan toisten ihmisten kanssa.

Pikemminkin he ovat aiheesta vaienneet. Motiivikseen osallistua tutkimukseeni osa toivoi oman tarinan kertomisella voivansa jakaa tarinaansa toisille adoptoiduille ja osallistumisensa kautta haluavansa tukea muita samassa tilanteessa olevia.

Haastattelutilanteessa pyrin edesauttamaan mahdollisimman vapaata ilmapiiriä, jotta kertoja voisi muotoilla tarinaansa omilla ehdoillaan ilman, että tutkijana

oh-jaisin kerronnan sisältöjä. Tutkimusetiikan perussääntöjen mukaan on tärkeää, että tutkimukseen osallistumisesta ei saa koitua fyysistä haittaa tai henkistä vahinkoa tutkimukseen osallistuville. Toisaalta tutkijana voin tarkoittamattani olla kerronnan syvenemisen este. Ymmärtämättömillä siirtymillä aiheesta toiseen voin etäännyttää kertojaa hänelle tärkeistä asioista, joista hän ehkä haluaisi minulle kertoa.

Tutkimuksessa on noudatettava ihmisarvon kunnioittamisen periaatetta (Hän-ninen 2008, 126). Tutkimukseen osallistuneiden arvokkuuden suojelemisessa pyrin turvallisen keskustelutilanteen luomiseen sekä luottamuksen ja yhteistyöhalun syn-tymiseen. Tärkeä osallistuvien kunnioittamiseen liittyvä periaate on, ettei heidän kertomaansa tule epäillä. Tulkinnassa on tärkeä korostaa, että tutkijan esittämät päätelmät ovat tulkintoja, jotka voidaan haastaa toisilla tulkinnoilla. Oleellista on huomata, että tutkimuksen kaikissa vaiheissa tulkinnat ovat monitulkintaisia. Kes-keistä tutkimuksen tuloksen kannalta on se, välittyykö adoptoitujen kertomusten sisällöllinen merkitys tekemieni tulkintojen kautta myös lukijalle.

Tutkimuksessa on läsnä vallan elementit (Granfelt 1998, 40). Tutkija on lähes väistämättä valta-asemassa tutkimukseen osallistuvaan nähden siinä mielessä, että hän määrittelee tutkimuksen kulkua ongelman määrittelystä sen tulosten julkaisemi-seen asti. Vilma Hännisen (2008) mukaan narratiivisen tutkimuksen hankalimmin jäsentyvät ongelmat koskevat sitä, kenellä on viime kädessä oikeus tulkita aineiston sisältämiä elämänkerrallisia kertomuksia – kuka ”omistaa” tutkimukseen osallistuvan kertomuksen. Valta-asemalla on eettinen, mutta myös tiedollinen merkitys. (Mt.)

Tarinallinen esitystapa on kiinnostunut ihmisille tärkeistä ja merkityksellisistä asioista. Sillä on mahdollisuus auttaa ihmisiä reflektoimaan omaa elämäänsä, mutta riippumatta siitä, miten aineisto analysoidaan tai esitetään, tutkija lopulta valikoi ja pelkistää aineiston rikkautta. Tulkinnassa ja tekstissä on aina viime kädessä esil-lä tutkijan ääni. Juuri tämä tekee tarinallisesta tutkimuksesta eettisesti haastavaa.

(Hänninen 2008.) Valtaa on myös tutkimukseen osallistujalla siinä mielessä, että tutkija on riippuvainen hänen yhteistyöhalustaan (Granfelt 1998).

Tutkimuksessani tutkijan ja kertojien valta-aseman eroa lieventänee se, että kertojalla on ollut mahdollisuus ainakin ensi vaiheessa muotoilla tarinansa omilla ehdoillaan ilman, että tutkijana ohjasin kerronnan sisältöjä tai jäsennystapoja.

Aineiston hankintaa koskevassa kirjoituspyynnössäni olen havainnut osin pitkälle menevää ohjausta, mikä nyt jälkeenpäin itseäni hieman turhauttaa. Olin pyytänyt adoptoitua kertomaan niin onnen kuin ahdistuksen hetkistään sekä tasaisista jak-soista elämässään. Kysyn, minkälaisia asioita kertojan on täytynyt elämässään ylittää tai voittaa selviytyäkseen. Kysymykseni voi tulkita viittaavan ennakko-oletuksena ongelmalähtöisyyteen. Koska tutkimus on enemmän tutkijan kuin tutkimukseen osallistuvan aluetta, osallistuja saattaa herkästi ottaa vastaan pieniäkin vihjeitä siitä, millaista tarinaa hänen odotetaan kertovan. Henkilökohtaista ja herkkää tie-toa käsittelevä tutkimus kohtaa eettisen haasteen: kuinka rakentaa tutkimuksesta sellainen, että tutkimuksen ihmisistä ja heidän kertomastaan kannetaan vastuuta.

”Tämä merkitsee sellaisen tutkimusmenetelmän ja otteen valitsemista, jossa ihmisel-lä on tilaa kertoa asioistaan itselleen sopivalla tavalla ja omasta eihmisel-lämismaailmastaan.”

(Väyrynen 2007, 203.)

Yksi tutkimuksen etiikan pääsäännöistä on, että tutkittavan henkilöllisyys ei saa tulla raportissa esiin, ellei toisin sovita. Etenkin narratiivisessa tutkimuksessa, jossa henkilöiden kertomuksia analysoidaan yksilöllisinä, ajallisina ja kontekstuaalisina kokonaisuuksina, henkilöhahmo saattaa piirtyä tunnistettavana, vaikka yksityis-kohtia olisikin muutettu. (Hänninen 2008.) Anonymiteetin suojelemiseksi olen antanut jokaiselle tutkimukseen osallistuvalle peitenimen. Katsoin tärkeäksi antaa osallistujille nimet numeroiden asemasta. Jokaisen kertomuksen takana ovat koko-naiset ihmiset elämänkokemuksineen, tunteineen ja elämänasenteineen (Granfelt 1998, 42). Nimet olen pyrkinyt valitsemaan kunkin kertojan syntymän aikana lap-sille tyypillisesti annettujen nimien mukaan. Muutamissa kertomuksissa viitataan paikannimeen, jolloin olen kirjoittanut tekstiin vain ”paikka”, sisarusten nimiä en ole kirjoittanut, mutta niin kertojien kuin sisarusten sukupuolen olen paljastanut.

Jos kertomuksissa on viitattu omaisiin, olen pyrkinyt ottamaan huomioon ilmaisut heistä kunnioittavasti.

Oma positioni adoptiovanhempana tutkittavan ilmiön sisällä ja osana sitä to-dellisuutta, jota tutkin, on vaikuttanut aiheen valintaani. Olen pohtinut omaa tul-kintakehystäni ilmiöön liittyen, omia motiivejani tutkimukseeni nähden, tapaani ymmärtää ja nähdä asioita, rooliani aineiston hankinnassa ja käsittelyssä sekä teke-mieni ratkaisujen seurauksia. Kaikki edellä mainitut seikat ovat yhteydessä osaan henkilökohtaista elämääni. Tavoitteenani on ymmärtää adoptoitujen kertomuksia siten, että pystyn tekemään niiden pohjalta tulkintoja, jotka ovat mielekkäitä sekä aineistolähtöisyyden että teoreettisen kiinnostavuuden näkökulmasta. Teoreettisella kiinnostavuudella tarkoitan mahdollisuutta löytää mielekkäitä ajatuskulkuja myös yleisemmällä tasolla kuin tämän tutkimuksen ensisijainen tematiikka (Granfelt 1998, 23–24).

Narratiivisen haastattelun jälkeen keskustelin kunkin osallistujan kanssa haastat-telutilanteesta ja siitä, miten hän oli sen kokenut. Annoin hänelle yhteystietoni, jos häntä tilanteen jälkeen jäisi jokin asia vaivaamaan tai jos tilanne muuten nostattaisi tunteita, joista hän haluaisi keskustella. Kukaan ei ole ottanut näissä merkeissä yh-teyttä minuun.