Mielikuvat ja fantasiat prosessissa

Useimpien aineistoni adoptoitujen lapsuuden aikaiset mielikuvat heidän alkupe-räisvanhemmistaan olivat eri tavoin fiktiivisiä, koska heillä oli vain hataraa tai ei mitään tietoa näistä. On luonnollista, että tällaisessa tilanteessa ihminen kehittää helposti fantasioita. Tanskassa 50 adoptoidulle tehdyssä haastattelututkimuksessa ilmeni, että kahdella kolmasosalla oli fantasioita biologisista vanhemmistaan lapsena (Schiellerup & Grand 1983). Matwejeff (2004, 55–57) sai vastaavanlaisia tuloksia ruotsalaissyntyisiä adoptoituja koskevassa tutkimuksessaan.

Osa tutkimukseni adoptoiduista muisteli tarinoissaan mielikuviaan biologisista vanhemmistaan. Vähäisistä lähteistä ja tiedon siruista he olivat rakentaneet kuvia syntymävanhemmistaan, joita he eivät olleet tunteneet. Fantasiat vaihtelivat eri elä-mänvaiheissa ja aktivoituivat usein aikaisempaa voimakkaammin juuri nuoruusiässä.

Alkuperäiset vanhemmat, erityisesti äiti, oli yhtä aikaa adoptoidun kuvitteellinen luomus ja samalla toisaalla olemassa oleva todellinen mutta lapselleen saavuttama-ton henkilö. Tuntemasaavuttama-ton menneisyys on herkästi auki unelmille, mielikuvitukselle, fantasioille ja tulkinnoille. Tuntemattomat vanhemmat luovat nuoren mielessä usein kaaoksen tunteen. Se voi johtaa intensiivisiin pohdintoihin elämän tarkoituk-sesta, sen alkamisesta ja loppumisesta. (Matwejeff 2004.) Menneisyys on jotakin, mikä voidaan kuvitella, ja adoptoidun mahdollisuudet keksiä itsensä uudestaan ovat rajattomat (Novy 2004, 174).

Muistan, kun pienenä siskon kanssa mietimme, että joku julkisuuden henkilö, vaikka Lasse Viren, saattaa olla minun isäni. Tiesin, että äiti on ompelija. Vas-ta myöhemmin olen Vas-tajunnut, että ehkä hän onkin vain tehVas-taassa töissä eikä mikään ateljee-ompelija niin kuin nuorempana haaveilin. (Johanna, syntynyt 1970-luvulla)

Fantasioissa, joita osa tämän aineiston kertojista kuvasi, kuviteltu biologinen äiti tai biologiset vanhemmat nähtiin myönteisessä valossa. Osallistujat kertoivat nostaneensa mielikuvissaan heidät omasta arjesta erottuvaan kiehtovaan ja kiin-nostavaan maailmaan. Fantasiat olivat tarjonneet heille sadunomaisen pakotien haaveisiin, joissa he saattoivat unelmoida rakastavista ja ymmärtävistä, oikeista van-hemmistaan. Fantasiat liittyivät usein tilanteisiin, jotka olivat laukaisseet kertojissa pahan mielen, surun ja itsesäälin tunteita. Matwejeffin (2004, 119) tutkimuksessa ruotsalaissyntyisten adoptoitujen mielikuvat biologisista vanhemmistaan polarisoi-tuivat kuvitelmiin kuninkaista ja kuningattarista aina ”laitapuolen kulkijoihin”.

Tutkimukseni aineistossa ei tällaista polarisaatiota ilmennyt. Kukaan kertojista ei tuonut julki fantasioita, joissa heidän biologiset vanhempansa olisivat aiheuttaneet adoptoiduille itselleen huolta tai pelkoa näiden vanhempien oman selviytymisen suhteen. Alkuperäisvanhemmista haettiin mielikuvissa päinvastoin turvaa arjen ti-lanteisiin. Fantasioiden avulla kertojat pyrkivät pakenemaan todellisen arkipäivänsä pettymyksiä ja paineita.

14-vuotiaana olin hurjan kiinnostunut tapaamaan biologista äitiäni kun adop-tioäidin kanssa oli vaikeuksia. Ajattelin, että sehän on ymmärrettävää, koska se biologinen äiti on jossain ja vain avosylin odottaa minua… (Johanna)

Johannan kiinnostus ottaa yhteyttä biologiseen äitiinsä korostui, kun adoptioäi-din kanssa syntyi erimielisyyttä asioista. Tällöin tytär vetäytyi mielikuviinsa. Johan-nan sisäisessä tarinassa, jossa häneen näkymättömin säikein kiinnittynyt, mutta ei fyysisesti läsnä oleva, biologinen äiti ymmärsi vaistomaisesti lastaan. Arjen ristirii-taisissa tilanteissa pelastava, emotionaalisen turvan antava haaveäiti tarjosi lapselleen tämän unelmissa mielen pakopaikan. Tanskalainen psykologi ja adoptioneuvoja Lene Kamm (1997) on havainnut, miten puberteetti-iässä olevat adoptoidut voi-vat kuvitella, että jos heidän vanhempansa olisivoi-vat heidän biologisia vanhempiaan, kontakti heihin voisi olla paljon helpompaa. Nämä nuoret uskovat, että biologinen yhteenkuuluvuus ehdoitta luo parempaa keskinäistä ymmärtämystä lapsen ja van-hempien välille. He kuvaavat usein sanatonta yhteenkuuluvuutta, jossa vanhemmat intuitiivisesti ymmärtäisivät heitä ja tulisivat heitä vastaan.

Joskus mielessäni kuvittelin, miten minun ”oikeat” vanhempani ovat … milloin mitäkin ja tulevat hakemaan minua. Pidin kuvitelmia itsekin pelkkänä leik-kinä ja samanlaisia mielikuvitusleikkejä olisin todennäköisesti harrastanut, vaikka en olisi adoptiosta mitään tiennytkään tai en olisi ollutkaan adoptoitu.

En muista, että olisin koskaan todella halunnut vaihtaa nykyisiä vanhem-piani. No, tietysti joskus, kun olin saanut rangaistuksen jostakin pahanteosta, mutta kenelläpä lapsella ei sellaisia ajatuksia olisi ollut. (Antti, syntynyt 1930-luvulla)

Fantasioidensa kuvauksessa Antti vertasi ja suhteutti omia mielikuviaan tavan-omaisiksi lasten mielikuvitusleikeiksi. Hän ei kokenut omia kuvitelmiaan erityisinä ja muista lapsista poikkeavina, vaan korosti tilanteen samanlaisuutta ajatuksella:

”Olin samanlainen kuin muutkin lapset.” Poikkeavaa toisista lapsista on kuitenkin se, että Antilla on todellisuudessa olemassa hänelle tuntemattomat toisetkin van-hemmat, jotka hän tässä nimesi oikeiksi vanhemmikseen. (Oikea-sanan kirjoittaja oli pannut sitaatteihin.)

Myös Katja näki haaveensa toisista vanhemmistaan lapsen luonnollisina ja hetkel-lisinä pakoteinä tukalista hetkistä. Hänkin määritteli adjektiivilla ”oikea” lapsi–van-hempi suhdetta, mutta määritteli sen tässä yhteydessä käänteisesti ”ei oikea” lapsi ja viittasi itseensä, ei adoptiovanhempiinsa.

Oli ehkä joskus joo, mutta ei semmoisia pitkäkestoisia, todellisia, että ne oli sellaisia kuin varmasti kuka tahansa lapsi ehkä unelmoi joskus, että ei olekaan oikea lapsi, niin että ne, jotka todella on biologisia lapsia toivoo, et unelmoi, jos tässä on väärinkäsitys tapahtunut. (Katja, syntynyt 1970-luvulla)

Ilmiö, jossa lapsi tai nuori toivoo, että hänen biologiset vanhempansa eivät olisi-kaan hänen oikeita vanhempiaan, ei liene todellisuudessa monelle täysin vieras.

Anna Freud (1942/1973) kirjoittaa, että psykoanalyyttisen Family Romances (perheromantisointi) teorian mukaan useilla ei-adoptoiduilla ihmisillä voi olla fantasioita, joissa heidät on adoptoitu ja heidän oikeat vanhempansa vielä joskus löytävät heidät. Freudin mukaan fantasiat ovat keino käsitellä omiin vanhempiinsa kohdistuvia negatiivisia tunteita. Freudin ajatusten suuntaisesti lapsen tunteis-ta ja fantunteis-tasioistunteis-ta kirjoittunteis-taa myös Leena Eräsaari (1997, 214) artikkelissaan Sikiö ruudussa.

”Varmaan jokainen lapsuuden ja nuoruuden myrskyt läpikäynyt ihminen muis-taa kiukun ja kaunan hetkiä, jolloin oli aivan vakuuttunut siitä, että oli vahingossa vaihtunut synnytyslaitoksella, oma äiti oli paha, ruma ja köyhä vaihtoäiti. Tällaisessa tilanteessa olisi somaa tietää, että jossakin on hyvä, rikas ja kaunis solu- ja kohtuäiti, joka ei vain tiennyt kuinka huonosti hänen lastaan on kohdeltu.” (Eräsaari mt.)

Adoptoitujen alkuperäisiä vanhempiaan koskevien mielikuvien funktio eroaa perheromantisoiduista fantasioista. Adoptoitu on joutunut vastatusten sen tosiasian kanssa, että biologiset vanhemmat eivät ole jostain syystä voineet huolehtia hänestä.

Lapsen fantasiat biologisista vanhemmistaan kiertävät hylkäämisen ympärillä ja lap-si yrittää ymmärtää, mikä aiheutti adoption. (Irhammar 1997, 40.) Häntä askarrut-tavat usein kysymykset: ”Miksi äitini luovutti minut pois? Muistaako hän minua?

Tiesikö isäni minusta?” H. Wiederin (1977, 199) mukaan adoptoidun toive vasta-kohtana biologisten vanhempiensa kanssa elävien lasten toiveille on kieltää adoptio, luoda fantasioitu veriside adoptiovanhempiinsa ja siten pyyhkiä pois nöyryytys, jota adoptio merkitsee.

Ellinor Rosenberg ja Thomas Horner (1991, 70) ovat nimenneet adoptoitujen fantasioita heidän alkuperäisistä vanhemmistaan käsitteellä Birthparent Romance (syntymävanhemman romantisoiminen), joka vaikuttaa merkittävästi adoptoi-dun identiteetin muotoutumiseen toisin kuin ohi menevä perheromantisointi ei-adoptoiduilla lapsilla. Syntymävanhemman romantisointi jatkaa vaikuttamistaan adoptoidun kehitykseen koko hänen elämänsä ajan. Termi romantisointi viittaa kuvitteellisiin käsityksiin, joilla ei ole todellista pohjaa, ja sisältää tapahtumia, jotka ovat kaukaisia ajan ja paikan suhteen. Rosenbergin ja Hornerin mukaan adoptoidun fantasiat alkuperäisistä vanhemmista eivät ole romantisointeja sinänsä. Sen sijaan ne sisältävät myös faktaelementtejä, jotka ovat informaation sirpaleita adoptoi-dun menneisyydestä. Vähäisistä tosiasioista, joita adoptoiduilla on tiedossaan, he kehittävät selitystä adoptiostaan. Samaan aikaan he alkavat selittää itselleen, keitä he ovat ja keitä heistä voisi tulla, sekä alkavat voimakkaasti tavoitella realistista ja eheänoloista tunnekokemusta siitä. Ei ole kuviteltavissa hylkäämisen todellisuutta, mikä lämmittäisi ja kannattaisi tai mikä luonnostaan auttaisi lasta tuntemaan hyvää itsestään. Kipeä todellisuus, jonka adoptoidut kohtaavat, on, että heidän biologiset vanhempansa eivät ole kyenneet löytämään tapaa pitää itse lapsiaan. (Mt., 71.)

Perheromantisointi toimii vakauttavana voimana lapsen kehityskamppailussa positiivisen itsetunnon ylläpitämisessä hänen kokiessaan pettymyksiä suhteessa van-hempiinsa. Adoptiolapsille syntymävanhemman romantisointi tarjoaa prosessin, mikä sisältää tietojen keräämistä heidän biologisesta alkuperästään. Nämä faktat, jotka vuosien aikana muuttuvat ja värittyvät, ovat osa adoptoidun identiteetin muodostumisen perustaa ja identiteettiristiriitoja. Jos adoptoidut eivät saa mitään omaelämäkerrallista tietoa syntymävanhemmistaan, heidän täytyy rakentaa oma tarinansa geneettisistä juuristaan, hedelmöittymisestään, syntymäänsä edeltävästä ajasta ja syntymästään. Tämä konstruktio perustuu heidän adoptiostatuksensa to-dellisuuteen ja siihen pieneen määrään informaatiota, jonka he saavat. Fantasioihin liittyvä selvittämisen prosessi on ristiriitojen hallitsema prosessi. Kun adoptoitu ponnistelee tietääkseen, miten tuntisi hyvän ja pahan vanhemman, hyvän ja pahan omassa minuudessaan, hän samalla yrittää sulauttaa yhteen juuristaan saamansa tiedon ja kasvatuksen aikaiset kokemukset. Syntymävanhemman romantisointifan-tasian voi asettaa jättää taakseen vasta, kun integriteetti on saavutettu. (Rosenberg

& Horner 1991, 77.)

Kukaan tutkimukseni kertojista ei viitannut haaveilleensa biologisista sisaruksis-ta, vaikka useimmat olivat adoptioperheissään ainoita lapsia ja muutamat valittivat kärsineensä juuri sisarusten puutteesta perheessään. Aineiston kertomukset viesti-vät, että biologiset vanhemmat ovat läsnä adoptioperheen elämässä lapsen kautta erilaisina mielikuvina ja fantasioina. Koska yhteydenpito alkuperäisperheeseen oli juridisesti katkaistu, taustaa oli mahdollista vaalia vain mielikuvien avulla.

Skotlantilainen runoilija Jackie Kay on todennut, että kirjoittaessaan kirjaa syn-tymä-äidistään, jota hän ei ollut koskaan nähnyt, hän huomasi prosessin aikana, että hänellä oli ollut koko elämänsä ajan eri tavoin kuvitteellinen syntymä-äiti. Syn-tymä-äiti oli käynyt läpi monia muutoksia Kayn eri elämäntilanteissa. Kay oivalsi kirjoituksillaan antaneensa syntymän biologiselle äidilleen niin, että pikemminkin kuin tämä synnytti Kayn, Kay synnytti hänet. (Gish 2004, 171.)

Kansainvälisissä adoptiotutkimuksissa on todettu fantasioiden korostuvan juuri vahvoissa tai suljetuissa adoptioissa. Käytäntö tällaisissa adoptioissa on ollut, että adoptioperheet ovat saaneet niukasti tietoa lapsensa biologisesta taustasta eikä yh-teyksiä alkuperäisperheeseen ole ollut. Adoptiolapseuden erityinen positio kahden perheen rajalla on luonut aineistoni kertojille otollisen ja luonnollisen tilan tarinoi-den synnyttämiselle. Ei ole paljon tietoa siitä, mitä tämänkaltainen mielikuvataso merkitsee lapselle tai perheelle (Mäkipää 2007, 217).

Merkitykset, joita adoptioon kiinnitetään, heijastavat kulttuuriamme, kokemuk-sia itsestämme ja suhdettamme toisiin ihmisiin koko elämämme ajan (Logan 2013, 38). Merkityksiä luodaan kertomuksilla osaksi kulttuurista tarinavarantoa. Niitä peilaavat ja muovaavat adoptioon kiinnittyvät kulttuuriset tarinat. Ne tarjoavat näyttöä dramaattisestikin muuttuvista näkemyksistä suhteessa ilmiöön.