Adoptiotutkimuksen kritiikkiä ja suuntauksia 1900-luvun

Adoptiosta ja identiteetin kehityksestä sekä adoption merkityksestä lapsen sopeutu-miseen on olemassa hyvin paljon kirjallisuutta. On tutkittu terveyttä, käyttäytymistä ja suorituksia. Tutkimukset ovat olleet usein luonteeltaan kvantitatiivisia. Tutkimus-näkökulma on useimmiten suuntautunut negatiivisiin puoliin. Myös Karen March ja Charlene Miall (2000) sekä Kristi Clark-Miller (2005) kritisoivat tutkimuksen suuntautumista adoption negatiivisiin tekijöihin, jolloin näkökulma adoptioon poik-keuksena on lukinnut tutkimuksen kliinisille tulkinnoille. Se, että adoptiotutkimus on keskittynyt poikkeuksiin ja vaikeuksiin, osoittaa, että adoptoitujen on katsottu kuuluvan erityiskategoriaan, jota kannattaa tutkia. (Martinell Barfoed 2008, 45.)

Kristi Clark-Millerin (2005, 125–126) mukaan adoption merkitys liitetään normatiivisiin perhe-elämän odotuksiin eli ihanneperhemuodon ”äiti, isä ja lapset”

määritelmiin, ja silloin adoption kulttuurinen merkitys jää usein huomiotta adop-tiokirjallisuudessa. Varjoon on jäänyt adoption kulttuurisen merkityksen vaikutus yhteiskunnassa laajemminkin kuin vain adoptioon osallisiin.

Ing-Britt Christiansenin (2001) mukaan David Kirkin (1964) tutkimusta lukuun ottamatta adoptiotutkimus on nostanut esiin adoptoitujen yksilölliset puutteet, pi-kemminkin kuin tutkinut adoptioperheiden asemaa yhteiskunnassa, jossa vallitseva perhediskurssi rakentuu biologiselle perhesiteelle. Vallitseva geneettinen perhei-hanne vaikuttaa yhä yhteiskunnan asenteisiin, jolloin adoptioperheen leimaaminen on heijastunut sekä adoptiotutkimukseen että adoptiokäytäntöihin (Wegar 2000).

Katrien de Graeve (2012, 100–108) esittää, että kuulumisen ongelmat on tutki-muksissa katsottu olevan usein henkilökohtaisella, perheen tai suvun tasolla, eikä niitä ole nähty laajemmassa kontekstissa.

Tutkimuksella siitä, mikä nostaa esiin adoptioon liittyvät riskit ja ongelmat, on sekä positiivisia että negatiivisia seuraamuksia. Ongelmakuvien painottaminen luo riskin leimata adoptoidut ryhmätasolla. Samanaikaisesti osa adoptoiduista kokee helpotusta siitä, että adoption ongelmallisia puolia tuodaan näkyviin. Ongelma – ei ongelma dikotomialla on lähtökohta adoptiotutkimuksen vallitsevassa perinteessä.

Ajankohdalla on myös vaikutusta siihen, miten adoptio esitetään ja ilmaistaan. Tie-tyltä ajanjaksolta saatu tutkimustulos ei välttämättä päde toisena aikana. (Martinell Barfoed 2008, 46.)

Viime vuosina perhemuotoihin ja prosesseihin liittyvä postmoderni muutos on vaikuttanut adoption hyväksymiseen vaihtoehtoisena keinona luoda sukulaisuutta.

Positiivisia kuvauksia adoptioperheistä ja adoptiosta on alkanut olla esillä valtame-dioissa (Kline ym. 2006). Katrien de Graeve (2012, 1,100) on kiinnittänyt huomio-ta siihen, että adoptiovanhemmuuden tutkiminen on jäänyt suhteellisen vähäiseksi.

Adoptiotutkijat ovat tyypillisesti suunnanneet tutkimuksensa adoptoitujen koke-muksiin ja identiteetin etsintään, mutta hämmästyttävän harva tutkija on selvittänyt kansainvälisesti adoptoineiden vanhempien identiteettityötä.

Yhdysvalloissa ja Euroopassa adoptiotutkimukset koskevat nykyään pääasiassa kansainvälistä adoptiota. Näissä tutkimuksissa kysymykset adoptiosta ja etnisyy-destä ovat keskeisiä. (Martinell Barfoed 2008, 30–31, 36.) Yksi adoptiotutki-muksessa huomiota saanut teema 2000-luvun alkupuolella liittyy adoptoitujen oman biologisen taustan etsimiseen. Aihe on kytketty usein identiteettiä koskeviin kysymyksiin. Jo Alexina McWhinnie (1967) havaitsi 58 kotimaisesti adoptoitujen haastattelussa 1950-luvulla, että haastateltuja kiinnosti yleisesti heidän biologinen perheensä. Enemmistö koki keskustelut adoptiosta lähimpiensä kanssa kuitenkin riittämättömiksi.

Demografiset muutokset, kuten kasvavat avioeroluvut, uusperheet, vaihto-ehtoperheet ja avusteiset lisääntymismenetelmät ovat johtaneet perheiden mo-nimuotoisuuteen, biologisen ja sosiaalisen sukulaisuuden sekä vanhemmuuden korostumiseen. Tämä on johtanut uusien sukulaisuustutkimusten syntymiseen ja haastanut biologisen sukulaisuuden hegemonian. Tutkimusaiheet, jotka ovat jättä-neet vaikutuksensa adoptiokäytäntöön 1900-luvun viimeisellä neljänneksellä, ovat olleet sukulaisverkostojen kasvava tunnistaminen, biologinen identiteetti ja juurien

tärkeys identiteetin muodostamisessa. Janet Carstenin (2000, 687–703) mukaan yksi keskeisistä adoptiotutkimuksen aiheista liittyy sukulaisuuteen. Tutkija havaitsi, että adoptiota seuraava katkos suhteiden jatkuvuudessa voidaan symbolisella tasolla ylittää niiden uudelleen luomisen avulla. Elizabeth Martinell Barfoed (2008, 37) ha-vaitsi, että raskaus ja identiteettikysymykset saavat naiset kiinnostumaan biologisesta taustastaan useammin kuin miehet. Biologista taustaansa etsivillä adoptoiduilla on nähty olevan heikompi itsetunto kuin ei-adoptoiduilla (Passmore ym. 2005; Marti-nell Barfoed 2008, 37). Malin Irhammarin (1997) tutkimus osoittaa päinvastaista.

Adoptoiduilla, jotka halusivat etsiä juuriaan, oli hyvä itsetunto. Susanna Matwejef-fin (2004) tutkimus 24 ruotsalaissyntyisen adoptoidun biologisen perhetaustansa etsintäprosessista koskee kotimaisia adoptioita Ruotsissa. Matwejeff analysoi eksis-tentiaalisesta näkökulmasta kyseisten adoptoitujen etsintäprosessia. Aktiivinen bio-logisten juurien etsintä oli käynnistynyt joissakin tapauksissa kriisin tai muutoksen tarpeen seurauksena. Pääasiallisen motiivin etsiä juuria kerrottiin kuitenkin olevan fyysisen ulkonäön ymmärtämisessä, jatkuvuudessa ja yhteyden luomisessa biologi-seen sukuun sekä tiedon saamisessa adoption syistä. (Mt., 35–36.) Karen March (1995) sekä Karen March ja Charlenen Miall (2000) osoittavat tutkimuksillaan, että adoptoitujen juurien etsintä voidaan nähdä tapana käsitellä kulttuuriin sidottua sosiaalista stigmaa. Biologisen perhetaustan etsintä nähdään yrityksenä neutralisoida yhteiskunnallista stigmaa, jonka on aiheuttanut suvun jatkuvuuden puuttuminen.

Juurien etsiminen tai etsimättä jättäminen esiintyvät tutkimuksissa tyypillisesti asioina, mihin jokainen adoptoitu ottaa kantaa. Kuitenkin varsin vähän on tutkit-tu sitä, miksi osa adoptoiduista tekee valinnan olla etsimättä biologista taustaansa (Irhammar 1997; Martinell Barfoed 2008). Tämä haastanee adoptiotutkimusta jatkossa. Keskusteltaessa adoptoitujen omaan taustaansa liittyvästä kiinnostuksesta käytetään usein terapeuttista kieltä: adoptoidun täytyy etsiä juuriaan, jotta hän ei voisi pahoin. Kiinnostuksen näkeminen kansalaisen oikeutena antaa aivan toisenlai-sen näkökulman (Martinell Barfoed 2008, 36).

Yhdysvalloissa ja monessa Euroopan maassa adoption kehitys on edennyt adop-tiovanhempien tarpeiden ensisijaisuudesta adoptoidun tarpeiden painottamiseen.

Viime vuosikymmeninä (Yhdysvalloissa 1990-luvulta lähtien) avoimen adoption mahdollistumisen myötä on biologisten vanhempien huomioiminen adoptiotutki-muksessa nähty tutkimuksellisesti tärkeänä asiana.

Yksi adoptiotutkimuksen merkityksellinen teema liittyy adoption kontekstia ilmaiseviin perherakenteisiin, siihen miten adoptioperhettä konstruoidaan tiettynä aikana ja tietyssä yhteiskunnassa (Martinell Barfoed 2010). Tutkimusten yhtenä ta-voitteena on ollut selvittää, mikä erottaa adoptoidun ei-adoptoidusta. Sen kuvaami-nen, mitä adoptoitu itse kokee, on nostettu harvemmin esiin. (Irhammar 2003, 90.) Seksuaalivähemmistöjen tai muiden erityisryhmien oikeus adoptoida on noussut keskusteluun ja muodostunut monissa maissa jo käytännöksi. Samaa sukupuolta ole-villa pareilla on oikeus adoptioon lukuisissa maailman valtioissa, esimerkiksi

vuodes-ta 2016 alkaen kaikissa Yhdysvaltojen osavaltioissa (https://www.huffingtonpost) ja keväästä 2018 alkaen myös Australiassa ja lisäksi suuressa osassa Kanadaa (htt-ps://family.findlaw.ca/article/Child-adoption). Yhdysvalloissa David Brodzinsky ja Adam Pertman ovat analysoineet seksuaalista vähemmistöä edustavien adoptiovan-hempien perheiden moninaisuutta toimittamassaan teoksessa Adoption by Lesbians and Gay Men: A New Dimension in Family Diversity.

Adoptiotutkimusten tulosten yleistettävyyden ja vertailun kannalta on ongelmal-lista, että adoptiokäytännöt vaihtelevat suuresti eri maissa ja myös maiden sisällä.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa toimii monia yksityisiä adoptiotoimistoja. Osa har-joittaa yleishyödyllistä toimintaa, jotkin ovat uskonnollisia säätiöitä, mutta monet ovat avoimesti liikeyrityksiä. Useimmat yritykset perivät asiakkailtaan huomattavia maksuja palveluksistaan. Kriteerit kansainväliselle adoptiolle vaihtelevat maan osa-valtiosta toiseen ja toimistosta toiseen, eivätkä ne ole niin tiukkoja kuin useimmissa Euroopan maissa. Yhdysvallat ei ole allekirjoittanut Haagin lastensuojelua sekä yh-teistyötä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa koskevaa yleissopimusta. (Howell 2006, 147–148.)

4 NARRATIIVINEN TUTKIMUSOTE JA