Rieskaronmäen rauniota 89, kuvat 33—35, reunusti tavanomaisen reunakehän
ase-mesta 50—60 cm korkea laattakivimuuri; se näkyi paikoin jo ennen kai-vauksia ja oh varmastikin näkymään tarkoitettu. Samanlainen muurijalusta on Porin
18. Alfred Hackman, Undersökning afettstenröse på Kolimäki i Ella gård . . . 1894, MA.
19. Volter Högman. Rauman jaLapin pitäjät, MA.
157 Tuorsniemen Kirkkokankaan rauniossa,1 kuva 65, sekä useissa pitkänomaisissa tai suorakaiteenmuotoisissaraunioissa, joitatarkastellaan myöhemmin. Tällainen muuri-reunus on Panelianlahden ja Nakkilan—Porinlahden rannoilla tavallaan luonnollinen,
sillä maaperä sisältää näillä alueilla runsaasti laatoiksi halkeillutta hiekkakiveä. Mutta Rieskaronmäen rauniosta paljastui lisäksi 1,6 m:n korkuinen sisämuuri, joka oikeuttaa puhumaan jo todellisesta hauta-arkkitehtuurista, kuten edellä mainittiin. Se oli huolellisesti ladottu jakiukaan toisessa rakennusvaiheessa varmastikin näkyväksi tarkoitettu, jolloinsisempää muuria ympäröi 3—4 m leveä matala ulkomuurin tasoi-nen kivilieri, sekundaarihautausten sijoituspaikka;raunio muistutti tällöin leveälieristä hattua. Sisämuurin keskellä ollut suunnilleen metrin syvyinen laaja kuoppa lienee syntynyt kiukaassa olleen ontelon romahtaessa, kuten edellä on esitetty. Lopullisen kartiomaisen muotonsa kiuas sai jälkihautausten yhteydessä.
Vaikka Rieskaronmäen kyseisen hiidenkiukaan rakennushistoria voidaankin yllä ku-vatulla tavalla tulkita, jääkuitenkin kaksi seikkaa, jotkavaativat pohdintaa. Ensinnä-kään rauniota ei liene alunperin suunniteltu sellaiseksi kuin se rakennettiin; sisämuuri olisi muutoin rakennettu kiukaan pohjasta asti eikä siis vasta primaariraunion ki-veykselle. Toisaalta ei sen keskellä mahdollisesti sijainneelleontelolle ole mitään jär-kevää funktionaalista selitystä, keskustahan oli saanut jo hautauksensa. Johtopää-tökseksi jää, että raunion toisen vaiheen rakentajat ovat omaksuneet heille uuden hauta-arkkitehtuurin ja rakentaneet sen mukaisesti kantavanhempain hautaraunion ympärille muurijalustan ja lierin, sen päälle korkean sisämuurin ja hautakammion;
viimeksi mainittukin oli tehtävä, koska se sisältyi esikuvina pidettyihin hiidenkiukai-siin. Rieskaronmäen rauniossa meitä puhuttelee sama perusasia kuin kulttuurin esi-neellisissä ilmentymissä yleensä: ihmisen luomaan muotoon sisältyy aina idea, oike-ammin käsitysten, tarkoitusten ja tekniikan punos, jotavailla tuo muoto ei olisi ole-massa.
Samat ideat omaksuttiin muuallekin Satakuntaan. Volter Högman tutki v. 1878 Rau-man Vasaraisten Pitkäjärven kallioilla "sievän, jyrkkäseinäisen, aivan sammaltuneen raunion, kuvat 77 ja78. Seinämien ulkopuolella oli melkein metrinverran kiviä maa-ta vasten, sammaltuneina ikäänkuin perustuksena; vasta siitä kohoaa raunio.”2Kiuas oli vain 8 m:n laajuinen, mutta kerrassaan 2 m korkea jatuntuu siis komeassa jyrk-kyydessään jakorkeudessaan vastaavan Rieskaronmäen raunion toista rakennusvai-hetta, ns. lierirauniovaihetta.
Jyrkkä sisäkehä näyttää sisältyneen myös Panelian Tutkamenmäen
monumentaali-1. Unto Salo, Pori mlk, Tuorsniemi, Päivärinteen (Vainio-Mattilan) metsä, 1960, MA.
2. Lindelöf 1916 200, n:o 51.
Kuva 77. Vasaraisten Pitkäjärven lieriraunio Rauman maalaiskunnassa. Rauniossa näkyypeittämättömänä samanlainen korkea sisämuuri, jollainen paljastui Rieskaron-mäen rauniosta 89. Tämän ulkopuolella on matala lierimäinen kiveys. Raunion ny-kyinen asu on Volter Hagmanin v. 1878 suorittaman kaivauksen jäljiltä,mutta Hög-manin kuvauksen mukaan raunio oli ennen kaivausta samanlainen tai ainakin lähes samanlainen. Valokuvannut Kerttu Itkonen. Museoviraston kokoelmat.
Kuva 78. Lähikuva Pitkäjärven raunion sisämuurista ja sitä ympäröivästä lieriki-veyksestä, joka on lähes kokonaan sammaltanut. Valokuvannut Kerttu Itkonen. Mu-seoviraston kokoelmat.
159
Kuva 79. Tutkamenmäen hiidenkiuas: majesteettinen hauta majesteettiselläpaikalla, korkean harjun nenässä. Valokuva ei tee oikeutta muinaisjäännökselle, jota saattoi kuvata vain kuin ylhäistä kohdetta: alhaalta. Raunion profiili oli katkaistun kartion muotoinen kuten sisämuuriraumoissa näyttää olevan. Museoviraston kokoelmat.
raunioon, kuvat 79 ja80.3 Opettaja Veikko Roihan havaintojen mukaan oli sen
lael-ta, suppilomaisen kuopan ympäriltä, pikkupoikien leikeissä paljastunut latomusta, jo-ka "muistutti hyvin tehdyn kiviaidan päällystää” jakaartui kiukaan reunan suuntai-sena: muurimainen sisäkehä siis! Kun kiuasta työnnettiin raivaustraktorilla sorakuop-paan, hän havaitsi myös kiukaan länsiosassaladelmaa, jokarikottuna muistutti ”ki-vinavetan katkaistua seinää”. Paikkakuntalaisten havaintojen mukaan tuo sisäraken-nelma, joka siis ulottui kiukaan laelle kolmen metrin korkeuteen, oli parin metrin päässä kiukaan reunasta. Nämä havainnot, kiukaan korkeus ja laen kuoppa
viittaa-vat siihen, että Tutkamenmäen 20-metrinen monumentaalihauta oli rakenteeltaan Rieskaronmäen raunion kaltainen. Mutta paljon suurempi, komeampi, ehkä taidok-kaampi; kunpa se olisi voitu kaivaa!
Vaikka hiidenkiukaiden kuopat ovat tavallisesti haudanryöstäjien työtä, voitaneen Pitkänjärven ja Tutkamenmäen raunioiden syviä kuoppia pitää romahtaneiden onte-loiden jälkinä, aivan kuten Rieskaronmäellä. Tulkinta on enemmän kuin pelkkä
teo-3. Salo 1970 124.
Kuva 80. Tutkamenmäen raunion rakenteet opettaja Veikko Roihan muistinvaraisen luonnoksen mukaan. Kuvasta ilmenee, että rauniossa oli todella muurilatomus keski-syvennyksen ympärillä.
reettinen mahdollisuus, sillä kiukaiden sisältämistä hautakammioista on kaksi luotet-tavantuntuista tietoa. Inventoidessaan Ulvilan kihlakunnan kiinteitä muinaisjäännök-siä v. 1878 Kustaa Killinen totesi, että Nakkilan Leistilän Kareksen talon "Ketolan mäellä, on taas hiidenkiuas, 61 kyyn. (36,6 m) pitkä, 54 kyyn. (34 m) leveä ja 5 kyyn. (3 m) korkea. Kerrotaan, että tämän sisällä on ennen ollut kellarin kaltainen holvi, johon ovi kävi sivultapäin’’: 4 hauta-kammio, johon johti käytävä? Vai todellinen kellariko, kiukaan kylkeen vasta myö-hään kaivettu? Edellinen vaihtoehto tuntuu uskomattomalta, mutta sittenkin: kiuas oli Nakkilan, ellei koko Nakkilanlahden suurin; sen rakenne on voinut olla poikkeuk-sellinen. "Viime aikoina on kiukaasta paljon kiviä pois vedetty”, jatkaaKillinen. V.
1951 ei siitä ollut jäljellä kiveäkään; pohjimmaiset oli samana keväänä ajettu
silta-4. Killinen 1880 108.
161 työmaalle sekä tienpohjaksi.5 Näin oli maamme suuremmoisimpiin kuuluva hautamo-numentti tuhottu ja samalla tuhottu mahdollisuus sen sisältämän kulttuurihistorian selvittämiseen.
Kerrotun kertomiseen perustuu toinenkin maininta. Killinen kirjoittaa, kuvatessaan Harjavallan Näyhälänkankaan 1. Viasvuoren kahdeksaa hiidenkiuasta(nykyisin vain neljä), että ensimmäinen, 11-metrinen, oli osaksi hajotettu, mutta ’ jäännöksen keskel-lä on vielä nähtävänä 3 jalan levyinen pyöreä hauta, eli ontelo, ja Näyhälän isäntä, jokatätä kivi-läjää oli ollut purkamassa, vakuutti, että tuo onttooli
muutaman jalankorkuinen.” Viereinen kiuas oli ”50 jalkaa (15 m)läpimitaten ja 12 jalkaa(3,6 m) korkea.” ”Tämä oli aivan täysinäinen jakaunis niinkuin kumossa ole-va kivivati; kiukaan päällyspinnassa on kaksi koloa eli syvennystä, 10:nen jalan päässä toisistaan. Nuo syvennykset näyttävät syntyneen siten, että kivipanoksen si-sällä on ollut ontelo, joka on valahtanut tukkuun, ja niin ovat kivet siltä kohdalta painuneet alemmaksi.”6 Vaikkei kiukaansisäistä onteloa todettukaan ammattiarkeolo-gin silmin, oli Killinen niin luotettava havaintojen tekijä, että sen olemassa oloa on pidettävä todistettuna. Tosin jäämme kysymään, mikä merkitys metrin laajuisella, laajuuttaan ehkä hiukan korkeammalla hautakammiolla olisi voinut olla: polttamatta haudatulle vainajalle se oli pieni, poltetulle taas tarpeeton. Mutta ehkä kysymys oli ideasta: kammio rakennettiin, koska se kuului asiaan.
Samoihin ideoihin kuului ehkä myös raunioiden korkean kartiomainen muoto: sellai-nen oli Rieskaronmäen hiidenkiuas 89, ja sellaisiksionKillisen julkaisemassa piirrok-sessa kuva 81 esitetty myös kaksi Viasvuoren rauniota, jotka eivät tosin esitä edellä kuvattua kammiokiuasta. Vaikka piirros onkin kaavamainen, vastannee etummaisen kiukaan kartiomaisuus "kumossa olevan kivivadin muoto” kiukaan todellista
muotoa, sillä taempi kiuas on piirretty kaarevaprofiiliseksi. Kyseisten raunioiden ark-kitehtuuriin ei siis ehkä kuulunut vain kammio jamuurimaiset rakenteet, vaan myös kartiomainen profiili. Mikäli näin on laita, lienee muurirakenteisiin raunioihin luettava myös Harjavallan Kuumonmäen 22-metrinen raunio, jota Killinen v. 1878 vertasi
"sokeritoppiin” 1. kartioon pitäen sitä korkeimpana ja komeimpana näkemistään.7 Samaan ryhmään kuulunee myös Porin Tuorsniemen Kirkkokankaan em. monumen-taaliraunio, kuva 65, sillä senkin reunoja kiertää muuriladelma jakeskellä on syvä suppilokuoppa.
Mitä nämä poikkeukselliset piirteet merkitsevät? Mistä syystä muuriraunioteroavat tavanomaisista hiidenkiukaista? Edellä todettiin, että Tanskan ja Skånen mahtavat
5. Unto Salo, Nakkilan pitäjän kiinteät muinaisjäännökset, s.37—38, MA.
6. Killinen 1877 72-74.
7.Killinen 1877 73-74.
Kuva 81. Pohjolan pyramidit: K. Killisen v. 1877julkaisemapiirros Hiilten
kiukai-ta Wiasvuorella Harjavallassa”. Piirros on kaavamainen, mutta merkittävä, koska se näyttää osoittavan, että hautaraunioiden kartiomainen profiili ja hautakammiot kuu-luvatyhteen.
maakumpuhaudat ovat olleet pohjoisempien kiviröykkiöhautojen esikuvia. Niiden si-särakenteet rajoittuvat kuitenkin kivikehiin tai puuarkkuja reunustaviin tai kattaviin kiveyksiin tai kiviarkkuihin; näistä ei siis ole voitu saada impulsseja muurirakennel-miin eikä kammioihin, eivätkä kaarevan pehmeäpiirteiset kummut ole voineet johtaa sellaisiin kartiomuotoihin, joita nämä rauniot ainakin toisinaan näyttävät tavoittele-van. Mahdollisia esikuvia tai vastineita on siis etsittävä skandinaavisen pronssikult-tuurin sydänalueen ulkopuolelta.
Sieltä niitä löydetäänkin. Niinpä Ångermanlannista tunnetaan kolme lierirauniota,
mutta ainoassa tutkitussa ei havaittu keskimuuria.8 Ångermanlannin raunioita voita-neen muutoinkin pitää pikemmin Satakunnan raunioiden rinnakkaisilmiöinä kuin esi-kuvina; viimeksi mainittuja on etsittävä voimakkaammasta kulttuurikeskuksesta,
Gotlannista. Lärbron Koparvessa on näet tutkittu Rieskaronmäen kiukaan kaltainen monumentaalihauta: 23 m laaja, 2,7 m korkea jyrkkäsivuinen raunio, jossaoli
muuri-mainen matalahko ulkokehä ja sen keskellä 2,6 m korkea kehämäinen sisämuuri.9 Tämän keskellä oli, kuten Rieskaronmäellä, syvä kartiomainen kuoppa, jonka
Mår-ten Stenberger otaksui syntyneenrauniossa todennäköisesti olleen kammion romahta-essa. Suppilon pohjalla olleita laajoja, ohuita kalkkikivilaattoja on arveltu kammion
8. Baudou 1968 103.
9. Stenberger 1942. Stenberger 1964 183
163 katepaasiksi. Muita rakenteellisia todisteita otaksutusta kammiosta ei havaittu, mutta
jos kyseessä on ollut laatoista konstruoitu valeholvi, ei sellaisia ollut edes odotettavis-sa. Keskusmuurin sisältä paljastui kaksi pohjalle rakennettua paasiarkkua, jotka si-jainnistaanpäätellen olivat sekundaareja. Toisesta löydettyä neulaa on pidetty II pe-riodin muotona. Kammion olemassaolo saisi toiminnallisen selityksensä siitä, että
muurin sisältämään tilaan on haudattu useita vainajia.lo
Otaksuma kammiosta saa tietynlaista tukea myös niistä tiedoista, joiden mukaan eräisiin gotlantilaisiin hautaraunioihin olisi johtanut käytävä. Vaikka tiedot eivät pe-rustukaan tutkijain havaintoihin, niitä ei ole syytä väheksyä, koska ne vastaavat
Nakkilan Ketolanmäen rauniosta säilynyttä kuvausta. Samanlaisia, toisistaan riippu-mattomia tietoja on siis kahdelta alueelta, mikä seikka vahvistaa niiden
luotettavuut-ta. Eräs Björn Ambrosianin tutkima Medelpadin Harvomin kumpu osoittaa, että muokkaamattomista luonnonkivistäon voitu todella rakentaa holvattukammio, tässä tapauksessa 0,7 m laaja ja yhtä korkea.11 Tämä vuoden 400 tienoille jKr. ajoitettu hauta ei tietystikään ole pronssikautisten holviraunioiden esikuva, mutta on ajatelta-vissa, että se olisi niiden ällistyttävän myöhäinen seuraaja.
Tällaiset tiedot, Killisen havainto Viasvuoren raunion kammiosta sekä ennen muuta
Rieskaronmäen jaKoparven raunioiden yhtäläisyys se koskee matalaa
ulkomuu-ria, korkeaa sisämuuria, suppilomaista keskikuoppaa jaraunion jyrkkäsivuisuutta edellyttävät varmastikin yhtä ja samaa traditiota. Mutta koska Koparven raunio on Rieskaronmäen kiuasta paljon vanhempi, traditio on todennäköisesti omaksuttu Sata-kuntaan jo ennen V periodia, mahdollisesti II:lla, johonKoparven vanhimmat sekun-daarihautaukset ajoittuvat, mahdollisesti 111:11a, jolloinKoparven raunioon on vielä haudattu ja traditio siis ollut Gotlannissa elävä.12
Sisämuuriraunioiden traditio ei liene kuitenkaan alkuperältään gotlantilainen, sillä myös Smålannista, Länsi-Göötanmaalta, Dalslannista ja Hallannista tunnetaan lieri-raunioita, joista ainakin eräissä on muurimainen reunakehä jakeskimuuri.13 Mårten Stenbergerin ajatuksen mukaan tradition alkuperää on etsittävä vieläkin lännempää, nim. niistäkäytävä- ja kammiohaudoista, joita Irlannissa jaSkotlannissa rakennettiin
10. Stenberger 1964 184—85.Koparven raunio on sittemmin tutkittu kokonaisuudessaan jasenrakenteesta on vast-ikään julkaistu selonteko, ks. Lindquist 1979. L. katsoo, ettei raunion keskellä ollut syvennys voi johtua min-käänlaisesta puurakenteisesta kammiosta, vaan kyseessä olisi keskustan tarkoituksellinen näkyvän jättäminen.
Koparven raunion monimutkainen sisärakenne onkuitenkin vaikeasti tulkittava, eikä kammiokysymystä voitane pitää senkään osalta lopullisesti ratkaistuna.
11. Ambrosiani 1954.
12. Koparven löydöistä ajoittuu spiraalikoristeinenkaulalevyn katkelma todennäköisesti IIperiodille, latteisiin spiraa-likierukkoihin päättyvän soljen katkelmat Ulille; Oldeberg 1976 I n:o 2160, vastaavat esineet kuvatulussa. Vrt.
Broholm 1944 165—66. Koparven spiraalineulaa Stenberger on pitänyt II periodin muotona, ks. Stenberger 1964 183.
13. Baudou 1968 67—72. Stenberger 1964 181. Riksantikvarieämbetet 1975 AI 17—18.
neoliittisella kivikaudella, ts. paljon aikaisemmin kuin em. alueilla.14 Kenties
hauta-muoto on omaksuttu Etelä-Ruotsiin ja Gotlantiin niiden yhteyksien kautta, joista Brittein saarilta Skandinaviaan tuodut kupari- ja pronssikirveet todistavat, ts. jo en-nen pronssikautta tai viimeistään tämän I periodilla. 15 Tällöin omaksutut kulttuuri-ilmiöt ovat voineet jäädä elämään myös II periodilla, vaikka eteläskandinaaviset im-pulssit leviävätkin silloin voimakkaasti pohjoiseen.
Hautamuodon jälkiävoidaan kuitenkin seurata vieläkin kauemmas, Bretagnen niemi-maalle, jossa valeholvattuja käytävällisiä kammiohautoja on rakennettu jo neljännel-lä, jopa viidennellä vuosituhannella eKr. ja jossa mahtavista kivistä koottuja mega-liittirakennelmia on muutoinkin poikkeuksellisen runsaasti.16 Bretagnelaisiin hautoihin näet sisältyy sellaisia, joitavoidaan pitää Skandinavian ja Suomen keskimuurillisten pyöreiden lieriraunioiden esikuvina. Niinpä Er-Manen käytävällinen kammiohauta Carnacissa sisälsi pyöreän, korkean keskimuurin, jota ympäröi matalamman
reuna-muurinrajoittama lieriosa.17 Sen käytävä selittäisi tiedot gotlantilaisten raunioiden tai Ketolanmäen kiukaan käytävistä, sen kammio Viasvuoren raunion kammion ja sen muurirakenteet Koparven jaRieskaronmäen raunioiden vastaavat osat.
Nämä yhtäläisyydet ovat siinä määrin vakuuttavia, että niitä ei mielellään selittäisi satunnaisiksi, toisistaan riippumatta syntyneiksi. On sen vuoksi mahdollista, että Sa-takunnan keskimuurilliset lierirauniot palautuvat viime kädessä Biskajan rannoille, vaikkemme kykenekään kyseisen hautamuodon leviämisprosessia yksityiskohtaisesti seuraamaan.