KRONOLOGIA
Arkeologia tutkii niitä meidän päiviimme säilyneitä rakennelmia, muodostumia, merkkejä tai tuotteita, jotkarakentava ihminen, homo faber, 'seppä", on tarkoituksel-lisen toimintansa kautta jättänyt maaperään tai jotka ovat siihen kulutusjälkinä tai muulla tavoin hänen oleskelustaan tai liikkumisestaan muodostuneet tai jääneet. Täl-laiset menneiden kulttuurien jäljetovat muinaisjäännöksiä, jokokiinteitä tai irtaimia. Ne ovat syntyneet hyvin monenlaisten jamonimutkaistentapojen elin-tapojen, ravinnonhankinnan, menettelytapojen 1. tekniikan, käyttäytymistapojen, ai-kansa tietämyksen ja tuntemuksen, ts. silloisen""tieteen"', esteettisten normien,
eetillis-ten arvojen jauskomusten tuloksena. Näitä tapojen kokonaisuuksia nimitetään ar-keologiassa traditioiksi, ja niiden esineellisiä ilmauksia ja tuotteita voidaan kääntäen käyttää niiden syntyolojen 1. niihin sisältyvien traditioiden selvittämiseen; arkeologi-nen tutkimus on menneisyyden salapoliisintyötä.
Pronssikauden vuosituhat on tähänastisen tietämyksemme mukaan jättänyt Satakun-nan maaperään joukonkiinteitä jäännöksiä: asuinpaikkoja, hautoja, uhrikiviä ja kät-köjä. Kalliomaalauksia, jollaisiatunnetaan samalta ajalta mm. Keski- ja
Itä-Suomes-ta, ei Satakunnasta ole toistaiseksi löydetty, ei myöskään kalliopiirroksia, jotka kuu-luvat Skandinavian pronssikulttuurin yleisiin ilmiöihin. Vaikkakin on mahdollista, että tällaisia alueeltamme vastedes löydetään, on nykyisin oikeutettu se johtopäätös,että Satakunnan pronssikulttuuri eroaa näissä suhteissa sekä itäisistä että läntisistä naa-pureistaan.
Asuinpaikkojen päätuntomerkki on kulttuurikerros, Suomessa tavallisesti enintään puolisen metriä vahva kerros, asumisesta ja sen jätteistä ruskeaksi tai
pu-nertavaksi värjäytynyt, nokea, tuhkaa ja hiiltä sisältävä, sormissa usein hiukan ras-vaiselta tuntuva muodostuma; kaivauksissa siitä usein paljastuu myös pienempiä kiinteitä jäännöksiä jarakennelmia. Asuinpaikat ovat syntyneet ihmisen jokapäiväi-sen toiminnan tuloksena: niihin sisältyvät kaikki asumisen jaelämisen esineelliset tai rakenteelliset jäännökset, jotka ovat meidän päiviimme säilyneet. Sen vuoksi ne
tar-joavatkaikkein laajimman perspektiivin aikansa kulttuurihistoriaan.
Haudat ovat vainajien leposijoja, jotka on tehty ja varustettu kuolemaan liitty-vien uskomusten ja tapojen mukaan. Sellaisina ne avaavat näkökulman menneiden
37 kulttuurien keskeisimpiin henkisiin osa-alueisiin; ne kuvastavat uskontoa ja käsityksiä tuonpuoleisesta, mutta kun kumpikin näistä kytkeytyy kulttuurin muihin lohkoihin, ne heijastavat välillisesti myös maanpäällistä, useinkin värikkäällä tavalla. Viimeksi mainittu johtuu siitä, että hautojen esineistö on tavallisesti paremmin säilynyttä kuin asuinpaikkojen; täten se antaa mahdollisuudenesinemuotojen yksityiskohtaiseen tut-kimukseen. Osaltaan hautojen tutkimuksellinen ”väri” selittyy siitä, että haudat ku-vastavat enemmän menneiden aikojen juhlapuoltakuin arkielämää. Vaikka siis hau-tojen näkökulma on asuinpaikkojen näkökulmaa suppeampi, se täydentää viimeksi mainittua hyvin olennaisilta osin. Siten hautojen merkitys on paljon suurempi kuin ensi katsannolta saattaisi luulla; kulttuurihistoriallisesti täyteläisin kuva voidaan luo-da ajasta, joka on jättänyt jälkeensä sekä asuinpaikkojaettä hautoja kuten Satakun-nan pronssikausi.
Kolmannen kiinteiden muinaisjäännösten luokan muodostavat kätköt, uhri-kivet neljännen. Niiden luonnetta selvitetään myöhemmin. Kätköistä ja asuinpai-koilta löydetään säännöllisesti irtaimia muinaisesineitä tai niiden kap-paleita, toisinaan myös haudoista. Huomattava osa esineistä kuuluu kuitenkin ir -tol öy t ö i h i n , ts. löytöihin, joidenei tiedetä liittyvän kiinteisiin
muinaisjäännök-siin. Korostan sanoja ”ei tiedetä”, koska on ilmeistä, että enimmät irtolöydöt ovat peräisin kiinteistä muinaisjäännöksistä, jotka ovat joko tuhoutuneet tai joita ei ole jostain syystä todettu. Mutta selvää on, että esineitä on myös kadotettu vahingossa;
tällaisia esineitä nimitetään hajalöydöiksi. Ne voivat tuntua tutkimuksen näkökulmasta epäolennaisilta, mutta sellaisia ne eivät ole: ne osoittavat ihmisen
liik-kuneen jollakin seudulla, vaikkapa kaukana asuinpaikoilta, eikä tämä juuri johdu ti-lapäisestä tai satunnaisestaharhailusta, vaan kuvastaa sitä aluetta, jokaon silloin ol-lut hänen intressissään. Karttaan merkityt hajalöydöt voivat siten ilmaista kulttuurin alueellisia ulottuvuuksia, joita kiinteät muinaisjäännökset eivät sellaisenaan osoita.
Pronssikauden osalta irtainten muinaisesineiden osuus on merkittävä, sillä suuri osa silloisista metallilöydöistä koostuu juuritällaisista esineistä.
Edellä jo mainittiin, että pronssikauden Suomessa on tutkimus erottanut kaksi kult-tuuria, nim. "läntisen” 1. "skandinaavisen pronssikauden” sekä "itäisen pronssikau-den”.1 Attribuutit johtuvatkummankin piirissä vallinneista vieraista metallimuodoista janiiden ilmaisemista ulkoisista kosketuksista. Kulttuurien levinneisyyttä ne eivät sen sijaan tarkoin ilmaise, minkä vuoksi on parempi puhua rannikon ja sisämaan prons-sikulttuureista. Tämän tutkimuksen myöhemmistä luvuista käy ilmi, ettei sisämaassa ole kyse yhdestä ainoasta kulttuurista, silläjo Satakunnan sisämaassa voidaan todeta
1. Em. nimityksiä onkäytetty J. R. Aspelinista lähtien. Ks. esim. Tallgren 1931 90—91 ja Kivikoski 1961 79—103
ainakin kaksi, mutta luultavasti kolme kulttuuria, joidentraditiot erosivat toisistaan.
Vaikkeivät niiden ominaispiirteet vielä näykään hyvin selvinä, on ilmeistä, että prons-sikausi on Satakunnan alueella verrattomasti monisärmäisempi ilmiö, kuin tähän asti on kyetty näkemään.
Rannikon pronssikulttuurin tärkein kontaktialue oli Skandinavia, kuten edellä jo mai-nitsin. Siihen voidaan sen vuoksi melko hyvin soveltaa sitä skandinaavisen pronssi-kauden sisäistä aikajaksottelua 1.kronologiaa, jonkaruotsalainen tutkija Oscar Mon-telius runsas vuosisata sitten loi ja joka on osoittautunut oikeaksi.2 Se perustuu sii-hen nopeaan muodonmuutokseen, joka ilmenee silloisen muodin keskeisimmässä kohteessa, pronssiesineissä. Näiden tyylinkehityksessä erotetaan kuusi jaksoa, perio-dit I—VI, joiden keskinäinen järjestys on täysin selvä. Sen sijaan tutkimus ei ole päässyt yksimielisyyteen niiden absoluuttisista aika-arvoista, ts. vuosiluvuista, sillä eri tutkijoiden käsitykset voivat tietyissä kohdin erota sata-kaksisataa vuotta toisistaan.
Tanskalaisen H. C. Broholmin vuosilukukaavio on seuraava:3 periodi I
Broholm asettaa pronssikauden lopun ja esiroomalaisen ajan alun Skandinaviassa siis n. vuoteen 500 eKr., mutta eräät muuttutkijat sijoittavat sen suunnilleenvuoteen
400,4 mihin käsitykseen myös eräät radiohiiliajoitukset5 sopivat paremmin. Heidän yleisenä lähtökohtanaan on tällöin käsitys, että Skandinavia on Keski-Eurooppaan
verrattuna reuna-aluetta, jonkaetelästä saapuvat kulttuuri-ilmiöt saavuttavat hiukan myöhemmin ja johon ei siis voi suoranaisesti sovelluttaa keskieurooppalaisia ajoitus-kaavioita.
Edellä sanottu koskee myös Satakuntaa. Sen rannikonkulttuuri oli niin kiinteässä kosketuksessa Skandinaviaan, ettei vuosilukuja tarvitse sanottavasti myöhentää.
Pronssikauden alkua ei täällä, kuten ei muuallakaan Suomessa, voi kuitenkaan viedä skandinaavisen pronssikulttuurin I periodille, vaan vasta II:n jälkipuolelle, jonka
ai-2. Esim. Broholm 1944 212—25, 1949 279—98. Baudou 1960 132—38.
3. Broholm 1949 288-89.
4. Bröndsted 1939.Stenberger 1964, 5. Ambrosiani 1968.
39 kana pronssiesineitä alkaa runsaammin kulkeutua maamme rannikoille. Pronssikau-den täsmällistä alkamista ei voi Suomen puolella määritellä; usein käytettyjä aika-arvoja ovat vuodet 1300 tai 1200 eKr.6 Tämä epämääräisyys vastannee todellista kehitystä: uusi kulttuurikausi on tuskin alkanut äkillisesti, vaan metalli lienee
yleisty-nyt kahden—neljän miespolven aikana.
Sisämaan pronssikulttuurien alkaminen ja päättyminen ovat vielä problemaattisem-mat kuin rannikon, puhumatta niiden sisäisestä kronologiasta. Tämä johtuu osaksi löytöjen niukkuudesta, mutta etenkin siitä, että sisämaalle ominaiset itäiset muodot liittyvät itävenäläiseen pronssikulttuuriin. Kun tämän kehitys voidaan vain monien epävarmojen lenkkien kautta rinnastaa skandinaavisen pronssikulttuurin kehitykseen, voidaan itäiset pronssit sijoittaa skandinaaviseenkronologiaan vain hyvin väljällä ta-valla. Meillä ei ole kuitenkaan syytä ajatella, että sisämaan pronssikausi eroaisi aika-rajoiltaan suuressa määrin rannikon kulttuurista. Vanhimmat itäiset pronssikirveet ei-vät liene nuorempia kuin löytöjemme vanhimmat skandinaaviset pronssiesineet; niitä on päinvastoin pidetty viimeksi mainittuja vanhempina.7 Toisaalta Savukosken käy-rät rautatikarit osoittavat, että rauta on tullut tuontiesineiden muodossa tunnetuksi jo
joitakin vuosisatoja ennen ajanlaskun vaihdetta aina Lappia myöten;8 rannikolla tä-mä näyttää tapahtuneen jo pronssikauden VI tai ehkä jo V periodilla, kuten
tuon-nempana selvitetään. Vanhimmat suoranaiset todisteet raudan valmistuksesta Sai-maan vesistön alueella sekä Kemijoella ajoittuvat ajanlaskun vaihdetta edeltäviin tai seuraaviin vuosisatoihin eivätkä liene paljon myöhäisempiä kuin rannikon esirooma-laisilta asuinpaikoilta todetut rautakuonan palat.9
6. Esim. Kivikoski 1961 87. Meinander 1954a 197; Meinanderin käyttämä vuosilukuperustuu nuorimpien kiukais-kulttuurin asuinpaikkojen korkeuteen. Siiriäinen on sijoittanutkiukaiskulttuurin japronssikauden rajan n. vuoteen
1250 eKr., ks. S. 1974 18.
7. Carpelan 1974.
8. Erä-Esko 1969. Rech 1973.
9. Kehusmaa 197280-88. Meinander 1954 b 158-65