• Ei tuloksia

Pronssikauden ilmanala ja metsähistoria

In document HISTORIA SATAKUNNAN (sivua 25-28)

Pronssikaudella vallitsi subboreaaliseksi nimitetty ilmastokausi. Se oli alkanut jo kol-mannella vuosituhannella ja jatkui suunnilleen pronssikauden loppuun. Nykyiseen

verrattuna se oli sekä kuiva että lämmin. Metsien valtapuuna oli koivu, kosteikot kasvoivat leppää, kankaat mäntyä, mutta suotuisimmilla paikoilla viihtyivät pähkinä-pensas, jalava,tammi jalehmus niin hyvin, että niiden on täytynyt muodostaa todel-lisia lehtoja. Niiden nojalla on päätelty, että ilmaston on täytynyt olla tuolloin 2—3°

nykyistä lämpimämpi; meidän olisi näet siirryttävä Suomenlahden eteläpuolelle saa-vuttaaksemme saman lämpövyöhykkeen, joka Satakunnassa tuolloin vallitsi.

Jo subboreaalikaudella metsähistoriassa havaitaan kuitenkin ilmiöitä, jotka viittaavat, mitä tuleman piti: soiden turpeissa tai järvien pohjakerroksissa koivun siitepölyt vä-henivät, männyn lisääntyivät, jopa siinä määrin, että männystä tuli jo tuolloin met-sien valtapuu. Myös lepän osuus puustosta väheni, ilmeisesti osaksi kuusen hyväksi:

kuusi, jonka siitepölyjä esiintyi hajanaisesti jo aikaisemmissakin kerrostumissa, il-maantui nyt, ja pysyvästi. Se levisi Satakuntaan idästä käsin, missä se mantereisem-man ilmanalan vallitessa oli lämpökaudellakin viihtynyt, ks. kartta kuva 1. Kuusen tulo ja lepän taantuminen lisäsi sekin metsien havupuuvaltaisuutta subboreaalikauden kuluessa. Kun myös jalot lehtipuut vähenivät kuusen tulon myötä, on ilmeistä, että ilmasto alkoi jotällöin muuttua sekä viileämmäksi että kosteammaksi.1

Subboreaalikauden lopulla kuusen siitepölyt lisääntyivät voimakkaasti, samoin män-nyn, joka säilyi valtapuuna; muutos tapahtui siis erityisesti koivumetsien vahingoksi.

Samalla jalojen lehtipuiden siitepölyt hävisivät yhtenäisiä sarjoja muodostavina turve-ja savikerroksista; pähkinäpensas, jalava,tammi ja lehmus eivät enää kasvaneet sel-laisina metsikköinä, että nämä kuvastuisivat siitepölyissä. Tämä lehtometsien häviä-minen merkitsee uuden ilmastokauden, subatlanttisen ajan alkua; lämpötila laski sil-loin nykyiselle tasolleen, sateet lisääntyivät ja notkelmat alkoivat voimakkaasti

sois-1. Ilmastonkehityksestä esim. Okko 1964 320—27; Alhonen 1972 32—38.

Kuva 1. Kuusen leviäminen Suomeen Toive Aartolahden mukaan.Kartan piirtänyt Ilkka Kaskinen.

tua. Ihmisen kannalta ilmanala huonontui; merkitsikö se samalla kulttuurin taantu-mista?

Tämä kysymys heräsi vuosisadan alussa, kun todettiin, että lämpökausi ja pronssi-kausi päättyivät suunnilleen samaan aikaan. Kun pronssikauden päättymiseen lisäksi liittyi löytöjen huomattava väheneminen Skandinaviassa varhaisimman rautakauden aikana, ruotsalainen tutkija R. Sernander päätyi käsitykseen, jonka mukaan ilmasto olisi huonontunut nopeasti, luonnonkatastrofin tavoin. Hän vertasi aikaa skandinaa-visten jumalaistarujenkaiken elollisen hävittävään maailmantalveen, fimbulvinter, ja katsoi, että se olisi johtanutasutuksen häviämiseen jamaastamuuttoihin.2 Sittemmin on Skandinaviassa todettu, että pronssikautta seuraavan esiroomalaisen ajan löydöt-tömyys tai niukkalöytöisyys selittyy toisin. Viljely jatkui siellä siitepölyistä päätellen koko esiroomalaisen ajan, osa esineettömistä haudoista ajoittuu tälle aikakaudelle

ei-2. Fimbulvinterteoriasta esim. Bergeron, Fries. Moberg och Ström 1956.

23 kä luonnonmuutos ollutniin jyrkändramaattinen kuin teorian luojaotaksui.3

Tuskin-pa ilmaston huonontuminen aiheutti Suomenkaan puolella niin jyrkkiä muutoksia kuin löytöjen puuttumisesta aikoinaan pääteltiin. Pronssikauden päättymisellä ei siten näytä olevan yhteyttä ilmanalan kehitykseen; se on kulttuuri-ilmiö, jokavoidaan se-littää poliittisten jakaupallisten olojen muutoksilla sekä teknologisilla syillä. Voidaan otaksua, että ihmiset ovat myös Satakunnassa eläneet yli ilmastokausien taitteen,

ku-ten niiden vielä vaikeampien vuosien, jotka maata 1600- ja 1700-luvulla koettelivat.4 Käsitys ilmastonmuutoksesta ei nykyisin olekaan niin dramaattinen kuin vuosisadan alussa. On voitu todeta, ettei kuusi yleistynyt lähimainkaan niin nopeasti kuin aikai-semmin ajateltiin; se levisi vähitellen idästä länteen ja koillisesta lounaaseen, kuten Satakunnan osalta käy ilmi mm. Kalevi Virkkalan ja Pentti Alhosen tutkimuksista.5 Ikaalisten alueelle kuusen siitepölyt ilmaantuivat jo kolmannella vuosituhannella ja Kihniössä se yleistyi vuoden 2000 tienoilla; kuusen varhaishistoria Pohjois-Satakun-nassa rinnastuu siis osaksi myöhäiskampakeraamiseen, nuorakeraamiseenja

Kiukais-ten kulttuurin aikaan. Etelämpänä kuusimetsätlaajenivat myöhemmin. Panelian Ison-suon pronssimiekka k. 103, joka on joutunut merenpohjaan samaan aikaan kuin kuusi yleistyi Kiukaisten seudulla,6 ajoittuu toisen vuosituhannen viimeisille vuosisa-doille. Suunnilleen yhtä myöhään kuusi yleistyi Kullaalla.7 Ilmeistä on joka

tapauk-sessa, että pronssikulttuurit ovat syntyneet, kasvaneet jahävinneet laajenevien havu-metsien varjossa.

Jalojen lehtipuiden siitepölyt näyttävät yhtenäisin esiintymin häviävän soiden metsä-historiallisista aikakirjoista nopeasti. Tämän ilmiön Matti Sauramo ajoitti vuoden 800 tienoille, ts. pronssikauden jälkipuoliskon keskivaiheille, mutta myöhemmin ovat J. J. Donner ja Pentti Alhonen sijoittaneet subboreaalikauden ja subatlanttisen kau-den rajan saman vuosituhannen puoliväliin; Ikaalisissaraja ajoittuu radiohiilianalyy-sin mukaan aikaan 560—330 eKr.8

Eräänä syynä jalopuulehtojenhäviämiseen on voinut olla se voimakas soistuminen, joka alkoi lisääntyneiden sateiden myötä juuritähän aikaan;9 kylmyyttä vastaan oli-sivat vanhat tammet, jalavattai lehmukset kyllä kyenneet pitämään puoliaan, vaikka metsikköjen uudistuminen olisikin ilmaston koleutuessa hidastunut. Ajateltavissa on

3. Ks, ed. viitettä.

4. Eräät seikat, mm. tunturijäätiköiden liikkeet, viittaavat siihen, että 1700-luku oli ilmastoltaan vaikeampi kuin subboreaalisen ja subatlanttisen ajan taite; ks. Bergeron, Fries, Moberg och Ström 1956 12—13.

5. Virkkala 1959 41-42, 45; Alhonen 1972 37; Okko 1964 326 6. Salmi 1955.

7. Alhonen 1965.

8. Sauramo 1958 44. Alhonen 1965 20—21; Alhonen 1972 38—39.

9. Kalliola 1955 138.

myös, että lisääntyvä kaskenpoltto vei kehitystä soistumattomilla alueilla samaan

suuntaan.

Suotuisilla paikoilla jalopuita jäi kuitenkin elämään. Lehmus, jonkakuoresta entisai-kaan saatiin sekä punontaan sopivaa niintä että vakoiksi kelpaavaa ainesta todis-teita tällaisista vakoista on mm. Porin Preiviikin hautaraunioista vanhemmalta roo-malaisajalla(n. 50—200jKr.)10 elää maassamme luonnonvaraisena suunnilleen Les-tijärven—Lieksan korkeudelle ja on muodostanut vielä myöhemminkin metsikköjä, kuten mm. Kankaanpään Niinisalo ja Vampulan Niini jo k i osoittavat.

Tammi, joka vielä viihtyy Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rannikkokaistaleella, on suhteellisen myöhään kasvanut Satakunnankin alueella, mm. siitä hyvin säilyneestä tammenrungosta päätellen, jokaPorin rataa 1890-luvulla tehtäessä löydettiin Koke-mäenjoen myöhäisistä kerrostumista.11 Pähkinäpensaan pohjoisraja kulkee nykyisin-kin Porin—Tampereen tienoilla,12 ja jalavakin esiintyy harvinaisena maakunnan alu-eella.

In document HISTORIA SATAKUNNAN (sivua 25-28)