Tanskassa ja Skånessa pronssikauden hautakummut rakennettiin yläville harjanteille, pohjoisempana Ruotsissa ja Norjassa korkeille kallioille.1 Kallioille sijoitettiin myös Ahvenanmaan jaVarsinais-Suomen vanhimmat hiidenkiukaat.2 Mutta edellä mainittu Lapin Vahalan raunio sijaitsi rinteessä maapohjalla, ei edes erityisen ylävällä: onko Satakunta siis poikkeus? Tietyssä määrin, sillä kalliosijainti ei ole täällä niin yleinen piirre kuin eteläisemmissä maakunnissa. Yleistä se on kuitenkin Rauman maalaiskun-nassa jaLapissa, joidenvuoret jakalliot tarjosivat raunioille toinen toistaan hienom-pia näköalapaikkoja.3 Mm. Kivikylän merkillistä Kirkonlaattiaa jaRantalan raunio-ta, kuva 55, Haudankylän Häälän jaKullanperän Kailassuon, Ala-Kierin Kaivolan vuoren hiidenkiukaita, Rauman Kulamaan Pinaron vuoren, Nihattulan
Retkenvuo-ren, Kollan Kaupinvuoren jaUotilan Isonvuoren väreitä, kuva 56, kiertää taivaan-rannan vyö savunsinisessä etäisyydessä; monet rauniot sijaitsevat 40:n, ylävimmät yli 50 m:n korkuisilla huipuilla.
Pohjoisempana Euran, Eurajoen, Kiukaisten, Harjavallan ja Nakkilan alueilla sekä Porissa ja Ulvilassa Kokemäenjoen eteläpuolella näköalakallioita on vähemmän ja kalliorauniot ehkä siitäkin syystä harvinaisempia. Mutta tunnetaan niitä sieltäkin:
Eurajoen Lutan Hiittenvarenkalliolta tai Sydänmaan Isovuorelta, Panelian Röyskän kallioilta, Luvian Korven Kahdensilmänkalliolta, kuva 57, Porin Viasveden Rajakalli-olta tai Nakkilan Kivialhon SalomoninkalliRajakalli-olta.4 Sijainnin monumentaalisuudessa Sa-takunnan hiekkakivilaakion rauniot eivät yleensä pysty kilpailemaan Rauman seudun hiidenkiukaiden kanssa; niinpä esim. Eurajoella rauniot on usein sijoitettu matalille nyppylöille.
Kokemäenjoen pohjoispuolellarauniot on tavallisesti rakennettu peruskallion selille ja huipuille: Porin Ruosniemen ja Noormarkun Söörmarkun lukuisat kiukaat, samoin lähes kaikki Ahlaisten alueen hautaröykkiöt; niiden sijaintikorkeus jääuseimmiten al-le 40 m:n. Kalliopohjalle on sijoitettu myös melkoinen osa Merikarvian hiidenkiu-kaista.5
1. Bröndsted 1939 37—38. Stenberger 1964 177—78.
2. Meinander 1954 b 92—94.
3. Lukuisia mainintoja Lindelöfillä, 1916 185—91, 195—204
4. Eurajoki, inventoinut M. Huurre, raunio Lutanjärvi 5 ja Sydänmaa 5, MA. Unto Salo, Kiukaisten pitäjän kiin-teät muinaisjäännökset, 1951, rauniot 52—57, MA. Kerttu Itkonen, Luvian kumeiden muinaisjäännösten inven-tointi, 1967,Korpi 2, MA. Unto Salo,Nakkilan pitäjän kiinteät muinaisjäännökset, 1952, rauniot 83—84, MA.
Salo 1972 124 08, 107 34,
5. Salo 1972,luettelot kyseisten kuntien osalta.
123
ÅTwva 55. Lapin Kivikylän Rantalan komea hautaraunio sijaitsee korkealla kalliolla kuten pronssikauden rauniohaudat Lapissa ja Raumalla yleensä. Valokuvannut Martti Linkola. Museoviraston kokoelmat.
Kuva 56. Rauman Uotilan Isonvuoren hautarauniolta silmä kantaa yli
pronssikautis-ten merenlahtien. ValokuvannutKerttu Itkonen. Museoviraston kokoelmat.
Kuva 57. HautaraunioLuvian Korven Kahdensilmänkalliolla. Metsäisessä maastossa rauniot jäävät vähitellen sammalen jarisujen peittoon ja näyttävät usein paljon pie-nemmiltä kuin todellisuudessa ovat. Valokuvannut Kerttu Itkonen. Museoviraston kokoelmat.
Kallioiden puutteessa hiidenkiukaat on toisinaan rakennettu harjuille: Harjavallan Näyhälän Viasvuoren 1. Matinharjun hiidenkiukaat, samalla harjullaKokemäen puo-lella sijaitsevat rauniot sekä Noormarkun suurin raunio, Kråkbon hiidenkiuas.6 Hie-noin esimerkki tällaisista kiukaista oli Panelian Tutkamenmäen hävitetty suurraunio, kuvat 79 ja80. Se oli sijoitettu korkean jyrkkärinteisen harjun ylävään kärkeen,
jos-ta se hallitsi ympäristöään kuin kivikirkko kirkonkylää.7 Ylväämpää paikkaa on Sa-takunnassa hautarauniolle tuskin valittu: niemen ympärillä aaltoili aikoinaan Paneli -anlahti, jonka selältä jo kaukaa näki tuon komean kummun; ikuisuuden arkkitehtuu-ria luonnonmaisemassa.
Vaikka rauniokalliot ja -harjut ovatkin enimmäkseen entisellään, on eräs muuttunut:
meri. Se on vetäytynyt kiuaskallioiden juurilta kauas, Kokemäenjoen suussa jopa
6. Salo 1972 37 16, 65 02-03, 114 30. Killinen 1877 72-73
7. Unto Salo, Kiukaisten pitäjän kiinteät muinaisjäännökset, 1951, raunio 9, MA. Salo 1970 124
125 kolmen peninkulman päähän. Aikoinaan se kuitenkin kuului hautaraunioiden maise-maan: meri, rantakallio tai -harju, niiden yllä tuuli, aurinko ja taivas, jotka meidän silmissämme sulautuvatluonnon suureksi ykseydeksi. Tunsivatko nuo pronssikauden ihmiset samalla tavoin? Luultavasti vuorinäköala herätti heissäkin saman tunteen ää-rettömästä ja ikuisesta, ja on mahdollista, että vainajien asunnot osaksi siitä syystä
sijoitettiin näköalavuorille.
Selitys ei kuitenkaan tunnu riittävältä, silläse jättäävastaamatta, miksi rauniot usein rakennettiin monumentaalisiin mittoihin, kuten tuonnempana kuvataan. Sillä mikäli hautapaikan valintaan olisi vaikuttanut ainoastaan pyrkimys sijoittaa vainaja suuren luonnon keskeen, tarkoitus olisi voitu saavuttaa paljon vaatimattomammillakin ra-kennelmilla. Ilmeisesti siis raunioiden kalliosijaintiin liittyi muitakin näkökulmia kuin edellä esitetty luonnonmystinen selitys. Ei kaiketi riittänyt, että hautaraunio säilyi ajasta aikaan, vaan luultavasti toivottiin eikä mikään ole inhimillisempää että vainajan muisto säilyisi jälkeentulevaistenmielissäyhtä kauan kuin hänen kivinen si-jansa. Ja se taas säilyi parhaiten, josraunio oli silmissä, näkyvällä paikalla, eritoten mereltä havaittavissa. Ei tosin ole tutkittu, missä määrin hautarauniot yleensä erot-tuivat kallioiltaan, eikä asiasta saatanekaan täyttä selvyyttä, koska silloisen kasvilli-suuden laadusta ei ole tietoa.8 Muutamat suurrauniot näkyivät kuitenkin jokseenkin varmasti viereisille merenlahdille, esimerkkinä vaikkapa Uskelan tunnettu Tampaltan kruunu.83 Sen ja vastaavien osalta ei liene liian rohkeata etsiä vertauskohtia aina
Vä-hästä Aasiasta asti. Homeroksen Iliaassa näet kuvataan, miten Troijaan purjehtivat kreikkalaiset tiesivät, kuka oli rannikon kuhunkin hautakumpuun kätketty; kumpui-hin, ainakin suurkumpuihin, liittyi siis vainajan nimeä jamainetta säilyttävä perimä-tieto.9 Ja vaikkei Kreikan sankareiden katsomustapoja voikaan suoraan soveltaa Pohjanlahden maailmaan, on hyvin mahdollista, että samantapaiset katsomukset
tun-nettiin myös täällä; näin voitaisiin raunioiden kalliosijainti selittää ainakin suurten raunioiden osalta. On kuitenkin lisättävä, että vain harvat suurrauniot on meillä
ra-kennettu yhtä vainajaa varten; enimmät sisältävät useita hautauksia, kuten myöhem-min esitetään. Sen vuoksi kyseessä ei niinkään liene yksilön muiston, eipä edes rau-nion vainajien individuaalisen muiston säilyttäminen, vaan pikemminkin sen yhteisön,
suvun, johon vainajat kuuluivat. Näköalakallioille rakennetut rauniot on siis kai-keti ymmärrettävä suvun monumenteiksi, sen olemassa olon, mahtavuuden ja mai-neen manifestaatioiksi. Ne tuntuvat siten ilmaisevan suvun yhteiskunnallista asemaa.
8. Ruotsalainen Cl. Crantz on viitannut muutamiin Bohuslänin rannikon hiidenkiukaisiin, jotka näkyvät merelle, ja katsonut, ettäne on samalla rakennettu merimerkeiksi;Baudou 1968 100. Tässä lieneekuitenkin syy jaseuraus sekoitettu: koska rauniot rakennettiin kauas näkyviksi, ne saattoivat tietysti myös palvella purjehtijoita.
Ba. Ks. esim. Meinander 1954 b 93.
9. Homeros, Ilias,suomentanut Otto Manninen, 1962, Toinen laulu,säkeet 793, 814.
Kuva 58. Nakkilan Leistilän Pellasmäen raunioryhmä sijaitsee Nakkilanaukealta Leistilänjärvelle johtavan tien varressa ikään kuin paikalla olisi ollut tie jo pronssi-kaudella; lienee ollutkin. Satakunnan Museon kokoelmat. Piirtänyt Ilkka Kaskinen.
statusta. Statusta voidaan kulttuureissa osoittaa mitä moninaisimmilla tavoilla, joten tulkinta on sinänsä mahdollinen. Mielestäni se on todennäköinenkin, etenkin siitä syystä, että haudoilla on pronssikauden kulttuurissa täytynyt olla paljon keskeisempi merkitys kuin ennen pronssikautta ja pronssikauden jälkeen.
Aina ei raunioita kuitenkaan sijoitetturannan ääreen: Harjavallan Viasvuoren hiiden-kiukaat kohoavat harjun selällä, useiden kilometrien päässä pronssikauden rannasta,
jaKokemäen puolella on samalla harjulla pari rauniota vielä kauempana. 10 Mikä on vienyt tällaiseen paikanvalintaan? Ilmeisesti se, että harju muodosti luontaisen tien Kokemäenjoen suusta sisämaahan; keskiajan Huovintie noudatteli samaa suuntaa.11 Hautaraunioita on myös Nakkilan Viikalan kankaalla,12 jonka poikki lienee kulkenut polku Nakkilanlahden pohjoisrannastaKivialhonlahden etelärantaan, ks. liitekartta 1.
Nakkilan Leistilän Pellasmäessä hautarauniot muodostavat jonon sen tien varteen, joka johtaa Pellasmäen kautta Nakkilanaukealta Leistilänjärvelle, kartta kuva 58;
mahdollisesti pronssikaudella on kulkenut tie samoja suuntia noudatellen.13 Antiikin
10. Salo 1972:Harjavalta 16, Kokemäki 03.
11. Härö 1975 12. Huovintie merkitty myös peruskartan kyseisille lehdille.
12. Unto Salo, Nakkilan pitäjän kiinteät muinaisjäännökset, 1952,rauniot 71—76, MA. Salo 1972, ks. karttaliitettä, n:ot 24—29.
13. Unto Salo, Nakkilan pitäjän kiinteät muinaisjäännökset, 1952, n:ot 30—55, MA. Tiekartta toimituksesta N:o 45875, SatMA.
127
piirissä haudat usein rakennettiin teiden varteen ja samaa tapaa näyttää noudatetun paikoin Tanskassa ja Ruotsissa jo pronssikaudella,14 miksipä ei siis Satakunnassa:
ohikulkijalletienvierirauniot säilyttivät vainajan tai suvun muistoa kuten antiikin hau-takivien piirtokirjoitukset teiden varsilla. Tienvieriraunioiden idea on siis kaiketi ollut tietyssä määrin sama kuin näköalaraunioiden, vaikka sijoitus olikin toinen.
Kallioilla tai harjuilla sijaitsevat hiidenkiukaat eivät kuitenkaan ole Satakunnassa yk-sinomaisia, eivät edes lähimain: Panelian jaNakkilan muinaislahtien rannoilla hauta-raunioita rakennettiin rantamäille ja -rinteille asuntojen viereen. Sitovasti tämän osoittavat HarjavallanKaunismäen ja Nakkilan Rieskaronmäen löydöt, kuten edellä on esitetty, mutta viitteistä päätellen asunnonjäännösten jahautaraunioiden komplek-seja on myös ollut Kiukaisten Uotinmäellä, Harjavallan Kaasanmäki I:ssä ja Nakki-lan Uotinperä ll:ssa.
Onko kyseessä muutos, joka tapahtui pronssikauden kuluessa? Aivan varmaa vas-tausta ei voi antaa, mutta joitakinviitteitä kyllä. Rieskaronmäen löydöt, Kaunismäen ryhmään kuuluneen Mäkilän raunion partaveitsi ja ainakin osa Kaunismäen pronssi-kautisesta keramiikasta ajoittuu V periodille: hautojen ja asunnon lähekkäisyys on
siis ainakin silloin todettavissa. Uotinperä II:n haudoista löydetty keramiikka viittaa sekin asuinpaikan läheisyyteen, joten haudat lienee siellä rakennettu asunnon viereen jo IV periodilla, johon Uotinperä II:n pinsetit ajoittuvat. Lisäksi on mainittava, että Lapin Vahalan raunioryhmä, johon mm. kuuluu em. Satakunnan vanhin ajoitettu hautaraunio, sijaitsee niin loivalla maalla, että asunnon läheisyys on hyvinkin ajatel-tavissa: ehkä siis jo 111 periodilla? Ja vieläkin askel taaksepäin: Uotinmäen em. me-galiittinen paasiarkku tai paasiarkut oli rakennettu Kiukaisten kulttuurin asuinpaikal-le tai ainakin sen viereen: siellä haudan jaasunnon rinnakkaisuus on siis vanhempaa kuin pronssikautinen rauniohautaus.
Edellä esitetty selitysyritys ulottuu tutkimuksen varmoina pitämien tosiasioiden ul-kopuolelle ja on sellaisena vain hypoteesi, ei muuta. Mutta mikäli se on oikea,
ky-seessä ei liene pelkästään Satakuntaan rajoittuva ilmiö. Tietynlaista tukea hypoteesi näyttää saavan Uplannista, jossa Dragbyn kalmisto muodostaa rinnakkaisilmiön:
kalmisto, jossa on tutkittu yli puolitoistasataa hautausta vanhimmat myöhäiseltä kivikaudelta, nuorimmat varhaiselta rautakaudelta sijaitsee laajan
kulttuurikerros-tuman vieressä.15 Ei siis ehkä ole liian uskallettua ajatella, että asuinpaikkahautaus olisi omaksuttu Kokemäenjoen suuhun samasta läntisestä lähteestä kuin Uotinmäen
14. Stenberger 1964 178,
15. Stenberger 1961. Stenberger 1964 332—33. Rydh 1961.Gräslund 1961.Jaanusson—Siiven 1962. Rydh 1962 Damell—Sjögren 1962. Florin—Florin 1960,
megaliittiarkku, mahdollisesti jo ennen pronssikauden alkua. Joka tapauksessa tämä traditio todetaan pronssikaudella melkeinpä normina: matalilla mäillä ja rinteillä si-jaitsevatrauniot ovat siellä paljon yleisempiä kuin kallioille rakennetut. Samoin Pa-nehan muinaislahden rannalla. On kuvaavaa, ettei Panehan "Kuninkaanhautaa”, Suomen suurinta hiidenkiuasta, kuva 60, ole rakennettu viereiselle harjulle, jonka ki-vikosta olisi saatu rakennusainetta yllin kyllin, vaan harjun alle loivaan rinteeseen.16 Raunio lienee siis sijoitettu asunnon viereen! Vastaavia esimerkkejä voitaisiin mainita Paneliasta kymmenittäin, ja luultavasti jokinonnekas löytö todistaa vastedes ajatuk-sen asuntojen ja hiidenkiukaiden rinnakkaisuudesta Panehan, Euran ja Eurajoen osalta oikeaksi.
Edellä esitetty tuntuisi siis viittaavan siihen, ettei asuntojen ja hautojenrinnakkaisuus olisikaan uusi, pronssikauden kuluessa omaksuttu piirre, vaan päinvastoin perinnäi-nen ilmiö. Uusi olisi sen sijaan tapa rakentaa hiidenkiukaitakallioille, ehkä suhteelli sen etäällekin asunnosta. Joka tapauksessa se omaksuttiin lähes yksinomaiseksi Rau-man ja Lapin seudulle, jollakalliokiukaat vallitsevat ja jolla Vahalan raunioiden kal-taiset ovat sijainniltaan poikkeuksellisia, päinvastoin kuin Panelianlahden ja Nakki-lanlahden rannoilla. Kokemäenjoen eteläpuolisessa Satakunnassa voidaan siten erot-taa raunioiden sijoittelun kannalta kaksi aluetta, jotka eroavat toisistaan: toisaalta
Nakkilanlahden ja Panelianlahden asutus, toisaalta Rauman jaLapin rannikko. Mis-tä niiden keskinäiset erot johtuvat?
Kysymykseen ei ole varmaa vastausta, mutta joitakin tulkintoja voidaan silti yrittää.
Voitaisiin ajatella, että Rauman ja Lapin alue olisi ollut uudelle kalliokiuasidealle avoimempi, vastaanottavampi kuin Panelianlahden jaNakkilanlahdenrannikko, jolle se ei merkittävästi juurtunut. Todennäkäisempää kuitenkin on, että eroavuus johtuu hautaraunioiden leviämisprosessin eroista. Jos edellä esitetty otaksuma on oikea, Ko-kemäenjoen suussa ja mahdollisesti myös Panelianlahden rannalla oh alettu
noudat-taa asuntojen ja hautojen lähekkäisyyden ideaa jo ennen kallioraunioiden tuloa; ai-kaisempi traditio olisi siten juurtunut näille alueille niin vankasti, etteivät uudet vai-kutteet kyenneet sitä syrjäyttämään. Rauman ja Lapin seudulle ei uusi kulttuuri ei-vätkä siihen liittyneet hautaustavat ja uskomukset juurtuneetvielä näin varhain, vaan ehkä vasta II periodilla, jolloin skandinaavisen pronssikulttuurin vaikutus maamme rannikoilla kasvoi. Tällöin se omaksui metallikulttuurin muodikkaampana kuin Nak-kilanlahden ja Panelianlahdenrannat, joilla traditio jatkui pääasiassa
aikaisemmas-sa muodossaan. Mikäli varhaisin rauniohautaus liittyi skandinaaviseen siirtolaisuu-teen, kuten on ilmeistä, on ajateltavissa, että siirtolaisuus suuntautui kaikkein
van-16. Unto Salo, Kiukaisten pitäjän kiinteät muinaisjäännökset, 1951,raunio 35, MA.
129 himmassa vaiheessa, jo ennen esineellisen hautaustavan yleistymistä, Kokemäenjoen suuhun ja Panelianlahdelle, mutta Rauman seudulle, samoin kuin Varsinais-Suomeen,
esineellisen hautaustavan yleistymisen jälkeen.
Mutta vanhallakin traditiolla oli tulevaisuutensa: ajan mittaan se levisi vanhimman juurtumisalueensaulkopuolelle. Rauman seudulle viimeistään esiroomalaisella ja roo-malaisajalla, joilleVermuntilan rauniot suureksi osaksi ajoittunevat: ne näet muodos-tavat ryhmiä ja sijaitsevat rinteillä aivan kuten Kokemäenjoen suussa pronssikauden jälkipuoliskolla.17 Entä muualle Suomeen? Tutkimuksen puutteellisuuden vuoksi ky-symykseen ei voi pronssikauden osalta varmasti vastata, mutta niin lienee laita; mm.
Perniön Lemun Lehmihaan raunioryhmä on raunioihin sekaantuneesta kulttuuriker-roksesta päätellen syntynyt asunnon lähelle, ja Ahvenanmaalla on pronssikauden kulttuurikerrostumia ja hautoja todettu samoilla alueilla.18 Esiroomalaisella ajalla rauniot näyttävät paikoin esim. Uudellamaalla muodostavan samanlaisiaryhmiä kuin Rauman Vermuntilassa,19 tai ne sijaitsevat asuinpaikoilla,20 ja ajanlaskun vaihteen jälkeen haudat näyttää ns. rautakautisessa Suomessa yleensä rakennetun asuntojen liepeille. Asunnon ja hautojen rinnakkaisuuden ideaan näyttää siten sisältyneen
kol-men vuosituhannen mittainen traditio. Miten sen henkinen sisältö voitaisiin luontevas-ti tulkita?
Hautaraunioiden kaksi toisistaan poikkeavaa sijoittelutapaa osoittavat, ettei kyseessä ole satunnaisuus. On muutoinkin vaikea ajatella, että hautoihin, pronssikauden kult-tuurin erääseen keskeiselementtiin, liittyisi sijoittelun satunnaisuus; todennäköisempää
on, että tämäkin oli sidoksissa kulttuurin keskeispiirteisiin. Jos näköalakallioille tai tienvarsille rakennetut rauniot, eritoten suuret, voitiin tulkita suvun olemassa oloa ja
statusta julistaviksi, niin osoittavatko asuntojen lähistölle rakennetut rauniot tässä suhteessa erilaisiatarkoitusperiä? Eivät välttämättä: myös asuntojenviereen
rakenne-tut rauniot voitiin rakentaa mahtaviksi sekä kauas näkyviksi, jos niiltä oli esteetön näköala rantaan. Jotta raunioiden sijaintierot voitaisiinymmärtää, tarvittaisiin edellä esitetyn lisäksi yleistävä, kaikkiin raunioihin soveltuva tulkinta.
Sellainen lieneekin esitettävissä, jos otaksutaan, että raunioiden sijoitteluun liittyi su-vun statuksen lisäksi muitakin näkökohtia. Sellainen lienee ollut uusi suhde maahan.
17. Laurikkalan Salisuonmäen rauniosta löydettyrannerengas ajoittuu joko esiroomalaiseenaikaan tai vanhempaan roomalaisaikaan, ks. Salo 1968 88—89, 105,t. 47:6. Samasta kalmistosta v. 1980 löydetty sirppiajoittunee van-hempaanroomalaisaikaan; TYA. Raunioryhmistä ks.Kerttu Itkonen, Rauman mikin kiinteät muinaisjäännökset,
1961, n:ot 54-60; MA.
18. Salmo 1980 34. Meinander 1954 b 140—42,(Grytverksnäset). Ulla Hyrkön kertomus Perniön Lemun Lehmi haan kaivauksista 1979—80, TYA.
19, Esim. Pohjan Järnvik; Salo 1968 83—85.
20. Esim. Espoon Dåvits; Meinander 1969.
Vaikkemme voikaan todeta, että tuohon aikaan olisi raivattu peltoja, näyttää se työ, jota asuinpaikan kunnostaminen, ts. rakennuspohjan japihamaan raivaus jatasoitus sekä kiinteiden rakennusten rakentaminen jamuu vastaava toiminta merkitsivät, luo-neen uuden käsitteen, nimittäin maan omistamisen. Omistusoikeus on kaikissa kulttuurivaiheissa hankittu lähinnä työllä tai valmistamisella, jos jätämme valtaamisen huomioon ottamatta. Valmistamisen ja siis myös omistamisen kohteita olivat pyyntikulttuurien piirissä irtaimet esineet, ts. työkalut, aseet, vaatteet, astiat, kulkuvälineet ja myös asunto, joka usein oli irtain, pois siirrettävä. Maa ei sen sijaan ollut ainakaan mainittavassa määrin omistamisen kohteena, kuten esimerkit maamme kansanomaisen oikeuden piiristä tai maanomistuksen historiasta osoittavat.
Niinpä eivät Aunuksen saloille rakennetut ansapolut aina tuottaneet pysyvää omis-tusoikeutta maahan, kuten käy ilmi siitä, että paikoin uusi valtaaja sai tehdä vanhan ansapolun sijaan uuden, jos vanha oli riittävän kauan ollut poissa käytännöstä.21 Myöskään kaskenkaato ei, toisin kuin pellon raivaaminen, tuottanut pysyvää maan omistamista.22 Ennen isoajakoa eivät kylien takametsät olleet talokohtaisesti jaettuja, vaan yhteisnautinnassa. Peltoon, niittyyn japihanpiiriin (tontti, kodiksin) kohdistuva omistaminen perustui ilmeisesti siihentyöhön, jotaraivaaminen ja hoito aiheuttivat.
Tällaisista analogioista lähtien voidaan pitää ilmeisenä, että kiinteät asunnot janiihin liittyvä ympäristön raivaus jamuokkaus loivat maan omistamisen käsitteen jo prons-sikaudella. Tätä omistamista osoittivat tietysti osaltaan joraivatut pihat janiiden ra-kennukset, samoin pellot, jos niitä oli. Mutta omistaminen kohdistui kaiketi muuhun-kin alueeseen, sillä toimeentulo edellytti, että kullakin talolla oli käytettävissään myös riittävä luonnonympäristö. Lukuisat asutustarinat pronssikautta tietysti paljon
myöhemmät kertovat, että uudistalot vaativat ympärilleen laajat metsät jarannat, joille ei naapurin sallittu hyvällä asettua. On ajateltavissa, ja mielestäni todennäköis-täkin, että korkeille kallioille rakennetut hautarauniot julistivat, paitsi suvun olemassa oloa ja mainetta, myös sen intressiä niihin alueihin, jotka raunioiden alapuolelle avautuivat. Ne voidaan sen vuoksi ehkä tulkita myös omistusta osoittaviksi, joskaan ei kaiketi aivan kirjaimellisesti rajan merkeiksi. Vainajien haudat olivat siis ehkä myös suvun elinpiirin vartijoita? Muodostuiko vainajistamaan haltioita, sananmukai-sesti maan omistajia? En osaa kysymykseen vastata, muttakansanperinne osoittaa,
että maan omistamisen ja vainajien välillä vallitsi jonkinlainen yhteys. Kun Jukolan veljekset huusivat huikeasti Hiidenkivellä, niin että huuto kiiri Viertolan voudin kor-viin, tämä "lausui kamostuen: "rajahaltija siellä huutaa". Rajahaltija oli ehkä
alunpe-21. Virtanen 1949 13.
22. Virtanen 1949 63-80.
131 rin vainaja, koskapa meillä on tietoja tavasta viedä rajalle kirkkomaasta vainajien
luita.
Se maan omistaminen, josta lienee kysymys, ei varmastikaan ollut henkilökohtaista, vaan sukuun liittyvää. Jos tuon omistamisen takasivat, kuten näyttää, suvun vai-najat, maasta muodostui sananmukaisesti isäin maata; Msänmaan’ konkreet-tiset alkujuuret juontuvatmeillä ymmärtääkseni pronssikauden uudesta
yhteiskunnas-ta. Sanan merkityksen myöhempi kehitys on ymmärrettävissä vain suvun maanomis-tuksen ja suvun maalla sijaitsevien esi-isien hautojen kautta.
Kokemäenjoen suussa jaPanelianlahdella noudatettutapa rakentaa haudat asuntojen liepeille voi, sikäli kuin kyseessä ovat varhaisen pronssikauden suurrauniot, selittyä suvun vainajien vastaavasta tehtävästä. Kun pronssikauden jälkipuolella luovuttiin suurraunioidenrakentamisesta, voidaan ajatella, että talojen maanomistus oli jo siinä määrin vakiintunutta, ettei sitä tarvinnut julistaakauas näkyvin hautamuistomerkein.