On tavallaan luonnollista, että meillä on pronssikautisen asutuksen merkkejä Uotin-mäen muinaisniemen etelärinteeltä, Nakkilanlahden eteläisimmästä pohjukasta: täällä oli näet asutukselle erinomaisen suotuisat edellytykset joKiukaisten kulttuurin
aika-na, niin että alueelle syntyi jotuolloin poikkeuksellisen voimakas, laajat kulttuuriker-rokset jälkeensä jättänyt asutus.1
Kulttuurikerroksen alarajaksi on arvioitu 28 m, mikä merkitsee rannantasoa pronssi-kauden alussa tai pian sen jälkeen.2 Asutus ei toisin sanoen ole pronssikaudella
seu-rannut väistyvää merenrantaa, kuten se teki kivikaudella, vaan on muuttunut kiinte-äksi, viimeistään kivi- ja pronssikauden vaihteessa. Kulttuurikerroksesta ei tunneta varmoja pronssikauteen ajoitettavia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Tämä johtunee siitä, että Uotinmäellä on asuinpaikan merkitykseen nähden suoritettu tieteellisiä
kaivauk-sia niukasti, osaksi ehkä siitä, että suuri osa niistä lienee tuhoutunut siinä raivaus- ja rakennustyössä, jota Uotinmäellä viime vuosisadan jälkipuolellasuoritettiinyhdeksän torpan voimalla. Mutta jokatapauksessa kaivauksissa on paljastettu rakennelmia tai muodostumia, jotka viittaavat asutuksen kiinteytymiseen ja voivat siis olla pronssi-kaudelta peräisin.
Niihin kuuluu Julius Ailion v. 1910 paljastama 7 mx4 m laaja kiveys, osaksi kiintokivistä, mutta pääasiassa paikalle kuljetetuista pienemmistä ja huolellisesti la-dotuista kivistä koostuva muinaisjäännös.3 Kiveyksessä todettiin puolisen metriä laa-ja tuhkakuoppa, mutta ei muita piirteitä, joista sen luonne olisi käynyt sel-vemmin ilmi. Silti on ilmeistä, että kyseessä on kivetyllä lattiallavarustettu asunnon jäännös; jäämme kuitenkin kysymään, onko se jo Kiukaisten kulttuurin ajalla vai
vasta Uotinmäen myöhemmistä asutusvaiheista. Asutuksen kiinteyteen viitannevat myös eräät muut jäännökset, mm. laatoista tehty laatikkomainen tuli-sija, ts. uuni. 4 Mikolankarista hävitetyt kolme savikasaa, jotka näkyi-vät maan pintaan ja ulottuivat myös kamaraan, on Ailio tulkinnut merkeiksi
saven-1. Uotinmäen asuinpaikastakäytetyt yleislähteet: Ailio 1909II 71—84,256—59. Meinander 1954a 7—16. Meinan-der 1954 b 156—57. Salo 1970 22—25. Em. lähteissä on luettelot kaivauskertomuksista jaKansallismuseon ja Satakunnan Museon kokoelmiin kuuluvista Uotinmäen löydöistä.
2. Meinander 1954 a 10—11.
3. Meinander 1954 a 10. Ailionkaivauskertomus 1910, MA.
4. Ailio 1903 II 76.
Kuva 9. Uotinmäen Juholanraunio 9 ennen Julius Ailion kaivausta v. 1910. Taus-talla näkyväpeltoalanne oli pronssikaudella merenlahtena. Museoviraston kokoelmat.
valannasta;5 paremmin voitaisiin kuitenkin kysyä, ovatko savikokoumat jäännöksiä paikalleen maatuneista saviseinäisistä majoista.
Pronssikauden keramiikkaa ei Uotinmäeltä tunneta, lukuun ottamatta saviastianpalo-ja, jotka kuuluvat Kiukaisten kulttuurin ja pronssikauden vaihteeseen tai aivan pronssikauden alkuun.6 Mutta kahdestakin kohtaa, nim. Mikolan ja Juholan maalta on löydetty myöhäispronssikautista tai esiroomalaiseen aikaan kuuluvaa morbynke-ramiikkaa.1
Uotinmäen silloisten torppien väki etsi viime vuosisadan lopulta lähtien suurella in-nolla ”muinaiskaluja”, osaksi löytöpalkkioiden vuoksi, osaksi kai myös löytämisen ilosta. Täten on museoiden kokoelmiin kertynyt myös muutamia pronssikautisia löy-töjä: Mikolan pellosta rombimaisen reikäkirveen puolikas, rikkonaisuudestaan päätel-len asuinpaikkalöytö, ja tasakantainen kvartsiittinuolenkärki, kuva 10. Aikaisintaan pronssikautinen on myös Uotinmäeltälöydetty kuutiokivi, kuva 10. Uotinmäen
kult-5. Ailio 1903II 75, 84.
6. Meinander 1954b 156—57.
7. Meinander 1954 a 14—16.
55
Kuva 10. Pronssikautista esineistöä Kiukaisten Uotinmäestä: rombimaisen reikäkir-veen puolikas (n. 3/5), tasakantainen kvartsiittinuolenkärki(n. 1/2) ja kuutiokivi (n.
3/5). SatM 2618, 6334, 634. Valokuvannut Jalo Porkkala. Satakunnan Museon ko-koelmat.
tuurihistoriallisesti merkittäviin löytöihin kuuluu myös häränhampaan kappale, jonka Ailio vakuuttaa löydetyn kulttuurikerroksesta;8 sitä voidaan siis pitää Uotinmäen esi-historialliseen asutusvaiheeseenkuuluvana, ja kyseeseen tullee lähinnä pronssikausi.
Uotinmäen merkillisin ja monessa suhteessa ajatuksia herättävä muinaisjäännös oli Ailion Heikkilän maalla v. 1903 tutkima 12 m;n pituinen, 6 m:n levyinen
ki-veys, Ailion mukaan hautaraunion jäännös.9 Sen keskellä oli suurista kivistä ra-kennettu 9 m:n mittainen, 1,7 m:n levyinen arkku, kuva 11. Vaikka se oli löy-dötön, yhtä myöhäistä rautaesinettä lukuun ottamatta, on Ailio ilmeisesti oikeassa
verratessaan sitä Ruotsin myöhäiskivikautisiin megaliittiarkkuihin. Muinaisjäännös, josta ei valitettavasti ole valokuvaa, on Suomessa näet ainoa laatuaan ja eroaa sel-västi pronssikautisista hautaraunioista, joidenpaasiarkut ovat paljon pienempiä,
ta-vallisesti yhdelle vainajalle tarkoitettuja. Tässä sen sijaanon varmastikin kyseessä to-dellinenmonen polven sukuhauta, ilmeisesti Suomen vanhin hautaraunio. Sitä
vastaa-vat haudat ajoittuvat Etelä-Ruotsissa myöhäisneoliittiseen aikaan (n. 1800—1550) tai aivan pronssikauden alkuun, jolloin kyseinen hautamuoto esiintyy myös Uplannissa, Pohjanlahden länsipuolella Satakunnasta lounaaseen.10 Näyttää siltä, että
hautamuo-8. Ailio 1909 I 7-9; Ailio 1909II 83.
9. Ailio 1903 II 73. Meinander 1954a 14-15. Salo 1970 144.
10.Stenberger 1964 121—28.
Kuva 11. Uotinmäen megabittiarkku Julius Aition mukaan.
to on lainautunut Uotinmäelle viimeistään skandinaavisen pronssikulttuurin I perio-dilla, ts. aivan Kiukaisten kulttuurin lopulla, ellei jo aikaisemmin; se on ensimmäinen Suomeen omaksuttu skandinaavinen hautamuoto. Tällä seikalla on merkityksensä, paitsi Uotinmäen asutuksen poikkeuksellisuutta osoittavana, myös sikäli, että se edel-lyttänee kiinteää asutusta jotuohon aikaan, nähtävästi siis joennen pronssikautta. Ei siis liene liian uskallettua päätellä, että Uotinmäen asutus on muodostunut paikallaan pysyväksi joKiukaisten kulttuurin loppuvaiheessa jaettä tähän viittaavat ilmiöt ovat
Uotinmäellä ilmeisesti vanhempia kuin muualla Suomessa tähän asti todetut.
Asutuksen paikoilleen juurtumisesta todistavat myös Uotinmäen yhdeksän muuta hautarauniota. Ne sijaitsevat joko yksittäin tai kahden—kolmen raunion ryhminä n. 900 m:n matkalla, kuusi itäisintä Uotilan ja Mikolan alueella juuri siinä vyöhykkeessä, jossa kulttuurikerros on ollut rikkain; läntisimmät kolme rauniota ovat Juholan maalla, josta löytöjä on niukemmin.11 Itäisin, kauniiksi hiidenkiukaaksi luonnehdittu hautaraunio 1 on hävitetty Uotilan puutarhaa tehtäessä, kuten Julius Ailiolle v. 1903 kerrottiin. Uotilan maalta, Mikolan raja-aidan puoleisen saran ala-päästä, edellisestän. 300 m itään tai kaakkoon, on uutta peltoa raivattaessa purettu
väre 2, josta löydettiin paljon hioinkiviä. Sen pohjalla oli 120 cm pitkä, 60 cm leveä, 40 cm korkea k iv i ar k k u , joka sisälsi "kovastipoltettuja luita”, hiiliä ja useita
11. Viittaan näiden osalta teokseen Salo 1970 22—25 jasiinä esitettyihin lähteisiin.
57 kiviaseita; nämä ja hioinkivet lienevät peräisin raunion täytteeksi heitetystä kulttuuri-kerroksesta.
Raunio 3, jonkakeskiosan H. J. Heikel tutki v. 1897, sijaitsi kivikkoisessa rinteessä aivan Mikolan eteläisen asuinrakennuksen lounaispuolella. Kahdeksan vuotta aikai-semmin eräät pojat olivat ryhtyneet rauniota mullistamaan, koska siitä sanottiin nä-kyvän juhannusöinä valkeata vanhan kansan mukaan aarteen merkkinä mutta pelästyneet ja lakanneet löydettyään rauniosta pääkallon. Tämän "tutkimuksen” jäl-jiltä alunperin kekomaisessa rauniossa oli puoleen korkeuteen ulottuva kuoppa.
Raunio oli pyöreä, 9,5 m laaja ja lienee alunperin ollut parin metrin korkuinen. Pin-takerros koostui mukuloista ja pienehköistä kivistä, pohjaosa oli 2/3 m:n korkeuteen maansekainen. Tästä kerroksesta paljastui suurten, jopakahden—kolmen miehen lii-kuteltavien kivien muodostama pitkänomainen harva kehä, jonka pituus oli lou-nais—koillissuunnassa ulkopuolelta mitaten lähes 4 m, leveys vastakkaissuunnassa niukka 3 m. Sen sisäpuolelle, hiukan ympäröivän maanpinnan alapuolelle valkoiseen hiekkaan oli kivistä "laskettu lattia’’, jota peitti niukasti kiviä sisältänyt palon-jälkinen, paikoin kokonaan poltettu maakerros. Siitä löydettiin joukko kvartseja, kaksi tai kolme hiotun kiviesineen katkelmaa, hioinkiven kappale sekä kuoppakoristeista keramiikkaa; kyse on siis raunioon luodusta kivikautisesta ku 11 -tuurikerroksesta, jonka löydöt saivat kaivajan otaksumaan, että itse rau-niokin olisi kivikautinen. Raunion keskeltä maakerroksesta löydettiin palaneita luun-siruja. Niitä oli myös raunion länsireunassa, joten kyseessä lienee kaksi polttohautaa;
rauniosta löydetyksi mainittu pääkallo lienee myöhäisestä jälkihautauksesta,mikäli tieto on yleensä luotettava, sillä pronssikauden hautausten peittämättömät luut eivät ole yhdessäkään luotettavasti tutkitussa haudassa säilyneet meidän päiviimme. Lisäk-si kaivaukLisäk-sissa löydettiin joitakinpolttamattomia luita. Satakunnan Museon silloisen hoitajan, opettaja Matti Kauppisen saaman tiedon mukaan oli Maijalan torpan pieni tyttö löytänyt rauniosta luodusta mullasta pienen pronssiesineen, joka oli kuitenkin
"paiskattu pesään”. Kauppisen käsityksen ja myös hänen piirroksensa mukaan ky-seessä ovat todennäköisesti olleet pinsetit, ks. kuva 119:2. Raunio lienee sama, joka sijaitsi Mikolan naapurin Siivosen saunan alla ja joka 1951 muistettiin "joskus maailmassa tutkitun”. Luuanalyysin mukaan raunioon on haudattu 2 (?) miestä ja 1 nainen. KM 3470:1—9.
Ailion mukaan oli "Mikolankarin” yläpuolella v. 1903 toinenkin raunio (4), jota H. J. Heikel oli alkanut tutkia ehtimättä viedä tutkimusta loppuun. Mikolan eteläpuo-lella on edellisten lisäksi pari pienehköä rauniota (5—6), suurempi halkaisijaltaan 7 m laaja, 60—70 cm korkea, ja Mikolan talosta 50 m koilliseen 4 m laaja, 50 cm kor-kea raunio.
Juholan talosta satakunta m etelään, Mikolan raunioista n. 300 m itäkoilliseen, niitä
alempana on 25—30 m:n korkeudessa 3 hautarauniota pohjois-eteläsuuntaisessa ri-vissä. Pohjoisin (8) on 5—6 m laaja, nykyisin turmeltunut. Keskimmäisen raunion (9) tutki Julius Ailio v. 1910: pitkänomainen, B—9 m laaja, toista metriä korkea, ks. ku-va 9. Raunion keskelle oli kaivettu kuoppa. Pohjalla olleen suuren kiintokiven poh-joispuolelta paljastui runsaasti palaneita luunsiruja n. 3
m 2
laajalta alueelta:kyseessäon siis avoin polttohautaus. Siitä löydettiin runsaasti hioinkiven kappaleita, ja v.
1945 C. F. Meinander totesi, että raunio oli rakennettu kivikautiselle(?) kulttuuriker-rokselle, josta hioinkiven kappaleet olivat peräisin. Eteläisin raunio (10) mullistettiin
joskus 1920- ja 30-luvun taitteessa, jolloin siitä löydettiin 5—6 tuuman mittainen pronssiesine; raunio lienee ollut B—lo m laaja.
Asutushistorialliset päätelmät. Pääosa Uotinmäen löydöistä on Kiukaisten kulttuurin ajalta ja ulottuu ilmeisesti sen alusta sen loppuun, johon em. vaihdeajan keramiikka ajoittuu. Pronssikauden asutukselle saamme seuraavat kiinnekohdat: rombikirveen katkelma ajoittuu V tai VI periodille tai esiroomalaisen ajan alkuun, kuutiokivi pronssikauden jälkipuolelle tai rautakauteen, morbynkeramiikka aikaisintaan VI pe-riodille, luultavasti vasta esiroomalaiseen aikaan.
Megaliittiarkku ja 9 muuta hautarauniota vahvistavat esineiden todistusta. Ensin mainittu on suurella todennäköisyydellä rakennettu jo Kiukaisten kulttuurin loppu-puolella, mutta ollut sukuhautana vielä ehkä pronssikauden II tai 111 periodilla, kuten rinnakkaistapaukset Ruotsissa antavat aiheen otaksua. Uotilan hävitetty raunio
ajoit-tuu arkusta päätellen aikaisintaanII :lle ja viimeistään IV periodille. Mikolan väreen
sisältämät pinsetit ovat luultavasti IV tai V periodilta kuten muutkin Satakunnasta löydetyt ajoitetut pinsetit.
Näyttää siis siltä, että Uotinmäen asutus jatkuiKiukaisten kulttuurin ajasta pronssi-kauteen ja säilyi sen lopulle, luultavasti esiroomalaisen ajan puolelle. Pääosan tästä ehkä yli puolitoistatuhatta vuotta kestäneestä periodista se sijaitsi meren rannassa.
Mutta kun Uotinmäen eteläpuolisen notkelman pohja vuoden 700 eKr. tienoilla maa-tui, asutus menetti välittömän kosketuksen mereen, mikä luultavasti huononsi sen toi-meentuloa.