Kupari levisi Eurooppaan viidennellä vuosituhannella, aluksi Balkanille, sitten Unka-riin ja Romaniaan, jotka olivat melko lähellä Vähän Aasian metallikeskuksia ja
joi-den alueilta jo tuolloin löydettiin kuparimalmeja.1 Viimeistään kolmannen vuositu-hannen alettua kuparinkäyttö omaksuttiin Saksaan ja Puolaan,2 aluksi
tuontiesinei-den, sittemmin oman valmistuksen myötä. Kolmannen vuosituhannen alkuun ja puo-liväliin ajoittuvat myös vanhimmat Tanskasta ja Skånesta löydetyt kupariesineet:
sormukset, levyt, latteat kirveenterät, tikarinterät, jokin nuppivasarakirves ja ranne-spiraalit.3 Ne ovat tuontia etelän metallikeskuksista: Unkarista, Alppialueelta, Iberian niemimaalta tai Britanniasta. Omia kuparivaroja ei Tanskassa eikä Ruotsissa ollut, minkä vuoksi metalli pysyi harvinaisena ylellisyystavarana vielä vuosituhannen ajan;
sitä opittiin Etelä-Skandinaviassa kuitenkin jotoisen vuosituhannen alkupuolella vala-maan.
Sitä merkillisempää on, että metalli, pronssiseos, yleistyi vuoden 1500 tienoilla Skan-dinaviassa niin runsaana, että Tanskaan ja Skåneen muodostui rikas korkeatasoinen metallikulttuurikeskus, ks. kartta kuva 2. Sen luoma pronssikulttuuri, joka pohjautui maanviljelykseen, kotieläinten pitoon, käsityöhön jakauppaan, levisi Norjaan, Keski-Ruotsiin sekä etelässä Pohjois-Saksaan.4 Sen vaikutus ulottui voimakkaana myös Suomen rannikoille: Skandinaavinen pronssikulttuuri on Satakunnan tärkein kontak-tialue, kuten eri yhteyksistä käy myöhemmin ilmi. Sen kansallisuudesta ei ole epäi-lystä: alueella puhuttiin kantagermaanista kieltä, josta mm. ruotsi, tanska, norja ja islanti myöhemmin kehittyivät. Pohjoisempana Skandinavian niemimaalla eli kalasta-ja- ja metsästäjäheimoja, ainakin osaksi lappalaisia.
Keski-Eurooppaan muodostui omat pronssikulttuurinsa jo aikaisemmin kuin Skandi-naviaan. Satakunnan kannalta näistä tärkein oli Lausitzin kulttuuri, jonkaalue
ulot-1. Piggot 1965 71-76.
2. Hensel 1974 28, 32.
3. Bröndsted 1938 158—59. Stenberger 1964 64—65. Stiirup 1965.Kalibroitu Cl4-ajoitus siirtää Tanskan
vanhim-matkupariesineet jo 4. vuosituhannelle.
4. Bröndsted 1938. Stenberger 1964.
Kuva 2. Pronssikauden kulttuurialueita jakansallisuuksia Euroopan keski-, pohjois-ja itäosissa. Kartan piirtänyt Ilkka Kaskinen.
tui sisämaassa Elbeltä Veikselille.5 Se tunnetaan maanalaisista polttohaudoistaan, runsaista metallimuodoistaan ja korkeatasoisesta keramiikastaan, joiden vaikutukset ulottuvat Skandinaviaan, jopa Suomeenkin asti. Kulttuurin kansallisuudesta väitel-lään jatkuvasti: aikaisemmin tutkijat pitivät kulttuuria joko germaanisena tai illyria-laisena, mutta useat puolalaiset ja venäläiset ovat viime aikoina otaksuneet sitä kie-leltään kantaslaavilaiseksi.
Lausitzin kulttuurin pohjoisena naapurina oli balttilainen kumpuhautakulttuuri, jonka alue ulottui Itämeren rannikolla Oderin ja Veikselin puolivälistä Väinäjoelle sekä kaakossa Dneprin latvoille; kumpuhautaus ei kuitenkaan levinnyt Latvian ja
Liet-5. Schwantes 1952 240—45. Hensel 1974 105—34.
31 tuan itäpuolelle.6 Pronssia käytettiin tällä alueella paljon niukemmin kuin Lausitzin tai skandinaavisen pronssikulttuurin piirissä: teräaineena oli edelleen pääasiassa luu, sarvi, kivi japii. Itäpreussin alueelle tosin kehittyi suhteellisen voimakas
pronssiteolli-suus, jonka tuotteet levisivät erityisesti Itämeren rannikkoalueelle, mutta paremmin kuin pronssimuodot koko kulttuuria luonnehtii naarmupintainen keramiikka, jonka mukaan kulttuuria myös nimitetään naarmukeraamiseksi. Sen väestö puhui ilmeisesti kantabaltin kieltä, josta mm. muinaispreussi sekä liettuan ja lätin kieli sittemmin ke-hittyivät. Toimeentulo näyttää pohjautuneen karjavaltaiseen maatalouteen, jota
osal-taan täydensivät pyyntielinkeinot jaetenkin Itäpreussissa meripihkan keräys ja kaup-pa.
Väinäjoen pohjoispuolinen Latvia sekä Kuurinmaa ja Viro muodostivat oman kult-tuurialueensa, jossapronssin käyttö oli niin ikään vähäistä mutta jossa pronssinva*-lantataito kuitenkin opittiin nähtävästi jo toisen vuosituhannen lopulla. Pääasiallisena teräaineena oli tälläkin alueella luu, sarvi, kivi sekä jossainmäärin pii. Alueen savias-tiat ovat usein naarmupintaisia, toisissa on tekstiilipainanteita. Toimeentulo pohjau-tui osaksikarjankasvatukseen, jossain määrin myös maanviljelykseen, mutta viimeksi mainittua tärkeämpiä olivat rannikolla aluksi kalastus ja hylkeenpyynti; niiden merki-tys tosin väheni pronssikauden aikana. Pronssikauden jälkipuolella alueella alettiin rakentaa paasiarkkuja tai arkkumaisia rakennelmia sisältäviä hautaraunioita, ja sa-moin kuin balttilaiskulttuurin piiriin alueelle syntyi vallien suojaamia asuinpaikkoja, kuitenkin vain rannikolle. Niiden asukkaat puhuivat myöhäistä kantasuomea, jonka
sikäläisistä murteista viron jaliivin kielet vähitellen muodostuivat.7
Virolais-liiviläinen pronssikulttuuri liittyy tekstiilipintaisen keramiikkansa kautta laa-jaan tekstiilikeraamiseen alueeseen, joka ulottuu Okan ja Volgan yläjuoksun väliseltä alueelta Äänisjärvelle, Laatokalle ja Suomen rannikkoalueelle. Okan—Volgan alueella tämän kulttuurin piirissä rakennettiin 7. vuosisadalta eKr. lähtien varustettuja asuin-paikkoja, ns. Dakovon tyypin gorodistseja, mutta alueen luoteisosassa asuinpaikat olivat avoimia ja sijaitsivat etenkin järvien ja jokienrannoilla. Metalliakäytettiin niu-kasti, mutta ainakin pronssikauden jälkipuolella valettiin kirveitä ja yksinkertaisia rengaskoruja. Terät valmistettiin pääasiassa luusta, sarvesta ja kivestä sekä alueen kaakkoisosissa myös piistä. Volgan—Okan linnoitetuissakylissä ravinto saatiin eten-kin karjanhoidosta sekä alkeellisesta maanviljelyksestä; karjaa lienee hoidettu myös lännempänä ja pohjoisempana,vaikka tiedot tästä ovatkin epävarmoja tai puuttuvat
kokonaan; varmaa on kuitenkin, että riista ja kala ovat tuoneet sitä suuremman osan ruokapöytään, mitä luoteisemmista alueista on kysymys. Tekstiilikeraaminen
6. Gimbutas 1963 54—90. Graudonis 1967. Okulicz 1973 161—216.
7. Moora 1956 64—90. Moora 1958 22—35. Graudonis 1967.
väestö oli suomensukuista: Volgan—Okan alueella volgansuomalaista, luoteisempana itämerensuomalaista, kaiketi varhaista vepsäläistä, vatjalaista, inkeriläistä ja karjalais-ta, ehkä lappalaislakin.8
Tekstiilikeraamiseen kulttuuripiiriin uuden metallin tuntemus levisi idästä, Volgan mutkan ja Kaman tienoilta, joilla on kuparimalmiesiintymiä, kuten myös Uralilla.9 Toisen vuosituhannen puolivälissä eKr. Itä-Venäjälle Kaman ja Keski-Volgan var-teen muodostui Seiman—Turbinon pronssikulttuuri.10 Sen metallimuotojen vaikutus ulottui myös Viroon ja Suomeen, yli puolentoistatuhannen km:n päähän, samoin Ka-man varrella vuoden 1000 tienoilla kehittyneen Ananinon pronssikulttuurin, joka näyttää siirtyneen raudan käyttöön kuudennella tai viidennellä vuosisadalla.11
Edellä esitetystä katsauksesta ilmenee, että Suomen naapurialueet olivat pronssikau-della asuttuja, että niille oli kehittynyt esineelliseltä kulttuuriltaan ja varmasti myös kieleltään erilaisia ryhmiä ja että nämä ryhmät olivat yhteydessä naapuriryhmiin, vieläpä kaukaisempiinkin kulttuureihin. Eräät seuraavista luvuista pyrkivät
vastaa-maan kysymykseen, mille ulkopuolisille alueille pronssikautisen Satakunnan asutuk-sella oli kosketuksia jamillaisia ne olivat. Tällaisia seikkoja ei voi kuitenkaan käsitel-lä pelkästään Satakunnan näkökulmasta, silläasutusta oli silloin maamme muissakin
maakunnissa; Satakunta muodosti silloinkin osan laajemmasta kokonaisuudesta. Sen rannikon asutus näet liittyi muuhun rannikon asutukseen, aikaisemman tutkimuksen
"läntiseksi pronssikaudeksi” luonnehtimaan, kun taas sen sisämaan asutus muodosti osan laajasta "itäisestä pronssikaudesta”. Näitä tarkastellaan lähemmin tutkimuksen loppuluvuissa.
8. Moora 1956 67—71. Filip 1966,"Gorodec-Kultur”. Smirnov 1974 (Dakovskaja kultura 89).
9. Sulimirski 1970 124.
10. Sulimirski 1970279—89.
11. Sulimirski 1970 411. Filip 1966,”Ananino".
33