Jatkuvan kouluttautumisen periaate farmasian normina

9.3 Jatkuvan kouluttautumisen periaate farmasian normina

9.3.1 Normin olemassaolo

Lainsäädännön velvoittavuuden, alan eettisen koodiston ja farmasian asiantuntijoiden näkemyksen perusteella jatkuvaa ammatillista kouluttautumista voi pitää alamme nor-mina. Normin olemassaolon pitää kuitenkin näkyä myös alan käytännössä, jotta se to-della olisi olemassa. Suomalaisissa apteekeissa työskentelevät farmaseutit ja proviisorit kouluttautuvat paljon, jopa enemmän kuin vastaavan tasoisen koulutuksen hankkineet suomalaiset keskimäärin (vrt. Blomqvist ym. 1999, s. 9). Varsinaista syytä tähän ilmi-öön on vaikea ilmoittaa. Ehkä ala on yleisesti koulutusmyönteinen. Joka tapauksessa alan ihmiset pitävät kouluttautumista välttämättömänä ammattitaidolleen. Vain pieni vähemmistö tutkimukseni vastaajista suhtautui kouluttautumiseen negatiivisesti. Koulu-tukseen osallistumatonta kollegaa paheksuttiin, etenkin jos hän esitti näennäisiä veruk-keita toiminnalleen. Kaikki edellä kuvatut ominaisuudet yhdessä vahvistavat, että am-mattitaidon ylläpito kouluttautumalla on apteekkifarmasiassa normi, jota alan ihmisten odotetaan noudattavan. Jatkuvan kouluttautumisen ajatus farmasiassa sopii hyvin mo-raalinormien määritelmään. Se on oleellinen osa alan ammattilaisten moraalia ja etiik-kaa. Sitä ei ole säädetty voimaan tietyllä lain määräyksellä vaan se on muovautunut alan omista käytännöistä ajan kuluessa (vrt. Parsons 1949, s. 336, 392, Hart 1961, s, 83 – 85, Bethlehem 1990, s. 66).

9.3.2 Suhtautuminen kouluttautumisen pakollisuuteen

Selkeä enemmistö tutkimukseni vastaajista ja myös asiantuntijahaastateltavat katsoi-vat, ettei koulutukseen osallistumista pitäisi tehdä alalla pakolliseksi. Vapaaehtoisuus

motivoi kouluttautumaan enemmän kuin pakko. Ajatus sopii hyvin yhteen kouluttautu-misen moraalinormin luonteen kanssa: kouluttautukouluttautu-misen motiivin pitää tulla yksilöstä sisältäpäin; hänen pitää itsensä kokea se velvoittavana. Pakolliseksi tehtynä normin ve l-voittavuus ei lisäänny, vaan voi käydä jopa päinvastoin (Allardt 1971, s. 243). Täyden-nyskoulutuksen tekeminen pakolliseksi vähentäisi osallistujien vapautta ja voisi aiheut-taa tyytymättömyyttä. On vaikea kuvitella onnistunutta oppimistapahtumaa, johon ih-minen on pakotettu vastoin omaa haluaan, vain lain kirjaimen vuoksi.

Osa tämän väitöskirjatutkimuksen vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että täyden-nyskoulutukseen osallistuminen pitäisi tehdä alallamme pakolliseksi. Monet heistä ko-kivat, että työnantaja tai jotkut työkavereista eivät olleet tarpeeksi aktiivisia kannusta-maan henkilökuntaa tai osallistukannusta-maan itse koulutukseen. Näille passiivisille alan ihmi-sille koulutuspakko olisi vastaajien mielestä luotava. Normiteorian periaatteiden mu-kaan täydennyskoulutuksen tekeminen pakolliseksi ei ole oikea ratkaisu ammattitaidon ylläpitämiseen. Jos kouluttautumisen eettinen velvoittavuus saadaan vahvaksi, se toimii paremmin kuin lakiin kirjattu pakko. Tältä pohjalta joissakin maissa toteutettu pakolli-nen täydennyskoulutukseen osallistumipakolli-nen (van Mil ym. 2001) tuntuu huonolta vaihto-ehdolta.

Jos koulutukseen osallistuminen lasketaan suorituspisteinä, saattaa pisteiden keruu muodostua joillekin alan ihmisille tärkeimmäksi kouluttautumisen syyksi. Näitä henk i-löitä olisivat todennäköisesti ne, jotka nykyisin kouluttautuvat vähiten. Koulutuksen tekeminen pakolliseksi ei ratkaisisi heidän osallistumistaan. Toisaalta ne, jotka jo ny-kyisin kouluttautuvat hyvin, eivät tarvitse pisteitä kannusteikseen. Ongelmaryhmään on paneuduttava toisin keinoin: heidät on sosiaalistettava alansa ammattilaisiksi, jolloin täydennyskoulutukseen osallistuminen tulee heidän ammattikuvansa luonnolliseksi osaksi.

9.3.3 Toimiluvan määräaikaisuus

Täydennyskoulutuksen pakollisuuteen liittyy läheisesti myös ammatinharjoittamisen määräaikaisuus. Valtaosa tutkimukseni vastaajista suhtautui tähän ajatukseen kielteises-ti. He olivat mm. sitä mieltä, että itsensä ajan tasalla pitänyt henkilökunta ei tarvitse

määräaikaista toimilupaa. Kansainvälisesti määräaikainen toimilupa ei ole täysin tunte-maton ajatus (Harzema ym. 1990b). Määräaikainen toimilupa ei kuitenkaan ole järkevä menettely, jos siihen ei liitetä samanaikaista ammatillisen pätevyyden arviointia. Mää-räaikaisuuden tavoite lienee alan ammattilaisten korkean ammattitaidon varmistaminen.

Miten pelkkä toimiluvan määräaikaisuus voisi saada tämän aikaan? Alan ihmisten am-matillisen pätevyyden arviointi ilman toimiluvan määräaikaistamista voisi sen sijaan sopia hyvin osaksi TIPPA-toimintaa. TIPPA-tutoreista voisi hyvin kouluttaa vertaisar-vioitsijoita, jotka etsisivät ammattitaitoaan heikosti ylläpitäviä alan ihmisiä ja ohjaisivat heitä sopivaan koulutukseen.

9.3.4 Kouluttautumisnormin syntyminen

Lääkkeiden valmistuksen siirtyminen teolliseksi toiminnaksi 1900- luvun puolivälissä kapeutti apteekkilaisten ammatillisen roolin (Hepler ja Strand 1990). Lääkkeiden va l-mistajista tuli jakelijoita, joiden mahdollisuudet potilaiden opastamiseen olivat rajalli-set. Farmasian edustajat kokivat ammatillisen potentiaalinsa huonosti hyödynnetyksi ja halusivat päästä toteuttamaan professionaalista rooliaan uudelta, potilaskeskeiseltä poh-jalta. Lääkeinformaatio muodosti keskeisen osan tätä toimintaa. Sen esiin nostaminen kertoo farmasian tarpeesta palauttaa oman alansa ammatillinen merkitys aiemmalle, korkealle tasolle. Ilman vahvaa tiedollista ja taidollista pohjaa ja jatkuvaa ammattitaidon päivittämistä tämä professionaalisuus ei ole mahdollista (Wardwell 1979, s. 234 – 235, Hepler ja Strand 1990, Lilja ym.1996, s. 20, 257 – 258, Summers 1996, s. 675 - 685).

Tässä tutkimuksessa havaittu apteekkilaisten roolin muutos näkyy suomalaisissa ap-teekkialan säädöksissä. Tarve potilaiden opastamiseen tiedostettiin jo 1970-luvulla, mutta sitä ei kuitenkaan haluttu uskoa apteekkilaisten tehtäväksi, vaan se ehdotettiin toteutettavaksi pakkausselosteiden ja foliopakkausten avulla (Komiteamietintö 1972, s.

14, 29, 41). Vasta uusi lainsäädäntö toi lääkeneuvonnan apteekkien jokapäiväiseksi toiminnaksi (Laki apteekkilaitoksesta annetun… 1983). Vanha lääkkeenvalmistustaito-ja arvostava normi on kuitenkin näkyvissä vielä esim. apteekkien farmaseuttisen henk i-löstön työehtosopimuksessa (Apteekkien työnantajaliitto 2001, s. 71). Korkeampaa palkkaa maksetaan farmaseutille, joka vastaa apteekissa varastoon valmistettavien

lääk-keiden valmistamisesta. Asiakaspalvelun erityisosaamisen palkitsemisesta sen sijaan ei ole mainintaa sopimuksessa.

9.3.5 Kouluttautumisen näkyvät ja piilofunktiot

Apteekkilaisten tärkeimmäksi kouluttautumisen syyksi nousi halu ammattitaidon yl-läpitoon. Tämä voidaan nimetä jatkuvan kouluttautumisen näkyväksi funktioksi. Kou-luttautumisen näkyvä funktio ei yksin riitä selittämään ilmiötä, vaan sen ymmärtämi-seen tarvitaan myös piilofunktioiden havaitsemista (vrt. Merton 1968, s. 114 – 125).

Kouluttautumisen ensimmäinen piilofunktio tulee ymmärrettäväksi alan kehityksen kautta. Jos lääkkeen jakelijan tehtävä olisi hyväksytty alan ainoaksi tehtäväksi, farmasi-an arvostus olisi jäänyt pysyvästi matalalle tasolle. Alfarmasi-an ammatillinen itsetunto vaati muutosta, joka löytyi uuden ammatillisuuden, tietoammattilaisuuden kautta. Koulutuk-sen korostaminen ja alan vahvan tietopohjan hallinta kohottaa farmasian ammatillista arvostusta.

Alan ihmisten sosiaalistaminen omaan ammattiinsa on ammatillisen täydennyskoulu-tuksen toinen piilofunktio. Koulutäydennyskoulu-tuksen kautta tapahtuvan sosialisaation tavoitteena on omalta osaltaan saada apteekeissa työskentelevät farmaseutit ja proviisorit kokemaan ala omakseen ja sitoutumaan siihen ja sen tavoitteisiin. Kun alan ihmiset ovat sisäistä-neet kouluttautumisnormin mahdollisimman laajasti, muodostuu koulutukseen osallis-tuminen luonnolliseksi osaksi apteekkilaisten toimenkuvaa. Se kohottaa alan professio-naalisuutta ja tätä kautta myös koko alan arvostusta. Ammatilliset normit siirtyvät ja muovautuvat alan ammattilaisten keskinäisen vuorovaikutuksen kautta. Samalla alan sisäinen integraatio vahvistuu. Tämän piilofunktion olemassaolon saattoi havaita esi-merkiksi monien asiantuntijoiden haastatteluista. Asiantuntijat ovat perehtyneet alaansa rivijäseniä syvällisemmin, joten he ovat oivaltaneet myös kouluttautumisen piilofunkti-on merkityksen.

Ne apteekkilaiset, jotka eivät osallistu kursseille, jäävät ennen kaikkea vaille sitä so-siaalista vuorovaikutusta ja kokemuksellista oppimista, mikä koulutuksiin liittyy. To i-saalta prosessi voi toimia toisinkin päin: hyvin ammattiinsa sosiaalistuneet farmaseutit

ja proviisorit osallistuvat muita enemmän koulutukseen. Lopputuloksena voi syntyä itseään ruokkiva positiivinen kierre.

Täydennyskoulutuskursseille osallistuminen oli useimpien tutkimukseni vastaajien mielestä välttämätöntä ammattitaidon ylläpitämiseksi. Farmaseutit ja proviisorit eivät kuitenkaan korostaneet kursseihin liittyviä vuorovaikutuskokemuksia vaan kursseilta saatavaa tietoa, joka sai heidät koulutukseen. He olivat havainneet koulutuksen näkyvän funktion, mutta eivät piilofunktioita.