KUOPION YLIOPISTON JULKAISUJA A. FARMASEUTTISET TIETEET 62 KUOPIO UNIVERSITY PUBLICATIONS A. PHARMACEUTICAL SCIENCES 62
EEVA SAVELA
Ammattitaidon ylläpitäminen apteekissa – farmaseuttien ja proviisoreiden kouluttautuminen normiteorian viitekehyksessä
Väitöskirja Esitetään Kuopion yliopiston farmaseuttisen tiedekunnan luvalla julkisesti tarkastettavaksi
Kuopion yliopistossa Canthian luentosalissa L2 lauantaina 15. helmikuuta 2003 klo 12
Sosiaalifarmasian laitos Farmaseuttinen tiedekunta Kuopion yliopisto
KUOPIO 2003
Jakelu: Kuopio yliopiston kirjasto
PL 1627
70211 KUOPIO
Puh. 017 163 430
Faksi 017 163 410
Sarjan toimittaja: Jouko Savolainen, FaT
Farmaseuttisen kemian laitos
Kuopion yliopisto
Tekijän osoite: Pulkkilan apteekki
Pulkkilantie 2 B
92600 Pulkkila
puh. 08 812 1413
faksi 08 812 1419
s-posti: eeva.savela@na.netppl.fi Työn ohjaajat: Professori Hannes Enlund, Ph.D.
Sosiaalifarmasian laitos
Kuopion yliopisto
Professori Riitta Ahonen, Ph.D.
Sosiaalifarmasian laitos
Kuopion yliopisto
Projektipäällikkö Marja Airaksinen, Ph.D.
TIPPA-projekti
Esitarkastajat: Dosentti Sari Eerikäinen
Ranuan apteekki
Dosentti Sari Lindblom-Ylänne
Oikeustieteellinen tiedekunta
Helsingin yliopisto
Vastaväittäjä: Dosentti Pekka Roto
Suomen Terveystalo Oy
ISBN 951-781-280-9 ISSN 1235-0478
Kuopion yliopiston painatuskeskus Kuopio 2003
Finland
Savela, Eeva. A mmattitaidon ylläpitäminen apteekissa – farmaseuttien ja proviisoreiden kouluttautumi- nen normiteorian viitekehyksessä. Kuopion yliopiston julkaisuja A. Farmaseuttiset tieteet 62. 2003. 260 s.
ISBN 951-781-280-9 ISSN 1235-0478
TIIVISTELMÄ
Lääkealan ammattilaisten on pidettävä yllä ammattitaitoaan. Velvoite löytyy sekä lainsäädännöstä että alan eettisistä ohjeista. Myös suomalaiset apteekkien asiakkaat odottavat saavansa apteekeista opastusta lääkkeiden oikeasta ja turvallisesta käytöstä.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa siitä, miten ja kuinka monet suomalaiset apteekkilaiset pitävät yllä ammattitaitoaan. Myös kouluttautumista estävistä ja kannustavista tekijöistä haluttiin tietoa.
Lisäksi tutkimuksessa haluttiin selvittää, miten suomalaiset apteekkilaiset kokevat oman ammattiroolinsa ja miten koulutukseen osallistuminen vaikuttaa tämän roolin kokemiseen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä oli normiteoria.
Tutkimuksen ensimmäisen osan muodosti postikysely, joka lähetettiin edustavalle otokselle suomalaisis- ta apteekkilaisista vuonna 2001 (vastausprosentti 75 %, n= 306). Kyselyn jälkeen haastateltiin osaa tut- kimukseen vastanneista (n=19), samoin alan asiantuntijoita (n=11), jotka edustivat alan järjestöjä, viran- omaistahoja ja yliopistoja. Kyselyn tuloksia verrattiin vuonna 1990 tehdyn lääkeinformaatiotutkimuksen tuloksiin (n=714, vastausprosentti 76 %).
Ammattilehdet, lääke -edustajien käynnit ja lääketeollisuuden tuottama kirjallinen materiaali olivat ap- teekkilaisten eniten käyttämiä tapoja ammattitaidon ylläpitämiseen. Kyselyä edeltäneen 12 kuukauden aikana 76 % farmaseuteista ja 85 % proviisoreista oli osallistunut toimipaikkakoulutukseen tai täyden- nyskoulutukseen vähintään vajaan päivän verran. Säännöllisestä toimipaikkakoulutuksesta pääsi osalli- seksi noin 70 % vastanneista. Toimipaikkakoulutukseen farmaseutit ja proviisorit osallistuivat yhtä pal- jon, muuhun koulutukseen proviisorit osallistuivat farmaseutteja enemmän. Toimipaikkakoulutusta järjes- tettiin enemmän suurissa ja keskikokoisissa kuin pienissä apteekeissa. Koulutukseen osallistuminen ja ammattitaidon ylläpitäminen kasautuivat samoille henkilöille. Henkilökuntapula ja pitkät etäisyydet kou- lutukseen koettiin suurimmiksi kouluttautumista estäviksi tekijöiksi. Kuitenkin pohjois - ja itäsuomalaiset vastaajat osallistuivat koulutukseen eniten. Työnantajan asenne oli tärkeä kouluttautumista edistävä teki- jä. Vaikutus näkyi erityisen selvästi toimipaikkakoulutuksen toteutumisessa. Haastattelut vahvistivat tätä tulosta. Koulutukseen osallistuvat ja osallistumattomat apteekkilaiset voitiin luokitella normiteorian mu- kaisesti erilaisiin osallistumisluokkiin.
Ammatillinen kehittyminen ja asiakkaiden antamiin haasteisiin vastaaminen motivoivat valtaosaa vas- taajista osallistumaan koulutukseen. Ne vastaajat, joille ammatillinen kehittyminen oli tärkeää, osallistui- vat muita enemmän koulutukseen. He olivat myös valmiita käyttämään omaa aikaansa kouluttautumiseen.
Aktiivisesti koulutukseen osallistuvat vastaajat pitivät itseään lääkealan asiantuntijoina useammin kuin vähän kouluttautuvat kollegansa. Vuonna 1990 useimmat farmaseutit (43 %) eivät vielä pitäneet itseään lääkealan asiantuntijoina, vuonna 2001 se kuitenkin oli useimpien farmaseuttien (82 %) kokemus omasta ammattiroolistaan. Muutos asiantuntijuuden suuntaan, professioammattilaiseksi, on tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana ja se on selvä. Jatkuva kouluttautuminen ja mahdollisuus ammattitaidon ylläpitoon on keskeinen osa tätä prosessia. Professionaalisuus näkyi myös vastaajien asenteissa omaa ammattiaan koh- taan. Kouluttautuminen on apteekkilaisille osa alan asiantuntijuuden normia. Ammatilliset normit ja asen- teet välittyvät alan ammattilaisten kesken etenkin täydennyskoulutukseen osallistumisen kautta.
Universal Decimal Classification: 331.363, 377.4
National Library of Medicine Classification: QV 20, QV 21, QV 737
Yleinen suomalainen asiasanasto: apteekit - - henkilöstö; farmaseutit; proviisorit; ammattitaito; ammatil- linen kehitys; ammattikuva; ammatti-identiteetti; asiantuntijuus; professionalismi;normit; sosialisaatio;
motivaatio; henkilöstökoulutus; työpaikkakoulutus; täydennyskoulutus; tiedonhankinta
Savela, Eeva. Professional competence in community pharmacies – Continuing education among Finnish pharmacists applying the Norm theory as a theoretical framework. Kuopio University Publications A.
Pharmaceutical Sciences 62. 2003. 260 p.
ISBN 951-781-280-9 ISSN 1235-0478 ABSTRACT
Pharmacy as a profession is in transition. This applies particularly to the skills needed in community pharmacy practice. The members of the profession should keep their skills up-to-date and acquire new skills needed in new professional tasks. This demand is supported by professional strategies and ethics, as well as by customer expectations that all require pharmacists to provide timely and accurate information while dispensing medicines.
The aim of this study was to assess how Finnish community pharmacists keep up their professional skills, and if there are some professionals who do not do this. What are the factors that facilitate or pre- vent them from doing so? How do Finnish pharmacists perceive their professional status, and how does regular participation in continuing education affect this? The theoretical framework for this study was the Norm theory.
The first phase of this study was conducted as a postal questionnaire to a representative sample of Fin- nish community pharmacists with a Bachelor's and Master's degree in 2001 (response rate 75 %, n = 306).
The second phase included interviews with 19 volunteers selected from the respondents of the phase 1, and with 11 experts in pharmacy (university teachers, officers from professional organisations and ad- ministration) in order to deepen the information obtained by the questionnaire. The results were compared with the results from a survey in year 1990 (response rate 76 %, n = 714).
Most pharmacists (both M.Sc. and B.Sc.) reported professional journals, visits by s ales representatives and written materials from pharmaceutical manufacturers as regular methods of keeping their professional skills up-to-date. Seventy six per cent of pharmacists with a Bachelor’s degree and eighty five per cent of pharmacists with a Master’s degree participated in formal continuing education (CE) during the last twel- ve months immediately prior to the study. More than half of the respondents also participated regularly in in-house training. Pharmacists with a Master’s degree were more active than pharmacists with a Bache- lor’s degree in participating in all other forms of education except in -house training. Those respo ndents who were active in continuing education also used other means to keep their professionals skills updated more often than their colleagues. Inactive respondents were less active in all ways. Large and middle- sized pharmacies organized more in-house training than small ones. Respondents reported that lack of personnel in the workplace and long distances to education centres were the biggest barriers for them in participating in CE. In spite of this, those who had the longest distances to travel were most active in participating. The employer’s attitude was an important facilitator for the respondents in participating in education, especially in in-house training. This was also confirmed by the interviews. Partic ipants and non-participants in CE can be divided into different subgroups according to the Norm theory.
The need to develop professionally was the most important factor, which motivated pharmacists to participate in CE. Those respondents who were active in CE were also more interested in their own pro- fessional development and wanted to use their own free time in education. They also regarded themselves as pharmacy professionals more often than those who were less active in participating. Not only pharma- cists with a Master’s degree, but also most pharmacists with a Bachelor’s degree (82 per cent) felt they were experts in medicines, which was not the case in 1990 (43 per cent of B.Sc). Pharmacy in Finland has gained a more professional status during the last 20 years. CE and the possibility of keeping professional skills updated is an important factor in this process. This was also confirmed by the answers concerning respondents’ attitudes towards their own profession. Participating in continuing education in Finnish pharmacies is the norm in the profession. Norms and professional attitudes are mediated through con- tinuing education.
Universal Decimal Classification: 331.363, 377.4
National Library of Medicine Classification: QV 20, QV 21, QV 737
Medical Subject Headings: community pharmacy services; pharmacies / manpower; pharmacists; profes- sional competence; professional role; socialization; motivation; education, pharmacy, continuing; inser- vice training; staff development
Jussille, Miikalle,
Emmalle ja Joonalle
ESIPUHE
Ihminen, joka tutkii väitöskirjatyössään ammatillisen opiskelun motiiveja ja taustoja joutuu väistämättä kulkemaan myös matkan itseensä. Mikä saa vakaassa ammatissa, ensin proviisorina ja myöhemmin apteekkarina, työskentelevän henkilön käyttämään vuosien ajan kaiken liikenevän vapaa-aikansa akateemisiin opintoihin?
Vastausta kysymykseen täytyy etsiä jo vuosien takaa. Tutkimukseni aikana kirkastui mm. se, että kouluttautumiseen vaikuttavat hyvin monet tekijät, tapahtumat ja ihmiset.
Koulutusmyönteisen elämänasenteeni pohja on luotu lapsuuden kodin kannustavassa ilmapiirissä. Kuitenkin oman perheen tuki ja kannustus on ollut opintojeni ja väitöskir- jan tekemisen tärkeimpiä edellytyksiä. Ilman rakkaan aviopuolisoni Jussin myönteistä suhtautumista työ olisi jäänyt tekemättä. Tästä syystä kohdistan ensimmäiset kiitokseni hänelle ja rakkaille lapsillemme, Miikalle, Emmalle ja Joonalle, joiden lapsuus on ollut vahvasti äidin opintojen sävyttämä. Äidin opiskelun rinnalla perheessämme on kasvanut kolme tasapainoista ja ihanaa lasta.
Kuopion yliopiston sosiaalifarmasian laitoksen kannustava ilmapiiri on ollut tärkeä tekijä opintojeni eri vaiheissa ja työni loppuun saattamisessa. Kiitokset laitoksen virka- vapaalla olevalle esimiehelle, aiempien opintojeni tärkeimmälle tukijalle ja työni pääoh- jaajalle, professori Hannes Enlundille vahvasta uskosta työn valmistumiseen. Hänelle ja farmasian tohtori, projektipäällikkö Marja Airaksiselle (työn kolmannelle ohjaajalle) haluan lausua sydämeni pohjasta tulevat kiitokseni kannustavista ja työtä eteenpäin kan- taneista kommenteista. Professori Riitta Ahoselle, työni toiselle ohjaajalle, haluan la u- sua kiitokseni ennen kaikkea hyvin organisoidusta käytännön avusta ja ohjauksesta työn edetessä. Professori Tuula Vaskilammelle esitän kiitokset mielenkiintoisista keskuste- luista työn eri vaiheissa.
Haluan esittää myös erityisen lämpimät kiitokseni kahdelle Sarille: farmasian tohtori Sari Eerikäiselle ja psykologian tohtori Sari Lindblom-Ylänteelle, jotka työni esitarkas- tajina antoivat arvokkaita ja työtä edelleen kehittäneitä kommentteja ja korjausehdotuk- sia.
Vilpittömät kiitokseni osoitan sosiaalifarmasian laitoksen tutkimussihteerille Paula Räsäselle korvaamattomasta avusta työn eri vaiheissa, ja filosofian maisteri Veikko Jo-
kelalle asiantuntevista ohjeista tulosten analysoinnissa. Kiitokset myös yliproviisori, farmasian tohtori Ulla Närhille monista työn etenemistä ja väitökseen valmistautumista auttaneista käytännön neuvoista. Filosofian maisteri Leo Jaakolaa kiitän lämpimästi työni kieliasun tarkastamisesta.
Erityisen lämpimät kiitokseni osoitan oman työyhteisöni, Pulkkilan apteekin ja Piippolan sivuapteekin, henkilökunnille siitä suuresta työmäärästä ja vastuun kantamisesta, mihin apteekkarin aktiivinen opiskelu on heidät aika ajoin vienyt. Kiitän niin ikään Rantsilan apteekin apteekkaria, Taije Juntusta ja hänen apteekkinsa henkilökuntaa, sillä yhteisen työntekijän myötä myös rantsilalaiset ovat joutuneet kantamaan osansa väitöskirjan tekemiseen liittyneestä työtaakasta.
Suomen Apteekkariliittoa ja Suomen Farmasialiittoa haluan kiittää lämpimästi sekä taloudellisesta että käytännön tuesta, jota olen liitoilta saanut opintojeni vaihtelevissa vaiheissa. Kiitän proviisori Liisa Lehtistä yhteistyöstä kyselyn toteutuksessa. Kiitokseni saavat niin ikään ne farmasian asiantuntijat ja yksittäiset apteekkarit, joita haastattelin työni kuluessa.
Lopuksi haluan esittää kiitokseni niille yli 300 farmaseutille ja proviisorille, jotka osallistuivat tutkimukseeni. Työni positiiviset tulokset luovat uskoa alan tulevaisuuteen, joka on näiden lääkealan ammattilaisten käsissä. Vastaajien myönteiset asenteet koulut- tautumista kohtaan antoivat työlleni sen sisällön ja kannustivat tekemään sen loppuun.
Juuri nämä asenteet saivat minut lopulta ymmärtämään, miksi olen tähän työhöni ryhty- nyt. Kouluttautumisen merkitys asiantuntijuuden luojana on tuotava kaikkien lääkealalla työskentelevien tietoisuuteen. Billy Woodwardia (1998) siteeraten: “Professional prac- tice is a journey, not a destination – enjoy the trip.”
Nivalassa 24.12.2002
Eeva Savela
TUTKIMUKSESSA KÄYTETYT TERMIT
Apteekkilainen = farmasian ammattilainen = apteekissa työskentelevä farmaseutti- sen tutkinnon suorittanut henkilö, farmaseutti, proviisori tai apteekkari
(Ammatillinen) täydennyskoulutus (Continuing education, CE)= lääkehuollon tai muun terveydenhuollon virallisten (yliopistot, täydennyskoulutuskeskukset) koulutus- organisaatioiden järjestämää tutkinnon jälkeistä koulutusta
Toimipaikkakoulutus = työntekijän työpaikalla (apteekissa) toteutettua, yleensä oman henkilöstön pitämää koulutusta. Lääke-esittelijöiden esittelytilaisuuksia ei tässä tutki- muksessa katsottu kuuluvaksi toimipaikkakoulutukseen.
Ammatillinen kouluttautuminen = kaikki ne organisoidut tai vapaamuotoiset toimet, joilla apteekkilaiset pitävät yllä ammattitaitoaan, mm. täydennyskoulutus, toimipaikka- koulutus, koulutusvideot tai itseopiskelu
Apteekkifarmasia = farmasian sektori, joka tarjoaa apteekkipalveluita suoraan kulutta- jille (yksityiset apteekit ja Yliopiston apteekit sivuapteekkeineen)
Elinikäinen oppiminen (Lifelong learning, LLL) = yksilön koko elämän kestävät op- pimiskokemukset, joita hän etsii tarkoituksenaan kehittää tietojaan, taitojaan, asentei- taan ja ammatillista tai henkilökohtaista kasvuaan (Hanson ja deMuth 1992)
Elinikäinen ammatillinen kehittyminen (Continuing professional development, CPD)
= jatkuva prosessi, jossa yksilö reflektoi, suunnittelee, opiskelee ja arvioi oppimistaan.
Oppimissykli ei pääty, vaan toistuu jatkuvasti (Woodward 1998, Bell ym. 2002)
SISÄLLYSLUETTELO
1 JOHDANTO ……….. 19
2 NORMIT KÄYTTÄYTYMISEN SÄÄNTELYSSÄ ……….. 23
2.1 Normien määrittely ………. 23
2.2 Normien luokittelu ……….. 24
2.3 Moraalinormien erityispiirteitä ………... 27
2.4 Normien synty ……….… 29
2.5 Normien vaikutukset yhteisössä ………. 32
2.5.1 Normien funktiot ………. 32
2.5.2 Normien syntyyn vaikuttavat henkilöt ……… 33
2.5.3 Näkyvät ja piilofunktiot ……….. 34
2.5.4 Normien ilmeneminen ..……….. 35
2.6 Normien noudattaminen ………... 35
2.6.1 Normien noudattamiseen liittyviä termejä ……….. 35
2.6.2 Itseluokittelu ……… 36
2.6.3 Normien noudattamiseen vaikuttavat tekijät ………... 37
2.6.4 Normien muuttuminen ..……….. 41
2.7 Poikkeava käyttäytyminen ……….. 42
2.7.1 Toisenlaiset toimijat ……… 42
2.7.2 Anomia ja vieraantuminen ……….. 44
2.7.3 Poikkeava käyttäytyminen yhteisön näkökulmasta ……….… 46
2.8 Normien suhde ryhmän päämääriin ……… 47
2.8.1 Vertaisryhmä ………... 47
2.8.2 Vuorovaikutus ryhmässä ………. 48
2.9 Roolit normien heijastumina ………... 50
2.9.1 Roolien määrittely ………... 50
2.9.2 Roolien syntyminen ja muuttuminen ……….. 51
2.9.3 Roolit ryhmän toiminnassa ……….… 53
2.10 Ammattiroolit ja professiot ……….……… 54
2.10.1 Professiot ………. 54
2.10.2 Muut ammattilaiset ………... 56
2.10.3 Farmasia professiona ………... 57
2.10.4 Huippuammattilaiset ………... 58
3 SOSIALISAATIO ………. 60
3.1 Sosialisaation määritelmät ja sisältö ……….. 60
3.1.1 Sosialisaation määritelmät eri näkökulmista ……….. 60
3.1.2 Lähi- ja alakäsitteitä ……… 62
3.2 Sosialisaatioteoriat ……….. 64
3.3 Ammatillisen sosialisaation teoriat ………. 66
3.4 Ammatillisen sosialisaation kokonaisuus ………... 69
3.4.1 Ammatillisen sosialisaation käsitteet ……….. 69
3.4.2 Ammatillinen sosialisaatio prosessina ……… 70
3.4.3 Ammattiroolin valinta ………. 71
3.4.4 Sosialisaatio ammattiin koulutuksen kautta ……… 71
3.4.5 Ammatillisen sosialisaation taustatekijät ……… 72
3.4.6 Sitoutuminen ammattiin ……….. 73
3.4.7 Ammatillisen sosialisaation tutkimukset terveydenhuollossa ……… 74
3.4.8 Ammatillisen sosialisaation tutkimukset farmasiassa ……….… 76
3.5 Organisaatiot sosiaalistavina järjestelminä ………. 77
4 MOTIVAATIO ………. 79
4.1 Motivaation määritelmät ja teoriat ……….……. 79
4.2 Työmotivaatio ja työtyytyväisyys ………... 81
4.2.1 Määritelmiä ………. 81
4.2.2 Työmotivaation tutkimiseen liittyvät ongelmat ……….. 81
4.2.3 Työmotivaatioteoriat ………... 83
4.3 Työmotivaatiotutkimukset farmasiassa ……….. 86
4.3.1 Ammatillisen ja kaupallisen roolin yhdistäminen ……….. 86
4.3.2 Työn ominaisuudet ja työtyytyväisyys ………... 87
4.3.3 Työtyytyväisyys suomalaisessa farmasiassa ……….. 88
4.3.4 Yhteenveto työtyytyväisyystutkimuksista farmasiassa ……….. 89
4.4 Kouluttautumisen motiivit ………. 90
4.4.1 Koulutusmotivaation kokonaisuus ………. 90
4.4.2 Kouluttautumisen motivaatioteoriat ………... 91
4.4.3 Yhteenveto aikuiskoulutustutkimuksista ……… 94
4.5 Aikuiskoulutukseen osallistumisen syyt ja esteet ……….. 94
4.6 Aikuiskoulutukseen osallistumisen motiivit suomalaisissa tutkimuksissa …. 95 4.6.1 Aikuiskoulutukseen osallistumisen motiivitutkimukset ………. 96
4.6.2 Kouluttautumisen motiivit ja esteet ……… 99
4.7 Aikuiskoulutukseen osallistuminen ……… 101
4.7.1 Aikuiskoulutuksen kasautuvuus ………. 101
4.7.2 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Suomessa ……… 102
4.7.3 Kouluttautuminen farmasiassa ……… 103
4.7.4 Täydennyskoulutuksen pakollisuus farmasiassa ………. 104
4.8 Omaehtoinen oppiminen ja sen puitteet ……….. 105
5 TIIVISTELMÄ TEORIOISTA ………... 108
5.1 Normit ………... 108
5.2 Sosialisaatio ……….... 109
5.3 Motivaatio ………... 110
6 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET ……….. 111
7 TUTKIMUKSEN AINEISTOT JA MENETELMÄT ………... 112
7.1 Tutkimuksen eteneminen ……… 112
7.2 Kyselylomakkeen laatimisessa noudatetut periaatteet ……… 112
7.2.1 Kyselytutkimus v. 2001 ……….………... 112
7.2.2 Kyselytutkimus v. 1990 ……….………. 115
7.3 Kyselyn vastaajaprofiili ……….. 115
7.4 Aineiston edustavuus ……….. 116
7.5 Kyselyjen analysointi ……….. 119
7.5.1 Kouluttautumista ja ammattitaidon ylläpitämistä kuvaavat summa- muuttujat ………. 119
7.5.2 Motivaatiomittarin rakentaminen ja validointi ………... 120
7.5.3 Normimittareiden rakentaminen ja validointi ………. 124
7.6 Haastattelututkimus v. 2001……… 129
7.7 Asiantuntijahaastattelut v. 2001 ………. 132
8 TULOKSET ……….. 134
8.1 Ammattitaidon ylläpitämisen tavat ………... 134
8.1.1 Ammattitaidon ylläpitämisen tavat v. 2001 ……… 134
8.1.2 Lääkeinformaation lähteet ammattitaidon ylläpitämisessä v. 1990 … 136 8.2 Koulutukseen osallistuminen ……….. 137
8.2.1 Kouluttautumisaktiivisuus ……….. 137
8.2.2 Kouluttautumisaktiivisuus erikokoisissa apteekeissa ………. 138
8.2.3 Osallistumisen ääripäät ……… 139
8.2.4 Kouluttautumisen kasautuvuus alueellisesti v.2001 ……… 140
8.2.5 Kouluttautumisen yhteys ammattitaidon ylläpitämisen keinoihin ….. 140
8.3 Koulutukseen osallistuminen työ- tai vapaa-aikana ……… 144
8.4 Kouluttautumiseen vaikuttavat tekijät ……… 146
8.4.1 Ammatilliseen täydennyskoulutukseen motivoivat syyt ……… 146
8.4.2 Summamuuttujien yhteys kouluttautumiseen ………. 147
8.4.3 Halu omalla ajalla kouluttautumiseen summamuuttujien kautta tarkasteltuna………. 148
8.4.4 Ammatilliseen kouluttautumiseen vaikuttavat tekijät ………. 149
8.4.5 Kouluttautumiseen vaikuttavat tekijät maantieteellisessä tarkastelussa ………. 151
8.4.6 Työnantajan vaikutus kouluttautumiseen ……… 152
8.5 Suhtautuminen koulutuksen pakollisuuteen ja ammatinharjoittamiseen ……. 153
8.6 Farmaseuttien ja proviisoreiden kokemukset omasta ammattiroolistaan …… 155
8.6.1 Farmaseuttien ja proviisoreiden ammattiroolien muutos 20 vuoden aikana ……….. 155
8.6.2 Kouluttautumisen ja työn kokemisen välinen yhteys ………. 157
8.6.3 Ammattiroolin kokeminen ja koulutukseen osallistumisen syyt …… 160
8.7 Asennoituminen omaa alaa kohtaan ………... 161
8.7.1 Farmaseuttien ja proviisoreiden mielipiteet alaansa koskeviin väittämiin ……… 161
8.7.2 Asennoitumisen ja kouluttautumisen välinen suhde ……….. 162
8.7.3 Lääkealan asiantuntijarooli ja asennoituminen alaa koskeviin väittämiin ……… 163
8.7.4 Vastaajien valmius käyttää oma aikaa kouluttautumiseen ja asennoituminen alaa koskeviin väittämiin ……….. 164
8.8 Haastateltavien kokemukset koulutukseen osallistumisesta normiteorian
viitekehyksessä ………... 165
8.8.1 Normiteoria viitekehyksenä ……… 165
8.8.2 Normia noudattavat ………. 166
8.8.3 Kouluttautumisesta syntyvät rooliristiriidat ……… 168
8.8.4 Haastatteluissa esiin nousseet kouluttautumista estävät tekijät …….. 169
8.8.5 Todelliset vai tekosyyt osallistumattomuuden taustalla ………. 169
8.8.6 Normin sisäistäminen ………. 171
8.9 Työnantajan merkitys kouluttautumiselle ……….. 172
8.9.1 Apteekkari normin määrittäjänä ………. 172
8.9.2 Työnantajan kannustamattomuuden vaikutus ……… 174
8.9.3 Apteekkarin pysytteleminen ajan tasalla ………. 175
8.9.4 Kouluttautumisen vaihtoehtoiset tavat ……… 177
8.10 Haastatteluissa esiin nousseet kouluttautumisen motiivit ……….. 178
8.11 Ammatinharjoittamislain velvoittavuus ………. 180
8.12 Asiantuntijoiden näkemykset koulutukseen osallistumisesta ……… 181
8.12.1 Yhteenveto asiantuntijoiden näkemyksistä ………. 181
8.12.2 Elinikäinen oppiminen ……… 182
8.12.3 Täydennyskoulutukseen osallistumisen välttämättömyys ………….. 184
8.12.4 Asiantuntijanäkemys apteekkarin merkityksestä henkilökunnan kouluttautumiselle ……….. 185
8.13 Apteekkilaisten kouluttautumisen motiivit asiantuntijoiden silmin ………... 186
8.13.1 Kouluttautuminen osana ammatillista toimintaa ……… 186
8.13.2 Lainsäädännön velvoittavuus ……….. 189
9 TULOSTEN POHDINTA ……… 191
9.1 Tutkimusasetelmat ja menetelmät ……….. 191
9.1.1 Aineiston edustavuus ……….. 191
9.1.2 Tutkimuksen toteutus ……….. 191
9.1.3 Tutkimuksen reliabiliteetti ja validiteetti ……… 193
9.2 Apteekkilaisten kokemukset omasta työroolistaan ………. 193
9.2.1 Muuttuneet ammattiroolit ……… 193
9.2.2 Roolin ja kouluttaut umisen suhde ………... 194
9.3 Jatkuvan kouluttautumisen periaate farmasian normina ………. 195
9.3.1 Normin olemassaolo ……… 195
9.3.2 Suhtautuminen kouluttautumisen pakollisuuteen ……… 195
9.3.3 Toimiluvan määräaikaisuus ………. 196
9.3.4 Kouluttautumisnormin syntyminen ………. 197
9.3.5 Kouluttautumisen näkyvät ja piilofunktiot ……….. 198
9.4 Apteekkilaisten osallistuminen koulutukseen ………. 199
9.4.1 Osallistumisen yleiskuva ………. 199
9.4.2 Ammattitaidon ylläpitämisen tavat ………. 201
9.4.3 Toimipaikkakoulutukseen osallistuminen ……….. 202
9.4.4 Koulutukseen osallistumiseen työ- ja vapaa-aikana ……… 203
9.5 Kouluttautuminen ja asennoituminen farmasiaan ……….. 204
9.6 Kouluttautumiseen liittyvät roolit ……….. 205
9.6.1 Apteekkarin rooli ………..……….. 205
9.6.2 Farmasian jakautuvat roolit ………. 207
9.6.3 Koulutukseen osallistujat ja osallistumattomat ……….. 207
9.7 Täydennyskoulutukseen osallistumisen esteet ja kannusteet ………. 209
9.7.1 Työnantajan merkitys ………. 209
9.7.2 Henkilökuntapula ……… 211
9.7.3 Työvuorot ……… 212
9.7.4 Etäisyydet ……… 212
9.7.5 Perhetilanne ………. 212
9.8 Kouluttautumisen koetut motiivit ………... 213
9.9 Apteekkilaisten kouluttautuminen motivaatioteorioiden valossa …………... 215
9.9.1 Sosiaalisen identiteetin teoria ………. 215
9.9.2 Professioammattilaisten kouluttautumisen malli ……… 215
9.10 Tiivistelmä pohdinnoista ……… 217
10 JOHTOPÄÄTÖKSET ………. 219
KIRJALLISUUS ……….. 221
LIITTEET ……….. 237
1 JOHDANTO
Farmasian ammattilaisten tärkeimpänä tehtävänä on 1900- luvun puoliväliin saakka ollut lääkkeiden valmistaminen ja laadun takaaminen. Apteekissa piti varmistua valmis- tettavien lääkkeiden puhtaudesta ja väärentämättömyydestä sekä valmistaa ne mahdolli- simman ammattitaitoisesti. Toisen maailmansodan jälkeinen teknologinen kehitys ja uudet synteettiset lääkkeet toivat teollisesti valmistetut lääkkeet apteekkien pääasialli- siksi myyntituotteiksi, jolloin apteekkilaisten tehtäväkenttä muuttui valmistajasta jakeli- jaksi. Roolin kapeutuminen loi tarpeen muovata apteekkilaisille uusia tehtäviä, jotta farmaseuttista ammattitaitoa voisi hyödyntää laaja-alaisesti (Hepler ja Strand 1990, Summers 1996, s. 675 – 685). Toisaalta lääketurvallisuus ja sen myötä tiedostettu lää- keinformaation tarve nousivat mm. talidomidi-katastrofin seurauksena tärkeiksi keskus- telun aiheiksi 1960- luvulla myös Suomessa (Peltonen 1987, s. 170 – 180). Näistä tar- peista syntyi 1960- luvun loppupuolella kliininen farmasia ja myöhemmin 1990- luvulla farmaseuttinen hoito, joiden perustavoitteena on potilaan elämän laadun parantaminen (Hepler ja Strand 1990, Summers 1996, s. 675 – 685).
Jotta farmaseuttista hoitoa voitaisiin toteuttaa, on apteekkilaisten pystyttävä pitämään ammattitaitonsa riittävän korkealla tasolla ja ha nkittava myös uutta osaamista. Tämä on mahdollista vain jatkuvan kouluttautumisen kautta (Hepler ja Strand 1990, Summers 1996, s. 675 – 685). Ammattitaitoinen henkilökunta pystyy opastamaan potilaita lääk- keiden turvallisessa ja rationaalisessa käytössä. Neuvonta voi osaltaan parantaa lääke- hoidon onnistumista ja vähentää sekä potilaan että yhteiskunnan kustannuksia. Koska nykyajan teknologia tarjoaa monipuolisia tapoja tiedon hankkimiseen, on apteekkilais- ten kyettävä opastamaan potilaita myös tiedon soveltamisessa ja tulkitsemisessa (Hepler ja Strand 1990, Närhi 2001, s. 63 – 68, Sleath ja Campbell 2001).
Apteekkilaisten tehtäväkentän muutos on tullut näkyviin suomalaisten apteekkien asiakkaiden mielipiteissä. Asiakkaat edellyttävät saavansa apteekin henkilökunnalta ohjeita lääkkeistä ja niiden käytöstä (Airaksinen ym. 1989). Apteekkien merkitys lää- keinformaation lähteenä on väestön silmissä lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana (Vainio ym. 1998), sen sijaan lääkärit ovat suhtautuneet jossain määrin epäile- västi apteekkien jakamaan lääkeinformaation ja roolin laajentumiseen (Ahonen ym.
1991, Lambert 1995, Lilja ym. 1996 s. 257), ovathan lääkärit itse olleet aiemmin kes- keisessä roolissa lääketietouden jakajina (Summers 1996, s. 677 – 681).
Australialaisen tutkimuksen mukaan apteekeissa työskentelevät farmasian ammatti- laiset pitivät tärkeimpinä tehtävinään mm. potilasneuvontaa sekä resepti- että itsehoito- lääkkeistä, ajan tasalla pysymistä ja jatkuvaa kouluttautumista (Ortiz ym. 1992a). Vielä 1980-luvulla suomalaisissa apteekeissa ei käytetty juuri lainkaan aikaa asiakkaiden ne u- vomiseen (Piironen Hansen 1980, s. 71 – 75). Silloinen lainsäädäntö ei antanut tähän mahdollisuuksia. Apteekkien normiympäristö on kuitenkin muuttunut merkittävästi 2000-luvulle tultaessa: lääkelain (395/1987) 57 § edellyttää alan ammattihenkilöiden pyrkivän siihen, että potilas on selvillä lääkkeiden oikeasta ja turvallisesta käytöstä.
Apteekkitoiminnan eettiset ohjeet (Suomen Apteekkariliitto ja Suomen Farmasialiitto 1998) korostavat nekin ammattitaidon ylläpitoa osana eettistä ammattitoimintaa, sa- moin Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/94, 18 §). Laissa ei ole kuitenkaan määritelty sitä, miten ammattitaitoa olisi pidettävä yllä (esim. muodollinen koulutus tai omaehtoinen opiskelu), miten se olisi osoitettava tai miten ammattitaidon ylläpitämisen laiminlyönnistä sanktioitaisiin. Täydennyskoulutuksen merkitys ammattitaidon ylläpitä- jänä tulee kuitenkin esille siten, että työnantaja velvoitetaan luomaan työntekijälle sel- laiset olosuhteet, että hän voi osallistua täydennyskoulutukseen.
Täydennyskoulutuksen keskeinen asema farmasian ammattilaisten ammattitaidon ylläpitämisessä on hyväksytty laajalti kansainvälisesti (Mergener 1994, European Co- mission 1997). Vuonna 1997 koottujen tietojen mukaan Euroopan unionin maista vain Alankomaissa ammatillinen täydennyskoulutus on pakollista (European Comission 1997), vuoden 2001 tietojen (FIP) mukaan se olisi pakollista myös Tanskassa, Ruotsis- sa, Ranskassa ja Saksassa, ja näiden lisäksi mm. Unkarissa, Kanadassa, USA:ssa ja Ni- geriassa. Pakollisuus on voitu säätää joko lain tasoisena tai muilla säädöksillä (van Mil ym. 2001).
Alankomaissa farmasian ammatillinen järjestö KNMP on vuodesta 1995 saakka vaa- tinut säännöllistä täydennyskoulutukseen osallistumista rekisteröidyiltä jäseniltään.
Maan apteekkien farmaseuttisesta henkilökunnasta 95 % on järjestön jäseniä ja rekiste- röit yminen on voimassa 5 vuotta kerrallaan. KNMP:n toimintaa tukevat mm. monet vakuutusyhtiöt, jotka eivät tee sopimuksia järjestöön kuulumattomien apteekkareiden
kanssa. Vaikka Alankomaiden käytäntöä ei ole kirjattu maan lainsäädäntöön, se käytän- nössä toimii yhtä tehokkaasti alan järjestön kirjaamana normina. Koulutuksen laimin- lyövät apteekkilaiset erotetaan järjestöstä (de Smidt, henkilökohtainen tiedonanto).
Alankomaiden mallissa alan ammattilaisten on osallistuttava KNMP:n kriteerit täyttä- vään koulutukseen vähintään kuusi päivää vuodessa.
Suomalainen lääkealan lainsäädäntö ei anna näin yksityiskohtaisia velvoitteita työ n- antajille eikä työntekijöillekään. Lisäksi on hyvä muistaa, että muodollinen täydennys- koulutus on vain yksi tapa ammattitaidon ylläpitämiseen eikä kursseilla käynti välttä- mättä takaa ammatillista osaamista.
Farmaseuttista koulutusta pohtinut EU:n komitea on selvittänyt mahdollisuuksia teh- dä täydennyskoulutukseen osallistuminen pakolliseksi kaikissa unionin jäsenmaissa ja toisaalta mahdollisuuksia edistää farmasian täydennyskoulutukseen osallistumista muil- la, vähemmän pakottavilla keinoilla (European Comission 1997). Farmasian nopea ke- hitys ja alan ammattilaisten lisääntyvä vastuu terveydenhuollossa ovat komitean mieles- tä niitä oleellisia syitä, jotka vaativat alalla työskenteleviä henkilöitä pitämään yllä am- mattitaitoaan jatkuvalla kouluttautumisella. Farmasian ammattilaisia pitäisi EU:n työ- ryhmän mielestä kannustaa kaikin tavoin koulutukseen, mm. velvoittamalla siihen alan eettisissä ohjeissa ja kohdistamalla sanktioita niille ammattilaisille, jotka laiminlyövät velvollisuutensa (European Comission 1997). Paineita ammattitaidon ylläpitämiseen ja täydennyskoulutukseen osallistumiseen tulee apteekeissa työskenteleville farmaseuteille ja proviisoreille siis hyvin monelta suunnalta, virallisilta ja epävirallisilta tahoilta.
Yhdysvalloissa on pyritty ottamaan käyttöön ammattitaitoa mittaavia testejä (compe- tency exams) alan järjestöjen ja kentän ihmisten (oletetusta) runsaasta vastustuksesta huolimatta (Sullivan ym. 2000). Niistä on suunniteltu alan ammattilaisten vapaaehtoista itsearvioinnin välinettä. Yhden, kaikille alan ihmisille sopivan mittarin kehittämistä pidetään kuitenkin vaikeana.
Hyvin monet suomalaisissa apteekeissa työskentelevät farmaseutit ja proviisorit ovat pystyneet osallistumaan koulutukseen: lääkehuollon täydennyskoulutuskeskuksen kurs- seilla kävi vuonna 1998 lähes 1800 henkilöä, ja Farmasian päiville osallistui yli 2700 henkilöä (Mäkinen 1999). Toimipaikoilla tapahtuvasta koulutuksesta pääsee osallisiksi ainakin jossakin määrin noin 60 – 70 % suomalaisista apteekkilaisista (Savela 1998,
Hartikainen 2000, s. 33). Näiden lukujen valossa maastamme kuitenkin löytyy apteek- kilaisia, jotka eivät pidä täydennyskoulutukseen osallistumista itselleen tarpeellisena tai soveltuvana – tai ovat muista syistä estyneitä kouluttautumaan. Mikä saa he idät jäämään pois koulutuksesta? Toisaalta mikä on se tekijä, joka motivoi ihmistä kouluttautumaan?
Pakottavatko monelta taholta tulevat paineet koulutukseen, vai löytyvätkö osallistumis- motiivit ihmisen omista tarpeista?
Tämän väitöskirjatutkimuksen viitekehykseksi olisi voitu valita pelkästään jokin kou- luttautumisen motiiviteorioista. Työhön haluttiin kuitenkin pelkkää motivaatioteoriaa laajempaa näkökulmaa. Siksi normien sisäistäminen ja ammattiroolin omaksuminen haluttiin tässä työssä yhdistää motivaatioteorioihin. Teorioita integroimalla haluttiin koota lääkealan ammattilaisten – ja myös muiden professioammattilaisten – kouluttau- tumisen taustalla vaikuttavat tekijät yhdeksi kokonaisuudeksi. Koulutukseen osallistu- mista lähestytään tässä työssä aluksi normiteorian viitekehyksessä: onko kouluttautumi- nen apteekkilaisille normi, joka vaikuttaa alan ammattilaisten aktiivisuuteen käydä kou- lutuksessa? Ammattinormien sisäistäminen ja sosialisaatio kuuluvat oleellisena osana ammatilliseen toimintatapaan. Toisaalta myös motivaatioteorioista on etsitty vastauksia siihen, miksi ihmiset haluavat osallistua koulutukseen. Teoriaosuudessa esiin noussei- den kys ymysten ilmenemistä selvitettiin työn kokeellisessa osassa, apteekkilaisille suunnatussa kyselyssä ja sitä täydentävissä haastatteluissa. Aikaperspektiiviä tuloksiin saatiin käyttämällä vertailuaineistona vuonna 1990 kerättyä aineistoa.
2 NORMIT KÄYTTÄYTYMISEN SÄÄNTELYSSÄ
Lääkealan viranomaiset antavat tarkkoja määräyksiä monista apteekkien tehtävistä, mm. lääkkeiden toimittamisesta ja valmistamisesta (esim. Lääkelaki 1987, Lääkelaitos 1999, Lääkelaitos 2001). Farmasian alalla työskentelevät ovat tottuneet noudattamaan viranomaismääräyksiä yksityiskohtaisesti. Onko farmasia niin vahvasti normittunut ala, että apteekkilaiset pitävät ammattitaitoaankin yllä siksi, että laki terveydenhuollon am- mattihenkilöistä – vaikkakin ilman pakkoa ja sanktioita - velvoittaa siihen?
Seuraavassa kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, mitä normit ovat, miten ne ovat syn- tyneet ja miten niiden vaikutukset näkyvät ihmisten elämässä ja myös farmasian ammat- tikäytännöissä. Teoriasta etsitään myös apteekkilaisten kouluttaut umisen taustalla va i- kuttavia tekijöitä. Farmasiassa normeja ei ole tutkittu kovin paljon, joten aihetta käsitel- lään tässä katsauksessa yleisellä tasolla. Farmasian näkökulmaa tuodaan mukaan teori- aan esimerkkien kautta.
2.1 Normien määrittely
Ihmisten välisessä kanssakäymisessä normeilla ymmärretään yleisesti hyväksyttyjä käyttäytymissääntöjä tai sellaisia vuorovaikutuksen muotoja, joiden välityksellä yhteisö saa jäsenensä toimimaan tai ajattelemaan yhdenmukaisesti (Sulkunen 1987 s. 122).
Normi vaikuttaa yksilöön ulkoapäin (Durkheim 1982, s. 35 – 39, 1985 s. 378 – 379).
Normi määrittelee, mikä on suotavaa tehdä tai jättää tekemättä erilaisissa tilanteissa.
Sen mukaiseen toimintaan pakotetaan käskyjen avulla. Normi on normi vain, jos sen rikkomisesta seuraa sanktio (Parsons 1949, s. 75, Homans 1950, s. 123, Homans 1966, s. 134, Ullman-Margalit 1977 s. 12, Thibaut ja Kelley 1986, s. 126 – 130, Horne 2001, s. 3 – 5). Farmasiassa normeja ovat mm. viranomaisten antamat määräykset ja myös alan järjestöjen toimintatavat tai suositukset, joilla pyritään yhtenäistämään ammatti- kunnan toimintaa.
Normi viittaa kulttuurin oikeana pitämiin ajattelemisen ja käyttäytymisen tapoihin (Bethlehem 1990, s. 66, Fine 2001, s. 139). Normit ovat ideaalityyppejä: ne eivät kuvaa itse toimintaa, vaan sitä, mitä toiminnan pitäisi ihmisten mielestä olla. Esimerkiksi
Suomen Apteekkariliiton (1997) julkaisemassa ammattiapteekkistrategiassa kuvataan se ihannetilanne, millaista apteekkitoiminnan pitäisi olla. Toiminta ja normi eivät aina täy- sin vastaa toisiaan. Normi ei siis ole ihmisten keskimääräisen toiminnan kuvaus. Ryh- män jäsenet muistuttavat toisiaan enemmän sisäistämiensä normien kuin normien mu- kaisen käyttäytymisen suhteen. Normi elää jossain määrin omaa elämäänsä (Homans 1966, s. 134 – 136).
Normit ovat ensisijaisesti käyttäytymissääntöjä. Ne ovat pysyviä, niin että yksilö tie- tää niiden olevan olemassa päivästä toiseen. Niillä on myös laaja hyväksyntä, joten niiden noudattaminen on palkitsevaa. Normit perustuvat konsensussopimuksiin ja il- mentävät persoonattomia arvoja tai persoonallisuuden ulkopuolisia toimijoita (Thibaut ja Kelley 1986, s. 134 – 135). Vaikka normi on yksi sosiologian keskeisimmistä käsitteistä, sen sisällöstä ei vallitse yksimielisyyttä (Horne 2001, s. 3).
Normi ei voi olla olemassa ilman yhteisössä vallitsevaa, ainakin jonkinasteista kon- sensusta. Se, mikä määrä konsensusta katsotaan ”riittäväksi”, että normi olisi voimassa, saattaa erilaisten ryhmien sisällä vaihdella huomattavasti. Tämä puolestaan aiheuttaa uuden ongelman: minkä ryhmän mukaan määritellään normin vallitsevuus koko yhtei- sössä (Gibbs 1981, s. 484 – 485)?
Ihmisten sosiaaliset ja henkilökohtaiset ominaisuudet tai aikaan ja paikkaan liittyvät tilanteet vaikuttavat normin olemassaoloon. Tämä saa aikaan normien suuren vaihtele- vuuden. Ihmisillä on hyvin eritasoista valtaa normin määrittelyyn. Tietyn ristiriidan normin määrittelyssä muodostaa myös se, että ihmiset sanovat yhtä ja tekevät toista.
Normin tilastollinen määrittely yhdistää normin yksilöiden keskimääräiseen tai tyypilli- seen käyttäytymiseen, eikä se pysty ottamaan huomioon yksilöiden käyttäytymisen risti- riitaisuutta. Käyttäytymiseen vaikuttavat tunnetilat ovat myös vaikeita tekijöitä otetta- vaksi huomioon normien määrittelyssä (Gibbs 1981, s. 486).
2.2 Normien luokittelu
Normi –termin määritelmässä ei ole päästy yhteen selkeään lopputulokseen, ja sama koskee myös normien luokittelua: sekä luokitteluja että niiden syvyystasoja löytyy usei- ta (Davis 1966, s. 105). Luokittelun kirjavuus tulee esille kuviossa 2.1. Siinä ei pyr itä
Kuvio 2.1. Normien monenkirjava luokittelu. Kuvio on kooste useiden tutkijoiden käyt- tämistä määritelmistä. Kuviossa oikealle laidalle ellipseihin sijoitetut nimet kuvaavat selkeimmin kirjattuja normeja, vasemmalle sijoitetut epämuodollisia normeja. Normien sijoittelu on suuntaa antava eikä kerro normiluokkien suhteellista tai absoluuttista hie- rarkiaa. Suorakulmioihin sijoitetut normit ovat yleisluokkia, jotka pitävät sisällään muita normien luokkia. Nuolet kuvaavat normien kehityssuuntaa, alaspäin kulkevat viivat alaluokkia.
Suositus- normit
Sosiaaliset normit
Oikeusmuotoiset normit
Epäviralliset, ei-oikeusmuotoiset normit
Ryhmä- normit
Viralliset normit
Kansantavat
Sopimukset Lait, laillisuus-
normit Kansanlait
Oikeat/aidot normit (s-norms)
Sosiaaliset säännöt (r-norms)
Universalistiset normit
Yksilön henkilökohtaiset normit ~Subjektiiviset normit
Sopi- vuus-
säännöt
Ryhmä- spesifit normit
Moraalisään- nöt, kielteisinä tabut
Velvollisuusnormit, moraalinormit
Vangin ongelma
-normit Koordinaatio
-normit
Puolueelli- suusnormit
Erityis - normit
Luvat
Ihanne- normit
Käskyt Kiellot
luomaan mitään yhtenäistä luokittelujärjestelmää, vaan päinvastoin kuvaamaan vallitse- van luokittelun sekavuutta ja epäyhtenäisyyttä.
Yhteisöä voimakkaasti velvoittavia normeja voidaan nimittää moraalinormeiksi tai velvollisuusnormeiksi (Parsons 1949, s. 336, 392 , Hart 1961, s. 83 – 85). Moraalinor- mien avulla määritetään, mikä on oikein ja mikä väärin. Moraalinormeista poikkeavia kohtaa voimakas yhteisön paine. Juuri sosiaalisen paineen voimakkuus synnyttää mo- raalinormit. Ne edustavat normien ydintä. Niitä pidetään itsestään selvinä, asioiden luonnollisena osana. Yhteiset moraalinormit luovat yhteisöön solidaarisuutta, johon ulkopuolisen on vaikea päästä sisälle ilman moraalinormien sisäistämistä (Hart 1961, s.
83 – 85, Davis 1966, s. 105 – 106, Ullman-Margalit 1977, s. 12 – 13, Albrecht ym.
1987, Bethlehem 1990, s. 66). Apteekkitoiminnassa alan eettiset ohjeet edustavat mo- raalinormeja.
Monimutkaiset yhteiskunnat vaativat toimiakseen lakeja. Vanhat moraalisäännöt ei- vät yksinään riitä antamaan tarpeellista ohjausta ihmisille. Esimerkiksi apteekkien toi- minta ei olisi mahdollista ilman tarkkaan muotoiltuja sääntöjä siitä, miten lääkkeitä valmistetaan tai toimitetaan asiakkaille. Laki on synnytetty tarkoituksella; se on tarkoin määritelty, ajateltu, suunniteltu ja muotoiltu. Se tekee monimutkaisen yhteisön toimin- nan mahdolliseksi – eikä siis ole pelkästään monimutkaistuvan yhteisön synnyttämä (Davis 1966, s. 107). Lait takaavat yhteisössä hyvin monipuolisia toimintoja, ja niiden tueksi on luotu järjestelmä, joka valvoo normien noudattamista (Weber 1978, s. 312 – 313, 325, 333). Apteekkien toimintaa valvova lääkelaitos on hyvä esimerkki laillisuus- normien noudattamista valvovasta koneistosta.
Universalistisiksi kutsutaan normeja, joita sovelletaan lähes kaikissa tilanteissa, eri- tyisnormit puolestaan ovat voimassa vain tietyissä tilanteissa. Erityisnormit ovat uni- versalistisia monimutkaisempia ja siten vaikeammin välitettävissä ryhmän jäseneltä toiselle (Thibaut ja Kelley 1986, s. 247). Valtaosa apteekeissa noudatettavista määräyk- sistä voidaan luokitella erityisnormiksi: niitä noudatetaan juuri tässä muodossa suoma- laisissa apteekeissa.
Ortizin työryhmä (1992a) jakaa normit kolmeen päätyyppiin. Näitä ovat sosiaaliset normit, jotka heijastavat yhteiskunnan sosiaalisia arvoja ja asenteita; ryhmänormit, jotka
heijastavat tietyn ryhmän arvoja ja asenteita sekä minä- lähtöiset normit, jotka heijasta- vat yksilön omia asenteita, mielipiteitä ja arvoja (Ortiz ym. 1992a). Farmasian ammat- tinormit edustavat ryhmänormeja, joita alan ammattilaisten odotetaan noudattavan. Yk- silön henkilökohtaiset normit saavat vaikutteita kaikista näistä kolmesta lähtökohdasta (sosiaalisista, ryhmä- ja minä-lähtöisistä normeista), muuttuvat ja muovautuvat uudel- leen elämänkokemuksen mukana (Ortiz ym. 1992a). Subjektiivisen normin käsite kuvaa sitä normatiivisten paineiden kokonaisuutta, joka kohdistuu yksilöön. Se on siis ihmisen käsitys siitä, mitä useimmat hänelle tärkeät henkilöt pitävät merkittävänä (Fishbein ja Ajzen 1975, s. 16, 301 – 303, Deaux ym. 1993 s. 156 – 158).
2.3 Moraalinormien erityispiirteitä
Jos apteekkilaisten ammatillista kouluttautumista pidetään normina, se luokiteltaisiin lähinnä moraalinormiksi. Se, onko kouluttautuminen alamme normi vai ei, on yksi tä- män työn tutkimusongelmista. Tästä syystä moraalinormeja esitellään tässä tutkimuk- sessa muita no rmeja laajemmin.
Moraalinormeja pidetään tärkeimpinä normeina. Niitä pidetään yllä, opetetaan ja väli- tetään kaikille yhteisön jäsenille, ja niiden laajamittainen hylkääminen saisi aikaan huomattavia muutoksia yksilöiden elämässä. Moraalinormien tarkoituksellinen muutta- minen on mahdotonta. Ei voida ilmoittaa, että tietty moraalisäännös (tai myöskään tradi- tio) syntyy tai lakkaa olemasta yhdellä hetkellä. Lakeja puolestaan voidaan saattaa vo i- maan tai muuttaa tie ttynä päivämääränä (Hart 1961, s. 168 – 173).
Moraalinormeja pidetään yhteisössä hyvin sitovina ja niiden noudattamista valvotaan sosiaalisen paineen avulla (Hart 1961, s. 168). On kuitenkin tilanteita, joissa ihmistä ei rangaista, vaikka hän olisi rikkonut moraalisääntöjä vastaan. Tällöin hänen on kyettävä osoittamaan, että rikkoi normia vastaan tahattomasti ja kaikista varotoimista huolimatta – ja rangaistus jätetään panematta täytäntöön, koska ihminen on tehnyt voitavansa. Mo- raalisista normeista poikkeaminen aiheuttaa ihmisessä häpeää ja syyllisyyttä: rangais- tuksen antaa ihmisen omatunto tai yhteisö vihamielisinä reaktioina, ei fyysisinä rangais- tuksina (Hart 1961, s. 173 – 176).
Massimo la Torre käyttää lain ja moraalin erottamiseen ulko- ja sisäsyntyisyyttä: lait säätelevät ihmisten ulkoista käyttäytymistä (toimintaa), moraali sisäisiä menettelytapoja (uskoa, omaatuntoa). Moraaliin ei sisälly ulkoisia instituutioita, rangaistuksia, voiman- käyttöä ja pakkoa, kuten lakiin sisältyy. Lait eivät kuitenkaan toimi pelkän pakon vo i- min – tarvitaan yhteisymmärrystä. Moraali on validia kaikkialla, siis universaalia, lait pätevät vain tietyissä yhteiskunnissa. Moraalinormit ovat subjektiivisia ja staattisia, lait objektiivisia ja dynaamisia. Lakeja voidaan ilmaista kuvaavilla lauseilla, mutta jos mo- raalia kuvataan kielellisesti, se menettää mielekkyytensä (la Torre 1994, s. 121 – 123).
Yhteenveto Hartin ja la Torren kuvaamista moraalinormien ja lakien eroista on esitetty taulukossa 2.1.
Moraalinormit tulevat lähelle etiikkaa. Etiikka ei kuitenkaan ole lähtöisin virallisista normeista, joihin liittyy pakkoa ja sanktioita. Etiikka lähtee vapaaehtoisuudesta ja kat- somusten sisäistämisestä; se on ihmisen henkistä pääomaa ja inhimillistä kasvua. Etiik- ka kasvaa ihmisestä sisältäpäin (Lindqvist 1989, s. 43 – 44).
Taulukko 2.1. Moraalinormien ja lakien erot Hartin (1961) ja la Torren (1994) mukaan.
______________________________________________________________________
Moraalinormit Lait
____________________________________________________________________________________
Hart:
- Pidetään yllä kaikissa olosuhteissa - Voivat olla hyvin velvoittavia, mutta ei aina - Välitetään yhteisön jäsenille
- Ei voida tarkoituksella muuttaa/ - Säädetään voimaan tiettynä päivänä synnyttää, muuttuvat hitaasti ajan
kuluessa
- Rikkomisen tahattomuuden periaate - Rikkomisen tahattomuus ei toimi kaikille laeille
- Rangaistukset häpeää ja syyllisyyttä, - Fyysisiä rangaistuksia rankaisijana omatunto
la Torre:
- Sisäsyntyisyys = säätelevät sisäisiä - Ulkosyntyisyys = säätelevät ulkoisia toimia toimia
- Universaalius = valideja kaikkialla - Pätevät vain tietyissä yhteiskunnissa - Subjektiivisia, staattisia - Objektiivisia, dynaamisia
- Looginen teesi: moraalia ei voi - Voidaan kuvata sanallisesti kuvata sanallisesti
______________________________________________________________________
2.4 Normien synty
Ei ole lainkaan selvää, miksi jotkut käyttäytymismuodot muuttuvat normiksi, toiset taas eivät (Horne 2001, s. 5 – 9). Normit syntyvät vastauksina erilaisiin interaktio- tilanteisiin ja aktiivisten toimijoiden kognitiivinen kapasiteetti tuottaa ja muokkaa niitä uuteen muotoon jatkuvasti. Normit ovat siis dynaamisen prosessoinnin tuotoksia (Ull- man-Margalit 1977, s. 9, Turner 1988, s. 160). Normit voivat syntyä myös ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ratkaisuina ristiriitatilanteisiin, koska kaikkien ryhmän jäsenten ei voi olettaa toimivan ryhmän haluamalla tavalla. Normit syntyvät olemassa olevan toiminnan pohjalta, kun se on toistunut riittävän monta kertaa. Ihmiset tuovat omia normejaan ryhmään ja muokkaavat uuden ryhmän normeja omien kokemustensa perusteella (Homans 1950, s. 127, 266, Thibaut ja Kelley 1986, s. 251, Albrecht ym.
1987, s. 121). Kun normi on syntynyt, sitä käytetään viitekehyksenä kaikissa vastaavan kaltaisissa tilanteissa. Normin synty takaa siis sen, että ihmiset voivat muodostaa ryh- miä (Moscovici 1985, s. 348).
Normin noudattamisesta seuraava palkitsevuus saattaa olla seurausta aiemmista ko- kemuksista, joissa osapuolten saavuttama yhteisymmärrys on tuonut palkkion. Prosessin päätteeksi normin sanotaan tulleen sisäistetyksi. Tällöin yksilö itse valvoo normiensa noudattamista ilman ulkoista kontrollia (Thibaut ja Kelley 1986, s. 126 – 146, 242).
Lain voidaan todeta olevan voimassa, kun laillinen viranomaistaho on säätänyt sen.
Pelkkä lain säätäminen ei kuitenkaan takaa sen olemassaoloa ihmisten mielissä, elleivät ihmiset ole motivoituneet noudattamaan sitä. Vasta kun ihmiset alkavat myös toimia lain mukaisesti, sen voidaan sanoa todella syntyneen (Tuomela ja Bonnevier-Tuomela 1992, s. 1 – 14).
Normit voivat syntyä myös siten, että yksilön mielipiteenmuodostukselle tärkeä he n- kilö voi kertoa hänelle, mitä pitäisi tehdä. Toisaalta ihminen voi päättää oman toimin- tansa suunnan pelkästään tarkkailemalla muiden toimintaa ja päättelemällä siitä tärkei- den henkilöiden toimintatavat (Fishbeinin ja Ajzenin 1975, s. 303 – 304). Vuorovaiku- tustilanteessa ryhmän jäsenet neuvottelevat keskenään normeihin sisältyvistä hyödyistä ja kustannuksista. Sosiaalinen vaihto on normien muodostuksessa avainasemassa (Hor- ne 2001, s. 16, 25 – 27).
Normien syntyminen on tilannesidonnaista, joten niiden kehittymiselle ei ole löydet- tävissä yhtä selkeää kaavaa. Ongelman monitahoisuutta kuvaa hyvin taulukko 2.2: nor- mien syntytapoja on lukuisia. Myös apteekkialalla noudatettavien normien syntymeka- nismit voivat olla hyvin vaihtelevia. Esimerkiksi lääkevalmistukseen liittyvien säädös- ten voisi olettaa syntyneen pitkien historiallisten traditioiden seurauksena. Sen sijaan tietokoneen käyttö ja siihen liittyvät säädökset apteekkitoiminnassa ovat todennäköisesti syntyneet nykyajan tietotekniikan vaatimuksista. Apteekkialan normien syntymistä on kuitenkin vaikea selittää ilman aiheeseen kohdistuvaa tutkimusta.
Taulukko 2.2. Tiivistelmä kirjallisuudessa ehdotetuista normien syntytavoista tai nor- meja synnyttävistä olosuhteista (suluissa kirjallisuusviite).
1. Vuorovaikutus:
- Vastauksina interaktiotilanteisiin (Ullman-Margalit 1977) - Tuomaan merkitystä ristiriitatilanteisiin (Albrecht ym. 1987)
- Saadaan ryhmän jäsenet toimimaan halutulla tavalla (Thibaut ja Kelley 1986) - Yhteisön vuorovaikutuksen seurauksena, viitekehyksenä (Moscovici 1985)
- Kahdenvälisinä sopimuksina, neuvottelemalla (Thibaut ja Kelley 1986, Horne 2001) 2. Ryhmätoiminta:
- Alaryhmän normien muuttuminen koko yhteisöä koskevaksi (Merton 1968) - Pienen ryhmän normin noudattaminen sallitaan rankaisematta (Goode 1966) - Työnjaon kehittyminen yhteiskunnan monimutkaistuessa (Pirttilä 1994) 3. Tapa, auktoriteetti, moraali:
- Olemassa olevan toiminnan pohjalta (Homans 1950) - Käsitysten standardoiminen (Weber 1978)
- Etiikka luo normit ratkaisuna moraalisiin ongelmiin (Birnbacher 1994) - Säännöt pyhiä yhteisölle, poikkeamisesta jumalien epäsuosio,
muuttuvat ajan myötä toimintatavoiksi (Weber 1978) - Yhteisön johtohahmon kokema ”ilmestys” (Weber 1978) - Ulkoinen auktoriteetti määrittää (Jackson 1966)
- Yksilölle tärkeä ihminen kertoo, mitä tehdä (Fishbein ja Ajzen 1975) 4. Oppiminen:
- Yrityksen ja erehdyksen kautta oppimalla (Thibaut ja Kelley 1986) - Kognitiivisen oppimisen kautta (Thibaut ja Kelley 1986)
- Myöntyvyys – identifikaatio – sisäistäminen –prosessina (Deaux ym. 1993) - Yksilö oppii normin tarkkailemalla muiden toimintaa (Fishbein ja Ajzen 1975) 5. Oikeus:
- Oikeuden ennakkotapauksina (Weber 1978)
2.5 Normien vaikutukset yhteisössä
2.5.1 Normien funktiot
Normit rajoittavat tapahtumien mahdollisia kulkuja vähentämällä käytettävissä olevia vaihtoehtoja. Kun tietty toimintakulku on määritelty normatiivisesti huonoksi, sen mu- kainen toiminta muuttuu vähemmän houkuttelevaksi (Ullman-Margalit 1977, s. 187- 189). Normit vähentävät niitä henkisiä tai aineellisia kustannuksia, joita interaktiotilan- teessa muutoin syntyisi. Normit lisäävät ryhmän sisäistä koheesiota, solidaarisuutta ja turvallisuutta (Thibaut ja Kelley 1986, s.126 – 146, 254). Normit syntyvät ja niitä pide- tään yllä siten, että niiden avulla saadaan mahdollisimman suurta hyötyä juuri kyseiselle ryhmälle. Yhteiset toimintatavat hyödyttävät kaikkia ryhmän jäseniä (Voss 2001, s. 110, 113). Mitä suurempi ryhmä on, sitä tärkeämpiä normit ovat sille. Ilman normeja suu- ressa ryhmässä olisi vaikea saavuttaa konsensusta tai välttää ristiriitaisuuksia (Thibaut ja Kelley 1986, s. 126 – 146, 254, Deaux ym. 1993 s. 198 – 199, 328 – 329). Yhteen- veto normien funktioista on esitetty taulukossa 2.3.
Taulukko 2.3. Yhteenveto normien funktioista (suluissa kirjallisuusviite).
_____________________________________________________________________
- Rajoittavat tapahtumien kulkua, vähentävät vaihtoehtoja (Ullman-Margalit 1977) - Ovat hienostuneita pakottamisen välineitä (Ullman-Margalit 1977)
- Säästävät voimavaroja interaktiotilanteissa (Thibaut ja Kelley 1986)
- Vähentävät henkisiä paineita ja taloudellisia kustannuksia (Thibaut ja Kelley 1986, Weber 1978)
- Vähentävät konfliktitilanteita, luovat palkkioita (Thibaut ja Kelley 1986)
- Homogenisoivat arvoja, vähentävät sopimatonta käyttäytymistä (Thibaut ja Kelley 1986)
- Lisäävät ryhmän sisäistä koheesiota (Thibaut ja Kelley 1986)
- Määrittävät, millaista käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa edellytetään (Duck 1998)
- Takaavat sosiaalista stabiiliutta ja yksilöiden henkilökohtaista onnellisuutta (Parsons 1949)
- Lisäävät ryhmän sisäistä solidaarisuutta ja turvallisuutta (Deaux ym. 1993) - Edesauttavat hierarkkisten järjestelmien syntyä (Deaux ym. 1993)
_____________________________________________________________________
Apteekkialallakin normit takaavat selkeästi tarkoituksenmukaisia, kaikissa apteekeis- sa yhdenmukaisia toimintatapoja. Niiden avulla voidaan parantaa mm. lääketurvalli- suutta ja edesauttaa apteekkien yhteiskunnallisen tehtävän toteutumista. Voidaan myös olettaa, että alalla yhteisesti sovitut säännöt (esim. alan eettiset ohjeet) lisäävät apteekki- laisten keskinäistä solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Pienemmässä mittakaavassa omia normeja voi olla toiminnassa myös yksittäisessä apteekissa. Yksittäisen apteekki- laisen noudattamien normien kokona isuutta on havainnollistettu kuviossa 2.2.
Yhteiskunnan asettamat normit apteekille ja sen
henkilökunnalle
Kuvio 2.2. Yksittäisen apteekkilaisen noudattamien normien kokonaisuus.
2.5.2 Normien syntyyn vaikuttavat henkilöt
Ellickson (2001, s. 41) nimittää muutosagenteiksi henkilöitä, jotka lähtevät kannat- tamaan uutta normia jo suhteellisen varhaisessa va iheessa. Muutosagentteja ovat itseään motivoivat johtajat, joilla on muita enemmän ennakointikykyä ja tulevaisuuden visioita.
He ovat ratkaisevassa asemassa uuden normin synnyttämisessä. Tällaisia henkilöitä Paikalliset sopimukset
Apteekin sisäiset
normit Yksilön omat normit
voidaan varmasti nimetä myös farmasian ammattilaisten joukosta. Normiyrittäjät puo- lestaan ovat henkilöitä, jotka ovat erikoistuneet tietyn yksittäisen normin muuttamiseen.
Mielipidejohtajat ovat muutosagentteja, jotka osallistuvat normien muuttamiseen hie- man eturintaman takana. He arvioivat muiden muutosagenttien toimintaa ja valitsevat sieltä noudattamisen arvoiset normit. Heidän puoleensa ryhmän muut jäsenet kääntyvät normien oikeellisuutta koskevissa ongelmissa (Ellickson 2001, s. 40 – 45). Farmasiassa mielipidejohtajina voisi pitää esimerkiksi alan ammatillisten järjestöjen johtohenkilöitä, johtavia lääkealan viranomaisia tai käytännön keskusteluun osallistuvia yliopiston pro- fessoreita.
Yhteisön johtajilla on oltava muita paremmat tiedot yhteisössä vallitsevista normeista ja muita enemmän motivaatiota tämän tiedon etsimiseen. Jos johtajan kosketus alaisiin jää vähäiseksi, näiden normit voivat muuttua johtajan tietämättä. Ellei johtaja huomaa käskyjensä noudattamattomuutta, hän voi havahtua vasta valtansa katoamiseen. Hänen auktoriteettinsa ja mahdollisuutensa ryhmän toiminnan kontrolloimiseen vähenee oleel- lisesti. Johtaja ei saa myöskään käyttää valtaansa ”äärirajoille”. Hän voi itse poiketa normeista, kunhan ei siten hanki itselleen kohtuutonta etua (Merton 1968, s. 395 – 409).
Apteekkiyhteisöissä apteekkari on selkeästi tämä johtaja, jonka toimintaan pätevät sa- mat säännöt kuin ryhmän johtajan toimintaan yleisestikin.
2.5.3 Näkyvät ja piilofunktiot
Sosiaalisilla ilmiöillä on sekä näkyviä (manifesteja) että piilo- (latentteja) funktioi- ta. Näkyvät funktiot ovat ryhmän toimintaan vaikuttavia tarkoituksellisia ja tunnistetta- via sopeuttavia toimintoja, joilla on objektiivisia seurauksia ryhmälle. Piilofunktiot ovat samojen toimintojen ei-tarkoituksellisia ja ei-tunnistettavia seurauksia. Latentteja funk- tioita tutkimalla on voitu havaita, että ensi näkemältä jokseenkin irrationaaliselta vaikut- tava toiminta voi pitää sisällään ryhmälle hyvinkin positiivisia piilofunktioita, kuten ryhmän kiinteyden lisääntymistä. Piilofunktion käsite laajentaa tutkijan havaintoja ta- pahtumasta näkyvän toiminnan taakse. Näiden havaintojen avulla on mahdollista lisätä tutkijan ymmärtämystä tutkittavasta ilmiöstä. Näkyvät funktiot eivät yksin riitä selittä-
mään ilmiöitä. Jos piilofunktiot lakkaisivat olemasta, saisivat monet ilmiöt täysin uu- denlaisen luonteen (Merton 1968, s. 114 - 125).
Normin rikkominen herättää yhteisössä voimakkaita tunteita – sitä voimakkaampia, mitä merkittävämmäksi normi on yhteisössä koettu. Sitä seuraava rangaistus kohdistuu suoranaisesti normin rikkojaan ja palauttaa hänet normin mukaiseen toimintaan. Ra n- gaistukseen liittyvä piilofunktio on jopa näkyvää funktiota merkittävämpi: sen avulla vahvistetaan normia muiden ryhmän jäsenten mielissä ja samalla myös lisätään ryhmän sisäistä tasapainoa ja yhteenkuuluvuutta (Homans 1950, s. 308 – 309). Apteekkitoimin- taan liittyviin piilofunktioihin palataan tulosten pohdinnan yhteydessä.
2.5.4 Normien ilmeneminen
Kun normi on syntynyt, sen olemassaolon voi havaita ryhmän jäsenten käyttäytymi- sen säännönmukaisuudesta. Jos henkilö joutuu rikkomaan sääntöä, hän tuntee kaikesta huolimatta velvollisuudekseen sen noudattamisen. Osoituksena tästä hän voi aiheuttaa konfliktin tai potea syyllisyyttä ikään kuin rangaisten itse itseään (Thibaut ja Kelley 1986, s. 128).
Normin olemassaolo vaikuttaa sopimuskumppaneiden suhteeseen ikään kuin siinä vaikuttaisi kolmas, puolueeton osapuoli. Normin olemassaolon hyväksyvät kahdenväli- sissä sopimuksissa molemmat osapuolet, kahta henkilöä suurempien ryhmien hyväksy- mät normit ovat saavuttaneet ainakin ryhmän selkeän enemmistön hyväksynnän (Thi- baut ja Kelley 1986, s. 129).
2.6 Normien noudattaminen
2.6.1 Normien noudattamiseen liittyviä termejä
Niitä oppimistapahtumia, joiden avulla yksilö omaksuu yhteisössä vallitsevat ja yleisesti hyväksytyt toimintatavat (tiedot, taidot, arvot, normit, motiivit ja roolit) osaksi omaa käyttäytymistään ja persoonallisuuttaan, nimitetään sosialisaatioksi. Sosialisaatio auttaa yksilöä sopeutumaan fyysiseen ja sosiokulttuuriseen ympäristöönsä - yksilöistä
tulee ryhmän jäseniä (Parsons 1967, s. 205 – 211, Goslin 1973, s. 2, Inkeles 1973, s.
615 - 616, Bush ja Simmons, 1981, s. 134 – 135, Albrecht ym. 1987, s. 86, 6, Guimond 2000, Fine 2001, s. 139 - 140). Sosialisaatio, etenkin apteekkilaisten sosiaalistuminen omaan ammattiinsa, on tämän tutkimuksen keskeisiä käsitteitä.
Arvojen, normien, asenteiden ja käyttäytymisen omaksumista osaksi yksilön omaa arvomaailmaa kutsutaan sisäistämiseksi. Sisäistäminen on osa sosialisaatioprosessia ja tapahtuu kiinteässä vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteisön kanssa. Yksilön ympäris- töstään saamat toimintamallit ohjaavat sisäistämisprosessia, johon sisältyy sekä kogni- tiivisia että affektiivisia komponentteja (Aronfreed 1973, s. 263 – 273, Kohlberg 1973, s. 412 – 413, Moscovici 1985, s. 392 – 393, 396, Albrecht ym. 1987, s. 86).
Normien noudattaminen (conformity) kertoo ryhmän normien sisäistämisestä (Ab- rams ja Hogg 1990). Yksilön tunteet, mielipiteet ja käyttäytyminen muuttuvat ryhmästä tulevan fyysisen ja symbolisen paineen seurauksena. Prosessin seurauksena ryhmän stabiilius lisääntyy. Innovaatio on tapahtuma, joka on normien noudattamisen vasta- kohta – siis uusien toimintatapojen kehittäminen vanhojen normien kustannuksella.
Normalisaatiolla tarkoitetaan prosessia, jossa yksilö vähitellen muuttaa käyttäytymis- tään ja mielipiteitään tavoitteenaan muuttua yhdessä ryhmän muiden jäsenten kanssa.
Myöntyvyys normin noudattamiseen (compliance) tarkoittaa sitä, että yksilö hyväksyy julkisesti ryhmän hyväksymän mielipiteen, mutta ei sitoudu siihen yksityisesti. Mielip i- teen muuttaminen (conversion) tapahtuu sen sijaan yksityisen mielipiteen kohdalla. Yk- silö voi vähentää itseensä kohdistuvia paineita muuttamalla julkista käyttäytymistään (compliance), mutta jättämällä yksityiset ajatuksensa (conversion) ennalleen (Moscovi- ci 1985, s. 373 – 387, 392 – 395).
2.6.2 Itseluokittelu
Ihmisillä on halu välttää poikkeavaa käyttäytymistä ja pyrkiä noudattamaan ryhmän asettamia normeja. Kun ryhmän jäsenet vertaavat mielipiteitään, he ovat taipuvaisia muuttamaan niitä yhdenmukaisuuden paineen seurauksena. Kun sekä informationaaliset että normatiiviset tekijät vaikuttavat ryhmässä, on tieto ratkaisevampi ja voimakkaampi
tekijä päätöksenteon takana (Deutsch ja Gerald 1955, Deaux ym.1993 s. 195 – 199, 334 – 336).
Ihmiset käyttävät sosiaalista ympäristöään viitekehyksenä, jossa vertaavat muiden asenteita, mielipiteitä ja tunteita omiinsa. Näiden perusteella ihminen luokittelee itsensä kuuluvaksi tiettyyn ryhmään tai sen osaan (itseluokittelu, Abrams ja Hogg 1990). Ihmi- sillä on Abramsin ja Hoggin mukaan sisäsyntyinen tarve kuulua ryhmään. Ihminen luo- kittelee itsensä tietyn sosiaalisen ryhmän jäseneksi ja oppii sen stereotyyppiset normit.
Vähitellen hän myös sisäistää kyseiset normit muuttuen itsekin normatiivisemmaksi.
Itseluokittelu on keskeinen ryhmään sosiaalistumisen väline, joka muokkaa merkittä- västi myös ryhmän jäsenten asenteita. Itseluokittelun avulla ryhmän jäsenten väliset erot pienenevät, erot ulkopuolisiin kasvavat. Sosiaalisen luokittelun kautta syntyy pohja normien noudattamiselle. Koska prosessin viitekehyksenä on ryhmän sosiaalinen ympä- ristö, se on sekä sosiaalinen että dynaaminen prosessi – luokittelut voivat siis ajan saa- tossa muuttua (Abrams ja Hogg 1990, van Knippenberg ja Wilke 1992, Hogg ym. 1995, Guimond 2000). Itseluokittelu on oleellinen osa myös apteekkilaisten ammatillista so- sialisaatiota. Aiheeseen palataan yksityiskohtaisemmin kappaleessa 4.2.3 sosiaalisen identiteetin teorian käsittelyn yhteydessä.
2.6.3 Normien noudattamiseen vaikuttavat tekijät
Normien noudattamista voidaan tukea palkkioin tai pakottein, normeista poikkeamisesta taas on seurauksena eriasteisia rangaistuksia. Normi on olemassa vain, jos siihen liittyy sanktio (Homans 1966, s. 134, Sulkunen 1987 s. 122, Allardt 1988 s.
58). Sanktio on yhteisnimitys sekä positiivisille että negatiivisille pakotteille, joiden avulla normien noudattamista valvotaan. Sanktioiden tarkoituksena on saada aikaan halutun kaltainen käyttäytymismuutos, siis lisätä normin mukaista toimintaa. Sanktiot voivat olla sekä näkyviä että peiteltyjä. Ihmiset noudattavat normia joko siksi, että ovat aiemmin poikenneet siitä ja saaneet rangaistuksen, tai vielä vahvemmin siksi, että he tietävät, millaisia seurauksia heillä olisi normin noudattamattomuudesta. Toisaalta eettisesti ve lvoittavan ohjeen noudattaminen tuo tyydytystä itsessään, ei sosiaalisen palkitsevuuden kautta (Homans 1950, s. 292 – 293, Homans 1966, s. 134 – 136, Thomas ja Biddle, 1966, s. 27 – 28, Sulkunen 1987 s. 123, Horne 2001, s. 19 – 20).
