IDEAALISTA NAISEUDESTA NEUVOTTELUA VAPAAEHTOISESTI LAPSETTOMIEN NAISTEN
KERRONNASSA
Iiris Peltola (275350)
Pro gradu -tutkielma
Kesäkuu 2020
Psykologian oppiaine
Itä-Suomen yliopisto
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta Osasto – School
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Tekijät – Author
Iiris Peltola Työn nimi – Title
Ideaalista naiseudesta neuvottelua vapaaehtoisesti lapsettomien naisten kerronnassa
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Psykologia Pro gradu -tutkielma x 18.6.2020 49 s. + liitteet
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Tutkimus selvittää, miten vapaaehtoisesti lapsettomat naiset neuvottelevat ideaalin naiseuden toteutumisesta lapsettoman naisen elämässä. Koska kertojat eivät toteuta elämässään äitiyttä, ovat he velvollisia tuottamaan selontekoja, joiden avulla he perustelevat lapsettomuuttaan ja sitä kautta myös naiseuttaan. Tutkimus edustaa sosiaalista konstruktionismia ja etnometodologisesti painottunutta narratiivis-diskursiivista analyysia. Tutkimuksen aineistona on 11 lapsettoman naisen elämäkerralliset teemahaastattelut. Aineiston analyysissa on hyödynnetty kertomuksen, selonteon, yleistetyn toisen, identiteettikategorian, mallitarinan ja position käsitteitä.
Tutkimuksessa vastataan seuraaviin kysymyksiin: Miten kertojat positioituvat lapsettomuuteensa lapsettomuutta koskevissa selonteoissa? Miten kertojat neuvottelevat vallitsevan, vasta äitiyden kokemuksen kautta manifestoituvan naiseuden ja lapsettoman naiseuden välillä? Miten selonteoissa ja positioinneissa rakennetaan äitiydestä erillistä naisen identiteettiä, ja millaisena tämä identiteetti näyttäytyy?
Osa tutkimuksen kertojista on tietoisesti valinnut pysyä lapsettomina, kun taas osa on päätynyt lapsettomaksi muista syistä. Lapsettomiksi päätyneet ovat päätyneet lapsettomiksi joko ambivalentisti tai vastentahtoisesti. Kertojat neuvottelevat lapsellisen naiseuden ja lapsettoman naiseuden välillä vertaillen lapsellisen ja lapsettoman identiteettikategorioita ja punnitsemalla lapsettomuuden hyviä ja huonoja puolia. Selonteoissa ja positioinneissa rakennetaan äitiydestä erillistä naisen identiteettiä erityisesti hoiva- ja työelämäkertomusten kautta, perinteisen ja modernin naisen mallitarinoiden avulla. Kertojien identiteettineuvotteluissa korostuu lapsettomuudesta seuraava sosiaalisen ja fyysisen vähemmän naiseuden kokemus.
Tutkimus osoittaa, että vapaaehtoisen lapsettomuuden yleistymisestä huolimatta lapsettomiksi päätyvät naiset asettuvat edelleen selontekovelvollisiksi lapsettomuutensa vuoksi niin itselleen kuin muillekin. Naiseuden ideaalin määrittyessä äitiyden kautta, asettuu myös lapsettomien naisten naiseus kyseenalaistetuksi.
Tutkimus osoittaa, miten vapaaehtoisesti lapsettomat pyrkivät näyttämään ja kokemaan lapsettoman naisen identiteettinsä myönteisenä lapsettomuudesta huolimatta.
Avainsanat – Keywords
Lapsettomuus, Vapaaehtoinen lapsettomuus, Naiseus, Selonteko, Positiointi, Mallitarina
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Philosophical Faculty Osasto – School
School of Educational Sciences and Psychology Tekijät – Author
Iiris Peltola Työn nimi – Title
Consulting Ideal Womanhood Among Narratives of Voluntarily Childless Women
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Psychology Master’s thesis x 18.6.2020 49 p. + appendices
Bachelor’s thesis
Tiivistelmä – Abstract
The purpose of this study is to develop an understanding of how voluntarily childless women discuss about ideal womanhood and its fulfillment in their lives.
Interviewees discuss depictions of voluntary childlessness and womanhood as they are not mothers and therefore they are obliged to have explanations. Background for this study is based on constructionism and research method for this study is ethnomethodological narrative discursive analysis. This paper will review the research conducted on data of 11 semi-structured life course interviews. The data is analyzed by using following methodological concepts: narratives, model narratives, accounts, generalized others, identity categories and positioning.
This study seeks to address the following questions: How the interviewees position their own childlessness within the childlessness narratives? How the interviewees consult between the manifestation of womanhood through being a mother and womanhood of childless women? How the narratives and positions describe identity of childless woman and how the womanhood appear?
Some of the interviewees have made intentional choice of being childless and some have become childless for other reasons. Becoming childless without intent is divided to ambivalent and involuntary childlessness. The interviewees debate between the womanhood identities of being childless or not by comparing the positive and negative sides of childlessness. Found accounts and position are base for the womanhood identity of not being a mother. This separate identity is formed especially through work-life and nurture narratives with traditional and modern point of views. The consultation of interviewees identity is emphasized by social and physical experience of being lesser woman.
One of the more significant findings to emerge from this study is that voluntary childlessness is still a position in which childless women are held accountable for.
Ideal womanhood is defined by being a mother and therefore the womanhood of childless women is questioned. This study has shown that voluntarily childless women are demonstrating their own identity in a positive light regardless of being childless.
Avainsanat – Keywords
Childlessness, Voluntary Childlessness, Womanhood, Account, Positioning, Model Narrative
Sisällys
1. Johdanto 1
2. Tutkimuksen taustaa 2
2.1 Kuka on lapseton? 2
2.2 Aikaisempaa tutkimusta 3
3. Tutkimusasetelma ja teoria 5
3.1 Perhe muutoksessa 5
3.2 Hyvä äitiys ideaalina naiseutena 6
3.3 Narratiivis-diskursiivinen näkökulma lapsettomuuteen 8
3.3.1 Kertomuksissa rakentuvat selonteot 8
3.3.2 Kategoriat, mallitarinat ja positiointi 10
4. Tutkimuskysymykset 12
5. Aineisto ja menetelmä 12
5.1 Aineisto 12
5.2 Menetelmä 14
5.3 Analyysin kulku 14
6. Tulokset 15
6.1 Oma äiti ja lapsuudenperhe selontekoina lapsettomuudelle 17 6.2 Mallitarinoiden saavuttamista tuottavuuden vaateeseen vastaamisen kautta 19
6.3 Puolison rooli lapsettomuuspäätöksessä 24
6.4 Lapsettomuuden hyvien ja huonojen puolten punnitsemista vertailun kautta 27 6.5 Biologisen naiseuden teemat neuvotteluissa ideaalista naiseudesta 32
7. Pohdinta 38
Lähteet 45
Liitteet 50
1. Johdanto
Pro gradu -tutkielmani aiheena on ideaalista naiseudesta neuvottelu vapaaehtoisesti lapsettomien naisten kerronnassa. Aineistonani on vapaaehtoisesti lapsettomien naisten haastattelut, ja tutkin heidän kertomuksissaan rakentuvia tulkintoja siitä, mitä on olla nainen ilman henkilökohtaista äitiyden kokemusta yhteiskunnassa, jossa äitiys edelleen mielletään naiseuden täyttymykseksi.
Tutkimus on yhteiskunnallisesti tärkeä, sillä pohdinta siitä, haluaako lapsia, koskettaa lähes jokaista.
Lisäksi sekä vastentahtoinen että vapaaehtoinen lapsettomuus näkyvät päivittäisessä julkisessa keskustelussa. Nykypäivän tasa-arvoistuvassa maailmassa ja vapaaehtoisen lapsettomuuden lisääntyessä (Hooli & Nieminen, 2019) äitiyttä korostava perinteisen naisen mallitarina näyttäytyy auttamattomasti liian ahtaana. Tarve äitiydestä irrallisille, mutta yhtä suotuisille mallitarinoille kasvaa. Vapaaehtoista lapsettomuutta on merkityksellistä tutkia tieteellisesti, sillä yleistyvästä ilmiöstä tulee olla saatavilla luotettavaa tietoa. Tieteellisen tutkimuksen avulla ilmiön nykytilasta on mahdollista saada tietoa, jonka avulla mahdollisia epäkohtia voidaan korjata. Omannäköisen elämänpolun luominen omista lähtökohdista, ilman kulttuurista ja historiallista painolastia, tulisi olla yksilölle helpommin mahdollista. Modernissa yhteiskunnassa tulisi voida tehdä henkilökohtaisia valintoja ilman selontekovelvollisuutta.
Lapsettomuutta on tutkittu runsaasti, mutta aiemmassa laadullisessa tutkimuksessa näkökulmana on ollut erityisesti maternalistinen ideologia, jossa äitiys nähdään naisen elämänkulun kiinteänä vaiheena sekä naiseuden kriteerinä ja päämääränä (Morell, 1994; Nätkin, 2003). Aiempien tutkimusten näkökulmana on ollut pääasiassa ei-toivottu lapsettomuus, jolloin lapsettomuus on näyttäytynyt tutkimuksessakin lähinnä traagisena puutteena (Letherby, 1999). Jo itse termi lapseton antaa vaikutelman siitä, että jotakin, mitä kuuluisi olla, ei olekaan (Hooli & Nieminen, 2019).
Maternalistiseen ideologiaan nojaavan tutkimuksen rinnalle ja vastapainoksi on kuitenkin 1960- luvulta lähtien tuotettu myös kriittistä tutkimusta, jossa kyseenalaistetaan aiemman tutkimuksen maternalistista näkökulmaa. Nykyään vapaaehtoinen lapsettomuus hyväksytäänkin todennäköisimmin moderneissa länsimaissa, joissa yhteiskunnallisten muutosten myötä naiset ovat laajemmin työelämässä ja vähemmän riippuvaisia anatomiastaan (Merz & Liefbroer, 2012).
Esimerkiksi Morell (1994) kieltäytyy tarkastelemasta lapsettomuuden valinneita naisia puutteellisina tai epänormaaleina, ja tuo näkyväksi vapaaehtoisesti lapsettomien naisten kokemia myönteisiä tunteita sekä vapautta koskien lapsettomuuttaan. Globaalin ilmastonmuutokseen havahtumisen myötä
lapsettomuus voi näyttäytyä myös yhtenä vaikuttavimmista ekologisista valinnoista (Wynes &
Nicholas, 2017).
Tutkimukseni tavoitteena on lisätä ymmärrystä naisten vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja lapsettomuuteen kytkeytyvistä naiseutta koskevista tulkinnoista. Kyse ei ole yksinkertaisesta ilmiöstä, vaan reitit vapaaehtoisesti lapsettomiksi ovat erilaisia ja monimutkaisia. Vapaaehtoiseen lapsettomuuteen päätyminen ei ole helppo valinta, ja usein siihen liittyykin vaikeita ja kipeitä tuntemuksia. Tutkimuksen kertojilta puuttuu elämänvaihe äitinä, joten he poikkeavat naisen suotavasta ja normatiivisesta elämänkulusta. Kertojat toimivat siis norminvastaisesti, mikä puolestaan kirvoittaa heissä selontekovelvollisuuden. Kiinnitänkin tutkimuksessani huomiota siihen, millaisia selontekoja kertojat tuottavat lapsettomuudestaan erityisesti naisina ja ei-äiteinä, ja miten vapaaehtoinen lapsettomuus suuntaa heidän käsityksiään naiseudesta. Tähän pyrin seuraavien tutkimuskysymyksien kautta: Miten kertojat positioituvat lapsettomuuteensa lapsettomuutta koskevissa selonteoissa? Miten kertojat neuvottelevat vallitsevan, vasta äitiyden kokemuksen kautta manifestoituvan naiseuden ja lapsettoman naiseuden välillä? Miten selonteoissa ja positioinneissa rakennetaan äitiydestä erillistä naisen identiteettiä, ja millaisena tämä identiteetti näyttäytyy?
Teoreettisesti tutkimukseni paikantuu kriittiseen perhetutkimukseen sekä sukupuolentutkimukseen.
2. Tutkimuksen taustaa 2.1 Kuka on lapseton?
Lapsettomuus mielletään kulttuurissa ensisijaisesti negatiivisena puutteena sekä asiantilana, josta pyritään tai on pyritty pois. Lapsettomuus näyttäytyy väliaikaisena tilana, ja mikäli lapsettomuuden tilasta ei päästä eteenpäin, on se lähtökohtaisesti tragedia. Lapsettomuus voi olla kuitenkin myös positiivista, jolloin puhutaan vapaaehtoisesta lapsettomuudesta erotuksena negatiivisesta, tahattomasta lapsettomuudesta. Nämäkään määritelmät eivät kuitenkaan selitä lapsettomuuden käsitteen moninaisuutta tyhjentävästi. Hoolin ja Niemisen teoksessa Aikuisten perhe: miksi valitsemme lapsettomuuden? (2019) lapsettomuuden käsitettä kuvataankin ongelmalliseksi. Onko lapseton vain sellainen henkilö, jolla ei ole biologisia lapsia, vaikka hän olisi kiinteästi esimerkiksi puolisonsa biologisten lapsien elämässä, ja tekisi tärkeitä elämänpäätöksiään heidät huomioiden?
Entä voiko lapsellisena henkilönä pitää esimerkiksi biologisesti lapsetonta kummia, joka näkee kummilastaan viikoittain ja on oleellisesti mukana lapsen hoidossa ja elämässä? Tahattomasti
lapsettomien tukijärjestö Simpukka ry (2019) määrittelee lapsettomuuteen sisältyviksi niin fysiologisen lapsettomuuden, kuin esimerkiksi elämäntilanteesta johtuvan lapsettomuuden eli tilanteet, joissa sairauden tai yksinelämisen vuoksi onnistunut raskaus, adoptio ja sijaisvanhemmuus ovat poissuljettuja.
Tässä pro gradu -tutkielmassa aineiston tutkimusjoukko on biologisesti lapseton, mutta haastattelukutsu ei sisältänyt lapsettomuuden määritelmää. Aineiston keränneen Elisa Heinämäen (2017) mukaan tarkoituksena oli, että kukin haastateltava sai itse tarttua kutsuun, mikäli itse määritteli itsensä lapsettomaksi. Itsenäiseen oman lapsettomuuden määrittämiseen vaikuttanee oleellisesti kuitenkin se, millainen käsitys lapsettomuuden määritelmästä vallitsevassa kulttuurissa on. Tällöin omien biologisten lasten puuttuminen noussee dominoivaksi määrittäjäksi.
2.2 Aikaisempaa tutkimusta
Keskityn esittelemään erityisesti sellaista aikaisempaa lapsettomuustutkimusta, jossa pohditaan naiseuden tematiikkaa. Aikaisempi tutkimus koskien lapsettomuuden ja naiseuden tematiikkaa selittää ennakkoluuloja koskien naisten vapaaehtoista lapsettomuutta yhteiskunnassamme vallitsevalla pronatalismilla, eli politiikalla, jonka pyrkimyksenä on nostaa syntyvyyttä (Gillespie, 2000; Gillespie, 2003; Morell, 2000). Pronatalistisen näkemyksen mukaan naisen universaali tehtävä on tuottaa jälkeläisiä (Peterson & Engwall, 2013). Pronatalistisessa, äitiyttä ihannoivassa kulttuuriympäristössä lapsettomuuden ja ei-äitiyden valitseminen ei näyttäydy tasavertaisena vaihtoehtona lastensaamisen ja äitiyden rinnalla (Morell, 2000).
Aiemman tutkimuksen mukaan erityisesti naisten vapaaehtoinen lapsettomuus asettuu usein kyseenalaistetuksi, sillä naiseus samastetaan äitiydeksi, mutta mieheyttä ei samasteta isyydeksi (Gillespie, 2000; Gillespie, 2003; Letherby, 2002; Wager, 2000). Letherbyn (2002) mukaan biologinen äitiys näyttäytyy yhteiskunnassamme edelleen ainoana tapana toteuttaa kunnollista naiseutta. Wager (2000) kuvaa erityisen ongelmalliseksi sitä, että myös lapsettomat naiset määritellään äitiyden kautta ei-äideiksi, mikä ei tarkoita oikeastaan mitään. Kaikki naiset ovat potentiaalisia äitejä, mutta naiset ovat myös paljon muuta. Naisen päätyessä omasta tahdostaan lapsettomaksi, asettuvat hänen naiseutensa ja naisen identiteettinsä kyseenalaistetuiksi.
Petersonin ja Engwallin (2013) mukaan vapaaehtoisesti lapsettomat naiset pyrkivät säilyttämään myönteisen naisen identiteetin ajattelemalla, että halu saada lapsia on biologinen, mutta
tuntemattomasta syystä heidän kehoissaan ei tällaista halua ole toistaiseksi herännyt. Tutkimuksessa lapsettomuus ei näyttäydy lopullisena valintana, vaan jatkuvana valitsematta jättämisenä (Peterson &
Engwall, 2013). Pronatalistisessa yhteiskunnassa vapaaehtoisesti lapsettomat saattavat aika ajoin myös epäillä ja pohtia päätöstään jäädä lapsettomaksi (Morell, 2000). Morellin (2000) mukaan oman lapsettomuuden pohdinta aktualisoituu usein elämän muutoskohdissa, menetysten kohdatessa sekä vaihdevuosien alkaessa. Äitiyden romantisointi ja hypoteettisesta äitiydestä fantasiointi eivät kuitenkaan Morellin (2000) mukaan tarkoita lapsettomuuden katumista, joksi se usein virheellisesti tulkitaan, vaan on normaalia omien elämänvalintojen pohtimista ja sen tunnistamista, että lapsettomuudella on sekä hyvät että huonot puolensa.
Vapaaehtoisesti lapsettomiin naisiin liitetään maskuliinisina pidettyjä piirteitä, kuten kunnianhimoisuutta, määrätietoisuutta, itsekkyyttä, urakeskeisyyttä, rationaalisuutta, itsevarmuutta, kilpailuhenkisyyttä ja itsenäisyyttä (Wager, 2000). Vapaaehtoisesti lapsettomia naisia saatetaan kuvata myös epänaisellisiksi ja luonnottomiksi (Gillespie, 2003). Gillespien (2000) mukaan jopa lapsettomien naisten kypsyys voidaan kyseenalaistaa silloin, kun lapsettomuus tulkitaan kyvyttömyydeksi tehdä aikuisuuteen kuuluva päätös hankkia lapsia. Runsas tahattoman lapsettomuuden näkyvyys mediassa on johtanut siihen, että kaikki lapsettomuus tulkitaan helposti surun, epätoivon ja menetyksen värittämäksi. Gillespie (2003) kuvaa kuitenkin tutkimuksessaan sitä, että vapaaehtoisesti lapsettomat naiset haastavat tämän näkemyksen ja korostavat lapsettomuuden myönteisiä puolia. Gillespien (2003), Morellin (2000) ja Petersonin (2014) mukaan naiset kuvasivat vapaaehtoista lapsettomuuttaan toisaalta äitiyden kielteisiltä puolilta välttymisenä ja toisaalta lapsettomuuden positiivisista puolista hyötymisenä. Vapaaehtoisesti lapsettomat naiset nostivat äitiyden kielteisiksi puoliksi vapaa-ajan, energian ja identiteetin menettämisen, uhrautumisen ja vastuun, kun taas lapsettomuuden myönteisinä puolina korostuivat vapaus, mahdollisuudet, rauha, hiljaisuus, taloudellinen riippumattomuus ja läheiset ihmissuhteet (esim. Gillespie, 2003). Morellin (2000) ja Petersonin (2014) mukaan keskeisin motivaatio pysyä lapsettomana on lapsettomaan elämään liitetty vapaus.
Henkilökohtaisten mikrotason perustelujen lisäksi vapaaehtoista lapsettomuutta on selitetty ja perusteltu sekä tutkijoiden että vapaaehtoisesti lapsettomien naisten toimesta myös makrotason argumenteilla. Blackstone ja Stewart (2012) selittävät naisten vapaaehtoisen lapsettomuuden lisääntymistä naisten työssäkäynnin ja autonomian lisääntymisellä, yksilöiden henkilökohtaisen vapauden lisääntymisellä, feminismin nousulla ja sukupuolten välisen tasa-arvon kehityksellä, sekä ehkäisymenetelmien kehityksellä. Pääosin moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa tapahtuneet
yhteiskunnalliset muutokset ovat vähentäneet naisten riippuvuutta biologisesta kehostaan ja anatomiastaan. Merzin ja Liefbroerin (2012) mukaan modernimmat yhteiskunnat hyväksyvätkin todennäköisemmin vapaaehtoisen lapsettomuuden. Heidän mukaansa perinteiset arvot, matalampi koulutustaso ja uskonnollisuus ovat yhteydessä kielteisempiin asenteisiin koskien vapaaehtoista lapsettomuutta. Aiemmassa tutkimuksessa koskien lapsettomuuden ja naiseuden tematiikkaa on kritisoitu laajasti sitä, että tutkimus on keskittynyt pääosin länsimaisten heteronaisten tutkimiseen (Blackstone & Stewart, 2012; Shapiro, 2014).
Gillespien (2000) tutkimuksessa vapaaehtoisesti lapsettomat naiset sanoutuivat irti lapsettoman naisen huonommuudesta, mutta osa heistä selitti lapsettomuuttaan stereotyyppiselityksillä lemmikeistä lasten korvaajina ja uran tärkeydellä. Wagerin (2000) mukaan yleinen naisten vapaaehtoisen lapsettomuuden perustelu on halu keskittyä uraan, mutta Suomessa uranaiseus ei kelpaa lapsettomuuden perusteluksi. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa (Peterson & Engwall, 2014;
Wager, 2000) on vallalla vaatimus supernaiseudesta, jonka mukaan kunnollinen nainen tekee ensin työpäivän työpaikalla, minkä jälkeen hän siirtyy kotiin aloittamaan vielä toisen työpäivän lasten- ja kodinhoidon parissa. Supernaiseuden vaatimus on mahdollistunut toimivan lasten päivähoidon myötä (Wager, 2000).
3. Tutkimusasetelma ja teoria
Tutkielmani paikantuu teoreettisesti perhetutkimukseen sekä sukupuolentutkimukseen pohtiessani, millaisia ideaaleja äitiyteen ja naiseuteen kulttuurisesti liitetään. Teoreettismetodologiseksi lähtökohdaksi ja analyysimenetelmäksi tähän tutkimukseen on valikoitunut etnometodologisesti eli arkielämän sääntöjen tutkimiseen painottunut (Heritage & Arminen, 1996; Juhila, Jokinen &
Suoninen, 2012a) diskurssianalyysi (Jokinen, Juhila & Suoninen, 1993) tai narratiivisdiskursiivinen analyysi. Vaikka mallitarinan ja kertomuksen (Hänninen, 1999) käsitteet nousevat ennemmin narratiivisen tutkimuksen perinteestä, olen valinnut ne tutkimusmetodeikseni ja nimennyt tutkimukseni diskurssianalyyttisen sijasta narratiivisdiskursiiviseksi tutkimukseksi.
3.1 Perhe muutoksessa
Teoksessa Perhetutkimuksen suuntauksia (Jallinoja, Hurme & Jokinen, 2014) esitetään perhetutkimuksen historiaa ja sen moninaisuutta. Äitiyden ollessa kiinteästi osana perheen rakennetta
ja määritelmää, ja tutkimukseni kiinnittyessä myös kriittiseen perhetutkimukseen, on perheen käsitteen ja määritelmän esittely tässä yhteydessä relevanttia. Perhetutkimuksen juuret ulottuvat 1950-luvulle, jolloin perheen määrittely yhteiskunnalliseksi instituutioksi oli erittäin ydinperhekeskeistä (Jallinoja, 2014, 18). 1950-luvun ydinperhekeskeisyys näyttäytyy lähes vastakkaisena tämänhetkiselle valtavirtaperhetutkimukselle, jossa keskiössä on perhemuotojen moninaisuus (Jallinoja, Hurme & Jokinen, 2014, 7).
Tutkielmani väljänä viitekehyksenä on konstruktionistinen kriittinen perhetutkimus, jonka mukaan perhe ei ole ennalta määrätty, vaan sosiaalisesti konstruoituva yksikkö (Forsberg & Nätkin, 2003).
Gubriumin ja Holsteinin konstruktionistinen ote laadulliseen tutkimukseen ei varsinaisesti ole perhetutkimusta, mutta se tarjosi ensimmäisten joukossa välineitä perheen monimerkityksisyyden ja sisäisen kiistanalaisuuden ymmärtämiseen (Forsberg, 2014, 127). Kriittinen perhetutkimus haastaa ydinperheideaalia ja pyrkii tuottamaan tarkemman kuvan perheestä huomioimalla sen moninaisuuden ja mutkikkuuden (Forsberg, 2003, 7).
Teoksessaan Aikuisten perhe: miksi valitsemme lapsettomuuden? (2019) Hooli ja Nieminen esittävätkin lapsettoman perheen korrektimmaksi nimitykseksi käsitettä aikuisten perhe, jolloin perheen muodostavat henkilöt vapautuisivat itsensä määrittelemisestä lapsien puuttumisen kautta;
lapsettomuus on usein kipeä asia, mutta on totta, että lapsia ei aina edes toivota. Tätä käsitettä puoltaa myös perheen virallinen määritelmä: ”Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia.”
(Tilastokeskus, 2019).
3.2 Hyvä äitiys ideaalina naiseutena
1950-luvulla modernin perheen suotuisan rakenteen tärkeänä osana näyttäytyi äiti eli vaimo. Naisen tuli olla ”täysi vaimo miehelleen sekä äiti lapsilleen” sekä toimia ”sopivasti” avioliiton ulkopuolisissa rooleissa: nainen ei saanut liiaksi toimia avioliiton ulkopuolisissa tehtävissä, jotta hän voisi keskittyä perustehtäväänsä vaimona ja äitinä (Jallinoja, 2014, 27). Jallinojan (2014, 27) esittelemään Parsonsin universaalin perheen ideaan liittyi myös toteamus ”kypsästä naisesta”, jonka kuului rakastaa seksuaalisesti vain miestä, joka toimi kunniallisesti isän tehtävänsä mukaisesti.
Hännisen ja Turusen (2014, 6) mukaan hyvän naisen ideaalin keskeisiä piirteitä ovat mukautuvuus, hoivaavuus ja uhrautuvuus. Hänninen ja Turunen (2014, 7) määrittävät naisen ideaalin tietyssä sosiokulttuurisessa kontekstissa jaetuksi, toisaalta historialliseksi ja toisaalta muuttuvaksi käsitykseksi siitä, millaista on naissukupuolen hyvä ja kunniallinen elämä. Ideaalin naisen elämän keskeisiksi päämääriksi muodostuvat Hännisen ja Turusen (2014, 10) mukaan heteroseksuaalisen ydinperheideaalin mukainen avioliitto, äidiksi tuleminen ja jälkikasvusta huolehtiminen, sekä isoäidin roolin toteuttaminen. Äitiysideaali, jota määrittävät täydellisen äidin vaade sekä intensiivisen äitiyden ideologia, muodostuukin länsimaisen naiseusideaalin saavuttamisen ydinehdoksi. Äitiyden ideaali jää yleisimmin toteutumatta lapsettomuuden kautta, minkä vuoksi lapsettomien naisten mahdollisuudet saavuttaa ideaali naiseus heikkenevät. Naisia on tapana suunnata kohti ideaalin naisen elämän päämääriä lapsesta saakka, joten niistä irrottautuminen voi olla hankalaa silloinkin, kun se olisi välttämätöntä esimerkiksi oman hyvinvoinnin vuoksi (Hänninen & Turunen, 2014). Lafrancen ja Stoppardin (2006) mukaan hyvän naisen ideaalista luopuminen on hankalaa erityisesti siksi, että vaihtoehtoisia tapoja olla hyvä nainen sekä omissa että muiden silmissä ei ole helppoa löytää.
Palinin (1996, 225–227) mukaan länsimaisessa hierarkkisessa vastakkainasettelussa mies näyttäytyy mielen, kulttuurin, järjen, tietoisuuden ja teorian ulottuvuuksien edustajana, kun taas ruumis, luonto, tunne, materia ja käytäntö liittyvät naiseen. Vaikkei tätä vastakkainasettelua näin jyrkästi kannatettaisikaan, on nainen kulttuurisena kategoriana Palinin (1996) mukaan lähtökohtaisesti riippuvaisempi anatomiastaan kuin mies. Naisen ja miehen ruumiillisuutta arvotetaan eri tavoin:
nainen biologisoidaan reproduktiiviseksi, uusintamiseen samastaen, kun taas mies yhdistetään luovaan produktioon. Kun samalla moderni länsimainen kulttuuri on jakanut elämänpiirit yksityiseen ja julkiseen, on anatomiastaan riippuvainen nainen jäänyt yksityiselle elämänpiirille hoitamaan kodin ja perheen asioita. Biologisesti riippumaton mies on saanut heteronormatiivisessa kulttuurissamme perheen ulkopuolella toimivan julkisen roolin, kun taas nainen on jäänyt kotiin toteuttamaan äidin ideaalia. Näennäisesti roolit ovat samanarvoisia, mutta käytännössä miehen julkinen rooli on näyttäytynyt arvokkaampana (Heiskala & Husso, 2016).
Palinin (1996) mukaan naisen ruumis tulkitaan edelleen synnytysmekanismiksi: esimerkiksi lääketieteessä naisen anatomia palautuu hänen biologiseen tehtäväänsä muun muassa klitoriksen paikantuessa naisen sukupuolielimien ulkosynnyttimiin, vaikkei sillä synnyttämisessä mitään virkaa olekaan. Lääketieteellisen näkemyksen mukaan kohtukin voidaan poistaa kuluttamasta energiaa, jos se on jo suorittanut produktiivisen tehtävänsä. Palinin (1996) mukaan tällainen naiseuden samaistaminen suvunjatkamiseen marginalisoi naiset, jotka eivät voi tai halua saada lapsia.
Marginalisoitujen naisten naiseus voidaan kyseenalaistaa, sillä heidän naiseuttaan ei voida samastaa suvunjatkamiseen. Lapsettomien naisten onkin pyrittävä oikeuttamaan omaa lapsettomuuttaan ja sitä kautta perusteltava naiseuttaan tuottamalla selontekoja.
1950-luvulta tähän päivään tultaessa naiselle mahdolliset roolit ovat moninaistuneet. Suomessa sukupuolten väliseen tasa-arvoon on pyritty muun muassa mahdollistamalla naisten työssäkäynti sekä taloudellinen itsenäisyys (Hänninen & Turunen, 2014, 6). Berg (2008) esittää kuitenkin moninaisten roolien vaativuuden ongelman: perinteisen naisen mallitarina ja modernin naisen mallitarina ovat pitkälti vastakkaisia ja toisensa poissulkevia, joten nykyajan nainen asettuu helposti roolien ja niihin kohdistuvien odotusten ristipaineeseen. Niin sanottu supernaiseus näyttäytyykin vaateena naisen täydellisyydestä useilla eri elämänalueilla (Hänninen & Turunen, 2014, 12). Toisaalta naiselta odotetaan työelämässä pärjäämistä ja itsenäisyyttä sekä kunnianhimoa, ja toisaalta taas äitiyttä ja äidillisiä piirteitä kuten hoivaavuutta ja uhrautumista perheensä puolesta. Usein naiset joutuvatkin tasapainoilemaan työn ja perheen vaateiden välillä, mikäli eivät jättäydy kotiäideiksi tai pysy lapsettomina. Riittämättömyyden tunteet lisääntyvät, kun tasapainoilua eri roolien välillä kritisoidaan ja toisaalta sekä kotiäitiys että vapaaehtoinen lapsettomuus voidaan tuomita niin yhteiskunnan kuin läheistenkin taholta (Berg, 2008). Vaikka nainen ei ole enää sidottu vain kodin piiriin, ja vaatimukset perhe-elämän suhteen ovat saattaneet vähentyä lastenhoidon ja kotitöiden tasapuolisemman jakautumisen myötä, odotetaan naiselta saumatonta perheen ja työn yhteensovittamista tai vaihtoehtoisesti päteviä selontekoja lapsettomuudelle tai koti-äitiydelle.
3.3 Narratiivis-diskursiivinen näkökulma lapsettomuuteen
Tässä tutkimuksessa lähestyn naiseuden ja äitiyden ideaaleja narratiivis-diskursiivisesta näkökulmasta. Tällöin tutkimuksen huomio on siinä, miten ihmiset kertomuksissaan tulkitsevat naiseuden ja äitiyden ideaaleja ja ottavat niihin kantaa vapaaehtoisesti lapsettomina naisina. Tässä tutkimuksessa kertojien tulkintoja tutkitaan narratiivis-diskursiivisen tutkimuksen käsitteiden, eli kertomusten, selontekojen, yleistetyn toisen, kategorioiden, mallitarinoiden ja positioinnin avulla.
3.3.1 Kertomuksissa rakentuvat selonteot
Kertomuksen (Hänninen, 1999) käsitteeseen kytkeytyy narratiivisen tutkimuksen oletus ihmisestä, joka työstää asioita kertomuksen avulla. Kertomukset, narratiivit, rakentuvat läpi elämän toisaalta
ihmisten mielissä, toisaalta vuorovaikutuksessa toisten kanssa (Holma, 2001). Ihmiset siis rakentavat identiteettiään kertomuksellisesti. Tutkimukseni yhtenä analyysiyksikkönä ovat kertomukset, ja kertomukset ovat yhtäältä selontekoja. Selonteot voivat kuitenkin olla myös muuta, kuten yleisempää argumentatiivista puhetta. Narratiivisessa psykologiassa asioita käsitellään kertomuksien kautta (Holma, 2001). Tässä tutkimuksessa kertomuksen käsite on ymmärretty väljästi Labovin ja Waletskyn (1967) mallin mukaan.
Tarkastelen naiseuden ja äitiyden ideaalien rikkoutumista selonteon käsitteen avulla. Ihminen tuottaa jatkuvasti selontekoja itsestään ja muille. Selonteoilla voidaan arvioida, kuvata ja selittää itsen ja toisen toimintaa. Yleensä selonteot ovat sidoksissa kulttuurissa normaaleiksi ja arkipäiväisiksi miellettyihin tapahtumiin. Juhilan, Jokisen ja Suonisen (2012a) mukaan selontekovelvollisuus syntyy, kun tästä totunnaisesta jotenkin poiketaan, eli toisin sanoen silloin, kun normaali asiantila häiriintyy jollain tapaa. Omassa tutkimuksessani lapsettomuuden valinneet naiset ovat elämänkulussaan poikenneet naisen normatiivisesta elämänkulusta, joten he asettuvat kulttuurisesti katsoen selontekovelvollisiksi rikkoessaan normia.
Selonteot voivat olla kertomuksia, argumentaatiota tai muina puheyksikköinä ilmeneviä selontekoja, mutta eivät kuitenkaan mitä tahansa puhetta: selonteoilla perustellaan vain poikkeavaa ja tuomittavaa käyttäytymistä (Juhila, 2012a, 136) ja pyritään näyttämään toiminta vähemmän epätavallisena (Potter
& Wetherell, 1987). Selontekoja voidaan eritellä kertojan oman elämänkulun reflektoinniksi, jolloin keskitytään ennemmin mikrotasoon, ja yleisemmäksi argumentoivaksi puheeksi, jolloin taas liikutaan makrotasolla. Marvin B. Scott ja Stanford M. Lyman (1968) ovat esittäneet selonteot jaettaviksi puolustaviin, oikeuttaviin ja syyttäviin selontekoihin. Selonteot voivat olla myös kausaalisia, jolloin selittäminen rakentuu syyselityksistä (Juhila, 2012a, 148). Kausaaliset selonteot voivat olla psykologisia, sosiaalisia tai kategorioihin liittyviä. Tämän jaottelun avulla selontekoja voidaan analysoida ja käyttää analyysimenetelmänä. Selontekojen analyysissa on oleellista kiinnittää huomio siihen, miten ja millaisilla tavoilla kertojat kertomuksissaan tekevät selkoa oman elämänsä vaiheista.
Aineistossa on paljon naiseuden ja äitiyden tematiikkaa koskevaa puhetta, sillä se oli alkuperäisten teemahaastattelujen aihe ja teema. Aihe kiertyy erityisen lapsettomuuden dilemman ympärille:
Normatiivisen käsityksen mukaan naiset haluavat hankkia lapsia ja pyrkivät niitä hankkimaan, mutta aineiston naiset eivät syystä tai toisesta olleet niin toimineet. Naiset olivat toimineet elämässään yhteiskunnan normia vastaan, mikä puolestaan sai heidät tuottamaan toiminnalleen selityksiä.
Ongelma aktualisoituu jo haastattelun aiheessa, ollen läsnä koko haastattelun. Näin ollen voidaankin
todeta, että väljästi määriteltynä kaikki äitiyden ja naiseuden tematiikkaa käsittelevä puhe muodostuu aiheen kirvoittamaan selontekovelvollisuuteen vastaamisesta, siis selonteoista.
Selonteoilla on aina jokin funktio, kuten vaikkapa moraalisesti arvokkaan identiteetin ylläpitäminen, rakentaminen tai puolustaminen. Selonteko myös annetaan aina jollekin yleisölle, eli yleistetylle toiselle. Meadin (1962) käsite yleistetty toinen edustaa jotakin, jolle koetaan tarpeelliseksi tehdä selkoa eli tuottaa selontekoja. Kertojan tulee vastata niin sanottuihin syytöksiin, joita ei esitä haastattelija, vaan esimerkiksi kertojan koettu sosiaalinen todellisuus, jossa normina on tässä yhteydessä tietynlainen elämänkaari. Kun kertoja poikkeaa normiksi kokemastaan elämänkaaresta, kumpuaa tarve selittää ja oikeuttaa omia elämänvalintojaan selonteoin.
Kertojat selittävät toimintaansa tuottamalla selontekoja. Haastattelija ei syytä heitä lähtökohtaisesti mistään, mutta kyseisiin teemahaastatteluihin sisältyvän vastakkainasettelun vuoksi he näyttäytyvät ikään kuin syyllisinä, tai kokevat oman asemansa ja valintansa kyseenalaistetuiksi. Käytännössä he antavat vastauksensa haastattelijalle, mutta periaatteessa kuulija on kuitenkin yleistetty toinen. Tässä tapauksessa yleistetty toinen näyttäytyykin juuri vallitsevana historiallisena ja kulttuurisena normina.
3.3.2 Kategoriat, mallitarinat ja positiointi
Kategoria-analyysin kehittäjän Harvey Sacksin (1963/1990) mukaan tutkimuksessa huomio tulee kiinnittää siihen, miten ihmiset kuvaavat asioita ja täten välttämättä kategorisoivat, eli luokittelevat, niitä. Kategorisaation teoria selittää sosiaalisen toiminnan, tässä tapauksessa puheen, tutkimista ja syventää selonteon käsitteen ominaisuuksia. Kertojat hyödyntävät selonteoissaan kategorian käsitettä, eli kategoriat ovat selontekojen ominaisuuksia.
Ihmisiä kategorioidessa on kyse identiteetin rakentamisesta eli sen tulkitsemisesta, millainen itse tai joku toinen ihminen on. Identiteettikategorialla tarkoitetaan sitä, kun kategoria nimeää suoraan sen, millainen ihminen on (Suoninen, 2012). Identiteettikategoriat eivät synny tyhjästä, vaan aikakauden kulttuurisesta tietovarannosta. Ne eivät ole neutraaleja, vaan sisältävät kulttuurisia oletuksia, jotka puolestaan kytkeytyvät moraalisiin arvostuksiin (Juhila, 2012a). Ilman kategorisointia, eli ihmisten tekemää asioiden luokittelua, tässä yhteydessä esimerkiksi ihmisten jaottelua lapsellisiksi ja lapsettomiksi sekä äideiksi ja ei-äideiksi, olisi meidän mahdotonta ymmärtää toisiamme ja toimia yhdessä (Juhila, Jokinen & Suoninen, 2012a). Kun ihmisen toiminta on oletetusta poikkeavaa, esimerkiksi silloin kun nainen ei ole äiti, alkaa hän yleensä tuottaa selityksiä toiminnalleen eli
tuottamaan selontekoja. Selontekovelvollisuuden automatisoitunut aktualisoituminen pitää yllä kulttuurista moraalista järjestystä (Juhila, 2012a; Suoninen, 2012).
Ihmisillä on tapana hyväksyä yleisiä kategorioita koskemaan itseään, mutta niistä voidaan myös neuvotella vastustaen niitä, tasapainoillen niitten oikeellisuuden välillä perustellen ja selittäen niistä poikkeamista selonteoin, vastustaa tai omaksua poikkeavan kategorian jäsenyys ja annostella ennalta määrättyjen kategorioiden avautumista eri tavoin, jolloin on kyse siitä, millaisena henkilö voi tai saa näyttäytyä muiden tai itsen silmissä tietyssä tilanteessa (Juhila, 2012b). Identiteettikategoriat ovat tilannesidonnaisia, eli ne saavat merkityksensä konteksteissaan. Esimerkiksi naiseus ja äitiys ovat kulttuurisesti tuotettuja kategorioita, jotka sisältävät kulttuurisia sosiaalisesti tuotettuja oletuksia ja sitä kautta liittyvät moraalisiin arvostuksiin ja valtarakenteisiin (Juhila, Jokinen & Suoninen, 2012a).
Se kaikki, mitä äitiys ja naiseus pitävät sisällään, muodostaa äitiyden ja naiseuden kulttuuriset identiteettikategoriat, jotka ihmiset voivat hyväksyä ja omaksua tai joita ihmiset voivat haastaa ja vastustaa. Tämän tutkimuksen haastatellut tekevätkin puheessaan tällaista neuvottelua siitä, kuinka he sopivat kulttuurisiin identiteettikategorioihin ja toisaalta haastavat ja vastustavat niitä.
Mallitarinalla (Hänninen, 1999) tarkoitetaan tilannetta, jossa on toimittu tai tullaan toimimaan kulttuurisesti hyväksytyllä ja tavanomaisella tavalla. Toisaalta mallitarinan käsite tarjoaa kääntöpuolenaan myös varoittavia esimerkkejä tilanteista, joissa kulttuurisesti normatiivisesta toimintatavasta on jollakin tavalla poikettu (Savikurki, Komulainen & Korhonen, 2016, 7).
Mallitarinan käsite kuvaakin hyvin aineiston päädilemmaa, sillä haastateltavat neuvottelevat eritoten siitä, voiko hyvän naisen mallitarina toteutua heidän kohdallaan, vaikka he eivät ole äitejä. Kertojat siis tuottavat selontekoja, jota ovat aina jossakin suhteessa mallitarinoihin. Mikrotasolla tapahtuva henkilökohtaisesta hyvän naisen mallitarinan toteutumisesta neuvotteleminen tuo samalla näkyväksi makrotason ilmiön, jonka mukaan äitiys yhä edelleen kietoutuu tiukasti suotuisan naisen elämänkulun tärkeimmäksi vaiheeksi ja hyvän naisen mallitarinan tai diskurssin toteutumisen ehdoksi (Monach, 1993; Morell, 1994; Nätkin, 2003).
Daviesin ja Harrén (2008) edustaman kriittisen diskurssianalyysin positiointiteorian mukaan diskursseilla on valtaa positioida ihmisiä ja rakentaa heidän identiteettiään. Ihmisillä on kuitenkin mahdollisuus haastaa näitä diskursseja, tai vaihtoehtoisesti mallitarinoita, sillä ne eivät ole determinoivia. Daviesin ja Harrén position käsite ja positiointiteoria tarjoavat työkalun käsitellä tutkimuksessani, miten kertojat haastavat normatiivista naiseuden käsitystä ja neuvottelevat siitä, ja millaisia positioita kertojat ottavat naisena, joka on lapseton, ei-äiti. Position käsitteen avulla voi
nimittäin tehdä tulkintoja identiteetistä, sillä naiset jäsentävät itseään positioimalla itsensä äitiyden ja naiseuden identiteettikategorioihin jollakin tavalla. Käytännössä naiset siis selonteoillaan ottavat jonkin aseman, position, suhteessa äitiyteen sekä naiseuteen. Asettamalla itsensä tiettyyn kategoriaan suljetaan automaattisesti toisia mahdollisia kategorioita. Esimerkiksi positioituessaan naiseksi ja lapsettomaksi, eivät miehen ja lapsellisen kategoriat ole enää vallitsevassa kulttuurissamme mahdollisia positioita. Positiointiteorian (2008) mukaan sosiaalinen maailma jäsentyy ja rakentuu sen myötä, kun ihmiset positioituvat kategorioihin kukin tavallaan. Positio otetaan jostakin näkökulmasta ja se on suhteessa mallitarinaan ja sen myötä myös yleistettyihin toisiin (Savikurki, Komulainen &
Korhonen, 2016, 7). Näin ollen positiointi muodostuu tietyn aseman ottamiseksi sosiaalisessa ja kulttuurisessa todellisuudessa. Positiointi on tilanteista ja vuorovaikutteista.
4. Tutkimuskysymykset
1. Miten kertojat positioituvat lapsettomuuteensa lapsettomuutta koskevissa selonteoissa?
2. Miten kertojat neuvottelevat vallitsevan, vasta äitiyden kokemuksen kautta manifestoituvan naiseuden ja lapsettoman naiseuden välillä?
3. Miten selonteoissa ja positioinneissa rakennetaan äitiydestä erillistä naisen identiteettiä, ja millaisena tämä identiteetti näyttäytyy?
5. Aineisto ja menetelmä 5.1 Aineisto
Tämän pro gradu -tutkielman aineistona on Elisa Heinämäen (2017) maalis-huhtikuun sekä kesäkuun 2016 aikana keräämä vapaaehtoista lapsettomuutta käsittelevä 13 teemahaastattelun kokoelma.
Heinämäki laati haastateltavien löytämiseksi haastattelukutsun (liite 1), jota levitettiin facebookin välityksellä. Heinämäen (2017) mukaan haastattelukutsuun tuli nopeasti vastauksia, ja lopulliset haastateltavat valikoituivat neuvottelun kautta. Haastattelukutsussa korostettiin haastattelujen luottamuksellisuutta, eikä Heinämäki tuntenut haastateltaviaan ennalta. Vaikka haastattelukutsua ei rajattu lapsettomuuden intentionaalisuuden mukaan, ei haastateltavien joukossa ole ketään biomedikaalisten syiden vuoksi lapsetonta. Lopulliseksi aineistoksi olen valinnut 11 naisen
haastattelut, sillä oman tutkimusasetelmani vuoksi rajasin omasta aineistostani pois kahden miehen haastattelut. Aineistoni muodostavien haastateltavien pseudonyymit ovat Kati, Veera, Maria, Sanna, Minna, Laura, Kirsi, Elina, Tiina, Outi ja Päivi.
Haastattelut toteutettiin yhdessä osassa, ja haastattelutilanteet kestivät vajaasta tunnista vajaaseen kahteen ja puoleen tuntiin. Haastattelupaikoiksi sovittiin jokaiselle haastateltavalle parhaiten sopiva rauhallinen paikka, joita olivat haastateltavan koti tai työpaikka, Helsingin yliopiston kirjaston työskentelytila ja haastattelijan koti. Heinämäki litteroi ja anonymisoi haastattelunsa itse, ja jokainen haastattelu on litteroitu sanatarkasti. Haastattelukutsussa esitetyn mukaisesti anonymisoidut litteraatiot on arkistoitu Itä-Suomen yliopiston psykologian oppiaineeseen tutkimuskäyttöä varten.
Heinämäen (2017) naispuoliset haastateltavat ovat haastatteluhetkellä keväällä 2016 40–52-vuotiaita ja asuvat pääkaupunkiseudulla. Suurin osa heistä asuu pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa.
Kahdeksalla haastateltavalla on korkeakoulututkinto, ja joillakin heistä tutkintoja on useampia. Kaksi haastateltavaa on väitellyt tohtoriksi. Kaksi haastateltavista naisista opiskelee haastatteluhetkellä uutta tutkintoa ja muut ovat työelämässä. Haastateltavat kuuluvat hyvinvoivaan keskiluokkaan.
Haastateltavista naisista viisi on haastatteluhetkellä parisuhteessa. Kolme heistä on pitkässä avioliitossa ja kaksi tuoreemmassa avoliitossa. Yksi haastateltava on juuri eronnut avoliitosta ja yhdellä on alkava parisuhde. Yksi parisuhteessa elävistä kertoo olevansa biseksuaali ja seurustelee naisen kanssa. Haastateltavien elämä kuvautuu sosiaalisesti sekä kulttuurisesti rikkaana.
Heinämäen (2017) tekemät haastattelut ovat elämäkerrallisia teemahaastatteluja (liite 2).
Puolistrukturoitu teemahaastattelu mahdollistaa luontevan ja keskustelevan haastattelutilanteen.
Haastattelurunko rakentuu aloituskysymyksistä, joissa kartoitetaan nykyhetken elämäntilannetta, lapsettomuuteen liittyvistä kysymyksistä, joissa selvitetään lapsettomaksi päätymisen prosessia ja sen merkityksiä haastateltavalle, sekä kysymyksistä liittyen lapsettomuuteen parisuhteessa sekä ihmissuhteisiin ja nykyhetkeen. Haastattelutilanteissa hyödynnettiin myös kerronnallista haastattelua, jossa kutsutaan haastateltavaa tuottamaan vastauksiksi kertomuksia omista kokemuksistaan. Haastattelujen lopussa Heinämäki pyrkii kysymään kokoavia kysymyksiä koskien lapsettomien aikuisten elämää. Haastatteluissa ovat läsnä niin vuorovaikutustilanteelle tyypillinen dialogisuus kuin myös sensitiivisyys omista kokemuksista kerrottaessa.
5.2 Menetelmä
Pro gradu -tutkielmani on laadullinen tutkimus, joka nojaa sosiaaliseen konstruktionismiin eli näkemykseen, jonka mukaan ihmisten tavat hahmottaa todellisuutta ovat sosiaalisesti rakentuneita.
Teoreettismetodologiseksi lähtökohdaksi ja analyysimenetelmäksi on valikoitunut etnometodologisesti eli arkielämän sääntöjen tutkimiseen painottunut (Heritage & Arminen, 1996;
Juhila, Jokinen & Suoninen, 2012a) diskurssianalyysi (Jokinen, Juhila & Suoninen, 1993) tai narratiivisdiskursiivinen analyysi, sillä teoreettismetodologisina käsitteinä käytetään myös narratiivisen perinteen kertomuksen ja mallitarinan käsitteitä.
Käytän tutkimuksessani teoreettismetodologisena käsitteenä ja välineenä selonteon käsitettä sekä selontekojen analyysia. Hyödynnän Scottin ja Lymanin (1968) selontekojen kolmijakoa puolustaviin, oikeuttaviin ja syyttäviin selontekoihin. Puolustavat selonteot poistavat vastuuta toimijalta, oikeuttavat selonteot myöntävät tuomittavan toiminnan, mutta perustelevat sitä moraalisesti, kun taas syyttävät selonteot myöntävät toimijan syyllisyyden ja vastuun. Lisäksi selonteot voivat olla kausaalisia, jolloin selittäminen perustuu syyselityksiin (Juhila, 2012a, 148). Muita analyysin kannalta tärkeitä käsitteitä ovat Hännisen (1999) kertomuksen ja mallitarinan käsitteet, Meadin (1962) yleistetty toinen, kategoriat, identiteetti ja identiteettikategoriat (Sacks, 1963), sekä Daviesin ja Harrén (2008) positiointiteoria. Normatiivisuutta käsitellessäni hyödynnän mallitarinan käsitettä ja normin rikkoutuessa puolestaan selonteon käsitettä.
5.3 Analyysin kulku
Tein tutkimukseni analyysin suorittamalla aineiston temaattisen läpikäynnin 11 haastattelun osalta.
Käytännössä identifioin näistä haastatteluista kaiken äitiyden ja naiseuden tematiikkaa koskevan puheen, mistä muodostui harjoitustutkimuksen lopullinen aineisto. Tämä puhe esiintyi yhtäältä kertomuksien muodossa, ja toisaalta se oli yleistä argumentoivaa puhetta. Tämä kaikki otettiin analyysin kohteeksi.
Analyysityökaluina käytin kertomuksen käsitettä (Hänninen, 1999) identifioiden haastatteluista erilaisia kertomuksia väljästi ja nimeämällä ne. En pyrkinyt identifioimaan kertomuksesta Labovin ja Waletskyn (1967) mallin osia: tiivistelmää, orientaatiota, mutkistavaa toimintaa eli komplikaatiota, tulosta eli resoluutiota, arviointia eli evaluaatiota, ja lopetusta eli codaa, vaan identifioin puheesta kertomuksia ennemmin temaattisen analyysin kautta. Nimetyistä kertomuksista pyrin lähiluennalla
identifioimaan selontekoja. Hyödynsin Scottin ja Lymanin (1968) selontekojen kolmijakoa puolustaviin, oikeuttaviin ja syyttäviin selontekoihin sekä selontekojen erottelua mikrotason kertojan oman elämänkulun reflektointiin ja makrotason yleisempään argumentoivaan puheeseen. Lisäksi huomioin kausaaliset selonteot, jotka voidaan jakaa psykologisiksi, sosiaalisiksi ja kategorisiksi (Juhila, 2012a, 148). Tämä kaikki on sitä puhetta, joka tässä tutkimuksessa asettui analyysin kohteeksi.
Haastateltavien tuottamia selontekoja lähilukemalla erittelin niistä kategorioita (Sacks, 1963/1990) ja positiointia (Davies ja Harré, 2008). Lapsettoman ja lapsellisen sekä äidin ja ei-äidin identiteettikategoriat tulivat näkyviksi erityisesti haastateltavien tuottamissa lapsettomien ja lapsellisten naisten vertailussa ja vastakkainasettelussa. Positiointi puolestaan tuli näkyväksi erityisesti haastateltujen tavassa positioida itsensä joko lapsettomuuden valinneiksi tai lapsettomiksi päätyneiksi. Lisäksi tunnistin haastateltavien puheesta mallitarinoita (Hänninen, 1999) tutkimalla paitsi haastateltavien käsityksiä naiseuden ja äitiyden ideaaleista niin myös heidän tapojaan haastaa näitä ideaaleja ja mallitarinoita. Mallitarinat tulivat näkyväksi myös haastateltavien korostaessa toisaalta ambitioitaan työelämässä ja toisaalta taas hoivaavuuttaan sosiaalisissa suhteissa.
Tutkimusasetelma ja tutkimuskysymykset ovat rakentuneet aineistolähtöisen luennan ja teoreettismetodologisen viitekehyksen kehittelyn vuoropuheluna. Analyysissa pyrin vastaamaan tutkimuskysymyksiin valitsemieni teoreettismetodologisten käsitteiden ja välineiden avulla. Näiden käsitteiden valinta ja käyttö on perusteltu edellä luvussa 3. Tutkimusasetelma ja teoria.
6. Tulokset
Tämän tutkimuksen aineiston muodostaneet 11 naista positioivat itsensä kerronnassaan lapsettomiksi karkeasti määriteltynä kahdella tavalla: lapsettomuuden valinneiksi ja lapsettomuuteen päätyneiksi.
Lapsettomuuden valinneet (neljä haastateltavaa) jäsensivät itseään ”aina lapsettomina”, jolloin lapsettomuus kuvautui aina olleena tai varhaisessa iässä muodostuneena päätöksenä.
Lapsettomuuteen päätyneet (seitsemän haastateltavaa) kertoivat päätyneensä lapsettomiksi elämäntapahtumien tai viivästymisen kautta. Heistä viidelle lapsettomuus näyttäytyi ambivalenttina päätymisenä, kun taas kahden kohdalla lapsettomuuteen ajautuminen oli ollut ennemmin vastentahtoista. Lapsettomuuteen päätyneet eivät olleet tehneet varsinaista päätöstä pysyä lapsettomina, vaan ennemminkin päätöstä lastenhankinnasta ei oltu syystä tai toisesta tehty.
Lapsettomuuden näyttäytyessä normatiivisesti poikkeavana ratkaisuna kulttuurissamme, asettuvat lapsettomiksi itsensä positioivat selontekovelvollisiksi päätöksestään yleistetylle toiselle.
Lapsettomaksi identifioituminen rakentaa haastateltujen identiteettiä ja suuntaa mahdollisten mallitarinoiden omaksumista. Mallitarinoiden omaksumista näyttää myös suuntaavan usein tapa, jolla lapsettomuuteen on päädytty. Esittelenkin tämän tutkimuksen tulokset vertaillen lapsettomuuden valinneiden ja lapsettomiksi päätyneiden tuottamia selontekoja, identiteettikategorioita ja mallitarinoiden omaksumista. Erityisenä kiinnostuksen kohteena tässä tutkimuksessa on ollut vapaaehtoisen lapsettomuuden ja naiseuden yhteys, joten tuloksia käsitellään paljolti naiseuden tematiikan kautta.
Ensimmäisen analyysivaiheen eli kertomusten identifioinnin tuloksena identifioin haastatteluaineistosta lapsuudenperhe-, työelämä-, parisuhde-, lapsettomuus sosiaalisissa suhteissa- ja hypoteettinen äitiys -kertomukset. Esittelen tuloksia vertaillen lapsettomuuden valinneita ja lapsettomiksi päätyneitä jakaen tulokset alalukuihin löyhästi sen mukaan, millaisiin haastattelujen sisäisiin kertomuksiin tulokset eritoten kietoutuvat.
Lapsuudenperhekertomuksissa keskeisiksi teemoiksi nousevat äitisuhde ja vastuunkanto omasta lapsuudenperheestä. Työelämäkertomuksissa painottuu yhteiskunnan tuottavuuden vaateeseen vastaaminen ura- ja hoivakertomuksilla riippuen siitä, onko lapsettomaksi päädytty tietoisen valinnan vai ajautumisen kautta. Parisuhdekertomuksissaan haastateltavat korostavat parisuhteen tärkeyttä ja valottavat tapoja, joilla kumppani vaikuttaa lapsettomuuden valitsemiseen. Kertomuksissaan lapsettomuudesta sosiaalisissa suhteissa haastateltavat vertailevat lapsettomia ei-äitejä lapsellisiin äiteihin ja kertovat lapsettomuudesta seuraavista hankaluuksista sosiaalisissa suhteissa. Hypoteettista äitiyttä koskevassa luvussa haastateltavat pohtivat omaa naiseuttaan ja erityisesti lapsettomuuden vaikutusta kokemukseensa naiseudestaan.
Selontekoja voivat olla myös kertomuksista irrallinen makrotason yleisempi argumentatiivinen puhe, jolla voidaan argumentoida oman näkökulman puolesta ja perustella omaa toimintaa yleisellä tasolla.
Henkilökohtaisten syiden lisäksi haastateltavat perustelevat lapsettomuuttaan kaupungistumisella, naisen roolin ja aseman muutoksella ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon vetoamalla. Tässä tutkimuksessa keskityn vapaaehtoisen lapsettomuuden lisääntymisen yleisten syiden sijaan kuitenkin haastateltujen mikrotason omaa elämänkulkua reflektoiviin selontekoihin, sillä tutkimuksen keskiössä ovat haastateltujen henkilökohtaiset neuvottelut lapsettomuuden ja naiseuden tematiikasta.
6.1 Oma äiti ja lapsuudenperhe selontekoina lapsettomuudelle
Haastateltavat tuottavat lapsuudenperhettä koskevissa kertomuksissaan selontekoja lapsettomuudelleen erityisesti oman äidin kautta. Omaa lapsettomuutta pyritään tekemään ymmärrettävämmäksi perustelemalla sitä oman äidin mallilla ja äidin roolin vaikutuksella itseen.
Näyte 1. Kahlitsevana ja onnettomana näyttäytyvä äidin rooli voi muodostaa oikeuttavan selonteon lapsettomuudelle
Minna: Mun sisko halus leikkiä nukeilla ja mä en ees halunnu leikkiä nukeillakaan et must ne on tyhmiä et eläim- pikku eläimillä mä haluun leikkii ja must nukeilla leikkiminen oli tyhmää, ja sitte tota, sitte mä muistan ku mä olin ihan joku pieni ja sitte mun sisko halus leikkiä jotaki tämmösiä perheleikkejä ja muuta ja sano että, sit se jotenki ja mä ymmä- sillon ihan pienenä et okei et kaikista naisista pitää tulla äitejä. Ja sit mä muistan et ku mä tän tajusin viisvuotiaana, et ei kukaan mua voi pakottaa siihen et se on ihan mun oma valinta et ei Suomes oo semmosta lakia että niinku kaikkien naisten pitää synnyttää. Mä sillon jotenki et joo en tuu koskaan tekee lapsia. Ja mä luulen yks mikä asia mikä vaikutti oli se että ku meiän äiti aattele seittemän lapsen äiti.
Ja se oli kotiäiti ja raato ihan oikeesti ittensä melkeen hengiltä meiän takia. Ni mä katoin mä muistan pienestä asti mä säälin sitä et mä aattelin että raukka parka mitä kiitosta sä tosta saat se niinku pyykkää ja käy kaupassa ja siivoo ja tekee ruokaa ja kaikkee ja niinku, hirvee lauma kakaroita ympärillä mä että aivan siis niin kiittämätöntä elämää ku vaan olla voi. Ni tota mä sillon päätin sitte tota et se on varmaan yks semmonen niinku mikä on vaikuttanu et mä en oo toi ei oo semmonen niinku rooli minkä mä haluan itelleni. Että mä haluan elää ihan eri tavalla ja niin mä oon kyllä elänykki ihan täysin eri tavalla. Et se on ainaki yks syy en mää tiedä mitä muuta se on vaikuttanu et alitajusii syitä tai muuta mut yks vaan pienenä ku mä katoin sitä mun äitiä. Et se on se vihonviimenen elämä mitä mä haluaisin itelle. Uhrautua muitten puolesta vaan kaikilla muilla on hyvä ku ei hän itellä itellä ei oo väliä hänki oli vanhanaikanen syntyny kakskytluvulla. Et ei hänellä oo väliä.
Minna oikeuttaa omaa valintaansa pysyä lapsettomana kertomalla perinteisen naisen mallitarinaa noudattaneesta äidistä, jonka elämä oli kuvautunut haastatellulle tyttärelle onnettomana.
Kuvaillessaan äitinsä elämää monin tavoin raskaaksi, tuo Minna samalla näkyväksi kielteisen
käsityksensä äitiydestä. Lapsettomuus näyttäytyykin moraalisesti ymmärrettävänä, kun se perustellaan oikeudella omaan vapaaseen tahtoon. Osalle lapsuudenperhekertomuksissa esiintyvän oman äidin edustama perinteisen naisen mallitarina on näyttänyt äitiyden äärimmäisen rajoittavana, intensiivisenä ja kokonaisvaltaisena jokaista elämän osa-aluetta määrittävänä roolina, jossa äideiltä on usein vaadittu myös täydellisyyttä. Sen sijaan osalle haastatelluista oma äiti on näyttäytynyt ensisijaisesti naisena, joka on ollut äidin lisäksi paljon muutakin.
Osa lapsettomuuteen päätyneistä kertoo sekä hypoteettinen minä äitinä- että lapsuudenperhekertomuksissaan ajatelleensa aiemmin, että tullessaan äideiksi he haluavat toteuttaa äitiyttä eri tavalla verrattuna omiin äiteihinsä. Osa liittää näihin toiveisiin ajatuksen itsestä parempana äitinä verrattuna omaan äitiin. Toisaalta kielteiset muistot omasta lapsuudenperheestä ovat saattaneet saada myös epäilemään omia kykyjä toimia vanhempana. Lapsettomuuden valinneet haastatellut eivät kerro tällaisista ajatuksista, sillä he eivät ole lähtökohtaisesti missään vaiheessa ajatelleet ryhtyvänsä äideiksi. Sen sijaan osa lapsettomuuden valinneista kertoo tiedostaneensa jo lapsuudessaan, että eivät halua lapsia.
Näyte 2. Vastuunkanto lapsuudenperheestä kuluttaa resursseja
Sanna: Ku mul on sit ollu aika paljon tälläst kaikennäköstä niinku, vähän tällanen epätyypillinen sit se perhe ni sit mul on ollu kauheesti niinkun huolehdittavaa ja tällästä, ni sit mä jotenki aattelen et must on, niinku mä arvostan sitä mun vapauttani aina ku mä saan olla vapaa ni mun mielest se on tärkeempi asia mulle ku sitte se et mä saisin niinku hoivata jotain koska sit se hoivajuttu ja semmonen vastuunkanto ni se on tullu mulle luonnostaan ni sit mä jotenki aattelen et mulle on siis tärkeempää olla, et mä saan olla vapaa. Et ei, et mua ei sit taas pelota joku niinku, et mä oisin niinku yksin koska mä en koskaan ole niinkun yksin (nauraa) ja sitte, et mä jäisin jotenki yksin tai jotain semmost ni se mua ei niinku sillee pelota et must tuntuu et seki on niinku monelle se lapsenhankkimismotiivi et sit ei oo yksin tai, et on joku joka kattoo vanhana perään tai jotain tällasta.
Sanna rakentaa itsestään kuvaa vapautta arvostavana henkilönä, jonka vapautta on rajoittanut pitkään jatkunut huoltovastuu omasta lapsuudenperheestä. Lasten rajoittaessa vapautta entisestään, ei Sanna ole valmis hankkimaan lapsia. Lapsettomuuteen päätymistä perustellaankin usein myös kausaalisella psykologisella selonteolla rajallisista resursseista. Moni haastateltu kertoo, että työelämän lisäksi tai sijasta henkilökohtainenkin elämä on saattanut olla niin kiireistä ja haastavaa, ettei voimavaroja
lastenhankintaan ole yksinkertaisesti jäänyt. Henkilökohtaisen elämän rajallisia resursseja ovat kuluttaneet paitsi huoltovastuu lapsuudenperheen jäsenistä, niin myös oma, puolison, tai vanhempien sairastuminen. Haastateltavat huolehtivat esimerkiksi vanhenevista tai sairaista vanhemmistaan sekä nuoremmista sisaruksistaan että heidän lapsistaan. Huoltovastuuta on saatettu kokea läpi elämän tai vasta myöhemmällä iällä. Lapsuudenperheestä huolehtiminen koetaan sekä kielteiseksi vastuuksi että myönteiseksi, omaa lapsettomuutta korvaavaksi oikeudeksi. Haastateltujen lapsuudenperheisiin liittyvissä hoivakertomuksissa korostuvat haastateltujen ottamat positiot tyttärinä, sisarina ja täteinä.
6.2 Mallitarinoiden saavuttamista tuottavuuden vaateeseen vastaamisen kautta
Aineistossa riittävän hyvää naiseutta tunnutaan rakentavan pitkälti perinteisen naisen mallitarinalla, jota määrittää ideaali naiseus eli äitiys. Vapaaehtoisesti lapsettomille naisille perinteisen naisen mallitarina ja sen kautta määrittyvä hyvä naiseus näyttäytyvät kuitenkin varsin ahtaina. Osa aineiston naisista tuottaakin kertomuksissaan modernin naisen mallitarinaa, joka muodostuu vaihtoehdoksi perinteisen naisen mallitarinalle ja siten vaihtoehtoiseksi hyvän naiseuden toteutumisen ehdoksi.
Perinteisen naisen mallitarinan korostaessa äitiyttä ja perhe-elämää, korostaa modernin naisen mallitarina työelämän, parisuhteen ja itsenäisyyden merkitystä.
Näyte 3. Opintoihin ja työelämään panostaminen muodostaa oikeuttavan selonteon lapsettomuudelle Tiina: Mä opiskelen nyt tällä hetkellä niinku kuudetta tutkintoa, että kyllähän mä oon sit taas, tavallaan saavuttanu elämäs tehny paljon semmosta mitä, sit ehkä ei oo sellasil ollu mahollisuutta tai pystyny, joilla on ollu niitä lapsia. Että, et mä oon opiskellu niinku töitten ohessa, ja sit taas tietysti mul on myös se että, mä oon laittanu niinku tosi paljon niinku paukkuja työntekoon et työ ollu kyl mulle jossain vaiheessa niinku semmone, sisältöä tuova asia niinku elämään et ku ei oo ollu sitä perhettä eikä lapsia, ni sitte, sit mä oon kyl, mä oon tehny kyl töitä niinku tosi paljon ja tosi niinku intohimosesti.
Tiina tulkitsee itseään työkeskeiseksi naiseksi ja vastakohtaiseksi perhekeskeiselle naiselle. Hän kertoo, miten on opintojensa ja uransa kautta pystynyt määrittelemään itsensä riittävän hyväksi yhteiskunnan jäseneksi, vaikka on lapseton. Lapsettomuuden valinneiden haastatteluissa ei ole korostuneesti kertomuksia ja kuvailua omasta hoivavietistä ja sen toteuttamisen tavoista, vaan kertomuksissa korostuvatkin ennemmin opinnot, työelämä sekä parisuhde tai sen puute. Työelämän korostamisen kautta haastatellut perustelevat omaa yhteiskuntakelpoisuuttaan. He vastaavat
yhteiskunnan tuottavuuden vaateeseen äitinä tai hoivaajana toimimisen sijasta korostamalla opiskelijan ja työntekijän roolejaan. Lapsettomuuden valinneet kuvautuvat itsenäisinä, pärjäävinä ja rohkeina norminrikkojina, mikä ilmentää modernin naisen mallitarinaa. Modernin naisen mallitarina muodostuu lapsettoman ei-äidin mahdollisuudeksi näyttäytyä hyvänä, sosiaalisesti suotavana ja eheänä naisena.
Työelämän korostamisen kautta haastateltavat perustelevat paitsi yhteiskuntakelpoisuuttaan, myös suoraan omaa lapsettomuuttaan. Modernin työelämään keskittyvän naisen mallitarinan vaade on saatettu kokea niin suureksi, ettei tilaa lastenhankinnalle ole koettu jäävän. Luterilaisessa työkulttuurissamme työelämään panostaminen saatetaan kokea myös ainoana moraalisesti kestävänä selontekona lapsettomuudelle. Epävarma työura näyttäytyy kausaalisena selontekona lastenhankinnan lykkäytymiselle. Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen mahdottomaksi kokeminen muodostuu syyttäväksi selonteoksi lapsettoman myöntäessä, ettei kokenut pystyvänsä selviytymään ruuhkavuosista. Osa haastateltavista myös perustelee omaa paremmuuttaan työntekijöinä juuri lapsettomuudellaan, eli sillä, että perhe-elämä ei häiritse työntekoa.
Lapsettomuuden valinneiden kerronnan mukaillessa selkeästi modernin naisen mallitarinaa, ei lapsettomiksi päätyneiden kerronta ole yhtä suoraviivaisessa suhteessa mallitarinoihin.
Korostaessaan feminiinisiksi määriteltyjä piirteitään kuten hoivaavuutta ja huolenpitoa, mukailee lapsettomiksi päätyneiden kerronta perinteisen naisen mallitarinaa, mutta korostaessaan itsenäisyyttään ja työorientoituneisuuttaan, mukailee heidänkin kerrontansa modernin naisen mallitarinaa. Lapsettomiksi päätyneet vastaavat tuottavuuden vaateeseen osin hoivakertomusten, osin työelämän korostamisen kautta. Lapsettomiksi päätyneille lapsettomuus ei ole ollut selkeä ja tietoinen päätös, eikä lastensaamista ja äitiyttä ole koettu erityisen vastenmielisiksi. Kun perinteistä naiseutta ei ole koettu luotaantyöntäväksi, ei heillä välttämättä siksi ole ollut välttämätöntä tarvetta haastaa perinteisen naisen mallitarinaa ja asemoitua ehdottomasti moderneiksi naisiksi. Lapsettomiksi päätyneet pyrkivät ikään kuin hyvittämään lapsettomuuttaan korostuneella kerronnalla oman hoivavietin toteuttamisesta.
Näyte 4. Hoivaviettiä tyydytetään työntekijän ja vapaaehtoistyöntekijän roolien kautta
Laura: Et tullu semmonen olo että jotenki lapsia, ja nuoria voi elämässä olla muutenki ja mullahan on tietysti aina ollu tää hoivavietti et mä oon sitte siinä työssäni päässy hoivaamaan ihmisiä. Et kyllä mä nyt tiedän et se on ihan täysin eri asia ku se, että olla äiti ja, hoivata sitä omaa, lasta ja näin. Mut mä oon ehkä jo jotenki hyväksyny sen että,
se ei vaan tapahtunu mun kohdalla. […] Se vaan, aika vaan meni. […] Ilman että mä ees huomasin ja, … sitten vaan tapahtu niin että nyt mä oon hyväksyny sen että mulla ei oo omia lapsia, mut oon miettiny kyllä vähän jotain sijaisvaihtoehtoja et ehkä semmosta tuki, tukihenkilön roolia, kenties. Ei sijaisvanhemman, vaan tukihenkilö.
Esimerkiks yksinhuoltajaäidille, […] Joka tarvii vähän breikkiä. […] silleen että, olisin tukena, jollekkin nuorelle, me ollaan mun miehen kanssa tätä mietitty. Et jossain vaiheessa ei just nyt mut ehkä, kun tässä vähän asiat tasottuu ja ollaan asuttu vähän pidempään yhdessä ja näin niin, kummakkin tykättäis siitä koska me tykätään nuorista kuitenkin että, ja oon ymmärtäny että ois aika paljon tarvetta tämmöselle tukihenkilölle.
[…] Et, mä oon jotenki nyt aatellu elämän aika silleen filosofisesti että elämää voi elää niin monenlaista. Et ei kaikkien tarvi, niinku mennä siihen samaan muottiin ku en mä oo koskaan siihen mahtunu, niin ei se nyt tässäkään muodossa, oo sitten menny, et mul on, mun tarkotus nyt vaan sitte on, hoitaa ihmisiä niinkun, erilailla (naurahtaa) ja isommalla massalla et mul ei vaan sitä omaa perhettä oo.
Näyte 5. Hoivaviettiä tyydytetään isotädin, työntekijän ja kummitädin roolien kautta
Kirsi: He on hyvin eri ikäsiä että tota, tän toisen siskon lapset jotka nyt on jo molemmat aikuisia, ja toisella on jo kaks lasta (naurahtaa), et niinku heitä, ja niinku tän toisen, mun siskon tytöntytön mä oon ollu tämmönen tukivanhempi vähän aikaa ku hän sai, hänet niinku tosi nuorena, ni sillon hän oli mulla paljon, viikonloppuja […] Mä oon ihan hoitanu häntä. Et nyt he muutti Toiseen Kaupunkiin on niinku enemmän etäisyyttä. Mut et kylhän siinäki niinku pääsee sitte, sitä, hoivaviettiään (naurahtaa) ja sitä, tavallaan sitä semmosta vanhemman roolia niinku ottamaan. Ja sama töissä, kun on, nuorten kanssa, ni, rakastan sitä kyllä ja mä koen että, et en mä siinä nyt oo yhtään huonompi ku, kukaan muukaan vaikkei oo sitä niinku, omakohtasta kokemusta ni he on kuitenki, sillee yksilöitä ja, kiinnostavia, mielenkiintosia nuoria, ihania ihmisiä, lahjakkaita, upeita, ja välillä vaikeita, mut että, jotenki siinäki roolissa pääsee sitte, niinku elämään sitä vanhemmuutta, ikään kuin. Et niitä mahollisuuksii, ja sit mul on kuus kummilasta, ni tota, ja aina koen olevani huono kummi (naurahtaa), kummi mutta
EH: Nii että sun elämässä on itse asiassa paljon lapsia ja nuoria.
Kirsi: On. Joo, on. Ja se tuntuu hyvältä. Se tuntuu oikeestaan yksinomaa hyvältä ei sillai katkeralta että miks nää ei oo mun. […] Ja ihan kiva ku ne saa aina palauttaa sitte vanhemmilleen (nauraa) […] Ja tulla, lähtee ite tanssimaan, tai tekeen jotain muuta, EH: Siin saa ehkä ne parhaat palat.
Kirsi: Siinä saa parhaat palat, ihan ehdottomasti.
Näyte 6. Hoivavietin tyydyttäminen läheissuhteissa korvaa omaa lapsettomuutta
Outi: Varmaan se on ollu semmosta niinku, hiljasta kypsymistä. … Ja sit myöski sitä et on löytäny ne semmoset omat kanavat, ja, et varmaan se ois ollu kyllä, ollu ihan erilainen asia jos ei ois näitä läheisiä, lapsia, ja perheitä joiden elämässä on todella, läheisesti mukana ollu. Niin tota, just niinku kaks ystävää, erityisesti ja sitte nää sisko ja veli. Ja sit myöskin, tämä, miehen siskon perhe. Siin on nyt viis niinku semmosta perhettä joiden kans on niinkun, ihan tiiviisti ollu että, missä niinku tapellaan mun läsnä ollessa ja, siis tavallaan että, ei oo mitään semmosia niinku, mitään semmosia, että mun suhteen oltas vieraskoreita. Että tota, et se on ollu iso lahja että tietysti nää on.
Näytteissä 4 ja 5 Laura ja Kirsi positioituvat kerronnassaan ahkeriksi hoivaajiksi. Todistelemalla omaa feminiinisyyttä, hoivaavuutta ja äidillisyyttä, pyrkivätkin lapsettomuuteen ajautuneet sopimaan perinteisen naisen mallitarinaan edes osittain, vaikka eivät biologisia äitejä olekaan.
Hoivakertomuksissa korostuvat haastateltavien ottamat positiot tyttärinä, sisarina, täteinä, kummitäteinä ja lemmikinomistajina sekä työntekijöinä. Näytteessä 6 Outi puolestaan kertoo hoivan toteuttamisen korvanneen omaa lapsettomuutta. Hoivaajan rooli näyttäytyy siten merkittävänä tekijänä oman vastentahtoisen lapsettomuuden hyväksymisessä. Hoivaajan positiot kuvautuvat äitiyttä korvaaviksi ja omaa vajavaista naiseutta paikkaaviksi rooleiksi.
Edellä mainittujen mallitarinoiden lisäksi kertomuksissa rakennetaan myös tuottavan yksilön ja itsenäisen ihmisen mallitarinoita, jotka eivät suoraan kytkeydy naiseuden ja äitiyden tematiikkaan.
Näyte 7. Tuottavan yksilön mallitarinan rakentaminen
Tiina: Et mä haluun täyttää tietyl tavalla jotenki sitä että, et mä oon niinku hyvä, ja pystyn niinku tekemään asioita hyvin. Ehkä tietyl tavalla, sitä semmost et ku ei oo ollu sit sitä perhettä, mitä ikään kuin osottaa sillä et mä oon samanlainen yhteiskunnan jäsen ku niinku kaikki, suurin osa, ni tavallaan työn kautta on sit osottanu sitä semmost pätevyyttä ja, semmosta että mä oon niinku, hyvä ihminen. […] Et ehkä se et jos ajatellaan et ois lapsia että, kasvattaa niinku hyvinkäyttäytyvät lapset ni, sehän on semmost tietynlaist niinku, arvostusta et mä oon hakenu sen työn kautta sit itelleni sitä arvostusta.
EH: Ja oot saanu.
