Kehollisuuden sekä biologisen naisen kehon tarjoamien mahdollisuuksien ja sen asettamien rajoitusten teemat kietoutuvat haastateltavien tulkintoihin lapsettomuuden vaikutuksista naiseuden kokemukseen. Ikääntyminen näyttäytyy keskeisenä selontekona lapsettomuudelle, sillä ikääntyminen konkretisoi lapsettomana pysymisen lopullisuuden.
Näyte 19. Ikääntyminen selontekoina lapsettomuudelle
Laura: Mullei koskaan tullu ees, semmosta ajatusta että nii et niitä lapsiaki ehkä, jos niitä oikeesti haluaa, niin ne pitäs nyt sitte jo, hankkia. Ja se sitte löi ehkä naamaan kun palas Suomeen. Ja tajus että nyt kyllä se laiva on melkeen jo purjehtinu että, et et. Kyllä
me tän nykysen partnerin kanssa sitä puhuttiin ja, ehkä jopa vaikka vähän yritettiinki ja mitään ei tapahtunu ni sitte mä rupesin tos miettiin et, turha tässä on nyt enää ees yrittää että, koen olevani jotenkin ehkä vähän liian vanhakin. Et en ehkä jaksais semmosen pienen vauvan kanssa enää.
Laura tuottaa lapsettomuudelleen ikään, vanhenemiseen ja biologiseen naiseuteen liittyviä selontekoja. Hän rakentaa itsestään kuvaa lapsettomuuteen ajautuneena henkilönä, joka alkoi liian myöhään pohtia lastensaamista. Aineiston naiset ovatkin 40–52-vuotiaita, eli heidän kohdallaan raskaaksi tuleminen on haastatteluhetkellä ollut jo biologisesti mahdotonta tai epätodennäköisempää.
Erityisesti lapsettomuuteen päätyneiden kohdalla lapsettomuuskysymyskin on aktualisoitunut vasta sitten, kun raskaaksi tuleminen on ollut iän puolesta jo vaikeutunut. Optiota lastenhankintaan kuvataankin esimerkiksi ”junana, joka meni jo” (Kirsi) sekä ”laivana, joka on jo purjehtinut” (Laura).
Yksi yleisimmistä lapsettomuudelle tuotetuista selonteoista tässä aineistossa on ikä kausaalisena selontekona: Biologisten lasten saaminen ei ole enää mahdollista. Psykologiseksi kausaaliseksi selonteoksi lapsettomuudelle tuotetaan iän kautta perusteltua jaksamattomuutta elää enää pikkulapsiarkea. Toisaalta ikä näyttäytyy myös syyttävänä selontekona joidenkin haastateltujen myöntäessä heränneensä liian myöhään pohtimaan lastenhankinnan ajankohtaisuutta. Omaa lapsettomuutta myös oikeutetaan iän kautta toteamalla, etteivät lapsettomuushoidot tuntuneet itselle oikealta vaihtoehdolta.
Näyte 20. Lapsettomuuskysymyksen ratkaiseminen
Kirsi: Niinku mä tossa alussa sanoin ni tällä hetkellä mä koen että mä elän, varmaan niinku, elän yksiä elämäni niinku parhaita vuosia. Vuosia että niinku kaikki se elämänkokemus on taustalla, tai takana. Ja nyt ku ei enää ees tartte miettiä sitä, lapsettomuus tai lapsiasiaa että, että onks se nyt vielä edessäpäin ja haluanko vai enkö halua vaikken mä sitä niin hirveen aktiivisesti oo missään vaiheessa miettiny ni kuitenki, Kun se kysymys on ratkastu (naurahtaa) se on takana päin, ni tota, nyt jotenki sitte, on niinku mahdollisuus, keskittyä täysillä tähän hetkeen ja, siihen työhön mitä, kuitenki tykkää tehä ja, harrastuksiin ja ystäviin että, elän niinku semmosta aika, aika yltäkyllästä elämänvaihetta.
Kirsi tekee selkoa lapsettomaksi päätymisestään kuvailemalla lapsettomuuskysymyksen ratkaisemista, ja kertoo ratkaisun tekemisen hyvistä puolista. Lapsettomiksi ajautuneiden seitsemän haastatellun kohdalla lapsettomuuskysymys näyttää aktualisoituneen usein oman vanhenemisen
myötä havahduttaessa siihen, että oma hedelmällinen ikä on päättymässä. Lapsettomuus näyttäytyy lapsettomiksi päätyneille jonkinlaisena kriisinä tai ongelmana, sillä lapsettomuuteen ei oltu aktiivisesti pyritty. Kertomuksissaan haastateltavat kuvaavat tarvetta ratkaista lapsettomuudesta seurannut kriisi siten, että lapsettomuus näyttäytyy ennemmin myönteisenä osana omaa elämää.
Kriisin onnistuneesti ratkaisseet kuvaavat tyytyväisyyttä omaan ja omannäköiseen elämään, ja näkivät tulevaisuuden valoisana ja mahdollisuuksia täynnä olevana. Neljä yhdestätoista haastatellusta on sen sijaan lapsettomuuden valinneita, jolloin lapsettomana pysyminen näyttäytyy usein jo varhaisessa iässä muodostuneena päätöksenä. Ikä ja vanheneminen eivät heidän kohdallaan muodostukaan merkitseväksi selonteoksi lapsettomuudelle, sillä lapsettomuus näyttäytyy vakaana päätöksenä, jota esimerkiksi vaihdevuosien lähestyminen ei ole oleellisesti horjuttanut.
Lapsettomuuden valinneiden haastatteluissa ei näyttäydy tarvetta tai pyrkimystä ratkaista tai hyväksyä lapsettomuuskysymys, sillä lapsettomuus on näyttäytynyt heille suhteellisen varmana ja luontevana päätöksenä sekä osana identiteettiä.
Näyte 21. Ei-äiti on vähemmän nainen
Laura: Mut lähinnä ehkä koin itteni ehkä vähän semmoseks niinkun, jopa vähän semmoseks epäonnistuneeksi ja, olin varmaan, aika allapäinki ja vähän silleen et en kokenu itteeni ihan niin, semmoseks naiseks. Kun et, mikä pitäis olla. Mut et tääki tuli kaikki mun päästä ei mulle kukaan sitä sanonu tai antanu niinkun ymmärtää et sä oot vähempi nainen. Ja, oon tietysti sanonu, muutaman kerran vähän surupäissäni mun miehellekki et oonko mä hänen mielestä jotenki vähempi nainen nyt et kun, Ei me nyt tosissaan ihan, niinkun, no puolisen vuotta me tietysti yritettiin, et jos olisin tullu raskaaks mut sit jotenki tuli vaan vähän semmonen olo et ei se, ei se tälleen nyt, jotenki tuli vähän semmonen olo et ei tää vaan oo oikein. Ja sit mä tietysti halusin häneltä varmistaa et onks hän nyt hirveen pettyny muhun et oonks mä jotenki nyt huono, huono nainen hänen silmissään et ku, ku mä en nyt ookkaan sit niin innostunu tästä ideasta ja haluun että, ei nyt tässä sitte, yritetä sen enempää. Et jotenki halus kuitenki varmistaa että mä kelpaan tämmösenä.
Laura tulkitsee tunteitaan liittyen äidin roolista paitsi jäämiseen, ja positioi itsensä puutteelliseksi naiseksi. Lapsettomat naiset tekevätkin tulkintojaan pääosin naisina, jolloin he positioivat itsensä erityisesti äidin roolista paitsi jääneiksi ei-äideiksi. Ei-äitiys määrittyy kertomuksissa erityisesti keholliseksi ja biologiseksi vaillinaisuudeksi äitiyden samastuessa erityisesti raskaana olemiseen, synnyttämiseen ja imettämiseen, siis biologisen naisen kehon mahdollistamiin tapahtumiin.
Erityisesti lapsettomiksi päätyneet liittävät ei-äidin identiteettikategoriaan kertomuksissaan vähäisemmän naiseuden verrattuna äidin identiteettikategoriaan. Äitiys puolestaan näyttäytyy kokonaisena naiseutena, ja äidin rooliin liitetään myös perheen pään ja vastuunkantajan asema. Äitiys näyttäytyy kokonaisvaltaisena, muut mahdollisuudet poissulkevana tehtävänä, minkä myötä äidit näyttäytyvät lapsettomien naisten kerronnassa oman elämänsä äitiydelle menettäneinä, ei-äitien kuvautuessa oman elämänsä ohjaksissa oleviksi.
Näyte 22. Raskauden ja synnyttämisen kokeminen ovat keskeisiä asioita naisen elämässä
Outi: Ystävillä on lapsia, Ehkä siin on se että on sitte niinku ajan myötä, ajan myötä on tullu rakkaita näistä lapsista ja, et se alkuvaihe on ollu, ehkä kaikkien lasten kanssa vähän vaikee. Paitsi nää veljen, no mä oon ollu veljelle vähän semmonen pikku äiti, ja, en tiiä mitä kaikkee siihen sitte liittyy. Mut että, oon sitä miettiny että onks se sit kuitenki veljeen erilainen suhde kun, siskoon joka pääsi sitten kokemaan sen raskauden ja synnyt- et tavallaan mul oli se, suru niinku sekin et mä oisin halunnut niinku kokea tämän niinku elämän eläimenä (naurahtaa). Niinku siis niinku biologisena olentona oisin halunnu kokea miltä se niinku tuntuu olla niinku raskaana ja synnyttää, et käydä niinku sillee ihan niinku semmosestaki kiinnostuksesta läpi sen. Et jäi niinku semmonen, naisen elämään liittyvä iso asia niinku kokematta.
Outi rakentaa puheessaan kuvaa lapsettomista naisista monin tavoin puutteellisempina verrattuna lapsellisiin naisiin, joilla on biologisen äitiyden kokemus. Aineiston naiset neuvottelevatkin puheessaan erityisesti siitä, voivatko he olla riittävän hyviä ja kokonaisia naisia, vaikka he eivät ole äitejä. Mikrotasolla tapahtuvan henkilökohtaisesta hyvän naiseuden toteutumisesta neuvotteleminen tuo näkyväksi myös makrotason ilmiön, jonka mukaan äitiys näyttäytyy hyvän naiseuden toteutumisen tärkeimpänä ehtona. Aineiston vapaaehtoisesti lapsettomat naiset konstruoivatkin perinteisen naisen mallitarinan noudattamista normatiiviseksi toiminnaksi, jossa äitiyden kokemus manifestoi naiseuden. Naiseuden ideaalin samastuessa heteronormatiiviseen, synnyttävään naiseen, näyttäytyvät vapaaehtoisesti lapsettomat naiset auttamattomasti vähemmän naisina verrattuna lapsellisiin naisiin. Lapsettomiksi ei-äideiksi identifioituessaan haastateltavat joutuvatkin pohtimaan, ovatko he jollain tapaa vähemmän naisia, koska eivät ole äitejä. Erityisesti lapsettomuuteen ajautuneet kuvaavat itseään biologisesti vaillinaisiksi ja puutteellisiksi naisiksi lapsettomuutensa vuoksi. Vaillinaisen naiseuden kokemus yhdistetään aineistossa pitkälti naisen biologisen kehon koettuihin puutoksiin, kuten raskauden, synnyttämisen ja imettämisen kokemuksien puuttumiseen.
He samastavatkin tulkinnoissaan naiseuden pitkälti naisen biologiseen kykyyn tuottaa lapsia ja
huolehtia jälkikasvustaan äiteinä. Haastateltavat rakentavat kerronnassaan ajatusta, jonka mukaan vain lapselliset, synnyttäneet äidit ovat oikeutettuja olemaan kokonaisia naisia.
Näyte 23. Ideaalin naiseuden haastamista
Kirsi: Ja sitäki mä mietin että sillon ku mä menin ihmissuhdetyön asiantuntijatehtäviin ni ehkä sillon, sillon niinku ajatteli sitä että onko jotenki, […] vajaa, ja et onko, onko naisena niinku, jotakin niin olennaista kokematta että, ei niinku voi ymmärtää sitä mitä naiseus on, ihan, mä en tiiä miks mua nykyään kauhistuttaa koko sana, mä puhun mielummin ihmisyydestä ku naiseudesta että vaikka oonki, vahvasti feministi mutta että jotenki, nii jotenki jännä nyt huomaan ku puhun tätä et ehkä niinku, ei oo pitkään aikaan kuitenkaan ja ehkä siinä työssä sinällään ei oo sit, siinä hyvin harvoin miettii sitä et voinko ymmärtää koska en ole, vanhempi tai, en ole äiti tai, et ei siinä onneks mieti että ehkä ne ihmisyyteen liittyvät kysymykset on sitte kuitenki niin paljon syvempiä. […]
Ja sit kauheen lohduttavia on ollu sellaset, yksittäiset kommentit esimerkiks yks kollega, äiti hänkin ni sano et, ei siinä nyt mitään nii ihmeellistä loppujen lopuksi siinä äitiydessä ja synnyttämisessä ole, ja niinku mun mielestä aidosti sanotut, tokastut heitetyt kommentit et ei sillä tavalla et ne olis jotenki niiku et voi sua sä, et sä nyt niin paljosta oo jääny paitsi, vaan niinku sillai, sellaset aika real-, inhorealistisetki että, EH: Ettei se nyt pyhitä ihmistä tai nosta sitä jollekki toiselle tasolle.
Kirsi: Juuri näin, mm, että, kyllä sitä nyt voi, elämästä ymmärtää ilman sitäki että on käyny synnyttämässä ja, imettäny ja kasvattanu että, samaa ihmisyyttä jaetaan.
Kirsi oikeuttaa naiseuttaan toteamalla, ettei biologinen äitiys takaa parempaa ymmärrystä maailmasta. Lapsettomuuden valinneet eivät tulkitse äitiyden olevan ideaalin naiseuden mittari, vaan he ennemmin haastavat käsitystä toteamalla, että nainen voi olla hyvä ja kokonainen ilmankin äitiyden kokemusta. Vaikka he toisaalta sanoutuvat irti lapsettoman naisen biologisesta puutteellisuudesta ja vähemmästä pätevyydestä, näyttäytyy äitiyden sosiaalinen ulottuvuus osalle heistä kuitenkin jonkinlaisena oikeutuksena täydempään naiseuteen ja siitä vaille jääminen huonommuutena tai vähempinä oikeuksina. Lisäksi osa heistä oikeuttaa lapsettomuuttaan kuvaamalla raskautta ja synnyttämistä ahdistaviksi ja korostaa sitä kautta naisen oikeutta omaan kehoonsa.
Näyte 24. Yleistetyn toisen hyväksyntää lapsettomuudelle haetaan oman hoivavietin kuvailulla Elina: Mä koen niinkun, vauvakuumeen semmosena tiedätsä hinkuna, tulla raskaaksi.
Ja kantaa se lapsi ja synnyttää.
EH: Niinku et onkse se ruumillinen puoli siinä?
Elina: Joo ja nimenomaan se semmonen, semmonen niinkun, (naurahtaa) lisääntymisen tarve. Tai joku tällanen. Ja sit taas mulle niinku äitiys ja hoivavietti se on semmonen rooli jonka voi ottaa, muutakin kun biologista lastaan kohtaan. Et ehkä mä tavallaan niinku sen, se niinku vauvakuume nimenomaan koskettaa sitä, niinkun et haluaa sen raskauden ja sen vauva-ajan ja sen semmosen niinkun, sen fyysisen kokemuksen siitä äidiksi tulosta. Et sitte taas tavallaan se semmonen, vanhemmuuden ja hoivaamisen ja äitiyden vietti ni sitä voi siis toteuttaa muidenkin lapsiin tai niihin adoptiolapsiin tai, vaikka kotieläimiin tyyppisesti tietyl tavalla.
Elina erittelee biologisen ja sosiaalisen äitiyden eroja, ja toteaa, että biologisesti lapsetonkin voi toteuttaa äidillisiä piirteitään. Lapsettomiksi päätyneiden kerronnassa naisen ja äidin ideaaleja ja perinteisen naisen mallitarinaa reitteinä hyvään naiseuteen ei pyritä haastamaan, vaan oma synnyttämättömyys eli ideaalia naiseutta vastaan rikkominen kuvataan biologiseksi vajeeksi ja puutteellisuudeksi sekä vähäisemmäksi pätevyydeksi ja suuremmaksi itsekkyydeksi. Lapsettomiksi päätyneet pohtivatkin, ovatko he vähemmän naisia, kun heillä ei ole biologisia lapsia. Heidän mukaansa vain synnyttäneillä naisilla on oikeus olla täysillä naisia, joten synnyttämättöminä ei-äiteinä heillä on velvollisuus mitätöidä itseään. Lapsettomuuteen päätyneet pyrkivät omaksumaan perinteisen naisen mallitarinan edes osittain runsailla kertomuksilla hoivavietistään, eli todistelemalla, että ovat feminiinisiä, hoivaavia ja äidillisiä naisia, vaikka eivät biologisia äitejä olekaan. Kertomuksissaan naiset tuntuvat selittävän itseään biologisesti puutteellisiksi naisiksi, sillä heillä ei ole herännyt biologista tarvetta saada lapsia. Tällöin he häivyttävätkin vastuutaan lapsettomuudesta perustelemalla lapsettomuutta itsestä riippumattomilla biologisilla syillä.
Puutteellisen biologian aiheuttamaa tilaa pyritään kuitenkin hyvittämään omalla toiminnalla hoivakertomusten kautta, jolloin haastateltavat positioivat itsensä sosiaalisesti ja psyykkisesti suotaviksi ja hoivaaviksi naisiksi. Haastateltavat tuntuvat hakevan yleistetyn toisen hyväksyntää omalle naiseudelleen todistelemalla, että vaikka ovat lapsettomia, eivät he kuitenkaan ole hoivavietittömiä. Hyvittämisellä pyritään tekemään perinteiseksi naiseksi ja sen myötä hyväksi naiseksi identifioituminen edes osittain mahdolliseksi.
7. Pohdinta
Tutkimuksessani pyrin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: Miten kertojat positioituvat lapsettomuuteensa lapsettomuutta koskevissa selonteoissa? Miten kertojat neuvottelevat vallitsevan, vasta äitiyden kokemuksen kautta manifestoituvan naiseuden ja lapsettoman naiseuden välillä? Miten selonteoissa ja positioinneissa rakennetaan äitiydestä erillistä naisen identiteettiä, ja millaisena tämä identiteetti näyttäytyy?
Tutkimukseni haastateltavat identifioivat itsensä ennemmin vapaaehtoisesti lapsettomiksi erotukseksi tahattomasti lapsettomista. Vapaaehtoinen lapsettomuus tarkoittaa sitä, että lapsia ei ole aktiivisesti pyritty saamaan, mutta raskaaksi tulemista on usein pyritty aktiivisesti estämään.
Vapaaehtoisesti lapsettomienkaan joukko ei kuitenkaan ole homogeeninen, vaan vapaaehtoisesti lapsettomiksi on päädytty monista syistä ja monin tavoin. Aineistoni haastateltavien lapsettomuus näyttäytyy joko aina olleena tai varhain muodostuneena varmana päätöksenä, tai ambivalenttina tai vastentahtoisena päätymisenä lapsettomuuteen kausaalisista syistä ja viivästymisen kautta. Erityisesti lapsettomaksi päätyminen samastuu Petersonin ja Engwallin (2013) kuvaukseen lapsettomuudesta jatkuvana valitsematta jättämisenä lopullisen valinnan sijaan.
Tapa, jolla haastateltavat positioivat itsensä lapsettomiksi, on merkityksellinen, sillä lapsettomuuden valinneet ja lapsettomiksi päätyneet tuottavat keskenään erilaisia selontekoja lapsettomuudelleen, sekä rakentavat tulkinnoissaan mallitarinoita eri tavoin. Lapsettomuuden valitseminen näyttäytyy yksioikoisempana suhteessa lapsettomaksi päätymiseen, jossa lapsettomuuden selonteot ja tulkinnat mallitarinoista ovat monimutkaisempia.
Kertojat neuvottelevat vallitsevan, vasta äitiyden kokemuksen kautta manifestoituvan naiseuden ja lapsettoman naiseuden välillä punnitsemalla lapsettoman identiteettikategorian hyviä ja huonoja puolia suhteessa lapsellisen identiteettikategoriaan. Tätä vertailua tehdessään kertojat myös rakentavat ja luonnehtivat lapsettoman ja lapsellisen identiteettikategorioita. Kertojien tuottama vastakkainasettelu lapsettomien ja lapsellisten välillä on paikoin hyvinkin jyrkkää, mikä voi olla seurausta lapsettomien puolustautumisesta altavastaajan asemassa. Lapsettomuuden valinneet haastateltavat keskittyvät pääasiassa lapsettomuuden myönteisiin sekä lapsiperhe-elämän kielteisiin puoliin. Lapsettomiksi päätyneet pohtivat lisäksi myös lapsettomuuden negatiivisia sekä lapsellisuuden positiivisia puolia. Lapsettomuuden ehdottoman myönteisinä puolina haastateltavien kertomuksissa korostuu niin psyykkinen, fyysinen kuin taloudellinenkin vapaus sekä elämän
helppous ja paremmat mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen. Lapsettomuuden kielteisiksi puoliksi haastateltavat nimeävät itsekkyyden sekä suuresta äidinrakkaudesta ja vanhuudenturvasta paitsi jäämisen, vaikka Gillespien (2003), Morellin (2000) ja Petersonin (2014) mukaan vapaaehtoisesti lapsettomat naiset eivät aikaisemmassa tutkimuksessa ole juurikaan keskittyneet lapsettomuudesta seuraaviin negatiivisiin seikkoihin. Petersoninkin (2014) mukaan keskeisin lapsettomuuteen liitetty positiivinen asia on haastateltujen lapsettomuuteensa liittämä vapaus.
Wager (2000) toteaa, että naiseuden samastuessa edelleen äitiydeksi, asettuvat vapaaehtoisesti lapsettomien naisten naiseus ja identiteetit kyseenalaistetuiksi. Lapsettoman position hyvien ja huonojen puolten punnitsemisen kautta tämän tutkimuksen kertojat pyrkivätkin näyttämään oman lapsettoman minänsä ja identiteettinsä itselle ja muille suotuisana, eli tulemaan sinuiksi oman lapsettomuutensa kanssa. Erityisesti osa lapsettomiksi päätyneistä haastateltavista kertoo oman lapsettomuuden hyväksymisen merkityksestä hyvinvoinnille, sillä heidän kohdallaan lapsettomuus ei ole ollut selkeä tavoite tai päämäärä. Morellin (2000) mukaan oman lapsettomuuden pohdinta aktualisoituu usein elämän muutoskohdissa, menetysten sattuessa ja vaihdevuosien aikana. Erityisesti lapsettomiksi päätyneet naiset pyrkivät omaksumaan lapsettoman identiteetin viimeistään vaihdevuosien jälkeen, jolloin biologisten lasten saaminen ei ole enää mahdollista.
Kertojat neuvottelevat lapsellisen naiseuden ja lapsettoman naiseuden välillä myös pohtien naiseuttaan biologisen naiseuden kautta. Naisen kyky saada biologisia lapsia on kiinteässä yhteydessä ikään, joten lapsetonta naiseutta perusteltiin ikään liittyvin selonteoin. Lisäksi erityisesti osa lapsettomiksi päätyneistä haastateltavista kertoo kokeneensa olevansa jollain tapaa vähemmän nainen verrattuna lapsellisiin naisiin, sillä he eivät ole olleet raskaana, synnyttäneet tai imettäneet. Osa lapsettomuuden valinneista kertojista pyrkii kuitenkin haastamaan tätä ei-äitien vähemmän naiseuden kokemusta toteamalla, että synnyttämättömätkin naiset voivat yhtä lailla ymmärtää elämää. Myös Gillespie (2000) toteaa, että vapaaehtoisesti lapsettomat naiset pyrkivät sanoutumaan irti lapsettomien naisten huonommuudesta suhteessa lapsellisiin naisiin, vaikka hänen (Gillespie, 2003) mukaansa lapsettomia naisia saatetaankin luonnehtia epänaisellisiksi ja luonnottomiksi.
Tutkimukseni haastateltavat tuovat niin työelämä-, parisuhde-, kuin lapsettomuus sosiaalisissa suhteissa -kertomuksissakin esiin lapsettomuudesta johtuvaa vähäisemmän naiseuden kokemusta myös sosiaalisissa tilanteissa. Osa sekä lapsettomuuden valinneista että lapsettomiksi päätyneistä naisista kertoo kokeneensa tarvetta pienentää itseään lapsettomuutensa vuoksi. Heidän mukaansa äitiys tuo naiselle auktoriteettia, josta lapsettomat naiset jäävät paitsi. Vähemmän auktoriteetin
kokemus voi johtaa tiettyjen työtehtävien välttelyyn, puolison lasten kasvatuksesta pidättäytymiseen sekä ulkopuolisuuden kokemuksiin sosiaalisissa suhteissa. Gillespien (2000) mukaan lapsettomien naisten henkistä kypsyyttä voidaan jopa kyseenalaistaa, sillä lapsettomuus voidaan tulkita kyvyttömyydeksi tehdä aikuisuuteen kuuluva päätös hankkia lapsia.
Petersonin ja Engwallin (2013) mukaan vapaaehtoisesti lapsettomat naiset turvaavat myönteistä naisen identiteettiään ajattelemalla, että halu saada lapsia on biologinen, mutta tuntemattomasta syystä heillä ei ole toistaiseksi tällaista biologista halua herännyt. Myös tämän tutkimuksen haastateltavat kuvaavat lastensaamistarvetta biologisperäiseksi vauvakuumeeksi, joka aktualisoituu biologisen kellon tikittäessä. Toisin kuin Petersonin ja Engwallin (2013) tutkimuksessa, osa tämän tutkimuksen kertojista myöntää poteneensa vauvakuumetta hetkellisesti. Ajoittaisella vauvakuumeella voidaan kuitenkin tarkoittaa myös normaalia omien elämänvalintojen pohdintaa, joka Morellin (2000) mukaan ei ole lapsettomuuden katumista vaan sen tunnustamista, että lapsettomuudella on niin hyviä kuin huonojakin puolia.
Tämän tutkimuksen lapsettomiksi päätyneet haastateltavat turvaavat myönteistä naisen identiteettiään myös runsailla hoivakertomuksilla, joissa he korostavat roolejaan tyttärinä, sisarina, täteinä, kummitäteinä, lemmikinomistajina ja työntekijöinä. Äidin position sijasta muiden hoivaajan positioiden ottaminen on äitiydestä erillisen naisen identiteetin rakentamista. Letherbyn (2002) mukaan biologinen äitiys näyttäytyy yhteiskunnassamme edelleen ainoana tapana toteuttaa kunnollista naiseutta, ja osa tämän tutkimuksen kertojista pyrkiikin ikään kuin hyvittämään omaa lapsettomuuttaan sekä paikkaamaan vajavaista naiseuttaan runsaalla hoivaviettinsä kuvailulla.
Hoivakertomuksissaan haastateltavat tuovat esiin kulttuurisesti feminiinisiksi miellettyjä piirteitään, kuten hoivaavuutta ja huolenpitoa, ja näin he kerronnassaan rakentavat osittain perinteisen naisen mallitarinaa. Lapsettomiksi päätyneet eivät ole missään kohtaa elämäänsä tehneet varmaa päätöstä lapsettomuudestaan, joten perinteinen naiseus ja äitiys eivät mitä luultavimmin ole tuntuneet erityisen vastenmielisiltä vaihtoehdoilta. Kertojien korostaessa puolestaan itsenäisen ja työorientoituneen naisen positioita, rakentavat he kerronnassaan myös modernin naisen mallitarinaa. Lapsettomiksi päätyneet vastaavat yhteiskunnan tuottavuuden vaateeseen siis osin hoivakertomusten ja osin työelämän korostamisen kautta.
Jyrkemmin äitiydestä erillistä naisen identiteettiä rakennetaan lapsettomuuden valinneiden kertomuksissa, joissa äitiys ja perinteinen naiseus myös useammin kuvautuvat vastenmielisiksi ja itselle sopimattomiksi rooleiksi. Lapsettomuuden valinneet naiset korostavat
työelämäkertomuksiaan, ja painottavat modernin naisen mallitarinaan sopivia, paradoksaalisesti maskuliinisiksi miellettyjä piirteitään, kuten pärjäävyyttään, itsenäisyyttään ja rohkeuttaan rikkoa normeja. He asettuvat kertomuksissaan opiskelijan ja työntekijän positioihin, joiden kautta he myös vastaavat tuottavuuden vaateeseen. Moderni naiseus ja työelämäkertomukset näyttäytyvät haastateltavien kertomuksissa lapsettomien naisten mahdollisuutena näyttäytyä eheinä ja hyvinä naisina sekä ihmisinä yleensä. Joidenkin lapsettomuuden valinneiden kertomuksissa halu ja tarve keskittyä uraan näyttäytyy myös oikeuttavana selontekona lapsettomuudelle, vaikka Wagerin (2000) mukaan uranaiseus ei kelpaa lapsettomuuden perusteluksi Suomessa tai muissa Pohjoismaissa toimivan päivähoitojärjestelmän vuoksi. Lisäksi Gillespie (2000) huomauttaa, että vapaaehtoisesti lapsettomilla naisilla on taipumus edelleen selittää lapsettomuuttaan stereotyyppiselityksillä lemmikeistä lasten korvaajina sekä uran tärkeydellä, mikä voikin selittää myös tämän tutkimuksen kertojien selontekoja.
Osa haastatelluista on rakentanut äitiydestä erillistä naisen identiteettiä jo lapsena lapsuudenperheessä, josta on saatu varhaisin malli äitiydestä. Omalle lapsettomuudelle tuotetaankin lapsuudenperhekertomuksissa selontekoja, joiden avulla oma lapsettomuus pyritään näyttämään ymmärrettävämpänä valintana. Esimerkiksi osa lapsettomiksi päätyneistä kertoo epäilleensä omia kykyjään toimia vanhempana kielteisten lapsuudenkokemusten vuoksi. Osa lapsettomuuden valinneista kertoo tienneensä jo lapsuudessa, etteivät halua saada lapsia tai ryhtyä äideiksi. Myös huoltovastuu lapsuudenperheestä on voinut kuluttaa rajallisia resursseja niin paljon, ettei tilaa lastensaamiselle ole koettu jäävän.
Äitiydestä erillistä naisen identiteettiä rakennetaan myös parisuhdekertomuksissa, joissa kertojat esittävät runsaasti perusteluja lapsettomuudelleen. Parisuhdetta ei välttämättä ole löytynyt lainkaan, tai sitten parisuhteen laatua ei ole koettu sopivaksi lastensaamiselle. Omaa vastuuta lapsettomuudesta myös häivytetään toteamalla, ettei puolisokaan halunnut lapsia. Useampi haastateltu kertoo halunneensa ensisijaisesti perheen, eikä vain lapsia. Tällä argumentilla selitetäänkin, mikseivät kertojat pyrkineet itselliseen äitiyteen, vaikka moni tätä vaihtoehtoa olikin pohtinut. Joidenkin kertojien parisuhdekertomuksissa korostuu näkemys, jonka mukaan vapaaehtoisesti lapsettomat naiset haluavat hyvän parisuhteen, kun taas lapsia haluavat naiset etsivät ensisijaisesti isää tuleville lapsilleen.
Tutkimukseni haastateltavien kertomuksissa rakennetaan perinteisen ja modernin naiseuden lisäksi myös tuottavan yksilön ja itsenäisen ihmisen mallitarinoita. Tuottavan yksilön mallitarinaa
lähennytään kertojien vastatessa yhteiskunnan tuottavuuden vaateeseen hoiva- ja työelämäkertomuksilla. Itsenäisen ihmisen mallitarina tulee näkyväksi kertojien korostaessa normatiivisesta poikkeavaa ratkaisuaan pysyä lapsettomana. Moni heistä korostaakin sekä haluaan että kykyjään rakentaa omannäköinen ja hyvä elämä. Kertojat tuottavat myös vastakkainasettelua,
lähennytään kertojien vastatessa yhteiskunnan tuottavuuden vaateeseen hoiva- ja työelämäkertomuksilla. Itsenäisen ihmisen mallitarina tulee näkyväksi kertojien korostaessa normatiivisesta poikkeavaa ratkaisuaan pysyä lapsettomana. Moni heistä korostaakin sekä haluaan että kykyjään rakentaa omannäköinen ja hyvä elämä. Kertojat tuottavat myös vastakkainasettelua,