Ammattiroolit ja professiot

2.10.1 Professiot

Roolin erilaisten määritelmien perusteella voidaan määritellä myös ammattirooli.

Samassa ammatillisessa roolissa olevat ihmiset ovat siis sijoittuneet samaan ammat-tiasemaan ja heiltä edellytetään sen normiston mukaista käyttäytymistä (Rommetveitin (1968) ja mm. Homansin (1966) määritelmiä mukaillen). Ihminen omaksuu ammatti-roolin vaatimat perusvalmiudet (tiedolliset, normatiiviset ja motivaation ammatti-roolin mukai-seen toimintaan) jo ennen rooliin sitoutumistaan (Albrecht ym. 1987, s. 110 – 111).

Niinpä esimerkiksi opiskelija ehtii ennen farmaseutiksi valmistumistaan omaksua laajan ammatillisen tietopohjan ja sen lisäksi ne normit, joita hänen edellytetään farmaseuttina toimiessaan no udattavan.

Koulutusammattien eli professioiden perinteinen määritelmä pitää Cruessin työ-ryhmän (2000) mukaan sisällään tiedollisen pohjan, joka hankitaan pitkällä koulutuksel-la. Laajan tietopohjan kautta päädytään takaamaan yhteiskunnalle keskeisiä palveluita.

Yhteiskunnan muutos muuttaa myös profe ssioita ja niiden vaatimuksia. Professioilla on erikoistunutta tietoa, jota tavalliset ihmiset eivät helposti ymmärrä. Ammattilaisilla on yksinoikeus tämän tiedon käyttöön ja myös velvollisuus sen opettamiseen. Professio-ammattilaiset käyttävät erityistietojaan yksilön ja yhteiskunnan hyväksi altruistisesti.

Nämä piirteet yhdessä antavat professioille oikeutuksen autonomiaan, mahdollisuuden asettaa omat standardinsa ja oikeuden itsesäätelyyn. Professioammattilaisilla on oltava yhtenäinen tietopohja, mitä on laajennettava tutkimuksen kautta. Tällä tavalla ammatti-tietoa käytetään korkeimmalla mahdollisella tasolla (Cruess ym. 2000). Farmasian am-matillinen tietopohja täyttää nämä vaatimukset.

Ilman ammatinharjoittamiseen oikeuttavaa lisenssiä professioammateissa ei voi toi-mia. Toimilupa siis suojaa professioita epäpäteviltä ammatinharjoittajilta. Koulutusam-mattilaisten (esim. lääkärit, lakimiehet) tarjoamat palvelut ovat elintärkeitä suurelle yleisölle, jolta puuttuu kyky selvitä ongelmistaan ilman ammattilaisten apua. Ammatti-laisten hankkima tiedon monopoli luo heille valtaa ja arvostetun aseman. Sama valta säteilee myös niihin oppilaitoksiin, jotka kouluttavat näitä ammattilaisia. Ne pystyvät

standardoimaan ja päättämään, mitkä tiedot ovat koulutusammateissa valideja ja toisaal-ta rajaamaan, ketkä pääsevät koulutusammattia harjoittoisaal-tamaan, ketkä eivät. Tieto ja sii-hen liittyvä valta tuo koulutusammattilaisille myös autonomisen aseman: ulkopuoliset eivät voi määrittää, mikä on validia ammatinha rjoittamista, eivätkä siten kontrolloida ammattia (Simpson 1979, s. 17 – 24). Myös farmasian ammatteihin pääsee vain alan yliopistokoulutuksen kautta. Niin ikään alan palvelut ovat elintärkeitä yhteiskunnalle.

Ala itse määrittelee toimintatapansa ja kontrolloi omaa toimintaansa.

Vaatimus ammatin sisäisestä kontrollista luo autonomian paradoksin: autonomia on professioille välttämätöntä, että ammattitehtävät tulisivat tehdyiksi, mutta toisaalta kuka pystyisi aukottomasti tarkastamaan, että tehtävät on tehty ammattitaidolla. Paradoksi muodostaa koko ammatin autonomialle uhan, joka on voitettavissa vain alan sisäisen kontrollin avulla. Professioammattilaisten velvollisuutena on itse valvoa alansa ammat-tilaisten toimintaa. Kaikkien alan edustajien on noudatettava hyviä ammattikäytäntöjä ja alan eettisiä velvoitteita. Ellei yksittäinen alan edustaja toimi näin, on virheellinen toi-minta pystyttävä tunnistamaan alan sisällä ja siihen on puututtava (Hoogland ja Joche m-sen 2000). Tämän toimintatavan – siis alan itsekontrollin – soisi vahvistuvan myös far-masiassa.

Professionaaliselta koulutukselta edellytetään, että sen kuluessa opiskelija saa amma ttiroolissaan tarpeelliset kognitiiviset valmiudet, valmistautuu kohtaamaan ammattiroolin vaatimukset ja käyttäytymään näiden vaatimusten mukaisesti. Lisäksi opiskelijan olisi opintojensa aikana saatava riittävästi motivaatiota pystyäkseen siirtymään tilanteesta toiseen – opiskelijasta valmiiksi ammattilaiseksi (Simpson 1979, s. 13). Pelkkä ammatin teoreettinen tietopohja ei kuitenkaan riitä, kompetenssi syntyy käytännön kokemuksesta, joka puolestaan edellyttää, että ammattilainen osaa toimia alansa sääntöjen mukaisesti. Näiden sääntöjen kautta arvioidaan ammatillisen toiminnan pätevyys – niistä koostuu ammatin laatustandardi. Säännöt muodostavat ne piirteet, joista ammatin voi tunnistaa (Hoogland ja Jochemsen 2000). Myös farmasiassa ammattilaiset määrittävät itse omalla toiminnallaan sen, miten pätevänä heidän toimintaansa pidetään.

Kamppailussa korkean ammattimoraalin puolesta ammatilliset järjestöt ja ammatin-harjoittamisesta päättävät viranomaiset ovat keskeisessä asemassa: ne voivat käyttää hyväkseen kollegiaalisuutta yhteisten ammatillisten päämäärien julkistamisessa ja

saavuttamisessa. Ammatilliset järjestöt voivat karsia epäammatillista ja epäpätevää käyttäytymistä ammattikuntansa edustajista. Kuitenkin myös yksittäisten ammattilaisten pitäisi tukea alansa korkeita ammatillisia päämääriä. Yhteiskunta luo ammattia kohtaan tunnetun arvostuksen alan yksittäisten jäsenten toiminnan perusteella: jos toiminta ei täytä yhteisön asettamia tavoitteita, ammatin arvostus saattaa laskea merkittävästi tai muuttua. Ammattikunnan toteuttama itsesäätely ei ole vaihtoehto vaan ammatin muka-naan tuoma velvollisuus, jota alan on pidettävä yllä tehokkaasti ja avoimesti. Muussa tapauksessa vastuu ammatillisesta säätelystä ja kurinpitomenettelyistä siirretään alan ulkopuolisille tahoille (Cruess ym. 2000).

2.10.2 Muut ammattilaiset

Simpson määrittelee semiprofessioiksi ammatit, joissa toimitaan sinänsä arvostetuissa tehtävissä, mutta ilman professioille ominaista täyttä valtuutusta. Esimerkkinä semipro-fessioista ovat hoitotyön ammatit. Semiprofessioissa työskentelevät ovat puoliammatti-laisia, joihin kohdistetaan selkeää ulkoista kontrollia, eikä heillä ole nä in ollen autono-mista asemaa. Heiltä puuttuu professioiden tietopohja ja siihen perustuva valta-asema.

Ammattikollegat eivät ole keskenään tasa-arvoisia ammattilaisia, sillä vertikaalinen ammattirooleihin sijoittuminen tuo mukanaan hierarkiaa ja vähentää kollegiaalisuutta (Simpson 1979, s. 24 – 27). Rajoittuneilla ammatinharjoittajilla tarkoitetaan henk ilöitä, jotka kyllä hoitavat terveyteen liittyviä ongelmia, mutta yleensä rajoitetuilla kehon alu-eilla (esim. optikot, jalkojenhoitajat). Heidän antamansa ho ito on lääkärin työlle alisteis-ta. Marginaaliammattilaisia puolestaan ovat henkilöt, jotka hoitavat moninaisia vaivoja vähe mmän perinteisillä tavoilla. Tällaisina hän mainitsee osteopaatit ja kiropraktikot.

Näennäisammattilaiset (esim. uskolla parantajat) käyttävät epätieteellisiä, mm. uskon-nollispohjaisia menetelmiä, joiden merkitystä ei voi kokeellisesti todentaa (Wardwell 1979, s. 230 – 235).

2.10.3 Farmasia professiona

Farmasia ei ollut saavuttanut profession asemaa vielä 1970-luvun lopussa (Wardwell 1979, s. 230 – 235). Farmasian ammatit eivät Wardwellin luokittelussa kuitenkaan kuu-lu mihinkään em. ammatinharjoittajien ryhmään, vaan ne ovat oma erityistapauksensa.

Alan ammattilaiset joutuvat työskentelemään lääkäreiden ohjeiden mukaan, eivät kui-tenkaan heidän alaisenaan. Farmasian ammattilainen toteuttaa sekä ammatillista että yrittäjän roolia. Itsehoitoasiakkaita opastaessaan farmasian edustajat joutuvat poht i-maan potilaansa kokonaistilannetta – tapahtuma on joskus jopa lähellä vaivan dia g-nosointia. Wardwellin mielestä lääkärit vastustavat apteekkilaisten aktiivista roolia. Ap-teekkilaiset puolestaan kokevat, että lääkärit eivät arvosta heidän laajoja tietojaan ja taitojaan. Näitä tietoja voidaan hyödyntää omaksumalla kliinisen farmasian toiminta-malli osaksi apteekkilaisten ammattikuvaa. Potilaan kokonaishyvinvointi nostetaan myös apteekissa työn keskeiseksi sisällöksi (Wardwell 1979, s. 230 – 235). Farmasian ammattiroolin muuttuminen on yksi tämän tutkimuksen keskeisiä kysymyksiä, jota tar-kastellaan myös tulosten pohdinnan yhteydessä.

Farmasian ammatillisuutta on mitattu Schackin ja Heplerin (1979) muokkaaman mittariston avulla. Professionaalinen suhtautuminen ilmenee siten, että alan ammattilainen pitää ammatillista järjestöään vertaisryhmänään, on sitoutunut ja omistautunut työlleen. Ammattilainen uskoo niin ikään itsesäätelyyn, autonomiaan ja jatkuvaan kouluttautumiseen ja on sitoutunut yleisön palvelemiseen (Schack ja Hepler 1979, Lerkiatbundit 2000b). Näitä piirteitä etsimällä myös suomalaisista apteekkilaisista on mahdollista tunnistaa lääkealan ammattilaiset.

Farmasian ammattikuvaan kuuluu sekä ammatillinen, potilaskeskeinen toiminta että lääkkeen toimittaminen asiakkaalle. Amerikkalaisessa apteekkifarmasiassa (Sleath ja Campbell 2001) on ha vaittu, että jotkut ammattilaiset haluavat keskittyä tehokkaaseen lääkkeiden jakeluun, toiset taas potilaskeskeiseen kliiniseen farmasiaan. Näiden näkö-kantojen edustajat näkevät myös alan tulevan kehityksen hyvin eri tavoin. Vaikka pro-fessionalismin katsotaan lisääntyneen amerikkalaisessa farmasiassa pidentyneen koulu-tuksen ansiosta, ei professionaalisuudesta kuitenkaan voida puhua ilman potilaskeskei-syyttä. Suurissa ketjuapteekeissa työskentelevillä ammattilaisilla voi olla

professionaa-linen asenne, mutta työn kiireisyys ja toimitettujen reseptien määrään keskittyvä yritys-strategia estävät sen toteuttamisen käytännössä. Amerikkalaisen apteekkifarmasian on arvioitu jakautuvan kahteen luokkaan: suuriin apteekkiketjuihin, jotka keskittyvät lääk-keiden tehokkaaseen jakeluun, sekä kliiniseen farmasiaan panostaviin pieniin yksiköi-hin. Tämän tutkijat näkevät odotettavana kehityssuuntana jo lähiaikoina. Heidän mu-kaansa valtaosa amerikkalaisista apteekeista kuuluu ensimmäiseen luokkaan. Tämän jaon he uskovat korostuva n sekä sairaala- että avohuollon apteekeissa. Näistä vain poti-lassuuntautunut sektori täyttää professioammatin tunnusmerkit. Vain alan ammatilli-suuden vahva esiin nostaminen estää kirjoittajien mielestä alan kurjistumisen ja arvos-tuksen laskun (Sleath ja Campbell 2001).

Potilaskeskeisyys on professionaalisen apteekkitoiminnan selkäranka myös suomalai-sessa farmasiassa. Henkilöstöpula ja työn kiireisyys saattavat meilläkin muodostua am-matillisuuden käytännön toteuttamisen esteiksi.

2.10.4 Huippuammattilaiset

Blenkinsoppin (1999) työryhmä etsi tutkimuksessaan brittiläisiä apteekeissa työsken-televiä huippuammattilaisia (leading edge -practitioners). Näiden odotettiin olevan sekä luonteeltaan erilaisia että työskentelytavoiltaan innovatiivisempia kuin tavallisten ri-viammattilaisten. Asiantuntijaraati etsi huippuammattilaiset ja heidän kontrolliryhmän-sä, joiden toimintaa tutkittiin monipuolisesti triangulaatioperiaatteella. Huippuammatti-laisten todettiin olevan mm. aloitteellisempia, potilaskeskeisempiä, verkottuvampia ja aktiivisempia itsensä kehittämiseen kuin keskivertoammattilaisten. Kontrolliryhmän apteekkilaiset olivat kiinnostuneimpia liiketoimintansa kehittämisestä. Huippuammatti-laiset erottuivat keskivertokollegoistaan myös käytännön toiminnan tasolla: he koulut-tautuivat, toteuttivat henkilökuntansa koulutusta suunnitelmallisesti, halusivat kehittää uusia toimintatapoja ja apteekin lisäpalveluja enemmän kuin kontrolliryhmän apteekki-laiset. Vaikka kirjoittajat toteavat tuloksensa suuntaa antaviksi, he arvioivat huippua m-mattilaisten työskentelevän itsenäisissä apteekeissa ( ei suurissa ketjuissa). Siellä heille annettaisiin itsenäisyyttä ja mahdollisuuksia työmenetelmien valintaan. Huippuammatti-laisten ominaisuuksia on mahdollista opiskella ja sitä kautta kehittää myös

keskiverto-ammattilaisia huippujen suuntaan (Blenkinsopp ym. 1999). Myös osa suomalaisista farmasian ammattilaisista voitaisiin nimetä huippuammattilaisiksi. Tutkimuskohteena he voisivat tarjota alalle uusia ja innovatiivisia näkökulmia.

Yhteiskunnan jatkuva muutos, jota etenkin informaatioteknologian kehitysvauhti ruokkii, kasvattaa entistä tiedostavampia asiakkaita apteekeille. Farmasiaan ja koko terve ydenhuoltoon kohdistuu uusia muutospaineita. Matka huippuammattilaiseksi pitää Woodwardin (1998) mukaan sisällään myös matkan yksilön omaan sisimpään. Ihmisen on opittava tuntemaan sekä ydinpersoonallisuutensa että ammatillisuutensa. Sen jälkeen hänen on astuttava elinikäisen oppimisen kehälle, jossa jatkuvasti oppii uutta, analysoi oppimaansa, oppii analyysinsä perusteella tekemään kysymyksiä ja toimimaan uuden oppimiskehän käynnistämiseksi. Lopulta oppimisen kehä on osattava yhdistää sekä yk-silön omaan peruspersoonallisuuteen että hänen ammatillisuuteensa. Näistä tekijöistä muodostuu Woodwardin mukaan huippuammattilaisuus. Johtajina huippuammattilaiset voivat luoda kukoistavan opiskelukulttuurin myös omaan työyhteisöönsä – se on heidän velvollisuutensa. Huippuammattilaisen ura on matka, ei päämäärä (Woodward 1998).