Ammatillisen sosialisaation teoriat

Ammatillinen sosialisaatio muodostaa yhden osan aikuisen elämään mahtuvista sosia-lisaatiokokemuksista. Sen kautta ihmisen on mahdollista omaksua ammatissa tarpeelli-set normit oman toimintansa osaksi. Ammatillinen sosialisaatio on yksi tässä tutkimuk-sessa käytetyistä viitekehyksistä.

Laajassa tutkimuksessaan Simpson (1979, s. 3) on nimennyt kaksi aiempaa ammatil-lisen sosialisaation teoriaa induktio- ja reduktionäkökulmiksi. Induktionäkökulman alkuperäiset ajatukset ovat peräisin Mertonilta, reduktionäkökulman ajatukset Beckerin työryhmä ltä (ks. Simpson 1979, s. 3).

Koulutusammattiin (professioon) sosiaalistumisen induktionäkökulma lähtee liikkeel-le oliikkeel-lettamuksesta, että professiot ovat yhteiskunna llisia instituutioita, joissa opiskelijat omaksuvat ammattikulttuurin ja ammattilaisuuden kumulatiivisen oppimisen kautta.

Opiskeluvaihe antaa tulevassa ammatissa vaadittavat valmiudet. Professioihin valmista-vat oppilaitokset ovalmista-vat ammatillisen sosiaalistumisen institutionaalisia tapahtumapaikko-ja, professiojärjestelmän alajärjestelmiä. Oppilaitoksissa opiskelijalle opetetaan paitsi ammatissa tarpeelliset kognitiiviset tiedot ja taidot, myös ammattiin kuuluvat normit.

Sosialisaation kulkua voi seurata opiskelijoiden ammatillista suuntautumista seuraama l-la. Simpsonin mukaan induktiomalli ei ota huomioon opiskelijoiden sosiaalistamiseen liittyviä valtarakenteita ja niissä tapahtuvia roolimuutoksia tai opiskelijoiden motivaa-tiota ammattiroolin saavuttamiseen (Simpson 1979, s. 7 – 9).

Reaktionäkökulmassa professionaalista koulutusta ei pidetä ammatin alajärjestelmänä vaan itsenäisesti organisoituna sosiaalisena yksikkönä. Yhteiset kokemukset sitovat opiskelijat ryhmäksi ja antavat näköaloja koulutukseen. Reaktionäkökulmassa opiskeli-joita tutkitaan yksilöinä yksilöllisissä tilanteissa. Ammattiroolien institutionaalista luon-netta ei hyväksytä, ei liioin ammattilaisia ohjaavia yleisiä normeja. Opiskelu ei ole reak-tionäkökulmassa ammatillisen sosialisaation perusta. Yksilön ammatilliseen toimintaan vaikuttaa välitön organisaatioympäristö, ei suinkaan sosialisaatio. Reaktionäkökulma ei keskity ammattirooliin vaan opiskelijoihin ja siihen, miten nämä toimivat ja reagoivat koulutukseensa tässä ja nyt, ei pitkänä prosessina (Simpson 1979, s. 9 – 13).

Simpson ei ollut tyytyväinen kumpaankaan ammatillista sosialisaatiota käsittelevään teoriaan. Induktioteorian mukainen oletus ammatillisen sosialisaation ja alan normien oppimisesta muodollisen koulutuksen aikana on Simpsonin mukaan liian yksinkertaista.

Normien omaksuminen ei takaa automaattisesti niiden jatkuvuutta. Reaktionäkökulma kumoutuu Simpsonin omissa tutkimuksissa. Reaktioteorialla ei voi selittää Simpsonin havaitsemaa sosialisaation pysyvyyttä. Näitä teorioita merkittävämmäksi ammatillista jatkuvuutta selittäväksi tekijäksi Simpson nostaa ne tiedot ja taidot, joita ammattilaiset olivat omaksuneet opinnoissaan ja etenkin opintoihin kuuluvassa harjoittelussaan. Har-joittelu suuntaa opiskelijoiden huomion pois muista ammatin kannalta keskeisistä toimi-jois ta kohti omaa itseä. Yksilö itse on tärkein aloitteentekijä roolin mukaiseen käyttäy-tymiseen. Kun tämä asenne on kehittynyt, se ei enää muutu, vaikka yksilön rooli myö-hemmin muuttuisikin. Kerran opittujen tietojen ja taitojen perusteella syntyvä jatkuvuus voi luoda myös ammatillista joustamattomuutta, jatkuvaa pitäytymistä vanhoissa totu-tuissa toimintatavoissa, vaikka vallitsevat odotukset – siis normit – olisivat muuttuneet.

Yksilön toiminta ammatissaan muuttuu hänen oppiessaan uusia tietoja ja taitoja ja tottu-essaan niihin. Uusilla työntekijäsukupolvilla uudet työskentelytavat muovautuvat auto-maattisesti opintojen aikana. Ongelmia vahvasta ammattiin sosiaalistumisesta saattaa

syntyä silloin, kun vanhat työntekijät ovat sitoutuneet niin tiukasti vanhoihin työta-poihinsa, etteivät kykene omaksumaan uusia (Simpson 1979, s. 228 – 230).

Sosialisaation eri dimensiot eivät noudata yhteneväistä linjaa. Vaikka yksilö olisi suuntautunut tiedollisesti ammattiinsa, se ei kuitenkaan takaa motivaatiota toimia am-matissa. Muutos opiskelijasta ammattilaiseksi voi olla raju. Opiskelijalla voi olla ruu-suiset odotukset työstään, mutta käytännön arki ei ehkä vastaakaan näitä odotuksia. In-nokkuutta seuraa pettymys. Ammatin status kalpenee, työ muuttuu arkipäiväiseksi ru-tiiniksi. Ammatillisen sosialisaation tutkimuksessa on Simpsonin mukaan tärkeää muis-taa myös kaikki ne muut roolit, joita yksilöt joutuvat ottamaan huomioon oman amma t-tiroolinsa ohella. Ammatillisen sosiaalistumisen monidimensionaalisuus tulee jälleen esille (Simpson 1979, s. 230 – 232).

Taulukkoon 3.4. on koottu yhteenveto ammatillisen sosialisaation näkökulmista.

Kaikki ammatillisen sosialisaation piirteet ovat löydettävissä myös farmasiassa. Prosessi alkaa jo opintojen aikana ja jatkuu työelämässä. Jos farmasian ammattilaisen työ esi-merkiksi apteekissa muuttuu rutiiniksi, se voi taannuttaa ammatillista sosialisaatiota ja suunnata yksilön mielenkiinnon muihin asioihin. Positiivisesti etenevä ammatillinen sosialisaatio sen sijaan saattaa johtaa apteekkilaistakin yhä pidemmälle omassa amma-tillisessa kehittymisessään.

Taulukko 3.4. Ammatillisen sosialisaation näkökulmat Simpsonin (1979) mukaan.

Näkökulma Näkökulman mukainen käsitys sosialisaatiosta

Induktionäkökulma Opiskelijat omaksuvat ammattikulttuurin kumulatiivisen op-pimisen kautta, oppilaitokset sosiaalistavia instituutioita, joissa ammatin normit opitaan

Reaktionäkökulma Koulutus ei ole ammatin alajärjestelmä, oikea normien mukai-nen käyttäytymimukai-nen opitaan vasta ammatissa, opiskelu ei ole ammatillisen sosialisaation perusta

Simpsonin näkö-kulma

Koulutuksessa ja harjoittelussa opitut tiedot ja taidot ammatil-lista jatkuvuutta selittäviä tekijöitä, yksilö itse tärkein aloit-teentekijä roolin mukaisessa käyttäytymisessä

3.4 Ammatillisen sosialisaation kokonaisuus

3.4.1 Ammatillisen sosialisaation käsitteet

Ammatillinen sosialisaatio pitää sisällään ne organisaation muodolliset ja ei-muodolliset toimet, joilla se yrittää vaikuttaa työntekijöidensä tuleviin asenteisiin ja käyttäytymiseen (Schneider 1985, s. 583). Se käsittää ammatissa tarpeellisten tietojen, taitojen ja käyttäytymisen siirtämisen sekä motivoivan ammatti- identiteetin ja ammatil-lisen sitoutumisen synnyttämisen ammattiin aikoville. Tiedot ja taidot ovat ennak-koedellytyksiä kestävän ammatillisen orientoitumisen ja motivaation syntymiselle, mut-ta eivät kuitenkaan mut-takaa niitä. Yksilön pitää oppia yhdistämään ammattirooli pysyvästi persoonallisuuteensa. Tiedot, orientoituminen ja motivaatio ovat ammatti- identiteetin osakomponentteja. Vasta kun kaikki kolme osa-aluetta ovat kehittyneet, voidaan ihmi-sen katsoa sosiaalistuneen ammattiinsa (Simpson 1979, s. 6, 137). Onnistunut ammattiin sosiaalistuminen on elintärkeää ammatin säilymiselle ja jatkuvuudelle, ja myös ammat-tiin liittyvien palvelujen saatavuudelle yhteiskunnassa (Schwirian ja Facchinetti 1975).

Ammattistatuksen tunnistaminen tarkoittaa Simpsonin mukaan sitä, että ihminen hyväksyy ammattinimikkeen kuvaamaan itseään, osaksi identiteettiään. Tunnistaminen tapahtuu joko roolissa toimien ja sitä kautta oppien tai niin, että muut ihmiset alkavat mieltää henk ilön kuuluvan kyseiseen rooliin – ihminen siis leimautuu ammattiinsa.

Esimerkiksi amerikkalaiset sairaanhoidon opiskelijat alkavat pitää itseään hoitajina opiskelun alkuvaiheessa, kun muut ihmiset alkavat luokitella heitä hoitajiksi. Jos hoita-jan ammattistatus tunnistettaisiin vasta ammatillisissa tehtävissä työskentelyn myötä, se olisi kehittynyt sairaanhoidon opiskelijoille paljon myöhemmin. Toiset ihmiset, ei yksi-lö itse, saavat aikaan yksiyksi-lön ammattistatuksen kehittymisen (Simpson 1979, s. 137 – 141).

Sitoutuminen ammattiin tarkoittaa Simpsonin (1979) mukaan prosessia, jonka kaut-ta opiskelijat kokevat ammattinsa riittävän motivoivana voidakseen sitoutua siihen.

Muut ammatilliset vaihtoehdot tulevat vähemmän houkutteleviksi tai liian kalliiksi.

Kiintymys ammattiin syntyy vähitellen tunteista, jotka saavat alkunsa vuorovaikutuk-sesta ja yhteisistä kokemuksista. Vuorovaikutuksessa herää tunne samaan