• Ei tuloksia

Eläinavusteinen työskentely sosiaalityössä : oppilaiden ja kuraattorin kokemuksia eläinavusteisesta koulukuraattorin työstä

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Eläinavusteinen työskentely sosiaalityössä : oppilaiden ja kuraattorin kokemuksia eläinavusteisesta koulukuraattorin työstä"

Copied!
69
0
0

Kokoteksti

(1)

ELÄINAVUSTEINEN TYÖSKENTELY SOSIAALITYÖSSÄ

Oppilaiden ja kuraattorin kokemuksia eläinavusteisesta koulukuraattorin työstä

Riikka Pietarinen Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö

Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Huhtikuu 2017

(2)

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos

PIETARINEN RIIKKA: Eläinavusteinen työskentely ammatillisessa sosiaalityössä. Op- pilaiden kokemuksia eläinavusteisesta koulukuraattorin työstä

Pro gradu -tutkielma, 69 sivua, 6 liitettä (8 sivua)

Tutkielman ohjaajat: yliopistonlehtori Aini Pehkonen ja yliopisto-opettaja Mari Suonio

Huhtikuu 2017__ _______________________________________________________

Avainsanat: psykososiaalinen tuki, eläinavusteinen terapia, koulukuraattorit

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on eläinavusteinen työskentely sosiaalityössä. Tut- kimusaihe on tärkeä eläinavusteisen sosiaalityön tunnettavuuden lisäämisen, kehittämi- sen sekä perustelemisen kannalta. Tutkimuksessa haetaan vastausta kysymykseen, mikä merkitys eläinavusteisella kuraattorin työskentelyllä on palvelua käyttäville nuorille. Tut- kimuskysymys on muotoutunut eläinavusteisen työskentelyn tutkimustietoon pohjautu- vasta ennakko-oletuksesta, jonka mukaan eläinavusteista työskentelyä voidaan hyödyn- tää ja sen avulla voidaan saada tuloksia myös sosiaalityössä. Empiirinen aineisto koostuu seitsemästä yläkouluikäisen oppilaan haastattelusta sekä yhdestä koiran kanssa työsken- televän koulukuraattorin haastattelusta. Haastattelut on toteutettu teemahaastatteluina ja analyysimenetelmänä on sovellettu teorialähtöistä sisällönanalyysia.

Keskeisin tutkimustulos on koiran merkitys kuraattorin vastaanotolla käyvien oppilaiden mielialaan positiivisesti vaikuttavana tekijänä, minkä voidaan katsoa tukevan psyykkistä hyvinvointia. Koiran läsnäololla kuraattoritapaamisten aikana oli melko suuri merkitys myös vuorovaikutusta ja kommunikaatiota helpottavana ja rauhoittavana tekijänä sekä sosiaalisen tuen tarjoajana. Muilta osin koiran merkitys oppilaiden kokemana jäi vähäi- semmäksi, jos sitä oli lainkaan. Näissä vaikuttavaksi tekijäksi koettiin enemmänkin ku- raattorin keskustelutuki, jossa koiran läsnäolon koettiin toimivan usein myönteisellä ta- valla vaikuttavana lisänä. Kuraattorin näkökulmasta koiran merkitys nousi esille positii- visesti vaikuttavana tekijänä myös osassa niistä asioista, joissa oppilaat eivät koiran läs- näoloa kokeneet niinkään merkitykselliseksi.

Tutkimustulokset vahvistavat käsitystä siitä, että eläinavusteinen työskentely voi tuoda lisäarvoa myös sosiaalityöhön, tässä tapauksessa koulukuraattorin työhön. Eläinavustei- sen sosiaalityön tunnettavuuden lisäämiseksi, kehittämiseksi ja perustelemiseksi olisi tar- peen tuottaa lisää tutkimustietoa myös muilta sosiaalityön osa-alueilta. Laajemman em- piirisen aineiston käsittävä tutkimus eläinavusteisen työskentelyn merkityksestä sosiaali- työssä toisi tieteellisesti vakuuttavampaa tietoa, mikä puolestaan voisi antaa perusteita sosiaalityön kontekstissa tapahtuvan eläinavusteisen työskentelyn kehittämiselle.

(3)

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Stud- ies, Department of Social Management Sciences

PIETARINEN RIIKKA: Animal-assisted work in professional social work. School social worker’s and pupils’ experiences of animal-assisted school social workers’ work.

Master's thesis, 69 pages, 6 appendices (8 pages)

Advisors: Senior Lecturer Aini Pehkonen and University Teatcher Mari Suonio

April 2017__ ___________________________________________________________

Keywords: psycho-social support, animal-assisted therapy, school social worker

The subject of this pro gradu thesis is animal-assisted working in social work. The subject of research is important in terms of increasing awareness, the development of and justifi- cation for animal-assisted social work. The study sought to answer the question, “what is the significance of animal-assisted school social work for youngsters who are using the school social worker’s services?” The research question was formed by the presumption, which is based on research findings, that animal-assisted work can be utilized and can be used to achieve results also in social work. The empirical material consists of interviews of seven secondary school-aged students and one school social worker who is working with a dog. The interviews were carried out as semi-structured interviews and theory- based content analysis was applied as the analysis method.

The most important research result was the significance of the dog as a positive factor for the student’s mood, which can be seen as supporting mental well-being. The presence of a dog had also a fairly large role as an interaction and communication facilitator and as a calming factor, as well as a provider of social support. In other respects, the significance of the dog remained lower in the student’s experiences, if it was felt at all. In those cases the school social worker’s chat support was felt to be more significant and the presence of the dog was often seen as a positive supplement. From the school social worker’s point of view, the dog seemed to be a positive factor also in some of the cases where students did not find the dog's presence as significant.

The results confirm the view that the animal-assisted work can bring added value to social work in this case, the school social worker’s work. To enhance the awareness of, to de- velop and to justify animal-assisted social work, it would be necessary to generate further data also in other areas of social work. A study about the significance of animal-assisted work in social work, with broader empirical evidence, would bring scientifically more convincing information that could justify the development of animal-assisted social work.

(4)

SISÄLLYS

1 JOHDANTO ... 5

2 PSYKOSOSIAALINEN SOSIAALITYÖ ... 7

2.1 Psykososiaalisen sosiaalityön taustaa ... 7

2.2 Ihmisen psykososiaalinen kehitys ja nuoruus kehitysvaiheena ... 11

2.3 Psykososiaalinen sosiaalityö koulukuraattorin työssä ... 13

3 ELÄINAVUSTEINEN TYÖSKENTELY ... 17

3.1 Eläinavusteisesta työskentelystä tutkittua ... 17

3.2 Eläinavusteinen työskentely minäkuvan ja psyykkisen hyvinvoinnin tukena ... 20

3.3 Eläinavusteinen työskentely sosiaalisten taitojen vahvistajana... 23

3.4 Eläinavusteinen työskentely toimintakyvyn ja motivaation vahvistajana ... 26

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 30

4.1 Tutkimustehtävä ja tarkennetut tutkimuskysymykset ... 30

4.2 Aineiston hankinta ... 30

4.3 Aineiston analyysi ... 34

4.4 Eettiset kysymykset ja tutkimuksen luotettavuus ... 38

5 KOIRAN JA KURAATTORIN VASTAANOTOLLA ... 41

5.1 Henkistä hyvinvointia ... 41

5.2 Sosiaalisia taitoja ... 46

5.3 Toimintakyvyn edistämistä ... 50

5.4 Johtopäätökset ... 53

6 POHDINTAA ... 56

LÄHTEET ... 58

LIITE 1 KIRJE HAASTATELTAVILLE

LIITE 2 HAASTATELTAVAN ALLE 18-VUOTIAAN LAPSEN SUOSTUMUS LIITE 3 HAASTATELTAVAN ALLE 18-VUOTIAAN LAPSEN VANHEMMAN

SUOSTUMUS

LIITE 4 TEEMAHAASTATTELUN RUNKO

LIITE 5 TUTKIMUSLUPAHAKEMUS

LIITE 6 TUTKIMUSLUPAPÄÄTÖS

(5)

1 JOHDANTO

Sosiaalityö on ihmisten kanssa ja heidän hyvinvointinsa edistämiseksi tehtävää työtä.

Ihmisten pahoinvointi on nyky-yhteiskunnassa nähtävillä oleva koko ajan esiin nouseva ilmiö. Pahoinvointi ilmenee yhteiskunnallisina ongelmina, kuten syrjäytymisenä, johon liittyy vahvasti elämänhallinnan ja sosiaalisten taitojen puute. Kaupunkiorientoituneessa yhteiskunnassa ihmiset etääntyvät yhä kauemmas luonnosta ja omista luonnollisista lähtökohdistaan. Tutkimusten mukaan muun muassa eläinavusteisella työskentelyllä ja luontoelementtien hyödyntämisellä on mahdollista vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin, joten niiden hyödyntäminen myös sosiaalityössä on näin ollen ajateltavissa oleva vaihtoehto. Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tarjottu tuki on yhteiskunnallisesti kannattavaa, joten erityisesti lasten ja nuorten tukemiseen ja sitä kautta mahdollisten ongelmien ehkäisyyn panostaminen on perusteltua.

Tämän tutkimuksen lähtökohtana on olettamus siitä, että eläinavusteisella työskentelyllä voi olla vaikuttavuutta myös sosiaalityön kontekstissa. Tutkimustehtävänä on tuottaa tietoa siitä kuinka kirjallisuudesta esiin nostettavissa olevat eläinavusteisen työskentelyn vaikutukset näyttäytyvät käytännön sosiaalityössä. Lisäksi tavoitteena on tuottaa tietoa eläinavusteisesta työskentelystä ammatillisen sosiaalityön menetelmänä sen käytön perustelemiseksi sekä sen kehittämisen edistämiseksi.

Tutkimuksen kontekstina toimii koulukuraattorin työ, joka on luonteeltaan psykososiaalista sosiaalityötä. Näin ollen ensimmäisessä luvussa luodaan katsaus psykososiaaliseen sosiaalityöhön. Aluksi käydään läpi psykososiaalisen sosiaalityön perusajatusta ja historiallista kehityskulkua. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset nuoret, joten toiseksi luodaan katsaus nuoruuteen ihmisen kehitysvaiheena psykososiaalisesta näkökulmasta katsottuna. Viimeiseksi avataan koulukuraattorin työtä psykososiaalisena työskentelynä.

Toisessa luvussa perehdytään eläinavusteista työskentelyä kuvaavaan tutkimustietoon.

Aluksi käydään läpi eläinavusteista työskentelyä yleensä sekä kuvataan lyhyesti eläinavusteista työskentelyä sosiaalityössä. Tämän jälkeen luodaan katsaus

(6)

kulkevina teemoina; eläinavusteinen työskentely minäkuvan ja psyykkisen hyvinvoinnin tukena, eläinavusteinen työskentely sosiaalisten taitojen vahvistajana sekä eläinavusteinen työskentely toimintakyvyn ja motivaation vahvistajana. Näihin teemoihin perustuvat myös tutkimuksen teemahaastattelurunko sekä analyysimenetelmänä käytetyn teorialähtöisen sisällönanalyysin analyysirunko.

Neljäs luku käsittelee tutkimuksessa käytettyjä menetelmiä. Aineiston hankintaa käsittelevässä osiossa kuvataan tutkimuksessa aineistonhankintamenetelmänä käytettyä teemahaastattelua ja sen käytännön soveltamista tässä tutkimuksessa. Aineiston analysointia käsittelevässä alaluvussa kuvataan teorialähtöistä sisällönanalyysia ja sen toteuttamista tässä tutkimuksessa. Neljännen luvun lopuksi tarkastellaan vielä tutkimuksen eettisiä kysymyksiä sekä luotettavuutta.

Viidennessä luvussa kuvataan empiirisen aineiston ja tutkimuksen teoriapohjan välistä vuoropuhelua haastatteluaineistosta poimittujen suorien lainausten siivittämänä. Tässä pääpainopisteenä on teoriatieto eläinavusteisesta työskentelystä. Samalla luodaan katsaus myös psykososiaalisen sosiaalityön, erityisesti koulukuraattorin työn, teorian yhtymäkohtiin tutkimuksen empiirisen aineiston kanssa. Tämä jää vähäisemmälle huomiolle painopisteen ollessa enemmän eläinavusteisessa työskentelyssä, jonka kuitenkin voidaan katsoa olevan kytköksissä psykososiaaliseen sosiaalityöhön siinä hyödynnettävissä olevana menetelmänä. Luvun päätteeksi esitetään empiirisen aineiston ja tutkimuksen teoriapohjan vertailuun pohjautuvat johtopäätökset siitä mikä merkitys eläinavusteisella kuraattorin työskentelyllä on palvelua käyttäville nuorille, mikä on myös tutkimuksen tutkimuskysymyksenä. Pohdintaosio on omana lukunaan tutkimuksen päätteeksi.

(7)

2 PSYKOSOSIAALINEN SOSIAALITYÖ

2.1 Psykososiaalisen sosiaalityön taustaa

Jorma Sipilä (1989, 213) on jakanut sosiaalityön kolmeen eri osajärjestelmään byrokratiatyöksi, neuvontaa ja ohjausta sisältäväksi palvelutyöksi sekä terapeuttisissa organisaatioissa tehtäväksi psykososiaaliseksi työksi. Psykososiaalisen työn tavoittteina Sipilä (emt., 224) korostaa ihmisen psyykkistä selviytymistä sekä toiminta- ja ajattelutapojen muuttumista. Myös Kyösti Raunio on käyttänyt samaa jakoa viitaten teoksessaan Sipilään. Psykososiaalinen työ on erilaista verrattuna byrokratiatyöhön ja palvelutyöhön. Erilaisuus näkyy Raunion mukaan työn toteuttamisen toimipisteissä, organisaatioissa sekä käytössä olevassa tietopohjassa. Psykososiaalisen työn toiminnalliset lähtökohdat ovat muihin osajärjestelmiin verrattuna erilaiset. Siinä missä byrokratiatyössä keskeisessä roolissa ovat hallinnolliset säädökset, perustuu psykososiaalinen työ pitkälle erikoistuneeseen tieteelliseen tietoon ja kokemukseen.

Toiminnan sisältö on tieteelliseen tietoon perustuvaa yksilöllistä ongelmien selvittelyä terapeuttisen keskustelun keinoin. (Raunio 1993, 107–108.)

Riitta Granfeltin (1993, 177) mukaan psykososiaalisella työllä tarkoitetaan laajasti tulkittuna työskentelyä, joka kohdistuu yksilöiden, perheiden ja ryhmien sosiaalisiin ja psyykkisiin kysymyksiin kaikkialla sosiaali- ja terveydenhuollon alalla. Sosiaalityössä psykososiaalinen työskentely voidaan Granfeltin mukaan käsittää työskentelyksi, jossa korostuvat terapeuttinen työote, syrjäytyneiden ryhmien kanssa työskentelyyn sitoutuminen sekä pyrkimys jäsentää psykologian osuutta sosiaalityön tietoperustassa tietoisesti. Eiri Sohlman (2008, 17) on kiteyttänyt psykososiaalisen käsitteeksi, jolla tarkoitetaan psykologisten tekijöiden ja sosiaalisten tekijöiden liittymistä yhteen.

Psykologisina tekijöinä hän nostaa esimerkeiksi emootiot ja kognitiivisen kehityksen ja sosiaalisina tekijöinä kyvyn luoda suhteita muihin ihmisiin sekä kyvyn oppia ja noudattaa vallitsevia sosiaalisia normeja.

Granfelt kuvaa psykososiaalista työtä yhdeksi sosiaalityön orientaatioksi, johon sisältyy terapeuttisen ulottuvuuden lisäksi myös sosiaalipoliittinen orientaatio. Psykososiaalinen

(8)

asiakaskeskeistä sosiaalityötä. (Granfelt 1993, 223.) Sirpa Taskisen (2004, 142) mukaan lapsille ja nuorille tarkoitettuja kunnallisia psykososiaalisia palveluja ovat mm. kasvatus- ja perheneuvolapalvelut, terveyskeskuksen psykologipalvelut, mielenterveyspalvelut sekä koulupsykologin ja koulukuraattorin palvelut.

Psykososiaalisen työn juuret ovat Granfeltin mukaan Mary Richmondin luoman case workin periaatteissa. Hän kuvaa psykososiaalisen työn perusidean olevan luettavissa Richmondin teksteistä. (Granfelt 1993, 179.) Richmond korosti tärkeimmäksi ja keskeisimmäksi asiaksi sosiaalityöntekijän toiminnassa monipuolisen kokonaiskuvan luomista asiakkaan tilanteesta eli tarkan sosiaalisen diagnoosin tekemistä ja systemaattista työskentelyä sen pohjalta. Hän myös painotti tapauskohtaisen arvioinnin tärkeyttä. (Bernler & Johnsson 1988, 14; Granfelt 1993, 179.)

Myös Sirpa Härkälä (1992, 27–28) on todennut, että Richmondin tapauskuvauksista on tulkittavissa hänen olleen tietoinen yksilön tai perheen ja sosiaalisen ympäristön välillä vaikuttavista materiaalisista, sosiaalisista ja psykologisista tekijöistä, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Richmond nosti tärkeäksi sekä yksilön että ympäristön ymmärtämisen ja case work työskentelyssä huomioitiin ne molemmat. Sosiaalityön perustehtäväksi Richmond on nähnyt ihmisen persoonallisuuden kehittämisen. Hän näki ihmisen osana sosiaalista ympäristöään ja persoonallisuuden kehittyvän sosiaalisten suhteiden kautta, jolloin ihmisen yhteisöllisyyden tukeminen nousee sosiaalityön tärkeäksi tehtäväksi. (Granfelt 1993, 179; Härkälä 1992, 27–28.)

Granfelt (1993, 180) nostaa psykososiaalisen sosiaalityön kehityshistoriasta merkittäväksi vaikuttajaksi myös Gordon Hamiltonin, joka on kirjoittanut näkemyksistään case workista vuonna 1940 ilmestyneessä kirjassaan Theory and Practice of Social Case Work. Hamilton on korostanut kokonaisuuksien ymmärtämisen olevan mahdollista vain osiensa kautta ja toisaalta osien ymmärtämisen mahdollistuvan kokonaisuuden hahmottamisen kautta (Hamilton 1951, 15). Hamilton on kuvannut, että ihminen ja tilanne sekä niiden välinen vuorovaikutus muodostavat inhimillisen tapahtuman, mikä on sosiaalityössä keskeistä. Hamiltonin mukaan ”sosiaalinen case”

pitää sisällään ihmisen, todellisuuden jossa ihminen elää sekä ne merkitykset, jotka ihminen itse antaa omalle todellisuudelleen. (Bernler & Johnsson 1988, 20; Granfelt 1993, 180; Hamilton 1951, 3–4.)

(9)

Hamilton on kuvannut case workin peruslähtökohdaksi olettamuksen yksilön osallistumisesta omaan sosialisaatioonsa mahdollisimman täysipainoisesti.

Sosiaalityöntekijällä tulee olla keinoja tarjota konkreettista apua sekä psykologista tietoa voidakseen auttaa asiakasta ongelmatilanteen analysoinnissa, jotta asiakas pystyy itse omalla toiminnallaan saamaan aikaan positiivista muutosta omaan tilanteeseensa.

Työntekijän lähtökohtaisena olettamuksena on, ettei asiakas ole täysin avuton ongelmiensa edessä, vaan häntä voidaan kannustaa tekemään omia päätöksiä sekä toimimaan niiden mukaisesti. Työntekijältä vaaditaan taitoja motivoida asiakasta käyttämään sekä henkilökohtaisia että sosiaalisia resurssejaan ongelman ratkaisemiseksi.

Sosiaalityöntekijän tehtävänä on siis tukea asiakasta käyttämään omia taitojaan ja voimavarojaan tilanteensa muuttamiseksi ja oman itsensä kehittämiseksi. Tähän työntekijältä vaaditaan psykologista osaamista. (Granfelt 1993, 180–181; Hamilton 1951, 22–23, 46.) Tämä on hyvin vahvasti kytköksissä tämän päivän psykososiaalisen sosiaalityön psyykkisen ja sosiaalisen huomioivaan voimaannuttavaan työotteeseen.

Hamiltonin (1951, 22) näkemyksen mukaan case workilla tavoitellaan niin yksilöllistä kuin yhteiskunnallistakin kehitystä. Richmondin mukaan tämä tapahtuu kohdentamalla työpanos yksilöihin ja heidän hyväkseen tehtävään työhön huomioiden ihmiset yksilöinä sekä tehden yhteistyötä heidän kanssaan (Richmond 1971, 98). Yksilöiden hyvinvoinnista seuraa väistämättä myös yhteiskunnallista hyötyä. Hamilton on korostanut työn yksilökohtaisuutta ja tuonut esille ettei yksilötyöskentelyllä voida saada aikaan suuria yhteiskunnallisia muutoksia ja sama toisinpäin (Granfelt 1993, 182;

Hamilton 1951, 15). Granfelt tuo kirjoituksessaan esille, että Hamiltonilla on ollut hyvin suuri merkitys psykososiaaliselle työlle ja että tämän näkemys ihmisestä kulttuuristen ja taloudellisten tekijöiden määrittämässä tilanteessa on psykososiaalisen työn keskeinen lähtökohta. Hän kuvaakin Hamiltonin pystyneen muodostamaan ehjän kokonaisuuden yhdistämällä psykologiseen orientaatioon ymmärryksen sosiaalisten, taloudellisten ja kulttuuristen tekijöiden merkityksistä. (Granfelt 1993, 182.)

Kolmas psykososiaalisen sosiaalityön taustalla vaikuttanut case workin puolestapuhuja on Granfeltin mukaan Florence Hollis. Hollis käyttää omassa 1964 julkaistussa case workin määrittelyssään jo termiä ´psykososiaalinen´. Hollis huomioi case workin

(10)

tilanteeseen ja pitää sen tavoitteena yksilön tarpeiden täyttämisen ja sosiaalisten suhteiden toimivuuden mahdollistamista. Hollis näkee ihmisen sidoksissa tilanteeseensa aivan kuten Hamiltonkin. Hollis nostaa keskeisiksi case workin peruspilareiksi paitsi psykoanalyyttisen teorian myös tietynlaisen arvomaailman. Tärkeimpänä arvona hän pitää varauksetonta ihmisarvon kunnioittamista, josta kumpuavat lisäksi hyväksyvä asennoituminen sekä asiakkaan itsemääräämisen kunnioittaminen. (Granfelt 1993, 182–

183.)

Granfeltin mukaan Hollis kuvasi case workia terapeuttiseksi työskentelyksi ja korosti terapeuttisen asiakassuhteen merkitystä. Hollis on nostanut esille suoran ja epäsuoran työn painotuksia työskentelyssä. Hollisin näkemyksen mukainen case work perustuu ensisijaisesti suoraan psykologiseen vaikuttamiseen epäsuoran asiakkaan ympäristöön vaikuttamisen jäädessä pienempään rooliin. Hän on itse kuitenkin kritisoinut epäsuoran työn aliarvostusta vaikkakin hänen omassa kuvauksessaan asiakkaan sosiaalinen ympäristö rajoittuu vain lähisuhteisiin laajempien yhteiskunnallisten suhteiden jäädessä ulkopuolelle. Hollisin käsityksen mukaan epäsuoralla työllä pyritään vaikuttamaan psykologisin keinoin asiakkaan elämäntilanteen kannalta merkittäviin ihmisiin. Hollis on kuvannut sosiaalityötä psykososiaaliseksi terapiaksi ja hänen kuvauksessaan työskentelylle on ensisijaista psyykkinen vaikuttaminen. Sosiaalinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen jäävät hänen teoriassaan vähemmälle huomiolle.

(Granfelt 1993, 183–184.)

Psykososiaalisen työn teoriaperusta on siis varsin vahvasti case workissa. Granfeltin (1993, 186–189) mukaan etenkin Richmondin ja Hamiltonin ajattelussa on voimakkaasti esillä sekä psykodynaaminen että sosiaalitieteellinen suuntautuminen. Hän nostaa esille, että case workin perinteessä voimakkaasti vaikuttavana tekijänä on ollut Sigmund Freudin psykoanalyyttinen teoria. Granfeltin mukaan Freudin psykoanalyyttiseen teoriaan pohjautuva laaja psykodynaaminen teoriaperinne on vaikuttanut merkittävällä tavalla sosiaalityön kehittymiseen. Timo Toikko (1997, 175, 179) tuo artikkelissaan esille oman näkökulmansa, jonka mukaan psykososiaalinen työ ei välttämättä rakennu puhtaasti psykodynaamiselle teoriaperinteelle. Tätä hän perustelee sillä, ettei psykososiaalinen työ ole pelkästään yksilöllistä vaan yliyksilöllistä, millä tarkoitetaan yksilön lisäksi työskentelyä myös hänen verkostojensa sekä lähiympäristönsä kanssa.

(11)

2.2 Ihmisen psykososiaalinen kehitys ja nuoruus kehitysvaiheena

Pauli Niemelä (1993, 23–25) kuvaa psykososiaalista ihmiskäsitystä tuoden esille ymmär- ryksen ihmisestä sosiaalisena ja vuorovaikutuksessa toimivana olentona. Psykososiaali- sen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on olemassa ennen kaikkea toisten ihmisten kanssa.

Niemelä kuvaa ihmistä tunne-, tieto- ja tahto-olentona. Tunneolentona olemisen olennai- sena osana on yhteenkuuluvuuden tunne muiden ihmisten kanssa, mikä ilmenee niin pe- rustason ihmissuhteissa, alueellisesti kuin henkiselläkin tasolla. Tieto-olentona olemiseen kuuluu kommunikointi toisten ihmisten kanssa. Kommunikointi tapahtuu kielen avulla, jonka oppimisen kautta ihminen sosiaalistuu kognitiivisella tasolla ja hakee tietotason vuorovaikutusta. Tahto-olentona olemiseen kuuluu osallistuminen, vaikuttaminen ja vai- kuttuminen. Tahto-olentona ihminen hakee vaikutusvaltaa ja yhteistoimintaa toisten ih- misten kanssa. Niemelä esittää, että taito liittyä, kommunikoida ja vaikuttaa kuuluvat so- siaalisuuteen. Niemelän mukaan psykososiaaliseen pätevyyteen kuuluu olennaisena osana kyky toimia vuorovaikutuksessa toisten kanssa, mutta myös kyky toimia itsenäi- sesti. Puutteet näissä kyvyissä ovat hänen näkemyksensä mukaan psykososiaalista epä- pätevyyttä.

Erik H. Eriksonin mukaan ihmisen psykososiaalinen kehitys tapahtuu vaiheittain alkaen vauvaiästä ja jatkuen aina vanhuuteen saakka. Erikson kuvaa teoriassaan ihmisen kehi- tystä kahdeksan vaiheen kautta. Vauvaikään ja varhaislapsuuteen kuuluvat vaiheet, joissa kehittyvät tuntemukset luottamuksesta tai epäluottamuksesta, autonomiasta tai häpeästä ja epäilystä, aloitteellisuudesta tai syyllisyyden tunteesta sekä ahkeruudesta tai alemmuu- den tunteesta. Karkeasti kuvattuna eri kehitysvaiheet tuottavat onnistuessaan positiivisen vaihtoehdon, kuten vauvaiässä perusluottamuksen tunteen ja epäonnistuessaan negatiivi- sen, josta vauvaiän kehitysvaiheen esimerkkinä epäluottamus. (Erikson 1982, 239–257.)

Eriksonin (1982, 249–250) mukaan nuoruusiässä kehittyy identiteetti, jonka vastakohtana on roolien hajaannus. Murros- ja nuoruusiän kehitykseen kuuluu aiempaan totuttujen sa- muuksien ja jatkuvuuksien kyseenalaistaminen. Uutta samuuden ja jatkuvuuden tunnetta hakiessaan nuoret asettuvat kapinoimaan turvallisia aikuisia vastaan. Nuoruusiälle on myös tyypillistä asettaa idoleita ja palvonnan kohteita, jotka toimivat identiteetin varti- joina. Tässä vaiheessa alkaa myös kehittyä toivo tulevaisuuden urasta. Eriksonin mukaan

(12)

kuitenkin ovat oikein käsiteltyinä tässä iässä vähemmän haitallisia kuin muiden ikäkau- sien aikana. Roolien hajaantumisesta johtuvan oireilun taustalla on vaikeus pystyä va- kiintumaan johonkin ammatti-identiteettiin. Tässä vaiheessa nuoret samaistuvat helposti joukkoihin ja vaikuttavat kadottavan oman identiteettinsä kokonaan. Nuoruusikään kuu- luvat myös ensimmäiset rakastumisen kokemukset, joiden tarkoituksena on Eriksonin mukaan vahvistaa omaa identiteettiä heijastamalla jäsentymättömiä minäkuvia toiseen ja niiden heijastuessa takaisin ne samalla selkiytyvät itselle.

Jari-Erik Nurmi, Timo Ahonen, Heikki Lyytinen, Paula Lyytinen, Lea Pulkkinen ja Isto Ruoppila (2006, 124) kuvaavat kirjassaan laajasti nuoruusiän kehityksen eri vaiheita. He toteavat nuoruuden olevan lapsuudesta aikuisuuteen siirtymisen aikaa, johon kuuluvat niin fyysiseen kasvuun ja ajattelun kehittymiseen kuin sosiaalisiin tekijöihin liittyvät muutokset. Nurmi ym. näkevät nuoren olevan itse avainasemassa vaikuttamassa omaan kehitykseensä omien valintojensa kautta. Nurmi ym. eivät allekirjoita aiempia käsityksiä nuoruudesta kriisien aikana. Nuorten toiminta voi vanhempien silmissä näyttäytyä kum- mallisena ja pelottavanakin johtuen nuorisokulttuurin sekä vanhempien oman ajattelun muutoksista. Nurmi ym. korostavat kuitenkin uudemman tutkimustiedon osoittavan, ettei kehitysvaiheeseen välttämättä suurimmalla osalla nuorista liity erityisempää kriisiä vaan kehityksen on todettu olevan jatkuvaa ja etenevän asteittain ja jopa hyvinkin ennustetta- vasti.

Nurmi ym. (2006, 124) toteavat nuoruuden kuitenkin olevan kehitysvaiheena haavoittu- vaa aikaa, jolloin mahdollisen ongelmakäyttäytymisen riski on suurimmillaan. Kari E.

Turunen (2005, 121–122) kuvaa nuoruuden olevan itsenäistymisen aikaa, jolloin jo aiem- min kehittyneen häpeän tunteen ohelle ja osittain sen vastavoimana voimistuu vihan tunne. Vihan tuntemukset ovat olennainen osa itsenäistymistä. Aiemmin vanhemmat ovat käyttäneet valtaa suhteessa lapseen joka nuoruusiässä alkaa kapinoida tätä valtaa vastaan ja puolustaa omaa valtaansa. Tähän liittyvät vihanpurkaukset saattavat ilmetä hyvinkin voimakkaina tai ne voivat jäädä kytemään pinnan alle. Voimakkaiden vihantunteiden il- meneminen kuuluu normaaliin kehitykseen ja vaihe menee usein ohi itsestään. Turunen toteaa, että uhmakkaassa mielentilassa nuori voi kuitenkin olla harkitsematon minkä vuoksi hän tarvitsee tunnekuohujensa keskellä aikuisten ohjausta ja huolenpitoa.

(13)

Kaverisuhteet vaikuttavat nuoruusiässä vahvasti muun muassa nuorten sosiaalisiin taitoi- hin ja hyvinvointiin. Niiden lisäksi myös kotona tapahtuvalla kasvatustyöllä on merki- tystä sille millainen käyttäytymismalli nuorelle muotoutuu. Nurmi ym. kuvaavat auktori- tatiivisen, autoritaarisen, sallivan, laiminlyövän sekä syyllisyyttä herättävän kasvatusmal- lin vaikutuksia nuoren kehitykseen. Näistä auktoritatiivisen kasvatusmallin on todettu tu- kevan myönteisiä piirteitä nuoren kehityksessä. Tässä kasvatusmallissa lapsille osoitetaan positiivisia tunteita ja heidän toimintaansa ohjataan sekä vaaditaan ikätason mukaisten normien noudattamista. (Nurmi, Ahonen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen & Ruoppila 2006, 146–147.) Auktoritatiivista otetta voidaan pitää hyvänä lähtökohtana myös nuorten kanssa tehtävässä sosiaalityössä.

2.3 Psykososiaalinen sosiaalityö koulukuraattorin työssä

Sirpa Taskisen (2004, 149) mukaan koulukuraattorin palveluja järjestetään kunnissa suh- teutettuna oppilasmääriin sekä muihin saatavilla oleviin palveluihin. Työhön sisältyy var- sinaisen asiakastyön lisäksi myös koulun oppilashuollollisen työn suunnittelu ja kehittä- minen yhteistyössä muun koulun henkilökunnan kanssa. Koulukuraattorin työhön kuuluu Taskisen mukaan myös yhteistyö oppilaan, hänen vanhempiensa sekä muiden häntä hoi- tavien ja kasvattavien henkilöiden, opettajien ja muun koulun henkilökunnan, koulutoi- men, sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten sekä muiden viranomaisten kanssa.

Koulukuraattorin työskentelyn tavoitteena on oppilaiden koulunkäynnin sosiaalisten edellytysten turvaaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa tuen tarjoamista kasvun ja toimin- takyvyn edistämiseksi ja ongelmatilanteissa auttamiseksi sekä kouluyhteisön hyvinvoin- nin edistämiseksi. Lisäksi työhön kuuluu koulun opetus- ja kasvatustyön tukeminen sosi- aalisten näkökohtien huomioimisessa. Oikea-aikaisesti tarjotuilla koulukuraattorin palve- luilla on merkittävä tehtävä lasten ja nuorten pahoinvoinnin kärjistymisen ehkäisemisessä ja sillä pystyttäisiin parhaassa tapauksessa vähentämään raskaampien tukitoimien tar- vetta. (Taskinen 2004, 150.)

Eiri Sohlmanin (2008, 18) mukaan lasten terveyttä ja hyvinvointia tulee edistää heidän kasvuympäristöissään ja tervettä kasvua ja kehitystä tulee pyrkiä turvaamaan niin fyysi- nen, sosiaalinen kuin kulttuurinenkin ympäristö huomioon ottaen. Anne Konun koulun

(14)

hyvinvointimallissa kuvataan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin koostuvan koulun olosuh- teista, sosiaalisista suhteista, mahdollisuudesta itsensä toteuttamiseen sekä terveydenti- lasta (Konu 2002, 44). Koulukuraattorin työskentely on osa sitä toimintaa, jolla pyritään edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Työskentelyssä otetaan ammatillisesti huomioon nuorten tarpeet positiiviselle huomiolle sekä ikätason mukaisille rajoille, joita Nurmi ym. (2006, 146) ovat kuvanneet lasten ja nuorten tarvitsevan kasva- tuksessaan. Myös kaverisuhteiden tukeminen ja niihin liittyvissä hankaluuksissa auttami- nen edistävät nuorten hyvinvointia.

Konun koulun hyvinvointimalli pohjautuu Erik Allardtin luomaan hyvinvointiteoriaan vuodelta 1996. Allardt on nostanut esille, että yhteiskunnassa tarvitaan velvollisuuksia ja hyveitä sekä niiden huomioimista hyvinvoinnin yhteisyyttä koskevassa keskustelussa, koska niiden puuttumisen seurauksena esiintyy paljon ei-toivottuja ilmiöitä, pahoinvoin- tia ja epäkohtia sellaisten nuorten keskuudessa, joilta malli vastuunotosta, kansalaishy- veistä ja moraalisäännöistä puuttuu tai joilla ei ole kokemusta mielekkäästä yhteisöelä- mästä. Allardt on omassa hyvinvointimallissaan tuonut esille myös luontoon liittyvät ky- symykset hyvinvoinnin tutkimuksessa sekä luonnosta saatavat kokemukselliset ja esteet- tiset elämykset liittyen ihmisenä olemiseen. (Sohlman 2008, 19.)

Olen kuvannut psykososiaalista orientaatiota koulukuraattorin työssä alla olevassa kuvi- ossa (Kuvio 1.) joka pohjautuu edellä kuvattuun teoriatietoon. Kuten Granfelt (1993, 177) on kuvannut, psykososiaalisessa työssä huomioidaan monipuolisesti niin yksilö, perhe kuin ryhmätkin. Koulukuraattorin työssä tämä näkyy siten, että asiakkaana olevan oppi- laan lisäksi yhteistyötä tehdään mahdollisuuksien mukaan myös huoltajien, opettajien sekä mahdollisen muun verkoston kanssa (Taskinen 2004, 149). Granfeltin kuvaamien psykososiaalisen työskentelyn periaatteiden mukaisesti myös koulukuraattorin työsken- telyssä huomioidaan niin psyykkinen kuin sosiaalinenkin puoli. Granfeltin (1993, 223) esille nostama psykososiaalinen ajatus tuntevasta ja toimivasta ihmisestä sosiaalisessa ti- lanteessa toteutuu myös koulukuraattorin työssä.

Aiemmin esitetyn Taskisen (2004, 150) kuvauksen mukaisesti koulukuraattorin työssä tuetaan koulunkäynnin sosiaalisia edellytyksiä tarjoamalla oppilaiden kasvua ja toimin- takykyä edistävää tukea. Tähän kuuluu myös koko kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämi- nen. Tällainen toiminta saa tukea Härkälän (1992, 27) esille tuomista Mary Richmondin

(15)

tapauskuvauksista, joista on voitu tulkita jo Richmondin pitäneen yksilön ja sosiaalisen ympäristön välillä vaikuttavia, toisiinsa yhteydessä olevia materiaalisia, sosiaalisia ja psykologisia tekijöitä huomionarvoisina. Koulukuraattorin työssä opettajien sekä muun opetustyöhön osallistuvan henkilöstön kanssa tehtävän yhteistyön sekä heille tarjottavan tuen myötä tuodaan esille sosiaalisia näkökohtia opetus- ja kasvatustyössä (Tanskanen 2004, 150).

Kuvio 1. Psykososiaalinen orientaatio koulukuraattorin työssä. (Pietarinen, Riikka 2016)

Koulukuraattorin vahvimpana menetelmänä toimii terapeuttinen keskustelu kuten myös kuviossa (Kuvio 1.) on kuvattu. Terapeuttisen keskustelun taito vaatii koulukuraattorilta

(16)

Granfeltin (1993, 181) ja Hamiltonin (1951, 22–23) kuvaamaa psykososiaaliselle työs- kentelylle ominaista psykologista osaamista. Koulukuraattorin keskeisenä menetelmänä toimiva terapeuttinen keskustelu, kuten muukin koulukuraattorin työ, pohjautuu Rauniota (1993, 107–108) mukaillen psykososiaaliselle työskentelylle ominaisella tavalla tieteelli- seen tietoon sekä kokemukseen.

(17)

3 ELÄINAVUSTEINEN TYÖSKENTELY

3.1 Eläinavusteisesta työskentelystä tutkittua

James A. Serpellin mukaan John Locke on kirjoitelmassaan jo vuonna 1699 puhunut sen puolesta, että lapsille tulisi antaa koiria, oravia, lintuja tai muita vastaavia huolehdittavaksi tarkoituksena rohkaista heitä kehittämään helliä tunteita ja vastuun ottamista toisista. Serpellin mukaan William Tuke perusti vuonna 1796 York Retreat - hoitolan mielenterveysongelmaisille, missä potilaat saivat käyttää omia vaatteitaan ja missä heitä rohkaistiin harjoittamaan käsitöitä, kirjoittamaan sekä lukemaan kirjoja.

Potilaille oli myös sallittua kuljeskella hoitolan pihoilla ja puutarhoissa, joissa oli erilaisia pienikokoisia kesyjä eläimiä tai kotieläimiä. (Serpell 2011, 13; York Retreat internet- kotisivu.) Tuken pojanpoika Samuel Tuke kuvasi hoitolaa ja sen toimintaa vuonna 1813 julkaistussa kirjassaan. Samuel Tuken kuvauksen mukaan hoitolassa oli jokaisella pihalla paljon eläimiä, kuten jäniksiä, merilokkeja, haukkoja ja siipikarjaa niiden potilaiden iloksi, joiden liikkuminen oli syystä tai toisesta rajattua. Eläimet olivat potilaille tuttuja lajeja ja uskottiin, että ne eivät olleet pelkästään keino tuoda viatonta iloa vaan kanssakäymisellä niiden kanssa oli joskus taipumusta herättää sosiaalisuutta ja hyväntahtoisia tunteita. (Serpell 2011, 13; Tuke 1813, 96.)

Frank Ascione (2005, 5) kertoo kirjassaan James H.S. Bossardin julkaisseen Yhdysvalloissa artikkelin lemmikin vaikutuksista mielenterveyteen vuonna 1944.

Ascione kuvaa Bossardin kirjoittaneen artikkelissaan lemmikkieläimillä olevan tärkeä rooli perhe-elämässä sekä perheenjäsenten mielenterveyteen vaikuttajina ja korostaneen vaikutuksen näkyvän erityisesti lapsilla. Bossard keskittyi tutkimuksissaan koiriin ja siihen millaisia vaikutuksia koirilla on ihmisiin. Ascione listaa Bossardin tutkimustuloksia, joista muun muassa käy ilmi, että koirat vastaavat ihmisten tarpeeseen kiintymykselle ja toveruuden tuntemiselle, koirat ilmaisevat kiintymystään ihmisten yksilöllisten tarpeiden mukaisesti, koirien ja ihmisten välinen kiintymys on syvää ja jatkuvaa, koirasta huolehtiminen opettaa vastuuta erityisesti lapsille ja koirat voivat helpottaa kontaktin ottamista toisiin ihmisiin.

(18)

Serpellin (2011, 14) mukaan viimeisimmän uudelleen heränneen kiinnostuksen lemmikin pitämisen terapeuttisista vaikutuksista ja terveyshyödyistä voidaan katsoa johtuvan lastenpsykologi Boris Levinsonin kirjoituksista 1960- ja 1970-luvuilla. Levinsonilla oli kokonaan uusi idea siitä kuinka lemmikkejä voisi käyttää terapiakumppaneina psykoterapiassa. Serpell kuvaa Levinsonin innoittuneen havainnoista, joiden mukaan monet hänen sulkeutuneista asiakkaistaan ottivat vaivatta kontaktia ja olivat vuorovaikutuksessa hänen koiransa Jinglesin kanssa vaikka eivät olleetkaan joko halukkaita tai kykeneväisiä olemaan vuorovaikutuksessa hänen itsensä kanssa.

Katherine A. Krugerin ja James A. Serpellin (2010, 37–40) mukaan eläinavusteisen työn kentältä puuttuu yhtenäinen, laajalti hyväksytty tai empiirisesti tuettu teoreettinen viitekehys, joka selittäisi kuinka ja miksi ihmisten ja eläinten väliset suhteet ovat mahdollisesti terapeuttisia. Heidän mukaansa ei voida osoittaa vakuuttavasti, että eläinten rauhoittavat vaikutukset johtuisivat luontaisesta vetovoimasta eläimiä kohtaan. Jo 1950- luvulta lähtien on tiedetty, että mikä tahansa puoleensavetävä tai huomion kiinnittävä ärsyke vaikuttaa kehoon rauhoittavasti ja eläinten on kuvattu voivan olla vain yksi keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Evoluutio- ja oppimisteoriat eivät kuitenkaan ole riittävästi selittäneet miksi jotkut ihmiset raportoivat tuntevansa olonsa rauhallisemmaksi kun läsnä on eläin. Krugerin ja Serpellin mukaan havainto eläinten ahdistusta vähentävästä vaikutuksesta ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että muut toiminnot, joissa ei ole mukana eläimiä, voivat olla yhtä tai jopa enemmän vaikuttavia. Heidän mukaansa korrelaatiota ihmisten ja eläinten välisen yhteyden ja positiivisten terapiatulosten välillä ei ole vielä vakuuttavasti vahvistettu eläinavusteiseen toimintaan liittyen.

Lynette A. Hart (2010, 65) kuvaa tutkimusta, jossa tutkittiin sosiaalisen tuen osalta psy- kologisia, sosiaalisia, käyttäytymisen sekä fyysisiä hyvinvoinnin muotoja liittyen lemmi- keistä saatavaan hyötyyn. Tässä tutkimuksessa yhteys lemmikkiin esiintyi usein hyödyl- lisenä sekä suoraan että puskuroivana vaikutuksena stressaavissa elämän olosuhteissa, mutta ei kuitenkaan kaikille. Hart tuo myös esille, että tutkimuksessa naiset, jotka elivät muiden sukulaisten kanssa, eivät saaneet ylimääräistä hyötyä lemmikistä. Hartin mukaan yksi tutkimaton sekoittava näkökohta analyysissa eläinten mahdollisista hyötyvaikutuk- sista on, että ihmiset jotka hakeutuvat kumppanuuteen eläimen kanssa voivat olla muu- tenkin lemmikittömiä henkilöitä taitavampia tekemään valintoja, jotka edistävät heidän hyvinvointiaan.

(19)

Erika Friedmannin, Heesook Sonin ja Chia-Chun Tsain (2010, 94–95, 101) mukaan asenteet eläimiä kohtaan vaikuttavat stressiä torjuviin vaikutuksiin eläimen läsnä ollessa, eivätkä kaikki ihmiset reagoi samalla lailla. Ystävällisen eläimen kanssa tekemisissä ole- minen johtaa tutkimusten mukaan suoraan rauhoittaviin vaikutuksiin, mutta ei välttämättä stressiä vähentäviin vaikutuksiin. Friedmann ym. tuovat esille, että eläinavusteinen työs- kentely on havaittu vaikutukselliseksi stressin alentajaksi erityisesti yksilötyöskentelyssä, mutta ei niinkään ryhmien kanssa työskenneltäessä.

Hart (2010, 60) kuvaa avustajakoirien käytön painottuneen aiemmin tiettyihin käytännön tehtäviin kuten näkemiseen, kuulemiseen tai liikkumiseen liittyvissä puutteissa avustami- seen. Hän toteaa, että nyt kuitenkin niiden tarjoamat psykologisesti terapeuttiset hyödyt ovat myös arvostettuja. Tällaisina hyötyinä Hart nostaa esille muun muassa ihmisten vä- lisen yhteyden syntymisen edesauttamisen tai sosiaalisen kanssakäymisen helpottajana toimimisen. Näitä vaikutuksia olisikin mahdollista hyödyntää terapiatyön lisäksi myös sosiaalityössä.

Tutkimuksissa toteen näytetty ihmisten ja eläinten välinen voimakas yhteys sekä tietoi- suus siitä, että useimmat ihmiset pitävät lemmikkejään perheenjäseninä tukevat Christina Risley-Curtissin (2010, 39) mukaan ajatusta siitä, että näiden vuorovaikutussuhteiden tie- dostaminen sosiaalityössä sekä eläinten sisällyttäminen osaksi sosiaalityön käytäntöä olisi perusteltua. Philip Tedeschi, Jennifer Fitchett ja Christian E. Molidor (2005, 61–69) kirjoittavat artikkelissaan eläinavusteisten interventioiden perustuvan luotettaviin suotui- siin vaikutuksiin, joita eläimillä on ihmisten terveyteen, hyvinvointiin ja motivaatioon.

He toteavat, että terapeuttisissa yhteyksissä oikein käytettynä eläimet saavat ihmiset voi- maan hyvin. Eläinavusteisen sosiaalityön kuvataan olevan voimakas terapeuttinen lähes- tymistapa, jolla voi olla monenlaisia vaikutuksia. Se muun muassa auttaa fyysistä, sosi- aalista ja emotionaalista tervehtymistä edesauttamalla merkityksellisten suhteiden synty- mistä ja ylläpitoa sekä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Esimerkiksi kaltoin kohdelluille lapsille eläinavusteinen sosiaalityö tarjoaa mahdollisuuden saavuttaa paremman kontrol- lin tunteen sekä tunteen tulla ehdoitta hyväksytyksi toisen elävän olennon taholta. Lisäksi eläinavusteista sosiaalityötä voidaan käyttää terapeuttisena osana tukemaan tervehtymistä ja kuntoutumista myös mielenterveysongelmista tai kroonisista sairauksista kärsivien kohdalla sekä vaikeissa muutostilanteissa. Tedeschi ym. kuvaavat myös, että eläinavus-

(20)

teisen työskentelyn sisällyttäminen käytännön sosiaalityöhön tarjoaa ainutlaatuisen mah- dollisuuden parantaa asiakkaiden motivaatiota osallistua vuorovaikutussuhteiden raken- tamiseen sekä uudelleenintegroitua yhteiskuntaan.

Sosiaalityöhön sekä siinä käytettäviin menetelmiin kuuluvat järjestelmällisyys, tavoit- teellisuus ja suunnitelmallisuus ovat olennainen osa myös eläinavusteista työskentelyä kun sitä tehdään ammatillisesti. Myös Jari Salmela (2013, 94) tuo esille, että eläintä kun- toutumisen tukena käytettäessä tulee toiminnan olla aina tavoitteellista ja prosessin- omaista ja pitää sisällään sekä seurannan että edistymisen arvioinnin. Salmelan mukaan kuntoutuksen tulee pitää sisällään toimenpiteitä, jotka lisäävät yksilön voimavaroja, toi- mintakykyä ja hallinnan tunnetta sekä parantavat ympäristön tarjoamia toimintamahdol- lisuuksia.

Eläinavusteinen työskentely ammatillisesti toteutettuna vaatii työn suunnitelmallisuuden lisäksi myös sen säännönmukaista arviointia. Eläinavusteinen työskentely ei sovellu kai- kille ihmisille ja sen käyttäminen tulee arvioida yksilöllisesti kuten minkä tahansa mene- telmän käyttäminen. Friedmannin ym. (2010, 99–101) mukaan ihmiset reagoivat eri ta- voin eri eläimiin ja jotkut ihmiset voivat kokea eläimet epämiellyttävinä tai stressaavina.

Myös Suvi Laukkanen (2014, 33) toteaa, että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaiset elämänkokemukset ja taustat. Ihmiset kokevat kunkin eläinlajin yksilöllisesti joko miel- lyttäväksi ja turvalliseksi tai epämiellyttäväksi ja pelottavaksi. Myös eläinten läheisyy- dessä koettavat keho- ja tunnevasteet ovat yksilöllisiä. Laukkanen korostaa että kaikki ihmiset eivät koe oloaan hyväksi minkä tahansa tai minkään eläimen lähellä. Myös Hart (2010, 75) tuo esille, että yhteys tiettyyn eläimeen voi vaikuttaa ihmiseen joko positiivi- sesti tai negatiivisesti riippuen henkilöstä sekä asiayhteydestä ja tilanteesta. Näin ollen eläinavusteisen työskentelyn käyttäminen tulee joka kerta arvioida yksilöllisesti erikseen.

3.2 Eläinavusteinen työskentely minäkuvan ja psyykkisen hyvinvoinnin tukena

Tutkimusten mukaan eläinavusteisella työskentelyllä voidaan tukea ihmisen itsetuntoa sekä edistää positiivisen minäkuvan ja itsetuntemuksen vahvistumista. Boris Levinson (1978, 1031) on todennut jo lähes neljä vuosikymmentä sitten, että lasten itsetunnon ke- hittymistä voidaan edistää lemmikkien pitämisen kautta. Tedeschi ym. (2005, 68) ovat kuvanneet artikkelissaan Boris Levinsonin tekemiä havaintoja, joiden mukaan eläimet

(21)

antavat lapsille enemmän mahdollisuuksia hallinnantunteeseen terapiatilanteessa, mikä on tärkeää egon vahvistumiselle ja itsetunnon rakentumiselle. Tedeschi ym. (emt., 63) viittaavat kirjoituksessaan myös Sandra Lookabaugh Triebenbacherin kumppanieläinten psykososiaalisista hyödyistä tehdyn tutkimuksen tuloksiin, joiden mukaan eläimen otta- minen mukaan terapiatyöhön vahvistaa itsetuntoa. Rachel M. Harkerin, Glyn M.Collisin ja June McNicholasin (2000, 193) mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että joillekin henkilöille eläimen omistaminen voi tuoda tunteen omasta tarpeellisuudesta sekä ylläpi- tää ja edistää itsetuntoa.

Tedeschin ym. (2005, 66) mukaan Judith M. Siegelin tutkimuksessa on todettu, että nuo- ruuden aikana eläinten kanssa vuorovaikutuksessa olemisella näyttäisi olevan motivoiva vaikutus. Lisäksi nuorilla lemmikin omistajilla oli raportoitu parempaa itsetuntoa verrat- tuna lemmikittömiin. Harker ym. (2000, 193) viittaavat artikkelissaan Janet Haggerty Da- visin ja Anne McCreary Juhaszin tutkimukseen, jonka yhteydessä nuoret olivat arvioineet eläimen omistamisen saavan heidät voimaan hyvin sekä olemaan tyytyväisiä itseensä.

Harker ym. viittaavat kirjoituksessaan myös Catherine A. Loughlinin ja Peter W. Dow- rickin tutkimukseen, jonka mukaan myös aikuiset ovat ilmaisseet, että eläinten pitäminen on lisännyt heidän elämäänsä tarkoitusta, mistä on ollut hyötyä itsetunnolle. Myös koti- maisessa kirjallisuudessa on kuvattu eläinten kanssa työskentelyn positiivisia vaikutuksia itsetunnolle. Esimerkiksi Leni Palola (2013, 163) toteaa artikkelissaan itsetunnon vahvis- tuvan ratsastusterapian keinoin. Hän kuvaa hevosen kanssa toimimisen onnistuessaan ole- van palkitsevaa ja tukevan positiivista kuvaa itsestä sekä vahvistavan itsetuntoa.

Kirjallisuuden mukaan eläinavusteisella työskentelyllä voidaan edistää myös ihmisen mi- nuuden tuntemusta ja itsensä hyväksymistä. Levinson (1978, 1031) on todennut, että mo- nille ihmisille yhdessäololla eläinkumppanin kanssa on terapeuttinen merkitys ja se edis- tää itseymmärrystä. Aubrey H. Fine ja Cynthia J. Eisen (2008, 65–69) kuvaavat artikke- lissaan kuinka terapeuttinen työskentely koiran kanssa auttoi vaikeista tunnehäiriöistä kärsivää lasta tulemaan luottavaisemmaksi niin itsensä suhteen kuin toisia ihmisiä koh- taan sekä tietoiseksi siitä, että hän on hyväksytty omana itsenään. Myös Anja Yli-Viikari (2014, 58) kirjoittaa ihmisen ja eläimen vuorovaikutuksesta ja hänen mukaansa eläimen kanssa toimimisesta saatu myönteinen kokemus antaa lapselle itsevarmuutta.

(22)

Eläinavusteisen työskentelyn vaikutuksista näyttäisi olevan eniten tutkimustietoa ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Lynne Haverkosin, Karol J. Hurleyn, Sandra McCunen ja Peggy McCardlen (2011, 57) mukaan eläinten omistamisen positiivisista vaikutuksista ihmisten niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin terveyteen on tehty tutkimuk- sia, joissa on tehty löydöksiä eläinten vaikutuksesta stressin, ahdistuksen, yksinäisyyden ja masennuksen vähentymiseen sekä lisääntyneeseen liikunnan harrastamiseen. Hartin (2010, 61) mukaan Parminder Rainan, David Waltner-Toewsin, Brenda Bonnettin, Chris- tel Woodwardin ja Tom Abernathyn vuoden kestänyt pitkittäistutkimus osoitti, että lem- mikin omistaminen oli positiivinen tekijä liittyen muutokseen psyykkisessä hyvinvoin- nissa.

Levinson on todennut julkaisussaan jo vuonna 1972, että lapsi motivoituu eläinavustei- sessa työskentelyssä ja onnistuu sen seurauksena kommunikoimaan eläimen kanssa, mikä johtaa voimaantumisen tunteeseen (Tedeschi, Fitchett & Molidor 2005, 65). Christina Risley-Curtiss, Lisa Anne Zilney ja Rebecca Hornung (2010, 70) kirjoittavat artikkelis- saan ihmisten ja eläinten välisestä voimakkaasta yhteydestä ja toteavat eläinten olevan sen vuoksi myönteinen lisä muun muassa hyväksikäytettyjen lasten hoidossa. Jari Sink- kosen (2013, 43) mukaan kaltoin kohdellut ja traumatisoituneet lapset suhtautuvat usein muihin ihmisiin varautuneesti ja heille on tyypillistä kokea toisten ihmisten kärsimys ja paha olo torjuvasti ja vihamielisesti, koska ne muistuttavat heitä heidän omista traumois- taan. Sinkkonen toteaa, että kiintymys eläimeen voi kuitenkin vaikuttaa merkittävästi psyykkiseen tervehtymiseen.

Aubrey H. Fine ja Alan Beck (2010, 9) toteavat Brenda K. Bryantin esittäneen useimpien ihmisten hakevan sosiaalista tukea sopeutuakseen vaikeisiin tilanteisiin ja että sosiaalinen tuki on terveen toiminnan ja mielenterveyden perusta. Finen ja Beckin mukaan Bryant on todennut lemmikkien ja seuraeläinten olevan erinomainen voimavara tarjoamaan sosiaa- lista tukea ihmisille sekä vaikuttamaan myönteisesti heidän fyysiseen ja psyykkiseen hy- vinvointiinsa. Myös Serpell (2010, 27) on todennut seuraeläinten pystyvän tarjoamaan ihmisille stressiä vähentävää ja sitä torjuvaa sosiaalista tukea.

Myös Haverkos ym. (2011, 77) tuovat esille lemmikkien voivan tarjota henkistä muka- vuuden tunnetta ja sosiaalista tukea. Tedeschi ym. (2005, 65) ovat kuvanneet eläinten tarjoamaa sosiaalista tukea ja heidän mukaansa erityisesti lemmikkieläimet voivat tarjota

(23)

mahdollisuuksia hoivata ja kiintyä toiseen sekä tarjota laajennettuja sosiaalisia verkostoja ja sosiaalista kanssakäymistä. Tedeschi ym. kuvaavat eläinten voivan ainutlaatuisesti täyttää yhdistelmän emotionaalisia tarpeita, toisinaan korvaamalla ihmiskontaktien puut- tumisen ja toisinaan laajentamalla suhteita ja sosiaalisia kontakteja tarjoamalla toveruutta vaikeina aikoina. Tämä voi heidän mukaansa muun muassa kannustaa nuoria tarkastele- maan kriittisesti omia toimintatapojaan.

Risley-Curtiss ym. (2010, 69) esittävät, että epätasapainoisissa olosuhteissa elävien lasten kohdalla seuraeläimet saattavat usein olla lasten ainoita ystäviä ja voivat helpottaa sopeu- tumista. Risley-Curtiss ym. viittaavat artikkelissaan Gail F. Melsonin tutkimukseen, jonka mukaan erityisesti lapset tuntevat vetoa eläimiin ja ovat ilmaisseet luottavansa sa- laisuuksiaan, pelkojaan ja vihaansa lemmikeilleen. Myös Alan M. Beck (2011, 45) tuo esille, että tutkimusten mukaan eläimillä on suuri rooli toimia lapsen parhaana ystävänä.

Hän esittää, että siinä missä lähes puolet aikuisista uskoutuu lemmikille tekee yli 70%

nuorista samoin. Lapsi voi jutella ja jakaa asioitaan lemmikille tarvitsematta huolehtia luottamuksellisuudesta, kostosta tai tuomitsemisesta sekä ilman tarvetta kohdata odotuk- sia. Beckin mukaan esimerkiksi lemmikkikoira voi heijastua parhaan ystävän roolissa ja voi siten olla tärkeä ja myönteinen hahmo lapsen sosiaalisessa ympäristössä.

Laukkanen (2013, 22) toteaa eläinten merkityksen korostuvan, mikäli ihmissuhteet ovat jostain syystä puutteellisia tai niihin liittyy traumaattisia kokemuksia. Sinkkonen puoles- taan toteaa lemmikkien voivan vaikuttaa lapsen yksilökehitykseen. Hänen mukaansa lem- mikit ovat sanattomassa vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa. Ne jakavat omistajansa sen- somotorisen ja emotionaalisen maailman, välittävät käytöksellään merkityksiä ja kosket- tavat omalla ruumiillaan. Lemmikki vastaa sitä hoitavan ihmisen eleisiin, äänensävyihin ja tunnetiloihin sekä reagoi eroihin, kuolemaan ja menetyksiin. Useimmiten lemmikki myös kiintyy vahvasti omistajaansa. (Sinkkonen 2013, 37.)

3.3 Eläinavusteinen työskentely sosiaalisten taitojen vahvistajana

Fine ja Beck (2010, 9) toteavat tutkimuksen mukaan olevan yleistä, että ihmisille on hel- pompaa luoda yhteys eläimen kuin toisen ihmisen kanssa. Toisin kuin useimmat ihmiset lemmikit eivät välitä ihmisen aineellisesta omaisuudesta, asemasta, hyvinvoinnin tasosta

(24)

kanssakäymistä myös toisten ihmisten kanssa. Esimerkiksi koiran kanssa käveleminen tuo merkittävästi enemmän mahdollisuuksia keskusteluun täysin vieraiden ihmisten kanssa kuin käveleminen yksin. Kruger ja Serpell (2010, 39) ovat niin ikään nostaneet esille, että tutkimuksissa joissa henkilöt kulkivat joko yksin tai koiran kanssa, tutulla tai vieraalla alueella, on havaittu koiran läsnäolon lisänneen positiivista sosiaalista kanssa- käymistä vieraiden ihmisten kanssa.

Hart (2010, 69–70) on todennut, etteivät eläimet pelkästään provosoi ihmisiä juttelemaan niille vaan myös puhumaan toistensa kanssa. Eläimet stimuloivat ystävällistä keskustelua tarjoten mukavan puheenaiheen. Ihmiset voivat aloittaa keskustelun, nauravat ja vaihtavat tarinoita enemmän koiran läsnä ollessa kuin pelkästään ihmisten kanssa ollessaan. Hart kuvaa, että koiran lisäksi myös esimerkiksi kani tai jopa kilpikonna voi stimuloida ihmisiä seurustelemaan toisten ihmisten kanssa tarjoamalla aiheen josta keskustella. Myös Sink- konen (2013, 38, 43) on todennut lemmikin voivan edesauttaa ihmisten välistä vuorovai- kutusta ja kontaktien solmimista kodin ulkopuolella. Sinkkosen mukaan sijaisperheissä ja perhekodeissa eläin voi olla lukossa olevalle lapselle ensimmäinen elävä olento, jolle lapsi pystyy osoittamaan helliä tunteita ja kertomaan syvimpiä salaisuuksiaan.

Kruger ja Serpell (2010, 39) toteavat, että eläinavusteista työskentelyä koskevassa kirjal- lisuudessa on huomioitu usein havainto siitä, että eläimet voivat toimia katalysaattoreina tai välittäjinä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa sekä voivat nopeuttaa terapeutin ja potilaan välisen yhteyden rakentumista. Heidän mukaansa eläimet stimuloivat keskuste- lua läsnäolollaan ja ennalta suunnittelemattomalla käytöksellään sekä tarjoamalla neut- raalin ulkoisen kohteen, johon voi keskittyä. Kaija Ikäheimon (2013, 136) mukaan koiran läsnäolo myös lisää nonverbaalia vuorovaikutusta.

Lisa S. Freundin, Octavia J. Brownin ja Preston R. Buffin (2011, 170) mukaan on ole- massa alustavia viitteitä siitä, että hevosterapia voi lisätä sanallista kommunikaatiota yhtä lailla kuin tarjota fysiologisia hyötyjä. Palola (2013) kuvaa psykososiaalisesti oireilevilla lapsilla ja nuorilla olevan usein puutteelliset vuorovaikutus- ja tunteiden ilmaisemisen taidot. Tunteet ovat sosiaalisen kanssakäymisen ja vuorovaikutuksen perusta ja tera- peutilla on mahdollisuus saada tietoa lapsen tai nuoren vuorovaikutus- ja tunnetaidoista havainnoimalla tämän kommunikointia hevosen kanssa. Palola toteaa hevosen antavan välittömän palautteen ei-toivotusta lähestymistavasta ja näin lapset oppivat lähestymään

(25)

hevosta rauhallisesti. Hevonen ja terapeutti vahvistavat yhdessä uutta käyttäytymismallia, jota lapsi hevosen kanssa harjoittelee ja näin lapsi oppii uuden tavan olla vuorovaikutuk- sessa. Olennaista tällaiselle työskentelylle on, että terapeutilla on taitoja kommunikoida sekä hevosen että lapsen kanssa. (Palola 2013, 161–162.)

Hartin (2010, 69) mukaan tietyillä ihmisryhmillä masennusta ja yksinäisyyttä lievittävät vaikutukset linkittyvät lemmikkien, erityisesti koirien, vaikutukseen niin sanottuna sosi- aalisena liukasteena. Näiden vaikutusten olemassaolon tukena on hänen mukaansa myös vahva empiirinen tieto. Myös Fine ja Eisen (2008, 64) ovat todenneet eläinten toimivan sosiaalisena liukasteena. He toteavat terapiaeläimen voivan lieventää jännitystä sekä toi- mia jäänmurtajana tervehtimällä asiakasta lämmöllä ja innostuneesti. Finen ja Eisenin mukaan on selvää, että rauhallinen ja ystävällinen eläin voi edistää vuorovaikutusta ja keskustelua terapeutin ja asiakkaan välillä.

Tedeschi ym. (2005, 62–63, 66) tuovat esille eläinten useimmiten tavoittavan ihmisen henkisellä tasolla silloinkin kun ihmissuhteet saattavat olla vaikeita. He kirjoittavat artik- kelissaan, että eläinten läsnäolon on osoitettu stimuloivan viestintään ja keskustelun ai- heiden löytämiseen ihmisillä, jotka muutoin voivat olla sosiaalisesti syrjäytyneitä, eris- täytyneitä tai ryhmän ulkopuolelle suljettuja. Ihmisille, joilla on pulmallinen historia vuo- rovaikutuksesta toisten ihmisten kanssa, voi työskentelyssä mukana oleva eläin tarjota turvallisen kumppanin hoidon ja tuen prosessiin. Tedeschi ym. esittävät, että ihminen voi luoda eläimeen alustavan luottamuksellisen yhteyden, joka voidaan myöhemmin siirtää kohdistumaan ammattilaiseen.

Krugerin ja Serpellin (2010, 40) mukaan tutkimukset, joissa on tarkasteltu eläinten vai- kutusta sekä käsitysten muuttamiseen sosiaalisesti toivottavasta että myönteisen sosiaali- sen kanssakäymisen lisääntymiseen tuntemattomien välillä, ovat olleet kauttaaltaan posi- tiivisia. Eläimen läsnäolo tarjoaa hyvän ulkoisen keskustelun aiheen, johon voi keskittyä ja joka lisäksi voi jouduttaa ja parantaa toimivan yhteistyön kehittymistä. Kruger ja Ser- pell toteavat, että ei ole epäilystäkään siitä etteivätkö ihmiset muodosta yhteyksiä eläinten kanssa. Heidän mukaansa eläinavusteisesta työskentelystä kertovassa kirjallisuudessa on paljon empiirisiä lausuntoja ihmisten ja eläinten välille muodostuneista rakastavista yh- teyksistä sekä siitä, että nämä yhteydet osaltaan auttavat asiakkaita saavuttamaan tera-

(26)

Beck (2011, 45) toteaa lemmikkien voivan hyödyttää lapsia parantamalla heidän sosiaa- lisia taitojaan. Hän esittää lemmikin omistavien lasten osoittavan muita parempaa herk- kyyttä sanattoman viestinnän nyansseihin sekä halukkuutta luoda sosiaalisia kontakteja.

Tedeschin ym. (2005, 68) mukaan tutkimukset osoittavat eläinten osallistumisella toimin- taan olevan sosiaalistava vaikutus siten, että ne stimuloivat sitoutumista ja keskustelua sosiaalisesti eristäytyneiksi tai vaiennetuiksi itsensä kokevien lasten keskuudessa. Anja Yli-Viikari (2014, 58–60) kuvaa esimerkkinä hiljaisen lapsen voivan pärjätä hyvin eläin- ten kanssa koululuokkien vieraillessa maatiloilla, mikä voi parhaimmillaan vaikuttaa myös luokan sisällä vallitseviin asenteisiin ja arvostuksiin. Lisäksi hän toteaa, että eläinavusteisen toiminnan myötä tapahtuva toisen elävän olennon kokeminen arvok- kaaksi voi laajentua myös välittämiseksi sekä omasta itsestä että muista ihmisistä. Yli- Viikarin mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa eläimiä on käytetty tukena väkivallan vas- taisessa kasvatuksessa.

Sinkkosen (2013, 38) mukaan lemmikki täyttää monenlaisia tunnetarpeita ja siinä voi- daan ajatella olevan monenlaisia ominaisuuksia riippumatta siitä onko niitä todellisuu- dessa vai ei. Näillä psyykkisillä projektioilla voi olla suuri merkitys ihmiselle. Lemmikkiä voi katsella ja pitää hyvänä ja se reagoi herkästi ihmisen fyysisiin liikkeisiin sekä muihin sanattomiin vihjeisiin. Sinkkonen kuvaa että lemmikki on aina uskollinen, ei petä omis- tajaansa eikä koskaan kerro salaisuuksia eteenpäin. Ikäheimo (2013, 137) kuvaa kirjoi- tuksessaan tutkimusta, jonka mukaan koiran tunneilmaisua opetelleet ihmiset, iästä riip- pumatta, pystyivät opetuksen jälkeen siirtämään koirien tunneilmaisusta oppimansa asiat ihmiseen ja tunnistivat näin nopeammin ja tarkemmin myös ihmisen tunneilmaisuja.

3.4 Eläinavusteinen työskentely toimintakyvyn ja motivaation vahvistajana

Hartin (2010, 70) mukaan yksi tunnistettavimmista ja ilmeisimmistä eläinten vaikutuk- sista ihmiseen on niiden motivoiva vaikutus rakentavaan toimintaan osallistumiselle. Te- deschi ym. (2005, 66) tuovat artikkelissaan esille, että eläimet koulussa näyttäisivät pa- rantavan yleistä läsnäoloa yhtä hyvin kuin tarjoavan inspiraatiota ja motivaatiota opiske- lijoille mennä mukaan toimintoihin, joihin he eivät ehkä muuten osallistuisi. Tedeschin

(27)

ym. mukaan tutkimukset ovat juuri alkaneet tukea useimpien lemmikinomistajien ole- massa olevien käsitysten mukaista tietoa siitä, että eläimet osana ihmisten elämää paran- tavat ja rikastuttavat elämänlaatua.

Ikäheimo (2013, 7) nostaa esille, että stressinsäätelykyvyn puutteesta kärsineet lapset ovat tutkimuksen mukaan hyötyneet koiran läsnäolosta. Hän toteaa stressinsäätelykyvyn vai- kuttavan kykyyn oppia ja suoriutua koulutyöstä ja näin ollen eläinavusteisuus myös ope- tuksen apuna on perusteltua. Hart (2010, 70) kuvaa kirjoituksessaan tutkimusta jossa koi- rien läsnäolon todettiin vaikuttavan lapsiin siten, että he ovat keskittyneempiä ja leik- kisämpiä sekä tietoisempia sosiaalisesta ympäristöstään.

Palola (2013, 164–165, 168) toteaa, että ratsastusterapiassa voidaan vahvistaa myönteistä oppimiskokemusta sekä löytää oppimisen ilo. Hevosen hoitaminen tarjoaa myös mahdol- lisuuksia erilaisiin oppimiskokemuksiin. Ratsastusterapiaan voidaan Palolan mukaan liit- tää myös erilaisia pedagogisia tavoitteita. Hän toteaa, että ratsastus ja hevosen kanssa toimiminen rauhoittavat mieltä ja irrottavat arjesta kiireineen, huolineen ja harmeineen tarjoten mahdollisuutta hyvälle ololle ja rentoutumiselle ja sitä kautta oppimiselle. He- vosavusteisessa Laukki-toiminnassa monien kohdalla voitiin nähdä keskittymiskyvyn pa- ranemista, joka toi helpotusta koulunkäynnin ongelmiin.

Liisa Ahonen (2013, 187–188, 191) on todennut tutkimukseensa perustuen koirien vai- kuttaneen nuorten koulumenestykseen motivoimalla heitä tulemaan tunnollisesti kou- luun. Koulukoirissa huomattavinta oli niiden vaikutus tarkkaavaisuuden ylläpitämisestä kärsivien nuorten kykyyn keskittyä. Hart (2010, 70) toteaa eläinten motivoivan lapsia merkittävällä tavalla oppimistilanteissa. Hän nostaa esimerkiksi luetaan koiralle -ohjel- mat, joissa lemmikkien on huomattu vaikuttavan motivoivasti, mikä on vähentänyt lapsen itsetietoisuutta ja itsekriittisyyttä lukiessa.

Ahosen (2013, 185–186) tutkimuksen mukaan koirat lisäsivät läsnäolollaan luokan sosi- aalista viihtyisyyttä. Hän tuo esille, että useiden tutkimustulosten perusteella koiran läs- näolo sekä sen koskettaminen vapauttavat ihmisen elimistössä mielihyvähormoni oksito- siinia ja koiran läsnäolon koululuokassa on todettu rauhoittavan opiskelijoita. Tracy Geist (2011, 244) toteaa, että terapiakoirien oleminen koulussa ei niin sanotusti korjaa oppilaita,

(28)

mutta ne auttavat oppilaita löytämään hetkellisen helpotuksen auttamalla heitä vähentä- mään ahdistusta ja keskittymään riittävästi, jotta he voivat suoriutua päivästä.

Eläinten rauhoittavia vaikutuksia on tutkittu ja ne on todennettu monissa kokeellisissa tutkimuksissa. Hormonitasojen tiedetään muuttuvan sekä ihmisellä että koiralla ihmisen silittäessä koiraa. Stressihormonien, kuten kortisolin, määrän on todettu laskevan ja en- dorfiinien, oksitosiinin ja dopamiinin tasojen nousevan. Myös verenpaineen laskeminen ja sydämen sykkeen rauhoittuminen eläimen läsnä ollessa on kokeellisesti todennettu.

(Yli-Viikari 2014, 57.) Kruger ja Serpell (2010, 37–38) toteavat, että ajatus eläimen läs- näolon ja eläinten kanssa vuorovaikutuksessa olemisen mahdollisesta rauhoittavasta vai- kutuksesta ihmisiin on mainittu yleisesti eläinavusteista toimintaa käsittelevässä kirjalli- suudessa. Heidän mukaansa kirjallisuudessa on runsaasti viittauksia siihen, että eläimen läsnäolo voi joskus vaikuttaa rauhoittavasti ihmisiin.

Serpell (2010, 27) on kuvannut, että tutkimuksen mukaan eläimet kykenevät saamaan aikaan välittömän fyysisesti rauhoittavan rentoutuksen tilan yksinkertaisesti kiinnittä- mällä ihmisen huomion itseensä. Myös Geist (2011, 248) kirjoittaa artikkelissaan eläinten voivan vähentää stressistä aiheutuvia fysiologisia reaktioita. Samoin Hart (2010, 73) tuo esille useiden tutkimusten osoittaneen, että ihmisen oksitosiinitaso muuttuu vuorovaiku- tustilanteessa koiran kanssa. Myös Laukkasen (2013, 32) mukaan on olemassa useita tut- kimustuloksia siitä, että ihmisten veren oksitosiinipitoisuus on lisääntynyt heidän olles- saan kosketuksissa lemmikkikoiransa kanssa ja että vaikutus on molemminpuolinen.

Laukkanen tuo esille, että tutkimuksen mukaan oksitosiinin tason nousuun riitti pelkäs- tään katsekontakti lemmikin kanssa.

Finen ja Beckin (2010, 10) mukaan on olemassa runsaasti tutkimustuloksia joissa esite- tään eläimen läsnäolon voivan toimia puskurina stressille. Hartin (2010, 75) mukaan stressistä selviytymisen mallissa ajatellaan että seuraeläimet sosiaalisen tuen lähteenä, kun eläintä hyväillään ja eläin antaa hyväksyntänsä, auttavat selviytymään stressistä. Li- säksi Haverkos ym. (2011, 77) ovat tuoneet esille, että lemmikit voivat vähentää ahdis- tusta. Friedmann ym. (2010, 85–86) tuovat esille, että ystävällisen eläimen läsnäolo tai vuorovaikutus sen kanssa käsitetään niin keinona lievittää yksinäisyydestä ja masennuk- sesta aiheutuvaa kärsimystä kuin myös keinona vähentää fyysisiä stressioireita. He totea-

(29)

vat, että viimeisten vuosien aikana useat tutkimukset ovat suoraan osoittaneet eläinavus- teisen työskentelyn vaikutuksen terveyden tai stressin ja ahdistuksen fysiologisiin indi- kaattoreihin. Erika Friedmann, Sue A. Thomas ja Timothy J. Eddy (2000, 130) kirjoitta- vat kuudesta kokeellisesta tutkimuksesta, joista viidessä osoitettiin eläimen läsnäolon vai- kutus stressioireiden hidastajana. Friedmann ym. (2010, 93) viittaavat kymmenen vuotta myöhemmin samanlaisiin tuloksiin todetessaan, että eläinten tarkkailu tai oleminen sa- massa tilassa eläinten kanssa ilman ohjeistusta olla tekemisissä niiden kanssa vaikuttaa sekä fysiologisen kiihottumisen indikaattoreihin että kohtuullistaa stressivastetta.

(30)

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN

4.1 Tutkimustehtävä ja tarkennetut tutkimuskysymykset

Eläinavusteisesta työskentelystä on olemassa tutkimustietoa, joka tukee sen hyödyntä- mistä niin terapiatyön tukena kuin ihmisten hyvinvoinnin lisääntymiseen tähtäävässä va- paaehtoistyössäkin. Tämän lisäksi tutkimuskirjallisuudessa on myös tietoa eläinavustei- sesta työskentelystä sosiaalityössä. Tutkimuskirjallisuuden perusteella voidaan tulkita, että eläinavusteista työskentelyä on mahdollista tuloksellisesti hyödyntää myös sosiaali- työn kontekstissa. Tässä tutkimuksessa asiaa tarkastellaan empiirisen aineiston kautta.

Tutkimuskysymyksenä tutkielmassa on: ”Mikä merkitys eläinavusteisella kuraattorin työskentelyllä on palvelua käyttäville nuorille?”.

4.2 Aineiston hankinta

Tutkimuksen kontekstina toimii koulukuraattorin työ. Tutkimuksen näkökulma on asia- kaslähtöinen ja kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset, jotka ovat käyneet eläinavusteista työskentelyä koira-avusteisesti tekevän koulukuraattorin vastaanotolla yläkoulun aikana.

Tutkimuksen aineiston hankinnassa tehtiin alun perin yhteistyötä kahden eri paikkakun- nilla sijaitsevan koulun kanssa, mutta valitettavien ulkopuolisten tekijöiden vuoksi toinen koulu ei pystynyt jatkamaan yhteistyötä alustavia kyselyjä pidemmälle. Näin ollen tutki- muksen aineisto on kerätty yhdeltä koululta.

Kyseessä on kvalitatiivinen tutkimus. Sirkka Hirsjärven, Pirkko Remeksen ja Paula Saja- vaaran (2009, 161–163) mukaan kvalitatiivisessa tutkimuksessa aineistonhankinnassa suositaan tutkittavien näkökulmia esille tuovia metodeja, kuten haastattelut, havainnointi sekä tekstiaineistojen diskursiiviset analyysit. Kohdejoukko on myös tarkoin valittu. Tut- kimuksen teko on joustavaa ja suunnitelmia voidaan muuttaa olosuhteiden mukaan. Ta- paukset ovat ainutlaatuisia ja aineistoa tulkitaan tämän mukaisesti. Tässä tutkimuksessa aineiston hankintametodina on käytetty haastattelua. Tutkimuksen aineisto on hankittu haastattelemalla tutkimuskysymyksen kannalta relevanttia kohderyhmää. Tutkimukseen

(31)

on haastateltu yläkouluikäisiä nuoria sekä koulukuraattoria noin kahdeksansataa oppi- lasta omaavasta yhtenäiskoulusta, mikä on tutkimuskysymyksen kannalta relevantti koh- deryhmä. Aineisto käsittää seitsemän nuoren haastattelut sekä yhden koiraa työparina käyttävän koulukuraattorin haastattelun. Kaikki nuoret olivat käyneet kuraattorin vas- taanotolla sekä ilman koiran mukana oloa että koiran ollessa tapaamisella läsnä. Kyseisen kuraattorin työparina toimiva koira oli mukana haastattelutilanteissa.

Hirsjäven ym. (2009, 161–163) mukaan kvalitatiivisen tutkimuksen lähtökohtana on to- dellisen elämän kuvaaminen. Todellisuuden moninaisuutta pyritään kuvaamaan mahdol- lisimman kokonaisvaltaisesti. Tyypillistä kvalitatiiviselle tutkimukselle on Hirsjärveä ym. mukaillen kokonaisvaltainen tiedonhankinta sekä se, että aineiston hankinta tapahtuu todellisissa tilanteissa. Tiedon keruu tapahtuu ihmisten havaintojen ja keskustelujen kautta, tässä tapauksessa haastattelutilanteissa käytyjen keskustelujen kautta. Tämä tutki- mus kuvaa kvalitatiiviselle tutkimukselle ominaisesti kokemuksia todellisesta elämästä, tarkemmin yläkouluikäisten nuorten sekä koulukuraattorin kokemuksia eläinavusteisesta kuraattorityöstä. Haastatteluaineistosta esille nousseet asiat on pyritty huomioimaan mo- nipuolisesti.

Tutkimus on toteutettu teemahaastatteluna. Teemahaastattelu on Sirkka Hirsjäven ja He- lena Hurmeen mukaan puolistrukturoitu haastattelumenetelmä. Puolistrukturoitua haas- tattelua on kuvattu monella eri tavalla. Yhden kuvauksen mukaan kysymysten muoto on kaikille haastateltaville sama, mutta niiden järjestys voi vaihdella. Toisaalta on kuvattu kysymysten olevan ennalta määrättyjä, mutta haastattelijalla on mahdollisuus vaihdella niiden sanamuotoa. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 47.) Jari Eskola ja Juha Suoranta (1998, 87) ovat kuvanneet puolistrukturoitua haastattelua siten, että kaikille haastateltaville esi- tetään samat kysymykset, mutta heille ei anneta strukturoidulle haastattelulle ominaisesti valmiita vastausvaihtoehtoja. Eskola ja Suoranta kuvaavat teemahaastattelua menetel- mäksi, jossa haastattelun teemat on määritelty etukäteen, mutta kysymykset eivät ole tark- kaan muotoiltuja. Ennalta määritellyt aihealueet käydään haastattelussa läpi, mutta val- miiksi muotoiltuja kysymyksiä ei ole suunniteltu tarkasti etukäteen. Aihealueiden käsit- telyjärjestys ja niistä käytävän keskustelun laajuus voivat vaihdella eri haastattelutilantei- den kesken.

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Että kyllä sen niinku realistisesti ymmärsi, mutta ehkä siinä vois enemmän painottaa vielä sitä semmosta rohkeutta myös...Niinku nuo oppikirjat ja muut...niin kyllähän se

”Et toki nyt niinku on kokemuksia niinku koululiikunnasta ja tällee, mut ehkä enemmän niinku semmosta et niinku tajuaa, miten, siis mitä vaikka niinku

Mutta ei se nyt niin mee, mun pitää itte niinku vähä tietää, mitä mä haluan, vähä niinku suuntauksia pitäs itellä olla --- kun mä aattelin että opo

H4: Niin joo, mä luulen, et jos on joku hauska peli, joku hauska matikkapeli, ni sitte pal- jon niinku enemmän niinku ite omatoimisesti pelaa sitä myös, nii siinä oppii myös paljon

20 Mirja: nii sitte siinä nii (.) et siinä ei siinä syytteessä sitä tavallaan niinku ollu (.) mutta 21 että kyllä se on semmone mitä on niinku pitäny miettiä (.) että

JANNE: Joo, mutta mutta tuota tavallaan sitte hoijetaan se niinku omalla tavalla, mutta tota nyt, ku porukka [opettajat] nuorenee, niin niin ja ite on niinkun tavallaan niinku talon

I6: Mutta että niinku isoin asia, mikä teatterilla on niinku ollu, tai mist on oppinu, nii periaatteessa itestään, että sanotaan et ennenkö mä aloin niinku

”No kyl mun mielestä se oli ihan miellyttävä, että, mun mielestä siinä oli hyvin just sitä tavallaan, mielenkiintoista, hyvin siinä niinku tavallaan, et sitä ei