• Ei tuloksia

Taideteollisuuskeskuskoulu - rehtorin toimittama kertomus koulun toiminnasta oppivuonna 1919-1920

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Taideteollisuuskeskuskoulu - rehtorin toimittama kertomus koulun toiminnasta oppivuonna 1919-1920"

Copied!
23
0
0

Kokoteksti

(1)

!

' f

f

TAIDETEOLLISUUS- KESKUSKOULU

--- HELSINGISSA ----

KERTOMUS

KOULUN TOIMINNASTA OPPIVUONNA

1919-1920

REHTORIN TOIMITTAMA

HELSINGISSÄ 1920

(2)

HELSINGISSÄ

SANOMALEHTI- JA KIR)APAINO-OSAKEYI-JTIÖN KIR.JAPAINO

· . 1920

i

PPIVUONNA 1919-20 on oppilaiden lukumäärään nähden voitu havaita tyydyttävää nousua. Kun edellisen opinto- vuoden oppilasmäärä 'ei kohonnut 318 suuremmaksi, mikä oli painostavien ja levottomien aikojen suoranainen seuraus, sisäänkirjoitettiin kouluun viime syksynä kokonaista 521 oppi- lasta, vastaperustettujen juovitus- ja marmoreerauskurssien oppi- laita lukuunottamatta. Tämä seikka, joka sinänsä on ilahduttava, osoittaa selvästi suuremman levon ja työnrauhan palanneen sekä että koulu saattaa toivoa saavansa osakseen yhä kasvavaa harrastusta niissä piireissä, joille se tahtoo olla omalla alallaan tarpeellisena oppilaitoksena.

Lisääntynyt oppilasmäärä on, kuten luonnollista, miltei yksin- omaan tullut ensimmäisten vuosikurssien osalle. Koulun kor- keammilla vuosikursseilla, varsinkin taideteollisella osastolla, on sitävastoin samoinkuin viime vuonna ollut verraten vähän oppi- laita, ja ovat työn tulokset lähinnä ulkonaisesti, mutta myöskin laadultaan olleet siitä riippuvaisia.

Opetusohjelman laajennus on tänä vuonna tapahtunut siten, että on perustettu lokakuusta alkaen uusi kaksivuotinen ammatti- maalarikurssi, joka kävi mahdolliseksi valtiolta ja kaupungilta erityisesti saatujen määrärahojen avulla. Tosin on jo ·ennes- täänkin ollut olemassa »ammatti- ja koristemaalarien kurssi"

ja se täyttää sellaisenaan edelleenkin tarkoituksensa, mutta tällä

· uudella kurssilla, jonka pyrkimyksenä on tarjoamalla yksipäi- väistä opetusta useampina tunteina yhteen menoon antaa oppilas- asteella oleville opiskelijoille tarpeellista taitoa ammatissaan, on tälle käsityölajille _ suuri merkitys. Sen yhteydessä järjestettiin sitäpaitsi, kuten edellä sivumennen mainittiin, vanhempia työ- , miehjjl varten juovitus- ja marmoreerauskursseja, joihin osanotto on ollut runsas ja jotka ovat osoittautuneet erittäin tarpeellisiksi.

2

(3)

Tämä maalausammatin haara on pitemmän aikaa ollut melkein lamassa, mutta epäilemättä, jos kurssit jäävät pysyviksi, se kehittyisi melkoisesti eteenpäin. Kun ne alkoivat, kirjoittautui niihin 120 oppilasta. Sekä näiden kurssien että oppilaskurssien jatkaminen jää riippuvaksi siitä, myönnetäänkö asianmukainen määräraha. Valitettavasti näyttää siltä kuin tälle opetukselle soveliaamman työhuoneen perustaminen ainakin toistaiseksi jäisi toteuttamatta valtion haluttomuuden vuoksi määrätä sitä varten tarpeellisia varoja ja opetuksessa niinmuodoin täytyy tyytyä käyttämään kuten tähänkin asti nykyistä koristemaalaussalia.

Koulun toiminnasta on muuten mainittava, että ajanoloista riippuvat seikat edelleenkin vaikuttavat epäsuotuisasti työhön.

Eräitä opetuksessa tarvittavia työaineita: keramiikka- ja muo- vailusavea, kipsiä, keramiikkavärejä y. m. on ollut yleensä vaikea hankkia. Sangen monet opettajat ovat opintovuoden alussa eronneet, ja ovat heidän paikkansa olleet kaikkea muuta kuin helposti täytettävissä, kun uhratun ajan ja voiman riittävää korvausta ei ole voitu antaa liian niukkojen valtion ja kaupun- gin määrärahojen takia.

Koululle tärkeäarvoinen seikka on se, että se tulevana kesänä asettaa näytteille oppilastöitä Suomen Messuissa. Näyttely, jolle varataan tarkoituksenmukainen ja tilava huoneisto Tehtaankadun kansakoulurakennuksessa, on edustavien töiden valikoimalla antava mahdollisimman yleiskatsauksellisen kuvan koulun toi- minnasta kaikilla sen eri aloilla. Maamme muutkin ammatti- kehityslaitokset tulevat niinikään olemaan edustettuina. Tässä yhteydessä mainittakoon, että messujen aikana järjestetään ammattiopetuksen opettajain kokous.

Ensi oppivuodesta on lopuksi sanottava, että taideteollisella osastolla on tarpeen koroittaa oppilasmaksuja ei-ammattilaisille, koska nykyisten maksujen ei enää saata kohtuudenmukaisesti katsoa vastaavan oikeutettuja vaatimuksia, varsinkin jos niitä vertaa siihen, mitä ulkomailla suoritetaan samanlaisesta ope- tuksesta. Kysymyksessä olevat lukukausimaksut, jotka nyt ovat olleet 15 mk syyslukukaudelta ja 20 mk kevätlukukaudelta, tulevat tämän jälkeen olemaan 75 mk kunakin lukukautena.

Käsityöläiskouluosaston oppilaat ja taideteollisen osaston ammatti-

-

f

I

,Ii

:1

l

laiset suorittavat sitävastoin entiset maksut, mikä lähinnä johtuu siitä, että kaikki ammattiopetus, kun Valtioneuvoston äskettäin vahvistama määräys 3 vuoden kuluttua pannaan käytäntöön, tulee kokonaan maksuttomaksi. Huomattava on että harkinnan perusteella yksityistapauksissa voidaan tehdä helpotuksia koulu- maksuun nähden taideteollisella osastolla.

Johtokunta.

Taideteollisuuskeskuskoulun johtokuntana toimii Suomen Taideteollisuusyhdistyksen äskettäin laatimien ohjesääntöjen mu- kaan vuodesta 1920 yhdistyksen hallitusneuvoston asettama koululautakunta. Lautakunnan jäseninä ovat, paitsi rehtoria ja taiteellista johtajaa, kevätlukukaudella olleet yliarkitehti M.

Schjerfbeck, puheenjohtajana, sekä fil. tohtori ]. Aitio ja koriste- maalari S. Wuorio. Syyslukukaudella, jolloin yhdistyksen johto- kunta vielä toimi koulun johtokuntana ja sen lähin hoito oli kouluvaliokunnan käsissä, olivat yllämainitut henkilöt, lukuun- ottamatta toht. Ailiota, sen jäseninä sekä edellisten lisäksi arkki- tehti E. Schroderus.

Tarkastus.

Taideteollisuusyhdistyksen valitsemana tarkastajana on toi- minut professori Armas Lindgren.

Rehtori.

Arkkitehti Werner von Essen.

Taiteellinen johtaja.

Arkkitehti Rafael Blomstedt.

Opettajat.

T. Ahrenb~ kivipiirtäjä Tekstausta, heraldikkaa ja kau- nokirjoitusta.

V. Allardt, kansakoulunopettaja. Ruotsin kieltä (kevät!.).

W. Aspelin, arkkitehti Käsivarapiirustusta,

(4)

.Rafae! Blomstedt, arkkitehti .... Muoto-oppia ja kompositsioni- piirustusta.

A. Brummer-Korvenkontio, taiteil. Kompositsionipiirustusta.

~- -Borenius, neiti Porsliinimaalausta.

:_ £. Elenius, piirustaja . . . Projektsionipiirustusta ja käsi- varapiirustusta.

T. Elovaara, arkkitehti Käsivarapiirustusta.

, S. Englund, insinööri Laskentaa ruotsiksi ja mittaus- oppia suomeksi.

.,_. W. von Essen, arkkitehti Perspektivioppia ja käsivara-

/ piirustusta.

A. W. Finch, keramikkataiteilija. Keramikkaa.

- 0. Finne, kuvanveistäjä Rakennusveistot. (kevätluk.).

M. Frelander, arkkitehti Huonekalupiirustusta.

- /. Friedl, puunveistäjä Muovailua, puun- ja kiven- veistoa.

A. Grönlund, fil. maisteri· Harjoitusluokkia(virkaatekevä).

- K R.

Muotinen, insinööri Konepiirustusta, rnittausoppia ja projektsionioppia suomeksi.

- C. Jansson, työnjohtaja Kirjansitomista.

- E. Kockberg, kirjanpitäjä Kirjanpitoa suomeksi.

V. Kojo, taiteilija Piirustusta elävän mallin mu- kaan.

C. Kolström, insinöörioppilas .. Laskentaa suomeksi.

c OiLappalainen,kansakoulunopett. Ammattilaskentoa suomeksi.

,.- L. Leppänen, kuvanveistäjä M uovailua (syysi.).

~ 0. Lönnrot, insinööri Konepiirustusta, mittausoppia, projektsionioppia ja fysikkaa ruotsiksi.

V. Malmberg, kuvanveistäjä Plastillista anatomiaa.

~ T. Montell, arkkitehti Rakennus- ja viivotinpiirus- tusta.

Th. Nordgren, puunpiirtäjä .... Puun- ja linoleuminpiirräntää.

K

A. Nylund, kansakoulunopett. Ammattilaskentoa ja fysikkaa suomeksi.

U. Nyström, arkkitehti Tvylioppia.

A. V. Rancken, arkkitehti Käsivarapiirustusta (syysi.) - A. Rapp, taiteil. ja koristemaalari. Koristemaalausta sekä ammatti-

. ja ornamenttimaalausta.

- HJ. Renhalm, insinööri Algebrata ja konepiirustusta suomeksi sekä ammattioppia metallityöntekijöille. · ' E. Richter, fil. maisteri Taidehistoriaa ja tyylioppia.

]. Rignell, kivipiirtäjä Tekstausta ja kaunokirjoitusta,

'f

Lahjoituksia.

K. H. Renlundin käsityöläisille ja tehtaantyömiehille aiotun stipendi- ja palkintorahaston korkovaroista on rahatoimikamari koululle vuodeksi 1920 antanut Smk 3,928:51.

Arkkit. Nils Wasastjerna on tätä vuotta varten antanut Smk 1,000: - ja 0.Y. Koru Smk 500: - vuosittain noudatettavan määräyksen mukaisesti jaettavaksi, ensinmainittu summa etu- sijassa apurahoina oppilaille, jotka suoritettuaan kurssin koulun käsityöläisosastossa jatkavat taideteollisuusosastossa viimemai- nittu summa jaettavaksi apurahoina taidetaonta- 'tai metalli- pakotusalan oppilaille. Eräältä koulun kehitystä lämpimästi kannattavalta henkilöltä, joka kumminkaan toistaiseksi ei halua nimeään mainittavan, on koulu saanut20,000 markan suuruisen lahjoituksen, jonka korkovaroista vuotuisesti on annettava matka- apurahoja taideteollisuusosaston · suorittaneille oppilaille. Apu- rahoja jaetaan näistä korkovaroista ensi. kerran tulevan oppi- ' vuoden lopussa.

Sitäpaitsi on neiti L. Törnudd antanut 600 markkaa jaetta-

3

I

I

I

I I

_ H Rothstråm, maalari Ammattimaalausta (iuovitusta

~ ja marmoreerausta).

- E. Saltzman, neiti Kirjansitomista.

i! .c-Af. Schjerfbeck, arkkitehti Käsivara- ja ornamenttipiirus- tusta.

- K

Siikanen, veistonopettaja .... Käytännöll. harjoit. ja ammatti- . piirustusta puuseppiä varten.

- E. Siira, arkkitehti Käsivarapiirustusta.

_ T. Snabb, insinöörioppilas Konepiirustusta ja laskentoa suomeksi, algebrata ja ammatti- laskentoa ruotsiksi.

'

M. Strömsten, kansakoulunopett. Ruotsin kieltä· (syysi.) ja äidin-

' kieltä (ruotsia).

" - B. Tuukkanen, koristemaalari .. Koristemaalausta.

A. Tynell, kansakoulunopettaja .. Suomen kieltä (syysi.) ja äidin- kieltä (suomea).

, P. Tynell, taidetakoja Ammattipiirust. ja käyt. harjoit.

läkki-, levy- ja vaskisepp. var- ten sekä metallipakotusta ja taontaa.

L. Törnudd, opettajatar Piirustusopetuksen metodikkaa ja harjoitusluokkia.

0. Vahtera, kirjanpitäjä Kirjanpitoa suomeksi.

(5)

tunt. viikossa 4 tunt. viikossa 2 ,, "

4 " ,, 10 tunt. viikossa

II II

,,

Vaihtoehtoisia ovat: käsivarapiirustus (2 ylim. tuntia), kauno- kirjoitus, tekstaus, rakennuspiirustus, muovailu, puunveisto, puun- piirräntä ja toinen kotimainen kieli.

1 luokka:

Käsivarapiirustus .

Ammattilaskento .

Vaihtoehtoisia oppiaineita vähintään .

---

I. Yleinen kurssi.

Tarkoitettu oppilaille, joilla ei ole ammattia tai joilla on ammatti, jota varten ei erikoista kurssia ole järjestetty.

Opetusohjelma.

I.

Ylemmän Käsityöläiskoulun opetusohjelma.

9

2 luokka:

Käsivarapiirustus . . . • . . . 2 tunt. viikossa Projektionipiirustus , . . . 2

Vaihtoehtoisia oppiaineita vähintään 8 . . . .

---

128 Vaihtoehtoisia ovat: käsivarapiirustus (6 ylim. tuntia), pers- pektivioppi, projektionioppi, kivenveisto, tyylioppi ja · fysiikka.

Sitäpaitsi harkinnan mukaan keramiikka ja porslinimaalaus sekä 1 luokan vaihtoehtoiset aineet.

lt J

I

I

.I

,11

I

vaksi tämän lukuvuoden päättäjäisissä palkintoina piirustuksen- opettajaosaston suorittaneille oppilaille.

Lopuksi on koulu Hietalahden laivatelakalta saanut opetus- välineiksi konemallikokoelman.

Saaduista lahjoista lausuu koulu täten kiitoksensa.

Kirjasto.

Kirjastonhoitaja arkkitehti Rafael Blomstedt. Amanuenssi neiti J. Böhm. Lukukausien aikana ovat kirjasto ja lukusali olleet avoinna maanantaisin ja torstaisin klo 5-9 ja muina arkipäivinä klo 12-2 ja 7-9.

Rehtorin kanslia

on ollut avoinna tiistaina ja perjantaina klo 6-½8 i. p.

Oppivuosi.

Syyslukukausi alkoi syyskuun 15 p:nä ja päättyi joulukuun 22 p:nä. Kevätlukukausi alkoi tammikuun 12 p:nä ja päättyi toukokuun 15 p:nä.

8

Sisään pääsyvaatimukset.

Ylempi käsityöläiskoulu: Kansakoulu- tai alempi käsityöläis- koulukurssi tai vastaavat tiedot.

Taideteollisuuskoulu: Kansakoulukurssi tai vastaavat tiedot sekä kuukauden kestävä koeaika piirustuksessa.

Piirustusopettajaosastollepyrkiviltä: todistus suoritetusta keski- koulukurssista tai vastaavasta tietomäärästä. Koe-aika kuin yllä.

Koulumaksut.

Ylemmässä käsityöläiskoulussa: Syyslukukaudelta Smk 5: -, kevätlukukaudelta Smk 7: - ammattilaisilta. Muilta oppilailta syyslukukaudelta Smk 8: -, kevätlukukaudelta Smk 10: -. ·

Taideteollisuuskoulussa: Syyslukuk. Smk 5: -, kevätlukuk.

Smk 7: - ammattilaisilta. Muilta oppilailta syyslukuk. Smk 15: -, kevätlukuk. Smk 20: -.

Oppilaat, jotka jo ovat läpikäyneet koulun, mutta käyttävät hyväkseen opetusta erikoisaineissa, ovat suorittaneet syyslukuk.

Smk 20: -, kevätlukuk. Smk 27: -.

Lukukausimaksuista tulevana oppivuonna katso siv, 4.

II II•

It

I!

Ir

II

(6)

12 tunt. viikossa Vaihtoehtoisia samat aineet kuin 1 ja 2 luokalla.

12 tunt. viikossa Vapaaehtoisia aineita: kivenveisto, tyylioppi ja tekstaus.

12 tunt. viikossa Vapaaehtoisia aineita: perspektivioppi, tyylioppi ja algebra.

I

I I

I

Ji: I

II

II

"

"

II

II II II

tunt. viikossa

II II

,, II

II II

II II

,, 11

tunt. viikossa 2 tunt. viikossa 2

2 2 4

2 tunt. viikossa

2 11 11

2 11 11

2 II II

2 ,, 11

2 ,, 11

12~ tunt, viikossa 2 tunt. viikossa

6 II II

2 II II

2 II II

III. Puuseppien kurssi.

I luokka:

Käsivarapiirustus .

Ammattilaskento · .

Äidinkieli .

Ammattipiirustus .

Työharjoituksia

---

.

2 luokka:

Käsivarapiirustus .

Rakennuspiir. kivi- ja sementtityömieh.

41

Muovailu 11 11 11 2

Rakennuspiir. rappareille • • • • • • • • • · 2J · · Muovailu 11 • • • • • • • • • • • • 4

Äidinkieli • • • •

Kirjanpito : _._ _ ___;;__ _ ~_

12 tunt. viikossa Vapaaehtoisia aineita: kiven veisto ja tekstaus.

12 tunt. viikossa Vapaaehtoinen aine: käsivarapiirustus, 2 ylimäär. tuntia.

2 luokka:

Työharjoituksia . . . 2

Ammattipiirustus . . . 2

Muovailu... 2

Puunveisto . . . 2

Projektionioppi . . . 2

Tyylioppi . . . .

---

2

14 Vapaaehtoinen aine: käsivarapiirustus, 3 luokka: Työharjoituksia . . . . Ammattipiirustus . Rakennuspiirustus (sisustus) . Muovailu . Puunveisto . , Kirjanpito' ' • • • • • • · • • · · · ·----'-- --'-- ~

[

II II II II II II II II II 4 tunt. viikossa 4. 11 11 2 II II 2 11 11 12 tunt. viikossa Ammattilaskento voidaan vaihtaa lasku- ja mittausoppiin. 2 luokka: Käsivarapiirustus . . . 2 tunt. viikossa Rakennuspiirustus .'. 6 P~~jekti_onioppi . . . 2

Kirjanpito . . . 2 11 11 ---"---_;;_- B. Rapparit, kivi- ja sementtityömiehet. I luokka: Käsivarapiirustus . . . 4 tunt. viikossa Muovailu . . . 4

Projektionipiirustus . . . 2

Ammattilaskento : . . . 2 ,, 11 ----'----'---- I luokka: Käsivarapiirustus . Rakennuspiirustus . Aidinkieli . Ammattilaskento . II. Rakennustyöntekijäin kurssi. A. Mu ura rit j a, kirvesmiehet. 3 luokka: Käsivarapiirustus . . . .. . . 2 tunt. viikossa Aidinkieli . . . .. . . 2

Kirjanpito . . . 2

Vaihtoehtoisia oppiaineita vähintään . . . .

---

6 11 11

I

(7)

12

II II

II II

tunt. viikossa

tunt viikossa

I

I

I

I

:

I

I

I I II

I/

II

4 tunt. viikossa

2 I/ I/

4 I/ I/

2 II II

12 tunt. viikossa

4 tunt. viikossa

4 I/ I/

12 I/ II

2 I/ I/

4 I/ II

2 II II

2 I/ I/

30 tunt. viikossa 4 tunt. viikossa

2 I/ I/

3 II I/

6 II II

2 II II

2 I/ II

2 I/ I/

21 tunt. viikossa 2 luokka:

Käsivarapiirustus • • .

Perspektivioppi .' .

Ammattimaalaus .

Koristemaalaus .

Piirustus elävän mallin muk .

Tekstaus .

Äidinkieli

---

.

VI. Ammatti- ja koristemaalarien kurssi.

1 luokka:

Käsivarapiirustus .

Ammattilaskento .

Ammattimaalaus .

Tekstaus • • • • • •

---

12 tunt. viikossa Täysinoppineille työläisille on myönnetty oikeus ainoastaan kultauksen opetuksen nauttimiseen.

3 luokka:

Kirjansitominen . . . 6 tunt. viikossa Tekstaus . . . 2

Kirjanpito . . . 2

Tyylioppi _. _. _2_-''-' __,_, ,_

3 luokka:

Käsivarapiirustus .

Ammattimaalaus .

. Koristemaalaus .

Piirustus elävän mallin muk. .

Muovailu .

Tyylioppi .

Kirjanpito , . , , _. _

j

'

i

}

t

I/

II I/

II II

II I/

II

tunt. viikossa 2 tunt. viikossa

2 11 II

8 II II

4 tunt. viikossa

2 II II

6 II I/

IV. Metallityöntekijäin kurssi.

I luokka:

Käsivarapiirustus . . . 2 tunt. viikossa Laskuoppi . . . 2

Mittausoppi . . . 2

Konepiirustus . . . .

_____

4 11 ...;.11

__

10 2 luokka:

fysiikka .

Algebra .

Konepiirustus .

---

3 luokka:

Konepiirustus . . . 4 tunt. viikossa Ammattioppi . . . 2

Aidinkieli . . . 2 Kirjanpito . . . 2

Projektionioppi . . . 2 ,, 11

---

2 luokka:

Käsivarapiirustus . . . 2 Tekstaus . . . 2 Äidinkieli . . . 2

Kirjansitominen . . . .

_____

6 ,, ...;.11

__

12

12 tunt. viikossa V. Kirjansitojien kurssi.

I luokka:

Käsivarapiirustus .

Ammattilaskento .

Kirjansitominen

---

.

12 tunt. viikossa 12 tunt. viikossa

(8)

12 tunt. viikossa 16 tunt. viikossa

2 tunt. viikossa

2 II II

2 II II

6 II II

12 tunt. viikossa

4

2 tunt. viikossa

2 II II

6 II II

2 II II

12 tunt. viikossa 2 tunt. viikossa

6 II II

2 II II

2 II II

2 II II

12 tunt. viikossa 2 tunt. viikossa

4 II II

2 II II

2 II II

10 tunt. viikossa

Kultasepät ja kaivertajat vaihtavat ammattipiirustuksen käsi- varapiirustukseen ja tekstaukseen.

3 luokka: järjestetään ensi oppivuonna.

2 luokka:

Käsivarapiirustus .

Taonta ja pakotus .

Arnmattipiirustus .

Aidinkieli .

Muovailu

___

. .;.;.__

IX. Seppien ja metallipakottajien kurssi.

I luokka:

Käsivarapiirustus .

Ammattilaskento .

Taonta ja pakotus .

Ammattipiirustus, seppien 2 t.}

Muovailu, metallipakottajien 2 ,1 • • • • · • • • ·_· _

2 luokka:

Käsivarapiirustus • • .

Tekstaus •. • • • • · · · • • · · · ·

T:y~lioppi · · .. · · · . · ·

KtrJanp1to . . . • • . • • • . • • • • • • • _.•_ _ .;.;._.;.;._

X. Läkkl-, levy. ja vaskiseppien kurssi.

I luokka:

Käsivarapiirustus ...•...

Ammattilaskento .

Ammattipiirustus .

' Työharjoituksia _._ _ _.;;.._

l I l

6 tunt. viikossa

4 II II

2 II II

2 II II

2 II II

6 tunt. viikossa

2 II II

·2 II II

2 II II

2 tunt. viikossa

2 II II

2 II II

4 II II

10 tunt. viikossa

.2 tunt. viikossa

2 II II

4 II II

2 II II

2 II II

12 tunt. viikossa VII. Kirjanpainajien kurssi.

I luokka:

Käsivarapiirustus : ..

Ammattilaskento .

Äidinkieli .

Konepiirustus

___

. .;.;.__....;;__

2 luokka järjestetään aikaa myöten.

VI a. Ammattimaalarien kurssi.

I luokka:

Arnmattimaalaus (1 päivänä) .

Käsivara piirustus .- .

Ammattilaskento .

Tekstaus .

Käsivaraharjoit. maalauksessa .

2 luokka:

Konepiirustus .

Projektionioppi .

Kirjanpito .

fysiikka .

VIII. Latojien kurssi.

I luokka:

Käsivarapiirustus , .

Ammattilaskento .

Tekstaus .

Äidinkieli .

Suomenkieli , . , , .

(9)

2 tunt. viikossa

j

2 II II

j

2 II II

6 11. II

2 II II

14 tunt. viikossa

,, 11

II II

,, ,,

11 ,,

tunt. viikossa

tunt. viikossa

II II

II II

" II

II II

II II

II II

II II

II II

II II

II II

II II

17 2 tunt. viikossa

1 II II

')~ II II

4 II II

4 II II

4 II II

3 vuosikurssi:

Kompositsionipiirustus 18

Muovailu... 4

Muoto-oppi. . . 1

Piirustus elävän mallin muk. . . 4

Tekstaus ja heraldiikka.. . . 2

Kirjanpito.. . . .. . . 2

Vaihtoehtoisia aineita vähintään. . . .

---

6

37 tunt. viikossa Vaihtoehtoisia ovat samat aineet kuin 1 ja 2 vuosik. Tyylioppi . Muoto-oppi • • Perspektivioppi • • Piirustus elävän mallin muk. . Tekstaus ja heraldiikka . Vaihtoehtoisia aineita vähintään

---

. 43 tunt. viikossa Vaihtoehtoisia ovat samat aineet kuin 1 vuosikurssilla sekä harkinnan mukaan keramiikka. B. Huonekalupiirustus-osasto. 1 vuosikurssi : Kompositsionipiirustus . . . 6

Huonekalupiirustus . . . : . . . 12

Käsivarapiirustus . . . 4

Ammattipiirustus.. . . 2

Työharjoituksia . . . 4

Muovailu... 2

Puunveisto . . . 2

Projektsionipiirustus . . . 2

Perspektivioppi . . . 2

Taidehistoria . . . 2

Tyyli oppi . . . 2

Rakennuspiirustus . . . 2

---

42 tunt. viikossa

l

~

1,

1

4

1 l I .

13 tunt. viikossa

3 II II

4 II II

4 II II

4 II II

2 II "

2 II II

6 II II

13 tunt. viikossa

3 II II

4 II II

4 II II

2 II II

''') Eräiden harjoitusaineiden suuri tuntiluku johtuu siitä, että oppilaita on velvoitettu työskentelemään sellaisinakin aikoina, jolloin opettajalla ei ole opetusvelvollisuu tta.

II.

Taideteollisuuskoulun opetusohjelma.*)

3 luokka järjestetään ensi oppivuonna.

16

2 luokka:

Käsivarapiirustus .

Muovailu .

Ammattipiirustus .

Käytännöll. harjoitukset .

Aidinkieli .

A. Mallipiirustusosasto.

1 vuosikurssi:

Kompositsionipiirustus .

Ornamenttipiirustus .

Käsivarapiirustus .

Projektsionipiirustus .

Muovailu .

Taidehistoria .

Tyylioppi .

Vaihtoehtoisia oppiaineita vähintään

_

. ___;,_..:.;_

_

___;, ;___

38 tunt. viikossa Vaihtoehtoisia aineita: Porsliinimaalaus, kuvanveisto, muo- vailu ja puunpiirräntä.

2 vuosikurssi:

Kompositsionipiirustus .

Ornamenttipiirustus .

Käsivarapiirustus .

Muovailu .

Taidehistoria .

(10)

41 tunt. viikossa

tunt. viikossa

II II

II II

II II

II II

II II

II II

8 tunt. viikossa

4 II II

13 II II

4 II II

4 II II

2 II II

2 II II

2 II II

1 ,, II

4 II II

Vapaaehtoisia aineita: tekstaus, puunpiirräntä sekä puun- tai kivenveisto kaikilla vuosikursseilla.

2 vuosikurssi:

Kompositsionipiirustus .

Käsivara- ja ornamenttipiirustus .

Koristemaalaus .

Muovailu .

Tekstaus ja heraldiikka .

Perspektivioppi .

Taidehistoria .

Tyylioppi .

Muoto-oppi .

Piirustus elävän mallin muk. .

44 tunt. viikossa 3 vuosikurssi:

Kompositsionipiirustus . . . 8

Käsivara- ja ornamenttipiirustus... 2

Koristemaalaus 21 Tekstaus ja heraldiikka . . . 4

Muoto-oppi . . . 1

Piirustus elävän mallin muk. . . 4

Kirjanpito -. . . 2

---

42 tunt. viikossa

t

II II II II II II II viikossa 4 tunt. viikossa 10 II II 4 II II 2 II II 2 II II 8 II II 4 II II 4 II II 2 II II 2 II II 4 II II 1 II II 4 tunt. 12 11 4 11 12 II 4 11 1 11 2 11 2 11 3 vuosikurssi: Kompositsionipiirustus . Huonekalu piirustus . Ammattipiirustus . . . . Työharjoituksia . Puun veisto . . . . Muoto-oppi . . . . Rakennuspiirustus . Kirjanpito . . . .

---

2 vuosikurssi: Kompositsionipiirustus . Huonekalupiirustus . Käsivarapiirustus . Tekstaus . Ammattipiirustus . Työharjoituksia , . Muovailu . Puunveisto . Taidehistoria . Tyylioppi . Rakennuspiirustus . Muoto-oppi .

---

47 tunt. viikossa C. Koristemaalausosasto. 8 tunt. viikossa 4 II II 2 II II 14 II II 2 II II 2 II II 4 II II 36 tunt. viikossa D. Kuvanveisto- ja muovailuosasto. I vuosikurssi: Kompositsionipiirustus . Ornamenttipiirustus . Käsivarapiirustus . Kuvanveisto ja muovailu . Taidehistoria . Tyylioppi . Projektionipiirustus ...•...

f t I

I

I

tunt. viikossa II II II II II II II II II II• II II II II 1 vuosikurssi: Kompositsionipiirustus . . . 11

Ornamenttipiirustus . . . 3

Käsivarapiirustus . . . 4

Ammatti- ja ornamenttimaalaus . . . 10

Muovailu '. . . 4

Projektionipiirustus . . . 4

Taidehistoria . . . 2

Tyylioppi . . . .

___

2 .;;._

_

___;;

__

40 tunt. viikossa

(11)

,,

II

,, ,, ,,

II

,, viikossa

,,

tunt. viikossa

II II

II II

II II

,, . II

II ,,

,,

,,

,, II

II ,,

,, ,,

tunt. viikossa

2

8 tunt.

15 11 11 11

6 II

4 11

1 II

Keramiikan oppilaille 36 tunt. viikossa

Porsliinim:n ,, 32 ,, 11

2 vuosikurssi:

Kompositsionipiirustus . . . 8

Ornamenttipiirustus . . . 3

Käsivarapiirustus . . . • . . . 4

Keramiikka (keramiikan oppilaille). . . 13

Porsliinimaalaus (porsliinim:n 11 ) • . • • • • • • . • 11 Muovailu . . . 6

Taidehistoria , .'. . . 2

Tyylioppi . . . 2

Perspektivioppi .'. . . 2

Muoto-oppi . . . 1

Keramiikan oppilaille 41 Porsliinim:n 11 39 3 vuosikurssi: Kompositsionipiirustus , . Keramiikka (keramiikan oppilaille). . . .... Porsliinimaalaus (porsliinim:n 11 ) •• .• • • • • • • Muovailu : . Piirustus elävän mallin muk. . Muoto-oppi . -Kirjanpito . 8 tunt. viikossa 3 II II 22 II II 2 II II 2 II II 2 II II 1 II II 2 II II 42 tunt. viikossa .111 8 tunt. viikossa r)"I 25 II II 1 II II 4 II II 2 II II 3 vuosikurssi: Kompositsionipiirustus . Kuvanveisto ja muovailu . Muoto-oppi , . Piirustus elävän mallin muk. . Krijanpito .

---

40 tunt. viikossa Vapaaehtoinen aine: keramiikka, harkinnan mukaan, kaikilla vuosikursseilla. 2 vuosikurssi: Kornpositsionipiirustus . Ornamenttipiirustus . Kuvanveisto ja muovailu . Taidehistoria : . Tyylioppi . Perspektivioppi . Muoto-oppi . Piirustus elävän mallin muk. . 8 tunt. viikossa 3 ,, ,, 4 ,, II 12 II II 2 II II 2 ,, II 4 ,, ,, 4 II ,, F. Taidetakornls- ja metatlipakotusosasto. 1 vuosikurssi: Kompositsionipiirustus . Ornamenttipiirustus . Käsivarapiirustus . Taonta ja pakotus . Taidehistoria . Tyylioppi . Projektsionioppi . Muovailu . . .

--'---

. 39 tunt. viikossa Vapaaehtoinen aine: porsliinimaalaus (keramiikan oppilaille) ja keramiikka (porsliinimaalauksen oppilaille). II j

J

~

I

I 11 tunt. viikossa 3 II II 4 II II 10 II II 6 II II 2 II II 2 II II 2 II II 40 tunt. viikossa E. Savityöosasto. Keramiikka tai porsliinimaalaus pääaineena, 1 vuosikurssi: Kompositsionipiirustus . Ornamenttipiirustus . Käsivarapiirustus . Keramiikka (keramiikan oppilaile) .. } · Porsliinimaalaus (porsliinim:n oppii.) · · · · Muovailu , . Taidehistoria . Tyylioppi . Projektsionipiirustus .

---'--'-

Iii I I '- - - ~- - - ~- - - ~- - - - ----1..'

---...---~---~•

(12)

Piirustus elävän mallin muk. . . 8 tunt. viikossa Muovailu . . . 2 ,, ,, Muoto-oppi . . . 1 ,, 11 Tyylioppi . . . 2 ,, JI Taidehistoria . . . 2 ,, 11 Rakennus- ja viivotinpiirustus. . . 2 ,, ,, Tekstaus ja kaunokirjoitus . . . 2 ,, 11 Plastillinen anatomia. . . 2 ,, 11 Piirust. opet. metodiikka . . . 3 ,, ,,

Harjoitusluokat _._ _4_ _,, ,_,_

38 tunt. viikossa Vapaaehtoisia aineita: (molemmilla vuosikurss., erinäisillä ehdoilla): porsliinimaalaus, keramiikka, metallipakotus, kiven- veisto puunveisto, rakennuspiirustus, puunpiirräntä, kirjanpito, suom~nkieli sekä (2 ylimäär. tuntia) ornamenttipiirustus, tekstaus, kaunokirjoitus ja muovailu.

l'

:'1

'

I

.

)

6 tunt. viikossa

6 11 JI

2 11 11

2 11

"

1 11 11

2 " . ,,

ö

2 11 11

4 ,, II

10

,,

" (}

2 ,,

,,

;:

I

35 tunt. viikossa

37 11 II

6 tunt. viikossa 2 II

"

4

" "

8 tunt. viikossa

3 ,, 11

4 ,,

,,

19

,,

,,

2 ,, ,,

2 ,, ,,

1 ,,

,,

4 ,, ,,

43 tunt. viikossa 9 tunt. viikossa

18 ,, ,,

1 ,, 11

6 ,, ,,

2 11 11

36 tunt. viikossa 3 vuosikurssi:

Kompositsionipiirustus .

Taonta ja pakotus .

Muoto-oppi .

Muovailu .

Kirjanpito __. _

2 vuosikurssi:

Kompositsionipiirustus .

Ornamenttipiirustus .

Käsivarapiirustus .

Taonta ja pakotus .

Taidehistoria .

Tyylioppi .

Muoto-oppi .

Muovailu

---

.

O. Piirustuksenopettajien valmistusosasto.

1 vuosikurssi:

Käsivarapiirustus .

Komposi_~si_onip!irustus .

Perspektiivioppi. . . .

Projektsionipiirustus .

Muoto-oppi' .

Tyylioppi .

Taidehistoria .

Muovailu .

Piirustus elävän mallin muk. .

Piirustus opet. metodiikka (kevät...;lu.;...k.;.:..)_. _._.._._. _ Syysluk.

Kevätluk.

2 vuosikurssi:

Käsivarapiirustus .

Ornamenttipiirustus . . . ..

Kompositsionipiirustus ... , ... , .... , ...

(13)

Oppiaineet

I

Maanantai Tiistai

I

Keskiviikko! Torstai

I

Pe;jantai Lauantai

I

Sunnuntai

Algebra ... - - - 7-9 i. p. - - -

Ammattilaskento ... - 7-9 i. p. 7-9i. p. - 7-9 i. p. - -

Ammattioppi rnetallityönt, vart. ... - - - - 7-9i. p. - -

Ammattipiir. puuseppiä varten ... 7-9 i. p. - 7-9 i,. p. - - - -

Ammattipiir.sepp., läkki-, pelti- ja vas-

kis. varten ... ' - - - - - 5- -9 i. p. -

I

- - - 8-12 a. p. - - 9-12 a. p.

Ammatti- ja ornamenttimaalaus ...

l

6-;i. p. 6-;---9 i. p.- 6-9i. p.- 5-8 i. p.l-3i. p. 5-9 i. p.- 6-9 i. p.- --

Fysikka ... - -- - - - - 8-10 a. p.

JI0-11 a. p. - - 10-11 a. p. 1-2i.p. 3-4i.p. - Harjoitusluokat . . . . .. . . . ...... . . ... I 1-2 i. p. - - 3-4 i. p. - - - . Huonekalupiirustus ... 8-l0a.p. 8-10 a. p. 8-10 a. p. 8-10 a. p. 8-10 a. p. -- - Kerarnikka ... 6-9 i. p. 1-4i. p. 6-9 i. p. 1-4 i. p. -- 6-9 i. p. -

Kirjanpito ... 7-9 i. p. - - 7-9i. p. - - -

Kirjansitorninen ... - - - 6-9i. p. 6-9i. p. - -

Kompositsionipiirustus I ... - - 10-12 a. p. 8-10 a. p. 8-10 a. p. 8-10 a. p. -

" Il ja lII ... 10-12 a. p. 10-12 a. p. 10-12 a. p. 10-12 a. p. - - -

Konepiirustus ... 7-9 i. p. - 7-9 i. p. 7-9 i. p. 7-9 i. p. 5-9i. p. -

Koristemaalaus ... - - - - 10-12 a. p. 10-12 a. p. -

" ... 1-3 i. p. 1-3 i. p. 1-3i.p. - - 1-3 i. p. -

Käsivara- ja ornamenttipiirustus ... 9-10 a. p. 9--10 a. p. 9-10 a. p. 9-10 a. p. 9-lOa. p. 9-l0a. p. - Käsivarapiirustus ... 10-12 a. p. 10-12 a. p. 10-12 a. p. 10-12 a. p. 10-12 a. p. 10-12 a. p. -

" ... 7-9 i. p. 7-9 i. p. 7-9 i. p. 7-9i.p. 7-9 i. p. 7--9i.p. -

Käyt. harj. puuseppiä varten ... - 5-9 i. p. - - 5-9i. p. 12-4 i. p. -

N

,.,.

~ ~

..

-;.

-

_ .,--- , - _..,,_

- --

"""-f' -~.,.

Laskenta ... I 7-'9 i. p. , - -

Metallipakotus kts. taldetaonta ...

Mittausoppi ... - - 7-9i. p., -

I

-

I

5-7i.p.

Muotooppi II ... - - - 9-lOe.p.

III ... - - 3-4i. p.

Muovailu kts. veisto ja muov...

Perspektiiviopp! ... - 5-6i. p. I - - 5-6i. p.

Piirust. elävän mallin mukaan ... - 5-7i. p. - 7-9i. p. 7-9 i. p.

I

7-9 i. p.

Piirustusopet. metodikka I ... - - - - - 5-7 i. p.

II ...' .. 5-8 i. p.

Plastillinen anatomia ... - 2-3 i. p.

Porsliinimaalaus ... - 1-3 i. p.

I

1-3 i. p.

I

1 1-3 i. p. I 1-3 i. p.

Projektsionioppi ... - 7-9 i. p.

Projektsionipiirustus ... - - , -7-9 i. P-1 -

17-~i.p.

I

5-7 i. p.

Punnplirräntä ... - 7-9 i. p. - - Puunveisto kts. veisto ...

Rakennus- ja vlivotinpiirustus ... - 7-9 i. p. 7-9 i. p. --: , 7-9

p:

i

7-9i. p.

Rakennusveistotaide ...)... - - - 1-41. p. 1-41.p.

Ruotsinkieli ... - - · - 7-9 i. p.

"Taidehistorla ... : .. - - 5-7 i. p.

Taidetaonta, metallipakotus ja käyt. harj.

{1-3 '.· p. 1-3i.p. 5-9 i. p.

läkki-, levy- ja vaskisepp. varten .. -

5-91. p. 5-9i. p. 5-9 i. p. - 6-9 i. p.

Tekstaus ja heraldikka ... - - 5-7i.p. - - 5-7i. p.

" kaunokirjoitus ... - - 7-9i.p. - ·

-

7-9i. p.

Tyylioppi (Käsityöläiskoulu) ... - - - - 5-7 i. p.

(Taideteollisuuskoulu) I .... - 3-4 i. p. - - 3-4 i. p.

II .... - - - 3-4i. p. 3-4 i. p.

Veisto ja muovailu. . . .... .. . . .'... '... 7-9 i. p.1-3 i. p. 5-9i. p.1-3 i. p. 7-9 i. p.1-3 i.p. 7-9 i. p.1-3 i. p. 5-91-3

I. p. , 1-3p. 7-9

I. p.p.

I

-

I

N~

Äidinkieli ... 7-9i. p. - - -- - 5-7i. p.

(14)

Seuraavat oppikurssit ovat suoritetut.·

Algebra.

Ratsionaalilukujen yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolasku, jakaminen - tekijöihin, lasku murtolausekkeilla, ensimmäisen asteen yhtälöitä ja probleemeja yhdellä tuntemattomalla.

· Ammatti- ja ornamenttimaalaus (Kurssit VI ja C).

Maalausta kipsiornamenttien mukaan, kyltti- y. m tekstausta, juovitusta ja marmoreerausta, liima- ja öljyvärejä käytetty.

Ammattimaalaus (Kurssi VI a).

Tietopuolista opetusta on annettu eri puu- ja kivilajien jäljentärnistekniikassa opettamalla m. m. pohjavärien tuntemusta sekä juovitusta ja marmoreerausta. Seuraavia puu- ja kivilajeja on jäljennetty: teakkiä, saarnia, tammea, pähkinäpuuta, mahonkia ja koivua, erivärisiä granaattilajeja, porfyria ja marmorilajeja kuten Carrara-, Kolmård-, Cerfontaine-, Jeune de Sienne-, Portor-, Rouge· royal-, Napoleon-, Vert Antique-, St. Anne-, Chateau Landon- ja Agneternarmoria. - Opetuksessa on· py- ritty antamaan oppilasiässä oleville vasta-alkajille · tarvittavia alkutietoja ja -taitoja niin hyvin käytännölliseen värinsekoituk- seen kuin eri puu- ja kivilajien perusteelliseen tuntemukseen nähden.

Ammattilaskento.

Lyhyesti kerrattu alkeislaskuoppi. J. Kekkosen laskuesi- merkkikirjasta läpikäyty: laatuluvut, mitat, päätös-, keskiarvo-, yhtiö-, korko- ja vaihto- eli ketjulasku sekä oleellisimmat sei- kat hinnoittelusta. Runsaasti laskettu eri ammattien mukaisia käytännöllisiä esimerkkejä.

Ammattioppi metallityöntekijöitä varten,

Tärkeimmät tiedot yleisemmin käytettävien metallien ja metalliseoksien valmistuksesta, ominaisuuksista ja käytöstä.

Erilaisia muokkaamis-, muovailu- ja työtapoja; niihin käytet- tävät työkalukoneet, apuneuvot ja työkalut sekä viirnernainit- tujen valmistus,

1.

Ammattipiirustus puuseppiä varten.

1 vuosi: Piirretty puusepän alaan kuuluvat tärkeimmät liitostavat vino- ja suorakuvina sekä työpiirustukset tuoliin, kirjoituspöytään ja kirjakaappiin.

2 ja 3 vuosi: Jatkettu huonekalujen 1 : 10, 1 : 2 ja 1 : 1 kaavaan piirtämistä. Piirretty kukkapylväät, yökaappi, tuoli, nojatuoli, astiakaappi, sänky, kirjakaappi, sohva, sohvapöytä, kirjoituspöytä, ompelupöytä, ruokapöytä y. m., jolloin on otettu huomioon erilaiset kokoonpanotavat sekä pidetty tarkoin sil- mällä sitä, että esineet voi täydellisesti liitoksien y. m. puolesta valmistaa piirrettyjen kuvien mukaan.

Ammattipiirustus seppiä, läkkl-, levy- ja vaskiseppiä varten.

1 vuosi: Aluksi piirretty mittausopillisia kuvioita ja mitta- kaavoja sekä sen jälkeen opetettu opettajan keräämän malli- sarjan mukaan ammattitöihin kuuluvien kappaleiden kuten esim.

s.uppiloiden, torvipolvien, ulokekattojen, kylpyammeiden y. m.

pintojen levittämistä tasoon.

2 vuosi: Aluksi on työ piirustuksia tehty valmiiden esinei- den kuten siivilöiden, maito- ja· ruiskukannujen, lippaiden, rau- taisten taidetae-esineiden y. m. mukaan, sen jälkeen opettajan -laatimien pienoissommitelmien mukaan valmistettu työpiirus- tuksia luonnolliseen kokoon aiheina pääasiassa käyttäen taide- teollisia esineitä. Päähuomio on piirrettäessä kiinnitetty aiheen- mukaiseen aineenvalintaan, liitostapoihin sekä konstruktivisiin ja koristeellisiin muotoihin.

Fysiikka.

J.

A. Rosenqvistin lyhyt oppikirja fysiikassa kokenaisuu- dessaan läpikäyty. Laskuesimerkkejä etenkin mekaniikan alalta.

Harjoitusluokat.

I luokka: Harjoitettu piirustamista ja sen ohella myös muovailua sekä paperileikkausta erilaisten hedelmien ja juuri- kasvien y. m. mukaan. Kuvitustöitä kuten »Kesä", »Marianpoi- minta", ,,Kauppatori1', »Luistinrata" y. m. Kevätlukukaudella muotoperäistä piirustusta ja sommittelua sen nojalla. Il luokka:

Piirretty hedelmiä, juurikasveja ja lehtimuotoja. Kuvituspiirus- tusta, tyyppipiirustusta ja sommittelua. Kevätlukukaudella pens- selitöitä, sommittelua kasviaiheiden mukaan. Esinepiirustusta:

(15)

28

savi-, puu-, lasi- ja metalliastia. Kiisitelty alkeellisia valaistus- ja perspektiivi-ilmioitii. Ill luokka: Eliiviit kasvit, perhoset. Som­

mittelua edellisten opintojen nojalla. Esinepiirustusta kaikki varjovaloorit huomioonottaen. Keviitlukukaudella eliiinkuvaantoa.

Tasapintaisten esineitten piirustamista perspektiiviseen muotoon.

Tyyppipiirustusta intellektualiprojektsiona ja kompositiiviseen muotoon. Kuvitettava: ,,Keviit". - Kaikilla luokilla on sita­

paitsi kiisitelty joku taideteos; kokeita suoritettu syys- ja keviit­

lukukaudella.

Huonekalupiirustus.

I vuosikurssi: ilman oppilaita.

II vuosikurssi: Jatkona I vuosikurssin toihin on sommiteltu ja jaljennetty yksityisiii huonekaluja, huonekaluryhmiii ja huo­

neensisustuksia eri tyyleissii. Vapaassa sommittelussa on tehty piirustuksia erilaisiin sisustustoihin kuten kirjaston, satin, ruoka­

salin, makuuhuoneen ja arkihuoneen kalustoihin eri kaavoissa.

Sen ohella on erilaatuisia huonekaluryhmiii piirretty, muun muassa yksinkertaisia tyoviien kalustoja, mutkikkaampia erikois­

huonekaluja kuten kirjoituspoytii., kahvilan huonekaluja y. m. Tar­

peellisia tyo- ja erikoispiirustuksia on tehty. Erittii.in on pantu pai­

noa sellaisiin arkkitehtuuridetaljeihin, joita kiiytetaiin sisustustoissii..

Ill vuosikurssi: ilman oppilaita.

Kaunokirjoitus.

Opetus on, piiiiasiallisesti 0. Dannholmin kirjoituskurssia seuraten, johdettu helpommista kirjainmuodoista vaikeampiin.

Lopuksi on itsenaisempii.ii kirjoitustapaa harjoitettu.

Keramiikka.

Aluksi on harjoitettu saven muovailua, jonka jiilkeen oppi-

laita on johdettu itsenii.isempii.iin muotoiluun. Tiimiin jalkeen ovat oppilaat saaneet suorittaa yksinkertaisia, itseniiisiii som­

mitteluja mitii sekii muotoihin ettii ornamentteihin tulee. En­

simiiiseen ja toiseen polttamiseen ovat oppilaat vuorotellen ottaneet osaa. Oppilaita on harjoitettu itseniiisesti sekottamaan viirejii vaihtelevien viirivaikutusten aikaansaamiseksi.

Kirjanpito.

Kahdenkertaisen kirjanpidon alkeita. Italialaista kirjanpitoa yksityisen liikkeenharjoittajan liikkeessii kassakirjaa, memoriaalia, piiiikirjaa ja inventaariokirjaa kiiyttii.en. Useita tilinpiiiitoksiii.

29

Kirjansitominen.

Harjoitelmia kirjanselkiikoristeita, sittemmin kokonaisia, kiisi­

kultauksella, fileteillii., viivoilla ja leimoilla varustettuja kansia varten. Painamista on nahkaan ja kankaaseen harjoiteltu ensin sokeasti ja sittemmin kultausta kii.yttaen. Kehittyneimmiit oppi­

laat ovat tehneet hienompia kirjaniteitii kiisikultauksineen ja nahka-aplikatsionineen.

Kive.nveisto.

Valmistettu erilaisia esineita vuolukivesta, marmorista ja terastista, osittain oman sommitelman mukaan punkteeraus­

menetelmii.a kiiyttiien.

Kompositsionipiirustus.

. I vuosikurs�i: Tussiharjoiteln:iia: -�l�vie:1 . kasvien tyylittelyii, pmtaornamentt1, keskusornamentt1. Vanhario1telmia: samanlaisia ornamerytteja sek� .. friisi, sohv_atyyny, kahvipannumyssy. Heral­

d1_1kkaa l.� _mer��eJa kuten suoieluskuntalippu ja reklamimerkkejii.

�meenkas!ttelya: so�yattu puulampl?u kangasverholla, maljakoita 1l1:1an konstelua. R11pl?uvia rauta1s1a ammattikilpiii. Tuntikilpai­

lt!Ja: _so_hvatyy!1y, .�ahv1pannumyssy, leikkikaluja, rekiryijy. Koti­

k!lpaiiuJa: _)athary!Jy, kar�alankamatto. Kotitoitii: monogram mi, rau��Ievysta sahattu .. kahv1pannun alusta, vapaa aine. Tyosken­

telya n:iuseossa kevatlukukauden puolivalistii. 2 tuntia viikossa.

Luentoia kiisitellen paii.asiallisesti koristeellisen ja konstruktiivi­

s�.1� suhdetta to!siinsa . . Kotiopintoja: Viljasen viirisointuopin paaosat ulkoa, Lmdgrenm ,, Rakennus-· ja koristetyyleihin" tutus- . tuttu piiii.piirteissiiiin .

II Ja Ill_ vuo�ikurssi:. m�oto-opin luentoihin liittymii.llii on tehty somm1telm1a, osaks1 vam ornamentaalisessa tarkoituksessa mutta etupiiiissii. kii.ytii.nnollistii tarkoitusta varten. Siten 0�

�ehty piirustuks_ia eri_(ai�ji� k�tor:iatoihin, kuten ryijyjii., gobeliini­

Ja- kuvak!-1�oks1a, �o�tah_1ryo1.� J� lampunaluksia, messupaitoja, antepend1?1ta, k_alk�.!- !a kir,ial_11:1oia, verhoja, sohvatyynyja, huone­kaluka�ka1ta, �1tse1a _Ja enl�1�1a kiisitoita varten. Huonekalupii­

rustuks1a _ete�km �k�mkerta1s1a asuntoja varten. Koristemaalaus­

ehdotu�s1a �irkko1_h!!1, porraskiiytiiviin, ravintoloihin y. m. Pii­

rust��s1a ½a1��nl�1s11n_ puu- ja kiviveistoksiin, kuten taulunke­

hyksia, peiieJa, . l!ppa1ta., kastemaljoja, rakennuskoristeita y. m.

v�rten.. K_eraam_1s1a_ 1:1aI1akkomuotojen luonnoksia sekii posliini-, faJanss1- Ja las1asho1den ehdotuksia. Piirustettu metallitoita I

(16)

kuten kattolamppuia, lampetteja, kynttiläjalkoja sekä [alorne- tallisia koruja ja koriste-esineitä. Lasimaalaustöiden piirustuksia.

Piirustettu erilaisia graafillisia töitä, kuten kirjankansia, vinjettejä, ilmoituksia y. m.

Useihin ehdotuksiin on tehty työpiirustuksia. Vuoden var- rella on järjestetty kilpailu olohuoneen sisustuspiirustusten aikaan- saamiseksi. Kilpailu jakaantui 5:een osaan ja laativat tällöin oppilaat B2 osastolla huonekaluston ehdoituksen (7 esinettä) A2 ja A3-osastolla tekstiilityöehdotukset (8 esinettä), F2_-.o~a-~~olla metallitöiden (5 esinettä), Es-osastolla savi- Ja porsliinitöiden (5-esinettä) ja Cs-osastolla seinäpaperin, kaakeliuunin y. m. ehdoi- tukset (3 esinettä).

, Konepiirustus..

I luokka: opetettu kuvantotasojen käyttöä ja mittausopillisten kappalten sekä yksinkertaisten koneosien kuvaamista niillä, tar- peellisine Jeikkauskuvioineen ja mittoineen. Joskus käytetty myös mallina valmiita piirroksia, jolloin opettaja on tehnyt niihin erilaisia muutoksia paremmin kehittääkseen oppilaiden piirustus- taitoa.

II ja Ill luokka: jatkoa edelliseen, mutta käyttämällä vaati- vampia ja monimutkaisempia tehtäviä.

Korlstemaalalaus.

Ylempi käsityöläiskoulu.

Samoin kuin ammatti- ja ornamenttimaalauksessa. Seinä- pintojen jaoittelua, värien soinnuttelua, friisien ja tapettimuoto- jen sommittelua, shabloonatekniikkaa ja asetelmamaalausta y. m.

Taideteo 11 i su us kou1u.

II vuosik. Yksinkertaisia koristemaalaustehtäviä kuten friisejä, kattorosetteja, vaakunoita ja monogrammeja. Lilkeleima- ja kylttisommitteluja. Pienempien seinä- ja ~attopi1;t<;)jen y. m.

koristelua. Opetuksessa on huomautettu en tekmlhsten apu-

keinojen merkityksestä. . . . .. . .. . .

Ill. vuosik. Koristemaalaussomm1ttelu1a vesivärillä kalkki- Ja liimavärimaalauksiin pieneen kaavaan huoneiden ja rakennuksien osia varten tyyliyhtenäisyyden vaatimuksia silmälläpitäen. Liima- värisuunnitelmia luonnolliseen kokoon kalkkiväri-koristemaalauk- siin, joita sitten osittain on maalattu työhuo~een _seinissä oleville stukkipinnoille. Huoneenkoristeluehdotuksia pieneen kaavaan on maalattu kalkkivärillä rapatuille levyille.

r

II

~

Käsivarapiirustus.

Käsivarapiirustuksen opetus, jonka tarkoituksena ensi sijassa on kehittää oppilaiden kaikilla ammatinaloilla tarvittavaa kykyä mahdollisimman tarkkaan havaita näkemäänsä, tyydyttävällä ta- valla kuvata sitä ja sen ohella kehittää viiva-, muoto- ja väri- aistia sekä olla yleisesti sivistävänä tekijänä koulun opetuksessa, on muuten koettanut pitää silmällä eri ammattien käytännöllisiä vaatimuksia, jolloin malleina etupäässä on käytetty kuhunkin ammattiin kuuluvia esineitä ja aiheita. Aluksi on piirretty viiva- ornamentteja, klosseja ja yksinkertaisia esineitä myöskin pro- jektsionissa esitettyinä.

Vapaampi käsivarapiirustus ammatti- ja koristemaalareille sekä oppilaille, . joilla ei ole erityistä ammattia, on sitäpaitsi käsittänyt piirustuksia kipsiornamenttien, kasvien, eläinten, he- delmien ja erilaisten esineiden sekä kipsikuvien mukaan, lavee- rauksia mainittujen esineiden mukaan sekä väriharjoitelmia:

pintaornamentteja, kasveja, asetelmakuvia y. m.

Taideteollisuuskoulussa on opetus pääasiallisesti tapahtunut kuin yllä, paitsi että on annettu vaativampia tehtäviä. Piirustuk- sen opettajain valmistusosastossa on siten harjoitettu interiööri- piirustusta, kuvittelutehtäviä, piirustusta mielikuvituksen mukaan,

taululle piirtämistä y. m. • · •

Käytännölliset harjoitukset läkki-, levy- ja vaskiseppiä varten.

Valmiiden mallien ja piirustusten mukaan on rauta- ja läkki- levystä valmistettu aluksi helpompia sekä vähitellen vaativampaa ammattitaitoa kysyviä esineitä. Harjoitustunneilla on siten val- mistettu esim. suppiloita, siivilöitä, polvia, maito- ja vesikannuja, lamppuja y. m. Pääasiassa opetettu liittämistä, kuvuttamista, pakotusta ja taontaa.

Käytännölliset harjoitukset puuseppiä varten.

Tehty maalattuja (öljymaalausta ei ole tehty kursseilla), va- hattuja ja kiillotettuja huonekaluja, jolloin on koetettu järjestää työt oppilaan kehityksen mukaan. Työpiirustukset tehtyihin esineisiin on valmistettu ammattipiirustus- ja osaksi muilla pii- rustustunneilla. Myöskin on tehty faneerauksia ja sisäänlas- ' koksia. (Huonekaluissa esiintyvät koristeveistokset ovat tehdyt

puunveisto-opetustunneilla).

(17)

Laskento.

Yksinkertaisten laskutapojen kertaarnista, yksi- ja monieh- toista päätöslaskua, korko-, alennus-, diskontto-, seura_- ja vaihto- laskua. Neliöjuurenottoa sekä yksinkertaisten koneiden, kuten vivun, väkipyörän, vintturin, kaltevan tason ja nostoranan laske- mista. Yksinkertaisia arviolaskelmia.

Metalli pakotus.

Aluksi valmistettu työkalut, minkä jälkeen harjoitettu työ- kalujen käyttämistä pakotukseen ja s!seleerau~_?een. J_äljennet~y sarja taiteilija Eric 0. W. Ehrströmm tekemiä malleja. Myo- hemmin suoritettu työtä omien sommittelujen mukaan. Arvos- telun ohella on kosketeltu tämän alan teknologiaa sekä opetettu metallin värjäystä ja patineerausta.

Mittausoppi.

Käyty lävitse sekä kerrattu K. Suomalaiseu Mittaus~p-~n oppikirja. Suoritettu tasannes-mtttausoopnn kuu_luvat t~~tav~t, sekä laskettu lukuisia käytäntöön sovellettuja esimerkkejä mit- tausopin eri aloilta.

Muoto-oppi.

Rakennustaiteellisen ja koristeellisen muoto-opin teoriaa on esitetty etupäässä silmälläpitäen työaineen,. te~?tavan, ili:□~n- alan tarkoituksen y. m'. vaikuttimien merkitystä kornpositsio- nin 'syntyyn ja kehitykseen nähden. Vapaita esitelmiä, jolloin on käsitelty eri kysymyksiä taiteen ja taideteollisuuden ~l~l\a, kuten luonnon ja ilmanalan vaikutusta muoto- Ja väriaistin kehitykseen, värin merkitystä kompositsionissa y. m.

Muovailu.

Yksinkertaisten kasvi- ja eläinmuotojen sekä kipsimallien mukaan ihmisruumiin osien [äljennystä. Myöhemmin on ko- konaisia vartaloja muovailtu sekä mallien että suorastaan luon- non mukaan. Itsenäisiä sommitteluja on suoritettu ja kipsiin va1amista harjoitettu.

Perspektiivioppi.

Läpikäyty perspektiiviopin teoria epäsuoran konstruktsioni- tavan mukaan ja sovellettu se aluksi yksinkertaisten kappaleiden

i

l l

I

J.

33 sekä myöhemmin huonekalujen ja rakennusmuotojen y. m.

kuvaamiseen. Varjokonstruktsionitehtäviä. Suoran perspektiivi- piirtämistavan perusteita on myös selitetty.

Piirustus elävän mallin mukaan.

Piirustettu alastoman ja puetun mallin mukaan, jolloin on osaksi silmällä pidetty yksinkertaistettua ja koristeellista, osaksi vapaampaa, elävämpää ja ilmehikkäämpää aineenkäsittelyä.

Piirustusopetuksen metodiikka.

I vuosikurssi: Kuvaanto-opetuksen tarkoitus. Lapsesta. Opet- tajasta. Järjestys luokassa ja sen ehdot. Opetuksen eri mo- mentit. Käden harjoitus. Näkeminen. Piirustustehtävien valinta.

II vuosikurssi: Qpetusmenettely. Luokkaopetus. Täytetyöt.

Muovailusta. Paperileikkauskuvaanto. Liitupiirustus. Vesi- värien käyttö. Muistipiirustus. A tempo-piirustus. Sivellintyö.

Tyyppipiirustus. Sommittelu. Henkilöpiirustus. Eläinpiirustus.

Isofotioppi. Perspektiiviopilliset ohjeet. Kuvaantovirheet, niitten syyt ja välttäminen. Työn korjaaminen ja arvostelu. Taide- kasvatus.

Plastillinen anatomia.

Osteologia: Luurangon yleinen selitys. Eri luiden nimet ja luonne. Kohdistettu erikoista huomiota nivelliin ja niiden mekaniikkaan. Luurangon eri osat piirustettu eri tahoilta. Myo- logiassa on päällimmäiset lihakset selitetty ja piirustettu, jonka lisäksi on kuvailtu lihasten toimintaa, lähtö- ja kiintokohdat sekä ne muutokset, joita ne jännittyessään aikaansaavat.

Tärkeimmistä nivelsiteistä on myöskin tehty selkoa.

Porsllnlrnaalaus.

Valmistettu mallikarttoja oppilaiden perehdyttämiseksi pors- linimaalauksen tekniikkaan ja värien, polttaessa tapahtuvaan muuttumiseen. Alkuharjoitukseksi jäljennetty vanhempia tyyli- kuoseja. Oppilaat ovat myöhemmin valmistaneet omia som- mitteluja.

Projektsionioppi.

Tasaannusproj. oppi: Yksinkertaisia alkutehtäviä, kuten vii- vojen ja kulmien jakaminen, kulmien siirto, yhdensuuntaisten

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

1 vuosikurssi: Käsivarapiirustusta, ornamenttipiirustusta, sommittelupiirustusta, perspektiivioppia (epäsuora), projektiopiirustusta, tyylioppia, taidehistoriaa, muovailua,

tusta, muovailua, taidehistoriaa, tyylioppia, muoto-oppia, perspektiivioppia, pii- - rustusta elävän mallin mukaan, tekstausta, heraldiikkaa, vaihtoehtoisia aineita.. Yhteensä

2 vuosikurssi: Sommittelupiirustusta, käsivara- ja ornamenttipiirus- tusta, koristemaalausta, aineoppia, muovailua, tekstausta, perspektiivi- oppia, taidehistoriaa,

Vapaampi käsivaraplirustus ammatti- ja koristernaala- reille sekä oppilaille, joilla ei ole erityistä ammattia, on sitä- paitsi käsittänyt piirustuksia kipsiornamenttien mukaan

3.. tavallisia muuriliitoksia, tulisija- ja välikattorakenteila kuin myös erilaatuisia ovi-, ikkuna- y. rakenteita, jota paitsi viimemainituita on lähemmin valaistu

kana jakautunut seuraaviin kursseihin: Yleinen kurssi, kurssi muurareita ja kivityömiehiä varten, kurssi puuseppiä ja kirves- miehiä varten, kurssi metallityöntekijöitä ja

Piirustus elävän mallin muk. 4 11 Tekstaus ja heraldiikka. viikossa Vaihtoehtoisia ovat samat aineet kuin 1 vuosikurssilla .sekä harkinnan mukaan keramiikka... 37

Vähäisestä, veistokoulu-nimi- sestä laitoksesta, perustettu v. Estlanderin aloitteesta, on koulu, sittenikun sen v. 1875 otti haltuunsa vähän aikaisemmin