TUU-11-126
4479000
4479000
4480000
4480000
4481000
4481000
4482000
4482000
4483000
4483000
4484000
4484000
7280000 7280000
7281000 7281000
7282000 7282000
7283000 7283000
Tuura -alue Natura 2000 -alue ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT
Karttatuloste © Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet © Suomen Ympäristökeskus
0 500 m
SUONSAARI
Tietokantatunnus: TUU-11-126
Pinta-ala: 55,8
Korkeus: 258
Alueen suhteellinen korkeus: 11
Geologia
Suonsaaren muodostuma on Närängänvaaran lounaispuoleiselle Hyöteikönsuolle kerrostunut tuulikerrostuma. Se syntyi noin 10 850 vuotta sitten (Johansson ym. 2005) mannerjäätikön reunalla sijainneen paikallisen jääjärven purkauduttua alemmalle tasolle, jolloin jääjärven pohjalle kerrostuneet hiekkaiset ja hietaiset kerrostumat joutuivat alttiiksi länsi- ja länsiluoteisten tuulten aiheuttamalle kulutukselle. Tuuli kerrosti kuljettamaansa ainesta Suonsaaren loiville alarinteille sekä sen lähiympäristöön Hyöteikönsuolle dyynikummuiksi ja -selänteiksi. Kauimmaiset tuulikerrostumat sijaitsevat Piippuvaaran ja Hyöteikönahon eteläpuolella. Tuulikerrostumien muoto vaihtelee laajakaarisista U-muotoisista paraabelidyyneistä lähes poikittaisiin dyyniselänteisiin. Paraabelidyynit avautuvat kohti länttä tai länsiluodetta. Niiden lännenpuoleiset vastasivut ovat tuulen suhteen suojanpuolella olevia itärinteitä loivempia. Dyyniselänteet ovat keskimäärin 2-3 metrin korkuisia, ja kookkaimmat ovat noin viisi metriä korkeita.
Biologia
Pohjoisosan eli suojelualueen dyynikaarteen puusto on luonnontilaista, varttunutta, erirakenteista, suurimmaksi osaksi kuivahkon kankaan aarnimännikköä. Puita on taimista varttuneisiin kilpikaarnaisiin vanhuksiin, keloihin ja maahan langenneina maapuina, joista nuorimmat ovat vehreitä tuulenkaatoja ja vanhimmat ovat vajonneet jo varvikon alle.
Kilpikaarnaiset aihkit ovat noin 40 cm paksuja järeimpien lähennellessä 50 cm rajaa. Järeitä maapuita makailee siellä täällä ristiin rastiin osin toistensa päälle katkenneina. Itäosan puissa ei näy palojälkiä ja se saattaa selittää lahopuiden suuren määrän. Suojelualueen länsiosassa, rajana noin retkipolun haara, on joissakin puissa nähtävissä yksi paloarpi.
Lahopuita on tälläkin alueella riittävästi, mutta hieman vähemmän kuin länsiosassa. Alueiden paloraja näkyy maastossa, alavassa kohdassa varpurajana ja puustossa palamattomalla puolella on enemmän aluskuusia.
Alikasvospuina on myös siis joitakin kuusia ja koivuja, mutta pääosin ne ovat dyynien laitamilla lukuun ottamatta matalia kosteampia kohtia, jolloin niitä voi olla enemmän. Näissä kohdin on myös enemmän suovarpuja.
Aluskasvillisuus on hieman laikuittaista ja puolukka-variksenmarjavaltaista. Näiden alla on seinäsammalpeitto.
Korkeintaan noin kolmasosa on sängelle tai murusiksi syötyä jäkälikköä, jossa on myös kynsisammalia ja epämääräisiä jäkälien alkeisversoja sekä kariketta. Polun kohdalta sammalpohja on ainoastaan puhki, hiekalla.
Kasvisto on yllättävän vähälajinen. Paikoin molemmin puolin suojelualueen dyyniä reunustaa luonnontilainen aapasuo rimpineen, jänteineen ja suokeloineen. Myös vierusmetsät, etenkin suojelualueella ja myös sen ulkopuolelta ovat maisemallisesti eheitä paria taimikkoa lukuun ottamatta.
Länsihaaraa lukuun ottamatta pientä pohjoiseen osoittava nokkaa Suonsaaren kohdalla on aika lailla verrattavissa suojelualueen länsiosan puustoon. Useissa puissa on palokoroja, joista on laskettavissa kaksi metsän yli käynyttä paloa. Järeimmät kilpikaarnamännyt ovat 50 cm paksuja ja yksittäinen kelo 60 cm. Maapuita makaa maassa runsaasti suunnilleen saman verran kuin suojelualueen länsiosassa. Paikoin on myös tuoreita tuulenkaatoja, joita on kerätty pois pieneltä kaistaleelta hakatun nokan kohdalta. Alava osa vanhan männikön itäpäässä on porojen suosiossa ja dyynin kasvipeite on kulutettu puhki hiekalle laidasta laitaan. Muuten aluskasvillisuus on kutakuinkin samanlaista kuin suojelualueella. Pohjoisrinteellä on enemmän varvikkoa ja jyrkempi etelärinne on kulunut koparoiden alla. Isojen mäntyjen alla, juurakoiden kätkössä on erässä kohtaa ilmeisesti ketunkoloja. Suuaukot ovat aika huomaamattomia.
Alueen keskiosan puusto, suojelualueen eteläpuolella, molemmin puolin tietä on kapealti nuorta mäntytaimikkoa. Sen maapohja on äestetty.
Maisema ja muut arvot
Muodostuma hahmottuu Hyöteikönsuolle, Suonsaareen ja Närängänvaaran laelle matalina metsäisinä selänteinä.
Muodostumalta avautuu lähialueille suomaisema, jota kuitenkin osittain peittää suon reunalla kasvava matala männikkö. Kauempana itäkoillisessa hahmottuu massiivinen luoteesta kaakkoon suuntautunut Närängänvaara.
Paraabelidyynien suunta- ja korkeuserot luovat hieman vaihtelua muodostuman sisäiseen maisemaan. Muodostuman koillisreunan dyyniselänteet sijaitsevat Hyöteikönsuon soidensuojelualueella (SSA110097) ja Etelä-Kuusamon vanhojen metsien Natura-alueella
Sijainti: Muodostuma sijaitsee Kuusamon kaakkoisosassa, noin kolme kilometriä Närängänvaaralta lounaaseen.
ha
m m mpy.
Muodostuma: Tuulikerrostuma
Arvoluokka: 3
Muodon suhteellinen korkeus: 5 m
Karttalehti:
Kirjallisuus:
Kuusamo
4523 07 4514 09 4523 04
Johansson, P. (toim.) & Kujansuu, R. (toim.); Eriksson, B., Grönlund, T., Kejonen, A., Maunu, M., Mäkinen, K.,
Saarnisto, M., Virtanen, K. & Väisänen, U. 2005. Pohjois-Suomen maaperä : maaperäkarttojen 1:400 000 selitys.
Summary: Quaternary deposits of northern Finland - explanation to the maps of Quaternary deposits 1:400 000.
Geologian tukimuskeskus. Espoo. 236 p.
