Yhteiskunta - Tutkimuksen lähtökohdat, tutkimustehtävä ja rajaus

1.1 Tutkimuksen lähtökohdat, tutkimustehtävä ja rajaus

1.1.2 Yhteiskunta

1 J

OHDANTO

1.1 Tutkimuksen lähtökohdat, tutkimustehtävä ja rajaus 1.1.1 Yleistilanne

Suomen liittäminen Venäjän valtakunnan yhteyteen vuonna 1809 merkitsi alkua Suomen poliittisel-le opoliittisel-lemassaololpoliittisel-le. Engmanin mukaan syntyi Suomen valtio ja suomalainen identiteetti. Tämä näkyi mm. oman keskushallinnon ja oman valtiontalouden saamisena. Engman korostaa, että Suomi oli Ruotsin vallan aikaan Pohjanlahden itäpuolella olevien maakuntien alueellinen kokonaisuus, osa yhtenäisvaltiota.¹

Vuoden 1734 laki muodosti perustan vapaalle ja tasavertaiselle yhteiskunnalle. Vaikka Suomessa säilyi Venäjästä poikkeava sosiaalirakenne ja pohjoismainen yhteiskuntajärjestys, Suomi oli vuoden 1809 jälkeen Venäjän keisarin hallinnassa ja kuului Venäjän taloudelliseen ja poliittiseen hallinto-järjestelmään. Valistus- ja kansallisuusaatteiden levitessä Euroopassa eri maissa vaadittiin uudistuk-sia. Levottomuudet näkyivät myös Venäjällä, mutta suomalaiset pysyivät 1800-luvun alkupuolis-kolla niistä erillään. Suomalaiset halusivat olla uskollisia hallitsijalle ja välttelivät ristiriitatilantei-ta.²

Ranskan vallankumousta seuranneen valistusajattelun innokkaimmat kannattajat, joiden periaatteet eivät vielä olleet demokraattisia, olivat Euroopassa porvariston ja yliopistoväen joukossa. Suomessa alkoi 1840-luvulla näkyä perustuslaillisuuden, liberalismin ja kansallisuusaatteen vaikutuksesta muutospaineita, jotka vahvistuivat vuosisadan puolivälin jälkeen. Euroopassa tapahtuneet muutok-set näkyivät Suomessa erityisesti Krimin sodan jälkeen. Liberaalit ja fennomaanit vaativat elinkei-noelämän liberalisointia, kansalaisvapauksien laajentamista ja valtiopäivien koollekutsumista. Met-ternichin ja Nikolai I:n ajan vanhoillinen henki ja sosiaalinen sidonnaisuus alkoi väistyä koko Eu-roopassa. Aleksanteri II:n noustua Venäjän valtaistuimelle säädyt kutsuttiin koolle ns. valtioyön jälkeen vuonna 1863. Keisari ei kuitenkaan luopunut valtaoikeuksistaan ja autokraattisesta hallitse-mistavasta koko autonomian aikana.³

1.1.2 Yhteiskunta

Neljään eri säätyyn - aatelissääty, pappissääty, porvarissääty, talonpoikaissääty - jakautunut yhteis-kunta oli paikallaan pysyvä. Kirkkohistorian puolella on nimetty 1800-luvun puoliväliin ulottunut

1 Engman 2009, 10, 28-29, 84-85.

2 Engman 2009, 90-92; Heikkinen & Tiihonen 2009, 246-250.

3 Heikkinen & Tiihonen 2009, 348-349; Tiihonen 2009, 21-22; Mylly 2006, 17- 19; Waris 1952, 17-20.

kausi yhtenäiskulttuurin ajaksi eli vanhaluterilaiseksi. Valistusajattelu toi uutta ajattelua rationaali-sempaan suuntaan.⁴

Suurin osa suomalaisista asui autonomian aikana maaseudulla. Suomi poikkesi monista muista Eu-roopan maista siinä, että talonpoikaisväestö oli pohjana kansalliselle vauraudelle. Agraariyhteis-kunnassa vain noin 3,5 prosenttia suomalaisista elätti itseään teollisuus- ja käsityöammateilla.

Vuonna 1805 Suomessa oli 22 kaupunkia, joissa asui noin 43 500 asukasta. Tämä oli noin viisi prosenttia koko Suomen väkiluvusta 898 364. Vuonna 1860 oli 1 746 725 asukasta, joista kaupun-kilaisia oli 6,3 prosenttia. 1860-luvun katovuosien seurauksena väkiluvun kasvu hidastui. Vasta noin 20 vuotta myöhemmin ylitettiin 2 miljoonan raja. 1880-luvulle tultaessa 40 kaupungissa asui noin 175 000 henkeä eli 8,4 prosenttia koko maan 2 060 782 asukkaasta. Vuonna 1900 kaupunkilai-sia oli jo 12,5 prosenttia yli 2,6 miljoonan asukkaan väestöstä. Nopeimmin kasvoivat teollistuneet kaupungit.⁵ Vuonna 1890 Suomessa oli säätyjen ulkopuolella 70,4 prosenttia suomalaisista. Porva-rissäätyyn kuului 3,1 prosenttia.⁶

Kansantalouden kasvu alkoi näkyä 1840-luvulla, jolloin valtion taloudellinen rooli vahvistui ja yri-tystoiminta monipuolistui. Kaupunkiyhteisössä 1800-luvun puolivälissä kauppaa käyvä, varakas porvaristo oli tärkeässä asemassa. Heidän turvanaan olivat säätyprivilegiot. Näiden ulkopuolelle jäi suurin osa kaupunkien asukkaista. Ylimpään ryhmään kuuluivat koti- ja ulkomaankauppaa harjoit-tavat kauppiaat. Vuonna 1849 Suomen kaupunkien 880 kauppiaasta Oulussa oli 53, Tampereella 27 ja Kuopiossa 22. Vuoteen 1875 mennessä kauppiaiden lukumäärä kaupungeissa kasvoi 1215:een.

Oulussa kauppaa harjoitti silloin 63 porvaria, Tampereella 56 ja Kuopiossa 40. Tällöin maakauppi-aat mukaan laskettuna kauppiaiden lukumäärä koko maassa ylitti 2800. Vuonna 1903 kaupunkilais-kauppiaita oli 2400. Merenkulkua kaupan ohella harjoittavien määrä oli vähentynyt huomattavasti.⁷ Kaupunkien kauppiaiden toimeentulo turvasi verotulojen avulla myös kaupungin menestymisen ja jatkuvan kehittämisen ennen kuin muut ammattiryhmät vaurastuivat.

Tulotasoja vertaamalla kaupunkien asukkaista 1800-luvun puolivälissä suurituloisimpia suurkaup-piaiden ohella olivat laivurit. Heidän jälkeensä tulojen mukaan kaupunkiyhteiskunnan huipulla oli-vat lääkärit, apteekkarit, ylemmät virkamiehet, papit ja opettajat. Samaan asemaan saattoioli-vat nousta käsityöläismestarit, joiden osuus väheni 1800-1900-luvun vaihteeseen mennessä. Teollisuuden

4 Häggman 1994, 144.

5 Heikkinen & Tiihonen 2009, 350, 476; Nieminen 2006, 53; Nikula 1981, 139, 286; Nordenstreng 1920, 14; Waris 1952, 10; Baranovski 2004, 155. Tiedot kaupunkien väkiluvuista vaihtelevat eri lähteissä.

6 SVT VI:29. Pääpiirteet Suomen väestötilastosta vuosina 1750-1890, I, 261, 262.

7 Mauranen 1981, 185-193; Häggman 1994, 66; Alanen 1957, 288, 549.

mattityöläisten tulotaso nousi samaan aikaan, kun sosiaalinen liikkuvuus lisääntyi.⁸ 1880- ja 1890-luvuilla kaupunkeihin muodostui uusi ”yläluokka”, tukkukauppiaat. He olivat taustaltaan suomen-kielisiä ja toiminta oli osakeyhtiömuotoista. Kauppiaiden kanssa sosiaalisessa arvoasteikossa kilpai-livat teollisuudenharjoittajat ja pankkimiehet.⁹

1800-luvun jälkipuoliskolla vanhan sääty-yhteiskunnan rajojen ja katsomusten vaihtuminen uusiin näkyi mm. kansallisen sivistyselämän vilkastumisena, kansanopetuksen uudistumisena ja edistys-aatteiden tulemisena. Teollistuminen ja kaupungistuminen muuttivat oloja. Neljän säädyn Suomi muuttui 1800-luvun jälkipuoliskolla kaksijakoiseksi yhteiskunnaksi, jossa olivat säätyläistö ja taval-linen kansa, rahvas. Sosiaalisten suhteiden verkko, elämäntapa, sivistystaso ja varallisuus sitoivat uutta yläluokkaa enemmän kuin pelkkä syntyperä. Uuden yläluokan muodostivat aatelisto, papisto, vauras porvaristo, oppineisto ja suurtalonpojat. Näistä porvaristo edusti lähinnä uudistuvaa elinkei-noelämää ja kaupungistuvaa yhteiskuntaa.¹⁰

Autonomian alkaessa suomen kieli oli enemmistön kieli, jota käytti suullisesti neljä viidesosaa vä-estöstä. Ruotsi oli hallinnon ja sivistyksen kieli. Kaupunkien kunnallispolitiikassa ruotsinkielinen virkamiehistö säilytti asemansa autonomian ajan loppupuolelle asti. Waris korostaa, että 1800-luvun jälkipuoliskolle tultaessa alkoi hahmottua suomalainen yhteiskunta. Julkinen keskustelu ja vapaaeh-toiset kansalaistoiminnot mahdollistivat laajempien ihmisryhmien osallistumisen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.¹¹

Juhani Myllyn mukaan Suomi ja Ruotsi ovat toisiinsa verrattavissa. Suomen poliittisen kulttuurin muodostumista 1800-luvulla säätelivät ruotsalainen poliittinen ja yhteiskunnallinen perintö, yhtei-nen vanha historia. Kustavilaiyhtei-nen perinne jatkui meillä 1900-luvun puolelle asti. Venäjän vaikutus oli vähäisempi kuin länsieurooppalaisten poliittisten oppien: perustuslaillisuuden, liberalismin, na-tionalismin, demokratian ja sosialismin. Vuosisadan lopulla nämä lännestä levinneet aatteet aiheut-tivat ristiriitaa suhteissa Venäjään.¹²

1.1.3 Tutkimuksen määrittely

Tutkin suomalaisen yhteiskunnan demokratisoitumiskehitystä autonomian ajan valtiopäivävaalien kautta porvarissäädyn näkökulmasta. Kaupunkiväestön kasvu ja teollistuminen vaikuttivat siihen, että edustuksellisen toiminnan laajentaminen koski erityisesti porvarissäätyä. Valtiopäiville valittuja

8 Hjerppe 1981, 226-228.

9 Mauranen 1981, 194.

10 Mylly 2006, 24-25.

11 Engman 2009, 230-231, 243; Waris 1952, 20, 81, 83. 1879-81 suomenkielisiä ylioppilaita kirjoittautui Helsingin yliopistoon vain 31 prosenttia kaikista uusista opiskelijoista. Vuosina 1891-93 vastaava luku oli jo 52 prosenttia.

12 Mylly 2006, 10 - 11, 14, 17.

henkilöitä, heidän taustojaan ja toimintaansa omassa kotikaupungissa ei ole tutkittu valtiopäivävaa-lien näkökulmasta. Nostan näistä henkilöistä tutkimuksessa perusteellisemmin esille sellaisia, joilla mielestäni on muita suurempi merkitys kotikaupunkinsa muuttumisessa kansalaisyhteiskuntaa edus-tavaksi kaupungiksi.

Tapahtumia kaupungeissa ja valtiopäivämiesten elämässä olen ottanut mukaan sikäli kun ne vaikut-tivat demokratian kehittymiseen ja kansalaisyhteiskunnan syntymiseen. Yksilön toiminta on yhtey-dessä sosiaaliseen ympäristöönsä, minkä mm. Kai Häggman on osoittanut tutkimuksissaan.¹³

Demokratisoitumista ilmentävänä tekijänä tutkin henkilölähtöisesti 34 porvarissäädyn edustajaa ja heidän valintaansa valtiopäiville. Miten edustajat valittiin ja ketkä pääsivät valitsemaan? Mitkä teki-jät nostivat uutta ainesta valtiopäiville ja saivat keskiluokan uuteen sosiaaliseen nousuun? Samalla selvitän edustajien sosiaalista asemaa ja heidän yhteyttään oman kaupunkinsa sosiaaliseen rakentee-seen ja rakenteen muutokrakentee-seen. Kunnallispolitiikan osuus korostuu, kun käsiteltävänä aikana siirry-tään kielipuolueista moderniin puoluejärjestelmään. Vertailukohdaksi valtiopäivämiesvaalien kans-sa otan kuskans-sakin kaupungiskans-sa joitakin valtuustovaaleja, jotka heijastavat selvemmin poliittista ra-kennetta ja sen muuttumista. Valtiopäivävaalien osalta tutkin Tamperetta, Oulua ja Kuopiota vertai-lemalla lähinnä henkilövalintoja.

Olen aloittanut tutkimuksen keräämällä sukututkimukselliset tiedot kaikista porvarissäädyn edusta-jista, jotka olivat tutkimuksessa mukana olevilla valtiopäivillä. Yksityisten henkilöiden tietojen kokoaminen on ollut tutkimuksen kannalta keskeinen tehtävä. Yksityiset edustajat ovat esimerkkejä demokratisoitumisesta. Edustajien kohdalla on noussut kysymyksiä: Mikä on henkilökohtaisten tietotaitojen merkitys? Näkyikö periytyminen ammatissa isältä pojalle myös valtiopäivätoiminnas-sa? Solmittiinko avioliitot poliittisten tai taloudellisten suhteiden pönkittämiseksi? Olivatko kaikki edustajat yhteiskunnallista eliittiä?

Tarkastelen kansalaisyhteiskunnan syntyä myös sitä kautta, missä laajuudessa valtiopäiville valitut edustajat osallistuivat yhteiskunnan ja järjestöjen toimintaan. Eri pääluvuissa nousevat kysymykset näkyvät osittain samalla tavalla, osittain eri tavalla kussakin kaupungissa. Miksi ja miten erot näky-vät? Tutkitun aineiston pohjalta selvitän muutoksen linjaa ja kunkin kaupungin ominaispiirteitä.

Näitä kaupunkien ominaispiirteitä peilaan myös valtakunnan politiikkaan tänä ajanjaksona, joka merkitsi porvariston nousua.

13 Häggman, Kai 1994. Perheen vuosisata. Tutkimuskohteena Häggmanilla on Helsingissä vaikuttanut Wasenius-suku.

Varsinaista valtiopäivätyöskentelyä en käsittele kuin niiltä osin, miten valtiopäivätyöskentelyssä näkyy valtiopäivämiesten valintaan vaikuttaneet asiat.

Tässä tutkimuksessa en ole verrannut porvarissäätyä muihin säätyihin, vaikka kaupungeissa porva-risto teki yhteistyötä myös pappissäädyn ja aateliston edustajien kanssa. 1800-1900-luvun taitteessa ja erityisesti suurlakon aikaan kaupunkien aatemaailma heijastui myös talonpoikien keskuuteen.

Tamperelaiset, oululaiset ja kuopiolaiset porvarissäädyn edustajat kuuluivat varsinkin autonomian ajan loppupuolella sosiaaliselta taustaltaan moneen muuhun kaupunkiin verrattuna paikallisyhtei-sössä muihinkin kuin perinteisiin porvarissukuihin. Tämä on vaikuttanut maantieteellisen sijainnin lisäksi siihen, että vertailen näiden kolmen kaupungin valintoja.

1.1.4 Valitut valtiopäivämiehet

Suomen kaupunkeja porvarissäädyssä autonomian ajan valtiopäivillä edusti 372 miestä. Näistä edustajista suurin osa eli 109 oli kauppiaita, laivanvarustajia ja suurteollisuuden harjoittajia. Kaik-kiaan vapaan ammatinharjoittajia oli 187 ja virkamiehiä 185.¹⁴ Liitteessä 1 on tutkimuksessa muka-na olevien viisien valtiopäivien porvarissäädyn jäsenet jaoteltu ammattien mukaan porvarissäädyn vanhaan ainekseen ja porvarissäädyn uuteen ainekseen.¹⁵

Olen koonnut tässä tutkimuksessa olevat 34 porvarissäädyn edustajaa valtiopäivittäin ja kaupungeit-tain seuraavaan taulukkoon 1, johon en ole erikseen merkinnyt lähdetietoja, vaan ne on merkitty kunkin edustajan kohdalle liitteeseen 3, jossa ovat tarkemmat tiedot kaikista edustajista. Henkilötie-tojen lisäksi jokaisen miehen kohdalla olen kertonut perhesuhteet, koulutuksen ja työuran. Valtio-päivätoiminnasta näkyy osallistuminen, poliittinen kanta, aloitteiden lukumäärä ja valiokuntiin va-linnat. Yhteiskunnallisesta toiminnasta luettelossa on kunnallispolitiikan lisäksi myös muut luotta-mustehtävät. Liitteessä on myös sellaisia perustietoja, joihin ei tekstissä viitata. Miehet on lueteltu liitteessä aakkosjärjestyksessä.¹⁶

14 Nordenstreng 1926, 347-348.

15 Liite 1.

16 Liite 3.

Taulukko1. Tamperetta, Oulua ja Kuopiota edustaneet 34 valtiopäivämiestä

7 1.1.5 Valtiopäivien valinta

Vuodesta 1809 vuoteen 1906 keisari kutsui Suomen säädyt koolle valtiopäiville 15 kertaa. Tutki-mukseeni olen ottanut viidet eri valtiopäivät (1809, 1863–64, 1882, 1904–1905, 1905–1906). Liit-teeseen 1 olen laskenut ammattiryhmittäin kaikkien näiden valtiopäivien porvarissäädyn edustajat.

Lähtökohtana ovat autonomian ajan ensimmäiset Suomen suuriruhtinas nimityksen ottaneen keisari Aleksanteri I:n koolle kutsumat Porvoon vuoden 1809 valtiopäivät, joista käytetään myös nimitystä maapäivät.¹⁷ Ne eivät merkinneet säännöllisen valtiopäivätoiminnan alkamista, mutta ovat sopiva vertailukohde perinteisestä kaupunkilaissääty-yhteiskunnasta

Taantumuksellisen keisari Nikolai I:n aikana (1825–1855) valtiopäiviä ei kutsuttu koolle. Venäjälle tappiollinen Krimin sota ja hallitsijan vaihdos vaikuttivat valtiopäivätoiminnan uudelleen alkami-seen. Vuoden 1863–64 valtiopäivillä alkoi lainsäädännöllinen uudistustoiminta, johon säädyt voivat vaikuttaa.¹⁸

Taloudelliset ja liberaalisessa hengessä tehdyt uudistukset paransivat oloja Suomessa 1860- ja 1870-luvuilla. Monien muiden lainsäädännöllisten muutosten lisäksi toteutettiin kunnallishallinnon ja koululaitoksen uudistaminen, uusi valtiopäiväjärjestys ja kieliasetus, joka merkitsi suomen kielen aseman tuloa virkakieleksi 20 vuoden aikana. Venäjän politiikassa alkoi uusi taantumuskausi, kun Aleksanteri II murhattiin maaliskuussa 1881 ja isäänsä vanhoillisempi Aleksanteri III nousi valtais-tuimelle. Muuttuneessa tilanteessa koolle kutsutut vuoden 1882 valtiopäivät ovat seuraavat, jotka ovat tutkimuksessani mukana. Varsinainen kielipoliittinen kilpailu näkyi ensimmäisen kerran näillä valtiopäivillä. Oltiin siirtymässä uuteen vaiheeseen, jolloin puolueet tulivat mukaan vaalikamppai-luun ja aatteelliset yhdistykset alkoivat järjestäytyä. Vanhoilliset ja nationalistiset aatesuunnat vai-kuttivat toisin kuin demokratisoituvassa Euroopassa.¹⁹

Aleksanteri III:n aikana alkaneet venäläistämistoimet jatkuivat Nikolai II:n noustua valtaistuimelle vuonna 1894. Suomen ja Venäjän suhteiden muutokseen oli suuri vaikutus myös sillä, että kesällä 1898 nimitetty uusi kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov jatkoi edeltäjänsä Fjodor Heidenin yleis-valtakunnallisen lainsäädännön toimeenpanoa. Suomen autonomian symbolit haluttiin poistaa ja liittää Suomi tiiviimmin keisarikuntaan kenraalikuvernöörin hallitsemana ”rajamaana”. Kaksien viimeisten säätyvaltiopäivien 1904–05 ja 1905–06 valmistelu jäi uuden kenraalikuvernööri Ivan Obolenskin tehtäväksi, kun Eugen Schauman ampui Bobrikovin kesällä 1904. Sisäpoliittisen kuo-hunnan lisäksi levottomuus valtakunnassa lisääntyi, kun Venäjä kärsi arvovaltatappion hävittyään

17 Jussila 2004, 69-70.

18 Jussila 2004, 257-258, 265-266.

19 Snellman 2014, 181; Heikkinen & Tiihonen 2009, 462-463; Tiitinen 2009, 129.

Venäjän–Japanin sodassa syksyllä 1905. Kahdet viimeiset säätyvaltiopäivät olivat kulminaatiopiste tarkasteltaessa demokratisoitumista. Lakkoilun lisäksi suomalaisten oppositiohenki näkyi uusina ryhmittymisinä valtiopäivillä. Työväestö tuli mukaan vaatimaan demokraattisia oikeuksia. Suoma-laiselle monipuoluejärjestelmälle luotiin pohja.²⁰

1.1.6 Kaupunkien hallinto

Kaupungeilla oli itsehallinto. Johtava elin oli raati eli maistraatti, jossa raatimiehet kokoontuivat pormestarin johdolla. Raati käytti myös tuomiovaltaa ja valvoi kaupankäyntiä. Kaupunkien porvarit kokoontuivat 1600-luvulta alkaen vanhan Ruotsin vallan ajan kaupunkilain mukaan tarvittaessa yleiseen raastuvankokoukseen pormestarin, raadin, maistraatin tai maaherran kutsusta. Kokouksissa kuultiin kuninkaan julistukset ja neuvoteltiin kaupungin asioista. Yleinen raastuvankokous valitsi vanhan perinteen mukaan valtiopäivämiehet porvarissäätyyn. Tärkeimmät kokouspäivät olivat va-pun, Mikkelinpäivän ja Tuomaan päivän aikaan. Tarvittaessa kokous kutsuttiin koolle muulloinkin, kun päätöksiin haluttiin porvariston tuki. Autonomian aikana voitiin raastuvankokoukseen kutsua talonomistajia, joilla ei ollut porvarisoikeuksia. Raastuvankokous säilyi vielä kunnallisen itsehallin-non uudistamisen jälkeenkin.²¹

Kaupunkien johtavaan hallintoelimeen maistraattiin kuuluvien raatimiesten lukumäärä vaihteli eri kaupungeissa. Vuonna 1845 Tampereella ja Kuopiossa oli neljä raatimiestä ja Oulussa viisi. Maist-raatti voi kutsua koolle kaupungin porvaristoa kuultaviksi esimerkiksi taloudellisissa asioissa.

Maistraatin kanssa yhteistyötä teki jo 1600-luvulta peräisin oleva kaupunginvanhimmat-instituutio.

Ansioituneita, paikkakuntaa hyvin tuntevia vanhimpia valittiin raatimiehiksi. Porvarit eivät olleet kovin innokkaita hoitamaan kunnallisia asioita, koska se vei liikaa aikaa oman ammatin harjoittami-sesta. Pohjanlahden rannikkokaupungeissa kaupunginvanhimpia käytettiin enemmän kuin muualla jo 1600-luvulla. Oulussa valittiin ensimmäiset vanhimmat vuonna 1668. Siellä 1700-luvun kuluessa käsityöläisten määrä lisääntyi vanhimpien joukossa. Autonomian aikana Oulussa yksi viidestä raa-timiehestä oli yleensä käsityöläinen.²²

Tampere ja Kuopio kuuluivat ns. uusiin kaupunkeihin, joissa aluksi hallinnosta vastasivat vanhim-mat, kun ei valittu pormestaria eikä raatia. Nämä kaupungit saivat valita järjestysmiehen ja tysoikeuden. Järjestysoikeus neuvotteli porvariston kanssa raastuvankokouksissa. Kuopiossa järjes-tysoikeus toimi 1784-1816 ja Tampereella 1805-1830. Tampereella järjesjärjes-tysoikeus perustettiin

20 Jussila 2004, 635-637; Tiitinen 2009, 131-136; Tuominen 1964, 90-92, 137-141.

21 Mäntylä 1977, 12-14; Nikula 1981, 171-174. Yleinen raastuvankokous säilyi Suomessa vuoteen 1927.

22 Mäntylä 1977, 72-75; Nikula 1981, 171-172, 176, 178, 197-201.

simmäisen vakituisen järjestysmiehen luutnantti E.F. Tihlmanin²³ aloitteesta. Järjestysoikeus vastasi oikeudenkäytöstä ja puuttui vanhojen kaupunkien raadin ja maistraatin tapaan myös kunnallisiin ja taloudellisiin asioihin. Järjestysoikeudet muuttuivat vähitellen raastuvanoikeuksiksi, joissa oli por-mestari ja neljä raatimiestä.²⁴

Läänien kuvernöörit valvoivat, etteivät kaupunkilaiset saaneet vanhimpien kautta liian suurta valtaa.

Vanhinten valinnasta ei ollut tarkkoja määräyksiä, joten valinta vaihteli kaupungeittain. 1809–1875 vanhimpia oli Oulussa 24, Tampereella 8-13 ja Kuopiossa 8-12. Kaikissa näissä kaupungeissa toi-mikausi oli määräämätön.²⁵

Porvarisoikeudet saaneet henkilöt vastasivat kaupungin hallinnosta valitsemalla maistraatin jäsenet raastuvankokouksissa. He vastasivat myös verotuloillaan kaupungin taloudesta. Kauppaveroa mak-soivat myös jotkut aateliset, säätyläiset ja elinkeinonharjoittajat saatuaan elinkeinon harjoitusluvan.

Heillä ei ollut porvarisoikeuksia. Verotaakan kasvaessa haluttiin 1800-luvun alkupuolella myös muita kaupungissa asuvia virkamiehiä, pappeja, opettajia ja kiinteistönomistajia vastaamaan ve-ronmaksusta. Kiinteistönomistajien joukossa oli myös työläisiä. Piikojen, renkien, merimiesten ja suojelusväen ohella teollistumisen myötä lisääntyi ryhmä kaupunkilaisia, joilla ei ollut mahdolli-suutta saada ääntään kuuluville kaupungin asioissa. Vuonna 1890 Suomen väestöstä noin 70 pro-senttia oli säätyjen ulkopuolella.²⁶

1.1.7 Valitut kaupungit

Porvoon valtiopäiville oli 21 kaupungilla oikeus lähettää edustaja. Ainoastaan Turusta valittiin kak-si edustajaa. Naantali ei taloudellikak-sista syistä lähettänyt lainkaan edustajaa. Pieni rannikkokaupunki Uusikaarlepyy ei valinnut omaa edustajaa, vaan valtuutti Pietarsaaren Pehr Malmin edustajakseen.

Kajaania edusti näillä ensimmäisillä autonomian ajan valtiopäivillä Oulun edustaja kauppias C.M.

Engman. Näistä syistä Porvoossa oli vain 19 porvarissäädyn edustajaa. Viimeisillä säätyvallan ajan valtiopäivillä porvarissäädyssä oli 37 kaupungista yhteensä 75 edustajaa. Kaupungit on koottu liit-teeseen 2, josta näkyy myös edustajien lukumäärä.²⁷

Tarkastelen poliittisen elämän heräämistä vertailemalla Tamperetta, Oulua ja Kuopiota. Liberalis-min ja industrialisLiberalis-min vaikutuksesta tapahtunut muutos näkyi erityisesti eteläisen Suomen kaupun-geissa. Kaupunkien sijainti ja koko ovat vaikuttaneet valintaani. Mukana on kaksi sisämaan

23 Katso liite 3.

24 Nikula 1981, 182, 218-220.

25 Nikula 1981, 186-187.

26 Nikula 1981, 256-258; Waris 1952, 128-129.

27 Liite 2; Nordenstreng 1920, 14-15, 100-102, 110-111, 255-260; Nordenstreng 1923, 118-126, 172-174.

punkia ja yksi rannikkokaupunki. Valitsin kaupungit, joista oli edustajia porvarissäädyssä kaikilla autonomian ajan valtiopäivillä. Muina kaupunkivaihtoehtoina olleen Porin hylkäsin, koska Oulu edusti samankaltaista saha- ja vientiteollisuuteen keskittynyttä rannikkokaupunkia. Oulu on myös demokratisoitumisen kannalta parempi esimerkki. Jarkko Keskinen on tutkinut perusteellisesti pori-laiskauppiaita väitöskirjassaan Oma ja yhteinen etu. Kauppiaiden keskinäinen kilpailu ja yhteistyö Porin paikallisyhteisössä 1765–1845²⁸. Porvoo oli yhtenä vaihtoehtona, mutta siellä ei käsiteltävä-nä aikana käsiteltävä-näkynyt niin selvästi muutos edustajarakenteessa. Porvoo jäi myös autonomian aikana sivuun muuttuvasta hallinnollisesta ja liikenteellisestä kehityksestä.

Tampere oli keskeinen kauppakaupunki ja autonomian ajan tyypillisin ja tärkein teollisuuskaupun-ki, ”Suomen Manchester”. Tampere oli alueen liike-elämän keskus, jolle oli suuri hyöty rautatien rakentamisesta. Siellä kaupunkiväestön sosiaalisen rakenteen muuttumiseen vaikutti muuttoliike maaseudulta. Työväenluokan muodostuminen näkyi jyrkemmin Tampereella kuin missään muussa Suomen kaupungissa. Teollistumisen myötä osallistuminen poliittiseen toimintaan ja järjestötoimin-taan oli aktiivista. Tampereella ei ollut vanhoja kauppiassukuja, vaan uudet miehet loivat teollista Tamperetta. Tampereen valintaa tutkimukseen puoltaa erityisesti se, että siellä näkyivät selvimmin muutokset paikallaan pysyvästä yhteiskunnasta kansanvaltaiseen suuntaan. Tästä syystä tutkimus painottuu Tampereeseen, johon verrataan Oulua ja Kuopiota.

Tampere sai vapaakaupunkioikeudet samaan aikaan, kun Kustaa III perusti kaupungin vuonna 1779. Vuonna 1821 näitä oikeuksia laajennettiin. Tammerkoskesta saatiin voimaa. Sen lisäksi tämä Ylä-Satakunnan tärkeä markkinapaikka kokosi väkeä alueelta, jossa viljeltiin pellavaa ja hamppua.

Kaupungin teollisuuslaitoksiin, jotka olivat kosken rannalla melko pienellä alueella, tuotiin ulko-mailta koneita ja tullivapaita raaka-aineita. Finlaysonin (Nottbeckin) ja Frenckellin tehtaiden aluetta kaupungin läntisessä osassa sanottiin alkuaan Tampereeksi. Koski antoi käyttövoimaa myös sahalle, palttinatehtaalle, myllylle ja verkatehtaalle. Esikaupunkialueella oli rautatehdas. Vuonna 1870 Tampereella oli 30 - 40 prosenttia Suomen teollisuustyöväestöstä. Teollisuudesta toimeentulonsa saavien osuus oli myös merkittävä suhteessa kaupungin asukaslukuun. Tunnusomaista oli lisäksi se, että työväestön joukossa oli paljon naisia ja lapsia.²⁹

”Olen löytänyt ihanan ja monia mahdollisuuksia täynnä olevan maan, mutta varsin mitättömän ta-louden.” Näin kirjoitti maaherra A.J. Nordenskiöld kuninkaalle vuonna 1754 Pohjois-Savosta.³⁰ Samana vuonna 1775, kun Kustaa III perusti Kuopion kaupungin, Kuopiosta tuli myös läänin

28 Keskinen 2012.

29 Haapala 1986, 28-30; Nikula 1981, 166-167; Suodenjoki 2007, 28; Viitanen 1972, 15; Voionmaa 1932, 117;

Baranovski 2004, 144-145.

30 Lappalainen 1982, 115.

lintokaupunki. Se sai ensimmäisenä maaseutukaupunkina vuonna 1858 tapulikaupungin oikeudet ja oman tullikamarin. Kaupungista tuli tärkeä kauppakeskus, jossa laivanvarustus, tukkukauppa ja myllyteollisuus olivat keskeisiä. 1840-luvulla saatiin ensimmäiset höyrykoneet. Maantieteelliset olot haittasivat kehitystä. Saimaan kanavan valmistumisella vuonna 1856 oli Kuopion läänille suuri merkitys liikenteen kannalta. Kuopiosta tuli myös kirkollinen keskus, kun sinne vuonna 1852 sijoit-tui uuden hiippakunnan piispanissijoit-tuin. Kuopion hiippakuntaan kuului Oulun lääni, jonne oli kaupal-lisia yhteyksiä. Itäsuomalaiset tekivät Ouluun suolanhakumatkoja ja veivät mm. turkiksia, masto-puita ja voita.³¹ Valintaani Kuopion ottamisesta tutkittavaksi kaupungiksi on vaikuttanut erityisesti sen sijainti keskellä suomenkielistä Savoa.

Rannikkokaupungeista ja Pohjanlahden vanhoista porvariskaupungeista on esimerkkinä vuonna 1605 perustettu Oulu, joka sai vuonna 1610 kaupunkioikeudet ja vuonna 1765 tapulikaupunkioi-keudet. Tämä merkitsi Pohjanmaan kauppapakon purkamista ja oikeutta täydelliseen ulkomaan-kauppaan. Kauppahuoneet tekivät laajaa yhteistyötä koti- ja ulkomaankaupassa. Käsityöläisten osuus oli suhteellisen korkea, mutta varsinaisia teollisuuslaitoksia oli vähän. Vuonna 1863 peruste-tussa Åströmin nahkatehtaassa oli työntekijöitä vähän verrattuna tamperelaisiin tehtaisiin: 24 työn-tekijää vuonna 1871, 91 vuonna 1880. Vanhasta tervaporvarien kaupungista, joka oli vuodesta 1776 läänin pääkaupunki, kasvoi 1800-luvun jälkipuoliskolla sahateollisuuden keskus. Terva- ja puutava-rakauppa yhdistivät Oulun laajaan maaseutuun Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan asti. Muutto-liike läänin pääkaupunkiin Ouluun tapahtui pääasiassa Pohjois-Suomesta. Liike- ja sukuverkostot olivat kaupungin porvareille ominaisia.³²

Kaikkien näiden kolmen kaupungin asukkailla oli pysyvät siteet maaseutuun sekä kauppayhteyksien että sukulaisuussuhteiden kautta. Ylempi porvaristo ja virkamiehet perustivat perheitä papiston jäl-keläisten kanssa. Pikkuporvarien yhteydet olivat läheisempiä talonpoikien kanssa.³³

Vuonna 1856 julkaistussa keisarillisessa asetuksessa Suomen kaupungit jaettiin neljään luokkaan

”katsannolla niiden nykyiseen väenpaljouteen, suuruuteen, niin myös kaupantekoon ja porvarilli-seen liikuntoon”. Oulu ja Kuopio kuuluivat toiporvarilli-seen luokkaan ja Tampere kolmanteen luokkaan.³⁴

31 Kahra, kansio 1 Kuopion kulttuurihistoriallisen museon arkisto; Alanen 1957, 224, 268-269; Baranovski 2004, 148;

Granit-Ilmoniemi 1882, 9,103; Nikula 1981, 167; Ranta 1981, 56. Kuopio oli jo 1653 (Ranta 1652) perustettu Pietari Brahen toimesta, mutta 1680-luvulla kaupunkielämä päättyi. Uusi kaupunki sai kaupunkiprivilegiot 1782.

Viimeisimpien Riksarkivetista löytyneiden asiakirjojen perusteella vuotta 1775 pidetään kaupungin perustamisvuotena.

Kankkunen, Pekka 2017, haastattelu.

32 Alanen 1964, 94-95; Hautala 1976, 167-170; Kenttä 1986, 16, 20,26-27; Mustakallio 2017; Ojala 1999, 288-294;

Rehumäki 2008, 287; Vahtola 1987, 88-89; Kaupunkihistoria ja sen tutkimus 1972, 33; Tommila 1984b,7-8:

Westerlund 1975, 31; http://www.narc.fi/Arkistolaitos/oma/tervaporvarit/sivu1_1.html#alku.

33 Klinge 1997, 121.

34 Waris 1952, 92.

Taulukossa 2 on tutkimieni kaupunkien väkiluvun kehitys. Luvut vaihtelevat eri lähteissä sen mu-kaan, onko ne laskettu henkikirjoista, seurakuntien tiedoista vai virallisista tilastoista. Oulu oli Por-voon valtiopäivien kokoontuessa näistä kolmesta tutkimuksessa mukana olevasta kaupungista väki-luvultaan suurin. Asukkaita oli liki kuusinkertainen määrä Tampereeseen verrattuna. 1800-luvun alkupuoliskolla väkiluvun kasvu oli nopeinta maaseudulla Vaasan, Kuopion ja Oulun lääneissä.

In document Demokratisoitumiskehitys Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa porvarissäädyn valtiopäivävaalien kautta tarkasteltuna (sivua 7-0)