Naiset ajamassa oikeuksiaan

Naisasialiikkeen leviäminen Suomeen vaikutti siihen, että äänioikeuden antaminen naisille tuli kes-kustelun kohteeksi. Kunnallinen äänioikeus oli naimattomilla, veroa maksavilla ja omaisuuttaan

664 Mylly, 2006, 105-114; Parmanen 1941, 581-582, 599-601 ; Vares 2008, 350-351.

665 Kuopion kaupunginvaltuuston pöytäkirjat 1905 IV 3 Ca:31.

666 Kiviranta 2006, 40-41; Helsingin Sanomat 1.12.1905 no 275 B, 2; Louhi 7.12.1905 no 143, 3.

667 Kansan Lehti 5.12.1905 no 139, 1-2; Helsingin Sanomat 3.12.1905 no 277A, 3; Tampereen Uutiset 6.12.1905 no 280, 3.

668 Zetterberg-Tiitta 1992, 339; Loikkanen 1999, 48; Parmanen 1941, 588-589.

169

hallitsevilla naisilla. Lisäksi naiset olivat teollistumisen myötä siirtyneet palkkatyöhön. Tosin nais-ten äänioikeutta vastustettiinkin sillä perusteella, ettei ollut sopivaa päästää naisia mukaan päättä-mään valtiollisista asioista.⁶⁶⁹

Kuopiolaiset naiset olivat aktiivisia naisten äänioikeusasiassa. He vaikuttivat siihen, että kaupungin edustaja laamanni K. Herckman teki 1897 valtiopäivillä aloitteen porvarissäädyssä yhtäläisestä ää-nioikeudesta naisille ja miehille. Häntä tukivat raatimies I. Kyander ja K. Killinen. Naisten merki-tystä maan edistykselliselle kehitykselle ja sisäiselle lujittumiselle pidettiin tärkeänä. Tällä uskottiin myös lisättävän naisten kiinnostusta yhteisten asioiden hoitamiseen. Lakivaliokunnassa enemmistö hylkäsi ehdotuksen, jota moitittiin liian radikaaliksi. Viisi valtiopäivämiestä laittoi vastalauseen päätökselle.⁶⁷⁰

Työväenpuolueen ohjelmassa vuonna 1899 oli vaatimus yleisestä äänioikeudesta ja naisten tasaver-taisuudesta. Tämä vaatimus toistui Forssan puoluekokouksessa 1903, jolloin työsuojelullisia asioita liitettiin mukaan. Naisten omassa piirissä keskustelut pysyivät pitkään maltillisina, vaikka vuonna 1900 perustettiin Helsingissä Suomen Sosialidemokraattinen Työläisnaisliitto. Tämä Työläisnais-liitto teki jonkin verran yhteistyötä Unioni Naisasialiiton kanssa. Suomalaiset naisasianaiset pitivät tiiviisti yhteyttä myös Suomen rajojen ulkopuolelle.⁶⁷¹

Berliinin kansainvälisessä naiskonferenssissa vuonna 1904 olleet suomalaisnaiset perustivat toimi-kunnan naisten tasa-arvoisen aseman saavuttamiseksi. Työläisnaisia otettiin mukaan toimikuntaan.

Innostus oli valtava, kun heräsi halu Euroopan naisten tapaan lähteä ajamaan valtiollisia oikeuksia.

Äänioikeus naisille oli keskusteluissa mm. Unioni Naisasialiiton kokouksessa lokakuun 1904 alus-sa. Asiaa lähdettiin viemään eteenpäin yhdessä Suomen Naisyhdistyksen kansalus-sa. Komitean puheen-johtajaksi tuli Lucina Hagman. ⁶⁷²

Hilja Pärssinen kokosi naisten oikeuksien puutteita lentokirjaseen ”Naiset mukaan. Vähän äänioi-keusasiasta.” Hän vaati yksikamarista eduskuntaa ja naisille yhtäläistä ja salaista äänioikeutta. Pe-rusteluina oli mm. se, että naiset ovat jo osoittaneet kunnallista äänioikeutta käyttäessään ja tehtäviä hoitaessaan merkityksensä yhteiskunnallisen elämän kohottajina. Pärssinen piti mahdollisena, että äänioikeuden saamisella olisi myös vaikutusta taistelussa raittiuden puolesta. ⁶⁷³

669 Mylly 2006, 73;

670 Klinge 1997, 430; Nordenstreng 1923, 53-55.

671 Kilpi 1953, 68; Klinge 1997, 430; Utrio 2005, 178-179, 195-196.

672 Kilpi 1953, 69-70; Helsingfors-Posten 5.10.1904 no 270, 2; Helsingin Sanomat 5.10.1904 no 4, 2.

673 Pärssinen 1905, 17-23; Hentilä 1989, 175-176.

170

Naiset olivat suurlakon aikaan mukana hyväntekeväisyystoiminnassa. Oulussa eri yhteiskuntaryh-miin kuuluvat naiset perustivat nk. avustuskomiteoita marraskuussa 1905 tukemaan niitä henkilöitä, jotka lakon takia kärsisivät puutetta. Aloitteen tekijöinä olivat senaattorinrouva Alexandra Gripen-berg, Mauno Rosendalin puoliso Alma ja herännäisyysliikkeeseen kuuluva fennomaani Lydia Häll-fors. He saivat valtuustolta taloudellista tukea. Työväestö oli kiitollinen avusta. Eräs työmies sanoi:

”Oulussa aina oli vallinnut hyvä suhde kansan ja varakkaamman luokan välillä.”⁶⁷⁴

Keisarillinen esitys äänioikeuden laajentamisesta 1904-05 valtiopäivillä jäi ilman päätöstä, kun valtiopäivät hajotettiin. Juho Kari yritti vielä ennen valtiopäivien päättymistä saada äänioikeusasian käsittelyyn, mutta asia siirtyi seuraaville valtiopäiville. Porvaris- ja pappissäädyssä oli positiivista suhtautumista naisten äänioikeutta kohtaan. Perustuslaillisten kokouksessa syyskuussa 1905 asia sai paljon kannatusta.⁶⁷⁵

Porvarien ja työväenliikkeen naisjärjestöt olivat tehneet perusteellista ja pitkäaikaista työtä naisten äänioikeuden puolesta. Marraskuun manifesti 1905 ja lupaus eduskuntauudistuksesta nostivat nais-järjestöjen aktiivisuuden huippuunsa. Työläisnaisten liitto järjesti mielenosoituksia, jotka saivat suurta kannatusta. Naiset jakoivat tuhansia lentolehtisiä, pitivät kokouksia ja äänioikeusesitelmiä.

Naisia oli alkanut kohota merkittäviin asemiin sekä koulutuksensa kautta että työelämässä ja kult-tuurin parissa. Myös perustuslakitaistelussa oli mukana naisia, jotka loivat myönteistä kuvaa poliit-tisista naisista.⁶⁷⁶

Marraskuussa 1905 Suomen Naisyhdistys toivoi kaikkien puolueiden naisia toimimaan yhdessä, pitämään kokouksia ja esittämään toivomuksensa valtiopäivämiehille naisten valtiollisesta äänioi-keudesta ja vaalikelpoisuudesta.⁶⁷⁷ Sosialidemokraattiset naiset olivat Tampereella käynnistämässä äänioikeuskampanjaa, joka kokosi eri yhteiskuntaryhmien ja puolueiden naisia. Unioni Naisasialiit-to kutsui kaikkien kuntien edustajia koolle Helsinkiin 2.12.1905 keskustelemaan naisten äänioikeu-desta. Tampereen, Kuopion ja Oulun edustajia oli niiden 123 paikkakunnan edustajien joukossa, jotka yhtyivät ponteen äänioikeusasian edistämisestä: ”Kaikille 21 täyttäneille naisille, niin avionai-sille, kuin naimattomille, on myönnettävä ääni- ja vaalikelpoisuus yleisen, yhtäläisen ja välittömän äänioikeuden perusteella”. Kokouksen ehdotuksena oli myös, että Unionin pitäisi valita keskusko-mitea, johon tulisi jäseniä kaikista yhteiskuntaluokista. Työväki saisi itse valita naisedustajansa.

Tampereelta kokouksessa olivat Naisyhdistyksen puheenjohtaja Hilda Kupiainen ja työläisnaisten

674 Mustakallio 2008, 171; Roos 1909, 131-136, 285. Lydia Hällfors (1844-1916) o.s. Bergroth alk. Wegelius.

675 Kilpi 1953, 70-71; Klinge 1997, 430-431.

676 Kilpi 1953, 71; Klinge 1997, 431-432; Mylly 2006, 142.

677 Otava 2.12.1905 no 135, 3 ”Valtiollinen äänioikeus naisille”; Tampereen Sanomat 5.12.1905 no 79, 3.

171

edustajat Alma Malander⁶⁷⁸ ja Siiri Malmberg. Järjestäytynyt työväki ei kannattanut Unionin han-ketta. Erimielisyyttä aiheutti kysymys yksikamarisesta eduskunnasta. Porvarilliset halusivat pitää puoluepolitiikan erillään naisasiasta. ⁶⁷⁹

Alma Malander kirjoitti kokouksen jälkeen Kansan Lehdessä: ” Siis naiset, ei porvarillisten ko-kouksiin, ei yhteistoimintaan heidän kanssaan! Yksin on meidän toimittava niin, ettei tarvitse häve-tä! Muodostakaa omat komiteanne, joissa puuhaatte naisten äänioikeuden ja yksikamarisen edus-kunnan saamiseksi lähimmässä tulevaisuudessa.”⁶⁸⁰

Kuopiossa joulukuun alussa Naisyhdistys kutsui koolle yleisen kokouksen, johon osallistui noin 300 naista kaikista kansankerroksista, myös työläisnaisia. Kokouksessa oltiin yksikamarisen edus-kunnan kannalla. Neidit Elli Canth ja Iida Seilanen kertoivat kuulumisia Helsingistä Naisasialiitto Unionin 2.12. pidetystä yleisestä kokouksesta.⁶⁸¹

Työläisnaisten luottamushenkilöt pitivät äänioikeuskokouksen Helsingissä 2.-3.12.1905. Tampe-reen äänioikeuspiiriä edustivat virallisesti rouva Ellen Mäkelin ja neiti Olga Koskinen (Jokisalo)⁶⁸², Oulua rouva Anni Lindgren ja Kuopiota neiti Katri Kainulainen. Vain turkulaiset puolsivat esityk-sen tekemistä valtiopäiville naisten äänioikeudesta. Kokouksessa korostettiin, että yläluokan naiset ajavat äänioikeusasiaa vain naisasian kannalta ja että naisasialla ja työväenasialla on ero. Päätettiin pysyä erossa yhteistoiminnasta yläluokkalaisten porvarisnaisten kanssa, jotka esittivät oikeuksia vain säätyläisnaisille. Liittohallituksen tehtäväksi jätettiin julistuksen laatiminen naisten periaattees-ta saada yksikamarinen eduskunperiaattees-ta, johon kaikki 21-vuotiaat Suomen kansalaiset ovat vaalikelpoisia ja äänioikeutettuja.⁶⁸³

Suurlakon jälkeen syksyllä 1905 Tampereelle perustettu Naisten äänioikeuskomitea Ellen Mäkeli-nin johdolla ajoi naisten oikeuksien parantamista. Ellen Mäkelin oli Tampereella työväenyhdistyk-sen naisosastossa näkyvimmin taistelemassa naisten äänioikeuden puolesta. Komitean tehtävänä oli hoitaa kaikki äänioikeuteen liittyvät asiat ja levittää tietoutta myös maaseudulle. Yksi vakituisista

678 Alma Malander myöhemmin Jokinen (1882-1939) oli ensimmäinen tamperelaissyntyinen naiskansanedustaja.

Ensimmäisiin eduskuntavaaleihin Alma ei osallistunut, kun hän oli silloin raskaana. Kilpi 1953, 89-90.

679 Harjula 2008, 128-130; Kilpi 1953, 79-80; Sulkunen 2008, 80-82, 85; Otava 9.12.1905 no 138, 3 ”Edustajakokous naisten äänioikeutta varten”; Uusi Suometar 6.12.1905 no 279, 3.

680 Kansan Lehti 7.12.1905 no 140, 2; Kilpi 1953, 80.

681 Virrankoski 2001, 562-563; Otava 25.11 1905 no 132, 2; 7.12.1905 no 137, 2. Elli Canth (1868-1944) oli Minna Canthin tytär ja Iida Seilanen oli Tampereen ensimmäinen naispoliisi, joka tuli tunnetuksi ”Kadun lasten äitinä”.

682 Olga Koskinen (Jokisalo) oli eduskuntavaaleissa Tampereen ehdokas. Hän oli toiminut palvelijattarien hyväksi ja puhui juovutusjuomien vaaroista. Oli yhden vaalikauden eduskunnassa. Kilpi 1953, 90-91.

683 Pollari etc. 2008, 62–63; Aamulehti 7.12.1905 no 281, 3; Työmies 4.12.1905 no 275, 3.

172

puhujista oli Sandra Reinholdson (myöhemmin Lehtinen), josta tuli Hämeen läänin pohjoisen vaa-lipiirin ensimmäinen naiskansanedustaja.⁶⁸⁴

Tampereelta oli marraskuussa 1905 perustuslaillisten kokouksessa Helsingissä lähetystö, jossa oli 2 nuorsuomalaista, 2 työväenpuolueen ja 2 suomettarelaista naista. He korostivat äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden saamista naisille. Sosialidemokraatit olivat epäilevällä kannalla perustuslaillisten kantaan eduskuntauudistuksesta. ⁶⁸⁵

Kansa-käsitys merkitsi eri ryhmille erilaisia asioita. Työläiset jakoivat kansan köyhiin ja rikkaisiin.

Työläisnaiset näkivät kodin miehen hallitseman yhteiskunnan pienoiskuvana. Suurlakolla oli vaiku-tusta työläisnaisten ammatilliseen järjestäytymiseen. On arvioitu noin 10 000 naisen kuuluneen suurlakon aikoihin järjestäytyneisiin naisammattialojen järjestöihin. Joissakin järjestöissä oli myös sekaosastoja. Työväenpuolueen ja -liikkeen järjestäytyneisiin paikallisiin ammatti- ja puolueosas-toihin kuuluneet naiset tavoittelivat samoja asioita kuin säätyläisnaisten ja sivistyneistön ylläpitämät porvarilliset naisjärjestöt: vanhasuomalaisiin tukeutuva Suomen Naisyhdistys ja perustuslaillisten kannalla oleva Unioni Naisasialiitto. Näiden tavoitteina oli naisten oikeudellinen, taloudellinen ja henkinen vapautuminen. Yhdistykset olivat kirjanneet jo perustamisohjelmiinsa äänioikeuskysy-myksen, joka silloin tarkoitti lähinnä varakkaampia itsenäisiä naisia.⁶⁸⁶

Sääty- ja luokkarajojen ylitse ulottuva yhteistyö ei naisten kesken tuottanut pitkäaikaisia tuloksia.

Naiset pääsivät eduskuntauudistuksen yhteydessä kansalaisyhteiskunnan toimiviksi jäseniksi. He saivat valtiollisen äänioikeuden, mutta kunnallishallinnossa eivät kaikki naiset päässeet vaikutta-maan, kun miesten holhouksen alaisena oleminen säilyi. Naisten toiminta keskittyi ammatillisiin ja poliittisiin järjestöihin.⁶⁸⁷ Tampereella työläisnaisten määrällinen osuus oli suurempi kuin Oulussa ja Kuopiossa. Aktiivisten naisasianaisten toiminta oli tehokasta ja sai näkyvyyttä ja vaikutti naisten aseman parantumiseen. Vaikka naisilla ei ollut vielä valtiollisia oikeuksia, he pystyivät vaikutta-maan taistelutahdollaan.

Naisjärjestöillä ja naisten omalla toiminnalla oli työväenliikkeen ja raittiusliikkeen ohella merkittä-vä vaikutus äänioikeusuudistukseen. Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden vaatimuksissa oltiin aja-massa samaa asiaa, vaikka useiden yhteiskunnallisten tavoitteiden toteuttamisessa oli suuria erimie-lisyyksiä. Toisin kuin monissa muissa maissa suomalaiset naiset toimivat yhteistyössä miesten

684 Kilpi 1953, 91, 139; Kiviranta 2006, 42-43; Suomen kansanedustajat 1907 2006, 94; Sänkiaho 2000, 12-13.

685 Sulkunen 2008, 83-84; Oulun Ilmoituslehti 26.11.1905 n:o 47, 1-2.

686 Harjula 2008, 124; Jallinoja 1983, 13; Pollari etc. 2008, 61-62, 421; Työläisnainen 1905/ 15-16, 166-167. Harjulan mukaan Helsingissä oli koolla 122 naista.

687 Harjula 2008, 136.

173

kanssa. Työväenliikkeen radikalisoituminen vaikutti siihen, että sen naisilla oli omat järjestöt. Suo-messa uudistus toteutui kerralla toisin kuin muualla, missä uudistus tapahtui asteittain.⁶⁸⁸