Puolue-elämän monipuolistuminen

1800-luvun lopun suomalainen yhteiskunta järjestäytyi työväenliikkeen ja puolueiden pohjalle. Ne muodostivat Tiihosen mukaan luokkapohjaisen kansalaisyhteiskunnan rungon.⁴¹¹

Vuoden 1863 kieliasetusta, joka vahvisti suomen kielen aseman valtionhallinnossa, täydensivät uudet asetukset 29.12.1883 ja 4.4.1887 lähinnä Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen ansiosta. Suomalaistu-minen näkyi myös kulttuurielämässä. Kielikiistat jatkuivat, sillä suomenkielinen väestö koki viran-omaisten ruotsinkielisyyden vääryytenä.⁴¹²

1880-luvun puolivälissä koko maassa näkyi jako nuor- ja vanhasuomalaisiin, vaikka varsinaisia puolueorganisaatioita ei vielä ollut liberaalien puolueohjelmaa lukuun ottamatta. Nuorsuomalaiset

409 Pohjantammi 2003, 384.

410 VP 1885 asiak. I-III, hallituksen esitykset; Jutikkala 1974, 80; Jutikkala 1960, 104.

411 Tiihonen 2009, 24.

412 Asetuskokoelma 1863/26; 29.12.1883, 4.4.1887;Westerlund 1975, 48.

106

edustivat 1880- ja 1890-luvuilla radikaaleinta kansanvaltaisuuden linjaa ja ajoivat sosiaalista uudis-tuspolitiikkaa. Porvarissäädyssä Lauri Kivekäs oli nuorsuomalaisten johtajia. Nuorten oma ohjelma julkaistiin vuonna 1894. Ohjelmassa korostui kielipolitiikan ohella vapaamielisyys ja kansanvaltai-suus toiminnan suuntaa määräävänä periaatteena. Tavoitteena oli 10 äänen kattoraja eli yhtäläisen äänioikeuden tavoittelu valtiopäivävaaleissa maksimiäänimäärää vähentämällä. Vielä ei tavoiteltu yleistä äänioikeutta. Porvarissäädyn vaaleissa ”naiset, alhaiset, sotaväestö sekä laillisesti pestatut isännän ruuassa” haluttiin jättää vaille äänioikeutta. Vanhasuomalaisten liian myöntyväisen Venä-jän-politiikan johdosta nuorsuomalaiset erosivat omaksi ryhmäkseen joulukuun 1899 puolueko-kouksessa. Vaikka nuorsuomalaisilla ja vanhasuomalaisilla oli omat lehdet, vaaleissa he saattoivat esiintyä yhteislistoilla. Päätös Suomalaisen puolueen perustamisesta tehtiin kesällä 1905. Puolueen ohjelmassa oli mm. yleinen ja yhtäläinen kunnallinen äänioikeus. Nuorsuomalainen puolue järjes-täytyi puolueeksi vuonna 1906. Puolueen sisällä oli kaksi ryhmittymää vanhaliberaaliset pääskyset ja sosiaaliliberaaliset varpuset.⁴¹³

Ruotsalainen puolue, joka muodostui svekomaaneista, piti perustavan puoluekokouksensa 1896.⁴¹⁴ Koko yhteiskunnassa näkyi 1900-luvun alkuvuosiin asti suomalaisen ja ruotsalaisen puolueen valta-taistelu. Ruotsinmielisten ylivalta haluttiin lopettaa porvarissäädyssä. Erimielisyyttä aiheuttivat kielikysymykseen kytkeytyvä kaupunkien kunnallishallinto ja edustusoikeus porvarissäädyssä val-tiopäivillä.⁴¹⁵

Fennomaanit, svekomaanit ja liberaalit kuuluvat Maurice Duvergerin jaottelun mukaan parlamen-taarisiin puolueisiin eli ne syntyivät säätyjen pojalta. Sen sijaan työväestön järjestäytyminen puolu-eeksi tapahtui pääasiassa edustuslaitoksen ulkopuolella. Pertti Haapala korostaa tutkimuksessaan Tampereen työväestöstä, että työväenliikkeen juuret ovat suomenmielisen sivistyneistön perusta-missa yhdistyksissä, porvarillisessa sivistystoiminnassa ja ”oma-apuliikkeissä”. Nuorsuomalaisten johtama wrightiläinen työväenliike, raittiusliike ja työläisten radikalisoitumisen 1880- ja 1890-luvuilla johtivat työväestön järjestäytymiseen Suomessa, missä koko 1800-luvun sivistyneistö johti työväenliikettä.⁴¹⁶

Euroopassa työväenliikkeen järjestäytyminen alkoi 1860-luvulla. Suomessa tuli työväestön ihan-teeksi Snellmanin oppien mukaan fennomaanien johtama suomalainen yhteiskunta ruotsalaisia ja venäläisiä vastaan. Työväenyhdistyksiä perustettiin 1880-luvulta alkaen useimpiin kaupunkeihin ja

413Mickelsson 2015, 43-46, 63-66 ; Vares 2000, 86; Virmavirta 2001, 100-101.

414 Mickelsson 2015, 66-67.

415 Lauri Kivekäs oli 1885 ja 1891 valtiopäivillä Tampereen edustajana. Bonsdorff 1956, 35-36; Klinge 1997, 390-391;

Mylly 2006, 67–68, 72–73; Nordenstreng 1921, 167; Stenius 2003, 351; Tikka 2009, 24-25.

416 Haapala 2004, 212-213; Haapala 1986, 341-342; Mickelsson 2015, 46-49.

107

teollisuuskeskuksiin. Eurooppalaisten vaikutteiden innostamana Viktor von Wright perusti Helsin-kiin työväenyhdistyksen keväällä 1883. Sen ohjelma kuten muidenkin wrightiläisten yhdistysten rakentui suomalaisuusliikkeen ohjelman pohjalle. Tampereelle ja Ouluun perustettiin työväenyhdis-tykset vuonna 1886 ja Kuopioon seuraavana vuonna. Tampereen yhdistyksen sääntöjen ensimmäi-nen pykälä ilmaisi yhdistyksen tarkoituksen: ”yhdyssiteenä Tampereen ammattilaisten ja työväen kesken, edistääkseen heidän parastaan henkisessä, siveellisessä ja aineellisessa suhteessa”.⁴¹⁷ Työväestön ensimmäinen joukkoliike Suomessa oli juomalakkoliike 1898–1899, jonka seurauksena syntyi vuonna 1898 Tampereelle, Helsinkiin ja Turkuun paikallisia työväenpuolueita. Vuonna 1899 perustetun Suomen Työväenpuolueen nimeksi vaihtui vuonna 1903 Forssan kokouksen jälkeen

”Sosialidemokraattinen Puolue Suomessa”. ⁴¹⁸

Kaupungeissa 1890-luvun alussa keskustelu oli vilkasta yhteiskunnallisista epäkohdista, joita val-tiopäivillä pitäisi tuoda esille. Valitsijat vaativat ehdokkaita paljastamaan omat kannanottonsa. Vuo-sikymmenen lopulla nuorsuomalaisten vasemmistolla ja työväenliikkeellä oli yhteinen tavoite saada yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Siihen tarvittiin kuitenkin valtiopäiväjärjestyksen muutos.⁴¹⁹ Sortokauden aloittaneen Helmikuun manifestin julkaisemisella vuonna 1899 oli seurauksena suo-malaisten jakautuminen perustuslaillisiin ja myöntyväisyysmielisiin. Perustuslailliset vetosivat Por-voon valtiopäivillä Suomelle myönnettyjen perustuslakien ja autonomian säilyttämiseen. Myönty-väisyyssuunnan kannattajat halusivat välttää protesteja ja vastatoimenpiteitä. Näistä kummastakaan suuntauksesta ei tullut varsinaisia puolueita, mutta vanhat kielipuolueet jakautuivat siten, että pää-asiassa vanhasuomalaiset olivat myöntyväisyyssuuntautuneita ja nuorsuomalaiset sekä ruotsalaiset pääasiassa perustuslaillisia. Kagaaleiksi kutsuttujen perustuslaillisten joukolla oli oma salainen or-ganisaatio, joka järjesteli kutsuntalakkoja.⁴²⁰

Diktatuuriotteiden voimistuminen Suomea kohtaan 1900-luvun alussa johti siihen, että syntyi akti-vistien ryhmä, joka tavoitteli Suomen itsenäisyyttä. Pieni, salaseuramainen ”terroristipuolue” sai nimen Suomen Aktiivinen Vastustuspuolue, jonka pääasialliset kannattajat olivat ruotsinkielisiä akateemisia kansalaisia, myös naisia. Noin 5000 työläisaktivistia teki yhteistyötä heidän kanssaan.

Puolueella oli taistelujärjestö Voimaliitto.⁴²¹

417 Haapala 2004, 212-214; Kanerva 1986, 14-19; Rasila 1984, 572; Westerlund 1975, 53-54.

418 Mickelsson 2015, 46-49. 57, 60-62; Haapala 2004, 213-214.

419 Aarnio 2003, 430; Hyvärinen 2003, 85; Mylly 2006, 77.

420 Mickelsson 2015, 52-53.

421 Mickelsson 2015, 54-55.

108

Perustuslaillisesti ajattelevat pitivät vuoden 1901–1902 kunnallisvaaleja tärkeinä, koska olisi mah-dollista, että saataisiin mahdollisimman monet kansalaispiirit valitsemaan ”laillisuusmiehiä”. Turku, Oulu ja Tampere olivat kaupungit, joissa oli selvimmin perustuslaillisesti suuntautuneita työväen-liikkeen paikallisyhdistyksiä. Kumpi oli tärkeämpää raittius vai perustuslaillisuus? Työväestöllä oli perinteisesti läheisemmät yhteydet raittiuden kannattajiin.⁴²²

Yhteiskunnallisen heräämisen myötä myös työväestön keskuudessa näkyi tarvetta laajemman sivis-tyksen saamiseen. Jo 1860-luvulla oli pidetty esitelmiä ja luentoja yksityisten kansalaisten sivistä-miseksi. Oulussa kaupunginvaltuusto myönsi luentojen järjestämiseksi varoja anniskeluyhdistyksen voittorahoista, samoin myös Kuopiossa. Siellä Työväenyhdistys järjesti syksystä 1890 yleissivistä-vää tietoutta lisääviä kursseja. Suomen ensimmäinen työväenopisto perustettiin Tampereelle 1899.

Ouluun työväenopisto perustettiin 1907 syksyllä. Sen perustamista ajoivat Työväenyhdistys ja rait-tiusyhdistys Pohjan Leimu. Oulun työväenopiston avajaisissa juhlapuheen piti toimittaja Yrjö Mä-kelin. Opiston johtajana oli senaattori J.K. Kari 1909–1910.⁴²³

Suomessa oli tyypillistä, että työnantajat pääsääntöisesti hyväksyivät ammatillisen järjestäytymisen ja lakkoilun 1800–1900-lukujen taitteessa.⁴²⁴

Työmies-lehden perustaminen vuonna 1895 merkitsi poliittisten aatteiden levittämistä entistä pa-remmin. Wrightiläisestä porvarillisten johtamasta toiminnasta siirryttiin työväen omien yhdistysten ja ammattiosastojen organisoimaan ja johtamaan toimintaan.⁴²⁵ Kaupunkien työväestö, joka kasvoi nopeasti 1890-luvulla, ei ollut yhtenäinen ryhmä.⁴²⁶

Järjestäytyneet työväenyhdistykset esittivät jo ensimmäisessä yhteisessä kokoontumisessaan Hel-singin Työväentalossa vuonna 1893 äänioikeuden laajentamista. Haluttiin erityisesti poistaa kaikki esteet, jotka rajoittivat työväestön osallistumista kunnallisvaaleihin. Tampereella vuonna 1896 pide-tyssä työväenyhdistysten toisessa edustajakokouksessa jyrkempiä vaatimuksia esittäneet nuorsuo-malaiset siirtyivät johtoon. Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden vaatimus tuli virallisessa muodossa hyväksytyksi Turussa heinäkuussa 1899 pidetyssä kolmannessa työväenyhdistysten kokouksessa.

Siellä perustettu Suomen varsinaisesti ensimmäinen poliittinen puolue, Suomen Työväenpuolue julkaisi ohjelman. Poliittisen järjestelmän uudistamisvaatimukset olivat ohjelman kahdessa ensim-mäisessä kohdassa:

422 Huuhtanen 1972, 213-214.

423 Hautala 1976, 536-537; Tuomisto 1982, 38-39; Westerlund 1975, 68-69.

424 Alapuro & Stenius 1987, 19.

425 Tikka 2009, 31; Parmanen 1938, 148.

426 Haapala 2004, 203-204.

109

”1:0) Yleinen, yhtäläinen ja välitön vaali- ja äänioikeus kaikille 21 vuoden ikäisille Suomen kansa-laisille sukupuoleen katsomatta kaikissa vaaleissa ja äänestyksissä. Suhteellinen vaalijärjestelmä.

Kaksivuotiset lainsäädäntökaudet. Vaalien ja äänestysten toimittaminen laissa määrättyinä lepopäi-vinä.

2:0) Lainsäädäntö- ja itseverottamisoikeus kansalle eduskunnan kautta.”⁴²⁷

Elokuussa 1903 pidetyn Suomen Työväenpuolueen toisen puoluekokouksen eli Forssan kokouksen julistuksessa näkyi tavoite saada myös porvarilliset puolueet kannattamaan äänioikeusuudistusta.

Ohjelmassa julistettiin: ”Sosialidemokraattinen puolue Suomessa ei voi tunnustaa Suomen valtio-säätyjä koko kansaa edustavaksi laitokseksi niin kauan kuin valtiollinen edustusoikeus, perustuen syntyperään, pariin hyvätuloiseen ammattiin, aineelliseen varallisuuteen ja kansalta riistettyihin maapalasiin, antaa valtiollisen vallan muutamille harvoille, jättämällä kansan valtavan enemmistön kokonaan sitä vaille.” Kokouksen yhtenä puheenjohtajana oli Heikki Lindroos Tampereelta ja sih-teerinä J.K. Kari. Yrjö Mäkelin piti puheen ja esitti kirjallisesti puolueohjelman keskeisen asian, yleisen äänioikeuden. Selvästi sosialistisen ohjelman hyväksyminen vaikutti siihen, että puoluee-seen kuuluneita porvarillisia edustajia jättäytyi pois toiminnasta.⁴²⁸

Yrjö Mäkelin nousi äänioikeusohjelman myötä erääksi työväenliikkeen johtohenkilöksi. Vuodesta 1902 lähtien hän oli kirjoittanut äänioikeusasiaa käsitteleviä kirjoituksia ja perustanut puhujamat-koillaan uusia työväenyhdistyksiä. Forssan kokouksessa hyväksytyllä Mäkelinin laatima äänioi-keusjulistuksella oli keskeinen osa työväenliikkeen suhtautumisessa Venäjän politiikkaan. Mäkeli-nin julistus pudotti pohjan perustuslaillisten kannattamalta työväenliikkeen ja passiivisen vastarin-nan yhteistyöltä väittämällä, etteivät valtiopäivät edustaneet Suomen kansaa. Työväenpuolueen suhtautuminen muihin puolueisiin tuli riippumaan vastaisuudessa äänioikeusvaatimuksen hyväksy-misestä tai hylkäähyväksy-misestä.⁴²⁹

Sosialidemokraattinen puolue oli ainoa, joka piti edustuksen lähtökohtana poliittista puoluetoimin-taa. Puoluekokousten päätökset sitoivat myös porvarissäädyssä edustajina olleita sosialidemokraat-teja. Erityisen tärkeää oli, että valtiopäivämies edusti puolueen lisäksi äänioikeutta vailla olevan kansan tahtoa.⁴³⁰

427 Kanerva 1986, 68-69, 93-99, 144-148; Parmanen 1938, 146-148, 157-159; Suomen työväenliikkeen historia 1976, 51-52; Suomen työväenpuolueen ohjelma, hyväksytty perustavassa kokouksessa Turussa 17-20.7.1899.

428 Kanerva 1986, 165-167; Liikanen 2003, 199; Heikkilä 1993, 23-24, 30-32 ; Parmanen 1937, 653-660; Alapuro &

Stenius 1987,38; Suomen työväenliikkeen historia 1976, 53-56; Sosialidemokraattisen puolueen ohjelma, hyväksytty Forssan puoluekokouksessa 17.-20.8.1903.

429 Huuhtanen 1972, 222-224.

430 Pohjantammi 2003, 396.

110

Vuoden 1894 valtiopäivien aikaan valtakunnan politiikassa näkyi selvästi ero perustuslaillisten nuorsuomalaisten ja myöntyväisyyssuuntaa kannattavien vanhasuomalaisten välillä. Vanhasuoma-lainen puolue yritti kääntää huomion pois Venäjän kysymyksestä painottaen sisäpoliittisia asioita, esim. kielikysymystä, äänioikeutta ja työväen asioita. Vuoden 1900 valtiopäivillä puolueen hajoa-minen oli selvä asia.⁴³¹