Kaupunkien kansanopetusolojen kehittäminen alkoi, kun vuonna 1842 von Haartmanin uudistuspo-litiikan tuloksena perustettiin sunnuntaikouluja oppipojille ja kisälleille. Tampereella jo 1830-luvulla tehtaat tarjosivat perustamissaan kouluissa työntekijöilleen ja heidän lapsilleen opetusta.
Yhtenäinen koululaitos sai alkunsa vuonna 1843 annetun asetuksen pohjalta, jonka mukaan alkeis-kouluja oli neljä lajia: 1-2-luokkaisessa ruotsinkielisessä ala-alkeiskoulussa (1842–1875) sai perus-tiedot valtion yms. toimiin, 4-luokkainen yläalkeiskoulu antoi pohjaperus-tiedot 2-luokkaiseen kymnaa-siin, joka valmisti yliopistoon, rouvasväenkoulut oli tarkoitettu tytöille.208 Autonomian alusta alka-en omat suomalaiset virkamiehet huolehtivat koululaitoksesta.209
Kansanopetus siirtyi kunnallisen itsehallinnon myötä kuntien hoidettavaksi. Sitä ennen opetus oli lähinnä kirjoitus- ja lukutaidon opettamista, myös muuta kuin ulkolukua. Kansakoulujen perustami-sen ja kirkkolain uudistamiperustami-sen yhteydessä oppikoulut irrotettiin kirkon yhteydestä. Suomenkielisiä oppikouluja perustettiin 1860-luvulta alkaen. Tarkemmat säädökset oppikouluista olivat vuoden 1872 asetuksessa. Koululaitoksen laajenemisen myötä kasvoi suomen kielen merkitys. Samalla myös kehitys kulki kansanvaltaiseen suuntaan luoden suomenkielisen sivistyneistön. 210
Oulussa, Kuopiossa ja Tampereella ennen vuotta 1872 olleet oppikoulut on koottu taulukkoon 4.
206 liite 3.
207 Klinge 1997, 378; Mickelsson 2015, 55. Parmanen 1938, 288.
208 Kanerva 1986, 12; Kinnunen 1982, 22; Klinge 1997, 140-143; Rasila 1984, 632.
209 Engman 2009, 98.
210 As.kok. 26/1872 8.8.1872; Elomaa 1996, 18-19, Klinge 1997, 140-141; Tiitinen 2009, 128; Westerlund 1975, 13.
59
Taulukko 4. Oppikoulut Oulussa, Kuopiossa ja Tampereella vuoteen 1872
Koulu Oulu Kuopio Tampere
pedagogio 1609 (1612) - 1682 1812 - 1841
triviaalikoulu 1682(3)-1841 1782-1841
ala-alkeiskoulu 1842-1872
1842-1872 1842 - 1872
yläalkeiskoulu 1842-1863 1842-1872 1860 - 1872
alkeisopisto 1863-1872
lukio (kymnaasi) 1874- 1884 1844-1872
tyttökoulu 1859-1872 1857-72
Lähteet: Kaupunkihistoria ja sen tutkimus 1972 liite 14:1, 194-195; Nikula 1981, 274, 277; Hautala 1976, 489-504.
Oulussa ja Kajaanissa oli ennen vuotta 1858 Suomessa ainoat ala-alkeiskoulut, joissa opetettiin osittain suomen kielellä. Syynä oli se, että oppilaita tuli paljon suomenkielisistä työläisten ja meri-miesten perheistä. Suomen oppikoulut olivat tuolloin pääasiassa ruotsinkielisiä. Oulun ala-alkeiskoulu oli Helsingin ja Turun koulujen jälkeen Suomen suurin. Oppilaiden vanhemmista useimmat olivat työmiehiä tai merimiehiä. Harvat kauppiaat ja virkamiehet kouluttivat lapsiaan tässä alkuun 1-luokkaisessa koulussa. Koulun suomalainen oppilasmäärä kasvoi voimakkaasti 1860-luvulla. Kun koulu lakkautettiin, sen tilalla toimi suomenkielinen reaalikoulu 1874–1883.
Oulun kouluissa toimineilla opettajilla oli huomattava merkitys kaupungin sivistyselämän ja kult-tuurin kehittämisessä.211
Oulun yläalkeiskouluun tuli varakkaampien säätyryhmien lapsia koko Oulun läänin alueelta. Oulun maine koulukaupunkina on peräisin jo tältä ajalta. Vuonna 1863 päätettiin koulua laajentaa kolmel-la luokalkolmel-la ja sen nimeksi tuli Oulun alkeisopisto. Täysluokkaisesta koulusta keväällä 1866 voi jat-kaa yliopistoon. Siihen asti oululaisten oli opiskeltava muissa kaupungeissa kymnaasissa eli lukios-sa jatkaakseen yliopistoslukios-sa. Yleensä oululaiset opiskelivat Vaalukios-saslukios-sa, Turuslukios-sa tai Kuopioslukios-sa. 212 Kuopiossakin toimi ala-alkeiskoulun tilalla 1874–1888 neliluokkainen reaalikoulu.213 Kuopioon jo 1844 perustettu kymnaasi mahdollisti suomenkielisen opiskelun. Kymnaasiin saattoi mennä ilman aikaisempaa koulutusta tai vain kotiopettajan antaman opetuksen pohjalta. Vuoteen 1856 asti saattoi aloittaa yliopisto-opinnot, vaikkei ollut mitään koulupohjaa.214
211 Hautala 1976, 489-491, 508; Hanho 1955, 223; Kenttä 1986, 31-32; Tommila 1984a, 10.
212 Hautala 1976, 491-493; Satokangas 1987, 119
213 Kahra kansio 2. Kuopion kulttuurihistoriallisen museon arkisto.
214 Klinge 1997, 141-142.
60
Kansakouluasetus vuodelta 1866 velvoitti perustamaan kansakouluja 8-14-vuotiaille, joilla ei ollut mahdollisuus saada muuten korkeampaa opetusta. Kuopiossa oli jo 1840-luvulla tällaisia köyhien tyttöjen ja köyhien poikien kouluja, joiden toiminnan vaikeuduttua porvaristo päätti vuonna 1871 senaatin kehotuksesta rahoittaa täydellisten kansakoulujen (ala- ja yläkoulut) perustamista.215
Suomessa haluttiin 1800-luvun puolivälissä jakaa tytöille tietoa ja sivistystä julkisissa kouluissa.
Tavoitteena oli kuitenkin kasvattaa perhekeskeisiä äitejä, vaimoja ja kotirouvia.216 Hyväntekeväi-syystyö kodin ulkopuolella oli hyväksyttävää myös ylemmissä piireissä.217
Vuoden 1872 koulujärjestyksen mukaan oli seuraavia kouluja: 4-7-luokkaiset valtion klassiset lyse-ot ja 2-4-luokkaiset reaalilyselyse-ot korvasivat alkeiskoulut ja kymnaasit, 5-luokkaiset alkeiskoulut (myöhemmin keskikoulut), 4-luokkaiset (myöh. 7-luokkaiset) valtion tyttökoulut eli naisväenkou-lut.218 Oppikouluasioissa tämä merkitsi alempien yhteiskuntaryhmien lapsille mahdollisuuden jat-kaa opiskelua ylioppilastutkintoon asti, kun voi opiskella omalla kotipaikkakunnalla. Tosin koulut olivat pääasiassa ruotsinkielisiä. Ja koska esimerkiksi Kuopiossa, joka oli tärkeä sisämaan koulu-keskus, opettajat eivät osanneet riittävän hyvin suomen kieltä, opetus annettiin vastoin säädöksiä osittain ruotsiksi aina vuoteen 1904.219
Tampereen 4-luokkaisessa yläalkeiskoulussa opetuskielenä oli suomi. Yläalkeiskoulun rehtorina oli koko ajan Mauno Rosendalin isä maisteri Adolf Fredrik Rosendal. Vuonna 1873 aloitti toimintansa uusi suomenkielinen reaalikoulu, joka vuonna 1884 muutettiin suomenkieliseksi reaalilyseoksi.220 1800-luvun jälkipuoliskolla koulukysymyksestä tuli keskeinen asia, joka vaikutti poliittiseen kamp-pailuun sekä valtiopäivillä että paikallisesti. Fennomaanit julkaisivat koskislaisen linjan ohjelman koulu- ja kielipolitiikasta vuonna 1869 kirjasessa ”Ettan. Uppsatser i dagens frågor”. Fennomaaneil-le oli erityisen tärkeää suomenkielisen opetuksen laajentaminen. Kielitaistelu kärjistyi 1870-luvulla.
Valtiopäivillä aatelis- ja porvarissäädyissä vastustettiin suomenkielisten oppikoulujen perustamis-ta.221 Esimerkiksi Oulussa vastoin suomenkielisten kaupunkilaisten kantaa senaatti päätti vuonna
215 Granit 1886, 29-30; Nummela 1989 417-418; Kahra kansio 2. Kuopion kulttuurihistoriallisen museon arkisto.
216 Häggman 1994, 148-153 .
217 Häggman 1994, 200.
218As.kok. 1872/ No 26 8.8.1872; Klinge 1997, 261. Erilainen luokkamäärä Klingellä kuin asetuksessa.
219 Kinnunen 1982, 153; Nummela 1989, 422-423; Kahra kansio 2. Ala-alkeiskouluun saatiin Kuopiossa vuonna 1845 suomenkielinen opettaja
220 Rasila 1984, 633-640. Tampereen yläalkeiskoulusta oli jatkettava muualle kymnaasiin, jotta olisi päässyt yliopistoon. Vuonna 1881 lopulta Tampereelle perustettiin yksityislyseo, joka lakkautettiin 1887, kun reaalilyseo valmisti yliopistoon. Vuonna 1883 Tampereelle perustettiin yksityinen suomenkielinen tyttökoulu, vuonna 1895 Tampereen suomalainen yhteiskoulu ja 1903 klassinen lyseo. Vuodesta 1862 Tampereella toimi 1890-luvun lopulle yksityinen ruotsinkielinen tyttökoulu. Vuoden 1883 perustettiin Suomeen viisi ruotsinkielistä 4-luokkaista alkeiskoulua.
Niistä yksi tuli Tampereelle ja toimi 1884-1890. Vuonna 1894 oli perustettu yksityinen ruotsalainen yhteiskoulu.
221 Liikanen 1995, 155-156, 160-162.
61
1873 ruotsalaistaa alkeisopiston, josta tuli lyseo. Porvaristo kannatti aateliston kanssa valtiopäivillä tätä päätöstä, joka aloitti kieliriidat oululaisessa puolue-elämässä. Suomenkieliselle väestölle kor-vauksena perustettu 4-luokkainen reaalikoulu koettiin loukkauksena. 1880-luvun alussa suomalai-sissa oppikouluissa oli Oulussa oppilaita enemmän kuin ruotsinkielisissä kouluissa.222
Kaupallisen alan jatko-opintoja varten oli jo vuonna 1839 Turkuun perustettu ruotsinkielinen kaup-pakoulu. Sinne tuli opiskelijoita kauppiaiden ja tehtailijoiden jälkeläisten lisäksi paljon myös vir-kamiesperheistä.1880-luvun alussa kauppakouluja oli viisi, joista yksi oli vuodesta 1862 Oulussa.
Suomenkielisten kauppakoulujen perustamista pidettiin senaatissakin tärkeänä. Mechelin korosti, että ”kauppasäädyn sivistys Kuopiossa kaipaa mitä pikaisinta korottamista”. Uudet oppilaitokset aloittivat toimintansa Kuopiossa ja Viipurissa syksyllä 1887. Tampere putosi kilpailussa pois. Kau-pallisen koulutuksen kehittäminen jäi jälkeen verrattuna esimerkiksi käsityöläis- ja kotiteollisuus-kouluihin. Syynä olivat sekä kielikysymykset että kaupan ja teollisuuden erilaiset intressit.223
Koululaitoksen kehittyminen nosti kaupunkilaisten sivistystasoa. Kuopion kaupunkiseurakunnassa vuonna 1880 oli lukutaitoisia jo 61 prosenttia seurakuntalaisista. Lukutaidon paraneminen mahdol-listi myös aktiivisen osallistumisen yhdistystoimintaan.224
Keväällä 1899 perustettiin sortotoimenpiteiden seurauksena kaikkialle maahan kotikouluja ja kan-sanvalistusseuroja.225
Kaikissa kolmessa tarkasteluni kohteena olevassa kaupungissa oltiin kouluasioissa edistyksellisiä.
Toisaalta koulupoliittiset kysymykset olivat puoluejaon hahmottuessa luomassa rajaa kielipuoluei-den välille. Valtiopäivätoiminnassa porvarissäädyn edustajat olivat ahkeria ajamaan kotikaupunkin-sa kouluolojen kehittämistä kielikysymyksessä syntyneistä erimielisyyksistä huolimatta.
Valtiopäivämiesten koulutukseen vaikutti autonomian aikana vielä selvästi sukutausta.226 Tutkimis-tani 34 valtiopäivämiehestä ylioppilastutkinnon suoritti 22. Virkamiehet, papisto ja yleensäkin kou-lutetut isät lähettivät poikansa yliopistoon. Suosituin koulutusala oli lakimieskoulutus (7). Koulu-tustason nousua edusti kaksi varatuomaria. Heistä toinen oli 1863–64 valtiopäivillä oululaisen suu-tarimestarin poika Carl Gustaf Bergstedt. Hän jatkoi opintojaan Oulun triviaalikoulun jälkeen vara-tuomariksi asti. Toinen pormestari, varatuomari Frans Möller edusti Kuopiota 1904–05
222 Hautala 1976, 498-499, 519.
223 Kahra kansio 2. Kuopion kulttuurihistoriallisen museon arkisto; Lento 1939, 24-29; Mauranen 1981, 203-204, 207.
Maurasen mukaan Oulussa oli kauppakoulu vuodesta 1864.
224 Nummela 1989, 416.
225 Nummela 1989, 370; Virtanen 1972, 101-102.
226 liitteessä 3 tarkempi erittely valtiopäivämiesten koulutuksesta ja taustoista.
62
villä. Hänen isänsä oli värjäystehtailija. Korkeamman koulutuksen saaneissa oli kaksi lääkäriä, kolme filosofian kandidaattia ja kolme teknisen alan koulutuksen saanutta.
Yleensä liikemiehet arvostivat koulutusta ja lähettivät lapsiansa koulutettaviksi myös kotikaupungin ulkopuolelle. Koulutuksen avulla oli mahdollisuus välttää aleneva säätykierto. Tavoitteena oli useimmiten, että ylioppilastutkinnonkin jälkeen pojat palaisivat suvun perinteisen liiketoiminnan pariin. Jatkokoulutusta annettiin oman yrityksen piirissä tai kansainvälisten kontaktien ja kielitaidon ylläpitämiseksi liikemiestuttavien luona kotimaassa ja ulkomailla. Laivanvarustaja Engmanin poika Carl, joka suoritti ylioppilastutkinnon Uppsalassa vuonna 1790, verkostoitui myöhemmin tukhol-malaisen kauppahuoneen kanssa. Kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellman G:son lähetti nuorem-man poikansa Albert Oskarin kauppa-alalle koulutusta saamaan arvostettuun saksankieliseen Beh-min kouluun, poikien sisäoppilaitokseen Viipuriin. Hyvin erilaisista taustoista lähteneet kirkkoher-ran poika Kaarlo Brofeldt ja suutarimestarin poika Otto Tuomi kävivät kauppakoulun. Brofeldt toimittajauransa lisäksi toimi kaupallisen alan opettajana ja liikealalla. Tuomi ei työskennellyt kau-pallisella alalla, mutta hyödytti koulutustaan toimittajana ja kirjailijana.227
Kielikysymys vaikutti koulutuksen valintaan mm. Kustaa Killisen kohdalla. Hänen talonpoikais-taustaiset vanhempansa eivät halunneet lähettää poikaa Vaasaan ruotsinkieliseen kouluun. Perus-koulutusta Killinen sai lähinnä papeilta kotiseudullaan Isokyrössä ennen seminaariin menoa. Killi-sen lisäksi Jyväskylän seminaarista valmistuivat kansakoulunopettajiksi merimiehen poika Juho Kyösti Kari ja maanviljelijän poika Taneli Kurkela. Kaikkien näiden kolmen opettajan puolisot opiskelivat myös Jyväskylän seminaarissa.228
Vielä 1900-luvulle tultaessa näkyi, että muutaman vuoden koulutuksella tai suoraan työelämään siirtymällä jo 12–13 vuoden iässä oli mahdollisuus edetä vaikuttamaan yhteisten asioiden hoitoon.
Lukkarin poika Isak Löf aloitti rakennustyömiehenä Karjalassa ja sahatyömies Lindroosin poika Heikki Tampereen pellavakehruutehtaassa. Suutarimestarin poika Yrjö Mäkelin siirtyi kolmen vuo-den koulunkäynnin jälkeen suutarinoppiin. Tosin hän myöhemmin kävi käsityöläiskoulua ja suoritti kansanopistokursseja.
Jarkko Keskisen tutkimuksessa porilaisista porvareista ilmenee, että koulutus merkitsi myös halua erottua muusta yhteisöstä ja haluttiin korostaa omaa yhteiskuntaluokkaa. Koulusivistys takasi
227 ks. liite 3.
228 ks. liite 3.
63
dollisuuden toimia omassa sosiaalisessa ympäristössä ja päästä korkeaan yhteiskunnalliseen ase-maan.229 Tämä sama piirre on nähtävissä myös Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa.
3.6 Kansalaisyhteiskunnan vahvistuminen