Laittomien kutsuntojen vastustaminen

Suomeen oli saatu tieto Venäjällä valmisteilla olevasta asevelvollisuuslaista, joka olisi vahingolli-nen Suomelle. Oululaisten aloitteesta kerättiin asiaa vastustava Oulun adressi alkuvuodesta 1901.

Keisari antoi 12.7.1901 asevelvollisuuslain, joka lopetti Suomen oman sotalaitoksen. Se oli laiton, koska sitä ei oltu käsitelty perustuslain mukaan valtiopäivillä. Laki määräsi toimittamaan kaupun-geissa kutsuntalautakunnan vaalin vuoden 1902 alussa ja järjestämään huoneen kutsuntoja varten.

Tästä seurasi propagandataistelun kiihtyminen ja uuden adressin kerääminen. Tampereella valtuusto kieltäytyi näistä kummastakin. Edellisenä vuonna ei suostuttu valitsemaan jäseniä kutsuntatoimis-toon. Kaupungille määrättiin uhkasakko.⁵³¹

Oulussa rehtori Mauno Rosendal kertoi saaneensa Jumalalta luvan ryhtyä tekemään työtä asevelvol-lisuuslain säätämistä vastustavan adressin aikaansaamiseksi. Rosendal ja oululainen tuomiorovasti W. Wallin kutsuivat 12.2.1901 päivätyllä kirjeellä Tampereelle 23.2.1901 kokouksen, jossa sovittiin adressista. Oululaiset olivat kutsuneet kokoukseen myös Hämeessä ja Satakunnassa asuvia entisiä oululaisia. Tamperelaisista porvarissäädyn valtiopäivämiehistä kokoukseen osallistui suomenmieli-nen tohtori G.R. Idman ja Kuopiosta toimittaja K. Brofeldt. Ns. Oulun adressin laativat Rosendal, tamperelainen lehtori J.A. Maunu ja tuomiorovasti Wallin. Oulun läänistä kerättiin 31 827

529 Leino 1972, 145; Rasila 1984, 585-587; Viitanen 1972, 24, 33-34; Virtanen 1972, 114.

530 Lahtinen 1972, 178.

531 Suomen asetuskokoelma 1901/26 12.7.1901; Hautala 1976, 599; Leino1972, 148; Rasila 1984, 587-588; Virtanen 1972, 115

136

joitusta, yli kolmannes koko adressin 92 889 allekirjoituksesta. Erityisesti herännäispaikoista saatiin paljon allekirjoituksia. Oululaiset liikemiehet tukivat rahallisesti nimien keräämistä adressiin.⁵³² Tampereella Oulun adressin allekirjoittajia oli 3877 henkeä. Vuoden 1900 porvarissäädyn valtio-päivämiehistä allekirjoittajina olivat Idman, Liljeroos ja Pelkonen. Maltillinen Viljakainen pysyi erossa hankkeesta. Ruotsalaisesta Klubista lähes kaikki tunnetut ruotsinmieliset johtomiehet alle-kirjoittivat adressin, mm. Procopé ja kauppaneuvos L.J. Hammarén. Kauppaseura ei yleensä puut-tunut poliittisiin valtiollisiin kysymyksiin, mutta Oulun adressiin klubi osallistui klubina.⁵³³

Tampereen Suomalainen Klubi ei ottanut klubina kantaa Oulun adressiin, mutta avusti Aleksanteri II:n patsaan kukitusta rahallisesti Kauppaseuran ja Ruotsalaisen Klubin kanssa. Tämä kukitus tapah-tui Helsingissä samalla matkalla, kun adressi toimitettiin senaatille. Klubin perustuslaillisuutta osoittaa se, että kuitenkin yli puolet (59 %) Suomalaisen Klubin jäsenistä allekirjoitti adressin.⁵³⁴ Kuopiossa otettiin voimakkaasti kantaa vasta, kun uutta asevelvollisuuslakia piti ryhtyä sovelta-maan. ⁵³⁵

Rosendal oli mukana 28-henkisessä lähinnä talonpojista koostuneessa lähetystössä, joka vei 12.3.1901 adressin Helsinkiin. Oululaisten toinen edustaja oli W. Wallin . Kuopiosta eikä Tampe-reelta ollut ketään mukana. Senaatin talousosaston puheilla käynyt lähetystö ei saanut mitään näky-vää tulosta.⁵³⁶

Adressihanke sai ankaraa arvostelua suomalaisen puolueen johtajilta, mm. Yrjö Sakari Yrjö-Koskiselta ja Agathon Meurmanilta. Adressia on pidetty virkamiesten ja ylemmän sosiaaliluokan adressina, ei koko kansan kirjelmänä. Sen pelättiin vaarantavan asevelvollisuusasiaa. Teuvo Virta-sen mukaan ”Oulun adressi suurta adressia selvemmin kuvastaa vanhan yhteiskunnan kamppailua uusien aatteiden julistamaa tasa-arvoisuutta vastaan.” Se ei ollut suunnattu painostamaan Venäjää, vaan sillä oli tarkoitus painostaa Suomen senaattia. Sen sijaan Eino Parmasen mielestä adressi yh-disti laajoja kansankerroksia ja siinä ilmaistiin kansan tahto.⁵³⁷ Itse pidän adressia ensi sijassa roh-keiden suomalaisten kannanottona perustuslakien loukkaamista vastaan.

Asevelvollisuuslain seurauksena koottiin helsinkiläisten aloitteesta laittomuustoimenpiteitä vastus-tava adressi, joka oli jyrkkien perustuslaillisten ja myöntyväisyysmiesten viimeinen yhteinen yritys

532 Hautala 1976, 599-600; Oravala 1922, 126-129; Parmanen 1937, 109-115; Pohjolainen 2010, 25-26; Virtanen 1972, 104-105.

533 Virtanen 1972, 107-112, 117; ks. liite 3.

534 Leino 1972, 145; Virtanen 1972, 111.

535 Nummela 1989, 370.

536 Parmanen 1937, 116-127

537 Virtanen 1972, 109-111, 113, 115, 127; Parmanen 1937, 114-115 127.

137

ennen suurlakkoa. Yhteensä koko maassa oli 473 468 allekirjoittajaa eli 18 prosenttia väestöstä.

Adressin alullepanijoina olivat valtiopäivämiehet, erityisesti porvaris- ja talonpoikaissäädyistä, lu-kuun ottamatta muutamia vanhasuomalaisia poliitikkoja. Teuvo Virtasen mukaan ”asevelvollisuus-adressin kirjoittivat mieluummin perustuslaillisesti ajattelevat kuin myöntyväisyyteen taipuvat. Toi-saalta myös tunnettujen myöntyvyysmiesten osallistuminen kirjelmään antaa olettaa, että nimikirjoi-tusta ei käsitetty ryhtymisenä passiiviseen vastarintaan, vaan pikemmin allekirjoittaminen ymmär-rettiin kansalaisvelvollisuudeksi.”⁵³⁸

Jo ennen asevelvollisuusadressin antamista Eino S. Yrjö-Koskinen piti toukokuussa 1901 Tampe-reen Suomalaisessa Klubissa alustuksen Venäjän politiikkaan suhtautumisesta ja kertoi itse olevan-sa myöntyväisyyssuunnan kannalla. K. Viljakainen vastusti Yrjö-Koskista ja olevan-sanoi ehdottomasti kannattavansa virkamiesten lainkuuliaisuutta ja passiivista vastustusta. Yrjö-Koskinen ei saanut kannatusta. Hän joutui toteamaan, että perustuslailliset ja passiivisen vastarinnan kannattajat olivat enemmistönä Klubissa. Vuoden lopulla Yrjö-Koskisen ja Viljakaisen välit rikkoutuivat täydellisesti.

Syksyllä 1901 Tampereen Suomalaisen Klubin voimasuhteet muuttuivat, kun johtokuntaan valittiin neljä perustuslaillista ja kolme myöntyväisyysmielistä. Yksi johtokunnan jäsenistä oli passiivisen vastarinnan johtaja Erkki Reijonen. Perustuslaillisuus oli vahvistunut Tampereen suomenmielisten keskuudessa.⁵³⁹

Suomalainen Klubi eivätkä muutkaan kaupungin yhdistykset ottaneet yhdistyksinä kantaa asevel-vollisuusadressiin. Klubin jäsenet Erkki Reijonen ja Magnus Lavonius osallistuivat keräyksen jär-jestelyihin. Klubin jäsenistä adressin allekirjoitti yli 60 prosenttia. Yhteensä tamperelaisten allekir-joituksia oli 8120 eli noin 34 prosenttia väestöstä. Työväkeä oli allekirjoittajien määrästä 81 pro-senttia ja he myös olivat avustamassa keräyksessä. Kaupunginvaltuutetut osallistuivat innokkaasti adressiin, mutta monet virkamiehet koko Suomessa pelkäsivät oman asemansa menettämistä, jos allekirjoittavat adressin. Porvarillisten jäsenten lisäksi työväenliikkeen johtohenkilöistä adressin allekirjoitti mm. Heikki Lindroos.⁵⁴⁰

Kuopiossa adressin allekirjoittajia oli vain 14 prosenttia väestöstä. Kuopiossa luettiin asevelvolli-suuskuulutukset kirkossa, vaikka kagaali pyrki sitä vastustamaan. Osa kirkkoväestä häiritsi luke-mista, osa poistui kesken jumalanpalveluksen.⁵⁴¹

538 Hautala 1976, 599; Virtanen 1972, 116, 120, 126.

539 Leino 1972, 146-148.

540 Virtanen 1972, 117-125..

541 Nummela 1979, 370-371

138

Oulussa perustuslaillisten porvarien kutsusta pidettiin jo alkuvuonna 1901 kokous, jossa päätettiin vastustaa hallituksen laittomia toimia osallistumalla adressiin ja jättäytymällä pois kutsunnoista.

Yksittäiset työläisaktivistit olivat mukana, mutta järjestönä työväenliike ei ilmaissut kantaansa.

Jaakko Kemppainen oli oululaisen työväestön ”pääagitaattori” vastarintatoiminnassa, johon osallis-tui myös Yrjö Mäkelin.⁵⁴²

Ministerivaltiosihteeri von Plehwe esitteli Suurta adressia jyrkemmän asevelvollisuusadressin keisa-rille 20.12.1901. Hän ehdotti, että virkamiehet, jotka olivat allekirjoittaneet adressin, pitäisi korvata venäläisillä, koska allekirjoittajat olivat osallistuneet hallituksen vastaiseen toimintaan.⁵⁴³

Adressien merkitys oli siinä, että ne horjuttivat esivallan auktoriteettia. Työväestö allekirjoitti ad-resseja osittain siksi, että heidät hyväksyttiin mukaan keisarille osoitettuun kirjelmään. Naiset olivat aktiivisesti mukana. Adresseilla yritettiin saada kansa mukaan vaikuttamaan yhteisiin asioihin, vaikkei adresseilla ollutkaan tuloksia.⁵⁴⁴

Perustuslailliset vastustivat jyrkästi kaikkia Suomeen kohdistuvia muutoksia. Nuorsuomalainen ja ruotsalainen puolue olivat tämän suunnan kannattajia. He organisoivat passiivisen vastarinnan, jota johti lokakuussa 1901 perustettu salaisesti toimiva vastarintajärjestö kagaali⁵⁴⁵. Useimmat kagaalin jäsenet olivat liberaalis-ruotsinmielisiä, mutta myös nuorsuomalaisia oli mukana. Työväenpuolue oli Venäjän politiikassa perustuslaillisten kanssa samaa mieltä, mutta sisäpolitiikka vei nämä täysin vastakkaisille suunnille. Kagaali vastusti erityisesti laittoman asevelvollisuuslain toimeenpanoa.

Kagaalin johtajalla tohtori Adolf Törngrenillä oli yhteyksiä Venäjän sosiaalidemokraatteihin ja va-paamielisiin.⁵⁴⁶

Törngren pyysi tohtori G.R. Idmania, joka ilmeisesti oli toiminut ”Seitsemän komiteassa”, perusta-maan Tampereelle kagaalin maaseutukeskuksen, mutta Idman kieltäytyi vedoten lukuisiin töihinsä.

Idman suositteli mm. Reijosta, joka suostui tehtävään. Hän oli myös kagaalin rahastonhoitaja. Ka-gaaliin tuli Suomalaisesta klubista mukaan mm. insinööri Magnus Lavonius. Mukana toiminnassa oli myös Idman ja ”neuvottelevana ulkojäsenenä” K. Viljakainen ja työväestön johtajista Yrjö Mä-kelin Kansan Lehden toimituksesta ja Heikki Lindroos. Kansan Lehden toimitus oli Tampereella yksi keskeisiä kagaalin toimipaikkoja. Tampereen kagaalissa oli myös naisjäseniä, mm. G.R. Idma-nin tytär Anna Idman. Reijosen sisar Sohvi Reijonen, joka asui Kemissä, levitti kiellettyä

542 Kenttä 1987, 249.

543 Virtanen 1972, 117, 120.

544 Virtanen 1972, 127-128.

545 Kagaali oli venäläisten käyttämä nimi, joka alun perin tarkoitti juutalaisen seurakunnan johtajaa. Perustuslaillisille nimellä oli järjestöä kunnioittava merkitys. Virrankoski 2001, 588.

546 Klinge 1997, 374-375, 377; Tiitinen 2009, 131; Mylly 2006, 84; Rasila 1984, 585. Klingen mukaan kagaalin toiminta alkoi jo elo-syyskuussa. Klinge 1997, 374.

139

suutta. Maaseudulle kagaalin edustajat levittivät keskuspaikasta Tampereelta passiivista vastarintaa, mutta myös perustivat työväenyhdistyksiä. Erkki Reijonen toimi innokkaasti Tampereen Kagaalissa piirin johtajana ja piti tiiviisti yhteyttä Helsinkiin ja maalaiskuntiin. Reijosen kanssa toimi läheises-sä yhteistyösläheises-sä Mäkelin ja he kulkivat maaseudulla kehottamassa työväestöä kutsuntalakkoihin.⁵⁴⁷ Tampereella vastustettiin voimakkaasti kutsuntoja. Asevelvollisuuskysymystä ei pöytäkirjojen mu-kaan käsitelty työväenyhdistyksessä, eivätkä työväenyhdistykset ottaneet virallista kantaa muuhun-kaan Venäjän-politiikmuuhun-kaan. Työväestön osallistuminen kutsuntoihin oli kuitenkin vähäistä. Kaikki-aan kutsuntoihin osallistui Tampereella vain 23 asevelvollista 327:stä, eli 7 prosenttia. Kaupungin yleinen kanta näkyi mm. maistraatin ja valtuuston jarrutuksena kutsuntojen toimittamisessa. Lisäksi kaupunkilaiset, lähinnä työläiset, jotka eivät voineet osallistua valtuustossa päätösten tekoon, mel-lakoivat. Tässä näkyi kaupungin yleinen perustuslaillinen henki ja työväenliikkeen johtohenkilöiden vaikutus.⁵⁴⁸

Ensimmäisten laittomien asevelvollisuuskutsuntojen jälkeen vuonna 1902 Venäjän-politiikka vai-kutti Tampereen kunnallisvaaleihin. Kutsuntojen yhteydessä näkyi, että Tampereella kannatettiin vastarintaa. Työväestö arvosteli Suomalaisen Klubin ehdokaslistaa, jossa oli sekä perustuslaillisia että myöntyväisyyssuuntautuneita. Suomalainen Klubi halusi säilyttää asemansa Tampereella ja pitää valtakunnallisen ja kunnallisen puoluejaon erillään. ”Vanhoilla” oli 1800-luvun lopun väki-juoma-asian kautta yhteyttä työväestöön. Suomalaisessa Klubissa enemmistönä olevat perustuslail-liset halusivat edistää työväestön äänioikeusvaatimuksia, jotta saisivat työväestön tuen itselleen kunnallisvaaleissa ja kannatusta kutsuntalakkojen järjestämiseksi. Suomalaisen puolueen myönty-väisyyssuunta halusi estää työväenliikkeen luisumisen liian luokkatietoiselle linjalle.⁵⁴⁹

Asevelvollisuusmanifesti ja laittomat kutsunnat aiheuttivat Tampereella sovittamatonta erimieli-syyttä suomalaisessa puolueessa passiivisen vastarinnan ja myöntyväisyyssuunnan kannattajien kesken. Suomalaisessa Klubissa lujittui sovinto perustuslaillisten ja myöntyvyysmielisten välillä vuoden 1902 lopulla. He löysivät yhteisiä asioita mm. äänioikeusolojen parantamisesta. Kagaalin tamperelainen johtomies Reijonen esitti helmikuussa 1902 perustuslaillisten kokouksessa Helsin-gissä toiveen siitä, että työväestö saataisiin kannattamaan kagaalia. Reijonen toivoi kiinnitettävän

547 Leino 1972, 149-150, 157; Parmanen 1938, 356-359; Viitanen 1972, 24-25, 34; ks. liite 3

548 Tampereen valtuuston pöytäkirjat 14.1., 7.3., 4.4.1902 TKA; Huuhtanen 1972, 214-215; Leino 1972, 153; Rasila 1984, 588.

549 Huuhtanen 1972, 215-216; Leino 1972, 131; Rommi 1964, 312-313.

140

huomiota yhteiskunnallisiin ongelmiin ja yleisen äänioikeuden saamiseen. Toukokuussa kagaalin toimintaohjelmaan otettiin valtiollisten vaalien äänioikeuskysymys.⁵⁵⁰

Yrjö Mäkelinin toimesta jätettiin 22.9.1902 maistraatille 11 kaupunkilaisen allekirjoittama anomus, että raastuvankokous kutsuttaisiin koolle päättämään ääniasteikon alentamisesta kahteen ääneen valtiollisissa vaaleissa. Allekirjoittajina olivat mm. työnjohtaja Heikki Lindroos, kasööri E. Reijo-nen ja sanomalehden toimittaja K. ViljakaiReijo-nen. Tampereen Työväenyhdistyksessä oli kyllästytty kunnallisvaaleissa yhteistoimintaan suomalaisen puolueen kanssa. Työväestö ei ollut saanut yhteis-työstä sellaista hyötyä kuin olivat odottaneet. Työväenpuolueen ryhtymiseen Suomalaisen Klubin kilpailijaksi ei vaikuttanut Venäjän-politiikka, vaan se, että suomalainen puolue halusi säilyttää kunnalliselämässä 10-vuotisen valta-asemansa, johon se tarvitsisi 25 äänen asteikon. Valtiollisissa vaaleissa Suomalaisen Klubin enemmistö kannatti siirtymistä kahden äänen asteikkoon. Lokakuussa 1902 Klubi teki tästä päätöksen äänin 17-6 ja päätti toimia aktiivisesti asian toteutumiseksi. Joulu-kuussa pidetyssä raastuvankokouksessa päätettiin alentaa asteikko anomuksen mukaisesti kahteen ääneen valtiollisissa vaaleissa.⁵⁵¹

Työväenpuolueen merkitys kasvoi vuonna 1902, kun se oli muotoillut kunnallispoliittisen ohjel-man, jolla toivoi saavansa raittiusväen ja työväestön kannatuksen. Suomalainen puolue joutui tappi-olle vuoden 1902 kunnallisvaaleissa, joissa työväenpuolue sai moraalisen voiton. Työväenpuolueen listalla oli 14 kaikkien puolueiden miehiä, joista kuusi oli työväestöä. Kahden seuraavan vuoden kunnallisvaalien keskeisin kysymys oli väkijuomien myyntikiellon jatkaminen tai kumoaminen.

Lisäksi oli valittava joko raittius tai Venäjän-politiikka ensisijaiseksi. Työväenpuolue tavoitteli myös suomalaisen puolueen kunnallisen valta-aseman murtamista.⁵⁵²

Vuoden 1903 kunnallisvaaleissa valittiin valtuustoon mm. passiivisen vastarinnan kannattaja Erkki Reijonen. Vaalien jälkeen oli odotettavissa väkijuomien myyntikiellon kumoaminen. Työväenpuo-lueen yhteistyöhön perustuslaillisten kanssa Tampereen 1902–1903 kunnallisvaaleissa vaikutti joh-tajien Venäjän-polittinen kanta.⁵⁵³

Innokkaimmat työläiskagaalit perustivat Tampereelle joulukuussa 1903 ”työväenvalistuskomitean”

ja palkkasivat kaksi agitaattoria levittämään aatetta muille paikkakunnille. Yrjö Mäkelin oli komite-an jakelupäällikkö. Helsinkiin vastaava työläiskomitea perustettiin vasta kevättalvella 1904.⁵⁵⁴

550 Leino 1972, 153-158; Parmanen 1937, 59-60.

551 Huuhtanen 1972, 216-217; Leino 1972, 158-159; Kansan Lehti 11.12.1902 n:o 143, 1-2.

552 Huuhtanen 1972, 217, 219-220; Kansan Lehti 18.10. 1902 n:o 120, 1-2; 25.10.1902 n:o 123, 1-2.

553 Huuhtanen 1972, 220.

554 Ala-Kapee 1972, 237;Rasila 1984, 588-589.

141

Kolmen tamperelaisen klubin perustamassa venäläisyyden vastustamiskomiteassa oli suunnilleen samoja miehiä kuin kagaalissa. Tampereen kagaali läheni vuoden 1905 kuluessa aktivismia ja erka-ni kauemmas puhtaan passiivisen vastarinnan periaatteista. Suurlakon aikana Reijonen oli Tampe-reen järjestystä valvovassa komiteassa ja 5.11.1905 Helsingissä käyneessä lähetystössä ⁵⁵⁵

Oulussa Rosendalin toiminta vaikutti siihen, että koko Oulun läänissä kutsuntoihin osallistui vä-hemmän asevelvollisia kuin missään muualla Suomessa. Oulua voidaan pitää asevelvollisuuslak-koon yllyttämisen keskuspaikkana. Jo vuosien 1901–1902 vaihteessa Ouluun perustettiin laittomia kutsuntoja vastaan aseellinen järjestö, johon kuului ylioppilaita ja oppikoulujen yläluokkalaisia.

Järjestö hajosi, kun osa jäsenistä liittyi Voima-liittoon ja osa lähti Helsinkiin opiskelemaan. ⁵⁵⁶ Oulun tapaan myös Kuopiossa asevelvollisuusasia herätti ankaraa vastustusta. Varsinainen ”bobri-koffilainen piina” alkoi Kuopiossa, kun M.A. Bergh nimitettiin kuvernööriksi 1903. Hän ei saanut kannattajikseen läänin perustuslaillisia.⁵⁵⁷

In document Demokratisoitumiskehitys Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa porvarissäädyn valtiopäivävaalien kautta tarkasteltuna (sivua 141-147)