Kaupunkien osalta merkantilistiset periaatteet, joiden mukaan kaupan ja teollisuuden edistäminen oli kaupunkien tärkeä tehtävä, vaikuttivat siihen, että kaupunkien hallinto oli ratkaisevasti porvaris-ton käsissä. Varsinaiset porvarit, joilla oli porvarisoikeudet, valitsivat maistraatin ja tekivät
139 As.kok. 11/1869: VJ 1869 § 12 ja sen muutos 1879; Jutikkala 1960, 97–99; Jutikkala 1974, 62–63; Mylly 2006, 10, 41–45; Näsänen 1998, 157; Rasilainen 2004, 82–84; Tuominen 1956, 57-58; Wirilander 1974, 19.
140 Kuusanmäki 1983, 70-71; Mylly 2006, 40–44.
42
tuksen valittavasta puheenjohtajasta eli pormestarista.141 Maistraatit jakautuivat suuremmissa kau-pungeissa jo 1700-luvulla käsittelemään erikseen oikeudellisia ja kunnallistaloudellisia asioita.142 Vuonna 1873 säädetty ja 1875 voimaan tullut kaupunkien kunnallislaki antoi kaupungeille itsehal-linnon ja itsenäisen verotusoikeuden. Yli 2000 asukkaan kaupunkeihin oli valittava valtuusto. Vaali suoritettiin raastuvankokouksessa. Valtuuston jäsenmäärä määräytyi asukasluvun mukaan. Pienim-missä kaupungeissa valittiin 12 valtuutettua ja maksimimäärä oli 60. Ensimmäisiin valtuustoihin valittiin paljon entisiä kaupunginvanhimpia. Kaupunkilaiset valitsivat edelleen raatimiehet maist-raattiin, joka oli lääninhallituksen alainen valtuuston päätöksiä valvova elin. Keskinäiset valtasuh-teet jäivät puutteellisesti määritellyiksi, joten monissa kaupungeissa syntyi erimielisyyksiä. Kunnal-lisasetuksessa ei määritelty äänioikeutta valittaessa porvarissäädyn edustajia valtiopäiville. Senaatti vahvisti useille kaupungeille valtiopäivävaaleja koskevan vaalijärjestyksen.143
Vuonna 1879 säädetty elinkeinovapaus ja kaupungin jäsenyyden määrittely 1883 lopetti porvarisoi-keudet omistavien etuoikeutetun aseman kaupunkien hallinnossa. Entistä useammat kaupunkilaiset pääsivät vaikuttamaan kaupungin asioihin. Äänioikeus raastuvankokouksissa oli jokaisella:
”hyvämaineisella kaupunkikunnan jäsenellä, miehellä sekä naisella, joka nautitsee Suo-men kansalaisen oikeuksia ja itse saa hallita itseänsä ja omaisuuttansa, sekä … on velvol-linen kunnalle veroa tekemään, ei ole velassa useamman kuin viimeksi menneen vuoden kaupungin ulosteoista, ei ole toisen isäntävallan alainen, eikä julistettu kansalaisluotta-muksen menettäneeksi.”
Tarkemmin ei määritelty käsitettä isäntävallan alainen, joten eri kaupungeissa se määriteltiin eri tavalla. Veroa maksettiin sekä kiinteistö-, liike- että palkkatuloista. Äänikatto merkitsi sitä, että veroäyrien mukainen maksimiäänimäärä oli 25 ääntä. Kunnallinen verovelvollisuus ja veroäyrit vaikuttivat edelleen siihen, ketkä saivat päättää asioista. Ulkopuolella olivat mm. naimisissa olevat naiset, isäntävallan alaisina olevat ja veroa maksamattomat.144
Kaupunginvaltuutetut valittiin kunnallisasetuksen mukaan kolmeksi vuodeksi, mutta joka vuosi oli kolmas osa erovuorossa. Eli vaalit järjestettiin joka vuosi. Tarvittaessa pidettiin myös täytevaalit.
Äänestys tapahtui enemmistöperiaatteella. Eri ryhmät saivat laatia ehdokaslistoja, joista äänioikeu-tettu sai äänestää haluamiaan ehdokkaita äänimääränsä mukaisesti. Näissä enemmistövaaleissa voi-vat joltakin listalta tulla valituiksi kaikki ehdokkaat. Valtuutettujen piti olla vähintään 25-vuotiaita.
141 Hautala 1976, 331-332.
142 Nikula 1981, 211-212.
143 As.kok. 40/8.12.1873; Hautala 1976, 595; Kuusanmäki 1983, 52–60; Nummela 1989, 247-249; Rasila 1984, 432;
Rasilainen 2004, 73-74;Westerlund 1975, 13-15; Pulma 2009, 238-239.
144 Kuusanmäki 1983, 61-70; Mylly 2006, 45–46; Nummela 1989, 247-251; Rasila 1984, 430–432; Rasilainen 2004, 73–78; Westerlund 1975, 13-15.
43
Itseään ja omaisuuttaan hallitsevat naiset saivat äänioikeuden. Veroäyrin peruste vaihteli paljon eri kaupungeissa ennen vuotta 1883, jolloin kunnallisasetus määräsi alimmaksi veroäyrin perusteeksi 200 markkaa ja ylimmäksi 400 markkaa. Kahdesta äyristä sai yhden äänen, kolmesta kaksi ääntä, neljästä alkaen ääni- ja äyrimäärät olivat samat aina 25 ääneen saakka, mikä oli maksimi äänimäärä yhdellä henkilöllä. Jos äyrejä oli vain yksi, ei ollut veroja, mutta ei myöskään äänioikeutta. Kau-pungit saivat raastuvankokouksissa itsenäisesti päättää verotettavan tulon rajan. Veroäyri oli kun-nallisen äänioikeuden perusta ja 25 äänen maksimiraja pysyi muuttumattomana autonomian ajan loppuun saakka.145
Oulussa veroäyrin uudeksi perustaksi syksyllä 1874 vahvistettiin 500 markan vuositulot. Kaupun-gin veroäyriluku oli 5200, josta suurin yksityisen henkilön äyriluku oli 280. Tällöin tulot olivat 140 000 markkaa. Yli 12 500 markan tuloilla sai 25 ääntä. Tähän ylsi ainoastaan noin 20 henkilöä.
Oulun ensimmäisissä kunnallisvaaleissa yhdellä äänellä äänestäneitä oli 764 eli noin puolet äänioi-keutetuista. Heidän äänimääränsä oli 17,7 % kaikista annetuista äänistä. Henkilöt, joilla oli 25 ään-tä, saivat yhteensä 775 äänään-tä, vaikka heitä lukumääräisesti oli vain 31 eli 2,1 prosenttia. Veroäyrin perusteet aiheuttivat jatkuvaa kiistaa suomenmielisten ja ruotsinmielisten kesken. Korkea tulomäärä veroäyrin perustana takasi Oulussa varakkaiden ruotsinmielisten johtoaseman kunnallispolitiikassa.
146
Oulussa uuden kunnallisasetuksen mukaan valitun ensimmäisen valtuuston kutsui koolle kunnallis-pormestari Hasselblatt 4.1.1875. Asukasluvun perusteella valtuustossa oli 24 jäsentä, mikä oli enemmän kuin Tampereella ja Kuopiossa. Eniten ääniä vaaleissa saanut valtuutettu oli tehtailija K.R. Åström (1047 ääntä 92 äänestäjältä). Valtuutettujen joukossa olivat valtiopäivämiehet kauppi-as A.O. Snellman (914 ääntä 78 äänestäjältä) ja konsuli Leonard Candelin (863 ääntä 66 äänestäjäl-tä). A.O. Snellman oli valtuustossa 1875–1894 ja L. Candelin 1875–1881. Vanhat suvut pysyivät kaupunginvaltuustossa johtoasemissa ensimmäisinä valtuuston vuosina. Vaalit aiheuttivat jälkipu-heita Oulun Wiikko-Sanomissa ja vaaleista tehtiin valitus lääninhallitukselle. Valituksen aiheena oli mm. äänioikeuden käyttö ilman valtuuskirjaa. Valtuustossa asiat käsiteltiin ja pöytäkirjat kirjoitet-tiin ruotsin kielellä.147
Aikaisemmassa Oulun vanhintenneuvostossa oli ollut myös 24 jäsentä, joista yleensä puolet oli kauppiaita ja puolet käsityöläismestareita. Ensimmäisessä kaupunginvaltuustossa enemmistönä
145 Jutikkala 1962, 73; Hautala 1976, 353; Westerlund 1975, 14–15.
146 Oulun maistraatin ptk 1.12.1878; Hautala 1976, 333–334, 353–356. Hautalan kirjan sivulla 355 olevassa taulukossa äänimäärä 755 on virheellinen. Sen pitäisi olla 775.
147 Oulun Wiikko-Sanomat 2.1.1875 no 1–2; 9.1.1875 no 2, 2; 16.1.1875 no 3, 2; Hautala 1976, 332- 334; Westerlund 1975, 24-31, 33.
44
olivat kauppiaat (9 kpl) ja virkamiehet (8 kpl). Käsityöläisiä oli enää 3, työväestöllä ja talonomista-jilla oli 2 paikkaa. Seuraavina vuosina jälkimmäisten edustus väheni, ja valtuusto koostui kauppiais-ta, liikemiehistä ja virkamiehistä. Jorma Westerlundin mukaan äänestys tapahtui henkilökohtaisuu-den pohjalta.148
Tampereella autonomian ajan alussa toiminut järjestysoikeus muuttui vuonna 1830 muiden kau-punkien tapaan maistraatiksi. Kunnallishallinnon uudistukseen asti Tampereella oli kaupunginvan-himpien instituutio, jonka jäseniä olivat mm. kaupungin arvostetuimpiin porvareihin kuulunut L.J.
Hammarén ja värjäri H. Liljeroos. Tarvittaessa kutsuttiin koolle yleinen raastuvankokous, jonka päätökset velvoittivat maistraattia toimimaan.149
Uuden asetuksen astuttua voimaan 1.1.1875 Tampereelle valittiin 21 valtuusmiestä. Tulevista val-tiopäivämiehistä kauppias L.J. Hammarén sai kuudenneksi suurimman äänimäärän 976 ääntä 60 äänestäjältä. Neljänneksi suurimmalla äänimäärällä valitun kauppias G.O. Sumeliuksen pojasta Göstasta tuli Tampereen edustaja porvarissäätyyn 1904 valtiopäiville. Äänioikeutettuja Tampereel-la ensimmäisissä valtuustovaaleissa oli 884 henkilöä, joiden yhteinen äänimäärä oli 3634. Maksimi 25 ääntä oli 45 kaupunkilaisella, joiden yhteenlaskettu äänimäärä oli 1125. Tampereelta ei ole säi-lynyt tietoja, ketkä äänestivät ja minkä suuruiset äänimäärät kullakin oli. Viljo Rasila on päätellyt, että aktiivisimmin osallistuivat korkeimpien veroäyrien mukaan äänioikeuden saaneet. Kaikkiaan äänestysaktiivisuus oli vähäistä, vain 7,6 prosenttia äänioikeutetuista. Yli puolet tamperelaisista jäi äänioikeuden ulkopuolelle, sillä tehdastyöläiset olivat verovelvollisia, mutta isäntävallan alaisina vailla äänioikeutta.150
Kuopion paikallishallinto autonomian ajan alussa oli verrattavissa Tampereeseen. Uuteen vuoden 1875 valtuustoon väkiluku edellytti valittavaksi vähintään 21 valtuutettua. Lähes puolet valituista oli kauppiaita tai käsityöläisiä. Uusia ryhmiä aikaisempaan verrattuna edustivat yläluokkaisemmat virkamiehet ja opettajat, jotka veivät valtaa perinteisiltä porvarisoikeuden omanneilta.151 Kuopion ensimmäiseen valtuustoon ei valittu ketään tutkimuksessani mukana olevista valtiopäivämiehistä.
Kaupunkien kunnallishallinnon uudistaminen ei vielä merkinnyt hallinnon demokratisoitumista. Se oli kuitenkin merkittävä askel kansanvaltaisuuden suuntaan. Äänioikeutettujen määrä laajeni mer-kittävästi ja äänimäärän ylärajan leikkaaminen vähensi varakkaan eliitin valtaa. Uudistus lisäsi
148 Westerlund 1975, 15–16, 32.
149 Rasila 1984, 422–429.
150 Rasila 1984, 431–435.
151 Nummela 1989, 260–263; Valtuutettujen määrä oli 30 vasta 1900–1917.
45
liittista keskustelua ja muuta kansalaisyhteiskunnan aktiivisuutta, kun kaupunkilaiset kokivat voi-vansa vaikuttaa kaupunkinsa asioihin.
3.3 Elinkeinovapauden laajentuminen