Identifikaation keinot

Identifikaatio on se keskeinen prosessi, jonka avulla puhuja pyrkii vakuuttamaan yleisönsä. Identifikaatiolla Burke selittää tekstien tyylillisiä keinoja, kuten kielikuvia, joista Burke käyttää termiä trooppi. Eräs poliittisen puheen retorinen tekniikka on puhua meistä ja muista, muodostaen vastakkainasettelua. Tällöin identifikaatio toimii siten, että vastakkainasettelu identifioi puhujan ja yleisön sisällöllisesti johonkin yhteiseen.

Identifikaatiota voidaan edistää myös käyttämällä puheessa jotain sellaista menetelmää, jonka logiikkaan kuulija helposti samastuu: ”Se, joka hallitsee Berliiniä, hallitsee Saksaa; joka hallitsee Saksaa, hallitsee Eurooppaa” jne.²³⁶. Teoksessaan Rhetoric of Motives Burke käy läpi useita Ciceron määrittelemiä taivuttelun keinoja. Näistä Burke katsoo merkittävimmäksi laajentamisen (amplification, kreikaksi auxesis). Laajennus kattaa useita merkityksiä, sillä se voi tapahtua lisäämisen (extension), tehostamisen (intensification) tai kunnioituksen (dignification) kautta. Lisäämällä eli sanomalla jotain useaan kertaan taivuttelevuusaste kasvaa. Kaksi viimeistä, painottaminen ja kunnioituksen lisääminen, puolestaan toimivat päinvastoin: siinä taivuttelevuus tapahtuu vähentämisen (diminution, kreikaksi meiosis) kautta.²³⁷ Tällöin ei suostuttelevuutta lisätä toiston avulla, vaan sanomalla tärkeä asia merkittävällä tavalla.

235 Burke 1969b, 45-46.

236 Burke 1969b, 58-59; vrt. Summa 1996, 58.

237 Burke 1969b, 69.

Summan mukaan Burke katsoo retoriikan tehokkuuden perustuvan piilevään retoriikkaan, kuten toistoon, saman viestin jatkuvaan vahvistamiseen. Retoriikkaa tutkivan tulisikin siis keskittyä analysoitavaan tekstiin kokonaisuutena.²³⁸ Tutkijan on perehdyttävä tekstissä ilmeneviin toistoihin tai merkityksellisiin ilmaisuihin.

Taivuttelun asteeseen vaikuttaa myös se, kuinka puhuja tai kirjoittaja tekstinsä muotoilee. Asteittainen eteneminen (progression of steps) voi alkaa johdannolla, jonka tarkoitus on osoittaa puhujan ”hyvä tahto” suhteessa yleisöön. Toisessa vaiheessa puhuja kertoo oman asemansa, kertoo käsiteltävän asian luonteen sekä esittelee sen kokonaisuudessaan, kumoaa mahdolliset vastustajan väittämät ja lopulta yhteenvedossa laajentaa ja painottaa kaikki seikat itsensä hyväksi.²³⁹

Burken neljä perustrooppia, kielikuvaa, joiden kautta hän katsoo identifikaation myös tapahtuvan, ovat metafora, metonyymi, synekdokee ja ironia. Metafora tarkoittaan tietyn asian selittämistä jonkin toisen asian kautta. Metonyymi tarkoittaa, että jokin immateriaalinen asia ilmaistaan materiaalisen avulla: ei puhuta ”tunteista” vaan

”sydämestä”. Synekdokee on ilmaisu, jossa ilmiön jokin piirre edustaa koko ilmiötä.

Synekdokee tarkoittaa ymmärtämistä edustajan, toisen välityksellä²⁴⁰. Esimerkiksi Euroopan unionin komissio edustaa koko Euroopan unionia. Samoin Euroopan unionin lipun kautta voidaan ymmärtää itse unioni, koko integraatioprosessi tai Euroopan kansa.

Ironia on puolestaan ilmaus, jossa ilmiölle tuodaan vastakkaisen näkökulman mahdollisuus. Mitä suurempi on väittämän absoluuttisuus, sitä suurempi on myös puhujan subjektiivisuus ja suhteellisuus väittämässä. Ironia nousee, kun asioita pyritään esittämään useammasta näkökulmasta.²⁴¹ Komission kertomuksissa ironiaa ilmenee komission pyrkiessä ottamaan huomioon sekä yhteisölliset että kansalliset näkökulmat.

Esimerkiksi unionin kansalaisuutta komissio tarkastelee myös kansallisen kansalaisuuden kautta. Ironia on täten myös keino tehdä komission ehdotuksista hyväksyttävämpiä, mutta ennen kaikkea se on keino identifioitua yleisön intresseihin.

Relativistisiakin piirteitä komission kertomuksista kuitenkin löytyy. Komissio esittää tarkkoja määritelmiä niistä keinoista, joilla eurooppalainen identiteetti luodaan.

Vuodesta toiseen nämä diskurssit pysyvät melko samanlaisina, mikä vain vahvistaa kertomusten relativistisuutta.

238 Summa 1996, 59.

239 Burke 1969b, 69.

240 Burke 1969a, 503-508; Burke 1973, 25-26.

241 Burke 1969a, 512.

Muita identifikaation ja taivuttelun keinoja tai niin sanottuja hegemonisoimisstrategioita, joiden avulla väite saadaan näyttämään vakuuttavalta, ovat mm. yksinkertaistaminen, jolloin esitetään jotkin asiat ikään kuin itsestään selvinä;

yhteiseen hyväksyntään vetoaminen, jolloin pyritään viittaamaan asiantuntijoiden lausuntoihin tai useimpien ihmisten käsityksiin; jaettuihin kulttuurisiin konventioihin vetoaminen, jolloin konventioita tarkastellaan sen mukaan, millaisiin argumentteihin tässä kulttuurissa on tehokasta vedota.²⁴² Myös argumenttien yksityiskohtaisella tarkastelulla voidaan vakuuttaa yleisöä. Puolustamisen keinoiksi voidaan laskea myös kaikki ne sana- ja ilmaisuvalinnat, joilla saatetaan korostaa tai vähätellä, liioitella tai tuoda joitain tiettyjä piirteitä asiasta enemmän esille.²⁴³

Tämän tutkielman kannalta merkittävä tutkittava asia on komission pyrkimys tuottaa retorisesti Euroopan yhteisyyttä. Kun halutaan saada aikaan kollektiivista identiteettiä, tulee kyseessä olevaa yhteisöä korostaa retorisesti. Luodakseen ”meidät” puhujien tulee identifioida itsensä yleisöön käyttämällä Burken identifikaation retoriikkaa. Yhteisöstä tulee nostaa esiin positiivisia piirteitä ja sen ainutlaatuisuutta tulee korostaa.²⁴⁴

242 Jokinen, Juhila 1993, 90-94.

243 Jokinen 1999b, 130-155.

244 Billig 1995, 98.

4. TUTKIMUKSEN PUITTEET

Analyysin uskottavuuden kannalta on olennaista selvittää ne kehykset ja konteksti, joiden puitteissa kertomukset on julkaistu. Aineiston syvemmän esittelyn ja myös itse analyysin yhteydessä käyn samalla keskustelua lähdekritiikistä. Ulkoiseen lähdekritiikkiin liittyy tutkittavien tekstien sitominen poliittiseen ja kielelliseen kontekstiinsa. Lähdekritiikin kannalta on merkittävää tarkastella kertomusten laatijan, komission, asemaa suhteessa unioniin ja kansalaisiin. On myös tarkasteltava kertomusten luonteeseen vaikuttaneita komission motiiveja ja tarkoituksia²⁴⁵. Sisäiseen lähdekritiikkiin sisältyy puolestaan tekstien poliittisten ja kielellisten tyyppien jäsentäminen tyylilajien tai tekstin poliittisen merkityksen perusteella.²⁴⁶ Seuraavissa alaluvuissa pyrin selvittämään, kuka on koonnut dokumenttimateriaalin, mihin tarkoitukseen se on koottu, mitä informaatiota aineisto sisältää ja mitä informaatiota on tarkoitus saada kokoon. Lisäksi pohdin aineiston kattavuutta, määrittelen tutkittavan aineiston tuotantokontekstin ja selvitän tarkemmin aineiston tyylilajia sekä poliittista merkitystä.

4.1. KOMISSIO TUTKIMUSKOHTEENA

Eurooppalaisesta identiteetistä käydään keskustelua tiedotusvälineissä, kansallisissa eduskunnissa ja ministeriöissä ja useissa EU:n toimielimissä. Tässä tutkielmassa keskityn tarkastelemaan komission kertomuksia. Komissio on Euroopan unionissa se elin, joka tekee lakiehdotuksia ja aloitteita sekä mobilisoi kannatusta. Komissio ei ole EU:n virallinen ja lopullinen päätöksentekijä suurissa kysymyksissä. Tässä suhteessa Euroopan neuvostolla, ministerien neuvostolla ja Euroopan parlamentilla on enemmän valtaa. Useimmissa unionia koskevissa asioissa komissio on kuitenkin merkittävä toimija. Myös sellaisilla toiminta-alueilla, joissa sen sopimusvalta on heikko, sen vaikutusvalta on kauaskantoista.²⁴⁷ Parhaiten komissio on tunnettu aloitteista, jotka koskevat suuria ja hallitsevia teemoja. Lukumäärältään enemmän komissio kuitenkin tekee yksityiskohtaisempia ehdotuksia, jotka liittyvät johonkin tiettyyn poliittiseen

245 Komission motiiveita käsittelin jo osaksi unionin legitimiteettiä käsittelevässä luvussa.

246 Palonen 1988, 21. Lähdekritiikistä ks. myös Anttila 2000a [WWW-dokumentti].

247 Nugent 2001, 15.

sektoriin. Aloitteilla komissio pyrkii antamaan ideoita ja herättämään keskustelua.²⁴⁸ Komissio tekee ehdotuksia ja kirjoittaa erityiskysymyksiä koskevia kertomuksia ja tiedonantoja Euroopan neuvostolle. Kertomukset ja tiedonannot liittyvät joko jo ennalta tehtyihin aloitteisiin tai päätöksiin, ne saattavat syntyä aikaisemmissa neuvotteluissa esitettyjen pyyntöjen nojalta tai ne ovat komission oma-aloitteisia aloitteita. Täten komissio myös muokkaa ja luo agendaa.²⁴⁹

Komissio on se elin, joka tekee visioita unionin tulevaisuudesta ja unionin kehityksestä²⁵⁰. Komission tehtävänä on ajaa unionin tai, kuten usein edelleenkin mainitaan, yhteisön etuja. Se toimii ikään kuin unionin omanatuntona, eikä sen ehdotukset, neuvoston ehdotusten tapaan, määräydy pienimpien yhteisten kansallisten intressien mukaan. Nugentin mukaan komissio itse katsookin olevansa Euroopan integraation johtava voima.²⁵¹ Tässä tutkielmassa ymmärrän komission Euroopan unionin ja ylikansallisen eurooppalaisen integraation edustajana: komissio ajaa yhteisön, ei kansallisvaltioiden, etuja, ja komissio toimii Euroopan integraation moottorina. Tässä mielessä komissio on tämän tutkielman kannalta esimerkiksi Euroopan parlamenttia parempi tutkimuskohde, sillä keskityn tarkastelemaan nimenomaan unionissa käytävää identiteettidiskurssia ja unionin pyrkimyksiä tuottaa kollektiivista identiteettiä. Euroopan parlamentin jäsenet edustavat kukin omaa valtiotaan.

4.2. TUTKITTAVA AINEISTO

248 Nugent 2001, 10.

249 Nugent 2001, 187.

250 Hansen 2000, 31.

251 Nugent 2001, 11. Euroopan integraation johtavaksi voimaksi komission tekee ennen kaikkea sen rooli aloitteiden tekijänä unionissa (ks. esim. Cini 2002, 52-53, Christiansen 1996, 78 ja Moussis 2001, 34).

Komissio on EU:n instituutioista ylikansallisin, ja se on kautta unionin historian ollut se toimielin, joka on voimakkaimmin tukenut ylikansallista eurooppalaista integraatiota (Cini 2002, 52-53). Kuitenkin myös esimerkiksi Eurooppa-neuvostoa voidaan pitää integraation vetäjänä ja arkkitehtinä. Se on EU:n viidestä instituutioista nuorin, mutta voimakkain. Eurooppa-neuvosto on vaikuttanut suuresti integraation kehitykseen tekemällä aloitteita, jotka ovat johtaneet mm. Maastrichtin ja Amsterdamin sopimusten syntymiseen sekä unionin institutionaalisiin muutoksiin. Eurooppa-neuvoston rooli integraation edistäjänä oli merkittävä erityisesti sen perustamisen aikoihin 1970-luvulla. Tällöin sekä komission että (Euroopan unionin) neuvoston asemat olivat heikentyneet ja katsottiin, että yhteisö tarvitsee johtoelimen, joka veisi integraatiota eteenpäin. (Nugent 1999,143.) Eurooppa-neuvosto on kuitenkin pikemminkin foorumi kuin unionin instituutio. Se on eräänlainen unionia ohjaava, kansallisiin intresseihin perustuva komitea, joka kokoontuu pari kertaa vuodessa. Se antaa unionin kehitykselle suuntaviivat, mutta jättää yksityiskohtien hiomisen muille toimielimille. (McCormick 1999, 113-115.)

Diskurssianalyysiä rajaa ja muotoilee useat tutkijan tekemät, aineistoa koskevat valinnat. Tutkielmassani aineisto on dokumenttiluontoista. Se kuvaa ilmiötä

”identiteettiprojekti Euroopan unionissa” ja heijastaa täten todellisuutta sellaisenaan, vaikkakin komission näkökulmasta.²⁵² Tutkittava aineisto koostuu neljästä komission unionin kansalaisuuden toteutumista käsittelevästä kertomuksesta (reports).

Kertomukset on laadittu Maastrichtin sopimuksen jälkeisenä aikana, jolloin Euroopan unionin kansalaisuus on ollut konkreettinen asia ja jolloin eurooppalaista identiteettiä on voitu tarkastella kansalaisuuden kautta. Virallisina asiakirjoina, lakialoitteina ja ohjeina komission kertomukset ovat luokiteltavissa alkuperäisiin eli primaarilähteisiin.

Alkuperäislähde on peräisin siltä taholta, joka asian on aikaan saanut, ja tässä tapauksessa kertomusten laatijana on komissio.²⁵³

Kertomukset ovat komission laatimia selvityksiä tiettyjen artikloiden toteutumisesta.

Komission velvollisuuksista laatia kertomuksia päätetään lakisääteisesti joko direktiivein tai sopimuksin.²⁵⁴ Kaikkien tutkittavien kertomusten tehtävänä on arvioida Euroopan unionista tehdyn sopimuksen toteutumista. Määräys komission kansalaisuutta koskevien kertomusten antamisesta on säädetty EY:n perustamissopimukseen²⁵⁵. Kertomukset ovat ilmestyneet vuosina 1993, 1995, 1997 ja 2001. Kertomuksista kolme ovat kertomuksia Euroopan unionin kansalaisuudesta. Vuoden 1995 kertomus on puolestaan valmisteleva kertomus vuoden 1996 hallitusten väliseen konferenssiin.

Siinäkin kuitenkin käsitellään unionin kansalaisuutta. Kertomusten tarkoituksena on vastata lakisääteiseen velvoitteeseen, mutta niiden, niin kuin koko kansalaisuusprojektinkin, taustalla on pyrkimys tuoda unioni ja kansalaiset lähemmäksi toisiaan.²⁵⁶ Yhdessä tämä aineisto antaa kattavan kuvauksen komission 1990-2000-luvuilla harjoittamasta kansalaisläheisyyteen perustuvasta identiteettiprojektista. Näiden neljän kertomuksen lisäksi komissio on laatinut runsaasti yksittäisiä kysymyksiä koskevia tiedonantoja ja kertomuksia, jotka tässä tutkielmassa jäävät muutamaa viittausta lukuun ottamatta varsinaisen analyysin ulkopuolelle.

252 Dokumenttiaineistosta ks. Anttila 2000a [WWW-dokumentti].

253 Vrt. Anttila 2000b [WWW-dokumentti]; Saastamoinen, henkilökohtainen tiedonanto 19.3.2002.

254 Saastamoinen, henkilökohtainen tiedonanto 19.3.2002.

255 ”Komissio antaa Euroopan parlamentille, neuvostolle sekä talous- ja sosiaalikomitealle joka kolmas vuosi kertomuksen tämän osan määräysten soveltamisesta. Tässä kertomuksessa otetaan huomioon unionin kehitys. Tältä pohjalta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän sopimuksen muiden määritysten soveltamista, neuvosto voi yksimielisesti komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan antaa tässä osassa tarkoitettujen oikeuksien täydentämisestä säännöksiä, joiden hyväksymistä jäsenvaltioiden valtiosääntöjen asettamien vaatimusten mukaisesti se suosittaa jäsenvaltioille.” (EY:n perustamissopimus 22 artikla.) Vuoden 1995 kertomuksen laatimisesta on kuitenkin päättänyt Eurooppa-neuvosto (1995, 3).

Kertomukset on laadittu komissiossa virkatyönä kulloinkin asiasta vastuussa olleessa pääosastossa. Vuosien 1993 ja 1997 kertomukset on laadittu komission sisämarkkinapääosastossa, vuoden 1995 tiedotus-, viestintä-, kulttuuri- ja audiovisualisen alan pääosastossa ja viimeisin oikeus- ja sisäasioiden pääosastossa.

Kertomusten laadintaan ei osallistu erityisiä työryhmiä, vaan vastuullinen virkamies laatii kertomuksesta luonnoksen. Kertomuksiin ei myöskään pyydetä tietoja jäsenmailta, sillä ne eivät koske yhteisölainsäädännön soveltamista jäsenmaissa. Virkamiehen laatimaan luonnokseen pyydetään lausunnot kaikilta pääosastoilta. Tämän jälkeen kertomus hyväksytään komission kollegiossa. Kertomukset eivät ole osa lainsäädäntöä, vaan kertomuksissa komission mahdollisesti tekemät suositukset ja muutosehdotukset ovat pikemminkin komission poliittinen viesti.²⁵⁷

Komission ensimmäinen kertomus Euroopan unionin kansalaisuudesta kattaa lyhyen ajan, sillä alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen sopimus Euroopan unionista astui voimaan vasta 1. marraskuuta 1993, eikä 1. tammikuuta 1993²⁵⁸. Kertomuksessa esitellään yksityiskohtaisesti Maastrichtin sopimuksen sisältämät kansalaisuutta koskevat artiklat. Vuoden 1995 komission kertomus on valmisteleva kertomus vuoden 1996 hallitusten väliseen konferenssiin. Siinä keskitytään yhtäältä unionin tuomiseen lähemmäksi kansalaisiaan ja toisaalta laajentumisen tuomiin haasteisiin.²⁵⁹ Vuoden 1997 kertomuksen tarkoitus on selvittää kansalaisuuden toteutumista vuosina 1994-1996²⁶⁰. Kolmannen kansalaisuutta koskevan kertomuksen perusteemoina ovat kansalaisten oikeuksien toteutumisen lisäksi myös julistus perusoikeuskirjasta sekä kansalaisten ja perheenjäsenten liikkumista ja oleskelua koskeva direktiiviehdotus.²⁶¹ Kertomukset tutkimusaineistona ovat syntyneet tutkijasta riippumatta. Tällaiset ns.

luonnolliset aineistot ovat diskurssianalyysin kannalta ongelmattomampia tutkia, sillä niissä on edelleen läsnä retoriset keinot ja sävykkyys²⁶². Kertomukset ovat

256 Saastamoinen, henkilökohtainen tiedonanto 19.3.2002.

257 1995, 2; Saastamoinen, henkilökohtainen tiedonanto 19.3.2002.

258 1993, 1.

259 Vuoden 1995 kertomuksen toisessa osassa käsitellään unionin itälaajentumista. Vaikkakin myös laajentumisella on omat vaikutuksensa eurooppalaiseen identiteettiin, ei tässä tutkielmassa ole tilaa sen tutkimiselle. Tämän vuoksi tarkastelen vuoden 1995 kertomuksesta esipuheen ja johdannon lisäksi vain ensimmäistä osaa, jossa käsitellään sitä, kuinka ”Euroopasta on tehtävä sen kansalaisten yhteinen asia”

(1995, 3).

260 1997, 3.

261 2001, 6.

262 ”Ei-luonnollisia” aineistoja voisi olla esimerkiksi laboratoriokokeet, kyselyt ja haastattelut (Juhila, Suoninen 1999, 236-237).

analysoitavissa myös siksi, että komissio ei julkaissut niitä tutkimustarkoitukseen vaan niiden ensisijainen tehtävä on toinen.

Miten-kysymyksiä voidaan lähestyä tarkastelemalla aineiston retorisuutta tai responsiivisuutta eli sitä kuinka merkityksiä rakennetaan yhdessä. Tutkimusaineistoni koostuu yksinomaan komission kertomuksista, enkä tarkastele niinkään sitä laajempaa keskustelua, jota identiteetistä muuallakin käydään. Tämän vuoksi miten-kysymyksiin vastaaminen jää pitkälle retoriikan analyysin varaan. On kuitenkin muistettava, että myös näihin kertomuksiin sisältyy responsiivisuutta: niihin on vaikuttanut unionin muissa toimielimissä ja unionin ulkopuolella identiteetistä laajemmin käyty keskustelu.

Tekstin responsiivisuus asettuu tällöin ikään kuin pidemmälle aikaulottuvuudelle ja on ymmärrettävissä yleisösuhteena.²⁶³ Kertomuksissa viitataan myös useaan otteeseen sopimukseen Euroopan unionista. Komissio on ottanut sopimuksesta suoria lainauksia ja komission kertomukset perustuvat pitkälti sopimuksessa sovittuihin asioihin, sillä onhan komission tehtävä toimia päätettyjen asioiden toteutumisen valvojana.

Lainauksien kohdalla kyse ei siis ole komission itsensä tekemästä tekstistä. Komission kertomuksista ei ole saatavilla valmistavia asiakirjoja, sillä vain hyväksytyt asiakirjat ovat julkisia. Lisäksi, koska kyseessä ei ole lainvalmistelu, ei kertomusten osalta synny julkaistavia ehdotustason asiakirjoja.²⁶⁴

4.2.1. Aineisto retorisena kokonaisuutena

Kertomukset ovat retorisia, sillä ne ovat kommunikaatiota yleisön ja puhujan välillä²⁶⁵. Lähettäjäksi kertomuksissa ilmoitetaan komissio; vastaanottajaksi neuvosto, parlamentti sekä talous- ja sosiaalikomitea²⁶⁶. Näiden vastaanottajien lisäksi kertomuksilla voidaan katsoa olevan muitakin vastaanottajia. Kaikkien kertomusten rakenne noudattaa loogista etenemismallia, jolloin vastaanottajan on helppo seurata tekstin etenemistä. Koska

263 Jokinen, Juhila 1999, 77. Unionin sisällä vuoropuhelun liittyy esimerkiksi parlamentin raportteja koskevat lausunnot (Saastamoinen, henkilökohtainen tiedonanto 19.3.2002).

264 Saastamoinen, henkilökohtainen tiedonanto 19.3.2002.

265 Vrt. Burke 1969b, 21-22, 55.

266 1993, 1. Vuoden 1995 kertomus on tehty Eurooppa-neuvoston päätöksestä ja sen erityisenä yleisönä on vuoden 1996 hallitustenvälistä konferenssia valmisteleva Euroopan parlamentin, komission ja jäsenvaltioiden ulkoministeriöiden edustajista koostuva harkintaryhmä (1995, 14).

vastaanottaja ymmärtää tekstin logiikan, hänen on myös helpompi identifioitua tekstin laatijaan: hän osaa ennalta arvioida tekstin kulkua ja päättelyjen ketjuja²⁶⁷.

Vuonna 1993 komissio keskittyy tarkastelemaan hyvin yksityiskohtaisesti Maastrichtin sopimuksen pykäliä, toistamaan sopimuksessa sovittuja asioita ja kertomaan eri pykälien etenemisestä unionin instituutioissa. Kertomuksessa ei niinkään tarkastella kansalaisuuden merkitystä unionille, eikä komissio siinä esitä runsaasti mielipiteitä²⁶⁸. Retorisena keinona komissio käyttää jyrkkää, ei suostuttelevaa tekstiä ja se tukeutuukin lähinnä suoriin käskyihin. Vuoden 1993 kertomus on mielenkiintoinen sikäli, että siinä komissio on suhteellisen etäinen kansalaisiin ja puhuu kansalaisista pääasiallisesti termillä ”nationals of Member States” (jäsenvaltioiden kansalaiset)²⁶⁹. Sen sijaan komissio ei ensimmäisessä kertomuksessaan puhu lainkaan ”unionin kansalaisista”²⁷⁰. Tämän kertomuksen sanoma kohdistuu muihin unionin instituutioihin. Se yleisö, johon komissio pyrkii samastumaan, ei niinkään ole unionin kansalaiset vaan unionin muut toimielimet: kansalaisista tai yhteisöstä ei oikeastaan edes puhuta. Identifikaatio yleisöön tapahtuu sellaisen kielen käytön avulla, johon muut unionin virkamiehet voivat samastua. Kansalaisuutta käsitellään yhtenä unionin politiikkana ja kaunopuheisuutta on tämän vuoksi suhteellisen vähän. Retoriikkaa ja hegemonisia diskursseja löytyy kuitenkin myös tästä kertomuksesta, vaikkakin sanomat on kätketty viralliseen kieliasuun.

Ensimmäistä kertomusta seuraavissa kertomuksissa helposti tunnistettavan retoriikan merkitys on kasvanut ja komissio lähestyy yleisöä useammalla keinolla. Myös yleisön käsitteen voidaan katsoa laajentuneen koskemaan unionin toimielinten lisäksi unionin jäsenvaltioita, kansalaisia sekä erityisiä kansalaisryhmiä. Vuosien 1995, 1997 ja 2001 kertomukset ottavat laajemmin kantaa kansalaisuuden tuomien oikeuksien toteuttamisen

267 Ks. Burke 1969b, 69. Vuoden 1993 kertomuksessa ei ole sisällysluetteloa, mutta kertomuksen aluksi esitellään kertomuksen tehtävä ja sen jälkeen kaikki kansalaisuuden tuomat oikeudet käsitellään yksitellen. Vuoden 1995 kertomus alkaa esipuheella ja johdannolla. Komissio esittelee kertomuksen tarkoituksen ja taustan ja kertoo, mitkä asiat vuoden 1996 konferenssissa tulisi ottaa huomioon. Komissio määrittelee keskeiset käsiteltävät asiat ja esittelee kertomuksen rakenteen. Tämän jälkeen käsitellään yksitellen kansalaisuuden tuomia oikeuksia. Lisäksi kertomuksessa on omat lukunsa unionin uskottavuudesta, toimielinten asemasta ja avoimuudesta. Vuoden 1997 kertomus alkaa yhteenvedolla.

Johdannon jälkeen komissio selvittää, kuinka asioita tullaan kertomuksessa selvittämään, ja jakaa itse kertomuksen kolmeen osaan: Maastrichtin sopimuksen tuomien oikeuksien tarkastelu; ennen Maastrichtin sopimusta olemassa olleiden oikeuksien tarkastelu; keinot, joilla nykyisiä oikeuksia voidaan vahvistaa.

Vuoden 2001 kertomus alkaa tiivistelmällä, tarkastelee yksitellen kaikki neljä oikeutta ja kertoo lopuksi käynnissä olevista projekteista.

268 Kertomuksen ilmestyessä kansalaisuus on ollut voimassa vasta vähän aikaa, ja siksi komission kertomus pääasiallisesti keskittyy tiivistämään Maastrichtin sopimuksessa tehdyt päätökset.

269 Ks. esim. 1993, 3-7.

mahdollisuuksiin. Komissio antaa suoria ehdotuksia säädösten tehokkaammalle toteuttamiselle ja vetoaa myös kansallisvaltioihin, jotta nämä täyttäisivät velvollisuutensa säädösten täytäntöönpanon suhteen. Näissä kertomuksissa komissio ottaa jo läheisemmän suhteen kansalaisiin ja puhuu siitä, kuinka olennaista on, että kansalaiset kokevat unionin käytännössä²⁷¹. Useimmiten kansalaisista käytetään termejä

”unionin kansalaiset”²⁷² tai pelkkä ”kansalaiset”²⁷³ ja harvemmin termiä

”jäsenvaltioiden kansalaiset”²⁷⁴. Vuoden 1995 kertomus poikkeaa kolmesta muusta kuitenkin siten, että se alkaa esipuheella, jossa komissio määrittelee näkemystään unionista ja unionin tulevaisuudesta. Esipuhe on edelleen tyyliltään asiallinen, mutta sisältää kuitenkin enemmän kaunopuheisuutta ja komission suoria mielipiteitä kuin kertomuksen muut osat.

Kertomusten rooli kansalaisuuden ja identiteettien muodostumisessa on muokata käsityksiä niistä. Kertomuksilla neuvosto ja parlamentti halutaan vakuuttaa komission kansalaisuutta koskevista mielipiteistä. Toisaalta niiden avulla halutaan myös muokata lukijan käsitystä Euroopasta ja eurooppalaisuudesta. Koska kertomukset eivät ole osa lainsäädäntöä, vaan niiden rooli jää kuvailevaksi, korostuu retoriikan merkitys: jotta yleisö vakuuttuisi kertomusten sanomasta, komission on turvauduttava kielellisiin keinoihin. Komission kertomuksissa on kyse muodollisesta viranomaispuheesta. Kieli on asiantuntevaa, mutta toisaalta käsitellään asioita, jotka eivät ole vielä välttämättä toteutuneet. Tuottamiskonteksti vaatii tietyn asiakirjatyylin: kieleltään kertomukset ovat virallista, mahtipontista ja ympäripyöreää. Tyyli on normatiivinen: komissio haluaa antaa ohjeita ja muokata käytäntöjä. Kertomukset ovat hyvin informatiivisia: ne sisältävät yksityiskohtaista tietoa unionin sopimuksista, kansalaisten oikeuksista ja niiden toteutumisesta sekä useiden artikloiden sisällöstä ja käytännön merkityksestä.

Asioita myös toistetaan useaan kertaan.

Näistä reunaehdoista huolimatta kertomukset ovat analysoitavissa diskurssianalyyttisin menetelmin. Kyseiset reunaehdot, virallisuus ja kielen ”puhtaus”, ovat tyypillisiä tämänkaltaisille teksteille. Aineisto on suhteellisen homogeenista. Kolmen viimeisen ja laajimman kertomuksen osalta tyyli on yhtenäistä ja aineisto tuottaa komission ja yleisön välille semanttisesti (semantically) ja muodollisesti (formally) pysyvän

270 Komissio viittaa unionin kansalaisiin vain lainatessaan Maastrichtin sopimusta (1993, 2).

271 Ks. esim. 1997, 18.

272 1997, 3, 7-17; 2001, 3, 9-15, 19.

273 1997, 3-4, 7-19; 2001, 3-7, 10-17-23, 27.

suhteiden rakenteen²⁷⁵. Tekstejä ohjaavat kysymykset siitä, kuinka Euroopan unionin kansalaisuus toteutuu käytännössä ja kuinka unionista tehtäisiin merkityksellinen kansalaisille. Komissio pyrkii puhumaan sekä eurooppalaisten kansalaisten että yhteisön puolesta. Taustalla on kuitenkin ajatus unionin instituutioiden ja ylikansallisen organisaation legitimoimisesta: tekemällä unioni konkreettisesti hyödylliseksi unionin kansalaisuuden kautta synnytetään kansalaisten samastumista unioniin ja edesautetaan kollektiivisen identiteetin syntyä. Tähän käsiteltävissä olevaan diskurssin muotoon ei pääse mukaan kuka vain, sillä kyseessä on nimenomaan erään unionin toimielimen julkaisu. Toisaalta kieli ei ole monimutkaista ja täten sen ymmärtäminen ei vaadi erityissanaston ja termien osaamista.²⁷⁶

4.2.2. Aineisto diskursiivisena kokonaisuutena

Diskurssin rajaaminen on usein ongelmallista. Lasketaanko diskurssiksi vain yksi kertomus vai useat kertomukset samasta aiheesta useamman vuoden tai vuosikymmenen ajalta? Se eurooppalaista identiteettiä käsittelevä diskurssi, jota tässä tutkielmassa tarkastelen, on diskurssien yhdistelmä. Lajittelen kertomuksista selontekoja teemoittain.

Yksittäiset teemat käsittelevät aiheita kuten ”toiseusdiskurssi”. Selonteot poimin identifioimalla diskursseja, joissa samaa teemaa käsitellään eri sanoin ja ilmauksin.

Esittelen kunkin diskurssin kohdalta komission kertomuksia ottamalla suoria lainauksia ja perehdyn siihen, mitä kertomuksissa sanotaan²⁷⁷. Diskurssien eli tulkintarepertuaarien identifioimisen ja alustavan sisällön analyysin lisäksi keskityn diskurssien funktionaalisiin vaikutuksiin eli siihen, mitä diskursseissa halutaan todella sanoa ja saada aikaan ja ennen kaikkea, millainen näkökulma komissiolla on kyseisiin teemoihin. Tämän suhteen analysoinnissa auttavat identifikaatiota käsittelevät teoriat.

Käyttämällä identifikaatioteorioita analyysin taustalla ja analyysin innoittajina en halua sanoa, että komissio olisi lukenut kanssani samat kirjat. Tarkoituksena ei ole yrittää

274 Ks. kuitenkin esim. 1997, 3,6,9.

275 Homogeenisen ja heterogeenisen tekstin vaikutuksesta tekstin tuottajan ja yleisön välisiin suhteisiin ks.

Fairclough 1999, 8.

276 Kertomuksista ensimmäinen on englanninkielinen. Kolme jälkimmäistä ovat saatavilla myös suomeksi. Olen ottanut huomioon sen, että englanninkielisten ja suomenkielisten dokumenttien kielityyli on riippuvainen kunkin kielen tarjoamista ilmaisumahdollisuuksista. Selvittääkseni mahdollisia eroja olen lukenut kyseisten kertomusten sekä englannin-, suomen- että ruotsinkielisiä versioita, mikäli dokumentit ovat olleet saatavilla. Suuria eroja kielellisessä tyylissä ja tekstin tunnelmassa ei kuitenkaan ole löydettävissä.

todistaa, että kaikki unionin toiminta olisi perustettu vain ja ainoastaan eurooppalaisen identiteetin saavuttamiseksi ja että kyse olisi korkeamman tason manipulaatiosta²⁷⁸. Sen sijaan on mielenkiintoista tarkastella sitä, kuinka näitä projekteja voidaan identifikaatioteorioiden avulla tarkastella nimenomaan identiteettiä tuottavina projekteina sekä sitä, millaista eurooppalaista identiteettiä näiden projektien ja niistä puhumisen kautta komissio joko tahallisesti tai tahattomasti tuottaa. Hegemonisten diskurssien poimimisessa ja niiden toiminnallisen puolen analysoimisessa käytän apuna myös Kenneth Burken identifikaatio-retoriikkaa.

Keskityn tutkielmassani tarkastelemaan makrotason diskursseja. Tällöin tarkastelun kohteena on diskurssin merkitys kokonaisuutena ja kielitieteen ja kieliopin sijaan

Keskityn tutkielmassani tarkastelemaan makrotason diskursseja. Tällöin tarkastelun kohteena on diskurssin merkitys kokonaisuutena ja kielitieteen ja kieliopin sijaan

In document Eurooppalaisen identiteetin diskursiivinen konstruktio ja tuottamisstrategiat komission kertomuksissa. (sivua 62-0)