Kansalaisten oikeudet ja velvollisuudet

Komission muokkaamat subjektipositiot eurooppalaisille kansalaisille voivat tulla osaksi eurooppalaisten identiteettiä vain, jos kansalaiset kokevat nämä subjektipositiot ja niiden muokkaajan, unionin, tärkeiksi. Merkityksellisyyttä komission rakentamille subjektipositioille haetaan Euroopan unionin kansalaisuudesta ja sen tuomista oikeuksista eli hyödyistä³⁷⁸. Oikeudet yhdistetään Euroopan unionin kansalaisuuteen.

Se, jolla on oikeus unionin kansalaisuuteen, saa myös nauttia unionin tarjoamista oikeuksista. Näin unionin kansalaisuus liitetään johonkin positiiviseen, mitä kansalaiset tulevat arvostamaan, sillä saavathan he sen kautta itselleen hyötyä, jota ilman he jäisivät, ellei heidän valtionsa olisi unionin jäsen. Oikeuksista kertominen liittyy edelleen kansalaisen subjektiposition tuottamiseen. Oikeuksien kautta määritellään kansalaisen oletettuja tarpeita ja oletettuja hyötyjä. Euroopan unionin kansalaisuus tuo kansalaisille useita käytännön elämää helpottavia hyötyjä, ja unionin lanseeraamien oikeuksien taustalla voidaan katsoa olevan halu nimenomaan helpottaa kansalaisten yksilöoikeudellinen luonne on selvää, että kansalaiset ovat pettyneitä odotuksissaan” (1995, 20).

”Nykyisessä kehitysvaiheessaan ne [avoimuutta ja ymmärrettävyyttä lisäävät välineet] eivät vielä lähimainkaan vastaa kansalaisten vaatimuksia” (1995, 42).

377 Vrt. Potter ja Wetherell 1994, 33-35; Foucault 1992, 67-68. Tyyleistä ks. myös Sandig ja Selting 1997, 138-156 sekä Fairclough 1999, 75.

378 Kansalaisten oikeudet on jaettavissa neljään ryhmään: ”henkilökohtainen liikkumis- ja oleskeluvapaus perussopimuksessa ja johdetussa oikeudessa määritellyin rajoituksin ja ehdoin; äänioikeus ja vaalikelpoisuus Euroopan parlamentin vaaleissa sekä kunnallisvaaleissa asuinvaltiona olevassa jäsenvaltiossa; oikeus saada suojelua minkä tahansa jäsenvaltion diplomaatti- tai konsuliviranomaisilta sellaisen kolmannen maan alueella, jossa kansalaisen omalla jäsenvaltiolla ei ole edustusta;

arkipäivän elämää yhteisössä. Kansalaisuuden tuomien oikeuksien toivotaan kuitenkin myös vaikuttavan kansalaisten suhtautumiseen unioniin, liittäähän komissio itsekin kansalaisuuden selkeästi eurooppalaisen identiteetin toteutumiseen ja Euroopan rakentamiseen³⁷⁹.

Komission dokumenteissa Euroopan unionin kansalaisuudesta tehdään merkityksellistä usealla retorisella keinolla. Komissio selvittää oikeuksien sisältöä, etenemistä ja toteutumista hyvin yksityiskohtaisesti ja tekee niistä merkityksellisiä puhumalla niistä kunnioittavaan sävyyn³⁸⁰:

”The rights following from citizenship of the Union are in effect granted constitutional status by being enshrined in the Treaties themselves. These rights are to be construed broadly and exceptions to them are to be construed narrowly […].”³⁸¹

Komissio korostaa oikeuksien suurta merkitystä kansalaisten elämään ja puhuu oikeuksista kansalaisten perusturvana kansallisvaltioiden tarjoamien oikeuksien tapaan.

Oikeuksista puhutaan omistussuhteella: ”[jatkuva tiedotus] takaisi kansalaisille heidän oikeuksiaan koskevan yksinkertaisen ja asiallisen tiedon saatavuuden³⁸²”.

Liikkumis- ja oleskeluvapaus yhteisön alueella on yksi niistä oikeuksista, joista unionin kansalaiset saavat nauttia³⁸³. Tämä oikeus on komission mukaan ”keskeinen unionin kansalaisuuteen perustuva oikeus³⁸⁴.” Keskeiseksi tämän oikeuden tekee se, että sen avulla Euroopan yhteisön sisäisiä rajoja häivytetään ja luodaan imaginääristä, yhtenäistä Eurooppaa³⁸⁵. Vapaa liikkuvuus on helposti todettavissa konkreettiseksi asiaksi, jos se toimii käytännössä. Komissio itsekin katsoo, että vapaan liikkuvuuden kautta unionin kansalaisuuden käytännön merkitys korostuu niiden lukuisten kansalaisten osalta, jotka oleskelevat toisissa jäsenvaltioissa³⁸⁶. Toisaalta komissio korostaa vapaan liikkuvuuden mahdollisuus käyttää muita kuin oikeudellisia oikaisukeinoja kääntymällä oikeusasiamiehen puoleen tai vetoamalla Euroopan parlamenttiin.” (1997, 6.)

379 1993, 2; 1995, 6.

380 Toistot ja painottaminen lisäävät sanoman merkityksellisyyttä (Burke 1969b, 69).

381 ”Sisällyttämällä unionin kansalaisuudesta seuraavat oikeudet [perustamis-]sopimuksiin on niille annettu perustuslaillinen asema. Näitä oikeuksia tulee toteuttaa laajasti ja poikkeuksia niihin tulee tehdä suppeasti.” (1993, 2.)

382 1997, 4. Ks. myös 1997, 17, 20.

383 1993, 3-4. Jäsenvaltioiden kansalaiset saivat nauttia oleskeluoikeudesta yhteisön alueella periaatteessa jo ennen Maastrichtin sopimusta. Kyseinen sopimus kuitenkin asetti oikeuden uuteen käsitteelliseen perustaan suojelemalla oikeutta itse sopimuksissa. (1993, 5.)

384 2001, 13.

385 Rajadiskursseista tarkemmin luvussa 5.1.3.

386 2001, 13.

oikeutta kaikille kuuluvana henkilökohtaisena oikeutena, eikä sido sitä taloudelliseen toimintaan, kuten vielä 1980-luvulla oli tapana. Näin unioni tuodaan lähemmäksi kaikkia kansalaisia³⁸⁷.

Toinen oikeus on oikeus osallistua Euroopan parlamentin vaaleihin sekä kunnallisvaaleihin asuinvaltiona olevassa jäsenvaltiossa³⁸⁸. Komissio korostaa tämän oikeuden merkitystä perustamissopimuksessa: ”Muiden unionin jäsenvaltioiden kansalaisten vaalioikeudet ovat todellakin tärkeimpiä perustamissopimuksessa määrätyistä uusista oikeuksista³⁸⁹.” Oikeus vaikuttaa noin viiteen miljoonaan henkilöön, joilta ennen tätä oikeutta oli evätty äänestysoikeus ja vaalikelpoisuus kotijäsenvaltiossaan³⁹⁰. Äänestysmahdollisuuteen liittyvä oikeus mahdollistaa sen, että unionin kansalaiset saattavat helpommin harjoittaa poliittista toimintaa muissa jäsenvaltioissa³⁹¹. Poliittinen toiminta toisessa jäsenvaltiossa puolestaan tiivistää sosiaalista yhteisöä sekä lisää verkostoitumista yli rajojen. Näin kollektiivisen identiteetin syntymisen mahdollisuus ainakin näiden kahden valtion osalta kasvaisi.

Merkittävää oikeudessa on myös se, että unionin kansalaiset saavat nauttia toisessa jäsenmaassa samoista oikeuksista kuin asuinvaltionsa kansalaiset:

”Syrjinnän kieltävän periaatteen mukaan EU:n kansalaisten on hyödyttävä vaalioikeuksista samoin edellytyksin kuin asuinvaltionsa kansalaiset sillä ehdolla, että he täyttävät kyseisen jäsenvaltion vaalilainsäädännössä asetetut, omia kansalaisia koskevat ehdot³⁹².”

Kolmas oikeus koskee diplomaatti- ja konsulisuojelusta. Ne jäsenvaltion kansalaiset, jotka matkustavat sellaisessa unionin ulkopuolisessa maassa, jossa heidän oma valtionsa ei ole edustettuna, voivat kääntyä minkä tahansa unionin jäsenvaltion edustuston

387 ”[Vapaa liikkuvuus] refers to all persons, whether or not they are economically active and irrespective of their nationality.” (1993, 3); ”[Vapaa liikkuvuus] on kaikille unionin kansalaisille kuuluva oikeus, jota pidetään Euroopan yhteisössä sovellettavana henkilökohtaisena perusoikeutena ja jota käytetään ilman, että se viittaisi taloudelliseen toimintaan.” (1997, 15). Ks. vastaava myös 2001, 9 ja 11.

388 1993, 5.

389 1997, 11.

390 2001, 16.

391 Äänioikeuden lisäksi komissio puhuu myös yhdistymis- ja sananvapausoikeudesta. Komission mukaan nämä oikeudet ovat olennainen edellytys äänestysoikeuden käyttämiselle ja ehdokkuudelle asettumiselle.

(1997, 11.) Komission mukaan ” [o]lisi sitouduttava parantamaan kansalaisten mahdollisuuksia asettua ehdokkaaksi keskittymällä edistämään heidän osallistumistaan asuinmaansa poliittiseen elämään³⁹¹.”

Kansallisvaltioita kehotetaan suuntamaan tiedotusta erityisesti maassa asuville muiden jäsenvaltioiden äänioikeutetuille (2001, 15).

392 1997, 8. Jo ennen kansalaisuuden lanseeraamista 1988 komissio korosti kyseisen oikeuden merkitystä Kansalaisten Euroopan toteutumiselle: ”[…] the Commission’s legislative proposals for granting Community nationals the right to vote in local elections in their home country of residence are an important manifestation of the people’s Europe.” (1988, 7.)

puoleen³⁹³. Tällä säännöllä on komission mukaan suuria käytännön merkityksiä³⁹⁴. Luonnollisesti oikeudesta on hyötyä matkustaville unionin kansalaisille. Tämän lisäksi oikeudella on kuitenkin myös syvempiä seurauksia. Yhtäältä oikeuden yhteydessä jäsenvaltioiden kansalaiset saavat samat oikeudet kuin jonkin toisen jäsenvaltion kansalaiset ja he saavat apua samoin edellytyksin kuin kuka tahansa muu unionin kansalainen. Toisaalta konsulisuojeluksen lisääntyminen saattaa vaikuttaa myös siten, että valtiot eivät enää perusta konsulaatteja yhtä moneen maahan, sillä muiden jäsenvaltioiden konsulaatit auttavat joka tapauksessa. Konsulaatit ja lähetystöt ovat puolestaan aina olleet suvereenin valtion symboleja ja niiden vähentyessä EU:n kansalaisuuden käytännöllinen merkitys jäsenvaltioiden kansalaisille kasvaa³⁹⁵ ja kansallisvaltioiden merkitys, ainakin teoriassa, pienenee.

Neljänneksi kansalaisilla on oikeus vedota Euroopan parlamenttiin sekä kääntyä Euroopan unionin oikeusasiamiehen puoleen³⁹⁶. Oikeuden sisällyttäminen perussopimukseen tekee siitä komission mukaan merkittävämmän kansalaisille.³⁹⁷ Vetoomusoikeus muodostaa ”tärkeän yhdyssiteen kansalaisten ja yhteisön toimielinten välille.”³⁹⁸. Toimielimille ne antavat ”kuvan yksittäisten kansalaisten huolenaiheista ja tarpeista” ja lisäksi ne ”heijastelevat vallitsevaa julkista mielipidettä³⁹⁹”. Kansalaisille vetoomukset ”ovat kattava keino oikeuksien turvaamiseen […]⁴⁰⁰.” Puhuttaessa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista ja kansalaisten oikeudesta vedota parlamenttiin ja täten unioniin komission sävy on kunnioittava suhteessa kansalaisiin. Komissio painottaa oikeusasiamiehen merkitystä osana Euroopan unionin kansalaisuutta ja unionin demokratiaa⁴⁰¹.

Tässä neljännessä oikeudessa, niin kuin kaikissa muissakin unionin kansalaisuuden sisältämissä oikeuksissa, on kysymys kansalaisten oikeuksien lisäämisestä, mutta myös

393 1993, 7.

394 ”Tämän säännön mahdolliset käytännön vaikutukset ovat huomattavat. Tällä hetkellä maailmassa on vain viisi unioniin kuulumatonta valtiota, joissa kaikilla jäsenvaltioilla on edustus. Toisaalta on olemassa seitsemäntoista valtioita, joissa ainoastaan kahdella jäsenvaltiolla on edustus.” (1997, 11.)

395 Ks. esim. Koslowski (1999), 160.

396 1993, 7-8.

397 ”Recognition of the right of petition in the Treaty will no doubt make citizens better aware of this channel and lead to an increase in the number of petitions” (1993, 8). Myös niillä luonnollisilla tai oikeushenkilöillä, jotka eivät ole jäsenvaltioiden kansalaisia, mutta jotka asuvat unionin alueella on oikeus vedota parlamenttiin tai oikeusasiamieheen (1997, 12-14).

398 1997, 3.

399 1997, 13.

400 1997, 13.

401 ”The introduction of an Ombudsman, […], is an important element in the European citizenship and democratic control (1993, 8). Ks. myös 1997, 3-4.

kansalaisten aktivoimisesta ja heidän mahdollisuudestaan saada kokea unioni merkitykselliseksi⁴⁰². Vetoomusoikeus ja oikeusasiamies tarjoavat suoran linkin kansalaisen ja unionin välille. Vastaava linkki on löydettävissä myös kansallisvaltiosta.

Kansallisvaltiossa vedotaan paikallisiin oikeusasiamiehiin ja viranomaisiin.

Vetoomusoikeus ja oikeusasiamies toimivat tässä samanlaisena unionin edustajana kuin jokin Suomen hallinnollinen virkamies Suomessa. Ne mahdollistavat kansalaisten identifioitumisen unioniin, sillä ne tekevät unionin konkreettisesti koettavaksi asiaksi.

Valitusoikeus ja oikeusasiamies tarjoavat myös uuden toimintakentän oikeudellisille toimille, ja Euroopan tason käräjöintimahdollisuudet lisääntyvät. Tältä osin kansallisvaltion merkitys kansalaisen ja unionin välissä pienenee ja kansalaisen ja unionin välinen suhde tiivistyy. Jälleen on muistettava, että myös sanat ovat tekoja, ja nimenomaan sanoilla komissiokin konstruoi sosiaalista todellisuutta. Jo puhumalla kansalaisten ja unionin tiivistyneistä suhteista komissio rakentaa tiiviimpää yhteisöä myös sellaisten ihmisten mielissä, jotka eivät koskaan tulisi vetoomusoikeutta edes käyttämään. Sanallisesti ja tiedotuksen kautta kasvatetaan kansalaisten mielikuvaa siitä, että unionin kansalaisuudesta on heille hyötyä.

Kansalaisten ja unionin välistä keskinäisriippuvuutta lisää myös kansalaisille asetetut velvollisuudet: Euroopan yhteisön perustamissopimus sisältää kohdan, jossa puhutaan kansalaisten velvollisuuksista⁴⁰³. Komission kertomuksissa velvollisuuksien olemassaolo mainitaan, mutta niiden sisällöstä ei puhuta⁴⁰⁴. Niin kuin kansallisvaltio niin unionikin katsoo oleelliseksi asettaa kansalaisia koskettavia velvollisuuksia, ikään kuin osoituksena molemmin puolin toimivasta suhteesta. Vastavuoroisuus, toimijoiden välinen kanssakäyminen ja keskinäisriippuvuus puolestaan lisäävät kollektiivisen identiteetin muodostumisen mahdollisuutta⁴⁰⁵.