Sosiaalisen todellisuuden luonne

Todellisuus on sosiaalisesti konstruoitu ja se koostuu sekä ideaalisesta että materiaalisesta puolesta. Sosiaalisen todellisuuden ideaalinen puoli syntyy inhimillisen sopimuksen kautta, ja identiteettien ja intressien muodostumisen kannalta on mielenkiintoista tarkastella ennen kaikkea todellisuuden ideaalista puolta.⁷¹ Yksilön ja yhteiskunnan välistä suhdetta voidaan tarkastella esimerkiksi individuaalisesti tai holistisesti sen mukaan, kumman oletetaan vaikuttavan enemmän toisen luonteeseen:⁷² Mikäli yhteiskuntaa tarkastellaan yksilöiden luomana, siitä tulee ihmisten valintojen tuote; mikäli yhteiskunta nähdään yksilöitä määräävänä, yksilöistä tulee yhteiskunnan tuotteita. Sosiaalisen konstruktivismin kannalta molemmat näkökulmat ovat ongelmallisia. Jos tarkastelemme yhteiskuntaa individualismin mukaisesti yksilön luomana, ei voi olla olemassa sosiaalista konstruktiota, sillä yksilö on se, joka vaikuttaa yhteiskunnan luonteeseen. Toisaalta, mikäli strukturalismin tavoin oletamme yhteiskunnan yksioikoisesti määräävän yksilön luonteen, emme voi tarkastella sosiaalista muutosta. Yksilöä ja yhteiskuntaa ei tulisikaan nähdä erillisinä yksikköinä, vaan toisiinsa suhteessa olevina entiteetteinä, jotka ovat osa yhtä systeemiä. Yksilöt, ne sosiaaliset toiminnot, joihin he osallistuvat, se sosiaalinen rakenne, jossa he elävät ja ne diskurssit, jotka kehystävät heidän ajatuksiaan ja kokemuksiaan, ovat yhden ilmiön eri näkökulmia.⁷³ Toisin sanoen toimijat⁷⁴ toiminnallaan mahdollistavat sosiaaliset rakenteet. Esimerkiksi valtiosysteemin rakenne on olemassa vain, jos sitä tarkastellaan suhteessa erinäisiin sääntöihin ja valtioiden toimintoihin.⁷⁵

Toimijoiden välisen systeemin avainrakenteet ovat intersubjektiivisia: ne koostuvat tietämyksistä, uskomuksista, identiteeteistä ja käsityksistä⁷⁶. Toimijoiden käyttäytyminen suhteessa muihin toimijoihin määräytyy rakenteiden eli toimijoiden itselleen ja muille antamien kollektiivisten merkitysten mukaan. Valtioiden käyttäytyminen suhteessa vihollisiin ja ystäviin on erilaista, sillä viholliset ovat

71 Christiansen, Jørgensen, Wiener 1999, 530.

72 Wendtin mukaan neorealistit määrittelevät kansainvälisen systeemin siten, että sen yksiköt, valtiot määräävät systeemin luonteen. World-system -teoreetikkojen mukaan kansainvälinen systeemi taas määrittää systeemissä toimivien luonteen. (Wendt 1987, 335.)

73 Ks. esim. Burr 1995, 96, 110-111; Wendt 1987, 338-339.

74 Wendt itse tarkastelee valtioita kansainvälisen politiikan keskeisinä toimijoina. Sosiaalinen konstruktivismi on kuitenkin sovellettavissa muihinkin toimijatasoihin.

75 Wendt 1987, 359-360.

76 Wendt 1994, 385.

uhkaavia ja ystävät eivät. Toisin sanoen toimijat omaksuvat identiteettejä osallistumalla näihin kollektiivisiin merkityksiin.⁷⁷ Mutta myös identiteetit vaikuttavat rakenteisiin:

”Organismin, yksilötietoisuuden ja yhteiskuntarakenteen vuorovaikutuksen tuottamat identiteetit reagoivat yhteiskuntarakenteeseen ylläpitäen tai muuntaen sitä tai jopa muovaten sen perusteellisesti uudelleen”⁷⁸.

Intersubjektiiviset rakenteet myös joko helpottavat tai ehkäisevät kollektiivisen identiteetin muotoutumista. Mitä enemmän järjestelmässä on konflikteja ja ristiriitoja, sitä epätodennäköisempää on kollektiivisen identiteetin muodostuminen. Esimerkiksi Hobbesin luonnontilassa vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan, ja järjestelmän rakenteet mahdollistavat vain negatiivisen identifikaation toiseen.⁷⁹

Säännöt⁸⁰ yhdistävät toimijat ja rakenteet toisiinsa. Säännöt kertovat ihmisille, mitä heidän tulisi tehdä. Rikottuamme sääntöjä voimme odottaa seuraamuksia, jotka jokin toinen sääntö saa aikaan muiden ihmisten noudattaessa sääntöä. Kaikki ne tavat, joilla toimijat (agents) käyttäytyvät suhteessa sääntöihin (joko luovat, rikkovat tai tottelevat niitä) ovat puolestaan toimintoja. Ihmiset ovat toimijoita, mutta vain sikäli kuin yhteiskunta sääntöineen mahdollistaa meidän osallistumisen tilanteisiin, joissa sääntöjä on: kukaan ei voi olla toimija kaikissa näissä tilanteissa. Jokaisella yhteiskunnalla on sääntöjä, jotka kertovat sopivista tavoitteista. Säännöt myös auttavat määrittämään, mitä valintoja toimijan kannattaa tehdä. Säännöt ovat riippuvuussuhteessa sekä toimijoiden toimintoihin että toisiinsa niiden seurauksien kautta, joita toimijat katsovat heidän teoillaan olevan. Täten säännöt ja toiminnot muodostavat jatkuvan tasaisen ”tavan”, instituution, joka sopii toimijoiden aikomuksiin. Instituutiot puolestaan luovat ympäristön, jonka puitteissa toimijat käyttäytyvät rationaalisesti.⁸¹

Tutkielmassani analyysin tason määritteleminen ei ole yksinkertaista. Tutkimuksen kannalta päätoimija on Euroopan unionin komissio, joka toimii unionin edustajana.

Toisaalta komissio pyrkii saamaan muut toimijat, tässä tapauksessa Euroopan unionin jäsenmaiden kansalaiset, identifioitumaan unioniin ja sen toimiin. Keskityn siis tarkastelemaan ylikansallisen organisaation ja yksilöiden välistä suhdetta.

77 Wendt 1992, 396-397, 407.

78 Berger, Luckmann 1994, 196.

79 Wendt 1994, 389.

80 Sosiaaliset säännöt sisältävät myös lailliset säännöt, mutta eivät rajoitu niihin (Onuf 1998, 59).

Vähättelemättä valtion keskeistä asemaa kansainvälisessä politiikassa tässä tutkielmassa en tarkastele pääasiallisesti valtiota toimijana.

2.2. IDENTITEETIT JA NIIDEN RAKENTUMINEN

Tarkastelen psykologisia ja konstruktivistisia teorioita identiteetin rakentumisesta rinnakkain. Sosiaalipsykologia tarjoaa hyvän lähtökohdan kollektiivisen identiteetin tarkastelulle. Se auttaa ymmärtämään kollektiivisen identiteettien sosiaalista ja diskursiivista luonnetta sekä yhdistämään tämän luonteen ihmisten mieliin.⁸² Psykologista puolta tutkimuksessani edustavat George H. Mead ja William Bloom.

Mead lukeutuu kahden suuren modernin psykologian koulukunnan edustajista, psykoanalyytikoista ja behavioralisteista, jälkimmäisiin. Hän on nimenomaan sosiaalisen behavioralismin puolestapuhuja: rakentaessaan teoriaa yksilön luonteesta hän on ottanut tarkastelun kohteeksi, psykoanalyyttisestä koulukunnasta poiketen, myös yhteiskunnan.⁸³ Meadin Mind, self and society (1934) on symbolisen interaktionismin klassikkoteos⁸⁴. Meadin behavioralistinen lähestymistapa tarjoaa keinon analysoida yksilön ja yhteiskunnan suhdetta ja on täten tämän tutkielman kannalta esimerkiksi Freudin psykoanalyyttistä lähestymistapaa käyttökelpoisempi. Bloom on puolestaan rakentanut sosiaalipsykologisista lähtökohdista käsin identifikaatioteorian, joka pyrkii selittämään yksilön ja sen sosiaalisen ympäristön välisiä suhteita. Teoria väittää, että ihmiset pyrkivät aktiivisesti etsimään identiteettiään ja että he myös pyrkivät jatkuvasti pitämään sitä yllä ja suojelemaan sitä.⁸⁵

2.2.1. Yksilöllinen identiteetti

Symbolista kanssakäymistä tutkineen Meadin mukaan identiteetti ei ole valmiiksi annettu ja pysyvä, vaan se on sosiaalisen kokemuksen ja kanssakäymisen kautta

81 Onuf 1998, 59-61. Instituutio on suhteellisen pysyvä identiteeteistä ja intresseistä koostuva

”rakennelma”, joka johtaa usein muodollisiin sääntöihin ja normeihin (Wendt 1992, 399). Instituutioista lisää metodiosuudessa.

82 Ks. esim. Risse, Engelmann-Martin, Knopf ja Roscher 1999, 154.

83 Morris 1972, xi-xii. Ks. myös modernin psykologian psykoanalyyttisestä ja behavioralistisesta koulukunnista Bloom 1990, 7-11.

84 Ks. esim. Helkama, Myllyniemi, Liebkind (1998), 70.

85 Bloom 1990, 23. Kirjassaan Personal Identity, National Identity and International Relations Bloom on johdattanut identifikaatioteoriaansa selvittämällä kirjan alussa mm. Freudin, Meadin, Eriksonin, Parsonsin ja Habermasin tekstejä identiteetistä ja identifikaatiosta.

kehittyvä sosiaalinen rakenne⁸⁶. Kanssakäymisessä muiden kanssa yksilö omaksuu merkittävien muiden, kuten vanhempien, käyttäytymistä ja kehittää näin identiteettiään.

Minuuden kehityksessä on kaksi vaihetta. Ensinnäkin yksilön minuuden muotoutumiseen vaikuttavat toisten ihmisten asenteet yksilöä kohtaan. Nämä asenteet ilmenevät, kun yksilöt ovat kanssakäymisessä toistensa kanssa. Toisessa vaiheessa yksilön minuuteen vaikuttavat koko sosiaalisen ryhmän asenteet suhteessa yksilöön.⁸⁷ Identiteetti on siis sosiaalinen konstruktio, joka on seurausta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Sisäistämisen mekanismit toimivat siten, että yksilö reagoi niihin symboleihin ja eleisiin, joita se välittää muihin. Muiden merkittävien roolien omaksuminen ei kuitenkaan tarkoita matkimista, eikä se myöskään sulje pois yksilöllisyyttä.⁸⁸ Myös Wendt katsoo yksilöiden välisen kanssakäymisen olevan olennainen tekijä identiteetin kehittymisessä. Kanssakäymisessä toistensa kanssa toimijat oppivat näkemään itsensä kuten muut näkevät ja muodostavat täten identiteettiään. Mitä merkityksellisempiä nämä muut ovat, sitä tehokkaampaa prosessi on.⁸⁹ Tässä tutkielmassa tarkastelen ensisijaisesti Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden kansalaisten välistä kanssakäymistä. Teorioiden mukaan komission asenteiden voidaan katsoa jossain määrin vaikuttavan kansalaisten identiteettien muotoutumiseen.

Bloomin identifikaatioteorian mukaan identiteetin muotoutuminen on jatkuva, lapsesta aikuisuuteen kestävä luontainen prosessi. Lapsena yksilö identifioituu aluksi vanhempiinsa ja hänen integroituessaan enemmän yhteisöön identifikaatio tapahtuu yhä monimutkaisempien symbolisten kokonaisuuksien kautta.⁹⁰ Mead kutsuu näitä uusia kokonaisuuksia ”yleistetyiksi muiksi” (the generalized other)⁹¹. Onnistunut identifikaatio tarkoittaa ensisijaisten tarpeiden onnistunutta tyydyttämistä. Jos tarpeet saadaan tyydytettyä, identifioituminen on ollut menestyksekästä ja se tuo turvallisuuden ja hyvänolon tunnetta. Epäonnistunut identifikaatio voi puolestaan laukaista ahdistusta.

Täten stabiili identiteetti on olennainen tekijä yksilön psykologisen turvallisuuden kannalta. Elämäntilanteiden muuttuessa yksilöt saattavat joko luoda uusia, sopivampia identiteettejä tai pyrkiä vahvistamaan ja suojelemaan entisiä. Yksilön integroituessa enemmän yhteisöön identifikaatio tapahtuu yhä monimutkaisempien symbolisten

86 Mead 1934, 135, 140.

87 Mead 1934, 155, 158.

88 Bloom 1990, 31 sekä Mead 1934, 150-151.

89 Wendt 1994, 390-391.

90 Bloom 1990, 50.

91 Mead 1934, 154.

kokonaisuuksien kautta: enää ei identifioiduta vain äitiin ja isään.⁹² Identiteetti ei olekaan koskaan lopullinen: 20-vuotiaana yksilö ei ole sama persoona kuin hän oli 10-vuotiaana ja 50-10-vuotiaana hän ei ole sama persoona kuin ollessaan 20-vuotias. Kaikki yksilöt omaksuvat erilaisia kontekstisidonnaisia rooleja, ja identiteetti on ikään kuin näiden erihetkisten identifikaatioiden seuraus.⁹³

Kaikilla yksilöillä on monia identiteettejä, jotka ovat yhteydessä hänen instituutionaliseen rooleihinsa veljenä, opettajana, poikana tai kansalaisena. Yksilö voi identifioitua perheeseen, ikäryhmään, kaupunkiin tai valtioon. Identiteettien lujuus riippuu niistä käsityksistä, joita yksilöllä on itsestä ja muista.⁹⁴ Useimmiten eri identiteettien samanaikainen omaksuminen ei ole ongelmallista ja alueellinen, kansallinen ja eurooppalainen identiteetti voidaan periaatteessa omaksua samanaikaisesti. Ongelmia tulee kuitenkin, jos eri identiteettien tarpeet ovat keskenään ristiriidassa.⁹⁵ Identiteetit ovat intressien perusta ja samoin kuin identiteetit intressitkin ovat sidottuja kontekstiinsa⁹⁶. Identiteetit sisältävät itsessään tiettyjä intressejä suhteessa toiminnan valitsemiseen: supervaltion identiteetti pitää sisällään tiettyjä intressejä, jotka poikkeavat esimerkiksi Euroopan unionin jäsenvaltion identiteetistä⁹⁷.

Sosiaalinen konstruktivismi ei näe identiteettejä luonnollisina ja määrättyinä, vaan se pitää niitä keinotekoisina. Sosiaalinen konstruktivismi olettaa, että jos identiteetit voidaan konstruoida, ne voidaan myös konstruoida aina uudelleen. Täten identiteetti on epävakainen ja altis muutoksille: se ei koskaan ole täydellinen tai kokonainen.⁹⁸ Erilaisuuden merkitys identiteettien konstruoimisessa on suuri. Identiteetti luodaan toiseuden kautta: se muodostuu suhteessa erilaisuuden tunnistamisiin⁹⁹. Nämä erilaisuudet ovat ehdottoman tärkeitä identiteettien olemassaololle, ja identiteettien säilyttäminen edellyttää erilaisuuden asettumista toiseudeksi. Identiteetin suhde siihen toiseuteen, jota se pyrkii määrittämään, on monimutkainen. Toista ei välttämättä nähdä negatiivisena, vaan se voi olla esimerkiksi omaa identiteettiä täydentävä tai sen kanssa

92 Bloom 1990, 50.

93 Loth 2000, 19.

94 Ks. esim. Wendt 1992, 397-398 ja Wendt 1994, 386. Myös Mead (1934, 142) puhuu monista, tilannesidonnaisista, ”minuuksista”.

95 Loth 2000, 20.

96 Ks. esim. Wendt 1992, 397-398; Wendt 1994, 386.

97 Hopf 1998, 175-176.

98 Renwick 1996, 155.

99 Ks. esim. Burr 1995, 106-107.

kilpaileva. Toiseuden omaava yksilö tai asia voi olla sellainen, että sitä arvostetaan ja kunnioitetaan tai se saatetaan nähdä kokonaan negatiivisena.¹⁰⁰

2.2.2. Kollektiivinen identiteetti

Koska identiteettejä voi olla useammalla eri tasolla, on tärkeää täsmentää identiteetin teoreettista määrittelyä ja identiteetin merkitystä kollektiivisen identiteetin käsitteellä.

Sekä kansallinen että eurooppalainen identiteetti ovat kollektiivisia identiteettejä.

Kollektiivinen identiteetti on yhtäältä subjektiivista: se on yksilön tietoisuutta siitä, kuka hän on ja kenen kanssa hän kuuluu yhteen. Toisaalta se on myös objektiivista siinä mielessä, että aina on olemassa suhteellisen selkeät kriteerit ryhmään kuulumiselle ja kuulumattomuudelle, ja näin asetetaan rajat meidän ja muiden välille.¹⁰¹ Kollektiivinen identiteetti on jaettua tietoutta kuulumisesta johonkin yhteisöön sekä identifioitumista yhteisöön ja sen arvoihin. Se muodostaa erilaisten yksilöiden välisen yhteenkuuluvuuden tunteen ja on enemmän kuin vain yksilöiden identiteettien summa.

Kollektiiviset identiteetit ovat hitaasti muuttuvia rakenteita, jotka yksilöllisten identiteettien tavoin muotoutuvat jatkuvasti uudelleen sosiaalisissa vuorovaikutusprosesseissa.¹⁰² Kollektiivista identiteettiä tulee vahvistaa yhteiskunnallisessa keskustelussa yhteenkuuluvuutta ja yhtenäisyyttä kuvaavien symbolien avulla¹⁰³. Euroopan tasolla symboleita ovat esimerkiksi Euroopan unionin lippu, passi ja raha. Myös unionin harjoittamalla politiikalla on symboliarvoa.

Olennaista symboliselle kanssakäymiselle on, että ihmiset arkipäivän kanssakäymisessä konstruoivat omat ja toisten identiteetit¹⁰⁴.

Koska identiteetit ovat sosiaalisesti konstruoituja ja muuttuvia, ne ovat myös luonteeltaan poliittisia: me voimme tarkastella sitä, kuinka politiikalla on mahdollista vaikuttaa identiteettien konstruoimiseen¹⁰⁵. Bloomin identifikaatioteorian mukaan yhteisen identiteetin jakava ryhmä voi toimia yhdessä vahvistaakseen ja turvatakseen tätä identiteettiä. Poliittisessa analyysissä tämä tarkoittaa, että massamobilisaatio on

100 Connolly 1991, 64-65.

101 Bakke 1995, 468.

102 Ks. esim. Jukarainen 1996, 23 sekä Loth 2000, 19-20.

103 Schmidtke 1998, 50.

104 Burr 1995, 9-10.

105 Renwick 1996, 155.

mahdollista, jos yksilöt tässä kyseisessä massassa jakavat saman identiteetin.¹⁰⁶ Pelkkä yhteisen intressin jakaminen ei välttämättä synnytä konsensusta eikä saa aikaan poliittista mobilisaatiota: jokainen sosiaali-poliittinen järjestelmä tarvitsee kollektiivista identiteettiä, jonka perusteella yhteisöön kohdistuva lojaalius ja velvollisuudet määrittyvät. Myös EU:n Rooman ja sittemmin myös Maastrichtin sopimuksessa esittämä kunnianhimoinen tavoite luoda ”an ever closer union among the peoples of Europe” vaatii tällaisen legitimiteetin lähteen.¹⁰⁷ Valtion tai jonkin muun poliittisen organisaation sisäisestä, valtapoliittisesta näkökulmasta katsottuna olisi siis hyödyllistä saada aikaan yhteinen identiteetti ja kyetä yksin manipuloimaan tämän identiteetin symboleja.¹⁰⁸ Valtioiden rajat ylittävän kollektiivisen identiteetin saavuttaminen ja valtioiden egoististen identiteettien eliminointi on kuitenkin hankalaa. Tästä todisteena oli mm. Maastrichtin sopimuksesta käyty debatti.¹⁰⁹

Joukkoidentifikaatio voidaan laukaista vain tarkoituksenmukaisella ja todellisella kokemuksella: identifikaatio tapahtuu vain, jos siitä on yksilöille psykologista hyötyä.

Jotta identiteetti syntyisi, tulee ryhmän tai valtion symbolien olla sopivia käyttäytymisen malleja todellisessa elämässä. Vastasyntynyt identifioituu vanhempiinsa, sillä hän on haavoittuvainen; vanhempien mielikuvien ja käyttäytymiseen liittyvien symbolien sisäistäminen on vastasyntyneelle tarkoituksenmukaista ja käyttäytyminen vanhempiensa tavoin täysin sopiva keino kohdata uhkaava ympäristö. Myöhemmin, kun tarkoituksenmukaista käyttäytymistä tarvitaan laajemmassakin sosiaalisessa ympäristössä, muodostuu sellaisia identiteettejä, jotka takaavat turvallisuuden. Eräs näistä identiteetin turvaavista tulkitsevista systeemeistä on valtio, joka tarjoaa kansallisuuden identiteetin.¹¹⁰ Eurooppalainen identiteetti voisi olla tällainen identiteetti ylikansallisella tasolla. Seuraavissa luvuissa tarkastelen kollektiivisen identiteetin muodostumisen edellytyksiä.

2.2.3. Vertauskohteina kansakunta ja kansallinen identiteetti

Lähtökohtana tarkastelussa on kansallisvaltio ja kansallisen identiteetin muodostuminen, mutta pääasiallinen huomio kiinnittyy kuitenkin eurooppalaisen

106 Bloom 1990, 51.

107 ”yhä tiiviimpi unioni Euroopan ihmisten kesken” (Schmidtke 1998, 48-49).

108 Bloom 1990, 51.

109 Wendt 1994, 386.

yhteenkuuluvuudentunteen syntymisen edellytyksiin. Täten teoriaa kansallisvaltion rakentumisesta tulee jatkuvasti verrata Euroopan unioniin. Käyttämällä teoriaa kansakunnan syntymisestä Euroopan unionin yhteydessä en halua väittää, että Euroopan unionista olisi tulossa tai että siitä olisi rakennettava Euroopan Yhdysvallat.

Tarkoituksenani on tarkastella, kuinka kansallisvaltion syntyyn vaikuttaneet tekijät voisivat osaltaan olla rakentamassa eurooppalaista identiteettiä. Taustaoletuksenani on, että Euroopan unioni, ollakseen legitiimi ja jatkaakseen integraatioprojektia syvemmälle, tarvitsee jonkinasteista kansalaisten samastumista ja eurooppalaisen identiteetin muodostumista.

Kansakunnan rakentuminen tarkoittaa prosessia, jossa yhden valtiollisen alueen asukkaat antavat lojaliteettinsa tälle valtiolle. Valtion ja kansan¹¹¹ välille syntyy symbioottinen suhde, jonka saa aikaan yleensä joko menestyksekäs nationalistinen liike tai kansalaisten legitimaatiota tarvitseva voimakas valtio¹¹². Kansakunnan rakennus on onnistunut, jos valtio voi luottaa kansalaistensa tukeen tilanteessa, jolloin joudutaan kilpailuun ulkoisten toimijoiden kanssa. Dramaattisimmin tämä lojaalius näkyy konfliktitilanteessa; yleisesti se kuitenkin tulee esiin, kun kansallisen identiteetin symboleja uhataan.¹¹³

Kansallisvaltion onnistunut rakentuminen (tai tässä identifioituminen ylikansalliseen organisaatioon) edellyttää, että yksilö todella kokee identifikaation kohteen ja että kokemus synnyttää identifikaatiota. Toisin sanoen valtion tai ylikansallisen organisaation symbolit tarjoavat sellaisia käyttäytymismalleja, jotka tuovat psykologista turvallisuutta ja tukevat identiteettiä. Nämä symboliset edustajat voivat olla yksilöitä, instituutioita tai ideoita, monarkkeja, rakenteellisia etusysteemejä tai perustuslakeja.

Esimerkiksi balladit voivat olla tällaisia symboleita. Olennaista on, että symboli assosioidaan kyseessä olevaan entiteettiin, valtioon tai järjestöön. Identifikaatio symboliin voi vahvistua sellaisten epävirallisten tai virallisten sosiaalisten rituaalien kautta, joissa ihmiset kommunikoivat keskenään yhteisestä identifikaatiosta. Jo valmiiksi ”rakennetuissa” valtioissa vastasyntynyt sosialisoituu yhteisöön juuri näiden rituaalien ja kommunikaatioiden kautta. Identifioitumista voi tapahtua myös, jos valtion

110 Bloom 1990, 51-52.

111 Kansakunnan, kansan englanninkielinen sana nation on peräisin latinankielisestä verbistä, nascor, joka tarkoittaa synnyttämistä ja viittaa täten ihmisten samaan alkuperään. 1600- ja 1700-luvuilla kansalla viitattiin jo tiettyjen rajojen sisällä asuvaan väestöön. (Gidlund, Sörlin 1993, 27.)

112 Laffan 1996, 84.

113 Bloom 1990, 58.

symbolit esittävät tarkoituksenmukaisen asenteen uhkan tullessa ja jos nämä symbolit hyödyttävät yksilöä.¹¹⁴

Kansallinen lippu on eräs tällainen symboli. Se muistuttaa ihmisiä heidän kansallisesta identiteetistään. Kansallista lippua käytetään usein metonyyminä: puhumalla Suomen tai Euroopan unionin lipusta viitataan itse asiassa Suomen valtioon tai Euroopan yhteisöön. Raha, kolikot, setelit ja valuutan nimi ovat jokapäiväisiä symboleja, jotka alitajuisesti muistuttavat kansalaisia heidän omasta ryhmästään. Kolmas merkittävä kansallinen symboli on kansallishymni, jolla kansaa ylistetään kulttuurisesti.¹¹⁵ Tärkeää identiteetin pysyvyyden kannalta on symbolien jatkuvuus. Symboleista ja niiden käytöstä tulee tehdä jokapäiväisiä rutiineja. Kansallisvaltiossa kansallisaate toimii jatkuvasti taustalla poliittisissa diskursseissa, kulttuurisissa tuotteissa ja jopa tiedotusvälineiden tavassa toimia. Identiteetti on kietoutunut jokapäiväiseen sosiaaliseen elämään, ajatteluun ja kielenkäyttöön, ja kielellä on suuri merkitys ideologisen tietoisuuden kasvattamisessa.¹¹⁶ Jo nimittämällä tietyn alueen asukkaita samalla nimellä luodaan jatkuvasti kuvaa yhteisöstä, joka kuuluu yhteen, mutta jonka jäsenet eivät välttämättä koskaan tule edes tapaamaan toisiaan¹¹⁷.

Identiteettiä tuleekin tutkia kielen käytön ja diskurssien avulla. Yhteisö syntyy kommunikoinnin, muistamisen ja kuvittelun kautta.¹¹⁸ Benedict Anderson kutsuu kansallisvaltioita ”kuvitelluiksi yhteisöiksi” (imagined communities). Ne ovat kuviteltuja, koska niiden jäsenet eivät koskaan tule tuntemaan kaikkia, saati kuulemaan puhuttavan kaikista niiden muista jäsenistä ja silti he tuntevat yhteenkuuluvuuden

114 Bloom 1990, 61-62. Ns. myyttinäkemys väittää, että kollektiivinen identiteetti on riippuvainen todellisista muistoista ja perityistä historian tulkinnoista, historiallisista myyteistä (Ks. esim. Loth 2000, 20-21, Veen 2000, 41 sekä Smith 1992, 60): puhuttiin voitetuista sodista, suurista johtajista ja kansallisesta perinnöstä, kuten lauluista ja tarinoista, yhteisestä tulevaisuudesta ja suurista tehtävistä.

Tämän kaiken yhdistämiseksi kehiteltiin symbolista rekvisiittaa kansallisten lippujen, laulujen ja päivien muodossa. (Gidlund, Sörlin 1993, 28.) Myytti ilmaisee ja ylläpitää sosiaalista solidariteettia, yhteenkuuluvuutta, sillä myytti kertoo yhteisestä alkuperästä, kollektiivisesta identiteetistä ja kohtalosta.

Ihmiset kannattavat sellaista hallintojärjestelmää, johon he tuntevat kuuluvansa. Eurooppalaisen identiteetin edellytyksenä olisi siis tämän näkemyksen mukaan Euroopan unionin laajuisen ”mytologisen diskurssin” aikaansaaminen ja ylläpitäminen. (Obradovic 1996, 209, 215.) Tämän tutkielman lähtökohdat poikkeavat kuitenkin myyttinäkemyksestä ja kuten analyysiosuudessa tulen selvittämään, myöskään komission kertomukset eivät tue ajatusta eurooppalaisen historiallisen myytin muodostamisesta.

115 Billig 1995, 41, 86. Metonyymeistä lisää myöhemmin Burken retoriikan yhteydessä.

116 Vrt. Billig 1995, 8, 17-18, 50.

117 Gidlund, Sörlin 1993, 29.

118 Vrt. Billig 1995, 8, 17-18, 50. Billig puhuu tässä yhteydessä yhteisön aatteen ”liputtamisesta”:

yhteisön aate näkyy jatkuvasti sanomalehdissä ja uutisissa; se tulee esiin ihmisten tavassa puhua ja ajatella. Yhteisön symbolien, ollakseen merkityksellisiä, tulee olla tuttuja ja turvallisiksi koettuja.

”Liputtaminen” näkyy myös, kun poliitikot puhuvat ”meistä”, ”yhteisöstä”, ”kansasta” tai ”meidän Euroopasta”. (Billig 1995, 174.)

tunnetta. Kaikki yhteisöt, joissa henkilökohtaiset kontaktit kaikkien jäsenten kesken eivät ole mahdollisia, ovat kuviteltuja.¹¹⁹ Maantieteelliset rajat ja yhteisön maantieteellinen alue tulee myös kuvitella, sillä niitä ei voi välittömästi kokea¹²⁰. Poliittisen eliitin aikaansaamat identiteettikonstruktiot ovat välineitä, joilla luodaan kuviteltua yhteisöä. Tällaisia konstruktioita ovat juuri tehdyt symbolit ja myytit, joihin kansalaiset saattavat identifioitua.¹²¹ Yhteisöjä tuleekin tarkastella sen mukaan, kuinka niitä kuvitellaan. Jaavalaisten kylien ihmiset ovat aina tienneet olevansa osa suurempaa yhteisöä, jota yhdistää sukulaisuus ja kauppasuhteet.¹²² Myös Euroopan unionista ollaan rakentamassa tällaista kuviteltua yhteisöä. EU:ssa puhutaan eurooppalaisten jaetusta historiasta ja yhteisistä arvoista¹²³. Toisaalta on kehitetty joukko omia symboleita, yhteinen lippu, passi, raha, Euroopan hymni, Eurooppa päivä ja Euroopan kansalaisuus, ja kannustamalla niiden käyttöä symboleista halutaan tehdä arkisia asioita eurooppalaisille. Myös Euroopan tason kampanjoilla on sellaista symbolista arvoa, joka komission mukaan ”strengthens the feeling of belonging to one and the same

’community’”¹²⁴.

Kollektiivisen identiteetin edistämiseen ”virallisen nationalismin” kautta ovat perinteisesti kuuluneet valtion tarjoama peruskoulutus, kansallisen propagandan edistäminen sekä historian uudelleen kirjoittaminen¹²⁵. Toisen maailman sodan jälkeen itsenäistyneet valtiot rakensivat kansallista yhteisöä systemaattisesti median, koulutussysteemin ja hallinnollisten säädösten kautta¹²⁶. Myös Euroopan unionissa eurooppalaisuudesta tiedottamiseen on panostettu: EU:n komissio on tuottanut eurooppalaisia elokuvia ja audio-visuaalisista materiaalia, joiden tarkoituksena on kuvata yhteisön institutionaalisia mekanismeja sekä korostaa eurooppalaisen identiteetin erityisiä piirteitä¹²⁷. Kouluissa yhteiskuntatiedon oppikirjaan on lisätty luku Euroopan

119 Anderson 1991, 6.

120 Billig 1995, 74.

121 Risse, Engelmann-Martin, Knopf sekä Roscher 1999, 177.

122 Anderson 1991, 6.

123 ”European identity is the result of centuries of shared history and common cultural and fundamental values” (1988, 7); 1980-luvulla komissio myös katsoi, että kansalaiset on tehtävä tietoisiksi Euroopan kulttuurisesta yhteisyydestä sekä niistä historiallisista siteistä, jotka yhdistävät Euroopan kansat: ”[…]

there is also a need to make the European citizen aware of the different elements that go to make up his European identity, of our cultural unity with all its diversity of expression, and of the historic ties which link the nations of Europe” (1988, 9). 1990- ja 2000- luvuilla Euroopan unionin komissio liittää Euroopan yhteisen menneisyyden kuitenkin pääasiallisesti toisen maailman sodan jälkeiseen aikaan, menestyksekkääseen poliittiseen ja taloudelliseen yhdentymiseen sekä rauhan saavuttamiseen (1995, 4).

124 ”vahvistaa tunnetta kuulumisesta yhteen ja samaan yhteisöön” (1988, 9).

125 Anderson 1991, 101.

126 Anderson 1991, 113-114.

127 1988, 10. Vuodesta 1977 lähtien yhteisössä on toteutettu yhteistä kulttuuripolitiikkaa ja vuosille 1988–

1992 suunniteltiin projekti, jonka tavoitteena on tuottaa ”eurooppalainen kulttuurinen alue” ja jonka

unionista. Unionia rajaavia ja määrittäviä säädöksiäkin on jo niin paljon, että ne jollain tavalla koskettavat useimpia julkisen hallinnon alueita. Niin kuin kansallisvaltiot niin Euroopan unionikin koetaan pian konkreettisesti toimintojensa kautta. Samoin kuin kansallisvaltioihin ilmaantui uusia ammatteja valtion hallinnon laajentuessa, niin unioninkin sisällä kehittyy omia hallinnollisia yksikköjä, ministerikokouksia ja elintarvikevirastoja, jotka pian otetaan annettuina.¹²⁸

Anderson korostaa painetun kielen, median ja erityisesti sanomalehtien merkitystä yhteisön kollektiivisen identiteetin muotoutumisessa. Yhtäältä niillä on merkitystä rituaalina: yksilöt ovat tietoisia siitä, että muutkin lukevat samaa lehteä, jopa samaan aikaan, ja tämä synnyttää tietoisuutta yhteisöstä.¹²⁹ Samoin jo kokemus siitä, että muutkin Euroopan unionin kansalaiset lukevat samaa historiaa integraatioprosessista edistää kollektiivisen identiteetin muodostumista ja kuvitellun yhteisön syntymistä.

Toisaalta sanomalehdissä ja uutisissa rakennetaan yhteisöä: Euroopasta puhutaan yksikkönä ja tapahtumiin Euroopan unionin ulkopuolella viitataan sanomalla ”unionin ulkopuolisessa valtiossa”. Euronews edustaa eurooppalaista uutiskanavaa. Siinä Eurooppa on saanut saman aseman kuin Suomi Yleisradion uutislähetyksissä. Uutiset

Toisaalta sanomalehdissä ja uutisissa rakennetaan yhteisöä: Euroopasta puhutaan yksikkönä ja tapahtumiin Euroopan unionin ulkopuolella viitataan sanomalla ”unionin ulkopuolisessa valtiossa”. Euronews edustaa eurooppalaista uutiskanavaa. Siinä Eurooppa on saanut saman aseman kuin Suomi Yleisradion uutislähetyksissä. Uutiset

In document Eurooppalaisen identiteetin diskursiivinen konstruktio ja tuottamisstrategiat komission kertomuksissa. (sivua 25-0)