Komission käsitys kansalaisuudesta

Komissio katsoo, että kansalaisuutta on hankala määritellä erityisesti suhteessa kansallisuuteen tai identiteettiin, sillä nämä käsitteet muistuttavat toisiaan. Komissio toteaa valistusfilosofi Condorcet’n tapaan, että ”kansalaiseksi ei synnytä, vaan kasvetaan³⁵⁰”. Komissio jatkaa määrittelyä kuitenkin toteamalla EY:n perustamissopimukseen vedoten: ”unionin kansalainen on jokainen, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus³⁵¹.” Komission asenne suhteessa kansalaisuuteen saa monia piirteitä. Ensinnäkin kertomuksista saa käsityksen, että EU:n kansalaisuuden tehtävä on edistää kansalaisten samastumista unioniin ja lisätä todellista eurooppalaista identiteettiä. Komissio yhdistää kansalaisuuden useaan otteeseen siihen, kuinka kansalaiset tuntisivat unionin merkitykselliseksi ja omakseen. Komissio korostaa kansalaisuuden merkitystä eurooppalaisen identiteetin ja unionin tulevaisuuden suhteen:

”For the first time, the Treaty has created a direct political link between the citizens of the Member States and the European Union such as never existed with the Community, with the aim of fostering a sense of identity with the Union.”³⁵²

”Sen [Euroopan unionin kansalaisuuden] tavoite ei ole kansallisen kansalaisuuden korvaaminen, vaan kansalaisten arvon lisääminen ja heidän unioniin kuuluvuuden tunteensa lujittaminen. ”³⁵³

”Sen [Euroopan unionin kansalaisuuden] tarkoituksena on syventää Euroopan kansalaisten tunnetta kuulumisesta Euroopan unioniin ja tehdä se käsin kosketeltavammaksi antamalla kansalaisille siihen liittyviä oikeuksia.”³⁵⁴

”[…] kansalaisten etujen on aina oltava Euroopan yhdentymisessä etualalla, jos halutaan koskaan saada aikaan Euroopan kansojen välinen tiiviimpi unioni³⁵⁵.”

”Unionin kansalaisuudella annetaan oikeutus Euroopan yhdentymiselle ja vahvistetaan samanaikaisesti kansalaisten osallistumista. Se on

350 2001, 7.

351 1993, 2; 2001, 7.

352 ”Ensimmäistä kertaa sopimus on nyt luonut suoran poliittisen linkin jäsenvaltioiden kansalaisten ja Euroopan unionin välille. Tällaisen linkin, jollaista ei koskaan aikaisemmin ole ollut yhteisön sisällä, tarkoitus on edistää unioniin liittyvän identiteetin tunnetta.” (1993, 2.) Painotus alkuperäisessä tekstissä.

353 1995, 6.

354 1995, 21.

355 1997, 7.

perustavanlaatuinen tekijä vahvistettaessa Euroopan unionin kansalaisten yhteenkuuluvuudentunnetta sekä todellista eurooppalaista identiteettiä.”³⁵⁶

Tässä mielessä komissio ymmärtää unionin kansalaisuuden välineellisenä ja katsoo sen voivan auttaa integraation legitimisoimisessa. Tuomalla unioni ja kansalaiset lähemmäksi toisiaan ja näyttämällä kansalaisille konkreettisesti yhdentymisen positiiviset puolet saadaan kansalaiset mahdollisesti samastumaan unioniin. Syntynyt kollektiivinen identiteetti puolestaan mahdollistaa unionin integraatiotavoitteiden toteuttamisen. Tätä välineellistä näkökulmaa tukee se fakta, että jo identiteettiprojektin alkuaikoina unionin kansalaisuus yhdistettiin unionin tuomiseksi lähemmäksi kansalaisiaan.³⁵⁷. Tämä motiivi käy ilmi myös komission kertomuksista.

Toiseksi komissio tarkastelee kansalaisuutta kansalaisten saamien hyötyjen kannalta.

Uuden kansalaisuuden kautta kansalaiset saavat nauttia oikeuksista, jotka helpottavat heidän jokapäiväistä elämäänsä³⁵⁸. Kansalaisuudella on siis muitakin kuin välineellisiä tarkoituksia. Tarkastelemalla kansalaisuutta ja sen tuomia oikeuksia kansalaisten näkökulmasta komissio kuitenkin myös samastuu kansalaisten tarpeisiin ja saa heidät helpommin näkemään oikeuksien tarpeellisuuden ja merkityksen. Tämä on retorinen keino, jolla komissio diskursiivisesti tuo unionia lähemmäksi kansalaisiaan.

Kolmanneksi komissio korostaa useaan otteeseen kansallisvaltion asemaa. Kansalaisuus käsite on perinteisesti liitetty nimenomaan kansallisvaltioon, ja jotta komissio ei säikäyttäisi euroskeptikkoja, on sen painotettava unionin kansalaisuuden asemaa kansallisen kansalaisuuden täydentäjänä, ei korvaajana. Itse asiassa kansallinen kansalaisuus on jopa edellytys unionin kansalaisuudelle:

”Koska unionin kansalaisuutta ei voi saada eikä myöskään menettää saamatta tai menettämättä samalla jäsenvaltion kansalaisuutta, unionin kansalaisuuden tuomat käytännön edut ovat selvästi lisänä yksittäisen valtion kansalaisuuden tuomiin etuihin³⁵⁹.”

356 2001, 7. Kaikki eivät kuitenkaan usko kansalaisuuden tuottavan kollektiivista identiteettiä. Esimerkiksi Koslowski katsoo, että EU:n kansalaisuuden ja identiteettien välillä ei ole olemassa kausaalista suhdetta.

EU:n kansalaisuus muodostaa vain uuden poliittisen identiteetin tason ja tämä kansalaisuus on osaltaan johtanut monien identiteettien syntymiseen Euroopassa. (Koslowski 1999, 164.)

357 Ks. luku 1.1.5.

358 Ks. esim. 1997, 19.

359 1997, 6.

”Näin ollen kansalaisuus on […] luonteeltaan päällekkäinen, eli sillä täydennetään jäsenvaltioiden kansalaisuutta ja tarvittaessa alueellista tai paikallista kansalaisuutta ja se on osa monitasoista kansalaisuutta³⁶⁰. ” Komissio jopa kehottaa olemaan tekemättä vertailuja näiden kahden kansalaisuuden välillä:

”Unionin kansalaisuuden merkitystä tarkasteltaessa on vältettävä rinnastamasta sitä jäsenvaltioin kansalaisuuteen. Unionin kansalaisuus on niin perusteiltaan kuin myös siihen liitetyiltä oikeuksilta ja velvollisuuksiltaan ainutlaatuinen, eikä sitä voida verrata jäsenvaltion kansalaisuuteen.”³⁶¹

Komissio ymmärtää, että suuri yleisö ei hyväksy tämänkaltaisia vertailuja, vaan kokee ne uhkaavina. Tämän vuoksi, identifioituakseen yleisöönsä, komissio painottaa unionin kansalaisuuden olevan kansallista kansalaisuutta täydentävä.

Kaikkia kolmea näkökulmaa komission kansalaisuusdiskurssissa värittää kunnioittava sävy. Kansalaisuudesta puhutaan arvokkaasti ja sen erityispiirteitä korostaen. Komissio rakentaa kansalaisuudesta retorisesti ja diskursiivisesti merkityksellisen niin yhteisölle kuin kansalaisillekin.

5.2.2. Kansalaisten subjektipositio

Kertomuksissa konstruoitu kansalaisten subjektipositio ilmenee osittain niistä termeistä, joita komissio kansalaisista käyttää. Ensimmäinen kertomus poikkeaa tässä mielessä kahdesta jälkimmäisestä. Vuoden 1993 kertomuksessa yleisimmät termit ovat

”nationals of Member States”³⁶² sekä ”citizen”³⁶³. Kolmessa viimeisimmässä kertomuksessa yleinen termi termin ”kansalainen”³⁶⁴ lisäksi on ”unionin kansalainen”³⁶⁵. Vuoden 1995 kertomuksessa puhutaan myös ”Euroopan kansalaisista”³⁶⁶. Termin muutos kertoo siitä, että 1990-luvun kuluessa unionin kansalaisuudesta on tehty ja siitä on tullut yhä itsenäisempi käsite. Termiä ”unionin

360 2001, 7.

361 2001, 7.

362 ”Jäsenvaltioiden kansalaiset”(1993, 3-5, 7).

363 ”Kansalainen” (1993, 5-8).

364 Ks. esim. 1997, 4 ja 2001, 4. Vuoden 1995 kertomuksessa komissio puhuu kansalaisesta ajoittain jopa yksikössä eikä kansalaisista ryhmänä. Näin se korostaa kansalaisuuden merkitystä yksittäiselle kansalaiselle. (1995, 18.)

365 Ks. esim. 1995, 20; 1997, 7-9 ja 2001, 11-15.

kansalainen” käytetään erityisesti silloin, kun komissio puhuu kansalaisten oikeuksien toteutumisen varmistamisesta ja tilanteissa, joissa säädöksiä ei ole vielä kokonaisuudessaan pantu täytäntöön. Usein komissio käyttää myös termiä ”jokainen unionin kansalainen” tai ”kaikki unionin kansalaiset” ikään kuin korostaen kansalaisuuteen liittyvien oikeuksien tuomia mahdollisuuksia³⁶⁷. ”Unionin kansalaisuutta” käytetään myös silloin, kun se on olennaista asian ymmärrettävyyden kannalta³⁶⁸.

Useimmiten käytetty termi kaikissa kertomuksissa on ”kansalainen”³⁶⁹. Sitä käytetään luonnollisena terminä viittaamaan unionin kansalaisiin. Toisaalta sitä käytetään myös tilanteissa, jolloin ei täsmennetä, puhutaanko unionin vai kansallisvaltion kansalaisesta:

”Komissio toteaa, etteivät kansalaiset aina ymmärrä jäsenvaltion kansalaisuuden ja unionin kansalaisuuden välistä yhteyttä oikein³⁷⁰.” Tällaisissa tapauksissa

”kansalaisella” viitataan ennen kaikkea unionin kansalaiseen, mutta myös jäsenvaltion kansalaiseen. Selkeää eroa näiden kahden välille ei ole tehty, sillä ne kulkevat käsi kädessä: se, joka on jäsenvaltion kansalainen, on myös unionin kansalainen. Billig puhuu tässä yhteydessä hegemoniasta (syntax of hegemony). Tällä hän viittaa mahdollisuuteen puhua kollektiivisesti ”meistä”. Ideologiat eivät ole täysin ristiriidattomia ja täten kansallisaate (tai tässä Eurooppa-aate), muiden ideologioiden joukossa, sisältää useita vastakkaisia ja sisäkkäisiä teemoja. ”Me”, suomalaiset, sekä kielellisesti että retorisesti olemme myös ”me”, ihmiskunta. Syntaksin avulla jokin tietty

”me” voi ottaa johtajan aseman. Tällöin hegemonin tunnettu syntaksi voi kattaa

”meidän” erilaiset identiteetit.³⁷¹ Esimerkiksi määritellessään eurooppalaista identiteettiä komissio voi samalla katsoa ”meidän”, Euroopan yhteisön, edustavan myös

”meitä”, suomalaisia, tai ”meitä”, ranskalaisia. Täten komissio ei kiistä kansallisten identiteettien olemassaoloa, vaan katsoo, että ne voivat yhä olla olemassa joko eurooppalaisen identiteetin rinnalla tai siihen sisältyen. Tähän viittaa myös termin

”kansalainen” yleinen käyttö: Euroopan unionin kansalaisuus sisältää myös kansallisen kansalaisuuden ja toisinpäin. Kertomuksissa Euroopan unionin kansalaisuus kuitenkin

366 1995, 20-21.

367 1997, 11-12, 15; 2001, 8; ”Kaikki Euroopan kansalaiset” (1995, 20). Englanninkielisissä kertomuksissa unionin kansalaisiin viitataan myös sanomalla ”its citizens” (1995, 18 englanniksi).

368 ”On tärkeää tehdä kansalaisuudesta riippumatta henkilökohtaisten olosuhteiden […] tapauskohtainen kokonaisarvio, ennen kuin unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä päätetään karkottaa jäsenvaltion alueelta […]” (2001, 12).

369 Mukaan lukien englanninkieliset (citizen) ja ruotsinkieliset (medborgare) versiot.

370 2001, 7.

371 Billig 1995, 87-88, 92.

on hegemoninen, sillä kertomukset käsittelevät nimenomaan unionin kansalaisten, ei jäsenvaltioiden kansalaisten, oikeuksia.

Kansalaisuutta koskevat diskurssit esiintyvät itsestään selvinä. Unionin kansalaisuudelle ei esitetä vaihtoehtoja. Toisaalta kansalaisuutta koskevat diskurssit esiintyvät myös monilukuisina. Vallitsevia ja hegemonisia ovat siis diskurssit, joissa kansalaisuus esitetään jo olemassa olevana faktana. Kansalaisuuden olemassaolo tehdään itsestään selväksi ja jopa väistämättömäksi. Komissio esittääkin unionin suhteen kansalaisiin tässä mielessä hyvin yksipuolisesti. Se, että unioni pitää jäsenvaltioiden kansalaisia myös omina kansalaisinaan, otetaan itsestään selvänä, eikä sitä kyseenalaisteta. Asian esittäminen varmana ja itsestään selvänä on eräs retorinen keino vakuuttaa yleisö.

Puhumalla unionin kansalaisista komissio luo kuvaa Euroopasta, jolla on omat kansalaiset ja jonka tulee toimia kansalaistensa hyväksi. Kertomuksissa komissio käsitteellistää jäsenvaltioiden asukkaat nimenomaan unionin kansalaisuuskäsitteen kautta. Puhumalla heistä unionin kansalaisina, eikä enää kuluttajina ja työläisinä (kuten vielä 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa), komissio asettaa heidät tähän subjektipositioon ja tekee heistä kielen käytön avulla kansalaisia. Komissio ei kuitenkaan puhu siitä, että kansalaiset eivät vielä tunne olevansa unionin kansalaisia tai välttämättä edes eurooppalaisia. Sen sijaan komissio tyytyy toteamaan, että ”kansalaiset alkavat pitää EU:n kansalaisuutta epämääräisenä ja kaukaisena asiana³⁷²”, mikäli kansalaisten oikeuksia ei toteuteta Komissio siis suhtautuu unionin kansalaisuuteen ikään kuin kansalaiset olisivat sen jo omaksuneet.

Komissio pyrkii vakuuttamaan kansalaiset ja unionin instituutiot siitä, että kansalaisille on unionista hyötyä ja että he tarvitsevat unionia. Tämä kansalaisten subjektipositio on sidottu kansalaisten oletettuihin tarpeisiin. Komissio asemoi kansalaiset sellaiseen subjektipositioon, jossa heidät nähdään näitä hyötyjä tarvitsevina yksilöinä.

Kansalaisten etujen mukaista on, että he samastuvat unioniin ja että heidät yhä tiiviimmin liitetään integraatioprojektiin. Komissio haluaa korostaa sitä, että unioni pystyy tarjoamaan heille jotain, jota kansallisvaltiot yksin eivät kykene tarjoamaan.

Kansalaisista puhutaan toimijoina, joiden elämä helpottuu unionin tarjoamien muutosten kautta. Korostamalla kansalaisten saamia etuja ja niitä ongelmia, joita kansalaiset tällä hetkellä kohtaavat, jos kansallisvaltiot eivät toteuta unionin kansalaisuuteen liittyviä oikeuksia, komissio samastuu kansalaisiin ja heidän

372 1997, 4.

oletettuihin tarpeisiinsa. Identifioitumalla heihin ja esittämällä tuntevansa kansalaisten intressit komissio pyrkii luomaan uskottavuutta.

Niitä haittoja, joita kansalaiset mahdollisesti tuntevat unionin aiheuttavan, ei edes mainita, sillä tällaiseen positioon komissio ei halua kansalaisia asettaa. Esimerkiksi syrjinnän vastaista toimintaa kuvataan kertomuksissa yksityiskohtaisesti.

Mielenkiintoista on kuitenkin se, että komissio jättää mainitsematta unionin kansalaiset syrjinnän kohteena. Komissio ei halua herättää minkäänlaisia puolustusmekanismeja kansalaisten mielissä muita unionin jäsenvaltioita vastaan. Puhumalla unionin kansalaisiin kohdistuvasta syrjinnästä ja sen poistamisesta komissio samalla tunnustaisi, että unionin kansalaisiin todellakin kohdistuu syrjintää. Tällaiseen subjektipositioon ei kansalaisia haluta asettaa, sillä se mitä todennäköisemmin ei edistäisi yhteisöllisen identiteetin syntymistä. Tämän vuoksi syrjinnästä puhutaan yleisenä käsitteenä, eikä sen kohdetta täsmennetä³⁷³.

Kansalaisten subjektipositioita määrittelee myös kansalaisuuteen liittyvät motiivit.

Komissio pyrkii vakuuttamaan, että kansalaisläheisyys on olennaista unionin tulevaisuuden kannalta ja että kansalaisten osallistuminen eurooppalaiseen politiikkaan on integraation kannalta ratkaiseva tekijä. Kertomuksissa ei sanota, että unioni ja integraatio olisivat olemassa kansalaisia varten, vaan että ilman kansalaisten tukea unionin tulevaisuus on vaarassa: ”[…] kansalaisten oikeuksien on aina oltava Euroopan yhdentymisessä etualalla, jos halutaan koskaan saada aikaan Euroopan kansojen välinen tiiviimpi unioni.”³⁷⁴ Tämä näkökulma liittyy kansalaisten välineelliseen asemaan unionin legitimiteetin tuottajina³⁷⁵.

Toinen kansalaisuutta määrittelevä välineellinen ominaisuus liittyy komission intresseihin kertomuksissa. Komissio vetoaa kansalaisuuteen, kun se haluaa osoittaa unionin instituutioiden tai epätäydellisten direktiivien ja muiden säädösten muutostarpeellisuuden. Se puhuu kansalaisten vaatimuksista, pettymyksistä ja toteutumattomista odotuksista³⁷⁶. Yhtäältä näin korostetaan kansalaisille heidän

373 2001, 24-25. Luonnollisesta syrjintään ja erityisesti rasismiin liittyvät myös ei-eurooppalaisiin kohdistuva diskriminaatio ja ennakkoluulot. Unionin sisäisen syrjinnän poistamiseen liittyy kuitenkin ennen kaikkea samanlaisten mahdollisuuksien tarjoaminen kaikille unionin kansalaisille kaikissa jäsenvaltioissa riippumatta kyseisen henkilön kotimaasta.

374 1997, 7.

375 Ks. luku 5.2.1.

376 ”[…] kansalaisuuden käsitteen toteutuminen (täytäntöön paneminen) ei ilmeisestikään vielä vastaa kansalaisten odotuksia” (1995, 21); ”Ottaen huomioon liikkumisen ja oleskelun vapauden

merkityksellisyyttään unionissa, mutta samalla komissio myös hakee perusteluja omille unionin säädöksiä ja tulevaisuutta koskeville mielipiteilleen. Samasta asiasta, unionin kansalaisista, puhutaankin eri sävyyn sen mukaan, missä tarkoituksessa komissio heistä kussakin yhteydessä puhuu³⁷⁷. Useimmiten on tarkoitus vakuuttaa kansalaiset siitä, että heille on kansalaisuuden tuomista oikeuksista hyötyä, tai todistaa unionin muille toimielimille, että unionin kansalaisuus tuo kansalaiset lähemmäksi unionia.

Molemmissa tapauksissa kansalaiset esitetään näitä oikeuksia tarvitsevina. Tätä subjektipositiota määrittävät diskurssit ovat komission kertomuksissa hegemonisia:

komissio haluaa, että kansalaiset tuntisivat tarvitsevansa unionin kansalaisuuden tuomia hyötyjä. Tästä kertoo myös se, että komissio useaan otteeseen korostaa tarvetta lisätä kansalaisten tietoa EU:n kansalaisuudesta.

5.2.3. Kansalaisten oikeudet ja velvollisuudet

Komission muokkaamat subjektipositiot eurooppalaisille kansalaisille voivat tulla osaksi eurooppalaisten identiteettiä vain, jos kansalaiset kokevat nämä subjektipositiot ja niiden muokkaajan, unionin, tärkeiksi. Merkityksellisyyttä komission rakentamille subjektipositioille haetaan Euroopan unionin kansalaisuudesta ja sen tuomista oikeuksista eli hyödyistä³⁷⁸. Oikeudet yhdistetään Euroopan unionin kansalaisuuteen.

Se, jolla on oikeus unionin kansalaisuuteen, saa myös nauttia unionin tarjoamista oikeuksista. Näin unionin kansalaisuus liitetään johonkin positiiviseen, mitä kansalaiset tulevat arvostamaan, sillä saavathan he sen kautta itselleen hyötyä, jota ilman he jäisivät, ellei heidän valtionsa olisi unionin jäsen. Oikeuksista kertominen liittyy edelleen kansalaisen subjektiposition tuottamiseen. Oikeuksien kautta määritellään kansalaisen oletettuja tarpeita ja oletettuja hyötyjä. Euroopan unionin kansalaisuus tuo kansalaisille useita käytännön elämää helpottavia hyötyjä, ja unionin lanseeraamien oikeuksien taustalla voidaan katsoa olevan halu nimenomaan helpottaa kansalaisten yksilöoikeudellinen luonne on selvää, että kansalaiset ovat pettyneitä odotuksissaan” (1995, 20).

”Nykyisessä kehitysvaiheessaan ne [avoimuutta ja ymmärrettävyyttä lisäävät välineet] eivät vielä lähimainkaan vastaa kansalaisten vaatimuksia” (1995, 42).

377 Vrt. Potter ja Wetherell 1994, 33-35; Foucault 1992, 67-68. Tyyleistä ks. myös Sandig ja Selting 1997, 138-156 sekä Fairclough 1999, 75.

378 Kansalaisten oikeudet on jaettavissa neljään ryhmään: ”henkilökohtainen liikkumis- ja oleskeluvapaus perussopimuksessa ja johdetussa oikeudessa määritellyin rajoituksin ja ehdoin; äänioikeus ja vaalikelpoisuus Euroopan parlamentin vaaleissa sekä kunnallisvaaleissa asuinvaltiona olevassa jäsenvaltiossa; oikeus saada suojelua minkä tahansa jäsenvaltion diplomaatti- tai konsuliviranomaisilta sellaisen kolmannen maan alueella, jossa kansalaisen omalla jäsenvaltiolla ei ole edustusta;

arkipäivän elämää yhteisössä. Kansalaisuuden tuomien oikeuksien toivotaan kuitenkin myös vaikuttavan kansalaisten suhtautumiseen unioniin, liittäähän komissio itsekin kansalaisuuden selkeästi eurooppalaisen identiteetin toteutumiseen ja Euroopan rakentamiseen³⁷⁹.

Komission dokumenteissa Euroopan unionin kansalaisuudesta tehdään merkityksellistä usealla retorisella keinolla. Komissio selvittää oikeuksien sisältöä, etenemistä ja toteutumista hyvin yksityiskohtaisesti ja tekee niistä merkityksellisiä puhumalla niistä kunnioittavaan sävyyn³⁸⁰:

”The rights following from citizenship of the Union are in effect granted constitutional status by being enshrined in the Treaties themselves. These rights are to be construed broadly and exceptions to them are to be construed narrowly […].”³⁸¹

Komissio korostaa oikeuksien suurta merkitystä kansalaisten elämään ja puhuu oikeuksista kansalaisten perusturvana kansallisvaltioiden tarjoamien oikeuksien tapaan.

Oikeuksista puhutaan omistussuhteella: ”[jatkuva tiedotus] takaisi kansalaisille heidän oikeuksiaan koskevan yksinkertaisen ja asiallisen tiedon saatavuuden³⁸²”.

Liikkumis- ja oleskeluvapaus yhteisön alueella on yksi niistä oikeuksista, joista unionin kansalaiset saavat nauttia³⁸³. Tämä oikeus on komission mukaan ”keskeinen unionin kansalaisuuteen perustuva oikeus³⁸⁴.” Keskeiseksi tämän oikeuden tekee se, että sen avulla Euroopan yhteisön sisäisiä rajoja häivytetään ja luodaan imaginääristä, yhtenäistä Eurooppaa³⁸⁵. Vapaa liikkuvuus on helposti todettavissa konkreettiseksi asiaksi, jos se toimii käytännössä. Komissio itsekin katsoo, että vapaan liikkuvuuden kautta unionin kansalaisuuden käytännön merkitys korostuu niiden lukuisten kansalaisten osalta, jotka oleskelevat toisissa jäsenvaltioissa³⁸⁶. Toisaalta komissio korostaa vapaan liikkuvuuden mahdollisuus käyttää muita kuin oikeudellisia oikaisukeinoja kääntymällä oikeusasiamiehen puoleen tai vetoamalla Euroopan parlamenttiin.” (1997, 6.)

379 1993, 2; 1995, 6.

380 Toistot ja painottaminen lisäävät sanoman merkityksellisyyttä (Burke 1969b, 69).

381 ”Sisällyttämällä unionin kansalaisuudesta seuraavat oikeudet [perustamis-]sopimuksiin on niille annettu perustuslaillinen asema. Näitä oikeuksia tulee toteuttaa laajasti ja poikkeuksia niihin tulee tehdä suppeasti.” (1993, 2.)

382 1997, 4. Ks. myös 1997, 17, 20.

383 1993, 3-4. Jäsenvaltioiden kansalaiset saivat nauttia oleskeluoikeudesta yhteisön alueella periaatteessa jo ennen Maastrichtin sopimusta. Kyseinen sopimus kuitenkin asetti oikeuden uuteen käsitteelliseen perustaan suojelemalla oikeutta itse sopimuksissa. (1993, 5.)

384 2001, 13.

385 Rajadiskursseista tarkemmin luvussa 5.1.3.

386 2001, 13.

oikeutta kaikille kuuluvana henkilökohtaisena oikeutena, eikä sido sitä taloudelliseen toimintaan, kuten vielä 1980-luvulla oli tapana. Näin unioni tuodaan lähemmäksi kaikkia kansalaisia³⁸⁷.

Toinen oikeus on oikeus osallistua Euroopan parlamentin vaaleihin sekä kunnallisvaaleihin asuinvaltiona olevassa jäsenvaltiossa³⁸⁸. Komissio korostaa tämän oikeuden merkitystä perustamissopimuksessa: ”Muiden unionin jäsenvaltioiden kansalaisten vaalioikeudet ovat todellakin tärkeimpiä perustamissopimuksessa määrätyistä uusista oikeuksista³⁸⁹.” Oikeus vaikuttaa noin viiteen miljoonaan henkilöön, joilta ennen tätä oikeutta oli evätty äänestysoikeus ja vaalikelpoisuus kotijäsenvaltiossaan³⁹⁰. Äänestysmahdollisuuteen liittyvä oikeus mahdollistaa sen, että unionin kansalaiset saattavat helpommin harjoittaa poliittista toimintaa muissa jäsenvaltioissa³⁹¹. Poliittinen toiminta toisessa jäsenvaltiossa puolestaan tiivistää sosiaalista yhteisöä sekä lisää verkostoitumista yli rajojen. Näin kollektiivisen identiteetin syntymisen mahdollisuus ainakin näiden kahden valtion osalta kasvaisi.

Merkittävää oikeudessa on myös se, että unionin kansalaiset saavat nauttia toisessa jäsenmaassa samoista oikeuksista kuin asuinvaltionsa kansalaiset:

”Syrjinnän kieltävän periaatteen mukaan EU:n kansalaisten on hyödyttävä vaalioikeuksista samoin edellytyksin kuin asuinvaltionsa kansalaiset sillä ehdolla, että he täyttävät kyseisen jäsenvaltion vaalilainsäädännössä asetetut, omia kansalaisia koskevat ehdot³⁹².”

Kolmas oikeus koskee diplomaatti- ja konsulisuojelusta. Ne jäsenvaltion kansalaiset, jotka matkustavat sellaisessa unionin ulkopuolisessa maassa, jossa heidän oma valtionsa ei ole edustettuna, voivat kääntyä minkä tahansa unionin jäsenvaltion edustuston

387 ”[Vapaa liikkuvuus] refers to all persons, whether or not they are economically active and irrespective of their nationality.” (1993, 3); ”[Vapaa liikkuvuus] on kaikille unionin kansalaisille kuuluva oikeus, jota pidetään Euroopan yhteisössä sovellettavana henkilökohtaisena perusoikeutena ja jota käytetään ilman, että se viittaisi taloudelliseen toimintaan.” (1997, 15). Ks. vastaava myös 2001, 9 ja 11.

388 1993, 5.

389 1997, 11.

390 2001, 16.

391 Äänioikeuden lisäksi komissio puhuu myös yhdistymis- ja sananvapausoikeudesta. Komission mukaan nämä oikeudet ovat olennainen edellytys äänestysoikeuden käyttämiselle ja ehdokkuudelle asettumiselle.

(1997, 11.) Komission mukaan ” [o]lisi sitouduttava parantamaan kansalaisten mahdollisuuksia asettua ehdokkaaksi keskittymällä edistämään heidän osallistumistaan asuinmaansa poliittiseen elämään³⁹¹.”

Kansallisvaltioita kehotetaan suuntamaan tiedotusta erityisesti maassa asuville muiden jäsenvaltioiden äänioikeutetuille (2001, 15).

392 1997, 8. Jo ennen kansalaisuuden lanseeraamista 1988 komissio korosti kyseisen oikeuden merkitystä Kansalaisten Euroopan toteutumiselle: ”[…] the Commission’s legislative proposals for granting Community nationals the right to vote in local elections in their home country of residence are an important manifestation of the people’s Europe.” (1988, 7.)

puoleen³⁹³. Tällä säännöllä on komission mukaan suuria käytännön merkityksiä³⁹⁴. Luonnollisesti oikeudesta on hyötyä matkustaville unionin kansalaisille. Tämän lisäksi oikeudella on kuitenkin myös syvempiä seurauksia. Yhtäältä oikeuden yhteydessä jäsenvaltioiden kansalaiset saavat samat oikeudet kuin jonkin toisen jäsenvaltion kansalaiset ja he saavat apua samoin edellytyksin kuin kuka tahansa muu unionin kansalainen. Toisaalta konsulisuojeluksen lisääntyminen saattaa vaikuttaa myös siten, että valtiot eivät enää perusta konsulaatteja yhtä moneen maahan, sillä muiden jäsenvaltioiden konsulaatit auttavat joka tapauksessa. Konsulaatit ja lähetystöt ovat puolestaan aina olleet suvereenin valtion symboleja ja niiden vähentyessä EU:n kansalaisuuden käytännöllinen merkitys jäsenvaltioiden kansalaisille kasvaa³⁹⁵ ja kansallisvaltioiden merkitys, ainakin teoriassa, pienenee.

Neljänneksi kansalaisilla on oikeus vedota Euroopan parlamenttiin sekä kääntyä Euroopan unionin oikeusasiamiehen puoleen³⁹⁶. Oikeuden sisällyttäminen perussopimukseen tekee siitä komission mukaan merkittävämmän kansalaisille.³⁹⁷ Vetoomusoikeus muodostaa ”tärkeän yhdyssiteen kansalaisten ja yhteisön toimielinten välille.”³⁹⁸. Toimielimille ne antavat ”kuvan yksittäisten kansalaisten huolenaiheista ja tarpeista” ja lisäksi ne ”heijastelevat vallitsevaa julkista mielipidettä³⁹⁹”. Kansalaisille vetoomukset ”ovat kattava keino oikeuksien turvaamiseen […]⁴⁰⁰.” Puhuttaessa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista ja kansalaisten oikeudesta vedota parlamenttiin ja täten unioniin komission sävy on kunnioittava suhteessa kansalaisiin. Komissio painottaa oikeusasiamiehen merkitystä osana Euroopan unionin kansalaisuutta ja unionin demokratiaa⁴⁰¹.

Tässä neljännessä oikeudessa, niin kuin kaikissa muissakin unionin kansalaisuuden sisältämissä oikeuksissa, on kysymys kansalaisten oikeuksien lisäämisestä, mutta myös

393 1993, 7.

394 ”Tämän säännön mahdolliset käytännön vaikutukset ovat huomattavat. Tällä hetkellä maailmassa on vain viisi unioniin kuulumatonta valtiota, joissa kaikilla jäsenvaltioilla on edustus. Toisaalta on olemassa seitsemäntoista valtioita, joissa ainoastaan kahdella jäsenvaltiolla on edustus.” (1997, 11.)

395 Ks. esim. Koslowski (1999), 160.

396 1993, 7-8.

397 ”Recognition of the right of petition in the Treaty will no doubt make citizens better aware of this channel and lead to an increase in the number of petitions” (1993, 8). Myös niillä luonnollisilla tai oikeushenkilöillä, jotka eivät ole jäsenvaltioiden kansalaisia, mutta jotka asuvat unionin alueella on oikeus vedota parlamenttiin tai oikeusasiamieheen (1997, 12-14).

398 1997, 3.

399 1997, 13.

400 1997, 13.

401 ”The introduction of an Ombudsman, […], is an important element in the European citizenship and democratic control (1993, 8). Ks. myös 1997, 3-4.

kansalaisten aktivoimisesta ja heidän mahdollisuudestaan saada kokea unioni merkitykselliseksi⁴⁰². Vetoomusoikeus ja oikeusasiamies tarjoavat suoran linkin kansalaisen ja unionin välille. Vastaava linkki on löydettävissä myös kansallisvaltiosta.

Kansallisvaltiossa vedotaan paikallisiin oikeusasiamiehiin ja viranomaisiin.

Vetoomusoikeus ja oikeusasiamies toimivat tässä samanlaisena unionin edustajana kuin jokin Suomen hallinnollinen virkamies Suomessa. Ne mahdollistavat kansalaisten identifioitumisen unioniin, sillä ne tekevät unionin konkreettisesti koettavaksi asiaksi.

Valitusoikeus ja oikeusasiamies tarjoavat myös uuden toimintakentän oikeudellisille toimille, ja Euroopan tason käräjöintimahdollisuudet lisääntyvät. Tältä osin kansallisvaltion merkitys kansalaisen ja unionin välissä pienenee ja kansalaisen ja unionin välinen suhde tiivistyy. Jälleen on muistettava, että myös sanat ovat tekoja, ja nimenomaan sanoilla komissiokin konstruoi sosiaalista todellisuutta. Jo puhumalla kansalaisten ja unionin tiivistyneistä suhteista komissio rakentaa tiiviimpää yhteisöä myös sellaisten ihmisten mielissä, jotka eivät koskaan tulisi vetoomusoikeutta edes käyttämään. Sanallisesti ja tiedotuksen kautta kasvatetaan kansalaisten mielikuvaa siitä, että unionin kansalaisuudesta on heille hyötyä.

Kansalaisten ja unionin välistä keskinäisriippuvuutta lisää myös kansalaisille asetetut velvollisuudet: Euroopan yhteisön perustamissopimus sisältää kohdan, jossa puhutaan kansalaisten velvollisuuksista⁴⁰³. Komission kertomuksissa velvollisuuksien olemassaolo mainitaan, mutta niiden sisällöstä ei puhuta⁴⁰⁴. Niin kuin kansallisvaltio niin unionikin katsoo oleelliseksi asettaa kansalaisia koskettavia velvollisuuksia, ikään kuin osoituksena molemmin puolin toimivasta suhteesta. Vastavuoroisuus, toimijoiden

Kansalaisten ja unionin välistä keskinäisriippuvuutta lisää myös kansalaisille asetetut velvollisuudet: Euroopan yhteisön perustamissopimus sisältää kohdan, jossa puhutaan kansalaisten velvollisuuksista⁴⁰³. Komission kertomuksissa velvollisuuksien olemassaolo mainitaan, mutta niiden sisällöstä ei puhuta⁴⁰⁴. Niin kuin kansallisvaltio niin unionikin katsoo oleelliseksi asettaa kansalaisia koskettavia velvollisuuksia, ikään kuin osoituksena molemmin puolin toimivasta suhteesta. Vastavuoroisuus, toimijoiden

In document Eurooppalaisen identiteetin diskursiivinen konstruktio ja tuottamisstrategiat komission kertomuksissa. (sivua 91-0)