Tämän tutkielman näkökulmaa voidaan kutsua vanhuusoikeudelliseksi, koska tässä tutkiel-massa tarkastellaan vanhuuteen ja ikääntymiseen liittyviä oikeuskysymyksiä.22 Vanhuusoi-keudellinen näkökulma voidaan määritellä yläkäsitteeksi kaikelle sille sääntelylle ja oikeudel-lisille kysymyksille, jotka läheisesti liittyvät iäkkäisiin henkilöihin ja heidän elämänvaihee-seen elämänkaaren loppuvaiheessa.23 Kyse ei ole ainoastaan vanhuksia koskettavasta säädök-sistä vaan pikemminkin erityisesti vanhusväestöä koskettavasta oikeusalueesta.24 Vanhuusoi-keuden sisällön määrittely pelkästään säädöslähtöisesti ei olisi edes mielekästä, sillä esimer-kiksi lainsäädännöstämme ei ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annettua lakia (980/2012, vanhuspalvelulaki) lukuun ottamatta löydy erikseen pelkästään vanhusväestöön sovellettavia lakeja.25 Lähtökohtana on, että van-huksiin sovelletaan samoja lakeja samoin perustein muuhun aikuisväestöön nähden.
21 Kolehmainen 2016, s. 128–130; Määttä – Paso 2019, s. 11–13; Kurki 2019, s. 25, 47. Systematisoinnilla voidaan viitata myös teoreettisen lainopin piirissä kehitettyihin yleisiin oppeihin, ja niiden avulla tapahtuvaan voimassa olevan oikeuden kuvaamiseen johdonmukaisena järjestelmänä.
22 Vrt. esimerkiksi Perttola 2019, s. 32, jossa iäkkäille tarkoitettujen julkisten sosiaalipalvelujen myöntämisedel-lytyksiä koskeva väitöstutkimus on paikannettu vanhuusoikeuden sijasta hyvinvointioikeuden alaan kuuluvaksi.
Perttolan väitöskirjassa hyvinvointioikeus ymmärretään Karjalaisen ym. tavoin taloudelliseen toimeentuloon, so-siaaliseen hyvinvointiin sekä fyysisen ja psyykkiseen terveyteen liittyväksi oikeustieteellisen tutkimuksen koko-naisuudeksi eikä itsenäiseksi oikeudenalaksi. Ks. Karjalainen ym. 2018, s. 733. Vrt. myös Sutela 2008, s. 217–
224, jossa hyvinvointioikeus nähdään itsenäisenä oikeusalana, jossa käsitellään julkisten peruspalveluiden sisältöä, järjestämistapoja, valvontaa, asiakkaan osallistumista ja oikeusturvaa.
23 Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, s. 65–66; Mäki-Petäjä-Leinonen 2019, s. 133. Vanhuusoikeudellisessa näkökul-massa huomiota kiinnitetään myös siihen, miten henkilö voi oikeudellisesti varautua ikääntymisen mukana mah-dollisesti tuleviin toimintakyvyn heikkenemiseen ennakollisesti.
24 Mäki-Petäjä-Leinonen – Nieminen 2014, s. 15–16. Vanhuksia koskettavat oikeudelliset ongelmat liittyvät tyy-pillisesti vanhuksen asemaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaana, eloonjääneenä puolisona eli leskenä ja edunvalvontajärjestelmässä.
25 Arajärvi on kuvannut vanhuspalvelulakia menettely- ja laadunvarmistuslaiksi terveyden- ja sosiaalihuollon koh-distuessa iäkkääseen henkilöön. Arajärvi 2014, s. 265.
Vanhuusoikeudellisessa näkökulmassa tarkastellaan myös haavoittuvassa asemassa olevien vanhusten oikeuksien toteutumista.26 Haavoittuvuus voidaan ymmärtää tässä käsitteen ”pas-siivinen oikeussubjekti” avulla, johon liittyy kykenemättömyys hallinnoida omia oikeuksiaan tai velvollisuuksia, mutta toisaalta oikeus odottaa tietynlaista käyttäytymistä muilta oikeus-subjekteilta.27 Tämän tunnistetun ongelmakokonaisuuden ympärille on vanhuusoikeuden alalle kehitettyjä yleisiä oppeja.28 Vanhuusoikeuden yleisissä opeissa on erityisesti kyse sekä oikeudellisessa päätöksenteossa sovellettavista oikeusperiaatteista, jotka ovat keskeisiä erityi-sesti haavoittuvassa asemassa olevan vanhuksen oikeusasemaa arvioitaessa että vanhuusoi-keuden alalle tunnusomaisista käsitteistä.29
Vaikka vanhuusoikeus eroaa muista oikeudenaloista yleisten oppien ja tutkimuskohteensa30 perusteella, ei sen asema oikeudenalajaotuksen systematiikassa tai itsenäisenä oikeudenalana ole vakiintunut tai siitä ei tutkijoiden keskuudessa ole saavutettu yksimielisyyttä.31 Uusien oikeudenalojen tai oikeusalueen erityispiirteenä pidetään julkisoikeudellisen ja yksityisoikeu-dellisen sääntelyn kohtaamisen ja muiden tieteenalojen kanssa käytävän vuoropuhelun lisäksi myös aiheeseen liittyvän opetuksen antamista ja tutkimusta.32 Nämä ovat tunnusomaisia myös vanhuusoikeuden alalla. Näkökulma vanhuusoikeuteen voi olla ainakin sosiaalioikeudellinen, lääkintäoikeudellinen, sopimusoikeudellinen, perheoikeudellinen ja holhousoikeudellinen.33
26 Vanhuspalvelulain esitöissä todetaan pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevien ikäihmisten kuuluvan so-siaali- ja terveydenhuollon asiakasryhmistä kaikista haavoittuvimpien ryhmään, ja haavoittavuudessa iäkäs hen-kilö on rinnastettu lastensuojelun tarpeessa olevan lapsen asemaan. Ks. HE 160/2012 vp, s. 42, 55. Vuoden 2017 eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa vanhusten oikeuksien toteutumista koskevaa laillisuusvalvontaa kä-sitellään ensimmäisen kerran omana asiaryhmänään, erillisenä muista haavoittuvassa asemassa olevien henkilöi-den, kuten lasten ja vammaisten oikeuksien toteutumisen valvonnasta ja eri hallinnonaloja koskevasta laillisuus-valvonnasta. Ks. K 16/2018 vp, s. 250; Jääskeläinen 2018, s. 19.
27 Ks. Kurki 2018a, s. 489–490; Kurki 2018b, s. 830–831. Oikeussubjektius koostuu kolmesta osa-alueesta: odo-tusoikeuksista eli velvollisuuksien vastineista, velvollisuuksista ja kompetenssista eli kelpoisuudesta hallinnoida omaa oikeudellista asemaa.
28 Itsenäisen oikeudenalan kriteerinä pidetään oikeudenalalle systematisoinnin tuloksena sisällytettyjä, sille omi-naisia oikeusperiaatteita ja –käsitteitä eli yleisiä oppeja. Ks. esimerkiksi Tuori 2000, s. 187 ja Korpisaari 2015, s.
987–1004.
29 Ks. vanhuusoikeuden yleisistä opeista tarkemmin Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, s. 29–37, 47–59.
30 Käsitteelle ”oikeudenala” ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Oikeudenala voi määräytyä ainakin sään-telyn tai tutkimuksen kohteen ja eri elämänalueisiin perustuvan jaottelun mukaan. Ks. Korpisaari 2015, s. 989–
990.
31 Ks. esimerkiksi Tuori – Kotkas 2016, s. 6, jotka eivät luokittelisi vanhuusoikeutta sosiaalioikeudesta erilliseksi oikeudenalaksi. Vrt. Kangas 2017, s. 70 ja Hakalehto 2018 s. 15, jotka hyväksyvät vanhuusoikeuden osaksi oi-keusjärjestelmämme oikeudenalajaottelua. Ks. myös oikeudenalastatuksen liittyvästä keskustelusta oikeustieteen systematiikassa esimerkiksi Ylöstalo 1987, s. 307–313; Halila – Norros 2017 s. 2–3; Mäki-Petäjä-Leinonen 2019, s. 133–134. Ks. myös Norros 2018, s. 5, joka aiheellisesti huomauttaa, että oikeudenalajaottelulla ei ole normatii-vista eli oikeusvaikutusten tasolle ulottuvaa merkitystä.
32 Koivisto 2015, s. 955–956; Korpisaari 2015, s. 995; Tammi-Salminen 2015, s. 952; Halila – Norros 2017, s. 1–
2. Ks. myös vanhuusoikeudellisen tutkimuksen kehityksestä Suomessa Mäki-Petäjä-Leinonen – Karvonen-Käl-käjä 2017, s. 4 ja kansainvälisesti esimerkiksi Doron 2020, s. 2–12.
33 Ks. Mäki-Petäjä-Leinonen 2003, s. 7, 24; Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, s. 9.
Lisäksi vanhuusoikeudellisilla kysymyksillä on yhteys muun muassa lääke- ja hoitotieteisiin ja sosiaaligerontologiaan. Itä-Suomen yliopistoon perustettiin myös vanhuusoikeuden profes-suuri kesäkuussa 2021.34
Tässä tutkielmassa vanhuusoikeuden sisältö määräytyy pääosin julkisoikeudellisesta normiai-neksesta.35 Julkisoikeudellista puolta tässä tutkielmassa edustaa erityisesti sosiaalioikeuden alaan kuuluvan sääntelyn tarkastelu. Sosiaalioikeus oikeudenalana katsotaan sijoittuvan siihen osaan oikeusjärjestelmää, johon kuuluu sosiaali- ja terveydenhuoltoa sääntelevä normisto.36 Ikääntyneiden asumispalveluita ja niiden maksullisuutta koskeva tarkastelu sijoitetaan tässä tutkielmassa sosiaalioikeuden alaan kuuluvaksi, sillä näihin palveluihin sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevia säädöksiä ja asiakasmaksuja koskeva sääntely vaikuttaa sosi-aali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttäjän oikeudelliseen asemaan.37 Näkökulmana on eri-tyisesti se, miten muutoslain 1201/2020 myötä asiakasmaksulakiin tehdyt säännösmuutokset ja -lisäykset vaikuttavat asiakasmaksujen määräytymiseen ja palvelun käyttäjän asemaan eri-tyisesti ikääntyville tarkoitettujen asumispalveluiden osalta.
Asiakasmaksuja koskevassa päätöksenteossa sovelletaan ensisijaisesti asiakasmaksulain säännöksiä asian käsittelemiseksi.38 Koska asiakasmaksua koskevat päätökset ovat viranomai-sen tekemiä hallintopäätöksiä, ohjaa hallinnon menettelyä asiakasmaksulain lisäksi hallinto-lain (434/2003) säännökset ja hyvää hallintoa koskevat vaatimukset. Näiden tarkoituksena on aineellisen lain lisäksi edistää ennakollista oikeusturvaa eli asiakaan oikeuksien toteutumista
34 Ks. Hyvinvointioikeuden instituutti, kohta Tapahtumia.
35 Julkisoikeudelliset normit säätelevät julkisten yhteisöjen, kuten esimerkiksi kuntien toimintaa tai julkisen yhtei-sön ja yksityisen välistä oikeussuhdetta.
36 Sosiaalioikeus eroaa muista oikeudenaloista sen sääntelykohteen perusteella. Sosiaalioikeuden alaan katsotaan kuuluvan sellaiset oikeudelliset normit, jotka säätelevät toimeentuloturvaa sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoa eli yksilön sosiaaliturvaa kokonaisuudessaan. Tuori – Kotkas 2016, s. 3 Vrt. myös Lohiniva-Kerkelä 2015a, s. 35–
36, jossa terveydenhuollon järjestelmää ja palveluita sekä potilaan asemaa ja oikeuksia koskeva normisto on sys-tematisoitu terveysoikeuden alaan kuuluvaksi.
37 Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden maksullisuutta koskeva lainsäädäntö on oikeustieteellisessä kirjalli-suudessa eri kirjoittajien toimesta systemoitu hieman toisistaan poikkeavalla tavalla. Ks. esimerkiksi Tuori – Kot-kas 2016, s. 282–285, jossa asiaKot-kasmaksujen sääntelyn tarKot-kastelu on sijoitettu sosiaali- ja terveydenhuollon palve-luita käsittelevän osion yhteyteen. Vrt. myös esimerkiksi Heiliö – Narikka 2006, s. 175–176; Lundelin 2015, s.
1064–1111, joissa asiakasmaksuja koskeva lainsäädäntö on sijoitettu osaksi palvelujärjestelmän rahoitusta koske-vaan osioon.
38 Viranomaisen ja hallinnon asiakkaan välinen suhde siihen kuuluvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen mää-räytyy ensisijaisesti kyseisestä hallinto-oikeussuhdetta koskevan materiaalisen lainsäädön ja hallintotehtävän luon-teen mukaan. Ks. Mäenpää 2017, s. 246, 253; Mäenpää 2020a, s. 39–43.
ennen viranomaisen tekemää varsinaista päätöstä.39 Vaikka näkökulma kohdistuu tässä tut-kielmassa asiakasmaksulain mukaiseen menettelyyn ikääntyneiden asumispalveluiden asia-kasmaksujen käsittelyssä, tarkastellaan tässä tutkielmassa asiakasmaksuja koskevaa päätök-sentekoa täydentävästi erityisesti hallintolain nojalla noudatettavien menettelysäännösten kautta. Näiden tarkastelutasojen sisällyttäminen tähän tutkielmaan on perusteltua, sillä enna-kollisessa oikeusturvassa kyse on siis siitä, miten lainvastaiset ja virheelliset tai muutoin asi-akkaan oikeuksia loukkaavien päätösten tekeminen voitaisiin estää, ja siten varmistaa asia-kasmaksupäätöksen oikeellisuus.40 Edellä sanotun takia vanhuusoikeuden näkökulma on tässä tutkielmassa myös hallinto-oikeudellinen.
Vanhuusoikeuden näkökulma näyttäytyy tässä tutkielmassa myös osana perheoikeuden koko-naisuutta, joka on systematisoitu oikeusjärjestelmässämme osaksi yksityisoikeutta.41 Perheoi-keuden sisällä tarkastelu on tässä toisaalta varallisuusoikeudellista, koska asiakasmaksupää-tökset vaikuttavat ikääntyneen henkilön ja hänen puolison tai perheen taloudelliseen asemaan.
Toisaalta tässä tutkielmassa on kyse yksilölle kuuluvien oikeuksien ja velvollisuuksien tar-kastelusta hänen elämänkaarensa loppupäässä. Oikeuskirjallisuudessa henkilön oikeudellista asemaa elämänkaaren loppupäässä määrittävät säännökset on katsottu kuuluvan perheoikeu-den alaan.42