Ikääntyneille tarkoitettujen asumispalveluiden maksujen määräytyminen muuttuneessa asiakasmaksulaissa

(1)

Ikääntyneille tarkoitettujen asumispalveluiden maksujen määräytyminen muuttuneessa asiakasmaksulaissa

-

Itä-Suomen Yliopisto Oikeustieteiden laitos Pro gradu -tutkielma 15.10.2021

Opiskelija: Anita Palukka 157 016 Ohjaaja: Anna Mäki-Petäjä-Leinonen

(2)

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Oikeustieteiden laitos

Tekijä

Anita Palukka

Työn nimi

Ikääntyneille tarkoitettujen asumispalveluiden maksujen määräytyminen muuttuneessa asiakasmaksulaissa

Pääaine

Sosiaalioikeus

Työn laji

pro gradu -tutkielma

Aika

15.10.2021

Sivuja

XVII+83 Tiivistelmä

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettu laki (734/1992) koskee sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaalle määrättäviä maksuja. Asiakasmaksulakia on vuosien saatossa muutettu useaan otteeseen, ja viimeisin asiakasmaksulain muutos tuli voimaan 1.7.2021 muutoslailla sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta (1201/2020). Tut- kielmassa käsitellään kunnan järjestämien, ikääntyneille henkilöille tarkoitettujen pitkäaikaisten asumispalveluiden eli ikääntyneiden asumispalveluiden asiakasmaksujen määräytymistä muuttuneen asiakasmaksulain näkökulmasta. Lainopillinen tarkastelu keskittyy siihen, miten asiakasmaksulain uudet ja muuttuneet säännökset vaikuttavat ikääntyneiden asumispalveluiden asiakasmaksujen määräytymisen perusteisiin eli palvelun käyttäjältä perittävien maksujen suuruu- teen. Lisäksi tarkastellaan ikääntyneiden asumispalveluiden asiakasmaksuja koskevassa päätök- sentekomenettelyssä noudatettavia, asiakasmaksulain muutoslain 1201/2020 myötä muuttuneita säännöksiä.

Asiakasmaksulakiin tehtyjen muutosten myötä sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaisten asumispalveluiden asiakasmaksuista säädetään ensimmäisen kerran lain tasolla nimenomaisesti.

Pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen asiakasmaksut määräytyvät yhdenmukaisin perustein pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävien asiakasmaksujen kanssa. Vastaavasti pitkäaikaisen palveluasumisen asiakasmaksujen määräytymisperusteet ovat samoja jatkuvan ja säännöllisen kotona annettavan palvelujen kanssa. Maksut perustuvat pääsääntöisesti tulojen ja vähennykseen oikeuttavien menojen perusteella arvioituun palvelun käyttäjän maksukykyyn.

Asiakasmaksuasian päätöksentekomenettelyyn liittyvät oikeuksien ja velvollisuuksien sisältö täsmentyy muuttuneen asiakasmaksulain myötä. Yksityiskohtaisempi sääntely erityisesti viranomaisen velvollisuuksista asiakasmaksupäätöstä tehtäessä vahvistaa ikääntyneiden asumispalveluiden käyttäjän ennakollista oikeusturvaa.

Avainsanat asiakasmaksulaki, asiakasmaksu, ikääntyneiden asumispalvelut, hallinnollinen päätöksenteko, enna- kollinen oikeusturva

(3)

Sisällys

LÄHTEET ... V LYHENNELUETTELO ... XVII

1 JOHDANTO ... 1

1.1 Tutkielman tausta ... 1

1.2 Tutkimusongelma ... 3

1.3 Tutkielman metodi ... 3

1.4 Tutkielman näkökulma ... 5

1.5 Tutkielman keskeiset käsitteet ... 8

1.6 Tutkielman rajaukset ... 11

1.7 Tutkielman keskeinen oikeuslähdeaineisto ja rakenne ... 12

2 IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISPALVELUIDEN SISÄLTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON SÄÄDÖKSISSÄ ... 15

2.1 Vastuu ikääntyneiden asumispalveluiden järjestämisestä ... 15

2.2 Ikääntyneiden asumispalvelujen tuottamistavat ... 17

2.3 Ikääntyneiden asumispalvelut sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa ... 18

2.3.1 Kotiin annettavat palvelut ... 19

2.3.2 Palveluasuminen ja tehostettu palveluasuminen ... 20

2.3.3 Laitoksessa annettavat palvelut ... 21

2.3.4 Laitoshoitoa vai avohoitoa? ... 22

2.4 Ikääntyneiden asumispalvelut vanhuspalvelulaissa ... 23

2.4.1 Ikääntyneiden asumispalveluita määrittävät periaatteet ... 24

2.4.2 Kotiin annettavien palveluiden ensisijaisuus ... 25

3 IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN PERIMISEN LÄHTÖKOHDISTA ... 27

3.1 Oikeus asiakasmaksujen perimiseen ... 27

3.2 Palveluista perittävien asiakasmaksujen jaottelu ... 28

3.2.1 Asiakasmaksulain mukainen maksukyky ... 28

3.2.2 Palvelun kesto ... 30

3.3 Asiakasmaksujen perimistä rajoittavat tekijät ... 32

3.3.1 Palvelun tuotantokustannukset ... 32

3.3.2 Toimeentulon ja elatuskyvyn edellytysten vaarantuminen ... 33

3.3.3 Kohtuuttomuus ... 37

4 IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET ... 40

(4)

4.1 Pitkäaikaisen laitoshoidon ja pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen asiakasmaksujen

määräytymisperusteet ... 40

4.1.1 Jatkuvasti ja vuosittain toistuvasti saatavat tulot ja verovapaat tulot ... 40

4.1.2 Laskennallinen metsätulo ... 41

4.1.3 Kuukausituloista tehtävät vähennykset ... 44

4.1.4 Kuukausituloista tehtävät erityiset vähennykset ... 47

4.1.5 Puolison taloudellisen aseman huomioiminen ... 50

4.1.6 Käyttövaran varmistaminen ... 52

4.2 Jatkuvan ja säännöllisen kotona annettavan palvelun ja pitkäaikaisen palveluasumisen asiakasmaksujen määräytymisperusteet ... 54

4.2.1 Lähtökohtana maksukyky, perheen koko ja käytettyjen palveluiden määrä ... 55

4.2.2 Kuukausitulot ja niistä tehtävät vähennykset ... 56

4.2.3 Perheen taloudellisen aseman huomioiminen ... 57

4.3 Asumista tukevien palveluiden maksut ... 59

5 PÄÄTÖKSENTEKO IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUISTA ………62

5.1 Selvittämisvastuun jakautuminen ... 62

5.1.1 Viranomaisen tiedottamisvelvollisuus ... 63

5.2 Viranomaisen tiedonsaantioikeus ... 64

5.2.1 Oikeus välttämättömiin tietoihin ... 65

5.2.2 Oikeus arkaluonteisiin tietoihin ... 68

5.3 Velvollisuus päätöksentekoon ... 69

5.3.1 Asiakasmaksupäätöksen sisältö ... 71

5.3.2 Laskun antaminen ... 74

6 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTELMÄT ... 76 LIITTEET

(5)

LÄHTEET KIRJALLISUUS

Aarnio, Aulis, Oikeussäännösten tulkinnasta: tutkimus lainopillisen perustelun rationaalisuu- desta ja hyväksyttävyydestä. Juridica 1982.

Aarnio, Aulis, Oikeussäännösten systematisointi ja tulkinta, s. 35–56 teoksessa Häyhä, Juha (toim.), Minun metodini. Werner Söderström lakitieto 1997.

Aarnio, Aulis, Luentoja lainopillisen tutkimuksen teoriasta. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 2011.

Ahtinen, Jukka, Tehostetusta palveluasumisesta hinnoittelu- ja käyttövarakysymyksenä. Oikeus 3/2018, s. 285–301.

Arajärvi, Pentti, Hyvinvointi ja lainsäädännön haasteet. Oikeus 2/2006, s. 289–293.

Arajärvi, Pentti, Johdatus sosiaalioikeuteen. Talentum 2011.

Arajärvi, Pentti, Vanhuspalvelulaki – Mitä ja miksi?, s. 257–282 teoksessa Mäki-Petäjä-Leino- nen, Anna – Nieminen, Liisa (toim.), Vanhuus ja oikeus. Hansaprint Oy 2014.

Doron, Israel, 25 Years of Elder Law: An Integrative and Historical Account of the Field of Law and Aging. Theoretical Inquiries in Law 21/2020 s. 1–24.

Engblom, Matleena, Kohtuuden käsitteestä ja ilmenemistavoista työoikeudessa, s. 17–25, teoksessa Saarnilehto, Ari (toim.), Työoikeus tänään – Juhlajulkaisu Martti Kairinen 1947–

24/6–2007. Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta 2007.

Ervasti, Kaijus – Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna, Ikääntyvien ihmisten perheoikeudelliset ongelmat ja oikeudensaantimahdollisuudet. Defensor Legis 3/2021, s. 628–640.

Faurie, Maija – Kalliomaa-Puha, Laura, Jääkaappi, osoite vai sukuside – perhe sosiaalilainsää- dännössä. Lakimies 7–8/2010, s. 1266–1292.

Hakalehto, Suvianna, Lapsioikeuden perusteet. Alma Talent 2018.

Halila, Heikki – Norros, Olli, Urheiluoikeus. Alma Talent 2017.

Harjula, Heikki – Prättälä, Kari, Kuntalaki: tausta ja tulkinnat. 5. uudistettu painos. Kauppakaari 2004.

Harjula, Heikki – Prättälä, Kari, Kuntalaki: tausta ja tulkinnat. 9. uudistettu painos. Talentum 2015.

Harjula, Heikki – Prättälä, Kari, Kuntalaki: tausta ja tulkinnat. 10. uudistettu painos. Alma Talent 2019.

Heiliö, Pia-Liisa – Narikka, Jouko, Sosiaali- ja terveyspalveluiden lainsäädäntö käytännössä. 2.

uudistettu painos. Tietosanoma 2006.

Helin, Markku, Oppikirja aikuisten suojelusta. Lakimies 7–8/2018, s. 1084–1085.

(6)

Isotalo, Kalle, Metsäverotuksen kannustimet toimia kuolinpesänä. Defensor Legis 5/2020, s. 844–861.

Jylhä, Virpi – Kekoni, Taru – Taina, Kurki, Asiakasturvallisuus käsitteenä, s. 13–36 teoksessa Taina, Kurki – Jylhä, Virpi – Kekoni, Taru (toim.) Asiakasturvallisuus sosiaali- ja ter- veysalalla. Gaudeamus 2021.

Jääskeläinen, Petri, Oikeusasiamies vanhusten oikeuksien valvojana, s. 19–23. Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2018. PunaMusta Oy 2019.

Kangas, Urpo, Lesken oikeudellinen asema: Oikeusdogmaattinen tutkimus lesken sosiaaliturvan laajuudesta. Suomalainen lakimiesyhdistys 1982.

Kangas, Urpo, Minun metodini, s. 90–109 teoksessa Häyhä, Juha (toim.), Minun metodini. Wer- ner Söderström lakitieto 1997.

Kangas, Urpo, Puolisoiden elatusvelvollisuus ja laitoshoitomaksu, s. 187–212 teoksessa Van Aerschot, Paul – Ilveskivi, Paula – Piispanen, Kirsi (toim.): Juhlakirja: Kaarlo Tuori 50 vuotta. Helsingin yliopiston julkisoikeuden laitos 1998.

Kangas, Urpo, Laitoshoitomaksun määrittämisen ongelmia, s. 221–256 teoksessa Mäki-Petäjä- Leinonen, Anna – Nieminen, Liisa (toim.), Vanhuus ja oikeus. Hansaprint Oy 2014.

Kangas, Urpo, Suomalaisen siviilioikeuden juuret: esimerkkinä perhe- ja perintöoikeus. Helsin- gin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 2017.

Karapuu, Heikki, Peruoikeuksien käsite ja luokittelu, s. 63–87 teoksessa Hallberg, Pekka – Ka- rapuu, Heikki – Ojanen, Tuomas – Scheinin, Martin – Tuori, Kaarlo – Viljanen, Veli- Pekka, Perusoikeudet. 2. uudistettu painos. WSOYpro 2011.

Karhu, Juha, Kohti 2000-luvun oikeuslähdeoppia. Lakimies 7–8/2020 s. 1017–1034.

Karjalainen, Katja – Linnanmäki, Kirsikka – Mikkilä, Tanja – Mustasaari, Sanna – Mäki-Petäjä- Leinonen, Anna. Lainopillinen ja yhteiskuntatieteellisesti painottunut tutkimus – yhtä perhettä. Lakimies 6/2018, s. 727–734. (Karjalainen ym. 2018)

Karvonen-Kälkäjä, Anja, Unohtuuko vanhus?: oikeustieteellinen tutkimus hallintosopimuksen asianosaissuhteista vanhuksen vaikuttamismahdollisuuden näkökulmasta. Vanhustyön keskusliitto 2012.

Karvonen-Kälkäjä, Anja, Oikeus vanhuspalveluihin ja viivästys vanhuspalvelujen järjestämi- sessä, s. 138–148 teoksessa Nykänen, Eeva – Kalliomaa-Puha, Laura – Mattila, Yrjö (toim.), Sosiaaliset oikeudet – näkökulmia perustaan ja toteutumiseen. Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy 2017.

(7)

Kauppi, Eija – Määttänen, Niku – Salminen, Tomi – Valkonen, Tarmo, Vanhusten pitkäaikais- hoidon tarve vuoteen 2040. KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö 2015. (Kauppi ym.

2015)

Kivinen, Tuula – Vanjusov, Heidi – Vornanen, Riitta, Asiakkaan ääni – osallisuus ja vaikuttami- sen mahdollisuudet, s. 267–293 teoksessa Hujala, Anneli – Taskinen, Helena (toim.), Uudistuva sosiaali- ja terveysala. Tampere University Press 2020.

Kiviniemi, Kirsi, Asiakkuus sosiaali- ja terveyspalveluissa – Kohti valinnanvapautta, s. 7–21 teoksessa Ylönen, Minna – Suhonen, Riitta (toim.), Asiakkuus sote:ssa – ikääntyneen asiakkaan näkökulma. Turun yliopisto 2018.

Klavus, Jan – Pekurinen, Markku – Järvelin, Jutta – Mikkola, Hennamari, Asiakasmaksut terveydenhuollon rahoituksessa. Kansantaloudellinen aikakauskirja 4/2004, s. 440–456.

(Klavus ym. 2004)

Koivisto, Ida, Oikeusturva – kehittyvä perusoikeus? Lakimies 6/2013, s. 1032–1054.

Koivisto, Ida, Oikeus on, miten se systematisoidaan? – Kysymys oikeudenalajaotuksesta ja hallinto-oikeudesta. Lakimies 7–8/2015 s. 954–972.

Kolehmainen, Antti, Tutkimusongelma ja metodi lainopillisessa työssä, s. 105–134 teoksessa Miettinen, Tarmo (toim.), Oikeustieteellinen opinnäyte – Artikkeleita oikeustieteellisten opinnäytteiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta. Edilex Kirjat 16.2.2016.

[www.edilex.fi/kirjat/16170]

Kolehmainen, Antti – Räbinä, Timo, Jäämistösuunnittelu. I, Perittävän jäämistösuunnittelu.

Alma Talent 2020.

Korpisaari, Päivi, Oikeudenalan tunnusmerkeistä ja oikeudenalajaottelun tarpeellisuudesta. La- kimies 7–8/2015, s. 987–1004.

Korpisaari, Päivi – Pitkänen, Olli –Warma-Lehtinen, Eija, Uusi tietosuojalainsäädäntö. Alma Talent 2018.

Korte, Atte, Kohtuuttomuus viranomaisen harkintavallan rajoitusperiaatteena – erityisesti etu- osto-oikeuden näkökulmasta. Edilex-sarja 2015/39, 6.11.2015. [www.edilex.fi/artikke- lit/15814]

Kotkas, Toomas, Sosiaalioikeudellisesta kohtuusperiaatteesta – tarvitaanko sellaista? Lakimies 5/2009, s. 761–778.

Kotkas, Toomas, Hallinto-oikeudellisen harkintavaltaopin päivitys kotimaisen sosiaalioikeudel- lisen lainsäädännön valossa. Lakimies 6/2011, s. 1130–1151.

Kotkas, Toomas, Rajat ylittävä sosiaalioikeus. Alma 2019.

Kulla, Heikki, Hallintomenettelyn perusteet. 10. uudistettu painos. Alma Talent Oy 2018.

(8)

Kurki, Visa, Ei vain oikeuskelpoisuutta – oikeussubjektikäsityksemme ongelmia ja uudelleenar- viointia. Lakimies 5/2018, s. 469–492. (Kurki 2018a)

Kurki, Visa, Voiko tekoäly olla oikeussubjekti?, Lakimies 7–8/2018, s. 820–839. (Kurki 2018b) Kurki, Visa, Haluatko juristiksi?, 4. uudistettu painos. Kauppakamari 2019.

Lohiniva-Kerkelä, Mirva, Johdanto, s. 19–36 teoksessa Lehtonen, Lasse – Lohiniva-Kerkelä, Mirva – Pahlman, Irma, Terveysoikeus. Talentum Pro 2015. (Lohiniva-Kerkelä 2015a) Lohiniva-Kerkelä, Mirva, Potilaan oikeusturva, s. 331–377 teoksessa Lehtonen, Lasse – Lohi-

niva-Kerkelä, Mirva – Pahlman, Irma, Terveysoikeus. Talentum Pro 2015. (Lohiniva- Kerkelä 2015b)

Lundelin, Satu, Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan lainsäädäntö. Edita 2015.

Luoto, Ilpo, Pitkäaikaispotilaiden asiakasmaksu ja puolisoiden asema. Edita Publishing Oy 2002.

Mielityinen, Sampo, Vahingonkorvausoikeuden periaatteet. Edita Publishing Oy 2006.

[www.edilex.fi/kirjat/7026]

Mattila, Yrjö: Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitean antamat huomautukset Suo- melle, s. 74–92 teoksessa Kalliomaa-Puha, Laura – Anna-Kaisa Tuovinen (toim.), So- siaaliturvan rajoilla: kirjoituksia kansainvälisestä sosiaalioikeudesta. 2017.

Mikkola, Matti, Euroopan sosiaaliset oikeudet ja Suomi, s. 38–66 teoksessa Nykänen, Eeva – Kalliomaa-Puha, Laura – Mattila, Yrjö (toim.), Sosiaaliset oikeudet – näkökulmia perustaan ja toteutumiseen. Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy 2017.

Mikkola, Tuulikki, Parisuhteet, varallisuus ja sopimukset. Alma Talent 2021.

Moilanen, Marlon, Kohti uutta sosiaalioikeudellista lainoppia. Oikeus 4/2020, s. 40–67.

Muukkonen, Matti, Kunnan järjestämisvastuu, ulkoistusriskit ja velvollisuus turvata palvelutuo- tannon jatkuvuus. Liikejuridiikka 1/2020, s. 40–67.

Myrsky, Matti, Kiinteistöveron kysymyksiä I, Verotus 2/2010, s. 151–165.

Myrsky, Matti, Näkökohtia perustulokeskusteluun. Oikeus 4/2015, s. 483–490.

Mäenpää, Olli, Hallintolaki ja hyvän hallinnon takeet. 5. uudistettu painos. Edita 2016.

Mäenpää, Olli, Yleinen hallinto-oikeus. Alma 2017.

Mäenpää, Olli, Julkinen valta ja oikeusvaltio. Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta 2020. (Mäenpää 2020a)

Mäenpää, Olli, Julkisuusperiaate. 4. painos. Alma Talent Oy 2020. (Mäenpää 2020b)

Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna, Dementoituvan henkilön oikeudellinen asema. Suomalainen lakimiesyhdistys 2003.

Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna, Ikääntymisen ennakointi: Vanhuuteen varautumisen keinot. Ta- lentum Media 2013.

(9)

Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna, Vastaus Markku Helinin kirja-arvosteluun teoksesta Vanhuusoi- keuden perusteet. Lakimies 1/2019, s. 133–134.

Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna – Karvonen-Kälkäjä, Anja, Vanhuusoikeuden perusteet. Alma Ta- lent 2017.

Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna – Nieminen, Liisa, Alkusanat, s. 15–16 teoksessa Anna Mäki-Pe- täjä-Leinonen, Anna – Nieminen, Liisa (toim.), Vanhuus ja oikeus. Lakimiesliiton kustannus 2014.

Määttä, Kalle, Metsälaki pähkinänkuoressa. Edilex-sarja 2021/21, 20.4.2021. [www.edilex.fi/ar- tikkelit/22885]

Määttä Tapio, Metodinen pluralismi oikeustieteessä – ympäristöoikeudellisen tutkimuksen suun- taukset ja menetelmät, s. 135–222 teoksessa Miettinen, Tarmo (toim.), Oikeustieteelli- nen opinnäyte – Artikkeleita oikeustieteellisten opinnäytteiden vaatimuksista, metodista ja arvostelusta. Edilex Kirjat 16.2.2016. [www.edilex.fi/kirjat/16170]

Määttä, Tapio – Paso, Mirjami, Johdatus oikeudellisen ratkaisun teoriaan. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 2019.

Neuvonen, Riku, Oikeus julkiseen tietoon. Helsingin Kamari Oy 2017.

Niiranen, Merja, Sote-uudistus ja arvonlisäverotus. Verotus 4/2021, s. 433–441.

Niemivuo, Matti, Lainvalmistelu – oikeudelliset perusteet ja käytäntö. Helsingin Kamari Oy 2020.

Niemivuo, Matti – Keravuori-Rusanen, Marietta – Kuusikko, Kirsi, Hallintolaki. Talentum Me- dia 2010.

Norros, Olli, Velvoiteoikeus. 2. uudistettu painos. Alma Talent 2018.

Nykänen, Eeva, Yksityiset palveluntuottajat julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajina.

Lakimies 3–4/2020, s. 431–457.

Nykänen, Eeva – Kalliomaa-Puha, Laura – Saikkonen, Paula, Toimeentulotuen siirto Kelaan – Kohti muodollista yhdenvertaisuutta? Oikeus 49/2020, s. 262–284.

Perttola, Laura, Tiedonsaanti vanhuspalvelujen myöntämisperusteista. Oikeus 44/2015, s. 238–

258.

Perttola, Laura, Asiakkaan etu vanhuspalveluja koskevissa soveltamisohjeissa. Oikeus 46/2017, s. 8–34.

Perttola, Laura, Kynnyksen yli: julkisoikeudellinen tutkimus vanhuspalveluiden saamisen edel- lytyksistä. Vaasan yliopisto 2019.

Raivio, Minna – Hartikainen, Sirpa, Ikääntyneen optimoitu lääkehoito perusterveydenhuollossa.

Duodecim 13/2020, s. 1590–1597.

(10)

Rautiainen, Pauli, Kuvataiteilijan oikeudellinen asema: ammattimaista taiteellista toimintaa ra- joittava ja edistävä oikeussääntely. Tampere University Press 2012.

Rautiainen, Pauli – Taskinen, Helena – Rissanen, Sari, Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudista- minen – virstanpylväitä menneestä ja suuntia tulevasta, s. 15–45 teoksessa Hujala, An- neli – Taskinen, Helena (toim.), Uudistuva sosiaali- ja terveysala. Tampere University Press 2020.

Räty, Tapio, Vammaispalvelut: vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö. 5. uusittu laitos. Kynnys ry 2017.

Sakslin, Maija, Sosiaaliset oikeudet ja perustuslaki, s. 223–254 teoksessa Nieminen, Liisa (toim.), Perusoikeudet Suomessa. Lakimiesliiton kustannus 1999.

Siltala, Raimo, Oikeustieteen tieteenteoria. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sarja nro 234, Suomalainen lakimiesyhdistys 2003.

Sutela, Marja, Sosiaali- ja terveyspalveluiden ulkoistaminen: oikeudelliset reunaehdot. Edita 2008.

Tammi-Salminen, Eva, Vanhat ja uudet oikeudenalat. Lakimies 7–8/2015, s. 952–953.

Tepora, Jarno, Oikeuden materiaalistuminen ja esineoikeuden perusteet. Lakimies 5/1998, s.

774–788.

Tilvis, Reijo, Monimuotoiset vanhuspalvelut, s. 58–61 teoksessa Tilvis, Reijo – Pitkälä, Kaisu – Strandberg, Timo – Sulkava, Raimo – Viitanen, Matti (toim.), Geriatria. 3. uudistettu painos. Duodecim 2016.

Toivonen, Virve-Maria – Muukkonen, Matti – Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna, Vanhuspalvelujen laatu ja valvonta ─ käytäntöä ja uudistamistarpeita¹. Oikeus 2/2021, s. 209–227.

Tuori, Kaarlo, Perusoikeuksien toteuttamisvastuun jakautuminen – kuntien asema. Lakimies 5─6/1996, s. 845–861.

Törmälehto, Soili – Palukka, Anita, Muuttunut asiakasmaksulaki lääkekustannusten osalta ongelmallinen. Oikeutta kohtuudella – The Blog of UEF Law School 30.9.2021 [https://blogs.uef.fi/oikeuttakohtuudella/2021/09/30/muuttunut-asiakasmaksulaki- laakekustannusten-vahennysoikeuden-osalta-ongelmallinen/] (30.9.2021)

Tuori, Kaarlo, Sosiaalioikeus – itsenäinen oikeudenala? Lakimies 2/1997, s 171–181.

Tuori, Kaarlo, Kriittinen oikeuspositivismi. Werner Söderström 2000.

Tuori, Kaarlo – Kotkas, Toomas, Sosiaalioikeus. 5. uudistettu painos. Talentum pro 2016.

Van Aerschot, Paul, Oikeusturvasta sosiaalihuollossa. Lakimies 4/2004, s. 619–637.

Verronen, Vappu, Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen rajat: säädökset ja käytäntö.

Oikeus 46/2017, s. 367–377.

(11)

Voutilainen, Tomi, ICT-oikeus sähköisessä hallinnossa - ICT-oikeudelliset periaatteet ja sähköi- nen hallintomenettely. Edita 2009.

Voutilainen, Tomi, KHO 2021:13 ─ Viranomaisen tiedonsaantioikeus. Lakimies 3–4/2021, s.

676–687.

Voutilainen, Tomi – Muukkonen, Matti, Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan sääntelyn systematiikkaongelmat. Edilex-sarja 2021/35, 31.5.2021. [www.edilex.fi/artikke- lit/23164]

Vuorela, Miikka – Määttä, Tapio – Soininen, Niko, ”Lain tarkoitus ja systematiikka huomioon ottaen on selvää” – julkilausutut systeemiperustelut korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuissa. Lakimies 7–8/2020, s. 1146–1171.

Willman, Petri, Saatavien perintä. Edita 2019.

Ylöstalo, Matti, Asianajo-oikeus ─ kehittyvä oikeusalue. JFT 2−3/1987, s. 306–313.

VIRALLISLÄHTEET

HE 102/1981 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi.

HE 216/1991 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lainsäädännön uudistamisesta.

HE 309/1993 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta.

HE 1/1998 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle uudeksi Suomen Hallitusmuodoksi.

HE 230/1998 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta.

HE 137/1999 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sekä sosiaalihuoltolain muuttamisesta ja eräiksi niihin liittyviksi laeiksi.

HE 49/2002 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta.

HE 72/2002 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle hallintolaiksi ja laiksi hallintolainkäyttölain muuttamisesta.

HE 37/2008 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain sekä sosiaalihuoltolain 29 b ja 29 d §:n muuttamisesta.

HE 37/2010 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkami- sesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.

(12)

HE 90/2010 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle terveydenhuoltolaiksi sekä laeiksi kansanter- veyslain ja erikoissairaanhoitolain muuttamiseksi sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamiseksi.

HE 160/2012 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ikääntyneen väestön toimintakyvyn tu- kemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista sekä laiksi terveydenhuoltolain 20

§:n kumoamisesta.

HE 50/2013 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi hallintolain muuttamisesta.

HE 164/2014 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 268/2014 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 16/2018 vp (rauennut 16.04.2019), Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valin- nanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 310/2018 vp (rauennut 16.04.2019), Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaali- ja ter- veyspalvelujen asiakasmaksuista.

HE 129/2020 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain 3 §:n ja tuomioistuinmaksulain 5 §:n muuttamisesta.

HE 241/2020 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsää- dännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi.

HE 107/2021 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lääkelain muuttamisesta.

K 16/2018 vp, Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2017.

K 11/2019 vp, Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2019.

Kela 9/010/2020, Kelan lausunto hallituksen esitysluonnoksesta (HE 129/2020 vp) eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta.

Oikeusministeriö, Kuluttajan- ja asiakkaansuojan parantaminen henkilöön kohdistuvissa palve- luissa. Työryhmän mietintö. Oikeusministeriön julkaisuja, mietintöjä ja lausuntoja 2020:3. (Oikeusministeriö 2020:3)

PeVL 7a/2000 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 137/1999 vp) laeiksi sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sekä sosiaalihuoltolain muuttamisesta ja eräiksi niihin liittyviksi laeiksi.

(13)

PeVL 14/2002 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 9/2002 vp) Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemiin etuuksiin liittyviin saamista ja luovuttamista koskevien säännösten muuttamiseksi.

PeVL 10/2009 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 20/2009 vp) laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 12 §:n muuttamisesta.

PeVL 59/2010 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 49/2002 vp) laeiksi kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.

PeVL 60/2014 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 310/2014 vp) laiksi lukiolaisista, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun koulutuksen rahoituksesta ja laeiksi lu- kiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 18 §:n ja opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnalli- sesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain 7 ja 9 §:n muuttamisesta.

PeVL 51/2016 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 215/2016 vp) laeiksi perusturvakokeilusta sekä tuloverolain 92 §:n ja ennakkoperintälain 17 §:n väli- aikaisesta muuttamisesta.

PeVL 21/2016 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 60/2016 vp) laeiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista sekä varhaiskasvatuslain 13 §:n ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta.

PeVL 48/2018 vp, Perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (HE 167/2018 vp) laiksi pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaalihuoltolain soveltamisopas. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:5. (STM 2017:5)

Sosiaali- ja terveysministeriö. Iäkkäiden laitoshoidon perusteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:30. (STM 2017:30)

Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin tehdyt muutokset. Kuntainfo 2/2021. (STM 2/2021)

Sosiaali- ja terveysministeriö. Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi sosiaalihuoltolain ja ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäi- den sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta, Dnro VN/13519/2021. (STM 13519/2021)

(14)

StVM 59/2002 vp, Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 49/2002 vp) laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta.

StVM 39/2020 vp, Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (HE 129/2020 vp) laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain 3 §:n ja tuomioistuinmaksulain 5 §:n muuttamisesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2019. Tilastoraportti 45/2020. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020)

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Kotihoito 2020. Tilastoraportti 27/2021. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021)

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen kohdentuminen, vaikutukset ja oikeudenmukaisuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutki- mustoiminnan julkaisusarja 30/2018. (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta 2018)

INTERNETLÄHTEET Verkkosivustot

Hyvinvointioikeuden instituutti. [https://sites.uef.fi/hyvinvointioikeus/tapahtumia/] (15.9.2021)

OIKEUSTAPAUKSET Korkein hallinto-oikeus KHO 2014:102

KHO 2016:29 KHO 2016:188 KHO 2020:20

KHO 6.11.2020 t. 4195 (LRS) KHO 2021:13

Hallinto-oikeudet

Turun HaO 16.02.2012 12/0098/2 Turun HaO 11.05.2012 12/0299/2 Itä-Suomen HaO 17.11.2016 16/0512/2

(15)

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian päätökset

EOAK 20.8.2007 dnro 2046/4/05: Oikeusasiamiehen päätös 20.8.2008 kanteluun vammaispal- velupäätöksen tekemisestä.

EOAK 16.8.2010 dnro 1739/4/09: Oikeusasiamiehen päätös 6.8.2010 kanteluun Helsingin ter- veyskeskuksen virheellisesti peritystä maksusta lääkärinlausunnon antamisesta kuntoutusta var- ten.

EOAK 7.7.2016 dnro 3307/4/15: Oikeusasiamiehen päätös 7.7.2016 kanteluun kehitysvammai- silta henkilöiltä perittävistä asiakasmaksuista koskevasta päätöksenteosta.

EOAK 3.11.2016 dnro 4709/4/15: Oikeusasiamiehen päätös 3.11.2016 kanteluun vammaispal- velulain mukaisessa palveluasumisessa perittävistä maksuista koskevassa asiassa.

EOAK 23.11.2016 dnro 4687/4/15: Oikeusasiamiehen päätös 23.11.2016 kanteluun vanhuksen pään ajelemisesta paljaaksi puutteellisen hoidon seurauksena koskevassa asiassa.

EOAK 7.2.2017 dnro 1362/4/16: Oikeusasiamiehen päätös 7.2.2017 kanteluun laiminlyönnistä sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevassa päätöksenteossa.

EOAK 12.12.2017 dnro 6675/2016: Oikeusasiamiehen päätös 12.12.2017 kanteluun perusturva- lautakunnan menettelystä ateriamaksujen määräämisessä.

EOAK 23.3.2018 dnro 1195/2018: Apulaisoikeusasiamiehen tarkastus 21.3.2018 Rovaniemen kaupunki, talouspalvelut.

EOAK 14.12.2018 dnro 6708/2017: Apulaisoikeusasiamiehen päätös 14.12.2018 kanteluun asiakasmaksujen alentamisesta ja päätöksenteosta toimeentulotukiasiaa koskevassa asiassa.

EOAK 8.5.2019 dnro 2475/2019: Apulaisoikeusasiamiehen päätös 8.5.2019 kanteluun palveluasumisen maksujen määräämistä koskevassa asiassa.

EOAK 17.6.2019 dnro 673/2018: Apulaisoikeusasiamiehen päätös 17.6.2019 kanteluun Yliop- pilaiden terveydenhuoltosäätiön perimistä maksuista.

EOAK 13.8.2019 dnro 4780/2018: Apulaisoikeusasiamiehen päätös 13.8.2019 kanteluun turva- kieltoasiakkaan laskutuksesta ja maksun perinnästä.

EOAK 12.9.2019 dnro 4640/2018: Apulaisoikeusasiamiehen päätös 12.9.2019 kanteluun terveydenhuollon maksujen alentamista koskevasta neuvonnasta.

(16)

EOAK 16.12.2019, dnro 6735/2018: Apulaisoikeusasiamiehen päätös 16.12.2019 kanteluun varhaiskasvatuksen asiakasmaksun oikaisemisesta takautuvasti.

EOAK 1.4.2020 dnro 1178/2020: Apulaisoikeusasiamiehen lausunto 1.4.2020 luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta.

EOAK 17.9.2020 dnro 4063/2019: Oikeusasiamiehen päätös 17.9.2020 kanteluun kuntayhtymän laiminlyönnistä palvelusuunnitelman laatimisessa ja erityishuolto-ohjelman tarkistamisessa.

29.10.2020 EOAK 29.10.2020 dnro 179/2020. Apulaisoikeusasiamiehen päätös 29.10.2020 kanteluun perintäyhtiön menettelystä.

EOAK 23.11.2020 dnro 5942/2019: Apulaisoikeusasiamiehen päätös 23.11.2020 kanteluun sa- lassa pidettävien tietojen luovuttamisesta.

EOAK 3.2.2021 dnro 1389/2020: Apulaisoikeusasiamiehen tarkastus Siun Sote, ikäihmisten palvelut, arjen tukipalvelut 9.10.2020.

Oikeuskanslerin viraston päätökset

OKV dnro 1806/1/2015: Apulaisoikeuskanslerin päätös 17.11.2016 kanteluun kunnan menette- lystä maksun perimisessä lääkärinlausunnosta.

OKV dnro 1807/1/2015: Apulaisoikeuskanslerin päätös 17.11.2016 kanteluun kunnan menette- lystä maksun perimisessä lääkärinlausunnosta.

Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean päätökset

Complaint 71/2011. The Central Association of Careers in Finland v. Finland, 12.2012.

Verohallinnon päätökset

VH 29.10.2020 dnro 7025/00.01.00/2020

(17)

LYHENNELUETTELO

AOA apulaisoikeusasiamies

drno diaarinumero

EOA eduskunnan oikeusasiamies

EOAK eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia

HaO hallinto-oikeus

HE hallituksen esitys

K kertomus

KHO korkein hallinto-oikeus

KKO korkein oikeus

ks. katso

LRS lyhyt ratkaisuseloste

OKV oikeuskanslerinvirasto

PeVL perustuslakivaliokunta

PL Suomen perustuslaki (731/1999)

s. sivulla tai sivuilla

SHL sosiaalihuoltolaki (1301/2014)

STM Sosiaali- ja terveysministeriö

StVM Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö

t. taltio

TervHL terveydenhuoltolaki (1326/2010)

VH Verohallinto

vp valtiopäivät

vrt. vertaa

ym. ynnä muita

(18)

1 JOHDANTO

1.1 Tutkielman tausta

Kuntien vastuulle kuuluvien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden käyttämisestä voidaan periä asiakasmaksuksi kutsuttu maksu. Perittäviin asiakasmaksuihin sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia (734/1992, asiakasmaksulaki) ja asetusta (912/1992, asiakasmaksuasetus). Asiakasmaksuista säätäminen toteutettiin samanaikaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden rahoitusta koskevan uudistuksen kanssa.¹ Asiakas- maksujen perimistä perusteltiin tuolloin keinona rahoittaa kuntien järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita ja vaikuttaa kuntalaisten palveluiden käyttöön palve- luille asetettavien maksujen kautta.² Lähtökohtana asiakasmaksulain säätämisestä lähtien on myös pidetty sitä, että asiakasmaksut eivät estäisi tarpeellisten palveluiden käyttöä tai maksu- rasitus palveluiden käyttäjien välillä kohdentuisi oikeudenmukaisesti sitomalla maksut palvelun käyttäjän kykyyn suoriutua niistä.³

Asiakasmaksulakia on lain voimaantulon eli vuoden 1993 jälkeen muutettu useaan otteeseen.

Järjestyksessään 45. muutos eli asiakasmaksulakia koskeva muutoslaki 1201/2020 hyväksyt- tiin eduskunnassa joulukuussa 2020, ja se astui voimaan 1. heinäkuuta 2021.⁴ Muutoslain 1201/2020 myötä muuttuneella asiakasmaksulailla tavoitellaan erityisesti hoidon esteiden poistamista tarjoamalla aikaisempaa kattavammin palveluita maksuttomasti ja kohtuullista- malla asiakasmaksuja. Lisäksi tavoitteena on tasa-arvon lisääminen asumispalveluita käyttä- vien asiakkaiden välillä sekä oikeusturvan edistäminen asiakasmaksuja koskevassa päätök- senteossa.⁵

1 Ks. HE 216/1991 vp, s. 8–10. Rahoitusjärjestelmän uudistamisen tavoitteena on ollut ohjata kuntia järjestämään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut paikallisten olosuhteiden kannalta tarkoituksenmukaisemmaksi ja mahdol- lisimman taloudellisesti.

2 HE 216/1991 vp, s. 8, 10. Vuosina 2015 ja 2016 asiakasmaksujen osuus kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksesta oli noin 7 prosenttia. Ks. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta 2018, s. 119.

3 Klavus ym. 2004, s. 445.

4 Muutoslain 1201/2020 virallinen nimike on laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta. Muutoslailla muutetaan voimassa olevaa lakia. Ks. säädösten lakiteknisen muodon mukaisesta ja- ottelusta Niemivuo 2020, s. 98–99.

5 Ks. HE 129/2020 vp, s. 4, 28–29.

(19)

Asiakasmaksulain muutoslain 1201/2021 myötä kestoltaan pitkäaikaisista, sosiaalihuoltolain (1301/2014, SHL) tarkoittamista asumispalveluiden asiakasmaksuista säädetään ensim- mäisen kerran nimenomaisesti lain tasolla ja riippuen palvelumuodosta yhdenmukaisin perustein. Lisäksi muutoslaki 1201/2020 vaikuttaa asumispalvelujen asiakasmaksuja koskevaan hallinnolliseen päätöksentekomenettelyyn. Edellä kuvatut asiakasmaksulain muutokset ovat seurausta tarpeelle edistää asumispalveluiden käyttäjien yhdenvertaisuutta ja oikeusturvaa.⁶ Nimenomaisen sääntelyn puuttuminen johti asumispalveluiden maksujen määräytymi- seen kunnissa eri perustein ja valtakunnallisesti epäyhtenäisiin asiakasmaksuihin saman si- sältöisistä palveluista.⁷ Sääntelemättömän tilanteen takia esimerkiksi pitkäaikaista tehostet- tua palveluasumista tarvitsevat henkilöt joutuivat maksamaan huomattavasti suurempia asiakasmaksuja verrattuna pitkäaikaisessa laitoshoidossa oleviin, vaikka nämä kaksi asumispalveluiden muotoa eroavat tosiasiallisesti toisistaan vain vähän tai ei laisinkaan.⁸ Kotiin annettavien palveluiden osalta asiakasmaksut puolestaan vaihtelivat, koska asetuksentasoinen sääntely vaikeaselkoisuuden ja tulkinnanvaraisuuden takia lisäsi liiaksi kuntien harkintaval- taa asiakasmaksupäätöksiä tehtäessä.⁹ Sääntelyn puutteellisuus heikensi myös asiakkaan oikeusturvaa, koska maksun määräytymisen perusteita ei asiakasmaksupäätöksessä välttä- mättä esitetty tai tieto muutoksenhakumahdollisuudesta tai päätöksen antaminen laimin- lyötiin kokonaan.¹⁰

Muutoslailla 1201/2020 toteutetun asiakasmaksulain muutoksen on arvioitu vaikuttavan noin miljoonan suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin.¹¹ Tähän jouk- koon kuuluvat myös lähes 240 000 yli 65-vuotta täyttänyttä henkilöä, jotka käyttävät pitkä- aikaisesti asumispalveluita.¹² Koska asiakasmaksulakiin tehdyt muutokset ja lain soveltami- nen vaikuttavat perittäviin asiakasmaksuihin, ja viime kädessä palveluita käyttävien ikään- tyneiden ihmisten taloudelliseen asemaan, on perusteltua tutkia aihetta ajankohtaisuutensa lisäksi myös oikeudellisesta näkökulmasta.

6 HE 129/2020 vp, s. 29─30.

7 Ks. HE 129/2020 vp, s. 23. Ks. myös Mattila 2017, s. 79.

8 Ks. esimerkiksi KHO 2016:29. Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisussa oli kyse siitä, tuliko asiakasmaksu määrätä pitkäaikaisen laitoshoidon vai tehostetun palveluasumisen yksikössä asumisen perusteella. Oi- keudellisen ongelman taustalla oli tilanne, jossa henkilö oli vuosien ajan asunut vanhainkodissa, joka remontin yhteydessä muutettiin tehostetun palveluasumisen yksiköksi. Ks. myös Ahtinen 2018, s. 288–291 tehostetun palveluasuminen ja laitosasumisen erottelun haasteellisuudesta.

9 HE 129/2020 vp, s. 23.

10 HE 310/2018 vp (rauennut), s. 84; HE 129/2020 vp, s. 18, 27, 45.

11 HE 129/2020 vp, s. 43.

12 Ks. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020, s. 1; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021. s. 2.

(20)

1.2 Tutkimusongelma

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on vastata asetettujen tutkimuskysymysten avulla siihen, miten 1.7.2021 voimaan astuneet asiakasmaksulain säännösmuutokset vaikuttavat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden, erityisesti ikääntyneille henkilöille tarkoitettujen pit- käaikaisten asumispalveluiden asiakasmaksujen määräytymisperusteisiin. Määräytymisperus- teiden lisäksi tutkielmassa selvitetään muutoslailla 1201/2020 toteutettujen säännösmuutosten vaikutuksia pitkäaikaisten asumispalveluiden asiakasmaksuja koskevaan päätöksentekome- nettelyyn.

Tutkielman tavoitteena on selvittää asiakasmaksulakiin tehtyjen muutosten myötä,

• mitkä ovat ikääntyneiden asumispalveluiden asiakasmaksujen määräytymisperusteet?

• mitkä ovat viranomaisen ja palvelun käyttäjän oikeudet ja velvollisuudet ikääntynei- den asumispalveluita koskevaa asiakasmaksupäätöstä ratkaistaessa?

1.3 Tutkielman metodi

Tämän tutkielman tutkimusongelmaa lähestytään lainopin keinoin. Lainopin tehtäväksi on määritelty voimassa olevan oikeuden tulkinta sekä systematisointi.¹³ Koska tarkastelun koh- teena ovat ikääntyneiden asumispalveluihin liittyvien asiakasmaksujen määräytymiseen vaikuttavat säännökset, on pääpaino tässä tutkielmassa käytännöllisessä lainopissa eli asiakasmaksuja koskevien lain säännösten merkityssisällön selvittämisessä oikeuslähde-, tulkinta- ja argumentaatio-oppeja hyödyntäen.¹⁴ Lainopillisesta menetelmästä myös seuraa, että tutkielman oikeudellinen argumentaatio tähtää erityisesti uusien ja muuttuneiden asiakasmaksujen määräytymiseen vaikuttavien säännösten osalta de lege lata -tulkintasuositusten antamiseen.

Lisäksi tutkielmassa esitetään muuttuneesta lainsäädännöstä mahdollisesti kumpuavien on- gelmakohtien osalta myös de lege ferenda -pohdintoja.¹⁵

13 Tulkintasuositusten antamiseen keskittyvästä lainopista voidaan käyttää nimitystä ”käytännöllinen lainoppi”, ja systematisointiin keskittyvästä lainopin haarasta nimitystä ”teoreettinen lainoppi”. Aarnio on käyttänyt myös ter- miä ”sääntökeskeinen lainoppi”, kun tavoitteena on selvittää säädösten tulkinnallinen sisältö ja sitä kautta saada informaatiota oikeusnormien sisällöstä. Aarnio 1997, s. 36–37; Aarnio 2011, s. 13.

14 Määttä ja Paso ovat osuvasti määritelleet käytännöllisen lainopin ”hyvän ja perustellun argumentaation tie- teeksi”. Määttä – Paso 2019, s. 6–7.

15 Lainopilliset tutkimustulokset ovat tulkintasuosituksia voimassa olevan oikeuden sisällöstä de lege lata. Lain- opillisten tulkintasuositusten lisäksi lainopillisen tutkimuksen seurauksena on mahdollista tehdä havaintoja lain- säädännön puutteista ja aukoista sekä esittää ehdotuksia lainsäädännön kehittämiseksi de lege ferenda. Ks. Koleh- mainen 2016, s. 108; Määttä 2016, s. 151. Vrt. myös Moilanen 2020, s. 407. Moilasen mukaan lainoppi itsessään

(21)

Asiakasmaksun määräytymisperusteisiin liittyvien säännösten tulkinnan ja argumentaation li- säksi tutkimuskysymykseen vastaaminen edellyttää palveluiden käyttäjän oikeuksiin ja vel- vollisuuksiin vaikuttavien muiden oikeussäännösten tarkastelua asiakasmaksupäätöstä koskevassa hallinnollisessa menettelyssä ja suhteessa asiakasmaksupäätöksiä tekevään viranomai- seen. Kyse on tällöin erityisesti siitä, miten palvelun käyttäjän asemaa voidaan ennakollisesti suojata oikeudellisella sääntelyllä hallinnollista asiakasmaksupäätöstä tehtäessä.¹⁶ Tästä syystä tutkielmassa tutkimusongelmaa voidaan sanoa lähestyttävän myös ongelmakeskeisen lainopin¹⁷ avulla. Ongelmakeskeisessä lainopissa lähtökohtana on kuvitteellinen tai todellinen ongelmakokonaisuus, ei esimerkiksi epäselvä lainkohta.¹⁸ Ongelmakeskeiselle lainopille on myös tyypillistä oikeudenalat ylittävä tutkimusote.¹⁹ Mäki-Petäjä-Leinonen on osuvasti kuvannut ongelmakeskeistä lähestymistapaa niin, että sillä tarkoitetaan oikeudellisen ongelman jäsentämistä suhteessa oikeusjärjestyksen kokonaisuuteen niin, että tuloksena saadaan luotet- tavampi kokonaiskuva oikeudellisesta sääntelystä.²⁰ Tällöin Mäki-Petäjä-Leinosen mukaan

”on mahdollista hahmottaa vaikeaa yhteiskunnallista kysymystä oikeudellisesta näkökulmasta käsin.”

Siinä missä käytännöllinen lainoppi on sääntökeskeistä, lainopillisen systematisoinnin tehtä- vänä on jäsentää säädösten ja säännösten välisiä yhteyksiä ja suhteita sekä korvata alkuperäi-

on oikeudellinen käytäntö, koska oikeusnormien kuvailun lisäksi lainopin tehtävänä on muiden oikeudellisten käy- täntöjen ohjaaminen tulkinta- ja systematisointisuosituksia tuottamalla.

16 Moilasen mukaan lainopin yhtenä tavoitteena on tulkinta- ja systematisointitehtävän kautta tunnistaa ja tuottaa doktriineja, jotka määrittävät julkisen vallan käytön rajoja ja puitteita. Moilanen 2020, s. 408.

17 Ongelmakeskeinen lainoppi on Urpo Kankaan lesken oikeudellista asemaa käsittelevässä väitöskirjassa esittämä menetelmä oikeudenalat ylittävästä tutkimuksellisesta otteesta. Kangas väittää väitöskirjassaan, että perinteinen lainopillinen tutkimus ei kykene yksistään muodostamaan kokonaiskuvaa jostakin oikeudellisesta ongelmasta, vaan tarvitaan kokonaisnäkemystä asioiden välisestä suhteesta. Myöhemmin Kangas on kuvannut ongelmakeskeisen metodin soveltamista niin, että esimerkiksi leskeytymiseen liittyvien oikeudellisten ongelmien kuvaamiseen ja ratkaisemiseen ei riitä pelkästään lesken perintöoikeutta koskevien oikeussääntöjen tarkastelu, vaan tarvitaan oikeudenalat rajat ylittävää tutkimuksellista otetta. Ks. Kangas 1982, s. 383–387; Kangas 1997, s. 92–93.

18 Aarnio 1982, s. 62–63; Aarnio 2011, s. 12.

19 Voutilainen 2009, s. 11. Voutilaisen mukaan ongelmakeskeinen lainoppi ei ole välttämättä paras nimitys kuvaa- maan oikeudenalojen rajat ylittävää tutkimusasetelmaa. Osuvampi nimitys hänen mukaansa voisi olla oikeusjär- jestyskeskeinen lainoppi, koska kyse on ”oikeusjärjestyksen läpileikkaavasta tutkimuksellisesta lähestymista- vasta”. Ks. myös esimerkiksi Rautiainen 2012, s. 14–16, jossa ongelmakeskeisyys nähdään menetelmänä lähestyä tutkimusongelmaa tai hahmottaa tutkimuskysymys, mutta ei lainopillisen tutkimuksen metodina. Vrt. myös Määttä 2016, s. 203–204, joka kehottaa välttämään opinnäytetyön luonnehtimista ongelmakeskeiseksi, jos ongelmakeskeisyys ymmärretään ympäristöoikeuden alan tapaan ympäristöoikeuden eri osa-alueiden käsittelemisenä ja viit- tauksina hallinto- tai EU- oikeudellisiin lähteisiin. Sen sijaan Määtän mukaan ongelmakeskeisyyttä parempi termi pyrkimykseen lainata ideoilta muilta oikeudenaloilta ja keskusteluyhteyden luominen muille tieteen- ja oikeuden- aloille olisi ”yhteyshakuinen tutkimusote”.

20 Mäki-Petäjä-Leinonen 2003, s. 9. Tarkastelutasona voi olla joko yksittäinen oikeustosiseikka tai oikeussubjektin oikeudellisen aseman muutos.

(22)

nen sääntöjärjestelmä yleiskatsauksellisempana järjestelmänä tai yksikertaisimmillaan järjes- tää eri oikeuslähteistä saatu tulkittu ja argumentoitu tieto loogiseksi kokonaisuudeksi.²¹ Sys- tematisointia tässä tutkielmassa edustaa erityisesti ikääntyneiden asumispalveluiden asiakasmaksuja koskevien säännösten ryhmittely poiketen muuttuneen asiakasmaksulain sääntöjär- jestyksestä. Tämä tarkoittaa sitä, että ikääntyneiden asumispalveluiden asiakasmaksujen mää- räämiseen liittyvien edellytysten tarkastelussa edetään yleisistä perusteista erityisiin. Asiakas- maksulain mukaista päätöksentekomenettelyä koskevia säännöksiä tarkastellaan puolestaan omana kokonaisuutenaan.

1.4 Tutkielman näkökulma

Tämän tutkielman näkökulmaa voidaan kutsua vanhuusoikeudelliseksi, koska tässä tutkielmassa tarkastellaan vanhuuteen ja ikääntymiseen liittyviä oikeuskysymyksiä.²² Vanhuusoi- keudellinen näkökulma voidaan määritellä yläkäsitteeksi kaikelle sille sääntelylle ja oikeudel- lisille kysymyksille, jotka läheisesti liittyvät iäkkäisiin henkilöihin ja heidän elämänvaihee- seen elämänkaaren loppuvaiheessa.²³ Kyse ei ole ainoastaan vanhuksia koskettavasta säädök- sistä vaan pikemminkin erityisesti vanhusväestöä koskettavasta oikeusalueesta.²⁴ Vanhuusoi- keuden sisällön määrittely pelkästään säädöslähtöisesti ei olisi edes mielekästä, sillä esimerkiksi lainsäädännöstämme ei ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annettua lakia (980/2012, vanhuspalvelulaki) lukuun ottamatta löydy erikseen pelkästään vanhusväestöön sovellettavia lakeja.²⁵ Lähtökohtana on, että van- huksiin sovelletaan samoja lakeja samoin perustein muuhun aikuisväestöön nähden.

21 Kolehmainen 2016, s. 128–130; Määttä – Paso 2019, s. 11–13; Kurki 2019, s. 25, 47. Systematisoinnilla voidaan viitata myös teoreettisen lainopin piirissä kehitettyihin yleisiin oppeihin, ja niiden avulla tapahtuvaan voimassa olevan oikeuden kuvaamiseen johdonmukaisena järjestelmänä.

22 Vrt. esimerkiksi Perttola 2019, s. 32, jossa iäkkäille tarkoitettujen julkisten sosiaalipalvelujen myöntämisedel- lytyksiä koskeva väitöstutkimus on paikannettu vanhuusoikeuden sijasta hyvinvointioikeuden alaan kuuluvaksi.

Perttolan väitöskirjassa hyvinvointioikeus ymmärretään Karjalaisen ym. tavoin taloudelliseen toimeentuloon, so- siaaliseen hyvinvointiin sekä fyysisen ja psyykkiseen terveyteen liittyväksi oikeustieteellisen tutkimuksen kokonaisuudeksi eikä itsenäiseksi oikeudenalaksi. Ks. Karjalainen ym. 2018, s. 733. Vrt. myös Sutela 2008, s. 217–

224, jossa hyvinvointioikeus nähdään itsenäisenä oikeusalana, jossa käsitellään julkisten peruspalveluiden sisältöä, järjestämistapoja, valvontaa, asiakkaan osallistumista ja oikeusturvaa.

23 Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, s. 65–66; Mäki-Petäjä-Leinonen 2019, s. 133. Vanhuusoikeudellisessa näkökul- massa huomiota kiinnitetään myös siihen, miten henkilö voi oikeudellisesti varautua ikääntymisen mukana mahdollisesti tuleviin toimintakyvyn heikkenemiseen ennakollisesti.

24 Mäki-Petäjä-Leinonen – Nieminen 2014, s. 15–16. Vanhuksia koskettavat oikeudelliset ongelmat liittyvät tyy- pillisesti vanhuksen asemaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaana, eloonjääneenä puolisona eli leskenä ja edunvalvontajärjestelmässä.

25 Arajärvi on kuvannut vanhuspalvelulakia menettely- ja laadunvarmistuslaiksi terveyden- ja sosiaalihuollon koh- distuessa iäkkääseen henkilöön. Arajärvi 2014, s. 265.

(23)

Vanhuusoikeudellisessa näkökulmassa tarkastellaan myös haavoittuvassa asemassa olevien vanhusten oikeuksien toteutumista.²⁶ Haavoittuvuus voidaan ymmärtää tässä käsitteen ”pas- siivinen oikeussubjekti” avulla, johon liittyy kykenemättömyys hallinnoida omia oikeuksiaan tai velvollisuuksia, mutta toisaalta oikeus odottaa tietynlaista käyttäytymistä muilta oikeus- subjekteilta.²⁷ Tämän tunnistetun ongelmakokonaisuuden ympärille on vanhuusoikeuden alalle kehitettyjä yleisiä oppeja.²⁸ Vanhuusoikeuden yleisissä opeissa on erityisesti kyse sekä oikeudellisessa päätöksenteossa sovellettavista oikeusperiaatteista, jotka ovat keskeisiä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevan vanhuksen oikeusasemaa arvioitaessa että vanhuusoikeuden alalle tunnusomaisista käsitteistä.²⁹

Vaikka vanhuusoikeus eroaa muista oikeudenaloista yleisten oppien ja tutkimuskohteensa³⁰ perusteella, ei sen asema oikeudenalajaotuksen systematiikassa tai itsenäisenä oikeudenalana ole vakiintunut tai siitä ei tutkijoiden keskuudessa ole saavutettu yksimielisyyttä.³¹ Uusien oikeudenalojen tai oikeusalueen erityispiirteenä pidetään julkisoikeudellisen ja yksityisoikeu- dellisen sääntelyn kohtaamisen ja muiden tieteenalojen kanssa käytävän vuoropuhelun lisäksi myös aiheeseen liittyvän opetuksen antamista ja tutkimusta.³² Nämä ovat tunnusomaisia myös vanhuusoikeuden alalla. Näkökulma vanhuusoikeuteen voi olla ainakin sosiaalioikeudellinen, lääkintäoikeudellinen, sopimusoikeudellinen, perheoikeudellinen ja holhousoikeudellinen.³³

26 Vanhuspalvelulain esitöissä todetaan pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevien ikäihmisten kuuluvan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasryhmistä kaikista haavoittuvimpien ryhmään, ja haavoittavuudessa iäkäs hen- kilö on rinnastettu lastensuojelun tarpeessa olevan lapsen asemaan. Ks. HE 160/2012 vp, s. 42, 55. Vuoden 2017 eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa vanhusten oikeuksien toteutumista koskevaa laillisuusvalvontaa kä- sitellään ensimmäisen kerran omana asiaryhmänään, erillisenä muista haavoittuvassa asemassa olevien henkilöi- den, kuten lasten ja vammaisten oikeuksien toteutumisen valvonnasta ja eri hallinnonaloja koskevasta laillisuus- valvonnasta. Ks. K 16/2018 vp, s. 250; Jääskeläinen 2018, s. 19.

27 Ks. Kurki 2018a, s. 489–490; Kurki 2018b, s. 830–831. Oikeussubjektius koostuu kolmesta osa-alueesta: odo- tusoikeuksista eli velvollisuuksien vastineista, velvollisuuksista ja kompetenssista eli kelpoisuudesta hallinnoida omaa oikeudellista asemaa.

28 Itsenäisen oikeudenalan kriteerinä pidetään oikeudenalalle systematisoinnin tuloksena sisällytettyjä, sille omi- naisia oikeusperiaatteita ja –käsitteitä eli yleisiä oppeja. Ks. esimerkiksi Tuori 2000, s. 187 ja Korpisaari 2015, s.

987–1004.

29 Ks. vanhuusoikeuden yleisistä opeista tarkemmin Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, s. 29–37, 47–59.

30 Käsitteelle ”oikeudenala” ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Oikeudenala voi määräytyä ainakin sään- telyn tai tutkimuksen kohteen ja eri elämänalueisiin perustuvan jaottelun mukaan. Ks. Korpisaari 2015, s. 989–

990.

31 Ks. esimerkiksi Tuori – Kotkas 2016, s. 6, jotka eivät luokittelisi vanhuusoikeutta sosiaalioikeudesta erilliseksi oikeudenalaksi. Vrt. Kangas 2017, s. 70 ja Hakalehto 2018 s. 15, jotka hyväksyvät vanhuusoikeuden osaksi oi- keusjärjestelmämme oikeudenalajaottelua. Ks. myös oikeudenalastatuksen liittyvästä keskustelusta oikeustieteen systematiikassa esimerkiksi Ylöstalo 1987, s. 307–313; Halila – Norros 2017 s. 2–3; Mäki-Petäjä-Leinonen 2019, s. 133–134. Ks. myös Norros 2018, s. 5, joka aiheellisesti huomauttaa, että oikeudenalajaottelulla ei ole normatii- vista eli oikeusvaikutusten tasolle ulottuvaa merkitystä.

32 Koivisto 2015, s. 955–956; Korpisaari 2015, s. 995; Tammi-Salminen 2015, s. 952; Halila – Norros 2017, s. 1–

2. Ks. myös vanhuusoikeudellisen tutkimuksen kehityksestä Suomessa Mäki-Petäjä-Leinonen – Karvonen-Käl- käjä 2017, s. 4 ja kansainvälisesti esimerkiksi Doron 2020, s. 2–12.

33 Ks. Mäki-Petäjä-Leinonen 2003, s. 7, 24; Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, s. 9.

(24)

Lisäksi vanhuusoikeudellisilla kysymyksillä on yhteys muun muassa lääke- ja hoitotieteisiin ja sosiaaligerontologiaan. Itä-Suomen yliopistoon perustettiin myös vanhuusoikeuden profes- suuri kesäkuussa 2021.³⁴

Tässä tutkielmassa vanhuusoikeuden sisältö määräytyy pääosin julkisoikeudellisesta normiai- neksesta.³⁵ Julkisoikeudellista puolta tässä tutkielmassa edustaa erityisesti sosiaalioikeuden alaan kuuluvan sääntelyn tarkastelu. Sosiaalioikeus oikeudenalana katsotaan sijoittuvan siihen osaan oikeusjärjestelmää, johon kuuluu sosiaali- ja terveydenhuoltoa sääntelevä normisto.³⁶ Ikääntyneiden asumispalveluita ja niiden maksullisuutta koskeva tarkastelu sijoitetaan tässä tutkielmassa sosiaalioikeuden alaan kuuluvaksi, sillä näihin palveluihin sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevia säädöksiä ja asiakasmaksuja koskeva sääntely vaikuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttäjän oikeudelliseen asemaan.³⁷ Näkökulmana on erityisesti se, miten muutoslain 1201/2020 myötä asiakasmaksulakiin tehdyt säännösmuutokset ja -lisäykset vaikuttavat asiakasmaksujen määräytymiseen ja palvelun käyttäjän asemaan erityisesti ikääntyville tarkoitettujen asumispalveluiden osalta.

Asiakasmaksuja koskevassa päätöksenteossa sovelletaan ensisijaisesti asiakasmaksulain säännöksiä asian käsittelemiseksi.³⁸ Koska asiakasmaksua koskevat päätökset ovat viranomaisen tekemiä hallintopäätöksiä, ohjaa hallinnon menettelyä asiakasmaksulain lisäksi hallintolain (434/2003) säännökset ja hyvää hallintoa koskevat vaatimukset. Näiden tarkoituksena on aineellisen lain lisäksi edistää ennakollista oikeusturvaa eli asiakaan oikeuksien toteutumista

34 Ks. Hyvinvointioikeuden instituutti, kohta Tapahtumia.

35 Julkisoikeudelliset normit säätelevät julkisten yhteisöjen, kuten esimerkiksi kuntien toimintaa tai julkisen yhtei- sön ja yksityisen välistä oikeussuhdetta.

36 Sosiaalioikeus eroaa muista oikeudenaloista sen sääntelykohteen perusteella. Sosiaalioikeuden alaan katsotaan kuuluvan sellaiset oikeudelliset normit, jotka säätelevät toimeentuloturvaa sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoa eli yksilön sosiaaliturvaa kokonaisuudessaan. Tuori – Kotkas 2016, s. 3 Vrt. myös Lohiniva-Kerkelä 2015a, s. 35–

36, jossa terveydenhuollon järjestelmää ja palveluita sekä potilaan asemaa ja oikeuksia koskeva normisto on systematisoitu terveysoikeuden alaan kuuluvaksi.

37 Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden maksullisuutta koskeva lainsäädäntö on oikeustieteellisessä kirjalli- suudessa eri kirjoittajien toimesta systemoitu hieman toisistaan poikkeavalla tavalla. Ks. esimerkiksi Tuori – Kot- kas 2016, s. 282–285, jossa asiakasmaksujen sääntelyn tarkastelu on sijoitettu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita käsittelevän osion yhteyteen. Vrt. myös esimerkiksi Heiliö – Narikka 2006, s. 175–176; Lundelin 2015, s.

1064–1111, joissa asiakasmaksuja koskeva lainsäädäntö on sijoitettu osaksi palvelujärjestelmän rahoitusta koskevaan osioon.

38 Viranomaisen ja hallinnon asiakkaan välinen suhde siihen kuuluvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen mää- räytyy ensisijaisesti kyseisestä hallinto-oikeussuhdetta koskevan materiaalisen lainsäädön ja hallintotehtävän luon- teen mukaan. Ks. Mäenpää 2017, s. 246, 253; Mäenpää 2020a, s. 39–43.

(25)

ennen viranomaisen tekemää varsinaista päätöstä.³⁹ Vaikka näkökulma kohdistuu tässä tutkielmassa asiakasmaksulain mukaiseen menettelyyn ikääntyneiden asumispalveluiden asiakasmaksujen käsittelyssä, tarkastellaan tässä tutkielmassa asiakasmaksuja koskevaa päätök- sentekoa täydentävästi erityisesti hallintolain nojalla noudatettavien menettelysäännösten kautta. Näiden tarkastelutasojen sisällyttäminen tähän tutkielmaan on perusteltua, sillä enna- kollisessa oikeusturvassa kyse on siis siitä, miten lainvastaiset ja virheelliset tai muutoin asiakkaan oikeuksia loukkaavien päätösten tekeminen voitaisiin estää, ja siten varmistaa asia- kasmaksupäätöksen oikeellisuus.⁴⁰ Edellä sanotun takia vanhuusoikeuden näkökulma on tässä tutkielmassa myös hallinto-oikeudellinen.

Vanhuusoikeuden näkökulma näyttäytyy tässä tutkielmassa myös osana perheoikeuden koko- naisuutta, joka on systematisoitu oikeusjärjestelmässämme osaksi yksityisoikeutta.⁴¹ Perheoi- keuden sisällä tarkastelu on tässä toisaalta varallisuusoikeudellista, koska asiakasmaksupää- tökset vaikuttavat ikääntyneen henkilön ja hänen puolison tai perheen taloudelliseen asemaan.

Toisaalta tässä tutkielmassa on kyse yksilölle kuuluvien oikeuksien ja velvollisuuksien tar- kastelusta hänen elämänkaarensa loppupäässä. Oikeuskirjallisuudessa henkilön oikeudellista asemaa elämänkaaren loppupäässä määrittävät säännökset on katsottu kuuluvan perheoikeuden alaan.⁴²

1.5 Tutkielman keskeiset käsitteet

Tässä tutkielmassa termi ”vanhus” synonyymeineen on keskeisessä asemassa.⁴³ Termin ”vanhus” oikeudellinen määritteleminen on kuitenkin haasteellista, sillä lainsäädännöstämme ei löydy täsmällistä merkityssisältöä sille, milloin oikeussubjektia on pidettävä vanhuksena.⁴⁴

39 Mäenpää on määritellyt ennakollisen tai ennalta vaikuttavan oikeusturvan siten, että kyse on keinoista ja menet- telyistä, joilla yksityisen oikeuksia ja etuja suhteessa julkiseen valtaan suojataan ennakollisesti eli hallintoasian käsittelyvaiheessa. Mäenpää 2017, s. 412.

40 Tämä määritelmä noudattaa mukaillen Van Aerschotin esittämää määritelmää ennakolliselle oikeusturvalle. Ks.

Van Aerschotin 2003, s. 621.

41 Norros 2018, s. 7–9. Perheisiin liittyvässä oikeudellisessa tutkimuksessa on nähtävissä suuntaus, jossa varalli- suusoikeudelliseen tutkimukseen liitetään julkisoikeudellista sääntelyainesta. Ks. Karjalainen ym. 2018, s. 728–

731.

42 Ks. esimerkiksi Kangas 2017, s. 72; Karjalainen ym. 2018, s. 734. Käsitteellä ”perheoikeus” ei ole vakiintunutta sisältöä. Perinteisten avioliitto-, perintö- ja testamenttioikeuksien ongelmakokonaisuuksien lisäksi perheoikeuden alaan voidaan katsoa lukeutuvan säännökset, jotka määrittävät yksilön oikeudellista asemaa elämänkaaren eri vai- heissa.

43 Tässä tutkielmassa vanhus sanan synonyymeinä käytetään erityisesti iäkästä henkilöä, ikääntynyt henkilö tai ikäihmistä.

44 Mäki-Petäjä-Leinonen ─ Karvonen-Kälkäjä 2017, s. 14–16. Helinin mukaan termi ”vanhus” on käyttökelvoton ilmaisu lainsäädännössämme, koska yksilölle kuuluvat oikeudet ja velvollisuudet tulee iän sijasta pääsääntöisesti

(26)

Luonnollinen lähtökohta on linkittää termin ”vanhus” sisältö yksilön kronologiseen eli synty- mäajankohdan hetkestä mitattuun ikään.⁴⁵ Esimerkiksi vanhuspalvelulain 3 §:n 1-kohdan mukaan ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa vä- estöä.⁴⁶ Näkökulma vanhuuteen ei kuitenkaan rajaudu pelkästään koskettamaan tietyn ikäisiä henkilöitä, vaan vanhuksen määritteleminen voidaan sitoa myös yksilön toimintakykyyn. Tä- hän ratkaisuun on päädytty vanhuspalvelulaissa. Vanhuspalvelulain 3 §:n 2-kohdan mukaan iäkkäällä henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jonka fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen tai sosi- aalinen toimintakyky on heikentynyt korkean iän myötä alkaneiden, lisääntyneiden tai pahen- tuneiden sairauksien tai vammojen vuoksi taikka korkeaan ikään liittyvän rappeutumisen joh- dosta.⁴⁷ Myös uudempi sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö näyttäisi seuraavan vanhuspalvelulaissa toimintakykyyn sidottua määritelmää iäkkäästä henkilöstä.⁴⁸

Tässä tutkielmassa on kyse pääosin maksullisista palveluetuuksista, ja erityisesti yli 65-vuotiaille henkilöille tarkoitetuista asumiseen liittyvistä palveluista eli asumispalveluista, joita käytetään pitkäaikaisesti.⁴⁹ Tällaisia asumispalveluja nimitetään kotihoidoksi, tavalliseksi ja tehostettu palveluasumiseksi tai laitoshoidoksi.⁵⁰ Kun tässä tutkielmassa viitataan näihin asumispalveluihin yhdessä, käytetään niistä nimityksiä ”ikääntyneiden asumispalvelut” tai

”ikääntyneille henkilöille tarkoitetut asumispalvelut”.⁵¹ Ikääntyneille henkilöille tarkoitetuista

perustaa johonkin muuhun perusteen perustuslain yhdenvertaisuussäännöksen (PL 6.2 §) nojalla. Vrt. Helin 2018, s. 1085.

45 Ks. esimerkiksi Karvonen-Kälkäjä 2012, s. 90, jonka antaman määritelmän mukaan vanhus on pääsääntöisesti vähintään 75 vuotta täyttänyt henkilö. Vrt. Hakalehto 2018, s. 13 oikeussubjektin ja iän yhteyden määrittelemisestä lapsioikeuden kontekstissa.

46 Vanhuuseläkkeeseen oikeuttavalla iällä viitataan kyseisen pykälän säännöskohtaisissa perusteluissa työeläke- järjestelmän alimpaan eläkeikään, joka vanhuspalvelulain säätämisen hetkellä oli 63 vuotta. Ks. HE 160/2012 vp, s. 34. Työeläkejärjestelmän eläkeikään sidottua määritelmää ei voida pitää täysin eksaktina, koska Suomessa van- huuseläkkeen oikeuttava alkamisikä voi työntekijän eläkelain (395/2006) lisäksi määräytyä myös muiden lakien nojalla, ja siten vaihdella. Ks. Arajärvi 2014, 261–262, ja siinä esitetty kritiikki lainsäätäjän tekemää ratkaisua kohtaan.

47 Säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa ei korkeaa ikää ole numeerisesti määritelty. Mäki-Petäjä-Leinonen ja Karvonen-Kälkäjä ovat tulkinneet säännöksen sanamuotoa niin, että korkean iän alaraja olisi vastaava kuin vanhuuseläkkeeseen oikeuttava ikä eli 63 vuotta silloin, kun yksilön toimintakyky olisi jostakin syystä heikkene- mässä. Näin ollen lain soveltamisalan ulkopuolelle katsottaisiin jäävän lähtökohtaisesti sellaiset henkilöt, joiden toimintakyvyn heikkeneminen alkaa varhaisessa keski-iässä. He eivät siis olisi tuolloin iäkkäitä henkilöitä vanhuspalvelulain näkökulmasta. Mäki-Petäjä-Leinonen ─ Karvonen-Kälkäjä 2017, s. 15

48 Ks. esimerkiksi HE 16/2018 vp (rauennut), s. 250.

49 Tuori on määritellyt sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut yksilöitä ja perheitä koskettaviksi palveluetuuksiksi, jotka ovat osa sosiaalisten etuuksien ryhmää rahallisten etuuksien eli toimeentuloturvaa koskevien etuuksien li- säksi. Palveluetuudet voivat olla käyttäjälle ilmaisia tai maksullisia. Tuori 1997, s. 173–174.

50 Ks. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020, s. 3. Tämän tutkielman kappaleessa 2.3 käsitellään asumispalveluita tarkemmin.

51 Asumispalveluita tarjotaan myös muille kuin yli 65-vuotta täyttäneille, ikääntyneille henkilöille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoissa alle 65-vuotiaille tarkoitetuista asumispalveluista käytetään nimitystä ”alle 65- vuotiaiden muu palveluasuminen” erotuksena ikääntyneille, kehitysvammaisille, päihdehuollon asiakkaille ja mie- lenterveyskuntoutujille tarkoitetuista asumispalveluista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020, s. 23–24.